Trafi levittää henkilötietoja

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Trafin kaikki ajoneuvoihin liittyvät palvelut ovat edelleen alhaalla sunnuntaina tehdyn alasajon takia. Nyt kyllä suorastaan ällistyttää. Jos ajokorttipuolelta otetaan yksi palvelu pois päältä, niin ei pitäisi olla tarvetta ajaa koko systeemiä alas, saati sitten pitää päiväkausia poissa päältä. Onkohan tuolla taustalla monoliittinen palvelu.
Kovasti olivat ainakin julkisuudessa kehuskelleet siirtymisestä ketterään kehitykseen. Ei tuo kauhean ketterältä näytä. Olettaisin että siellä syynätään nyt kaikki palvelut läpi vastaavan varalta. Veikkaisin että joitakin toimintoja palautuu rampautettuna takaisin käyttöön.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 179
Taisi olla tietotunaattorin ketterää, joten ei sitä ihan noin vaan katkaista perseilypalveluita säilyttäen silti yhteiskunnan ydintoiminnot. Ehei.

Jälkiseurauksineen tätä voi verrata valtakunnalliseen sähkökatkoon.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Aivan, siinähän olikin muutos tulossa. Eihän Nykopp mitään tuossa menettänyt, virka olisi ollut katkolla joka tapauksessa.
Jep, siltä näyttää. Lisäksi näyttää siltä että aika kevyin perustein on ylipäätään valikoitunut pääjohtajaksi.
Nykopp aloitti Trafin pääjohtajana tämän vuoden alussa. Hänen pestinsä olisi joka tapauksessa loppunut vuoden lopussa, sillä Trafin tilalla aloittaa vuoden 2019 alussa uusi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Trafi-sotkun lopputulos: pääjohtaja Mia Nykopp on irtisanoutunut
Hauskana kuriositettina löysin Nykoppin seminaariesityksen nimeltä "Ylimmän johdon näkemys ketteryydestä":
Ylimmän johdon näkemys ketteryydestä - PDF

Ja erityisesti pisti silmään kohta:


Ei siinä mitään, sinänsä ketterä kehitys on esityksen perusteella omaksuttu ihan ok. Tuo epäonnistuminen tarkoittaa siinä kontekstissa vähän eri asiaa, mutta naurattaa silti.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 458
Trafin kaikki ajoneuvoihin liittyvät palvelut ovat edelleen alhaalla sunnuntaina tehdyn alasajon takia. Nyt kyllä suorastaan ällistyttää. Jos ajokorttipuolelta otetaan yksi palvelu pois päältä, niin ei pitäisi olla tarvetta ajaa koko systeemiä alas, saati sitten pitää päiväkausia poissa päältä. Onkohan tuolla taustalla monoliittinen palvelu.
Varmaan haetaan virallista selitystä sille, että autokauppa on pysähtynyt muutenkin kuin seinään.
 

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Olen jo tuosta näennäisestäkin vastuunkannosta yllättynyt, mutta sehän oli tarjolla alehintaan näköjään. Olisin ennustanut "hajaantukaa, ei täällä ole mitään nähtävää"-metodia, jonka päälle sopivasti viikonlopulle hämäyksenä joku huumoriskandaali Touko Aallon läpsyttelyn hengessä, tai pari tusinaa ilmastonmuutoskoohotuksua.

Sitä odotellessa, että tästä tulee rikoslaillisia seuraamuksia ja vahingonkorvausvelvollisuus. Ei ehkä kannata pidättää henkeä.
Mielenkiinnolla odotan, että missä virassa Nykopp seuraavaksi vaikuttaa.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 625
Trafin kaikki ajoneuvoihin liittyvät palvelut ovat edelleen alhaalla sunnuntaina tehdyn alasajon takia. Nyt kyllä suorastaan ällistyttää. Jos ajokorttipuolelta otetaan yksi palvelu pois päältä, niin ei pitäisi olla tarvetta ajaa koko systeemiä alas, saati sitten pitää päiväkausia poissa päältä. Onkohan tuolla taustalla monoliittinen palvelu.
Tuosta uutisoitiin aiemmin. Kaikki palvelut on sammutettu ja ne odottavat Viestintäviraston arviota -->

Liikenne- ja viestintäministeriö tutkii nyt arviota Trafin sähköisten palveluiden tietoturvasta - Kainuun Sanomat
Ministeriö pyysi Viestintävirastoa ottamaan kantaa siihen, voidaanko Trafin verkkosivuston muut kuin kohuttu kuljettajatietopalvelut avata laillisesti ja turvallisesti. Myös Trafin pääjohtajan Mia Nykoppin kerrotaan antaneen ministeriölle arvion siitä, ovatko muut asiointipalvelut kuin kuljettajatietopalvelut käyttöönotettavissa laillisesti ja turvallisesti.

Ministeriön kerrotaan perehtyvän arvioihin ja kertovan johtopäätöksistä myöhemmin.

Viestintäviraston seuraavan arvion Trafin palveluista on määrä valmistua 21. joulukuuta mennessä. Syntynyttä tilannetta pohtii myös muun muassa tietosuojavaltuutettu, joka jo elokuussa oli pyytänyt Trafilta selvitystä.
Edit.
Uudempi uutinen aiheesta:
Trafi-ongelmien korjaaminen vie ainakin päiviä – eikä kaikkia palveluita saada korjattua ehkä silloinkaan

Kyse ei varmastikaan ole siitä, etteikö niitä muita palveluita voisi avata. Sammuttivat hädissään kaikki palvelut vähän kuin kiukutteleva lapsi ja odottavat nyt että muut tekevät niille tietosuoja- ja turvallisuustarkistuksen ennen avaamista. Jos ja kun siellä on korjattavaa, niin sitten vasta kestääkin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2017
Viestejä
173
Äsköisessä eduskunnan kyselytunnissa oli tämäkin asia tapetilla. En vain kerennyt, kuin lopun siitä katsomaan jossa Berneri kertoi, että järjestelmät auditoidaan ulkoisen (Nixu) toimijan toimesta. Liekkö nyt sitten auditti koko roskalle käynnissä ja systeemit pysyy sen ajan kiinni.

Nixu Corporation - Digitalization done right
 

E_Mustakari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
692
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että esim. liikennekäytöstä poistetulla tai katsastamattomalla autolla voi huoletta lähteä liikenteeseen, eikä poliisin kilvet tunnistava järjestelmä toimi?
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 458
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että esim. liikennekäytöstä poistetulla tai katsastamattomalla autolla voi huoletta lähteä liikenteeseen, eikä poliisin kilvet tunnistava järjestelmä toimi?
Kyllä kai se toimii, mutta et saa sitä liikennekäyttöön muuta kuin ehkä katsastuskonttorilla jos sielläkään. Kyllä kai katsastuksetkin toimivat tällä hetkellä. Toisin nyt naapuri ei pääse kyttäämään ja käräyttämään sinua jos lähdet pihasta kun ei tiedä ajantasaista tilannetta.
 
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
66
Tuosta uutisoitiin aiemmin. Kaikki palvelut on sammutettu ja ne odottavat Viestintäviraston arviota -->

Liikenne- ja viestintäministeriö tutkii nyt arviota Trafin sähköisten palveluiden tietoturvasta - Kainuun Sanomat


Edit.
Uudempi uutinen aiheesta:
Trafi-ongelmien korjaaminen vie ainakin päiviä – eikä kaikkia palveluita saada korjattua ehkä silloinkaan

Kyse ei varmastikaan ole siitä, etteikö niitä muita palveluita voisi avata. Sammuttivat hädissään kaikki palvelut vähän kuin kiukutteleva lapsi ja odottavat nyt että muut tekevät niille tietosuoja- ja turvallisuustarkistuksen ennen avaamista. Jos ja kun siellä on korjattavaa, niin sitten vasta kestääkin.


...tai sitten itse huomasivat jotain lisäaukkoja, joiden vuoksi ei uskalletakkaan pitää auki, kun palvelu on nyt "tapetilla" ja varmasti käytössä ollessaan maalina useammallekkin yritykselle löytää aukkoja... :smoke:
 

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Miten tuo kikkare on semmoinen että kaikki alas jos yksi kohta vähän bugittaa? Villi arvaus tieto tehnyt hommat.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 625
Miten tuo kikkare on semmoinen että kaikki alas jos yksi kohta vähän bugittaa? Villi arvaus tieto tehnyt hommat.
Ei se varmasti olekaan. Säikähtivät ja laittoivat kaikki kiinni ulkoisesta verkosta kertalaakista ja Viestintävirasto & co selvittelee että mitkä palvelut kestävät päivänvalon ja mitkä vaativat muutoksia. Onhan tuo aikamoista räpellystä. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Pitkästä aikaa jaksoin vilkaista myyntitilastoja, mitkä nettiautosta joten ei siis koko totuus, mutta varmaan suuntaa antava.

Liikkeet myyneet 26 autoa, yksityiset 33 autoa vuorokauden aikana. Kyllä nyt on aika hiljaista.
 

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Nyt kun ois munaa niin vois muuttaa verotuksen samalla. Kauppa seis jo valmiiksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että esim. liikennekäytöstä poistetulla tai katsastamattomalla autolla voi huoletta lähteä liikenteeseen, eikä poliisin kilvet tunnistava järjestelmä toimi?
Ei muuta yhtään mitään. Jotain pahaa olet kuitenkin tehnyt. Jos ei muuta niin saat sakkoja yksityisautoilusta.
Pitkästä aikaa jaksoin vilkaista myyntitilastoja, mitkä nettiautosta joten ei siis koko totuus, mutta varmaan suuntaa antava.

Liikkeet myyneet 26 autoa, yksityiset 33 autoa vuorokauden aikana. Kyllä nyt on aika hiljaista.
Näetkö jostain mitä luvut on normaalisti?
 
Liittynyt
13.12.2017
Viestejä
173
Omistajanvaihdokset ja uudelleenrekisteröinnit, jne seisovat myös.

Melkosia verrannaisvaikutuksia tuolla palvelulla on. :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Ei muuta yhtään mitään. Jotain pahaa olet kuitenkin tehnyt. Jos ei muuta niin saat sakkoja yksityisautoilusta.

Näetkö jostain mitä luvut on normaalisti?
Kun en ole aikoihin seurannut noita. Jos haluaa oikein vaivaa nähdä, niin mun postauksia tuolla "autovero poistuu..." Autot ja liikenne ketjussa. Sinne olen kirjoitellut, mutta siitä nyt on aikaa ja ulkoa en muista. Jos heitän että vuosi tai pari sitten luvut oli x 100, niin tuskin kovin väärässä olen.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 625
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että esim. liikennekäytöstä poistetulla tai katsastamattomalla autolla voi huoletta lähteä liikenteeseen, eikä poliisin kilvet tunnistava järjestelmä toimi?
Poliisilla on oma verkkonsa, eivät ne palvelut sinne suuntaan ole varmasti kiinni, jos nyt muutenkaan niitä tarvitsevat.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
774
olisin tänään kattonu rekkarin perusteellä yhden auton tiedot mutta palvelu näköjään poissa nyt

vissiin on sit muutkin palvelut onneks laitoin yhden auton seisontaan tossa pari viikkoa sitten ja muutin verojen eräisyyttä samalla niin ei tarvii heti olla säätämässä oma asiointi sivulla
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 344
olisin tänään kattonu rekkarin perusteellä yhden auton tiedot mutta palvelu näköjään poissa nyt

vissiin on sit muutkin palvelut onneks laitoin yhden auton seisontaan tossa pari viikkoa sitten ja muutin verojen eräisyyttä samalla niin ei tarvii heti olla säätämässä oma asiointi sivulla
Bilteman haulla saa edelleen perustiedot autosta (moottorin koko, teho, rekisteröintipäivä jne).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Kerrottiin muutamissa uutislähteissä, että veti erotessaan myös hakemuksensa pois. Mutta eiköhän sieltä joku pykälää alemman luokan virka löydetä kuitenkin, ettei nyt tyhjän päälle tarvitse jäädä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Kerrottiin muutamissa uutislähteissä, että veti erotessaan myös hakemuksensa pois. Mutta eiköhän sieltä joku pykälää alemman luokan virka löydetä kuitenkin, ettei nyt tyhjän päälle tarvitse jäädä.
Ok, hyvä tietää! Nykopp oli aiemmasta pestistään virkavapaalla määräaikaisen pääjohtajuuden vuoksi, joten kyllä, virka on edelleen taskussa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
Trafista vastattiin:

Hei,


kiitos viestistäsi.


Viranomaisena Trafi kerää ja käsittelee henkilötietoja sille laissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi. Sinulla on oikeus saada nähtäväksi itseäsi koskevat henkilötiedot.


Trafin Oma asiointi -palvelusta pääset katsomaan omia tietojasi kirjautuneena käyttäjänä palvelun aukioloaikoina. Palveluun pääset kirjautumaan täältä https://asiointi.trafi.fi/henkiloasiakkaat/henkilotiedot


Voit myös tehdä omien tietojen tarkastuspyynnön täyttämällä ja allekirjoittamalla oheisen lomakkeen. Täytetyn lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen kirjaamo(at)trafi.fi . Ohjeet salatun sähköpostiviestin lähettämiseen löydät täältä https://www.trafi.fi/trafi/yhteystiedot/salatun_sahkopostin_lahettaminen


Voit myös lähettää lomakkeen postitse osoitteeseen:

Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi)

PL 320

00101 Helsinki



Ystävällisin terveisin,


Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Tieto- ja tilastopalvelut
Täytyy perehtyä tuohon lomakkeeseen ja lähettää eteenpäin kunhan pääsen töistä.

E: linkki vielä tietojen tarkistuspyyntö lomakkeeseen.
https://asiointi.trafi.fi/omatrafi-formservlet-web/lomake/G606sr
 
Liittynyt
08.03.2018
Viestejä
1 053
Perinteisiä numerokuvia todella on jo pitkään ratkaistu koneellisesti ja vaikeus riippuu toteutuksesta. Osa on niin huonoja, että tekstintunnistus toimii sataprosenttisesti.

Jos koneellinen ratkaisu ei onnistu, niin tämähän ei määrätietoiselle hyökkääjälle ole ongelma. Captchan murtaminen massiivisestikin ihmistyönä on järjestettävissä. Kuten edellä jo mainittiin, niin yksi tapa on harhauttaa tavallisia käyttäjiä käyttämällä muka itse varmennusta, joka onkin kohdepalvelusta releoitu.

Toinen tapa on ihan palkkatyönä. Tätä tehdään sekä konkreettisissa että virtuaalisissa hikipajoissa. Itse törmäsin jälkimmäiseen liki vuosikymmen takaperin ja kyllä sieltä tosiaan kuvia annettiin tiukalla aikarajalla (syötteen laatu nääs) ratkaistavaksi. Urakasta luvattiin muistaakseni joku kunnon Foxconn-tason palkka eli ehkä jopa $ 0.15 per tuhat ratkaisua.
Tämä. Muistaakseni trafin captcha oli tavanomaista heikompi.

Pokemon Go -peliin liittyen oli niitä skannereita, joilla etsittiin pokemoneja. Niantic pyrki estämään niiden käytön obfuscoimalla koodin ja lisämäällä kaikenlaisia varmenteita. Yksi lisäys oli captcha, joka pamahti joissakin tilanteissa päälle. Sekään ei estänyt skannereiden toimintaa, koska on ihan yleisesti saatavilla palveluita, jotka ratkovat captchoja. Captchoja ratkottiin oletettavasti miljoonia joka päivä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340
Trafin kaikki ajoneuvoihin liittyvät palvelut ovat edelleen alhaalla sunnuntaina tehdyn alasajon takia. Nyt kyllä suorastaan ällistyttää. Jos ajokorttipuolelta otetaan yksi palvelu pois päältä, niin ei pitäisi olla tarvetta ajaa koko systeemiä alas, saati sitten pitää päiväkausia poissa päältä. Onkohan tuolla taustalla monoliittinen palvelu.
Olisi vähän autokuumetta, niin rajoittaa aika paljon tietojen hakua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 050
Mahtaakohan siihen tulla muutosta kun auton omistajan koko nimi selvisi usein sillä pelkällä ilmaisella tekniset tiedot haulla?
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 458
Eihän se ole sama asia jos tietoa luovutetaan puhtaasti tutkimuskäyttöön. Aikoinaan, jos ei ollut vielä rakennuslupaa ja oli kiire, tehtiin anturan koevalu. Tutkimustuloksista on usein hyötyä siinä, että niiden päälle voidaan rakentaa kaikenlaista.
 
  • Tykkää
Reactions: drc
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Tässä nämä uudet kohdat tietojenluovutuksen suhteen:
Tietojen luovuttaminen kehitys- ja innovaatiotoimintaan (5 §)
Trafi saa luovuttaa yksittäistapauksissa tietoja sellaista kehittämis- ja innovaatiotoimintaa varten, joiden tavoitteena on liikennejärjestelmän ja -palveluiden kehittäminen ja tarjoaminen, liikennejärjestelmää ja -palveluita koskevan tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen sekä liikenneturvallisuuden parantaminen ja liikenteen ympäristötavoitteiden saavuttamisen edistäminen.

Sekä luonnollisella henkilöllä että oikeushenkilöllä on oikeus kieltää tietojensa luovuttaminen kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Julkisten tietojen luovuttaminen avoimessa rajapinnassa (2 §)
Avoin rajapinta tarkoittaa julkisten tietojen luovuttamista ilmaiseksi ja rajoituksetta kenen tahansa käyttöön. Luovutettavat tiedot eivät ole yhdistettävissä yksittäisiin henkilöihin tai yrityksiin. Poikkeuksena edelliseen on kuitenkin elinkeinonharjoittajia koskevat tiedot, joista voidaan luovuttaa tieto voimassa olevasta toiminnanharjoittajaluvan yksilöintitunnuksesta, luvanhaltijan nimestä ja toiminnanharjoittamiseen liittyvistä yhteystiedoista

Mikäli elinkeinon harjoittajana on luonnollinen henkilö, on hänellä mahdollisuus kieltää henkilötietojensa luovuttaminen avoimessa rajapinnassa.
Näillä määritelmillä tietoja voidaan luovuttaa käytännössä kenen tahansa käytöön mistä tahansa syystä ja vaikka olisit aiemmin tehnyt luovutuskiellon.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Tehtiin tämmöinen uusi rajapinta ja oletuksena kerroimme Viagra-jortsu.comille kaiken. Auton massan mukaan katsos lähettävät kohdennettua sisältöä 40-100 vuotiaille herroille. Setä maksoi hyvät fyffet siitä datasta meille. Ai niin se dataharvesteri meni jo, haittaax se?
 

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Mä niin ootan sitä päivää, kun kannan tiedot luovutetaan googlelle. Jossain maassahan näin jo kävi. Tutkimuksen varjolla ja oli googlen tytäryhtiö tai google osti sen. Kannassa on miljardien arvoiset tiedot. Niistä pitäisi pitää huolta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
271
Trafin luovutuskiellosta huolimatta antoivat henkilötietoja yksityisille parkkasakkofirmoille aina, vaikkei Trafi tiennyt onko autonomistaja mitenkään tekemisissä sakkofirmojen kanssa sopimusosapuolena.

Valtion pohjaton kaivo kaipaa lisää rahaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Nyt tuli käytyä trafin sivuilla. Luovutuskielloista liikkeelle, sillä ei ollut ruksia "rajapinnoista" tms. kohdassa ollenkaan. Ruksin sitten kaikki, joku kehitys jotain... siihen kanssa ruksi. Joo ja sain moponkin samalla LKP:n. Ja hienosti ennen klo 18.00:tup:

:facepalm:
 

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Trafi palkittiin tietosuojasta – ”Tärkeää panostaa osaamiseen, osallisuuteen ja luottamukseen”
Trafi palkittiin tietosuojasta – ”Tärkeää panostaa osaamiseen, osallisuuteen ja luottamukseen”
(KUVA: Martti Kainulainen / Lehtikuva)
Julkaistu: 20.12. 14:19

Tietosuoja
Trafi sai palkinnon työstään tietosuojan eteen viisi päivää ennen kuin viraston palveluiden yksityisyyteen liittyvät ongelmat tulivat julki.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi sai palkinnon työstään tietosuojan ja tietoturvan eteen joulukuun alussa. Asiasta kerrotaan Väestörekisterikeskuksen sivuilla.

Palkinto liittyy valtiovarainministeriön asettamaan hankkeeseen, jossa Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (Juhta) ja digitaalisen turvallisuuden johtoryhmä (VAHTI) tukevat julkisen hallinnon organisaatioita tietoturva- ja tietosuojaprosessien kehittämisessä.

Palkinto myönnettiin 4. joulukuuta. Viisi päivää myöhemmin tuli julkisuuteen, että Trafi jakeli kuljettajatietopalvelussaan avokätisesti ihmisten syntymäaikoja, mikä mahdollisti muun muassa koko henkilötunnuksen selvittämisen.
Juhtan ja VAHTIn projektissa toteutettiin tietosuojaan ja tietoturvaan liittyviä koulutusvideoita, järjestettiin työpajatilaisuuksia ja toteutettiin julkisen hallinnon laaja tietoturva- ja tietosuojaloukkausten harjoitus TAISTO18.



– Digiturvallisuuden kehittämisessä on tärkeää panostaa osaamiseen, osallisuuteen ja luottamukseen. Kaikkia näitä tulee rakentaa jatkossakin yhdessä, kommentoi valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Nerg hanketta palkintojen myöntämisen yhteydessä.

Trafi sai organisaatiotasolla myönnetyn tunnustuspalkinnon aktiivisuudesta Juhta/VAHTI-hankkeessa. Muut palkitut organisaatiot ovat Helsingin kaupunki, Itä-Suomen yliopisto sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

Kohu kuljettajatietopalvelusta ei jäänyt ainoaksi. Aiemmin viikolla kävi ilmi, että Trafi jakaa ihmisten tietoja eteenpäin, vaikka nämä olisivat kieltäneet tietojen luovuttamisen. Virasto ilmoitti syyksi sen, että se on luonut uusia tietojenluovutuskategorioita, jotka ovat oletusarvoisesti päällä. Tietojensa luovuttamisen kieltäneille kansalaisille asiasta ei kuitenkaan missään vaiheessa kerrottu.
Ilta-Sanomat on pyytänyt asiasta kommenttia valtiovarainministeriöstä sekä hankkeissa mukana olleesta Väestörekisterikeskuksesta.
Henrik Kärkkäinen

Mistä tuo luovutuskielto muuten tehdään?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Sähköisesti tai soittamalla. Itse kun säädin äsken, niin omat tiedot, ja siellä oli Mun tapauksessa valmiina ne mitä olin aikoinaan kieltänyt. Itse muistaakseni taisin soittaa tai käydä konttorilla, oli vähän akuutti tilanne päällä, ja tästä on jo aikaa. Netissä en sitä kuitenkaan tehnyt silloin.

Trafi.fi - Tietojenluovutuskiellot
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Yleinen tietojenluovutuskielto vrk.fi tai tietosuoja.fi vai meinasitko pelkkää Trafia?
Erittäin hyvä täydentävä kysymys. Itse vedin puhelinnumeron salaiseksi jo kauan ennen. Sitten vrk.fi kautta - vai kävinkö maistraatissa, en muista. Kaikki mahdollinen salaiseksi mitä vaan ikinä mieleen tulee ja tuli.
Mitään turvakieltoa en lähtenyt hakemaan, koska ei riittäviä perusteita, ja sekin muistaakseni on vain väliaikainen, ja vaatisi jo perusteluita.

Muoks: toki mikään näistä ei sitten pitänytkään, vaan kolmas osapuoli vuoti tietoni huoletta sille jolle juurikaan ei pitänyt antaa mitään tietoa.

Tapaus toinen, käräjäoikeus taas näki tietojenluovutuskiellon, johon reagoitiin kyllä. Taas sielläkin sitten joku munasi lopulta ja osoite ainakin tuli vastapuolen tietoon. Ei näihin voi luottaa:confused2:
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 625
Nyt tuli käytyä trafin sivuilla. Luovutuskielloista liikkeelle, sillä ei ollut ruksia "rajapinnoista" tms. kohdassa ollenkaan. Ruksin sitten kaikki, joku kehitys jotain... siihen kanssa ruksi.
Tuo on juuri se "uusi ominaisuus" mistä on uutisoitu parin päivän sisällä ja jonka kohdalla eivät välitä aiemmista rajoituksista, vaan se pitää jokaisen käydä itse laittamassa päälle. Hyvin erikoinen ajatusmalli.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 176
Onko vielä muita virastoja, joille voi tehdä tietojenluovutuskiellon? Trafille tein eilen, väestörekisteriin olin tehnyt muutama vuosi sitten, teleoperaattorilta numero salaiseksi aiemmin. Kannasta luovutetaan potilastietoja vain muille terveydenhoitoyksiköille ja niiltä voi sen halutessaan kieltää.

Olisiko näistä kooste jossain?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 684
Trafin luovutuskiellosta huolimatta antoivat henkilötietoja yksityisille parkkasakkofirmoille aina, vaikkei Trafi tiennyt onko autonomistaja mitenkään tekemisissä sakkofirmojen kanssa sopimusosapuolena.

Valtion pohjaton kaivo kaipaa lisää rahaa.
Tästä aikoinaan tein trafille kyselyn, että miksi tiedot luovutettiin parkkispedelle, vaikka itsellä on myös tietojenluovutuskielto (eli luovutetaan ainoastaan viranomaiskäyttöön). Trafin vastaus oli että luovutussäännöissä on myös maininta "tai muuhun laissa säädettyyn käyttöön" ja kun yksityisestä perinnästä on lakipykälät olemassa, niin sen varjolla luovuttivat. Eli käytännössä, jos vaan lakikirjassa jotain asiaa sivutaan, niin voivat luovuttaa siihen vedoten. Noh, en siitä huolimatta maksanut.
 

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Niin joo, hyvissä ajoin ennen tämän "vahingon" tapahtumista oli jo ilmoitettu tästä:

Liikennevirastosta tulee Väylävirasto – Viestintävirasto ja Trafi yhdistyvät Liikenne- ja viestintävirastoksi
Julkaistu 22.11.2018
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistuu vuoden 2019 alusta. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt toiminnot yhdistetään uudeksi Liikenne- ja viestintävirastoksi (Traficom). Nykyinen Liikennevirasto jatkaa Väylävirastona.


Uudistus vastaa toimintaympäristön muutoksiin ja huomioi asiakkaiden tarpeet entistä paremmin.

Hallitus esitti liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastoja koskevien lakien (HE 61/2018 vp, HE 104/2018 vp; EV 102/2018 vp) vahvistamista 22.11.2018.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait 23.11.2018.

Voimaanpanolain on tarkoitus tulla voimaan 27.11.2018 ja muiden lakien 1.1.2019.

Väylävirasto
Nykyisen Liikenneviraston tehtävistä siirretään Liikenne- ja viestintävirastoon ja liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finlandiin kaikki ne tehtävät, jotka eivät suoranaisesti liity väylänpitoon. Liikenneviraston nimi vaihtuu Väylävirastoksi, mutta virasto jatkaa keskeytyksettä toimintaansa.

Väylävirasto on tilaajaorganisaatio, joka keskittyy tie-, rata- ja meriliikenteen väyläverkon suunnitteluun, kehittämiseen ja kunnossapitoon sekä liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Virasto vastaa myös talvimerenkulusta.

Väylävirastossa on henkilöstöä noin 400.



Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom)
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt toiminnot yhdistyvät Liikenne- ja viestintävirastoksi (Traficom).

Liikenne- ja viestintävirasto toimii valtakunnallisena tietoyhteiskunnan ja liikennejärjestelmän kehittäjänä. Se valvoo ja edistää liikenteen ja viestinnän markkinoita ja -palveluja. Virasto on kansalaisia ja yrityksiä palveleva liikenteen ja viestinnän lupa-, rekisteröinti- ja hyväksyntä- sekä turvallisuusviranomainen. Se vastaa myös tarvittavien tutkintojen järjestämisestä.

Viraston henkilöstömäärä on noin 900.

Liikenne- ja viestintäviraston toiminnan käynnistyminen ei vaikuta yhdistyvien virastojen olemassa oleviin toimintoihin ja niiden asiakkailleen tarjoamiin palveluihin. Virastojen palvelut jatkuvat keskeytyksettä, ja yhdistymisen myötä niitä kehitetään ja parannetaan edelleen.

Haku viraston pääjohtajan tehtävään päättyi 8.11.2018. Pääjohtaja pyritään nimittämään marraskuun aikana.

Traffic Management Finland Oy
Liikenneviraston nykyiset liikenteenohjaus- ja hallintapalvelut (tie- ja meriliikenteen ohjaus sekä virastossa vielä hoidettava rautatieliikenteenohjaus) siirretään perustettavaan valtion erityistehtäväyhtiöön, Traffic Management Finland Oy:hyn.

Laki, jolla Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalvelut muutetaan osakeyhtiöksi, vahvistettiin 13.7.2018 ja se tulee voimaan 1.1.2019.

Mitä seuraavaksi?
Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa virastouudistuksen toteuttamista koskevat lait (EV 102/2018 vp) 23.11.2018.

Liikenne- ja viestintäviraston pääjohtaja pyritään nimittämään marraskuussa.

Uudet virastot aloittavat toimintansa 1.1.2019, kun lait ja asetukset liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastoista tulevat voimaan.

Lisätietoja:
Osastopäällikkö Juhapekka Ristola, p. 040 078 8530

Lainsäädäntöjohtaja Silja Ruokola, p. 040 580 0894

Yksikön johtaja Sanna Ruuskanen, p. 050 376 2377
Lyödäänkö vetoa, että ellei mikään muu sitä takaisi, niin tämä takaa sen, että sen lisäksi, että kukaan henkilö ei ota asiasta mitään vastuuta, niin lopulta sitä ei ota mikään instanssikaan? :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Ajoneuvojen julkiset tiedot -palvelu pois käytöstä toistaiseksi – palvelu pyritään avaamaan mahdollisimman pian | Traficom

Sinne on näköjään ilmestynyt, ilmoitus.

Julkaistu 19.02.2019 13:42
Päivitetty 21.02.2019 14:06
Traficomin sähköinen palvelu, jossa voi rekisteritunnuksella tai valmistenumerolla tarkastamaan minkä tahansa ajoneuvon rekisteriin merkityt tekniset- ja verotiedot sekä ajoneuvon omistaja- ja historiatiedot, on yhä väliaikaisesti pois käytöstä.

Uudistettu palvelu pyritään avaamaan uudelleen mahdollisimman pian.

Ajoneuvoveron maksutietoja ja ajoneuvon teknisiä tietoja voi tarkastaa Traficomin puhelinpalvelun kautta arkisin klo 8.00 - 16.15. p. 029 534 5100.
Saapa nähdä mitä sieltä tulee, kun kerkeävät. Eihän siinä vanhassakaan mitään varsinaista vikaa ollut, olennaiset tiedot löytyi helposti. Toki näkyi harmittavasti verovelvollisen nimi, ei se harmita jos se on joku seurue taustainen nimi.

Sitäkään tuossa ei kerrottu, onko se maksuton. Vaan mitäpä noilta voi nyt edes odottaa.
 
Liittynyt
29.11.2018
Viestejä
353
Ajoneuvojen julkiset tiedot -palvelu pois käytöstä toistaiseksi – palvelu pyritään avaamaan mahdollisimman pian | Traficom

Sinne on näköjään ilmestynyt, ilmoitus.



Saapa nähdä mitä sieltä tulee, kun kerkeävät. Eihän siinä vanhassakaan mitään varsinaista vikaa ollut, olennaiset tiedot löytyi helposti. Toki näkyi harmittavasti verovelvollisen nimi, ei se harmita jos se on joku seurue taustainen nimi.

Sitäkään tuossa ei kerrottu, onko se maksuton. Vaan mitäpä noilta voi nyt edes odottaa.
Jep, vituttaa, kun tuo hävisi ton ajokorttihässäkän kanssa. Tosta oli helppo katsoa oliko veroja maksamatta ja onko katsastuksessa havaittu jotain vikoja jne. Toivottavasti tulee takaisin joskus..
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 684
Tuli nyt päivitettyä nuo omatkin tietojenluovutuskiellot. Kaksi täppää piti siis pistää lisää. Sietäisi tehdä Traficomista kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle tällaisesta venkoilusta vaikka eipä se mitään taitaisi auttaa.

Trafi jakaa ihmisten tietoja luovutuskiellosta huolimatta – keneltäkään ei kysytty lupaa

Mitä vittua tähän nyt enää sanoisin...

Keksivät nollata luovutuskiellot luomalla uusia kategorioita, mm. Innovaatio ja tutkimus sekä avoin rajapinta. Näin tiedot voidaan luovuttaa taas kaikille.
Katselin muuten tuot Traficomin omien tietojen tarkastuspyyntölomaketta ja siinä oli vaihtoehtona toimittaa tiedot paperilla tai viraston USB-tikulla ja joko kirjatussa kirjeessä tai henkilökohtaisesti. Onko kukaan kokeillut, oikeastiko tuon tiedon joku virkamiehenplanttu toisi kotiin, jos niin haluaisi vai pyytäisivätkö käymään?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 507
Viestejä
4 193 227
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
ksepp0

Hinta.fi

Ylös Bottom