Pojan(18v) koneen käyttöajat

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Ite sain nuorena pelata niin paljon kun halusin ja monesti yöllä saatoin lopettaa pelit joskus klo 1-2 aikoihin mutta kyllä sitä aina jakso herätä kouluun ja koulut suoritin aina kunnialla. Ja siihen päälle vielä urheiluharrastukset sun muut niin eipä äidillä ollut siihen mitään pahaa sanottavaa ku hommat toimi. Ja kesätyötkin meni aina ilman ongelmia. Ja minulla oli vielä sellainen tilanne että ostin tietokoneet sun muut omilla rahoilla niin näin että kaippa minulla on oikeus pelata niillä mitenkä huvittaa.

Että antaa lasten ja nuorten pelata jos muuten elämä pyörii hyvin.
Kyllä vanhemmat usein tietää sen kuinka paljon lapsi osaa itsenäisesti ajatella. Olit varmaan sellainen jo lapsena että tiesit suunnilleen rajasi ja mikä on parhaaksi. Tällaisen lapsen elämään ei tarvitse niin paljoa ulkoisella rajoittamisella puuttua. Toinen lapsi voi olla sellainen että siihen on pakko mennä väliin, tarjoten vaikka jotain muuta virikettä, ettei hän tee liikaa sitä tai tätä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
179
Nuori tarvitsee paljon unta ja eihän se koneella myöhään istuskelu pidemmän päälle terveellistä ole. Sillä on elämänlaatua laskeva vaikutus, jonka olen huomannut itsekin ja siksi vältän näytön tuijottelua myöhään illalla vaikka sinisen valon filtteröintiominaisuus löytyykin. Kyllä univaje alkaa näkyä muuallakin kuin koulutodistuksessa ja se vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin.

Vai että on "psykoosit tulilla", jos on kiinnostunut jälkikasvunsa tekemisistä ja hyvinvoinnista? Just joo. :facepalm:
*lapset tarvii unta. Kyseessä 18-vuotias. En tiedä onko tää lanka sit vaan keränny jotkut vanhat patut jotka jo täydellisesti irtautunut omasta nuoruudestaan vai mikä, mutta siis 19 vuotiaana tytöt lähtee yliopistolle ja pojatkin seuraa perästä heti 20 tai 19 jos vapautus. Ei siellä lipastolla mitään lämpimiä maitoja hörpitä ja kympin uutisten jälkeen nukkumaan mennä. Vähän herätystä hei. Alkoa juodaan ja biletetään tai hakataan pelejä yön yli. Monesti lipastolle mentiin eilisen silmillä. Jotenkin niin naurattaa tää kauhistelu täällä.

Komppaan samaa mitä täälläkin jo sanottu. Ei siitä kannata alkaa mitään suurta numeroo tekemään ja riitautumaan oman pojan kanssa. Voit pitää man to man puheen ja jutella siitä miten tärkee vaihe on hoitaa kirjotukset pois alta ja sit elämä aukee. Pidät huolen et aamulla lähtee lukioon eikä pahemmin kärsi koulu pelailusta, niin muulla niin väliä.
 
KiriGai

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
302
En silleen suoraan minäkään. Jos koulu sujuu niin no problem. Jos koulu ei suju niin pitää takoa päähän, että koulua käymällä on aikuisena varaa ostaa kunnon pelikoneet.

Venyttelyä yms. on hyvä ymmärtää harrastaa ajoissa jo nuorena niin ei kasva yhtä mutkalle kuin oma nörttisukupolvi. Helkutin hankalaa ja työlästä alkaa oikomaan itseään sitten 10v päästä kun huomaa, ettei enää voikaan rötköttää miten vaan.
Itse näin samanikäisenä en näe ongelmaa tässä, tosin itsellä pitää nukkua enemmän että jaksaa koulussa. Jos koulu sujuu hyvin ja numerot on ihan ok/hyviä niin en näe tässä ongelmaa, tosiaan jos menee pahemmaksi niin sitten voi jotain keksiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
vitonen ei vastaa mitään. se saa vaikka ei osaisi lukea. opettajat antaa vitosen nollaosaamisestakin etteivät joudu pitämään ehtoja josta heille lisätöitä ja vieläpä loma-ajaksi.
Näin juuri sen takia tuo pointtini kannattaa laittaa korvan taakse.

Vitonen on kyllä jotain. Se tarkoittaa kokeissa, että puolet on oikein vastattu. Nelonen taas voi olla niinkin, että mikään ei ole oikein.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Jos matematiikka ei ole kiinnostavaa, ei osaa sitä eikä ole menossa alalle jossa pitkästä matematiikasta on hyötyä niin silloin sitä ei kannata ottaa. Pitkä matematiikka vaatii kuitenkin työtä ja se taitaa estää lukion käymisen kahdessa vuodessa? Ainakin Olarissa.
 
Jos olet vasta lukioon menossa niin kahta peräkkäistä nelosta ei saa olla tai saa vetää uusiksi kurssin, jos ei uusinnoissa onnistu. Tolkullista olisi uusia jo ekasta nelosesta.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
*lapset tarvii unta. Kyseessä 18-vuotias. En tiedä onko tää lanka sit vaan keränny jotkut vanhat patut jotka jo täydellisesti irtautunut omasta nuoruudestaan vai mikä, mutta siis 19 vuotiaana tytöt lähtee yliopistolle ja pojatkin seuraa perästä heti 20 tai 19 jos vapautus. Ei siellä lipastolla mitään lämpimiä maitoja hörpitä ja kympin uutisten jälkeen nukkumaan mennä. Vähän herätystä hei. Alkoa juodaan ja biletetään tai hakataan pelejä yön yli. Monesti lipastolle mentiin eilisen silmillä. Jotenkin niin naurattaa tää kauhistelu täällä.
Olen sivusta seurannut kun monet saapuu krapulassa ja väsyneenä luennoille ja oksentelevat ainejärjestön huoneessa. Se vasta naurattaakin.

Ryyppääminen ja bilettäminen ei ole pakollista toimintaa eivätkä edes kaikki erityisemmin siitä välitä.
 
Liittynyt
13.04.2018
Viestejä
411
Asetu itse sen 18 vuotiaan saappaisiin, niin kun tod. näk. joskus olet ollut ja mietit, miten toivoisit asian itsellesi esitettävän? Isukki tulee saksien kanssa poikkasemaan nettipiuhan?
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Olen sivusta seurannut kun monet saapuu krapulassa ja väsyneenä luennoille ja oksentelevat ainejärjestön huoneessa. Se vasta naurattaakin.

Ryyppääminen ja bilettäminen ei ole pakollista toimintaa eivätkä edes kaikki erityisemmin siitä välitä.
Pöyristyttävää! Siis ihan kauheeta! Kai Pekka Puska soitettiin paikalle? Opiskelijat krapulassa! :jd:

Mielenkiinnosta, mikä sitten on ns. pakollista toimintaa, ja kenellä on oikeus se määritellä?

Ettei vaan olis käynyt niin, että noinkin "hauskan ja rennon" oloinen tyyppi olis tarkoituksella "unohtunut" kutsua sinne illanviettoihin...:vihellys:
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Ryyppääminen ja bilettäminen ei ole pakollista toimintaa eivätkä edes kaikki erityisemmin siitä välitä.
En kyllä ole amiksen jälkeen oikeastaan opiskellut, mutta eipä itseänikään kiinnosta nyt tai muutama vuosi sitten kiinnostanut olla ryppääjäisissä. Tykkään kyllä tanssia diskohengessä ja sosialisoida paljon ihmisten kanssa, mutten pidä alkoholin juomisesta oikein pienissäkään määrin - lasillisen viiniä voin kyllä juoda - enkä halua irtoseksiä tai muunkaan sortin irstailua.

Juhliminen kantaa terminä hieman eri merkitystä kuin bilettäminen ja juhlista kyllä pidän, mutta erona onkin että juhlissa on mukava, vapautunut ja vastaanottava tunnelma, kun taas tyypillisissä opiskelijabileissä on erilainen tunnelma. Ei kannata turhan päiten ryhtyä bilettämään, vaan kulkea mielekkäässä seurassa.
 
Liittynyt
05.02.2018
Viestejä
222
Modeemista netti poikki tiettyyn kellon aikaan niin loppuu se kiusaus "mä vedän tän loppuun ihan nopee..."
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Tuli ihan oma lapsuus mieleen. Tosin silloin se perustui enemmänkin siihen, ettei puhelinlaskut lähde ihan lapasesta. :D
Niinpä. Itse maksoin mutsille extra nettiajasta. En muista kyllä yhtään paljonko. Oisko ollu luokkaa 5mk/1-2h. Ja lankaluuri piti teipata jos sen nosti kesken kynäri matsin niin lensi servulta kun yhteys poikki...
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Ja lankaluuri piti teipata jos sen nosti kesken kynäri matsin niin lensi servulta kun yhteys poikki...
Reps :D

Mulla oli lapsuudessa 3 tuntia per päivä aikaraja. Sillon kun oli modeeminetti niin raja taisi olla vain tunnin, mutta eka ADSL tuli kotiin, kun olin 11-v, joten ei tuolla modeeminetillä paria vuotta kauempaa tarvinut kituuttaa. En muista mihin asti tuo 3 tunnin raja oli voimassa, mutta näppituntumalla heitän, että 15-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen ei ollut enää aika rajaa, mutta 23:00 piti olla nukkumassa. Tuota rajaa tosin pystyi helposti kiertämään sulkemalla oven ja heittämällä päiväpeiton peittämään oven alla olevan raon, jotta valo ei kajastanut käytävälle. :)

En suosittele rajoittamaan täysi-ikäisen pojan koneen käyttöä ainakaan millään uhkailulla netin katkomisesta tai millään muullakaan pakkokeinolla. Jos AP sitä haluaa kuitenkin jotenkin rajoittaa, niin suosittelen keksimään jotain vaihtoehtoista tekemistä ehkä yhdessä isän kanssa tai jotain muuta tekemistä.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Tuli ihan oma lapsuus mieleen. Tosin silloin se perustui enemmänkin siihen, ettei puhelinlaskut lähde ihan lapasesta. :D
Haha nostalgiaa. :lol: Muistan kuinka tuli sanomista, kun Duke 3D:n ykköskenttää hakkasin modeemilla yli tonnin (markkaa) edestä kuukaudessa. Peli tietty oli waretettu. Hienoa säästöä!:vihellys:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
vitonen ei vastaa mitään. se saa vaikka ei osaisi lukea. opettajat antaa vitosen nollaosaamisestakin etteivät joudu pitämään ehtoja josta heille lisätöitä ja vieläpä loma-ajaksi.
Ehkä jossain näinkin. Joka tapauksessa ainakin kypsyyskokeessa voitaneen luottaa siihen, ettei armohyväksyttyjä anneta. Varmemmin pätevä toteamus olisikin, että laajan oppimäärän a ylittää roimasti suppean oppimäärän m:n, kenties jopa l:n.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
166
Meillä on lukion toista lukuvuotta käyvä 17v. poika. Hänelläkin on opintojensa kanssa ongelmia(motivaatio syitä). Koska jatkuvat puheet/muistutukset/tsemppaamiset eivät tehoa niin pitäiskö koko kone takavarikoida pois? Itte en usko ongelman sillä ratkevan mutta kun emäntä(ne naiset) uskoo, että kaiken pahan alku&juuri olisi siinä koneessa.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775

Oman lukiolaisen (16v, siis ekalla) kanssa olen käynyt monet keskustelut koulunkäynnin tärkeydestä ja perille on tuntunut menneen. En oikein näe järkevänä tota koneen takavarikointia ton ikäiselle. Nuoremmalle 13v pojalle oon tota pari kertaa tehnyt. Ainakin omalla vanhemmalla on jo kyllä järkeä sen verran päässä, että puhuminen toimiin. Nuorempi keskellä pahinta murrosikää ja keskusteluyhteyttä on aika vaikea saada (jos ei vittuperkelasaatanaa lasketa :) )

Ja kyllä se meidänkin lukiolainen viettää välillä käsittämättömiä tuntimääriä pelaten. Vaan on kyllä saanut kouluhommatkin hoidettua (välillä vaan aloittelee läksyjä 21 aikoihin ja sitten kyselee apua...). Olen autellut kouluhommissa, mutta en tosiaankaan iltamyöhällä. Ajoissa kun kysyy, apua saa.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
2 023
Niin, jos lukio ei kiinnosta pätkääkään niin kannattaako siellä sitten myöskään roikkua? Itsekin tein aikoinaan saman virheen, roikuin lähes 10 vuotta yliopistolla ns. vanhempien painostuksesta vaikka motivaatio koulunkäyntiin oli täysi nolla, tein tuon ajan satunnaisia osa-aikatöitä vaikka olisin voinut käyttää tuon ajan paljon hyödyllisemminkin tehden esim. kokopäivätöitä ja oikeasti oppimalla asioita työssä.

Ymmärrän toki koulutuksen tuoman lisäarvon elämänlaadun parantajana mutta kenties jonkinlainen välivuosi lukiosta töitä tehden avaisi vähän pojan näkemyksiä tulevaisuudesta. Valmistaisi samalla myös aikuisuuteen ja omillaan toimeen tulemiseen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 359
Onkohan pelaaminen ja netissä roikkuminen muiden ongelmien syynä vai onko koneelle yksin vetäytyminen mahdollisesti seurausta muista ongelmista, kuten kiusaamisesta.
Ei vättämättä ole kiusaamisesta kyse. Minä aikanaan pelasin CIV1:stä ihan sen takia, että peli oli niin koukuttava. Ja tää oli ennen PC:tä.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Onkohan pelaaminen ja netissä roikkuminen muiden ongelmien syynä vai onko koneelle yksin vetäytyminen mahdollisesti seurausta muista ongelmista, kuten kiusaamisesta.
Ei meillä "olla yksin" jos pojalta kysyy. Luurit korvilla ja suu käy koko ajan. Kaverien kanssa siis pääosin pelaa..
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Niin, jos lukio ei kiinnosta pätkääkään niin kannattaako siellä sitten myöskään roikkua? Itsekin tein aikoinaan saman virheen, roikuin lähes 10 vuotta yliopistolla ns. vanhempien painostuksesta vaikka motivaatio koulunkäyntiin oli täysi nolla, tein tuon ajan satunnaisia osa-aikatöitä vaikka olisin voinut käyttää tuon ajan paljon hyödyllisemminkin tehden esim. kokopäivätöitä ja oikeasti oppimalla asioita työssä.

Ymmärrän toki koulutuksen tuoman lisäarvon elämänlaadun parantajana mutta kenties jonkinlainen välivuosi lukiosta töitä tehden avaisi vähän pojan näkemyksiä tulevaisuudesta. Valmistaisi samalla myös aikuisuuteen ja omillaan toimeen tulemiseen.
Usein on vaan niin, ettei mikään kiinnosta (paitsi pelaaminen). Voi olla, että kun vähän potkii, niin alkaa kiinnostamaan (on se sityen lukio tai joku muu).
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
[offtopic]

Jos matematiikka ei ole kiinnostavaa, ei osaa sitä eikä ole menossa alalle jossa pitkästä matematiikasta on hyötyä niin silloin sitä ei kannata ottaa. Pitkä matematiikka vaatii kuitenkin työtä ja se taitaa estää lukion käymisen kahdessa vuodessa? Ainakin Olarissa.
Matemaattisesta ajattelukyvystä on hyötyä kaikessa (missä lukion tarjoamasta yleissivistyksestä on hyötyä). Eikä todellakaan yleisesti estä käymästä lukiota kahdessa vuodessa, vaikka jossain estääkin.

Nimenomaan pitkän matikan poisjättäminen on se, millä pahiten voi sulkea ovia edestään.

[/offtopic]
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Pelaamisessa voi olla hyviä pointteja kielitaidon kehityksessä ja egon buustaamisessa. Riippuen tietysti pelistä esim. ARK: Survival Evolved voisi olla tälläinen moninpelinä.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Ymmärrän toki koulutuksen tuoman lisäarvon elämänlaadun parantajana mutta kenties jonkinlainen välivuosi lukiosta töitä tehden avaisi vähän pojan näkemyksiä tulevaisuudesta. Valmistaisi samalla myös aikuisuuteen ja omillaan toimeen tulemiseen.
Peruskoulun papereilla voi olla hankalaa löytää töitä vuodeksi. Siivoojan hommia ja mainosten jakamista toki on, mutta ne tuskin kovin mielekkäitä olisivat.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
[offtopic]

Matemaattisesta ajattelukyvystä on hyötyä kaikessa (missä lukion tarjoamasta yleissivistyksestä on hyötyä). Eikä todellakaan yleisesti estä käymästä lukiota kahdessa vuodessa, vaikka jossain estääkin.

Nimenomaan pitkän matikan poisjättäminen on se, millä pahiten voi sulkea ovia edestään.

[/offtopic]
Pitkä matematiikka on kieltämättä hyödyksi useimmiten, mutta esimerkiksi historiassa pitkän C antaa pisteitä 18 kun lyhyen M antaa 18,9.

Hyvä jos voi käydä kahdessa vuodessa pitkän, itse olen löytänyt vain aikuispuolelta sellaisia missä voi käydä nopeammin kuin 2,5 vuodessa. Onko sinulla antaa vinkkiä missä moinen onnistuisi päivälukiossa, voisi kiinnostaa muutamaa.
 
Mikäs kiire?
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Tytär olisi halunnut käydä kahdessa vuodessa, minusta itsestäni kolme vuotta on passeli. Pääseehän siten aiemmin yliopistoon ja sitä kautta ansaitsemaan työelämään
Mä taas olen kehottanut poikaa käymään lukiota 4 vuotta, niin jää aikaa muullekin. Kerkeäähän noita töitä tehdä...
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
828
Mikäli lukiolainen viihtyy liiankin hyvin tietokoneen äärellä, kannattaa tälle ehdottaa Otavan Opiston nettilukiota. Kun vietät päivät pitkät suorittaen opintoja tietokoneesi avulla, voi olla että nettipelaaminen ei enää tunnukaan kovin mielekkäältä.
 
Ainakin meilläpäin melkein kaikkeen käytetään konetta lukiossa. 90% kirjoista on sähköisenä ja kokeetkin tehdään koneella pääosin...

Edit. Ja siis poika viihtyy koneella entiseen tapaan ton koulun lisäksi...
 
Tämä on tietysti totta jo melkein kaikissa lukioissa tänä päivänä, mutta nettilukiossa voit ilmeisesti suorittaa kaiken vaikka wc-pöntöltä käsin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Ennen vanhaan olisi oltu tyytyväisiä, että nuori on kotona tietokoneen parissa eikä ulkona kadulla tekemässä ties mitä paheita... ;) Sitä paitsi tietokoneet oli "tulevaisuuden ala".
 
Ennen aikaan tietokoneiden sielunelämästä täytyi myös tietää jotain, eli jo ohjelmien asentaminen vaatii vaivannäköä, josta saattoi hyötyä mm. työelämässä. Nykyään tietokoneet ja muut vempaimet ovat arkipäivää, mutta konstit loppuvat äkkiä, kun tulee ongelmia.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Niin, pointti oli siis, että ennen vanhaan tietokoneen kanssa nörtteilyä pidettiin oikeastaan "hyveenä", siis vanhempien näkökulmasta.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Mitä kummaa? Minun tietääkseni uusia asioita on iät ajat vastustettu suurella intohimolla. Vaikken ole elänyt vielä edes 80-luvulla niin olen 100 % varma siitä ettei ole hyvällä otettu vastaan nuoren tietokoneharrastusta. Ainoastaan silloin on otettu jos on tavalla tai toisella alkanut rahaa sillä nettoamaan jo vanhempiensa luona eläessään. Alkaa näemmä nyt se vaihe kun 80- ja 90-luku kultaantuu huolella.

PS. Eipähän siinä kyllä uudet asiat voivat olla petollisiakin kuten mm. some. Voi olla että sekin vielä jalostuu aidosti mielekkääksi paikaksi nuorille ja aikuisille käydä kaikkea mielekästä lukemassa, mutta selvää on että se tähän mennessä on aiheuttanut paljon mielipahaa ja ahdistusta monelle.
 
Kyllä mun kokemusteni mukaan tietokoneisiin suhtauduttiin hyvin positiivisesti 80-luvulla. Sitä paitsi tietokoneilla pelaaminen oli jo melkein joka pojan huvia tuolloin, toiset vaan pelasivat enemmän kuin toiset ja jotkut sitten innostuivat muutenkin säätämään/ohjelmoimaan niiden kanssa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
569
Äitimuori olisi luultavasti säästynyt monilta unettomilta öiltä, jos olisin ollut yöt pelailemassa kotona:btooth:
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Kyllä mun kokemusteni mukaan tietokoneisiin suhtauduttiin hyvin positiivisesti 80-luvulla. Sitä paitsi tietokoneilla pelaaminen oli jo melkein joka pojan huvia tuolloin, toiset vaan pelasivat enemmän kuin toiset ja jotkut sitten innostuivat muutenkin säätämään/ohjelmoimaan niiden kanssa.
En tiedä mistä olet saanut päähäsi tuollaisen väärän mielikuvan. 80-luvulla tietokoneita oli hyvin harvalla eikä moni ollut ikinä sellaisella näpytellyt.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
80-luvulla pelaamisella ja muullakin dataamisella oli vahva sosiaalinen nörttileima. Nörtti = raha yhtälö syntyi vasta paljon myöhemmin. Särähtää edelleen korvaan kun joku kutsuu toisia nörteiksi ilmeisen pahaa tarkoittamatta koska meille se oli pelkkä pahimman luokan pilkkanimi. Kukaan vanhempi ei ymmärtänyt pelaamista mitenkään järkeväksi ajankätöksi ja ainoa puolustava piirre oli oikeastaan se "kehittää refleksejä ja englannin osaamista".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 192
En tiedä mistä olet saanut päähäsi tuollaisen väärän mielikuvan. 80-luvulla tietokoneita oli hyvin harvalla eikä moni ollut ikinä sellaisella näpytellyt.
öhöm. suomessa kuusnelkkuja taidettiin myydä eniten maailmassa suhteutettuna asukaslukuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Äitimuori olisi luultavasti säästynyt monilta unettomilta öiltä, jos olisin ollut yöt pelailemassa kotona:btooth:
Just kun päässyt tosimiesten piireihin niin siinä kolmen aikaa yöllä, kun tuli palattua kotiapäin niin näkyy olohuoneessa valot..:facepalm:
Heti alkaa molemmilta vouhotus, missäs sitä ollaan oltu, huolia ollut ja meinattu soittaa poliisit etsimään..:facepalm:
Sitä ollaan oltu selvästi juomassa ja tupakka tuoksuu vaatteissa stna stna.

Kerran pari vaan tutkimusmielessä tullut testattua rappiollista toimintaa niin heti puliukko..:btooth: olihan se syvältä törmätä polkupyörällä toisen pyörään(kaverin pyörään) ja kylmässä bussipysäkin penkillä haettu pientä latausta..sammumista. Kelaillut siinä mielessään, että vittu mitä paskaa.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Äitimuori olisi luultavasti säästynyt monilta unettomilta öiltä, jos olisin ollut yöt pelailemassa kotona:btooth:
Minä tein niin (paitsi taisin varsinaiset yöt nukkua) ja luulen että se oli noin hauskempaa kuin juopottelemassa taikka muutoin kavereiden kanssa hilluessa ulkona.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 414
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom