Lähes joka viides suomalainen ilmoittaa aikovansa luopua omasta autosta

Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Uusi tulos julki: Lähes joka viides suomalainen ilmoittaa aikovansa luopua omasta autosta

Tuoreen Ilmastobarometrin mukaan omasta autosta luopuvia suomalaisia on mahdollisesti jopa jo satoja tuhansia.
Tiedot käyvät ilmi valtionhallinnon ilmastoviestinnän ohjausryhmän Kantar TNS:llä teettämästä kyselytutkimuksesta.

Ilmastobarometri 2019 -tutkimuksella selvitettiin suomalaisten näkemyksiä ilmastonmuutoksesta ja ilmastopolitiikasta vaalien alla.

Tuloksista merkittävimpiin kuuluu se, että kyselyn mukaan jopa jo vajaa viidennes suomalaisista aikoo luopua omasta autosta
seuraavan viiden vuoden aikana ja siirtyä ”kestävien liikkumispalvelujen käyttäjäksi”.

Merkittävä osa eli 43 prosenttia oman auton käyttäjistä kertoo jo vähentäneensä autoilua ja lisänneensä samaista ns.
kestävää liikkumista eli kävelyä, pyöräilyä ja/tai joukkoliikenteellä kulkemista.

Tulosten mukaan jopa kolmasosa suomalaisista on valmis uusien bensiini- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen myynnin kieltämiseen vuonna 2030.

Ilmastobarometrin vastaajista kaksi kolmasosaa on sitä mieltä, että niin sanottujen päästöttömien ja vähäpäästöisten autojen autoveroa
pitäisi laskea ja suuripäästöisten ajoneuvojen vuosittaista ajoneuvoveroa puolestaan nostaa.
Itse en pysty luopumaan autosta, koska työ ja asun "maalla". Muille voi olla helpompaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
201
Itse en pysty luopumaan autosta, koska työ ja asun "maalla". Muille voi olla helpompaa.

Sama täällä. Onneksi itse pääsen kimppakyydilläkin joten ei joka päivä ole pakko ajaa. Puoliso ajaa kuitenkin joka päivä, siksi meillä 2 autoa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 630

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Mä asun Helsingissä ja käyn töissä vantaalla, julkisilla 1h työmatka, ei onnistu.

Muija käy Espoossa töissä, työmatka julkisilla 1,5h.

Siksi meillä on kaksi autoa nyt ja aina, jos asut kehän vieressä tai motarin vieressä ja käyt keskustassa töissä niin onnistuu helposti, mutta 20km poikkiliikennettä vaatii 2-3 bussia tai kilometri tolkulla kävelyä.

Vähän epäilen tuota selvitystä

Screenshot_20190323_154632_com.android.chrome.jpg
 
Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 309
Työmatka itsellä onnistuisi todella helposti bussilla. 5min kävely kotoota asemalle, ja pysäkiltä korkeintaan samanmoinen kävely työpaikalle.

Mutta en luovu yksityisautoilusta. Vapaa-ajalla tulee kierreltyä esim. kirpputoreja. Ja muutenkin mentyä parin minuutin "varoajalla" paikkoihin. Siinä mielessä ei todellakaan voi luopua.

Ja en todellakaan asu Kehien sisällä. Ja nytkin edessä muutto keskustasta maaseudulle, joten sitä suuremmalla syyllä.

E: Ja itse vielä harrastan autoja, niitä on nytkin "pihalla" 6kpl.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Itäsuomessa julkinen liikenne lopetti käyttökelpoisen toiminnan pikkuhiljaa. Sen seurauksena tuli arviolta 300 km viikossa lisää autoilua entisen päälle. Ja muutenkin julkinen puoli toimii niin auttamattoman huonosti, että kaupungissakin on oikeinhyvä olla liikenteessä omalla autolla.

Jos autoilua haluttaisiin vähentää, minimikustannuksin, niin käytännössä 5:n isoimman kaupungin pitäisi satsata paljon nykyistä enemmän julkiseen liikenteeseen ja keskustoihin ajavilta rekkareiden kuvaus ja esim 10-50e / päivä maksu, jos liikkuu autolla keskustassa. Ainoastaan työautoksi rekisteröidyt tulisi vapauttaa tuosta. Voisi tietysti osa keskustoiden liikkeistä hävitä pois, mutta rapatessa roiskuu..
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Vaikka tulee ajettua tosi vähän omalla autolla, kun työsuhdeauto löytyy myös niin eipä tuosta voi luopua kun tunnit ei riitä vuorokaudessa siihen että lähtisi 3-vuotiaan kanssa bussilla tekemään kaupparetket jne. Ja mökkireissut olisi aika mahdottomia.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Ei mitään jakoa että luopuisin vaikka kehä 1 sisällä asun perheen kanssa. Poikkiliikenne Helsingissä syöpää ja pelkästään kaupassa käynti ilman autoa mallia pirun kallista tai todella pienellä valikoimalla. Ja jos haluat lähellä oleviin isoihin kauppoihin ovat silti tarpeeksi kaukana että joutuisi sen pari pysäkkiä menemään julkisilla ja toivomaan että mahdut kyytiin tai kävelemään yleensä varsin painavien kassien kanssa monta kilometriä.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
Ei todellakaan ole realistinen tutkimustulos tuo. Meillä ei onnistuisi ruokakaupassa, omissa harrastuksissa tai lasten harrastuksissa käynti jne.
Mahdoton ajatus. Tämä siis normaalin työssäkäyvän mielipide.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
451
Tuloksissa oltiin hyväksytty ryhmä "melko samaa mieltä" sellaiseksi henkilöksi, joka aikaa vaihtaa auton pois, vaikkei itse kysymys edes ollut mitenkään yksiselitteinen tuon asian suhteen. Rajua spekulointia yhdestä kysymyksestä. Ainoastaan 6% oli täysin samaa mieltä kyseisen väitteen kanssa.

Edit: väite oli seuraava:
Aion seuraavan 5 vuoden aikana luopua omasta autosta ja siirtyä kestävien liikkumispalvelujen käyttäjäksi (esim. joukkoliikenne, yhteiskäyttöpyörä tai kimppakyyti)'

Eli muistin väärin, että se olisi ollut väärinymmärrettävissä, mutta valitsemalla vaihtoehto kuvaa melko hyvin ajatteluani ei oikeasti tarkoita, että luopuisi autosta. Joku voi ajatella, että vähentää hiukan ajoa ja lisää julkisia, jonka vuoksi valitsee tuon vaihtoehdon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
128
Itsellä 4 autoa ja moottoripyörä vaikka käytännössä en tarvitsisi kuin yhden auton töitä varten. Mökille on kuitenkin mukavampaa mennä farkulla eli tavallaan 2 autoa olisi hyvä olla.

Toisaalta kun aurinko paistaa on kiva lähteä ajelulle prätkällä, ajatuksetkaan eivät ole töissä tai muussakaan "tärkeässä" vaan aivan jossain muualla. Sitten myös veli tarvitsee välillä autoa samaan aikaan kuin minä joten on mukavaa olla yksi ylimääräinen auto jos sattuu samanaikaisia menoja :bored: ja jos sattuu joku vehje hajoamaan on myös hyvä olla vara-auto siihen tilanteeseen.

Kai noista pitäisi oikeasti muutamasta päästä eroon mutta aivan vittuillakasenikaan en sitä tee ennen pakkoa. En vain pystyisi ikinä kuvittelemaan elämää ilman omaa autoa vaikka bussipysäkki sijaitsee 300m päässä josta lähtee linjuri 7min välein kohti keskustaa. Sitä se teettää kun on asunut nuorena maaseudulla :D
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
388
Ei mitään selityksiä, pärjäisin ilman autoa, ja monia muitakin asioita. Ihminen on yllättävän sopeutuva eläin. Siinä on vain se kun haluan ilmeisesti niin kovin itsekkäästi nauttia elämästä. Säästän työmatkassa tunnin suuntaansa. Olen vapaa lähtemään milloin vain mihin vain ja saan roudattua kamaakin mukana jos tarve vaatii, olen säältä suojassa eikä tarvitse sietää spurguja tai muita vastenmielisiä julkisten käyttäjiä sen tarkemmin erittelemättä. Olen tainnut kasvaa siihen ajatusmaailmaan, että auto on jonkinlainen vapauden symboli. Se on hyödyke josta luopuisin aikalailla viimeisenä. Kaiken edellämainitun lisäksi auto mahdollistaa sen ettei tarvitse muuttaa mihinkään betonihelvettiin tai edes rivitalokolhoosiin masentumaan ja viiltämään ranteitaan auki.

Koko julkinen autojen demonisointi alkaa jo vituttamaan. Jos tuleva sukupolvi muuttaa kaupunkeihin, kuten nyt vaikuttaa siltä, viihtyy siellä ilman mielenterveysongelmia eikä tarvitse enää autoja niin hyvä niin ja se on sitten luonnollista kehitystä. Suomessa ei vain ole mitään, pienintäkään järkevää syytä rajoittaa autoilua kielloilla.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 630
Säästän työmatkassa tunnin suuntaansa.
Toi on kyllä jotain johon verottajan kanta on aika käsittämätön. Kun verottaja sanoo että julkisia pitää käyttää mikäli matka kestää alle kaksi tuntia per suunta niin käytännössähän tämä tarkoittaa että työpäivä saa kestää 12h. Siihen kun lisää kaupassa käynniin, niiden mahdollisten lasten tarhaan kuskaukset ja täysimittaiset yöunet niin ei ole paljon vapaa-ajan huolia arkena.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Ai tällainen selvitys tehty :D :D

Itse ajan päivittäin 80km työmatkaa, niin luovu nyt sitten autosta. Jos bussi hakee kotiovelta klo 5 ja olen 5.35 työmaalla ja noukkii minut 14.30 työmaalta ja tuo kotiin kolmeksi, niin kyllä sitä voisi luopua autosta. Ai niin, toki, sitten vielä jos se bussi tulisi meidän pihaan ja veisi lapset 10km päähän päivähoitoon/eskariin/kouluun ja hakisi/veisi rouvan työmaalle eri vuorokauden aikoina puolen tunnin varoitusajalla, niin tottahan me voisimme autosta luopua.

Ainiin, mutta 25% asuu kaupungeissa, joissa kävelymatkan päässä on kaikki palvelut.

Koskahan tuollainen ovikysely tehtäisiin maaseudulla? Ai niin, mutta ei ne vihreiden bussit/ratikat pahemmin kulje täällä päin, jotta voisivat kyselyä suorittaa. :D
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Asun Kehä1:n sisällä, mutta autosta en luovu. Pärjäisin arkielämässä ilman autoa, mutta oma auto nyt vaan nostaa elämän laatua ja on kaiken sen rahan arvoista. Ilman muuta valitsen sen kätevimmän tavan liikkua, käyn töissä, on minulla rahaa autoon ja mukavempaan elämään. Kituuttaminen on köyhiä varten.

Viimeistään sitten tulee viikonloppu tai lomat ja pitäisi lähteä mökille tai kauemmaksi tuttuja tapaamaan, ja auto onkin aivan välttämätön.

Ei ole perhettä eikä lapsia, mutta ihmettelen miten kukaan perheellinen jaksaa sitä kaupassa käyntiä kun ihan sinkkutaloudessakin tuon niin paljon tavaraa kaupasta että ei tulisi mieleenikään ahtautua sen kanssa bussiin, ja vielä kävellä bussipysäkiltä 300 metriä kotia.
 
varakreivi de Valmont

cunning linguist
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 301
Itsekin pk-seudulla liikkuvana teoriassa pystyisin luopumaan autosta. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaisi aivan valtavaa pudotusta elintasoon ja siedettävään elämänlaatuun. Työmatkat, kauppareissut ja lasten vieminen hoitoon muuttuisivat tunteja kestäväksi via dolorosaksi, jonka jälkeen aikaa ja energiaa ei olisi enää mihinkään muuhun. Viikonloppuisinkaan ei tarvitsisi juuri mihinkään mennä, koska V-käyrä on jo maksimikulmakertoimilla arjen julkisjumituksesta, eikä pari tuntia lisää hajoilua bussissa suuremmin helpottaisi asiaa.

Näin ollen hoidankin asian ennemmin niin, että autokalusto vaihtuu sähköiseksi ja teen suotuisilla keleillä fillarilla ne matkat, joissa auto ei ole niin tärkeä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Ei mitään jakoa että luopuisin vaikka kehä 1 sisällä asun perheen kanssa. Poikkiliikenne Helsingissä syöpää ja pelkästään kaupassa käynti ilman autoa mallia pirun kallista tai todella pienellä valikoimalla. Ja jos haluat lähellä oleviin isoihin kauppoihin ovat silti tarpeeksi kaukana että joutuisi sen pari pysäkkiä menemään julkisilla ja toivomaan että mahdut kyytiin tai kävelemään yleensä varsin painavien kassien kanssa monta kilometriä.
Kerran viikossa taksilla kaupasta kotiin. Maksaa ehkä 50e / kuussa jos kyseessä on muutaman kilsan matka.

Tai vielä parempaa - Tilaat kotiinkuljetuksella ne isot safkaerät kotiin ja täydennät jotain tuoretuotteita siitä lähikaupasta pari kertaa välissä.
-
Poikittaisliikenne on silti aivan hanurista, joten ymmärrän kyllä sen suhteen tuskan.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Missä kysely tehty? Vihreiden puoluekokouksen edustalla? Tai no, ilman autoa täällä pärjää jos asuu sen länsisiperialaisen slummikylän, jota pääkaupungiksikin kutsutaan, alueella ja siellä asuu viidennes porukasta joten joo, sieltä autot pois.
Se oli mainittu siellä artikkelin lopussa -->

Uusi tulos julki: Lähes joka viides suomalainen ilmoittaa aikovansa luopua omasta autosta
Näkemykset kyselyssä jakaantuvat voimakkaasti asuinpaikan ja toimeentulon mukaan: pääkaupunkiseudulla ilmastotoimiin suhtaudutaan myönteisemmin kuin maaseudulla, ja ne taloudet, joilla on enemmän rahaa käytettävissään, ovat valmiimpia politiikkatoimiin ja myös tekemään itse enemmän ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ns. ”kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa” kannattavat erityisesti nuoret, korkeasti koulutetut ja naiset sekä vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. Epäilevimmin näihin toimiin suhtautuvat perussuomalaisten ja keskustan äänestäjät.

Kyselytutkimuksen kansalaisten ilmastonäkemyksistä toteutti Kantar TNS valtionhallinnon ilmastoviestinnän ohjausryhmän tilauksesta.

Tutkimukseen osallistui 1013 iältään 15–74-vuotiasta vastaajaa eri puolilta Suomea lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Kantar TNS keräsi tutkimuksen aineiston Gallup Forum -vastaajapaneelissaan 1.–7.2.2019. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Väitän mututuntuman ja tuon iltiksen gallupin perusteella että noin puolet niistä 20%, jotka kyselyssä ilmoittivat olevansa valmiita luopumaan autostaan, eivät omista sellaista tälläkään hetkellä. On kovin helppoa väittää sinisin silmin luopuvansa jostakin, jota ei ole koskaan omistanutkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 139
Itse en kyllä aio luopua autosta ennen kuin on "aivan pakko". Ihan jo siitä syystä etten halua, tykkään autoista ja olen vieläkin sitä mieltä että meikäläisen autoilulla ei ole yhtään mitään merkitystä kenenkään ilmastoon. Eikä paljon kiinnosta vaikka olisikin.

Melkein varmaan ihan vittuunnuksissani joskus meen kaatamaan tynnyrillisen jäteöljyä paikalliseen jokeen jos tämä ilmastovouhotus ja luonnonsuojeluhypetys vielä lähtee enemmän käsistä. Rajansa kaikella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
202

Tuollako idiotismilla se vouhotus sitten loppuu? :facepalm:

Hörppää vaikka kannu kitusiisi, menee siinä tarkoituksessa paremmin käyttöön kuin ojassa. :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 139
Tämä oli tarkoitettu kuvaannollisesti puhuen, mutta ymmärtänet pointin.
Vähän samaan tapaan kuin että "Alanpa aamiaisella tästä lähtien juomaan kahvin seassa hylkeenverta".
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Breaking:

Yli 80% suomalaisista ilmoittaa ettei aio luopua autostaan!

Vihreät haluavat kansalaiset uudelleenkoulutusleireille tai ainakin leveämmän Baanan.
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
80
Aiemmin työt oli samalla tontilla joka päivä. Silloin julkisilla olisi työmatkaan kulunut 1h 20min. Omalla autolla matkaan meni 20min. Nykyään sitten työnkuvan muututtua auto on vieläkin tärkeämpi liikkumisen kannalta. Tämä siis Espoo-Helsinki akselilla. Ei todellakaan jokapuolella pk-seutuakaan julkiset toimi niin hyvin että olis järkevää (lue: mahdollista) luopua :tup:
 
Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500

Itsellä sama tilanne. Työssä tulee käytettyä autoa ja matka himasta töihin on jo 32km suuntaan. Autolla menee 25-35 min liikenteestä riippuen. Julkisilla menisi 1H 30min suuntaan ja 2-3 vaihtoa välissä. Tämä siis Espoosta Helsinkiin.

Olen kyllä harkinnut sijoittamista kaasu- tai hybridiautoon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 487
338km työmatka yhteen suhtaan ja n. 3x kuussa tulee ajettua, että saa töissä käydä + muut ajot. Vaimo ja lapset tarvitsee myös auton kaupassakäyntiä, asiointeja ja harrastuksia varten(kesällä onnistuu asioinnit osittain pyörällä). Eipä onnistu kulkeminen julkisilla.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 255
Töihin 500m, mutta en silti voi luopua autosta. On jääkiekkoa (vaatii käytännössä auton), pallopelejä, kaupassa käyntiä, sukuloimista jne. Joskus on myös surkea sää, mutta kuntoa on muka silloinkin kohottaa.

Sähköautoon tai hybridiin voi vaihtaa, mutta edes metron vieressä asuessa ei auttota harrastava perhe voi elää - ainakaan ns. "laadukkaasti".

Optimitilanteessa teoriassa olisi mahdollista olla siten, että 2 auton sijaan olisi vain yksi auto ja toinen auto olisi vaikkapa joku yhteisauto tai sitten sähköauto.
Tosin eipä tuo 2000e autolla ajaminen ja sen pitäminenkään niin kallista minusta ole --> 50e/kk vakuutuksiin ja ajot, sekä satunnaiset huollot päälle ja jäädään silti alle 100e/kk.. Helpommin tuon rahan "säästää" tekemällä vaikka 100e edestä lisätöitä, kuin luopumalla autosta.

Auton omistamisen tarve ei vähene, mutta ns. käyttötarve voi vähetäkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
707
Pientä sivusta kiilausta, mitä iloa on sähköautosta jos sähköä kuitenkin tuotetaan kaiken maailman kivihiilellä, öljyllä yms "paskalla". Sama tuo on käyttää autossakin. Alkaisivat sähköautoiluun sijoittaa vasta kun niiden syömä sähkökin olisi vihreämpää.... Miljoonia (varmasti, eiks juu?) työnnetty tuohonkin vaikka ois voinu aurinko/vesi ynnä muuta voimalaa pistää pystyy niillä rahoilla. Sitten itse aiheeseen, en voi luopua autosta, julkinen kulkee 6km päässä 3 kertaa päivässä. Lähin kauppa 4km toiseen suuntaan. Tietysti voi vähentää moottorikäyttöisellä kulkuvälineellä liikkumista, esim jos muistaa kesällä täyttää polkupyörän renkaat eikä hae postia mönkiällä/autolla..
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Vesivoima ei ole vihreää, se on myrkynvihreää. Tuhonnut lohikannat ja pilannut virtavedet. Ydinvoima on ainut puhdas energiantuotto. Toki, 14v+ rakennusaika saattaa jokusen päästökilon tuottaa.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Väitän mututuntuman ja tuon iltiksen gallupin perusteella että noin puolet niistä 20%, jotka kyselyssä ilmoittivat olevansa valmiita luopumaan autostaan, eivät omista sellaista tälläkään hetkellä. On kovin helppoa väittää sinisin silmin luopuvansa jostakin, jota ei ole koskaan omistanutkaan.
Mullekin tuli tuo epäilys, mutta kun katsoo kyselyn vastaajamääriä, niin 1013 on vastannut kokonaisuutena tutkimukseen, mutta autoilukysymyksiin on vastannut 736 henkilöä. Heistä kaikki olivat vastanneet "kyllä" kysymykseen onko itsellä auto käytössä.

Vähän aistittavissa, että jotkut ovat suorastaan närkästyneitä kyselyn tuloksesta, tai että kyselytuloksen takia patistettaisiin autottomuuteen. Mun mielestä ihan turhaa. Elämäntilanteita ja asuinpaikkoja on monia.

Sikäli kun katson kyselyn tuloksia, niin autosta helpoimmin luopumassa olivat tuossa alle 30- ja yli 65-vuotiaat. Alle 30-vuotiaista jopa 38,5 prosenttia. Vähän kyllä outo tulos alle kolmikymppisten kohdalla, jos se auto kuitenkin tällä hetkellä on olemassa. Tosin tulee mieleen, että kun ikäskaala lähtee 15 vuodesta, niin periaatteessahan tuossa ovat varmaan mukana myös ne, jotka asuvat vielä vanhempien luona ja käyttävät vanhempiensa autoa, ja aikovat muuttaa omilleen. Kyselyssä ei ole opiskelijoita omana ammattiryhmänään, mutta on sarake "Muu", jossa autottomuudella on liki 31 prosentin kannatus. Samoin elämänvaiheen kohdalla on vaihtoehdot Yksin asuva/puolison kanssa/Lapsiperhe/Muu, ja siellä Muu-sarakkeessa on autottomuudella 31 prosentin kannatus (hiukan eri painotuksella kuin Muu-ammattiryhmän kohdalla, ja vastaajia on puolet vähemmän kuin Muu-ammattiryhmässä).
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Luovuin autosta jo vuosia sitten kun ei ollut käyttöä. Julkisilla pääsin Helsingissä helpommin ja nopeammin joten auto vain seisoi tallissa. Kauppaan noin sata metriä, töihin pääsee tarvittaessa kätevästi metrolla eikä kävelyä juuri jää. Päiväkotikin on vieressä. Ongelma on pikemminkin arkiliikunnan puute.

Työkaveri osti sähköavusteisen pyörän ja menee työmatkansa sillä. Osa ei kuitenkaan pärjää ilman autoa millään, varsinkaan Helsingin ulkopuolella. Itsekin kokeilin pienemmässä kaupungissa asuessa olla yhden talven ilman autoa. Pärjäsin mutta oli epämukavaa. Bussit meni puolen tunnin välein eikä suurperheen ruokaostosten teko ollut mukavaa etäisyyden takia. Liikuntaa toki sai enemmän.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Mä asun Helsingissä ja käyn töissä vantaalla, julkisilla 1h työmatka, ei onnistu.

Muija käy Espoossa töissä, työmatka julkisilla 1,5h.

Siksi meillä on kaksi autoa nyt ja aina, jos asut kehän vieressä tai motarin vieressä ja käyt keskustassa töissä niin onnistuu helposti, mutta 20km poikkiliikennettä vaatii 2-3 bussia tai kilometri tolkulla kävelyä.

Vähän epäilen tuota selvitystä

Helsingistä ajan tuusulaan töihin n.22min omalla autolla ja kolmella bussilla 1h 15min. Ei houkuta.
 
varakreivi de Valmont

cunning linguist
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 301
Pientä sivusta kiilausta, mitä iloa on sähköautosta jos sähköä kuitenkin tuotetaan kaiken maailman kivihiilellä, öljyllä yms "paskalla". Sama tuo on käyttää autossakin. Alkaisivat sähköautoiluun sijoittaa vasta kun niiden syömä sähkökin olisi vihreämpää.... Miljoonia (varmasti, eiks juu?) työnnetty tuohonkin vaikka ois voinu aurinko/vesi ynnä muuta voimalaa pistää pystyy niillä rahoilla. Sitten itse aiheeseen, en voi luopua autosta, julkinen kulkee 6km päässä 3 kertaa päivässä. Lähin kauppa 4km toiseen suuntaan. Tietysti voi vähentää moottorikäyttöisellä kulkuvälineellä liikkumista, esim jos muistaa kesällä täyttää polkupyörän renkaat eikä hae postia mönkiällä/autolla..
Jos premissit on vedetty hatusta, niin pääseehän siinä haluamiinsa johtopäätöksiin.

Suomi on käytännössä jo saavuttanut oman vuoden 2020 uusiutuvan energian lisäämistavoitteensa (38 %) ja energiantuotannon päästövähennykset etenevät EU:n päästökauppaohjauksen piirissä. Vuonna 2015 Suomessa tuotettu sähkö oli 79-prosenttisesti päästötöntä ja uusiutuvien energialähteiden osuus sähköntuotannosta oli 45 prosenttia. Kaukolämmön tuotannossa uusiutuvan puun ja muiden biopolttoaineiden osuus nousi vuonna 2015 lähes 33 prosenttiin.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Hupaisaa kyllä, että näissä topiceissa on hyvin monella tarve tulla kertomaan vaan, että MINÄ MINÄ en ainakaan luovu autosta eikä keskustella varsinaisesti itse asiasta. No hieno homma kuulutte siihen 80 prosenttiin.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
451
Jos premissit on vedetty hatusta, niin pääseehän siinä haluamiinsa johtopäätöksiin.
Tuo lainaus ei kuitenkaan huomio sitä, että Suomeen tuodaan sähköä reilusti ulkomailta, joka taas ei ole puhdasta sähköä. 25% Suomen energiasta tulee ulkomailta eli tuo Suomen tuottama 79% päästötöntä energiaa hämää kokonaiskuvassa. Pitäisi huomioida myös ulkomailta tuleva tuotanto. Varsinkin Venäjältä ja Virosta tuleva sähkö on melkein täysin fossiilista voimaa.

edit: ja aiheeseen vielä lisätään, että meidän perheemme ei ole luopumassa autosta, mutta olemme kuitenkin hankkineet biokaasuauton, joka on parempi kuin sähköauto ympäristön näkökulmasta. Lisäksi vältämmä toisen auton hankkimista laatikkopyörällä, joka toimii päiväkotimatkoilla yms.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Helsingistä ajan tuusulaan töihin n.22min omalla autolla ja kolmella bussilla 1h 15min. Ei houkuta.
Tuusula on kyllä hyvä esimerkki totaalisesta autokaupungista. Julkinen liikenne on surkeaa, ja "kaupunki"rakenne on sellainen, että julkisen liikenteen järkevä kehittäminen ei onnistu. Yksi tuttu asui Tuusulassa ja järjesti välillä illanviettoja. Vaikka paikka oli lähellä Tuusulanväylän moottoritieosuuden päätöskohtaa, sieltä olisi lähtenyt viimeinen bussi Helsinkiin päin joskus iltayhdeksän nurkilla, jos oikein muistan. Aina tuli mentyä autolle sinne.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Hupaisaa kyllä, että näissä topiceissa on hyvin monella tarve tulla kertomaan vaan, että MINÄ MINÄ en ainakaan luovu autosta eikä keskustella varsinaisesti itse asiasta. No hieno homma kuulutte siihen 80 prosenttiin.
Niin kuulutaan, ja se on 80 prosenttia suomen kansasta myös. Enemmistö puhuu.
 
Jokainen kuka on ketjuun kirjoittanut ettei ainakaan luovu autostaan on myös kirjoittanut sille perusteluita. Kyllä nuo perustelut ovat minusta aivan älyllistä keskustelua itse asiasta.

Ymmärrän jonkin köyhän/työttömän sinkkutalouden joka asuu spåran vieressä ettei autoa tarvitse tai siihen riitä rahaa.
Tai jos elämä on vain siellä kantakaupugin sisällä muutaman km säteellä, niin miksi sitä auto ottaa sinne ruuhkiin kun voi kätevästi bussilla matkustaa töihin ja kauppaan. Ei tarvitse edes itse ajaa vaan senkin matkan voi tuijottaa sitä ihkua pientä näyttöä tökkien.

Ihmiset ovat erilaisia ja meillä on eri harrastukset. Itse en tuhlaa aikaani kaupungin pölyissä yhtään ylimääräistä hetkeä, vaan ajan mökille rauhoittumaan aina kun mahdollista.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Ei tarvitse edes itse ajaa vaan senkin matkan voi tuijottaa sitä ihkua pientä näyttöä tökkien.
Taikka ihan perinteistä kirjaa lukien kuten minä teen.

Jos taas tekee pidempiä matkoja ja työ sallii niin voi tehdä matkalla töitä mukavasti junan hytissä (nämä mitkä tulevat esimerkiksi kehyskunnista Helsinkiin tai toisin päin). R-juna esimerkiksi menee Tampereelle asti. Tuolla matkalla on paljon pikkukaupunkeja. Osa yhdistää tosin auton ja junan, menee maalta lähimmälle juna-asemalle autollaan ja sitten loput junalla Helsinkiin. Jokainen tavallaan.

Osa on tietysti sellaisia jotka nauttivat itse autolla ajosta ja ajaisivat sillä ihan huvikseenkin vaikka ei olisi mitään tarvetta. Lainsäädännön tulee huolehtia että harrasteauton pitäminen ja sillä ajaminen ei mene mahdottomaksi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 781
Ministeriötä huolettaa kotitalouksien vähäinen taksinkäyttö – ”taksimatkoihin vain 60 euroa”

"Ministeriötä myöten liikkumiseen kuluvien eurojen halutaan menevän entistä enemmän palveluihin, ei enää omistamiseen. Taustalta löytyy niin tehokkuus- kuin ilmastoajatuksiakin."

Mikäpä olisikaan kauheampaa ministeriölle, kuin myös koko elinkeinolle, kuin ajatus että palveluhypetys ei toimisikaan. Taksille potenttiaaliset ihmiset alkaisivatkin kävelemään, ravintola-asiakkaat eivät kasvisbaariin vaihtamisen sijasta enää asioisi ravintolassa ja esim. ihmiset harventaisivat parturissa käynnin väliä.

Pahinta kitkaa talouden tulevaisuudelle olisivat änkyröivät tee-se-itse-henkilöt ja ahneet menoissa leikkaajat. Eivät oikein takaa huteralle pohjalle rakentuvaa "palvelu ja työpaikat"-agendaa. Sen varaan, jota Bernerkin yritti liikenteen spotifyna myydä.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Ymmärrän jonkin köyhän/työttömän sinkkutalouden joka asuu spåran vieressä ettei autoa tarvitse tai siihen riitä rahaa.
Miksi se on aina köyhä/työtön, jolla ei olisi autoa tai ei sitä tarvitsisi? Ehkä jotkut haluavat käyttää rahansa muuhun kuin ruostuvaan peltikasaan, joka on suurimman osan ajasta poissa käytöstä. Olisi kyllä aika päästä Suomessakin eroon siitä, että oma auto on joku egon jatke ja osoitus siitä ettei ole köyhä :rofl:

Niin kuulutaan, ja se on 80 prosenttia suomen kansasta myös. Enemmistö puhuu.
Tässä on kyllä käsittääkseni toistaiseksi kyse täysin yksilön valinnasta, jolloin enemmistöllä ei ole mitään merkitystä.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Tässä on kyllä käsittääkseni toistaiseksi kyse täysin yksilön valinnasta, jolloin enemmistöllä ei ole mitään merkitystä.
Mutta mielestäni galluppi on kokonaisotanta virhemarginaaleineen ja ei tässä topicissa ole ollut taatusti 20% autoilusta luopumisen kannalla olevia.

Yksilöt täällä puhuu ja tästä topikista voisi vetää myös oman johtopäätöksen. Suurin osa tarvitsee autoa, olisi parempi otsikko, kuin JOPA 20% LUOPUISI AUTOILUSTA.

Mut tämä on vain oma näkemys. Jokainen autoilkoon ja maksakoon kulunsa. Minäkin luopuisin JOS ehdot täyttyvät. 10min varoajalla lähtö, nouto, lasten vienti/ nouto/ haku, kaupassa käynti, tarvikkeiden osto, viikonlopun grillillä käynti ja kapakkaan meno ja kapakasta lähtö.

Se ei tule tapahtumaan, mutta VOISIN luopua autoilusta, JOS se olisi mahdollista. Varmaan 100% yhtyisi tähän mielipiteeseen, mutta kun se ei ole mahdollista.
 
Tuossa käsiteltiin asiaa ilmastokantilta, joten on luonnollista korostaa autoilusta luopuvia. Lisäksi "Joka tapauksessa jo merkittävä osa eli 43 prosenttia oman auton käyttäjistä kertoo jo vähentäneensä autoilua ja lisänneensä samaista ns. kestävää liikkumista eli kävelyä, pyöräilyä ja/tai joukkoliikenteellä kulkemista."

Kohdassa "Tulosten mukaan jopa kolmasosa suomalaisista on valmis uusien bensiini- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen myynnin kieltämiseen vuonna 2030. Noin kolmasosa oman auton käyttäjistä aikoo myös hankkia seuraavaksi autokseen vähäpäästöiseksi laskettavan sähkö- tai kaasuauton." on jo paikallaan vedota enemmistöön. Onneksi tuota ei nostettu otsikkoon.

Sinänsä ei haittaa vaikka yksinomaan bensiiniä ja dieseliä käyttävät uudet autot kiellettäisiin 10 vuoden päästä, kunhan sallitaan hybridit ja kaasuautot.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Tässä on se hauska dilemma, että raakaöljyä kun rikastetaan/tislataan saadaan sivutuotteena bensaa, kevyttä polttoöljyä, yms yms, niin mihin sitä bensiiniä sitten käytettäisiin? Ei se bensan käytön väheneminen muuta öljynkulutusta mihinkään, ellei samaan aikaan keksitä miten päällystetään esim tiet tai lentokoneet lentäisi jollain muulla kuin kerosiinilla.

Bensa on ylijäämätuote öljyn tislaamisesta.

Kumpi tulee ensin muna vai kana.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Miksi se on aina köyhä/työtön, jolla ei olisi autoa tai ei sitä tarvitsisi? Ehkä jotkut haluavat käyttää rahansa muuhun kuin ruostuvaan peltikasaan, joka on suurimman osan ajasta poissa käytöstä. Olisi kyllä aika päästä Suomessakin eroon siitä, että oma auto on joku egon jatke ja osoitus siitä ettei ole köyhä :rofl:.
Kysyt että "miksi se on aina..." ja lainaat minun viestistä vain yhden lauseen :dead::facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
707
Jos premissit on vedetty hatusta, niin pääseehän siinä haluamiinsa johtopäätöksiin.
Tuotettu ja tuotettu, entäs se kulutus. Enkä muistaakseni suomea omassa viestissä maininnut vaan yleisesti sähköautoiluun työnnetty liikaa rahaa.
Vuonna 2018 uusiutuvan energian osuus energian kulutuksesta oli 36 prosenttia. Kun tuohon lisätään ydinvoiman osuus, 53 prosenttia Suomessa kulutetusta energiasta on päästötöntä.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
342
Vain Pohjois koreassa on ekotalous, pitääkö kaikkea apinoida !
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Kyselytutkimuksiin vaikuttaa:
- jos kysytään livenä niin vastaaja haluaa antaa itsestään (sekä itselleen että kysyjälle) ns. ympäristötietoisemman kuvan kuin mitä oikeasti on
- jos kysytään tyyliin "pistä vastaukset postiin" niin kyselyyn vastaa todennäköisemmin sellainen joka on kyselyn agendaan sopiva

Tuo on vähän sellainen aihe jossa tulevien sukupolvien (tai nykyisten lasten/nuorten) kohdalla voi käyrä hieman muuttua johonkin suuntaan, mutta eipä nyt nykyiset autonomistajat todellakaan rupea mitään muuttamaan ellei ole taloudellisesti pakko.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Tutkimus varmaan tehty hesan bulevardeilla
Lainaus uutisesta
Näkemykset kyselyssä jakaantuvat voimakkaasti asuinpaikan ja toimeentulon mukaan: pääkaupunkiseudulla ilmastotoimiin suhtaudutaan myönteisemmin kuin maaseudulla, ja ne taloudet, joilla on enemmän rahaa käytettävissään, ovat valmiimpia politiikkatoimiin ja myös tekemään itse enemmän ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ns. ”kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa” kannattavat erityisesti nuoret, korkeasti koulutetut ja naiset sekä vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. Epäilevimmin näihin toimiin suhtautuvat perussuomalaisten ja keskustan äänestäjät.

Kyselytutkimuksen kansalaisten ilmastonäkemyksistä toteutti Kantar TNS valtionhallinnon ilmastoviestinnän ohjausryhmän tilauksesta.

Tutkimukseen osallistui 1013 iältään 15–74-vuotiasta vastaajaa eri puolilta Suomea lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Kantar TNS keräsi tutkimuksen aineiston Gallup Forum -vastaajapaneelissaan 1.–7.2.2019. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Ja Kantarin sivuilta "Gallup Forum on markkinatutkimusyritys Kantar TNS:n internet-paneeli, jonka yli 50 000 jäsenen vastaajakanta on valittu kuntakohtaisena satunnaisotantana edustamaan suomalaisia."

Sinänsä vääristynyt että mukana vain internet-käyttäjät, mutta luotan että autoilijat käyttävät nettiä siinä missä muutkin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 325
Viestejä
4 157 283
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
maurichia

Hinta.fi

Ylös Bottom