Ensituntumat: Honor View20

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 270

Huawei on viime aikoina pyrkinyt eriyttämään Honor-brändiään selvästi erilliseksi merkiksi myös Suomessa, mutta kuluttajia pesäeron hakeminen on tainnut toistaiseksi lähinnä hämmentää.

Vuoden alkajaisiksi Honor laajensi Euroopan mallistoaan julkaisemalla Pariisissa 22. tammikuuta Honor View20 –mallin, joka asettuu Suomessa suoraan Honorin malliston terävimpään kärkeen Honor 10:n yläpuolelle. View20 on mallisarjansa ensimmäinen edustaja Suomessa, sillä edeltäjämalli View10:tä ei koskaan tuotu myyntiin täällä. io-tech pääsi ottamaan laitteesta ensituntumat ennen virallista julkaisua.

View20:tä ensimmäistä kertaa katsellessa ei voi juuri erehtyä sukunäöstä. Laitteen muotoilussa on paljon tuttuja elementtejä Huawein ja Honorin viimeaikaisista malleista. Runko on metallia ja molempien puolien kuoret lasia. Jämäkän oloinen Honor View20 tuntuu kädessä hyvällä tavalla raskaalta, muttei kuitenkaan painavalta. Kooltaan laite on suunnilleen yhtä pitkä Mate 20 Pron ja Nova 3:n kanssa, mutta pari milliä leveämpi.

Alumiinikehys on anodisoitu takakuoren väritystä mukailevaksi ja on pinnaltaan matta. Antenniraidat on jätetty rohkeasti mustaksi. Näyttölasia kiertää tavallista leveämpi/paksumpi muovilista, johon on myös yläpäässä sijoitettu huomaamaton kuulokeritilä.

View20:n sisältä löytyy Huawei Mate 20 Pro –huippumallin yhteydessä viime syksyllä julkaistu HiSilicon Kirin 980 –järjestelmäpiiri sekä 4000 mAh akku.

Etupuolella huomion varastaa hyvin lähelle puhelimen nurkkia yltävä 6,4-tuumainen 19,25:9-kuvasuhteen näyttö, jonka suhdeluku ulkomittoihin nähden on erinomainen 85,7 %. Näyttölasin reunoja kiertää leveähkö musta muovikaistale ja näytön yläreunassa kaiutinritilä on sijoitettu kyseiseen kaistaleeseen.

Näytön erikoisuus on vasempaan ylänurkkaan sijoitettu kamerareikä, jonka läpimitta on 4,5 mm. Sen keskelle on sijoitettu 25 megapikselin etukamera. Vastaava toteutus tulee yleistymään puhelimissa kuluvan vuoden aikana. Kamera peittää sisällöstä näytön pystysuunnassa noin 100 pikselin korkuisen kaistaleen, joka on suunnilleen samaa tasoa Huawein käyttämien näyttölovien kanssa.

Halutessaan kameran kattavan kaistaleen näytön yläreunasta voi muuttaa mustaksi kamerareiän ”piilottamiseksi” samaan tapaan kuin näyttölovellisissa Huawein puhelimissa. Käyttäjä voi myös valita asetuksista levitetäänkö sovelluksen sisältö "reiän taustalle" vai ei.

Huawei-konserni on kunnostautunut viime aikoina näyttävien takakuoritoteutusten saralla ja myös Honor View20 jatkaa samalla linjalla. Lasinen takakuori yhdistelee useampaakin erilaista visuaalista efektiä – kuoren reunaosat ovat tummemmat ja värisävy vaalenee keskiosaa kohden. Lisäksi valoa vasten liikutellessa takakuoressa voi havaita V:n muotoisia heijastusefektejä. Toteutus on tyylikäs ja erottuu positiivisesti massasta. Kuvien laite edustaa Phantom Blue -värivaihtoehtoa.

Takakuoren lasi on pyöristetty hieman metallikehystä kohden, joka tekee puhelimesta varsin miellyttävän tuntuisen kädessä. Sormenjälkitunnistin sijaitsee perinteisesti takakuoren yläosassa ja kuoren alaosassa on nähtävissä Honorin uudistettu logo.

Laitteen takakamera on sijoitettu takakuoren yläosaan Honor 10:n tapaan vaakasuuntaisesti, toisin kuin Huawein viimeaikaisissa malleissa. Omassa kehyksessään sijaitseva pääkamera perustuu Sonyn 48 megapikselin IMX586-kuvasensoriin, joka käyttää Quad Bayern –suodatinta. Omaan pitkulaiseen kehykseensä on puolestaan sijoitettu 3D TOF –kamera (Time Of Flight), jonka avulla on mahdollista havainnoida ympäristön kohteita kolmiulotteisesti. Tulemme perehtymään molempien kameroiden toimintaan tarkemmin varsinaisessa testiartikkelissa.

Ohjelmistopuolella View20 käyttää ensimmäisenä Suomessa myyntiin tulevana Honor-puhelimena ”uutta” Android 9 Pie –pohjaista Magic UI 2.0 –käyttöjärjestelmää, jonka kerrotaan olevan hieman enemmän Honorin kohderyhmän makuun muokattu näkemys konsernin käyttöliittymästä. Käytännössä emme ensituntumien perusteella havainneet oikeastaan mitään merkittävää eroa Huawei-puhelimien EMUI 9 –käyttöliittymään nähden, joten ainakaan toistaiseksi Magic UI ei tarjoa mitään uutta tai mullistavaa.

Ensituntumien perusteella Honor View20 vaikutti varsin mielenkiintoiselta kokonaisuudelta hintaluokkaansa. Yritys pyrkii selvästi tekemään laitteesta haastajan OnePlus 6T:lle, sillä hinnoittelu on lähes identtistä. Syvemmän testaamisen jälkeen selviää, kuinka hyvää jälkeä esimerkiksi View20:n mielenkiintoinen kameraratkaisu lopulta pystyy tuottamaan.

Honor View20 tulee Suomessa ennakkotilattavaksi välittömästi julkaisun jälkeen 22. tammikuuta. Varsinainen myynti alkaa 30. tammikuuta. Laitteen suositushinta 6 & 128 Gt:n muistivarianttina (Midnight Black ja Sapphire Blue) on 549 euroa ja 8 & 256 Gt huippuversiona (Phantom Blue ja Phantom Red) 649 euroa. Kalliimman version ennakkotilaajat saavat kaupan päälle Honor Watch -älykellon ja edullisemman version ennakkotilaajat Honor Band4Running -rannekkeen.

io-techin täysimittainen testiartikkeli View20:stä on luvassa vajaan parin viikon kuluttua.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Hyllyyn jää nämä reiälliset puhelimet... Ihan käsittämättömän typerä trendi.

GG :facepalm:

Muutenhan tässä näkyy olevan varsin mukavat speksit hintaan nähden...
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
@Kepe No se nyt on sitten asia erikseen. Hyvä homma tuossa on silti se että tuo piilotus on mahdollista.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
GG :facepalm:

Muutenhan tässä näkyy olevan varsin mukavat speksit hintaan nähden...
Niin tuossahan kuva on otettu samalla kun @JuhaKokkonen on vetänyt tuota valikkoa alas, eli ei tuossa ole mitään erikoista. Ei sillä, itsekin aloin tätä laitetta pläräämään läpi tuon kuvan takia.

Vai meinaatko että tuon valikon pitäisi olla kokonaan musta kunnes se on kokoaan auki? ;)
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 270
Hyllyyn jää nämä reiälliset puhelimet... Ihan käsittämättömän typerä trendi.

GG :facepalm:

Muutenhan tässä näkyy olevan varsin mukavat speksit hintaan nähden...
Tosss on lähinnä demottu sitä miten se reikä on siinä keskellä näyttöä. Tuossa kuvassa on tosiaan ilmoitusvalikko kesken "aukivedon".
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
... Vai meinaatko että tuon valikon pitäisi olla kokonaan musta kunnes se on kokoaan auki? ;)
Meinaan sitä että tuo reikä peittää milloin mitäkin UI-elementtejä allensa (kuvassa se peittää ajan ja päivän), tai jos laittaa "piilotuksen" päälle niin näytöltä menee enemmän tilaa hukkaan verrattuna notchilla varustettuihin puhelimiin. Toisin sanoen tuo reikä on ihan täysin pelkkä downgrade pieniin notcheihin verrattuna, ja pelkkää trendipelleilyä. Samsungin reikä on vielä isompi ja vie vielä enemmän tilaa ja peittää vielä enemmän tavaraa allensa.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Meinaan sitä että tuo reikä peittää milloin mitäkin UI-elementtejä allensa (kuvassa se peittää ajan ja päivän), tai jos laittaa "piilotuksen" päälle niin näytöltä menee enemmän tilaa hukkaan verrattuna notchilla varustettuihin puhelimiin. Toisin sanoen tuo reikä on ihan täysin pelkkä downgrade pieniin notcheihin verrattuna, ja pelkkää trendipelleilyä. Samsungin reikä on vielä isompi ja vie vielä enemmän tilaa ja peittää vielä enemmän tavaraa allensa.
Se ei normaalikäytössä peitä yhtään mitään ei UI:ssa, ei softissa (ei ole vielä tullut vastaan softaa jossa tuo aiheuttaisi ongelmia), lovien kanssahan noissa on ollut ongelmia (ig jne).

Samalla tavalla se lovi siinä 6T:ssä peittää elementtejä kun vedät sitä notifilaatiopalkkia alas ja pysäytät vaikka sen puoliväliin (kuten tuossa kuvassa)
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Se ei normaalikäytössä peitä yhtään mitään ei UI:ssa, ei softissa (ei ole vielä tullut vastaan softaa jossa tuo aiheuttaisi ongelmia), lovien kanssahan noissa on ollit ongelmia (ig jne).

Samalla tavalla se lovi siinä 6T:ssä peittää elementtejä kun vedät sitä notifilaatiopalkkia alas ja pysäytät vaikka sen puoliväliin (kuten tuossa kuvassa)
Kerro mulle mitä se lovi tossa kuvassa peittää, verrattuna mitä toi reikä peittäs?

Ja jos tuota Instagramia kattelee, niin näytön keskellä ylälaidassa ei kyllä ole missään vaiheessa yhtään mitään. Sen sijaan vasemmassa ylänurkassa on lähes joka näkymässä jokin kuvake, logo tai teksti.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
En tiedä missä tioanteessa tuo sun ensimmöisen kuvan tilanne voi käytössä tulla? Vai rullaatko tuota notifikaatiopalkkia alas aina kuin hidastettua elokuvaa ja pysäytät sen puolessa välissä ja pidät siinä? Joo tuossa tapauksessa se reikä tulisi tielle mutta eihän kukaan tuolla tavoin luuria käytä?

Tässä kuva instagramista.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525

Eli toimii kuten tavallisesti loven kanssa toimitaan, kaikki sovellukset rajataan oletuksena kokonaan reiän/loven alle. Reikä vaan vie pystysuunnassa enemmän tilaa näytöltä kuin lovi ja tila menee hukkaan ilmoituspalkissa.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Eli toimii kuten tavallisesti loven kanssa toimitaan, kaikki sovellukset rajataan oletuksena kokonaan reiän/loven alle. Reikä vaan vie pystysuunnassa enemmän tilaa näytöltä kuin lovi ja tila menee hukkaan ilmoituspalkissa.
Riippuu tietysti loven koosta mihin vertaa mutta juu. Positiivisena puolena taas mahtuu ilmoituskuvakkeita enemmän kun lovellisessa puhelimessa

Edit: videot yms saa tietysti levitettyä tuon reiän alle jos haluaa. Ainakin videokäytössä tuo reikä on mielestöni huomattavasti parempi ratkaisu kuin lovi
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Riippuu tietysti loven koosta mihin vertaa mutta juu. Positiivisena puolena taas mahtuu ilmoituskuvakkeita enemmän kun lovellisessa puhelimessa
Ei nuo pisaralovelliset näytä vievän näytöltä leveyssuunnassa sen enempää tilaa kuin tuo reikä, eli ilmoituskuvakkeita taitaa mahtua sama määrä.

Ja parhaillaankin muutamalla kasvanut ilmoituskuvakkeiden määrä on aika laiha lohtu siihen nähden, että sen eteen on pitänyt uhrata pystysuuntaista tilaa näytöltä, sekä ilmoitusledi.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ei nuo pisaralovelliset näytä vievän näytöltä leveyssuunnassa sen enempää tilaa kuin tuo reikä, eli ilmoituskuvakkeita taitaa mahtua sama määrä.

Ja parhaillaankin muutamalla kasvanut ilmoituskuvakkeiden määrä on aika laiha lohtu siihen nähden, että sen eteen on pitänyt uhrata pystysuuntaista tilaa näytöltä, sekä ilmoitusledi.
Op6T:ssä oli muistaakseni rajoitettu ilmoituskuvakkeiden määrä 2 vai 3 kappaleeseen ennenkuin lovi tulee tielle (kolmannen ilmoituksen tilalle tulee piste kertomaan että ilmoituksia on enemmän). Tuohon pisaraloveen pääsyyn meni melkein reilu 1,5vuotta iPhone X:n julkaisusta, joten nämä reiät kehittyy varmasti samassa ajassa myös ooemattomiin/hyvin pieneksi.

Ilmoitusledi on tuossa View20:n yläreunuksessa keskellä, kaiuttimen luona, eli sitä ei ole onneksi uhrattu kuten esim OP6T:ssä.

Tosin joku softaongelma taitaa olla kun en tuota ole saanut vilkkumaan, latauksessa se kyllä palaa ja asetuksista on laitettu ilmoituksille päälle.
 
Vähän erikoista, kun OnePlus 6:eenkin mahtuu neljä ilmoituskuvaketta, vaikka siinä on tavallinen leveä lovi. Loven korkeuden määrää myös kamera, ja sijoittamalla näyttöä kameran yläpuolelle, ei kameraa voida ainakaan aiempaa ylemmäksi saada, eli reiät tulee viemään aina enemmän pystysuuntaista tilaa kuin lovet. Tässä sentään tuo reikä on edes kohtuullisen kokoinen, toisin kuin siinä jossain Samsungin versiossa, ja positiiviseti yllätti tuo ilmoitusledin olemassaolokin.

EDIT. Googlen kuvahakua pläräämällä näyttäisi, että OP6T:hen mahtuu myös vähintään tuon neljä kuvaketta.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 270
Reikä vaan vie pystysuunnassa enemmän tilaa näytöltä kuin lovi ja tila menee hukkaan ilmoituspalkissa.
Ei vie. Aikalailla saman verran vie korkeussuunnassa kuin Huawein luureissa käytetty lovikin.

Korjaus: Tarkalleen ottaen 20 pikseliä on korkeudessa eroa lovellisiin malleihin, joten pieni ero on, mutta merkitys varsin olematon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
441
Typerä trendi tämä kamerareikä. Vesipisara lovi on mielestäni paras kompromissi tällä hetkellä. Sitä olisi voinut käyttää ihan hyvin siihen asti ennen kuin teknologia mahdollistaa näytön alle sijoitetun kameran. En näe tuossa mitään etua pieneen notchiin verrattuna, pikemminkin päin vastoin.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Hyllyyn jää nämä reiälliset puhelimet... Ihan käsittämättömän typerä trendi.

GG :facepalm:

Muutenhan tässä näkyy olevan varsin mukavat speksit hintaan nähden...
Toihan on softavika Huawein omassa "skinissä". Oletan, että vakio-Android osaisi ottaa näköesteen sijainnin huomioon.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Aika villi on tosiaan tuo V-kuviointi laitteen takana varsinkin siinä mustassa versiossa. Komean näköinen ainakin omasta mielestä. Huawei on ainakin design mielessä osannut hyödyntää lasirakenteen hyvin viime aikoina.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Noihin kuviin oli jäänyt vasemalla yläkulmassa näyttöä joku roska:rofl:
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156
Paljon fiksumpi tuo "reikä" on kuin perinteinen notch. Itse ainakin tykkään paljon enemmän. Todella hyvä luuri tämä hintaisekseen kyllä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 270
Kun tuo yksi näyttökuva aiheutti nyt niin paljon hämmennystä, niin korvasin sen toisella, jossa kamerareikä tulee yhtälailla esille. Ilmoitusvalikosta kyseistä kuvaa ei voi alasvedettynä ottaa, koska valikon yläreuna on musta ja kamera jää sen "sisään" piiloon.
 
Ai niin tuo kuva mikä on tuossa ensimmäisessä vastauksessa ;)
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 270
Reiät vain mielessä.. :D

Mutta vakavasti ottaen, eihän se toimituksen onglema ole jos kuvaan päätyy testattavan laitteen pieni bugi. Nyt tässä on vähän turhaa jappasua joka on ihan tarpeetonta kun Kritiikki kohdistuu tässä laitteen valmistajaan/reikään - ei toimitukseen.
Pointti kun onkin se, ettei kuvassa ollut mitään bugia. Näyttö ja softa toimi juuri niinkuin pitikin. Kuvan tilanne ei siis ollut normaali käyttötilanne vaan "pysäytyskuva" ilmoitusvalikon avaamisesta.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
342
Isompana miinuksena on varmasti toi Näyttölasin reunoja kiertää leveähkö musta muovikaistale, ei varmaan paranna brändiä. Mikäköhän näytön leveys on milleissä, op3:ssa on 69 mm, onko paljon leveämpi, oli tarvetta leveämpään näyttöön .
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 270
Itse näen sen kyllä pienenä kosmeettisena bugina kun se peittää tuossa alasvetovaiheessa tekstiä/kellon. Mutta se ei ollut oman viestini pointti vaan se ettei toimituksen tarvitse poistella kuvia tai yrittää perustella asioita valmistajan puolesta. Vaikka ymmärrän senkin että tuosta kuvasta voi saada virheellisen vaikutelman, mutta jälleen - se ei ole toimituksen ongelma.
Kosmeettinen virhe ehkä juu, mutta en kyllä oikein keksi miten tuon voisi estää, kun kerran näytön keskellä on reikä. Ehkä feidaamalla ilmoitusvalikon sisällön esiin vasta sitten, kun se on ohittanut tuon yläosan ensimmäisen 100 pikselin korkuisen kaistaleen :think:

Ei tässä valmistajan puolesta olekaan mitään tarvetta eikä intressiä todistella, vaan vaihdoin kuvan siksi, koska siitä ei välittynyt lukijoille sitä viestiä, jonka itse halusin sillä välittää.
 
JesseR

Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 075
Antaa vaan tulla reikää ja lovea, on sitten jokaiselle jotain kunnes päästään eroon kokonaan.:D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 129
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom