Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Zerrod]

Tuli Mafia kolmosen CE hommattua kun sai okei hintaan ja peliä olen vältelly niin oh boy... Asetelmasta ja tarinasta en sano mitään koska olen sen myös itselleni spoilannu mutta miten helvetissä voi tämän näköinen peli pyöriä näin huonosti Joo ei ole pellin alla uusinta tekniikkaa mutta jopa BF5 betakin pyöri huomattavasti paremmin vaikka oli optimoitu päin helvettiä.
Enimmän aikaa tämän tyylisissä peleissä tulee autoilla ajeltua ja simulaatiolla aloitin niin aivan kauheat deadzonet tässä ainakin on eikä tuo ajaminen muutenkaan mitään nautiontoa ole.

On tässä toki jotain hyvääkin, ampuminen oli yllättävän tyydyttävää ainakin haulikolla ja jonkin sortin progressiota tapahtuu kun niitä toimipisteitä putsaa (esim se alun bordelli).

Pitää tosin sanoa että olen tosiaankin ihan alussa vasta menossa tässä mutta tiedän sen että tehtävät rupeavat toistamaan itseään aika äkkiä eli ei nyt mitään hurja hauskaa ole tulossa. Lisäillään sitten kun on enemmän pelattu.

Nyt on peliä alla semmonen vajaa 50 tuntia ja samaa tämä on ollut kokoajan, yhen dlc:enkin olen pelannut läpi joka oli aikamoinen pettymys, alkoi jollakin kultilla ja sitten korjattiin se baari josta et saanut mitään käytännöllistä palkinnoksi. Suurinpana ongelma tosin on edelleen tekninen puoli, hädin tuskin pysyy 60 fps:ässä ja jotkin tekstuurit (etenkin kromi) eivät vain halua latautua joten peli näyttää edellisen konsolisukupolven tuotokselta ajoittain.
Tarkoituksena ois tarina/kaikki kolme loppua saada sekä kaikki keräiltävät ja sitten saa peli lähtä pois lopullisesti.

 

[perato]

Soma PC:llä menossa.

Alkaa tää Frictional Gameskin tuntuu kyllä nii onetrickponylta. Olen ilmeisesti tasojen määrällä mitattuna pelin puolivälissä, mutta toivottavasti pelin kestossa mitattuna en todellakaan. Juonessa ei ole oikeastaan tapahtunut juuri mitään, hyvin kliseisiä nauhotteita kuunnellessa mennyt osa ajasta, loppuaika painellaan nappulaa ja ollaan piilossa siltä samalta pahikselta mikä on muissaki tän firman peleissä.

Graafisesti tää on melko suttununen ja todella vaihteleva laadultaan. Merenpohjaympäristöstä ei minusta ole kyl tähän mennessä otettu oikeastaa mitään irti ja sisätilat on olleet tähän mennessä todella yksipuolista ruostunutta scifi-tukikohtaa merikasveilla.

Toivottavasti tarina etes ottaa kiinni jossakin vaiheessa, muuten jää kyl todella valju maku tästä.

Spoileri: HD tekstuurit

 

[Jumi]

Viikon verran (21h) Soul Calibur 6:sta takana ja hyvältä tuntuu. Makuasioitahan nämä on mutta väittäisin että tämän hetken paras tappelupeli kyseessä. Liikkeet on helppo tehdä ja joka hahmolla on mukavia kikkoja takataskussa, eivätkä kombot ole yhtä pitkiä kuin Tekkenissä tai "animepeleissä." Netissä on valitettu että konsoleilla lataustauot ovat pitkiä, mutta PC:n SSD:llä ne ovat 5 sekunnin luokkaa ja samantasoisia aloittelijoita löytyy hyvin. Nettikoodista ei ole valittamista, parin ranskalaisen tyypin kanssa on ollut vähän lagia, mutta muuta valittamista ei siinä ole. Ei ole ihan heti kuolemassa tämä peli ainakaan PC:llä, kun sellaista manattiin redditissä.

Mukana on kaksi yksinpelimoodia joissa olisi hyvä harjoitella liikkeitä ja saada tuntumaa, mutta minun aika on kulunut training modessa, character creationissa ja casual lobbyissä.

 

[perato]

Soma PC:llä menossa.

Alkaa tää Frictional Gameskin tuntuu kyllä nii onetrickponylta. Olen ilmeisesti tasojen määrällä mitattuna pelin puolivälissä, mutta toivottavasti pelin kestossa mitattuna en todellakaan. Juonessa ei ole oikeastaan tapahtunut juuri mitään, hyvin kliseisiä nauhotteita kuunnellessa mennyt osa ajasta, loppuaika painellaan nappulaa ja ollaan piilossa siltä samalta pahikselta mikä on muissaki tän firman peleissä.

Graafisesti tää on melko suttununen ja todella vaihteleva laadultaan. Merenpohjaympäristöstä ei minusta ole kyl tähän mennessä otettu oikeastaa mitään irti ja sisätilat on olleet tähän mennessä todella yksipuolista ruostunutta scifi-tukikohtaa merikasveilla.

Toivottavasti tarina etes ottaa kiinni jossakin vaiheessa, muuten jää kyl todella valju maku tästä.

Spoileri: HD tekstuurit

No tarina otti hieman kiinni, joskin pelin varsinainen teema jäi lopulta ihan viimisten tuntien käsittelylle, mikä on sääli. Pelillisesti jäätiin aika ohkaselle tasolle, tuntuu et firman olis ollut viimistään tähän peliin hyvä keksiä jotain muuta ku hirviöt joita paetaan tiettyjen eventtien jälkeen ja joita ei saa katsoa suoraan. Johan näitä on nähty kolmen Penumbran ja kahden Amnesian verran.

 

[TRmin8r]

Pistin pitkästä aikaa tos yks päivä tulille Flatout Ultimate Carnagen ja tulin siihen lopputulokseen, että Bugbear edelleen tykkää tehdä vittumaisia autopelejä. Olen pelannut Flatouteista noi Bugbearin versiot sekä Wreckfestiä ja kaikissa niissä on sairaan paljon samoja elementtejä, jotka suorastaan raivostuttaa pelaajaa välillä. Jokaisessa pelissä autot on kankeakeulaisia ja raskaita kääntää ja pienikin pomppu etujousitukseen kesken tiukan paikan puskee auton suoraan pusikkoon (vastaavasti käsijarrukäännös sitten taas pyöräyttää koko auton ympäri, tehden siitäkin toivottoman keinon selvitä pahoissa paikoissa). On ihan uskomatonta miten ne on onnistunu tuon saman systeemin vuodesta toiseen säilyttämään osana heidän pelejään ja eivät millään suostu/pysty siitä luopumaan tehdäkseen peleistään nautittavampia. Ei siinä mitään, kyllähän se haaste on jees, mut jommastakummasta pitäis luopua: keulan ylenpalttisesta puskevuudesta taikka ratojen pomppuisuudesta/oikomisen estämisestä. UC:ssä on pirusti hyviä paikkoja oikomiseen jotka ylläpitäis hyvin sitä vauhtia luoden edelleen mahdollisuuksia lisä-äksöniin, ni kaikki se pilataan sillä että sinne oikomiskohtaan pistetään kuoppa taikka pomppu, johon yhdellä pyörällä osuminen pilaa sun kisan välittömästi. Bugbearia vaivaa oikeastaan se että heillä ei koskaan ole ollu kykyä tehdä täydellistä A-luokan tuotetta, ne on aina hippasen kallellaan B-peleihin. Pirun taitava tiimi tekemään pelimoottoreita, fysiikoita ja grafiikoita, saakelin surkeita balansoimaan ne harmoniaan täydelliseksi autopeliksi.

Ensimmäiseen FlatOutiin oli muistaakseni "Pro Simu" -niminen modi joka teki ajettavuudesta realistisempaa monella tavalla ja poisti kuminauhaefektin tekoälyltä, murosta kai aikoinaan bongasin sen. Muita FlatOuteja en ole testannutkaan joten en tiedä niiden modattavuudesta.

 

[perato]

Hotline Miami 2: Wrong Number

Ykösen aikanaan arvioin jopa 95/100 pojon peliksi ihan sen takia, että eka kymmenen reaktiota pelistä oli "hyi hitto, en kyl ikinä jaksais etes koskia tuohon" ja sit tuli pelattua peli 100% läpi kun sen käynnisti ekan kerran jostain bundlesta.

Kakkonen ei kyl yllä samalle tasolle. Juoneltaan paljon sekavampi, en pysynyt oikeastaa ollenkaan kärryillä hahmoista tai tapahtumista, mitä ei auta nuo grafiikat, saati sit hyppivä aikajana ja useat pelihahmot. Pääongelma tulee kuitenki siitä, että tasot on laadultaan paljon huonompia, paljon pitkiä käytäviä ja isoja tiloja, joissa on ihan mahoton arvata tuleeko vihu salamannopeasti pari askelta ja ampuu salamannopeasti ne pari tappavaa kutia. Vihut on edelleen armottomia, ja yhistettynä tasoihin, tuntu että tässä ammutaan paljon enemmän ku ykösessä. Tasot oli myös hemmetin pitkiä paikoin, ettei oikeen huvittanut lähtä hiomaan mitään A+ arvosanoja. Musiikki on edelleen hyvää, yllättävänkin hyvää paikoin.

Ei mikää valtaisa pettymys, mutta toisaalta sai kyseenalaistamaan senkin, että jaksaisko ensimmäistäkään peliä käynnistellä toista kertaa vai olikohan tämä juttu nyt toistaiseksi nähty.

 

[TRmin8r]

Pelailen paremman puutteessa taas Stalker - Shadow of Chernobylia Complete-modin kera ja tällaisesta pelityylistä en tunnu pääsevän eroon millään:

Varsinkin tuossa kuvan Agroprom-kentässä sekä ystävälliset että vihamieliset NPC:t syntyvät sen verran tiheään tahtiin että tavaraa "hamstrautuu" pakostikin jonnekin jos sitä haluaa säilöä myyntiä varten. Itse olen havainnut kuvan mukaisen taktiikan selkeimmäksi itselleni: lootatut ruumiit järjestän riviin että näen jälkeenpäin nopeasti että olen jo lootannut ne. Lootattuja arvottomimpia tusina-aseita en säilö niihin harvoihin loottiboxeihin vaan korkeintaan niiden viereen läjäksi, tämä siksi että loottiboxeissa tulee säilöttyä muuta arvokkaampaa tavaraa niin paljon että inventaarion selaaminen olisi liian hidasta jos nuo turhemmat aseetkin olisivat siellä. Haluan kuitenkin myydä mahdollisimman paljon tavaraa NPC:lle joten raahasin tuonkin kuvan ruumiin katolle minne olin läjittänyt turhimman lootin ja seuraavaksi pakkaan tuon aseläjän ruumiiseen ja raahaan ruumiin NPC:n viereen jolla on varaa ostaa jotain. Kätevää, eikös? Ei minustakaan mutta kun kerran power-pelaajaksi (muistan tuon termin jostain) olen kehittynyt niin ei siitä tavasta oikein eroonkaan pääse. Kuinka moni muuten on löytänyt Stalkerissa baarinpitäjän kertaostorajan ja tavaramäärän rajan mitä voi lastata ruumiiseen? Olen löytänyt molemmat.

 

[TheMeII]

Pelailen paremman puutteessa taas Stalker - Shadow of Chernobylia Complete-modin kera ja tällaisesta pelityylistä en tunnu pääsevän eroon millään:

Varsinkin tuossa kuvan Agroprom-kentässä sekä ystävälliset että vihamieliset NPC:t syntyvät sen verran tiheään tahtiin että tavaraa "hamstrautuu" pakostikin jonnekin jos sitä haluaa säilöä myyntiä varten. Itse olen havainnut kuvan mukaisen taktiikan selkeimmäksi itselleni: lootatut ruumiit järjestän riviin että näen jälkeenpäin nopeasti että olen jo lootannut ne. Lootattuja arvottomimpia tusina-aseita en säilö niihin harvoihin loottiboxeihin vaan korkeintaan niiden viereen läjäksi, tämä siksi että loottiboxeissa tulee säilöttyä muuta arvokkaampaa tavaraa niin paljon että inventaarion selaaminen olisi liian hidasta jos nuo turhemmat aseetkin olisivat siellä. Haluan kuitenkin myydä mahdollisimman paljon tavaraa NPC:lle joten raahasin tuonkin kuvan ruumiin katolle minne olin läjittänyt turhimman lootin ja seuraavaksi pakkaan tuon aseläjän ruumiiseen ja raahaan ruumiin NPC:n viereen jolla on varaa ostaa jotain. Kätevää, eikös? Ei minustakaan mutta kun kerran power-pelaajaksi (muistan tuon termin jostain) olen kehittynyt niin ei siitä tavasta oikein eroonkaan pääse. Kuinka moni muuten on löytänyt Stalkerissa baarinpitäjän kertaostorajan ja tavaramäärän rajan mitä voi lastata ruumiiseen? Olen löytänyt molemmat.

ihmettelin ensin että mikä on kuvan pointti kun pikasilmäyksellä katoin kuvassa olevan joku peltinen nuuskarasia ja nippu lääkeruiskuja. Kun aloin lukemaan niin katoin kuvaa uudemmin ja hahmotin mittakaavan.

 

[Nicopoi]

Ostin vasta Call of dutyn Black Ops 2 ja Ghostin, yksinpelit mainioita mutta yllättävän vähän pelaajia, liekkö hakkerit ja uusin BO4 vienyt ihmiset pois. Ihan mukavia, kun en nuista BO3 ja jälkeisistä futuristista oikein välitä. Kunhan saa näyttiksen ni varmaankin ostoon menee uusin Battlefield

 

[Nana]

Little nightmares.

Tuli tämmöinen napattua steamin halloween alesta ja tykkäsin sen verta että voisin melkein tänne tästä jotain kirjotella.
Peliä on helppo ruveta vertaamaan inside peliin pelimekaniikoiltaan ja ulkoasultaan.
Kuvailisin peliä epämukavia fiiliksiä herättäväksi enemmän kuin pelottavaksi, mutta tulihan sitä hypättyä pari kertaa.
Pelin tapahtumista kertominen vie paljon pelikokemuksesta pois, joten jätän sen täysin välistä.
Tämä on tosiaan peli minkä pelaat kerran läpi ja ei juurikaan tarjoa uudelleenpelattavuutta.
Perus peli oli ~4h pituudeltaan ja DLC ~2-3h.

Tunnelma on aivan loistava ja pari kertaa tuli oikein pysähdyttyä ihmettelemään maisemia.
Vastaan tuli monen monta kohtaa jotka varmasti pysyvät tuoreina mielessä pitkään.

Helppo ostos jos pidit playdead studion limbosta tai insidestä.
Suosittelen ostamaan tuon yhteispaketin missä tulee kaikki DLC mukaan.
DLC on lähes yhtä hyvää ja viimeistelee tarinan mieleenpainuvasti.

 

[Algron28]

Syberia 3, Nintendo switch.

Takana noin 4h.

Peli on kuin aikamatka 10 vuoden taakse. Grafiikat eivät juuri häikäise ja kaikki näyttää hyvinkin vanhahtavalta ja ajoittain jopa yltiö karulta, varsinkin pelin hahmot. Hyvä tarina voisi vielä asian pelastaa mutta ainakaan tähän mennessä sellaisesta ei ole havaintoa. Henkilöhahmot tuntuvat stereotypisiltä ja teennäisiltä. Henkilöiden välinen vuorovaikutus välillä oudolta, ja jotkut asiat suorastaan päätä särkevän epäloogisilta. Myös ääninäyttely on erityismaininnan arvoisen tunteetonta ja huonoa.

Peli koittaa olla puzzle-peli mutta epäonnistuu. Monikaan puzzleista ei ole mitenkään intuitiivisiä tai edes viihdyttävästi haasteellidia.

Tähän päälle kun tulee sitten vielä huonosti toteutettu ohjattavuus ja ajoittain hyvinkin ärsyttävä kamera voi vain todeta kuinka paskan pelin meni ostamaan. Pelissä näyttää myös olevan valtavasti bugeja. Ei varsinaisesti peliä rikkovia vaan sellaisia että niistä jää hyvin hiomaton vaikutelma.


Parasta pelissä oli sen kansikuva, joka sai minut ostamaan sen.

 

[perato]

Tää on ollu pitkään itel jo listoilla, mut kerta se kestää vaan sen muutaman tunnin, ni en taskurahoja enempää rupea siitä maksamaan. Paljon se nyt on alennuksilla ?

Oli syyskuun humble monthlyssä, oletettavasti näitä pyörii tarjolla vähän siellä sun täällä halvalla nyt jos moraali taipuu.

 

[Banko]

Kiitos vinkistä. Itse olin katsellut tätä: Obduction on Steam

Onko kokemuksia?

Kiitos tästä linkistä. Aivan mahtava peli! Tunnelma ja maailma erittäin koukuttava, puzzletkin tuntuvat omaan makuun hyviltä ja sopivan vaikeilta.

 

[Raxama]

Hotline Miami 2: Wrong Number

Ykösen aikanaan arvioin jopa 95/100 pojon peliksi ihan sen takia, että eka kymmenen reaktiota pelistä oli "hyi hitto, en kyl ikinä jaksais etes koskia tuohon" ja sit tuli pelattua peli 100% läpi kun sen käynnisti ekan kerran jostain bundlesta.

Kakkonen ei kyl yllä samalle tasolle. Juoneltaan paljon sekavampi, en pysynyt oikeastaa ollenkaan kärryillä hahmoista tai tapahtumista, mitä ei auta nuo grafiikat, saati sit hyppivä aikajana ja useat pelihahmot. Pääongelma tulee kuitenki siitä, että tasot on laadultaan paljon huonompia, paljon pitkiä käytäviä ja isoja tiloja, joissa on ihan mahoton arvata tuleeko vihu salamannopeasti pari askelta ja ampuu salamannopeasti ne pari tappavaa kutia. Vihut on edelleen armottomia, ja yhistettynä tasoihin, tuntu että tässä ammutaan paljon enemmän ku ykösessä. Tasot oli myös hemmetin pitkiä paikoin, ettei oikeen huvittanut lähtä hiomaan mitään A+ arvosanoja. Musiikki on edelleen hyvää, yllättävänkin hyvää paikoin.

Ei mikää valtaisa pettymys, mutta toisaalta sai kyseenalaistamaan senkin, että jaksaisko ensimmäistäkään peliä käynnistellä toista kertaa vai olikohan tämä juttu nyt toistaiseksi nähty.

Tässähän ne kakkosen suurimmat kompastuskivet onkin. Paikasta toiseen ränsyilevä juoni joka ei tunnu mitenkään yhtenäiseltä ja nuo liian avoimet ja pitkät kentät. Lisäksi ikkunoita on lisätty jokapaikkaan, mikä lisää sitä että kuolet vähän turhankin helposti. Ei tuo kuitenkaan ykköseltä mitään pois vie, vaan kyseessä on edelleenkin ihan yhtä nautittava peli kuin ennenkin. Ainakin pelillisesti, ite koen että suuri osa ykkösen hohtoa oli se ite tarina. Ei sekään helppo ollut seurata tai tajuta välttämättä, mutta se oli tarpeeks yhtenäinen ettei se vaatinu niitten päivämäärien sun muiden tsekkailemista kokoaikaa tai pomppinut hahmosta toiseen, siinä oli yks hahmo (tai no kaks, jos epilogi lasketaan) ja siinäpä se.

Kakkonenhan sai lokaa niskaan noista aiemmin mainituista asioista ja ihan syystäkin. Kolmostahan ei ole edes tulossa niin tän kanssa on nyt sitten mentävä.

 

[Banko]

Saitko suoriltaan toimimaan ? Oon kuullu lukuisia tarinoita ton pelin bugeista ettei mm. lataa peliä, eikä valikoista pääse edes aloittamaan peliä ja jotain kikkailua kielien kanssa pitäis harrastella.

Minulla toimi ihan suoriltaan, lieköhän kuun asento ollut sitten optimaalinen. Mitään ongelmia en ole kohdannut (vielä).

 

[Lepakomäyrä]

Zelda Breath of wildi PCllä.
aivan mahtava peli, eikä wiiU tuttuja 20fps droppeja ainuttakaan.

Yksi parhaista peleistä pakko myöntää

 

[perato]

Batman: Arkham Knight (PC)

Siinä mielessä harvinainen pelisarja, että alusta asti suunta on ollut laskeva eikä nouseva. Arkham Asylumin lasken niiden 100 pojon peleihin, joista on vaikea löytää mitään merkittävää vikaa. Cityssä paletti levisi jo liikaa erinäköiseen keräilyyn, sivupomojen kaatamiseen yms. yms. Origins alkoi jo väsyttää ja nyt tämä. Siinä missä City jossain määrin kuitenkin paransi tappelumekaniikkaa, niin tässä pelattavuuskin on mennyt huonompaan suuntaan. Peli tarjoaa kiivaaseen tappeluun semmoisia kontrolleja kuin "alt+3 ja Space + hiiren rullan näppäin" yms. Kaikennäköstä säätämistä pitäs ehtiä siinä tappelun lomassa tekemään sen sijaan, että se olis yhtä intuitiivista kuin se oli esim. Cityssä tai edes Asylumissa. Tuo ite kaaralla ajelu tuntuu vaan semmoselta lisäpeliltä, eikä mitenkään mielekkäältä näin ahtaassa kaupungissa. Itse asiassa tässä tulee vähän se GTA ongelma, että paljon detailjia hukkuu kaupungista kun huristelee menemään autolla tuhatta ja sataa. Kaikki ajamiseen liittyvät haasteet ja tehtävätkin tuntuvat siltä, että pituutta on hankittu lähinnä pyörittämällä pelaajaa ympyrää ajamassa.

Ei tämä huono peli sellaisenaan ole, mutta koska pelillisesti on menty takapakkia nii ei tätä nyt mitenkää lämmöllä voi muistaa.

Spoileri: Juonesta

Puolivälissä juonta menossa ja alkaa jo tympäseen tämä jatkuva jokeri pokeri poks. Se olis riittänyt siihen Cityyn lopettaa ja keskittyä välillä muihinkin vihollisiin. Tässä juonessa on sentään onneksi uskallettu edes yrittää saada jotain fiilistä, joskin kaipais enemmänkin sivuhahmojen kanssa keskustelua ja toimimsta. En siis näitä kissanaistappeluita vaan just Gordonia, Foxia, Alfredia, Barbaraa yms.

Plussaa toki ulkonäöstä ja hajoavista ympäristöistä.

 

[Jugo]

Batman: Arkham Knight (PC)

Siinä mielessä harvinainen pelisarja, että alusta asti suunta on ollut laskeva eikä nouseva. Arkham Asylumin lasken niiden 100 pojon peleihin, joista on vaikea löytää mitään merkittävää vikaa. Cityssä paletti levisi jo liikaa erinäköiseen keräilyyn, sivupomojen kaatamiseen yms. yms. Origins alkoi jo väsyttää ja nyt tämä. Siinä missä City jossain määrin kuitenkin paransi tappelumekaniikkaa, niin tässä pelattavuuskin on mennyt huonompaan suuntaan. Peli tarjoaa kiivaaseen tappeluun semmoisia kontrolleja kuin "alt+3 ja Space + hiiren rullan näppäin" yms. Kaikennäköstä säätämistä pitäs ehtiä siinä tappelun lomassa tekemään sen sijaan, että se olis yhtä intuitiivista kuin se oli esim. Cityssä tai edes Asylumissa. Tuo ite kaaralla ajelu tuntuu vaan semmoselta lisäpeliltä, eikä mitenkään mielekkäältä näin ahtaassa kaupungissa. Itse asiassa tässä tulee vähän se GTA ongelma, että paljon detailjia hukkuu kaupungista kun huristelee menemään autolla tuhatta ja sataa. Kaikki ajamiseen liittyvät haasteet ja tehtävätkin tuntuvat siltä, että pituutta on hankittu lähinnä pyörittämällä pelaajaa ympyrää ajamassa.

Ei tämä huono peli sellaisenaan ole, mutta koska pelillisesti on menty takapakkia nii ei tätä nyt mitenkää lämmöllä voi muistaa.

Spoileri: Juonesta

Puolivälissä juonta menossa ja alkaa jo tympäseen tämä jatkuva jokeri pokeri poks. Se olis riittänyt siihen Cityyn lopettaa ja keskittyä välillä muihinkin vihollisiin. Tässä juonessa on sentään onneksi uskallettu edes yrittää saada jotain fiilistä, joskin kaipais enemmänkin sivuhahmojen kanssa keskustelua ja toimimsta. En siis näitä kissanaistappeluita vaan just Gordonia, Foxia, Alfredia, Barbaraa yms.

Plussaa toki ulkonäöstä ja hajoavista ympäristöistä.

Aika samat fiilikset itselläkin, vaikka pelasin Knightin vasta itsekin muutama kuukausi sitten läpi.

Tuo autoilu oli aluksi ihan hauska lisä, mutta pelintekijät tuntuivat vähän liikaa rakastuneen tuohon, koska autolla pelleilyä on pelissä aivan liian paljon. Lopussa se menee vielä ihan älyttömyyksiin ja olin jo lähellä jättää pelin kesken. Bossit olivat myös aivan helvetinmoinen pettymys Originsin jälkeen.

Spoileri: Lievä spoiler

Tarina oli todella meh, vaikka loppu olikin hyvä. Todellisen lopunhan saa auki vain toimittamalla kaikki superrikolliset kaltereiden taakse - kyllä, myös Arvuuttajan

.

 

[perato]

Far Cry 4 (PC) (puoliväli ohitettu)
Eihän tältä ihmeitä odottanut, joten siksi näinkin pitkälle tuli venytettyä tämänkin hankinta. Pelintekijät on kyl alittaneet matalalle asettamansa rimat monella osa-alueella. Hahmot on mielenkiinnottomia tai ärsyttäviä kliseekasoja. "EAGLEE!". Pääpahis on vähän parempi ku edellispelissä, mutta edelleen paperinohut(tosin niin on kaikki muutkin hahmot). Päähahmo on ihme vässykkä, joka antaa jokaisen hahmon kävellä ylitseen ja tyytyy lähinnä kuuntelemaan muiden esittämiä monologeja. Varsinaista tarinaa rakennetaan hyvin vähän ja on jotenkin kuvottava. Taas yritetään rakentaa jotain itkudraamaa samalla ku pelimaailma on järettömän ristiriidassa koko tarinan kanssa.

Sivutehtävät on kokoelma pelimaailmasta irrallisia mmorpg-tason questeja, jossa joko noudetaan tai tapetaan jotain. Nämä sivutehtävät on sen verran irrallisia, että pelimaailma saa välillä humoristisia piirteitä kun 'panttivankien pelastus' -tehtävän tehtävänantaja on sidottuna päähahmon turvatalossa niin kauan, että tehtävän ottaa vastaan. "EAGLEE!" Muutenki vihut spawnaa vain questeja varten, vaikka olis kaikki vihut jo muuten alueelta hoitaneet pois. Tämä random spawnaus tosin näkyy pelimaailmassakin välillä todella räikeästi kun 50m päähän saattaa yhtäkkiä spawnata näkyville vihollisen ajoneuvo.

Gameplay on edelleen hyvin sama kuin viimeksikkin ja se on se syy miksi tähän pelisarjaan nyt palasin. "EAGLEE!" Edelleen mukavan viihdyttävää, joskin entistä helpompaa. Hiiviskelyä on tosin entistä vähemmän, ja varsinkin loppuvaiheessa Fortressit ja Outpostit saa tyhjennettyä menemättä edes 100m päähän koko paikasta.

Erikoisinta tässä pelissä on se, että tuntuu jatkuvasti niinku pelaisin pahiksilla, eikä oikeen mikään pelissä ole vakuuttanut minua siitä, että minun olis kannattanut siitä ensimmäisestä pöydästä koskaan poistuakkaan(tiedän sen vaihtoehtoisen lopun). "EAGLEE!" Osa sivuquesteista on kulttuurihistoriallisten esineiden myymistä ulkomaille, ihmiskaupan tukemista, eläinten teurastamista hienon olkalaukun takia, tämän lisäksi päätehtävässä toinen hahmo yrittää palauttaa jonku lapsimorsianten aikakauden ja toinen taas haluaisi alkaa huumediileriksi. Näiden kahden välillä sit pitäs tasapainotella ja yrittää ymmärtää mitä ihmettä kirjottajat on etes ajatelleet, muuta ku seuraavaa palkkakuittia. "EAGLEE!" Siviilit mielellään luovuttavat ajoneuvonsa päähahmolle kun vaan pysähtyy heidän eteensä tiellä ja siviilin taposta saa -50 karma pistettä ja 'Soo soo' ilmoituksen ruudulle. Onneksi päähahmo voi käydä pyöräyttämässä 'Mani Wheeliä' josta saa karmaa viiden siviilin tappamiseen, joskus enempäänki. Videolla itketään muutaman sotilaan kuolemaa ja kuitenkin omankin pelin aikana varmaan 200-300 siviiliä/sotilasta on jo kuollut kotkien/susien/rottien/muurahaisten yms. hyökkäyksiin. "EAGLEE!"

On nimittäin järkyttävän selkeä "for money" leima tässä pelissä. "EAGLEE" Mistään ei tule semmonen fiilis, että tätä olis tehty rakkaudesta pelintekoon, tai edes että jokin idea olisi syntynyt ennen pelin tekemistä. Enemmänkin sellainen fiilis, että tehdään nyt Far Cry 3, eri skineillä ja heitetään pöhköjä questeja päälle. Kirjotetaan tarina sit myöhemmin ku paikat on jo valmiina. "EAGLEE!"


"EAGLEE!" (ps. tämä juttu voi aueta paremmin noin 2h pelaamisen jälkeen).

pps. ultrawidella fovia ei voi säätää, varautukaa satunnaiseen matkapahoinvointiin.

 

[RaivokasMagma]

Call of Juarez Gunslinger (PC-versio)

Innostuinpa tätäkin pelaamaan uudestaan, kun selaillin pelikirjastoa. Lisäksi Techlandilta tuli jonkinlainen kiusoittelu Red Dead Redemption 2 kunniaksi. Oli mennyt myös ohi, että peli katosi aikaisemmin tänä vuonna digitaalisista kaupoista oikeuksien takia, mutta tuli takaisin, kun Techland sai Ubisoftilta loputkin sarjan oikeudet.



Mutta Gunslinger. 2013 julkaistu ekan persoonan ammuskelu. Aika lineaarinen ja tietynlainen "konsolimainen" jäykkyys tuntumassa. Myöskin ainakin Windows 10:llä on jonkinlaisia ongelmia suorituskyvyssä. Välivideot välkkyy ja joskus pelin sisäisisssä välivideossa framet laskit aika matalle. En tiedä ottiko nokkiinsa Windows 10:stä vai Freesyncistä, mutta tulipa kuitenkin pelattua. Ei ollu tälläisiä ongelmia Windows 7:lla.

Peli on kuitenkin hauska pelata! Aseissa tuntuu olevan potkua, ainakin vaikeimmilla tasoilla on haastetta, dialogi hauskaa. Päähenkilö Silas Greaves saapuu vuonna 1910 kapakkaan ja alkaa kertomaan tarinoita palkkionmetsästäjän ajoistaan. Hän kertoo tarinaa samalla kun pelaat ja on hieman epäluotettava. Esimerkiksi joutuu väijytetyksi "Kuin Apachet tekisivät" ja intinaanit alkavat ampumaan. Yksi kyseenalaistaa, mistä ne intiaanit tuli yht' äkkiä. "Meinasin, että ne väijytti minun Apache tyyliin!"

Itse aloitin True West vaikeustasolla vihdoinkin. Tällöin suurin osa HUD elementeistä katoaa, eli ei ole crosshairia esimerkiksi. Yllättävän hauskaa.

Voin suositella lämpimästi.

 

[TRmin8r]

"EAGLEE!" (ps. tämä juttu voi aueta paremmin noin 2h pelaamisen jälkeen).

Toisella läpipeluulla modasin nuo taivaan syöpäläiset kokonaan pois, käsittämättömän ärsyttävä/turha/epärealistinen lisä peliin joka tapauksessa. Jotain muitakin modeja taisin käyttää, luultavasti myös fovia piti korjata heti ensimmäisellä pelikerralla mutta en enää muista tarkalleen.

Kiitos tästä loistavasta puheesta, tässä ois ainesta jopa loistaviin Youtube-rantteihin.

Ite pelannu tän läpi muutaman kerran ja yhdyn kyllä noihin kaikkiin kohtiin. Mut jos joku tässä pelissä kiehtoo, ni se on tunnelma, joka johtuu tapahtumapaikan sijainnista ja soundtrackista. Ja tottakai, toinen syy miksi tästä diggasin ite oli MG-42, heti ku sen pyssyn saa kouraan, ni hupi alkaa. Yks mitä suosittelen kokeilemaan tän jatkoks, jos vielä kiinnostais jotain testata, ni Valley Of The Yeti-DLC. Tykkäsin siitä enemmän ku itse pääpelistä.

Itse taas kyllästyin nopeasti niihin radiossa soiviin biiseihin naukuvine lauluäänineen. Aseiden puolesta tykkäsin ehkä eniten siitä rinnakkaispiippuisesta norsukivääristä (avotähtäimellä tietysti) joka kajahtaa miehekkäästi, ehkä siksi että aikoinaan metsästin lähes samannäköisellä haulikolla. Ja kyllä, Yeti-lisäosa oli hyvä minustakin.

 

[TRmin8r]

Sen radion saa hiljennettyä

Mutta eikös radio ole aina oletuksena päällä kun uuteen ajoneuvoon menee?

 

[TRmin8r]

On juu, mut ite en pitäny sitä isona ongelmana aina sammuttaa erikseen napin painallulsella, oisko ollu T tai R

Pointti onkin se että sekä ambient-musiikki että radiomusiikki pitäisi pystyä halutessaan poistamaan kokonaan käytöstä toisistaan riippumatta. Jokin musiikin volumesäätö pelin valikossa taisi muistaakseni olla mutta sekin taisi vaikuttaa vain ambient-musiikkiin joka muuten oli mielestäni huomattavasti mukavampaa kuunneltavaa kuin pakotetut radiorallatukset joita muuten kuului ohi ajavista autoistakin ihan tarpeeksi kauas. Jos sattuisi kiinnostamaan pelata Far Cry 4 uudestaan läpi niin ensin pitäisi tarkistaa saako radioäänet poistettua modaamalla kokonaan, sen verran ärsyttävästä asiasta on kyse itselleni. Ärsyttävyys se on pienikin ärsyttävyys, ja ottaen huomioon kuinka paljon pelissä voi käyttää eri ajoneuvoja niin veikkaan että kolminumeroisen määrän verran joutuu sammuttamaan radion autoon mennessä läpipeluussa jos sitä ei halua kuunnella.

Tuosta sainkin idean: jos ajoneuvojen radioääniä ei saa modattua kokonaan pois ja haluan silti pelata pelin taas läpi niin pelitaktiikaksihan muodostuu sitten pakostakin kaikkien radiollisten ajoneuvojen vältteleminen ja jos siviilit häiriköivät möykällään ohiajaessaan liikaa niin nehän saa posautettua hiljaiseksi... Voi kunpa tuota taktiikkaa voisi soveltaa oikeastikin jumputus/pörinä-häiriköihin joita kylillä pyörii!

 

[itarumaa]

Kaksi plus peliä tuli pelattua PS4 konsolilla.

Ratchet & Clank joka olikin uusintaversio vuoden 2002 pelistä. Ilmankos oli ihmeellisen hankala pelattava näin lastenpeliksi. Lisäksi kontrollit oli vähän bugiset välillä, mutta muuten peli oli erittäin hyvin tehty ja hauska pelattava. Liian vaikea vaan mielestäni kun ottaa huomioon pelin yleisen tyylin. 4/5 arvosanaksi.

Heavy Rain. Tämä oli mieluinen tuttavuus, hieno tarina ja vaikka tämäkin on kohtuullisen vanha peli, niin siitä huolimatta aika hyvin on kestänyt aikaa. Hienot musiikit, hyvät hahmot ja yllättäviä käänteitä juonessa olivat toimivia ratkaisuja. Loppu tosin tuli jotenkin vähän yllätyksenä, yhtäkkiä olikin selvillä murhaajan henkilöllisyys. Ilmeiseisti tässä on useita vaihtoehtoja miten peli voisi loppua, itselläni kuoli 4 pelihahmosta yhteensä kaksi, joten paremminkin olis voinut mennä. Mutta ehdottomasti mieleenpainuva peli ja mukava pelata peliä joka ei karta rajujakaan kohtauksia, muutama kohta jäi mietittymään pelin jälkeenkin. 4/5 arvosanaksi myös tälle.

 

[Jumi]

Into the Breach (PC, Switch)

15€ pikku peli Faster Than Lightin tekijöiltä. FTL:ää on tullut pelattua 82h ja se oli ihan hyvä, mutta luotti liikaa nopan heittoon ja pelin läpäisy oli liikaa kiinni tuurista eikä omista valinnoista. Steamin Overhelmingly positive käyttäjäarvosteluiden takia luin pelistä enemmän ja kävi ilmi ettei satunnaisuutta ole tässä pelissä samaan tapaan.

Pelaaminen on vuoropohjaista taktikointia 8x8 ruudukolla ilman kiirettä, juuri sellaista mukavaa jalat-pöydällä-yhdellä-kädellä rentoilua. Ensin liikkuvat ötökät ja näyttävät mihin hyökkäävät, sen jälkeen pelaaja yrittää torjua tai tuhota ne ja varautuu seuraavaan vuoroon. Kaikissa toiminnoissa on esikatselu ja käyttöliittymä on hyvä, mutta vihollisten hyökkäyslinjat voisivat olla selkeämmin esitetty. Taistelut kestävät 5-10 minuuttia ja silloin tällöin niiden välissä päivitetään omia mechoja, erilaisia mecha-tiimejä löytyy 8 (vastaavat FTL:n aluksia). Aivan loppuun asti en ole vielä päässyt mutta kaksi kertaa on ollut erittäin lähellä.

Hyvä peli ja toimisi loistavasti myös puhelimella, ostaisin sen kännykälle heti samaan hintaan. Ilmainen Hoplite löytyy onneksi mutta se on pelattu jo puhki.

 

[Siivekäs]

Nyt kun Battletechiin tuli Flashpoint-lisäri ja monet perkit on muutettu niin pakkohan tätä on piestä kuin vierasta sikaa. Itse ainakin tykkään toistaiseksi noista muutoksista, kun enää ei voi istua tankkina keskellä metsää vaan on vähän pakko liikkua koko ajan. Huomenna pitää aloittaa story-kampanja ja katsoa miten äkkiä sitä saa revittyä parhaat tehot irti uusista perkeistä. Ja Career-modelle iso peukku, pääsee rauhassa riehumaan ilman että eräs syrjäytetty aatelinen joka on hieman överiksi kirjoitettu pääsee koko ajan vinkumaan

 

[shakal]

.

Erikoisinta tässä pelissä on se, että tuntuu jatkuvasti niinku pelaisin pahiksilla, eikä oikeen mikään pelissä ole vakuuttanut minua siitä, että minun olis kannattanut siitä ensimmäisestä pöydästä koskaan poistuakkaan(tiedän sen vaihtoehtoisen lopun). "EAGLEE!" Osa sivuquesteista on kulttuurihistoriallisten esineiden myymistä ulkomaille, ihmiskaupan tukemista, eläinten teurastamista hienon olkalaukun takia, tämän lisäksi päätehtävässä toinen hahmo yrittää palauttaa jonku lapsimorsianten aikakauden ja toinen taas haluaisi alkaa huumediileriksi.

Siinähän pelataankin pahiksilla. Sen enempää tuota todella syväluotaavaa tarinaa spoilaamatta.

Eniten varmaan pelissä ärsytti (pakkopullatoistotehtävien ja muiden mainitsemiesi ärsytyksien lisäksi) varmaan juuri tuo et juoneen alkaa tulla just syvyyttä kun se jo loppuu.

 

[Joe]

Far Cry 4 (PC) (puoliväli ohitettu)
Eihän tältä ihmeitä odottanut, joten siksi näinkin pitkälle tuli venytettyä tämänkin hankinta. Pelintekijät on kyl alittaneet matalalle asettamansa rimat monella osa-alueella. Hahmot on mielenkiinnottomia tai ärsyttäviä kliseekasoja. "EAGLEE!". Pääpahis on vähän parempi ku edellispelissä, mutta edelleen paperinohut(tosin niin on kaikki muutkin hahmot). Päähahmo on ihme vässykkä, joka antaa jokaisen hahmon kävellä ylitseen ja tyytyy lähinnä kuuntelemaan muiden esittämiä monologeja. Varsinaista tarinaa rakennetaan hyvin vähän ja on jotenkin kuvottava. Taas yritetään rakentaa jotain itkudraamaa samalla ku pelimaailma on järettömän ristiriidassa koko tarinan kanssa.

Sivutehtävät on kokoelma pelimaailmasta irrallisia mmorpg-tason questeja, jossa joko noudetaan tai tapetaan jotain. Nämä sivutehtävät on sen verran irrallisia, että pelimaailma saa välillä humoristisia piirteitä kun 'panttivankien pelastus' -tehtävän tehtävänantaja on sidottuna päähahmon turvatalossa niin kauan, että tehtävän ottaa vastaan. "EAGLEE!" Muutenki vihut spawnaa vain questeja varten, vaikka olis kaikki vihut jo muuten alueelta hoitaneet pois. Tämä random spawnaus tosin näkyy pelimaailmassakin välillä todella räikeästi kun 50m päähän saattaa yhtäkkiä spawnata näkyville vihollisen ajoneuvo.

Gameplay on edelleen hyvin sama kuin viimeksikkin ja se on se syy miksi tähän pelisarjaan nyt palasin. "EAGLEE!" Edelleen mukavan viihdyttävää, joskin entistä helpompaa. Hiiviskelyä on tosin entistä vähemmän, ja varsinkin loppuvaiheessa Fortressit ja Outpostit saa tyhjennettyä menemättä edes 100m päähän koko paikasta.

Erikoisinta tässä pelissä on se, että tuntuu jatkuvasti niinku pelaisin pahiksilla, eikä oikeen mikään pelissä ole vakuuttanut minua siitä, että minun olis kannattanut siitä ensimmäisestä pöydästä koskaan poistuakkaan(tiedän sen vaihtoehtoisen lopun). "EAGLEE!" Osa sivuquesteista on kulttuurihistoriallisten esineiden myymistä ulkomaille, ihmiskaupan tukemista, eläinten teurastamista hienon olkalaukun takia, tämän lisäksi päätehtävässä toinen hahmo yrittää palauttaa jonku lapsimorsianten aikakauden ja toinen taas haluaisi alkaa huumediileriksi. Näiden kahden välillä sit pitäs tasapainotella ja yrittää ymmärtää mitä ihmettä kirjottajat on etes ajatelleet, muuta ku seuraavaa palkkakuittia. "EAGLEE!" Siviilit mielellään luovuttavat ajoneuvonsa päähahmolle kun vaan pysähtyy heidän eteensä tiellä ja siviilin taposta saa -50 karma pistettä ja 'Soo soo' ilmoituksen ruudulle. Onneksi päähahmo voi käydä pyöräyttämässä 'Mani Wheeliä' josta saa karmaa viiden siviilin tappamiseen, joskus enempäänki. Videolla itketään muutaman sotilaan kuolemaa ja kuitenkin omankin pelin aikana varmaan 200-300 siviiliä/sotilasta on jo kuollut kotkien/susien/rottien/muurahaisten yms. hyökkäyksiin. "EAGLEE!"

On nimittäin järkyttävän selkeä "for money" leima tässä pelissä. "EAGLEE" Mistään ei tule semmonen fiilis, että tätä olis tehty rakkaudesta pelintekoon, tai edes että jokin idea olisi syntynyt ennen pelin tekemistä. Enemmänkin sellainen fiilis, että tehdään nyt Far Cry 3, eri skineillä ja heitetään pöhköjä questeja päälle. Kirjotetaan tarina sit myöhemmin ku paikat on jo valmiina. "EAGLEE!"


"EAGLEE!" (ps. tämä juttu voi aueta paremmin noin 2h pelaamisen jälkeen).

pps. ultrawidella fovia ei voi säätää, varautukaa satunnaiseen matkapahoinvointiin.

SHH! Tää on just mahtava koska voi ratsastaa norsulla.
Ja nyt tosissaan: tykännyt ainakin tähän asti peleistä, mutta aika itseään toistava. Pelimaailmasta tykkäsin enemmän kuin Far Cry 3:ssa, mutta vituttaa noi skippaamattomat välinäytökset. Suurempaa valittamista ei pelistä ole. Ei kyllä tule useampaa kertaa pelattua läpi, mutta season passin ajattelin joulualeista ostaa. Varsinkin kranaatinheittimellä leikkiminen on hauskaa ajanvietettä eikä hirveästi kotkatkaan ole vituttanut. En kyllä tiedä pelaanko näitä väärin, kun en muista kenenkään nimiä Far Cry peleissä, vaikka yleisesti muistan pelihahmojen nimiä aika hyvin. Tänkin pelin päähahmon muistan aina Ajit Paina, ja tulen aina muistamaan.

Noh, Far Cry 5 tulee ainakin ostettua ja nautiskeltua läpi, vaikuttaa ainakin helvetin hyvältä peliltä.
E: Far Cry 5 tuli lisättyä tämän kirjoituksen myötä uPlay kansiooni.

 

[Lauri_]

"Max Payne's journey through the night will continue" Loistava pelisarja. Harmi kun tämäkin taitaa olla jo kuopattu. Kolmosessa ei ollut tätä samaa hohtoa.

 

[perato]

Far Cry 4 (PC) (puoliväli ohitettu)

Spoileri

Eihän tältä ihmeitä odottanut, joten siksi näinkin pitkälle tuli venytettyä tämänkin hankinta. Pelintekijät on kyl alittaneet matalalle asettamansa rimat monella osa-alueella. Hahmot on mielenkiinnottomia tai ärsyttäviä kliseekasoja. "EAGLEE!". Pääpahis on vähän parempi ku edellispelissä, mutta edelleen paperinohut(tosin niin on kaikki muutkin hahmot). Päähahmo on ihme vässykkä, joka antaa jokaisen hahmon kävellä ylitseen ja tyytyy lähinnä kuuntelemaan muiden esittämiä monologeja. Varsinaista tarinaa rakennetaan hyvin vähän ja on jotenkin kuvottava. Taas yritetään rakentaa jotain itkudraamaa samalla ku pelimaailma on järettömän ristiriidassa koko tarinan kanssa.

Sivutehtävät on kokoelma pelimaailmasta irrallisia mmorpg-tason questeja, jossa joko noudetaan tai tapetaan jotain. Nämä sivutehtävät on sen verran irrallisia, että pelimaailma saa välillä humoristisia piirteitä kun 'panttivankien pelastus' -tehtävän tehtävänantaja on sidottuna päähahmon turvatalossa niin kauan, että tehtävän ottaa vastaan. "EAGLEE!" Muutenki vihut spawnaa vain questeja varten, vaikka olis kaikki vihut jo muuten alueelta hoitaneet pois. Tämä random spawnaus tosin näkyy pelimaailmassakin välillä todella räikeästi kun 50m päähän saattaa yhtäkkiä spawnata näkyville vihollisen ajoneuvo.

Gameplay on edelleen hyvin sama kuin viimeksikkin ja se on se syy miksi tähän pelisarjaan nyt palasin. "EAGLEE!" Edelleen mukavan viihdyttävää, joskin entistä helpompaa. Hiiviskelyä on tosin entistä vähemmän, ja varsinkin loppuvaiheessa Fortressit ja Outpostit saa tyhjennettyä menemättä edes 100m päähän koko paikasta.

Erikoisinta tässä pelissä on se, että tuntuu jatkuvasti niinku pelaisin pahiksilla, eikä oikeen mikään pelissä ole vakuuttanut minua siitä, että minun olis kannattanut siitä ensimmäisestä pöydästä koskaan poistuakkaan(tiedän sen vaihtoehtoisen lopun). "EAGLEE!" Osa sivuquesteista on kulttuurihistoriallisten esineiden myymistä ulkomaille, ihmiskaupan tukemista, eläinten teurastamista hienon olkalaukun takia, tämän lisäksi päätehtävässä toinen hahmo yrittää palauttaa jonku lapsimorsianten aikakauden ja toinen taas haluaisi alkaa huumediileriksi. Näiden kahden välillä sit pitäs tasapainotella ja yrittää ymmärtää mitä ihmettä kirjottajat on etes ajatelleet, muuta ku seuraavaa palkkakuittia. "EAGLEE!" Siviilit mielellään luovuttavat ajoneuvonsa päähahmolle kun vaan pysähtyy heidän eteensä tiellä ja siviilin taposta saa -50 karma pistettä ja 'Soo soo' ilmoituksen ruudulle. Onneksi päähahmo voi käydä pyöräyttämässä 'Mani Wheeliä' josta saa karmaa viiden siviilin tappamiseen, joskus enempäänki. Videolla itketään muutaman sotilaan kuolemaa ja kuitenkin omankin pelin aikana varmaan 200-300 siviiliä/sotilasta on jo kuollut kotkien/susien/rottien/muurahaisten yms. hyökkäyksiin. "EAGLEE!"

On nimittäin järkyttävän selkeä "for money" leima tässä pelissä. "EAGLEE" Mistään ei tule semmonen fiilis, että tätä olis tehty rakkaudesta pelintekoon, tai edes että jokin idea olisi syntynyt ennen pelin tekemistä. Enemmänkin sellainen fiilis, että tehdään nyt Far Cry 3, eri skineillä ja heitetään pöhköjä questeja päälle. Kirjotetaan tarina sit myöhemmin ku paikat on jo valmiina. "EAGLEE!"


"EAGLEE!" (ps. tämä juttu voi aueta paremmin noin 2h pelaamisen jälkeen).

pps. ultrawidella fovia ei voi säätää, varautukaa satunnaiseen matkapahoinvointiin

Heti perään sit lähti Far Cry Primal, ei niin kovin korkein odotuksin. Ja mitäs mitäs, tämähän on kiva peli. Yhtäkkiä kaikki edellisissä peleissä olleet ominaisuudet vaikuttaakin järkeviltä. Kasvien keräily, jouskari, melee tapot, metsästäminen, alueiden valtaus, runsas villieläimistö yms. yms. Kaikki tuntuu kuuluvan tähän pelimaailmaan ilman, että se tuntuu päälleliimatulta kuten peleissä FC3 ja 4. Yllättävän fiiliksissä tätä on nyt pelannut. Graafisesti hieman pettymys vaikka HD-tekstuurit onkin, hienoimmillaan siellä metsän keskellä tai öisin. Päivällä aakeet laakeet näyttää karulta. Pelimaailmassa myös paljon semmosta mitä en ihan joka pelissä odottais näkevän, jopa aikuismaista sisältöä. Enää vihollisheimon lasten teurastus nuijalla puuttuu, nii tästä sais jo jotain kohua aikaseks, vaikka paneskelevan luolamiespariskunnan seivästäminen keihäällä ehkä liippaakin läheltä. Tykkään myös tuosta asevalikoimasta, varsinki ah niin harvinaisen keihään käytöstä niin heittämiseen kuin pistämiseen. Mukava myös, että luolamiehet puhuu jotain outoa kieltä, eikä kapulaenglantia.

Vaikeustasoksi otin suoraan survivalin ja jonku toiseksi vaikeimman, nii puuttuu monet skillit ja joitaki moderneja juttuja kuten minimap.

Mutta tätä se on, ku etes vähän mietittäis, että onko tällä ominaisuudella tässä pelissä sijaa, vai onko se vain muista peleistä lisätty ominaisuus. Tällä kertaa osuu kohilleen.

 

[Lepakomäyrä]

FarCry 5, mutta jätin kesken parin pomon jälkeen kun totesin että kyseesä selvästi sarjan yksi heikoimmista ellei jopa heikoin peli, aseet suunnilleen samanlaisia pelkkä skini vaihtuu, vihollisilla tasan 1 ja sama kuolema animaatio jne..
FarCry 4 oli reippaasti parempi ja viimeistellympi.

 

[AAtte]

FarCry 5, mutta jätin kesken parin pomon jälkeen kun totesin että kyseesä selvästi sarjan yksi heikoimmista ellei jopa heikoin peli, aseet suunnilleen samanlaisia pelkkä skini vaihtuu, vihollisilla tasan 1 ja sama kuolema animaatio jne..
FarCry 4 oli reippaasti parempi ja viimeistellympi.

Sama kuolema-animaatio? Nehän lentää aina siihen suuntaan mihin ovat juoksemassa ja omien muistelujen mukaan nuo olivat nimenomaan tosi hienon näköisä ja realistisia.

 

[pinppi]

"Max Payne's journey through the night will continue" Loistava pelisarja. Harmi kun tämäkin taitaa olla jo kuopattu. Kolmosessa ei ollut tätä samaa hohtoa.

Kannattaapa pelata vielä vaikeimmalla läpi. Voi olla, että loppu on erilainen.

 

[Lepakomäyrä]

Sama kuolema-animaatio? Nehän lentää aina siihen suuntaan mihin ovat juoksemassa ja omien muistelujen mukaan nuo olivat nimenomaan tosi hienon näköisä ja realistisia.

Helikopterilla ammuskeli niin aina sama hyppy kuolema animaatio mutta ilmeisesti jotain tekemistä sen kanssa miten kaukaa vihollisen ampuu.

 

[Happy]

Kaksin verroin mäyhäämistä jättömaassa: Rage (2011) ja Mad Max (2015)

Rage (2011)

Aikoinaan Rage:n ilmestymishetkellä en peliä pelannnut, mutta muistan kyllä sen hypen ja pöhinän, mikä pelin ympärillä oli. Etenkin mieleen muistuu, kuinka Tim Willits itse oli hehkuttamassa peliä eri paneelikeskusteluissa ja haastatteluissa. Nyt sitten tämän vuoden puolella peli tuli noukittua kahden ja puolen euron hintaan Steamista. Peli on, kuten moni onkin jo kyllästymiseen asti todennut, melkoinen pettymys. Peliaikaa kertyi n. 11 tuntia. Siinä missä pelimaailma on kaunis katsoa ja pienet kaupunki-hubit mielenkiintoisia koluta, hahmot ovat latteita ja ohuita kuin silkkipaperi. Kenelläkään ei ole taustatarinaa, eikä ekspositiota esitellä juuri ollenkaan pelin päävihollisista, The Authoritystä. Pelissä on edelleen erilaisia bugeja esim. äänentoiston suhteen. Myös pelin loppu tulee vastaan kuin betoniseinä ilman sen ihmeellisempiä kotkotuksia. Ehkä peliä olisi tarkoitus pelailla, kuten Doomia ja Wolfensteinia, eli päästellä menemään aseilla ja välittää vähemmän itse tarinasta? Muutenhan tuon uskoisi, jos ei taustalla olisi niin paljon erikoisen oloisia hahmoja ja paikkoja. Pahimmat lapsukset liittyvät pelissä ehdottomasti itse pelisuunnitteluun. Aseista osa on tehottoman oloisia hernepyssyköitä (esim. pumppuhaulikko), kun taas vihollisia on selkeimmillään vain kahta eri perustyyppiä. Hyvänä puolena on sydämentahdistin, jolla kanveesiin ammuttu tai lyöty pelaaja voi huijata kohtaloaan ja herätä uudestaan eloon. Wingstick-bumerangit ovat myös oiva lisä, eikä niiden heittely käynyt tylsäksi missään vaiheessa. Ajoneuvoilla ajaminen on ihan kivaa, mutta jättömaa on melko tyhjä paikka, joten ihan hirveästi ei kiinnostanut tutkiskella paikkoja ajoneuvoillakaan. Odotellaan Rage 2:sta ja katsotaan, millainen tuotos on tällä kertaa kyseessä.


Mad Max (2015)

Avalance Studiosin Mad Max yllätti positiivisesti. Pelin tarinan alku on odotuksien mukainen, mutta silti viihdyttävä. Keskivälillä tarina hiihtelee ennaltaodotettuja latuja, mutta loppua kohti panokset kovenevat, ja itse loppu sopii mielestäni Mad Maxin hahmolle ja tarinamaailmalle kuin nakutettu. Lopussa olisi ollut ainekset kunnon sokerikuorrutettuun Hollywood-lopetukseen, mutta onneksi käsikirjoittajat eivät menneet siitä, mistä aita on matalin. Avalanch on hyvin saanut Mad Maxin tärkeimmät elementit itse peliin: autojen moottoreiden karjunta on uskottavaa, räjähdyksien liekit näyttäviä peilautuessaan vasten Australian jättömaata ja kaikessa näkyvä romupunk-estetiikka on mielenkiintoista seurattavaa. Graafisesti peli on hieno, mutta ei mitenkään tajunnanräjäyttävä. Toisaalta, PC-versio on todella hyvin optimoitu. Tämä on yllättävän positiivinen asia, kun ottaa huomioon, että Mad Max julkaistiin pari kuukautta Arkham Knightin jälkeen samana vuonna. Itse pelaaminen on käytännössä romumetallin keräilyä jättömaasta, paikallisten kylähullujen kurmoottamista ja Maxin kykyjen/auton parantelua. Avoimen maailman pelinä tässä on aika paljon itseään toistavaa tehtävää, joten pelinkehittäjät sentään muokkasivat pelialueita erilaisiksi. Silti jokaisella sektorilla on samat tehtävät: tuhoa propagandana toimivia linnunpelättimiä, putsaa linnoitukset rosvojoukoista, tuhoa tarkka-ampujien tornit ym. Sama rutiini toistuu neljä kertaa, mikä on saman kaavan tekemiseksi ihan liikaa. Peli ei onneksi vaadi tekemään kaikkea, mutta mitä enemmän Maxin kykyjä ja autoa kehittää alussa, sitä helpommaksi peli loppupeleissä muuttuu. Itse jaksoin kiehnätä jättömaassa kokonaisuudessaan 31 tuntia. Monotonisesta tekemisestä huolimatta pelissä ei ole onneksi mikromaksuja tai lootbokseja, muttei myöskään new game+ -moodia tai online-peliä. Kaiken kaikkiaan itse pidin pelistä kovasti, joskin ymmärrän hyvin, miksi monet ovat kritisoineet peliä sen rankasti itseään toistavasta pelimekaniikasta.

 

[arcane]

Shadow Warrior Classic Redux

Kaipailin aiemmin jotain nopeatoimista FPS:ää, tähän sitten päädyin kun isthereanydeal.com hehkutti pari päivää tuumimisen jälkeen että nyt tätä saisi 1,3 eurolla. Hintaan nähden hyvä ostos, 11h meni pelata sekä emopeli että lisäosat Wanton Destruction ja Twin Dragons. Pääpeli alkaa juuri sellaisella sopivalla tahdilla, mitä toivon pelatessani arcadempaa räiskintää. Valitset vaikeustason, ja olet sekunnissa spawnannut huoneeseen, jossa vihollinen hyppää uzin kera sisään ja heittää "Zilla sends his regards!".

Ja huh, tahti oli kyllä paljon nopeampi mitä tästä muistinkaan. Quick savea sai käyttää, kun puolet vihollisista ampuu kaikenmaailman tulipalloja ja raketteja, jotka ovat teholtaan yhdellä tai kahdella osumalla tappavia. Viholliset ovat melko armottomia. Muuten räiskintä ja tasot ovat erityisesti pääpelissä todella viihdyttäviä, vaikka tuntuu ettei vihollisissa ole oikein minkäänlaista vaihtelevuutta, aika kehno viholliskaarti. Aseissa taas vaihtelevuutta löytyy, vaikka aseita on 11, niin miinoina toimivat piikkikranaatit tuntuivat olevan lähinnä itsemurhaan sopivia, ja heittotähtiäkään ei käyttänyt juuri koskaan. Sitten kun osa aseista syö panoksensa sekunneissa, niin loppujen lopuksi suurimmaksi osaksi ammuttiin kranaatinheittimellä, singolla, uzilla tai haulikolla. Aseet myös tuntui saavan melkein heti: ensimmäisessä tasossa sai tyyliin puolet pelin arsenaalista suoraan. Ei ollut hirveästi mitä odottaa.

Helpoin tapa tuntui olevan pelata WASD+hiiri, mutta hiiri lukittuna ainoastaan X-akselille ja auto-aim hoitamaan tarkempi tähtäys ylösalas. Muuten pientä teknistä ongelmaa meinasi olla, kesti jonkin aikaa löytää sopivat pelinsisäiset ja Nvidian yhteissäädöt, jolla pääsin tearingista pääosin eroon. Pelin oma vsync oli täyttä syöpää, peli väitti pyörivänsä 60fps mutta tuntui lähinnä 30fps ja hiireen tuli todella paha inputlagi, varmaan yli puolisekuntia kaikki liikkeet myöhässä.

Mutta peruskampanjan jälkeen olisi pelin kyllä voinut lopettaa. Molemmat lisäosat ovat laadultaan aika kyseenalaisia. Toinen vaihtaa kaikki perusviholliset todella rasittavan kuuloisiin, suoranaisesti rasistisiin kiinalaismiehiin, ja tasosuunnittelu on lähinnä ärsyttävää. Toinen taas nostaa vaikeustasoa asentamalla esimerkiksi näkymättömiä miinoja ja oven takaa iskeviä itsemurhavihollisia, joihin varoitusaika on noin puoli sekuntia ennen kuolemaa. Jälkimmäisessä myös jouduin lunttaamaan varmaan joka toisen kartan kohdalla netistä walkthroughia, koska kenttäsuunnitelu oli jo ihan äärimmäisen kryptistä. Ne mitkä pääpelissä laskettiin salaisuuksiksi, olivat nyt normaali etenemisreitti. Ja kentät olivat jo aivan liian isoja, kun yhdessä tasossa oli helpsoti 6 eri väristä avainta käytettäviksi - tosin pahimmillaan tämä oli sitä, että yhdellä avaimella avasi oven, josta sai heti seuraavan avaimen, jonka jälkeen tason läpi piti juosta, jotta avaa taas yhden huoneen jossa seuraava avain...

Oli kyllä sitä kaipaamaani nopeatempoista räiskettä, ja peruspeli ihan hauska itämaa-Duke Nukem aika ala-arvoisilla vitseillä. Bosseista ja "juonesta" nyt ei jäänyt mitään käteen, tosin tämän ajan räiskinnöissä pomot nyt harvemmin olivatkaan mitään muuta kuin singolla naamaan circle strafea.

 

[Lepakomäyrä]

Ratchet & Clank (PS2)


Oli kyl unelmien täyttymys alkaa tätä pelailee pari viikkoa sitten ekaa kertaa. Aikoinaan tämän demoa tuli tahkottua älyttömät määrät ja vihdoin sain käsiini tämän kokoversion ja päätin suosiolla emulaattorilla alkaa pelailemaan lävitte ekaa kertaa.


Kyllä täytyy sanoa että 2000-luvun alku oli 3D-seikkailupelien kulta-aikaa. Tämä on täydellinen videopeli kokonaisuutena. Grafiikat on upeat, pelattavuus rautaisaa, viihdearvo huiman korkea ja haaste juuri sopivanlainen. Kaikki on niin hyvässä harmoniassa tässä pelissä, vaikeustason balansointi aina vihollisista kentän muihin haasteisiin hipoo täydellisyyttä. Tarina, ääninäyttely ja koko pelin tunnelma on niin hyvin tehtyä että sitä ihmettelee miten ne ei nykyään enää vastaavaa pakettia tunnu saavan kasaan. Tämä oli Insomniac Gamesilta melkoinen ''here's my card''-hetki heidän historiassa. Spyroilla loivat itselleen maineen teknisesti erinomaisena kehittäjänä ja tällä sementoivat itsensä pelihistoriaan kulmakiveksi yhdessä ''naapuritiimi'' Naughty Dogin kanssa.






PS: Ja näin samaan hengenvetoon on todettava, että PS2 pelit kannattaa suosiolla emuloida nykyään. Niiden emulointi on niin korkealla tasolla, ettei alkuperäinen rauta niille kohta pärjää enää mitenkään. Peli pääasiassa pyörii sulavasti muutamia yskimisiä lukuunottamatta, mutta eniten sitä haukkoo henkeä kun ei ole kuvaputkitelkkarin scanlinejä, PS2:n surkeaa ulostuloa taikka natiiviresoluutiota vaivaamassa. Moninkertainen sisäinen renderöintiresoluutio luo veitsenterävät grafiikat ja kirsikkana kakun päällä ReShade-liitännäinen, jolla voi lisätä pelin ulostulokuvaan bloomia, värikylläisyyttä, terävyyttä ynnä muita moderneja mukavuuksia. Jälki on tälläistä:

Tuli tuo Rachet ja clank uusin versio pelattuu syksyllä Ps4, sen jälkeen kokeilin emulla tuota vanhempaa niin vaikka parannus oli huomattava niin oli graaffinen asu aika tökerö ja tuon uuden version jälkeen ei huvittanut sitten sellaista pelailla.

Uusi on ihan hienon näköinen.

 

[Lepakomäyrä]

Se on hieno toki, mutta jos miettii PS2 tasoisia pelejä, ni se alkuperäinen on mestariteos sillä saralla. Tottakai tämä uudempi versio pesee graafisesti mennen tullen minkä tahansa vanhan pelin. Mutta sen mitä lueskelin ni toi uudempi ei saanu niin paljoa kehuja ku se alkuperäinen.

Se on vaikea suhteuttaa vanhempia peli arvosteluita uusiin kun pelien standardit ovat muuttuneet niin paljon Ps2 ajoista.
Mutta olisi ensin pitänyt pelata toi emulla ja sitten vasta hypätä tuon uuden pariin.

 

[Lepakomäyrä]

Sehän se. Ja vanhaan on mahdotonta enää hypätä uuden jälkeen, jos ei oo koskaan sitä vanhaa pelannu. Ellei toki oo kokenu noissa 3rd person peleissä, ni sit toi on ihan peruskauraa. Pelattavuus on kuiteskin edelleen rautaa.

On se tuolla muistissa vielä miten rautainen peli se oli, silloin 2002-2003 tuli pelailtua, aika kultaa muistot.

 

[Raxama]

Ratchet & Clank (PS2)

Mulle tää on nykyään jotenkin tajuttoman kankea peli pelata, ainakin kun on noi muut PS2/PS3/PS4 Ratchetit jo kerinny pelata. Toki tää oli ensimmäinen minkä pelasin ja ei ainakaan sillon kersana tuntunu mitenkään huonolta, mut ne kompastuskivet tulikin esiin vasta kakkosen pelaamisen jälkeen. Jotenkin toi liikkuminen on liukasta, siinä tuntuu olevan oma painonsa, sillä kun lopetat liikkumisen niin hahmo menee vielä ruudulla vähän eteenpäin. Realistista toki, mutta kovin turhan tuntuista tälläisessa pelissä.

Sitten se suurin kompastuskivi mikä oikeastaan nykyään tökkii kaikista eniten tässä, ja sehän on tietysti se ampuminen. Tässähän ei pysty liikkumaan "sivuttain" samalla kun pitää katseensa (ja aseen piipun) yhdessä paikkaa, mikä aiheuttaa sen että pyörit kuin puolukka pillussa tulitaisteluissa. Toki osa aseista on suunniteltu sen mukaan ettei kyseistä ominaisuutta tästä löydy, mutta on se silti aivan helvetin kankeen tuntusta. Varsinkin kun tää ominaisuus löytyy kaikista muista Ratcheteista. Tekee pelistä ärsyttävän pelata ja ihan turhaan. Muuten kyllä loistava peli, mutta auttamattomasti vanhentunut mekaanikoiltansa. 2 ja 3 sekä PS3:lta löytyvät Tools of Destruction ja A Crack in Time tosin ovat kestäneet ajan hammasta poikkeuksellisen hyvin, ja PS3:en Ratchetit ovat edelleen omasta mielestä komean näköisiä.

 

[Bansheebot]

Middle-Earth: Shadow Of War Definitive Edition (PS4)

Perusversio löytyikin jo tietokoneelle, mutta päätin hommata päivitetyn version konsolille, kun ajattelin pelattavuuden toimivan paremmin pädillä. Act 1 on tietenkin pelin heikointa antia pakollisten tutoriaalien ja päähenkilön rajallisten taitojen vuoksi. Act 2 kohdalla peli paranee, kun pääsee haalimaan omaa armeijaa kasaan, mutta tällä kertaa kompastuskivenä toimii todella tympeä trooppinen pelialue, jonka tutkiminen ei tunnu yhtään mielenkiintoiselta. Tuosta kun vielä pääsee eteenpäin niin peli on yhtä herkkua.

Siinä missä pädi häviää automaattisesti hiirelle+näppikselle, on tietenkin jousella ampuminen, joka on hirveää ripulia tateilla tähdätessä.

 

[Refloni]

Remember Me

Tulevaisuuden Pariisiin sijoittuva Remember Me on tympeä, putkimainen ja puuduttava mättö- ja kiipeilypeli. Maailma on mielenkiintoinen ja uskottava, taidetyyli fantastinen ja tarina loistava. Tappelun jaksoi helposti jyystää läpi seuraavaa välinäytöstä jännittäessä, eikä peli veny liian pitkäksi. (11h Steamin mukaan.) Mietin monta kertaa pelin aikana, että näin hienot puitteet ansaitsisivat paljon paremman pelin.

Remember Me pitää pelaajaansa harvinaisen tyhmänä, ja kertoo kaikkien pulmien ratkaisut jos niitä miettii yli minuutin. Kiipeillessä on koko ajan näkyvissä nuoli, joka osoittaa mille reunukselle pitää hypätä seuraavaksi. Ruudulle hyppii jatkuvalla syötöllä (alussa toki eniten, mutta sai näistä nauttia lopussakin) tutoriaalitekstejä, jotka keskeyttävät pelin ja jotka joutuu hyväksymään joka kerta erikseen. Mitään näistä "avusteista" ei saa pois päältä.

Kyberpunk-maailma on todella hieno ja mielikuvituksellinen. Monta kertaa pysähdyin vain tapittamaan maisemia monttu auki ja ihmettelemään pieniä yksityiskohtia. Tarina on loppujen lopuksi melko yksinkertainen, mutta hyvin kerrottu ja perustuu erinomaiseen ideaan eli muistojen manipulointiin. Tulevaisuudessa muistoja voi siirtää, poistaa, varastaa ja muokata. Mukana on pulmaosioita, joissa sankaritar pääsee/joutuu säätelemään jonkun muistoja ja muokkaamaan uhristaan täten erilaisen ihmisen. Implikaatiot ovat todella häiritseviä eivätkä jää peliltä huomaamatta. Lopputulos on unohtumaton (heh) kyberpunk-tarina, joka saa vaikkapa Deus Ex: Mankind Dividedin ja Detroit: Become Humanin pääjuonet vaikuttamaan aika lapsellisilta.

Kannattaa pelata. Kerran.

 

[Patruuna-Siska]

Shadow Tactics: Blades of the Shogun

Pikku jonnena yritin pelailla commandos: behind enemy linesia. En osannu.
20v. (tjsp) myöhemmin tuli ST:BotS. Rakkautta ensi silmäyksellä. Ei ole ikinä aikaisemmin tullut yhtä voimakasta tunnetta pelistä, että tätähän tämä oli silloin nuorena.
Ja nyt osaan ottaa sen aikuisilla aivoillani haltuun. Helvetin hyvä peli ja vaikka kampanja tuntuu suht helpolta ja jopa itse olen hyvin lähellä sen läpäisyyn, pelin läpäiseminen ns. 100% ei tule ikimaailmassa minulta onnistumaan. Kaikille jotain. Suosittelen lämpimästi. 5/5

 

[RaivokasMagma]

GRIP: Combat Racing (PC-versio, saatavilla myös PS4, Xbone ja Switch)

Spoileri: Traileri

Joku vuosi sitten luin tai törmäsin GRIPin Kickstarteriin. Mainostettiin 90-luvun lopun ajopelin Rollcagen henkisenä perillisenä. Yksi kehittäjistä oli jopa entinen Rollcagen kehittäjä, jota en silloin hoksannut. Pistin rahaa, kun ajatus katossa ajamisesta kuulosti vieläkin siistiltä. Kickstarter peruttiin kun näytti todennäköseltä, että rahotusta ei saada, joten vaihdettiin käytännössä ennakkotilaamiseen ja Steamin Early Accessiin. Rahat meni sitten suoraan kehittäjiltä tilaamiseen. Joskus silloin kokeilin varhaista versiota, mutta päätin sitten odottaa julkaisuun.

Ja tässä ollaan. GRIP on siis ajopeli aseilla höystettynä, jotka toimii kart-ajopelien tyyliin. Erikoisuutena autoilla voi ajaa seinillä ja katossa. Ja lujaa mennään. Ajaminen on hauskaa ja paikoitellen aika haastavaa. Radoilla on myös vaihtoehtoisia reittejä. Jos jokin jurppii, niin kamera on joskus hassulla päällä ja mokasta tai osumasta palautuminen voi olla haastavaa. Myös fysiikat on paikoitellen outoja, mutta ei se ainakaan minua estä.

Pelissä on kampanja modi, jossa on kymmenisen tasoa. Haaste kasvaa pikku hiljaa ja vaihtelua on. On klassista, jossa on ase pick upit käytössä ja eka maalissa on voittaja. Ultimatessa pitää tehdä vahinkoa vastustajiin ja se jolla on eniten pisteitä voittaa (sijoitus antaa enempi pisteitä). Deathmatch on kuka saa avoimella kentällä eniten tappoja (Mario Kartin battle modi siis). Carkouria en ole kokeillut, mutta temppu haasteita. Kampanjassa ei ole tarinaa, joten aika ysäriä sinänsä.

GRIPiä voi pelata netissä. En ole kokeillut taitojani muita vastaan, joten en osaa sanoa kuinka paljon pelaajia on. Ainakin Steam Chartsin mukaan populaa ei ole hirveästi. 90-luvun tapaan pelissä on myös jaetun ruudun moninpeli, jos paikallisesti haluaa pelailla kavereiden tai perheen kanssa. PC:llä on neljä pelaajaa, PS4:stä ja Xbonesta en ole varma ja Switch on kaksi pelaajaa.

Peli on ihan passelin näköinen. Pyörii myös kohtuullisen korkeilla asetuksilla minun koneella. Ääni designissa voisi olla enempi jytyä ja musiikit on sitä eurooppalaista tanssi elektronista musiikkia, kuin 90-luvulla konsanaan.. Peli tukee myös natiivisesti PS4 ohjainta ja voi valita promptit myös PS4 symboleilla.

Itse olen ainakin tykännyt. Olen enempi epärealististen ajopelien ystävä. Pitää mennä lujaa ja sci-fi teema on plusssaa. GRIP ei ole myöskään pahan hintainen.

 

[Refloni]

Prey: Mooncrash

Mainio lisäri erinomaiseen peliin. Emopelin Talos I -avaruusasema on vaihtunut pienempään kuutukikohtaan ja pitkäjänteinen seikkailu roguelike-ramppaamiseen. Yritetään, kuollaan ja yritetään uudestaan. Yhteensä viiden selviytyjän olisi päästävä pois tyfonien valtaamasta tukikohdasta, josta on viisi kertakäyttöistä pakotietä. Pelaaja ohjaa jokaista heppua erikseen, ja seuraava kohtaa tukikohdan sellaisessa kunnossa kuin edelliset tyypit sen jättivät. Jos joku kuolee, niin jatketaan seuraavalla hengissä olevalla tyypillä - ja käydään ehkä putsaamassa vainajan ruumis maallisesta omaisuudesta. Kun kaikki avatut hahmot ovat kuolleet tai paenneet, kenttä nollataan ja se muuttuu vähän toisenlaiseksi. (Askartelupiirustukset ja neuromodit saa pitää.) Lopullinen tavoite on saada koko konkkaronkka karkuun yhden yrityksen puitteissa.

Lähes kaikki itse pelin mekaniikat ovat samoja kuin emopelissä. Pelaaja kerää tuttuja haulikoita, töhnätykkejä ja kranaatteja, tosin tällä kertaa kaikista löytyy parempia versioita, jotka ovat lopulta suoraan askarreltavissa. Aseita ei siis enää päivitetä pykälä kerrallaan. Uusia tyfoneita on vain yksi, ärsyttävä ja vaarallinen kuuhai. Maan alle kaivautuvaa hirviötä on onneksi suhteellisen helppo välttää rakettirepun ja valokranaattien avulla, kunhan on ensin oppinut ettei kannata haastaa riitaa sen kanssa. Mooncrashia kannattaa pelata varovasti.

Toisaalta jokaisen isomman mörön tappamisesta saa palkinnoksi tiimalasin, jolla saa lisää aikaa pelikelloon. Josta päästäänkin seuraavaan aiheeseen: pelikello.

Ennen ostoa minun ja varmasti monen muunkin isoimpana huolenaiheena oli aikaraja, jollainen pelistä tosiaan löytyy. Mittarin (jotain 15 minuuttia) täyttyessä tyfonit syntyvät uudestaan ja muuttuvat vähän vaarallisemmiksi. Jos mittari täyttyy viisi kertaa eli pelin viides vaihe etenee loppuun asti, peli päättyy. Alkuvaiheessa olin tosiaan vähän hermostunut ja otin yleensä sen asenteen, että nyt tutkitaan maailmaa eikä vielä edes yritetä voittaa. Tämmöinen hälläväliä-asenne auttoi rentoutumaan. Luin sähköpostit, etsin salakäytävät, kuuntelin kanttiinin jukeboksin soittolistan läpi ja jäin haistelemaan kukkia matkalla.

Pelistä löytyi kuitenkin mekaniikka, joka trivialisoi aikarajan täysin ja poisti paineet lähes kokonaan.

Spoileri

Osta insinöörille alkupään kyky, jonka avulla voit purkaa minkä tahansa esineen ja saada näin sen rakennuspiirustukset selville. Käytä tätä kykyä tiimalasiin. Nyt voit ostaa joka ukolle ja akalle vaikka neljä tiimalasia ennen kuin lähetät nämä kentälle, ja voit myös askarrella niitä lisää jos sattuvat loppumaan. Tiimalaseihin tarvitaan paljon vähemmän resursseja kuin vaikka neuromodeihin.

Kun läpäisin pelin ja sain joka iikan pihalle, pelikello oli vasta kakkosvaiheen alussa. Ei minkäänlaista kiirettä mihinkään suuntaan. Koko roskan läpäisyyn (siis kaikki yritykset) meni 13 tuntia.

Suosittelen ehdottomasti tietylle ihmistyypille, joka sietää pientä painetta, ei lannistu häviämisistä ja on varautunut suunnittelemaan asioita etukäteen.

 

[arcane]

Kiitos vinkistä. Itse olin katsellut tätä: Obduction on Steam

Onko kokemuksia?

Nyt pelannut vähän päälle 2h.

Tässä vaiheessa voin jo tehdä. Obductionin maailma on täynnä kaikenlaista pikku tilpehööriä, salkkua ja muuta, jota haluisi koskea tai edes katsella lähemmin, mutta niillä ei ole pelillisesti mitään merkitystä. Yksityiskohtien määrään nähden häiritsevää, ettei tässä ole lainkaan zoomia eikä mitään tavaroita voi kantaa mukanaan - tavaroihin tai inventaarioon liittyviä puzzleja ei siis ole lainkaan. Quernissa siis zoom ja inventaario ovat mukana. Obductionissa on lisäksi aika paljon luettavaa paperilappusta ja muistiinpanovihkoa, mutta ne on pakko lukea sillä kaunokirjoituksella ja muulla, millä ne on peliin pistetty. Mitään overlayta ei ole, jolla saisi lukea selkeällä fontilla ja hyvällä kontrastilla - tässäkin kohtaa se zoomin puutos vähän häiritsee. Kummassakin voi ottaa muistiinpanoina valokuvia (Quernissa niistä tulee mustavalkoisia raapustuksia), jotta asioita ei tarvitse painaa mieleen tai itse kirjata paperille. Obductionissa tyhmästi ovat itse päämenun takana, eivätkä esimerkiksi avaudu galleriana suoraan jostain napista.

Heti alussa maailma on Obductionin alue on todella iso Querniin verrattuna, vaikka varsinaisia interaktiopisteitä ei ole juuri yhtään. Tästä syystä Obductionissa on huomattavasti enemmän satunnaista haahuilua paikasta toiseen. Ympäristö on kaunis - tosin teemana on taas ainakin alussa joku Arizona/Kalifornian alueen pieni lännenkylä, joka iskee minuun. Paljon monipuolisempi ja kauniimpi katsella kuin Quern, vaikka molemmat ovat graafisesti aika samaa tasoa. Jos tykkää katsella maisemia, Obduction on siihen parempi. Quernin juoni on myös aika juustoinen ja loppuratkaisukin suhteellisen turha. Obductionista tietysti vielä paha sanoa, mutta ainakin alkuasetelma on rutkasti mielenkiintoisempi kuin Quernissa.

Obductionin alun perusteella väittäisin, että Obduction on juonellisesti kiinnostavampi, kauniimpi ja maailmaltaan reilusti suurempi, jos tykkää kävellä (paljon turhaankin) ympäri kaunista ympäristöä. Arvostelujen perusteella tuota ympäriinsä ramppaamista on luvassa liiankin kanssa. Quernissa taas on selkeästi paremmat puzzlet heti alusta lähtien, ja varsinainen tutkittava alue pysyy pienenä (ja pari kertaa jatketaan alueelle, josta ei ole paluuta edelliseen, joten turhiin kohteisiin ei juuri eksy samoilemaan).

Ihan kiehtovalta Obduction vaikuttaa, ja aion sitä jatkaa, mutta omaan makuuni Quern on selvästi parempi.

 

[Poro24]

Tuoreena pleikkarin omistajana olen suunnannut katseeni lähinnä yksinoikeuspeleihin, jotka ovat jääneet pelaamatta. Nyt oli vuorossa The Last Of US remaster. Minusta ei peliarvostelijaksi ole, mutta nopeat kommentit .

Heti alkuun sanottakoon, että mokasin hieman käyttämällä vaikeustasona Normalia. Ajattelin, että kun on viisi vuotta ollut käytännössä pelaamatta mitään, niin Normal on ihan hyvä. No... paria kohtaa joutui toki hinkkaamaan aika monta kertaa tuskanhiki otsassa, mutta pääosin ammuksia ja terveyspakkauksia riitti koko ajan liiaksi asti, eikä peli päässyt olemaan ihan sellaista selviytymistaistelua, mitä ehkä oli tarkoitus.

Peli jätti ristiriitaiset tunteet itselleni. Muistan jo ensimmäisen tunnin aikana ajatelleeni, että jos tätä räiskintää on paljon, niin se menettää kyllä nopeasti tehonsa ja alkaa maistumaan itselleni puulta. No sitähän olikin sitten paljon. Todella paljon. Paikoitellen peli tuntui lähinnä hieman vakavammalla otteella tehdyltä Unchartedilta. Mutta vastapuolena pelin tunnelma, tyylikäs soundtrack ja mielestäni vielä tänäkin päivänä upealta näyttävä grafiikka suorastaan kutsui koko ajan palaamaan pelin pariin ja se tulikin kahden viikonlopun aikana rykäistyä läpi.

Peli jää hyllyyn talteen odottamaan joskus toista läpiinpelukertaa Hardilla jolloin räiskintäosuudetkin ehkä uppoavat paremmin, kun joutuu taktikoimaan enemmän. Ei tämä sellainen ajaton klassikko ollut mitä etukäteen ajattelin, mutta hyvä kokemus kuitenkin.

Seuraavaksi koneeseen Detroit: Become Human, jolle on myös aika suuret odotukset.

 

[Raxama]

Mass Effect: Andromeda

Tän oli pakko olla joku Female Empowermen Edition 2000. Kaikki käärittynä lepsuun juoneen, huonoihin hahmoihin, peli kaatuili satunnaisesti, animaatiot bugitti välillä kosmisesti.

Jos jotain hyvää, niin naishahmolla pelatessa sentään polygoniperse pyöri edessä ja pelin edetessä pääsi vähän touhuamaan sen naispilotin kanssa. Olipahan taas saavutukset.

Suurimman osan pelitunnesta olin onneksi humalassa.

Tietää että on mestariteos kyseessä, kun plussaa tulee siitä että oli päissään pelatessaan niin ei vituttanut ihan niin paljoa

 

[perato]

Sniper Elite 4 (PC)

Ah, täydellistä. Okei, ei ehkä ihan täydellistä, mutta just semmonen peli mitä jouluina monesti tykkään pelata. Verkkanen tahti, jonku verran mietittävää ja herättää jotain nostalgiafiboja ollessaan silti tuore peli. Tässä tulee vahva fiilis Commandos 2:sta ja Hidden & Dangerousista. Temaattisesti kiva, kun ollaan vähän nähdyssä Italiassa. Mahdollisuus vetää nopeastikkin tasoja läpi, mutta tähän aikaa vuodesta ite tykkään hioa ja hinkata jostain syystä, joten jokainen vihu kaatuu ja kaikki nurkat kolutaan.

Pitänee se kolmonenki joskus katsastaa, jos ois etes tähän suuntaan.

 

[TSIGA]

Fantasy Life (3DS*)

Pelattu New! Nintendo 2DS XL:llä.

Fantasy Life, peli josta olin kuullut (ja nähnyt) paljon. Peli joka aikoinaan herätti kiinnostukseni jo pelkästään sen takia, että tekijätiimissä oli mukana mm. LEVEL-5, joten soppa oli valmis. No, meni jonkin aikaa ja sain käsiini N2DSXL - konsolin ja eka ostettu peli eShopista oli (luonnollisesti) Fantasy Life. Peli on kyllä mainio, RPG:tä pienellä (tai no, aika isolla vivahteella) elämäsimulaattoria. 12 eri "Lifeä" eli käytännössä ammattia, iso mappi, multiplayer, aktiivinen yhteisö. Mitäs muut sitä tarvis? 25 tuntia tykittänyt aika pitkinä sessioina peräjälkeen ja tekemistä sekä kokemista on vielä. Kyllä maistuu.

Monster Hunter 4 Ultimate (3DS)

Just niin vaikea ja grinditäytteinen kun osasin odottaa. Vasta 15h takana, en osaa muuta sanoa vielä.