Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
944
Kevyttä propagandaa :lol:
Mikähän jihad-sivusto tuo oikein on? Onko tuo sitä kiihotusta ja vihapuhetta?
Valitettavasti totuus nyt vain on se, että tuo kuva näyttää lähinnä kusetukselta. Kusetuskuviahan on kiertänyt aina välillä, joskus on kuukausien päästä muistaakseni jääty kiinni esim lavastetusta ruumiista. Kyseinen tapa nyt vain kuuluu noiden toimintaan, joten kyllä, jos vaikuttaa epäilyttävältä, niin silloin asiaa on syytä epäillä ja pohtia.

Muutenkin tytön pieksäminen suomalaisen lapsen toimesta kuulostaa melko epäuskottavalta.
10-vuotiaat tappelivat koulun pihalla Espoossa: Maahan kaadettu tyttö joutui tarkkailuun sairaalaan

"Samalla poliisi tyrmää sosiaalisessa mediassa levinneitä huhuja, joiden yhteydessä on jaettu tytön kuvaa."
 

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Ei kyllä käy kateeksi poliisejakaan. Monikohan hakeutunut ammattiin sen takia että saa suojautua ties mihin panssariajoneuvoihin ja kokoajan saa olla varuillaan kovat piipussa, kun tiedä milloin alkaa Allah-huudot kuulua ja missä.
Asiakaskuntakin taitaa nykyään olla aika vahvasti värikkäämpää, vuosi vuodelta suurenemaan päin.
Aina voi polisiin ja kansalaisen ominaisuudessa ottaa kantaa asiaan, jos/kun ajatus Ruotsin kaltaisesta kehitysmaameiningistä ei innosta. Poliisihallitus itse kun on jo polpoillut tässä jonkun aikaa - ainakin mitä tulee kuunatsien uhkaan ja vihapuheeseen - niin mitäpä jos ottaisivat sitten kantaa vaikka tähänkin?

Eli juu, ei käy kateeksi, mutta jos sitä tolkun väkeä poliisissa on (ja varmasti on, koska ihmisiä ja perheenisiä hekin ovat ja tietävät minkälainen saavillinen paskaa Suomelle syötetään), niin aika olisi heidänkin tuoda ajatuksensa julki.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Mikähän jihad-sivusto tuo oikein on? Onko tuo sitä kiihotusta ja vihapuhetta?


10-vuotiaat tappelivat koulun pihalla Espoossa: Maahan kaadettu tyttö joutui tarkkailuun sairaalaan

"Samalla poliisi tyrmää sosiaalisessa mediassa levinneitä huhuja, joiden yhteydessä on jaettu tytön kuvaa."
Elikkä tuo on siis täysin 100%nen kusetuskuva, niinkuin arvelinkin.

Tällä kelillä voi kaatua takaraivo edellä maahan ihan ilman tönäisyäkin ja helposti, jos hieman nahistellaan. Jos on syytä epäillä aivotärähdystä, niin silloin käydään usein sairaalan kautta.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Nyt kaikki innolla pottia pelaamaan. Tuleeko jopa jackpot?

Turun iskun kaltaisten tapahtumien ennakointi paranee poliisin uuden rekisterin myötä

Poliisi otti käyttöön uudenlaisen tieto- ja tiedustelujärjestelmä Potin.

Esimerkiksi Turun puukotuksen kaltaiset tapahtumat ovat uuden tietojärjestelmän avulla paljon paremmin estettävissä.

– Kun tieto ensimmäisistä hiljaisista signaaleista löytyy samasta paikasta, tällaisten tapahtumien ennakointi paranee, Suominen sanoo.

Rekisteriin tällä hetkellä merkittyjen henkilöiden määrää poliisi ei paljasta.

Uuden tiedustelujärjestelmän hintalappu on 15,5 miljoonaa euroa. Poliisihallituksen mukaan merkittävä osa summasta kului tietoturvallisuuden varmistamiseen.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Elikkä tuo on siis täysin 100%nen kusetuskuva, niinkuin arvelinkin.

Tällä kelillä voi kaatua takaraivo edellä maahan ihan ilman tönäisyäkin ja helposti, jos hieman nahistellaan. Jos on syytä epäillä aivotärähdystä, niin silloin käydään usein sairaalan kautta.
No varmasti on kusetuskuva, sen sanoo poliisikin, eikä ollut vakavia vammoja, ja miten paljon matkalla olisi ollut verta, jos vielä kotona noin paljoan eikä ollut puhetta neljästä tekijästä, ja uutisessa todetaan. Myös molemmat osapuolet olivat poliisin mukaan ottavana ja antavana lyöjinä ja potkijoina

Välikohtausta tutkivan Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan tytön vanhemmat veivät hänet lääkäriin ja tämän jälkeen tyttö otettiin sairaalaan tarkkailuun yön ajaksi. Poliisi kertoo, ettei tytöllä kuitenkaan ole todettu vakavia vammoja ja hän on jo päässyt sairaalasta kotiin.

Samalla poliisi tyrmää sosiaalisessa mediassa levinneitä huhuja, joiden yhteydessä on jaettu tytön kuvaa.
...
Poliisi kertoo nyt kuulleensa molempia osapuolia ja todistajia. Kertomusten mukaan tytöllä ja pojalla on ollut jo aiemmin riitaisat välit.

– Koulupäivän jälkeen heillä on ensin ollut sanallista riitaa. Tämä on johtanut kiinnikäymiseen ja siihen, että poika on kaatanut tytön maahan koulun pihalla. Kaatamisen yhteydessä tyttö on lyönyt päänsä maahan, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Tyttö ja poika kertoivat poliisille myös, että lyöntejä ja potkuja olisi tapahtunut tappelun yhteydessä molemmin puolin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
112
Tämmöistä kuvaa jaetaan nyt Rasmuksessa vailla lähdekritiikkiä, joku guru voisi tarkistaa löytyykö internetin syövereistä kuvalle joku muu alkuperä. Jokin tuossa haiskahtaa vahvasti.

*Kuva*

Juttu: UPDATED: Muslim girl beaten unconsious by fellow children in the Finnish city of Espoo
Klikkasin tuota linkkiä ja tuli vähän oksennusta suuhun. Toi sivusto on vielä pahempi kuin MV lehti, mutta eri näkökulmasta kirjoitettu. Ihan käsittämätöntä kuraa, kun selaa noita uutisia taaksepäin. Yllättäen sivuston ylläpitäjä taitaa saada elantonsa maahanmuuton ongelmien käsittelystä, joten rahaa kilisee tilille samalla, kun hän lyö lisää kiilaa maahanmuuttajien ja kantisten välille propagandallaan.

Tuosta pahoinpitelystä sen verran, että poliisin tiedotusten perusteella kyseessä on ollut tappelu kahden koululaisen välillä. Väitteet joukkolynkkauksesta ovat siis potaskaa ja kuva herättää kysymyksiä. Jos kuva on kyseisen uutisen uhrista, niin minkä ihmeen takia vanhemmat ovat alkaneet räpsiä lapsestaan kuvia kotona samalla, kun veri vuotaa portaille? Jos minulla olisi lapsi, joka olisi vuotanut koulun pihalta asti tuolla tavalla, niin olisin vienyt hänet suoraan sairaalaan tarkistettavaksi ottamatta yhtään kuvaa. Korkeintaan olisin käyttänyt kännykkää sen verran, että olisin ilmoittanut asiasta lapsen äidille matkalla.

Joka tapauksessa noi koulun pihalla tapahtuvat tappelut ovat perseestä ja väärin, oli kansallisuus/etnisyys/uskonto/seksuaalinen suuntautumine/jne mikä tahansa. Valitettavasti niille ei tunnuta voivan tehdä mitään, koska niitä tapahtuu jatkuvasti, mutta harvoin päätyvät uutisiin asti. Onneksi tyttö selvisi vammoitta ja on ilmeisesti päästetty jo kotiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
112
Ainahan poliisit ovat sanoneen iskujen tekijöiden olleen "listalla" ja "seurannassa", mutta jostain syystä mitään ei ole tehty.
Tämä. Lähes jokaisen Ranskassa tapahtuneen iskun jälkeen on kerrottu, että epäillyt olivat poliisien tarkkailussa. Ei tuo lista mitään auta, jos joku yksittäinen henkilö flippaa jonakin päivänä. Ainoa tapa välttää terroristihyökkäykset on poistaa ne mahdolliset tekijät maasta hyvissä ajoin. Valitettavasti homma menee siinä vaiheessa vaikeaksi, kun kansallisuus on myönnetty.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Tämä. Lähes jokaisen Ranskassa tapahtuneen iskun jälkeen on kerrottu, että epäillyt olivat poliisien tarkkailussa. Ei tuo lista mitään auta, jos joku yksittäinen henkilö flippaa jonakin päivänä. Ainoa tapa välttää terroristihyökkäykset on poistaa ne mahdolliset tekijät maasta hyvissä ajoin. Valitettavasti homma menee siinä vaiheessa vaikeaksi, kun kansallisuus on myönnetty.
Totta. Huomionarvoista on myös se että uutisessa puhuttiin vieläkin vain Turun "iskusta" ja "puukotuksesta".

Toisaalta eipä nettikalevassakaan ole ainuttakaan juttua pedofiiliraiskaajista ja niiden pakomatkasta Merkelin luo tällä hetkellä.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
Sulla on kysymyksenasettelun kannalta väärä populaatio. Tässä populaatiossa (raiskaajat) riippuva muuttuja (onko raiskaaja vaiko eikö) ei varioi (kaikki ovat raiskaajia), joten et voi mitata esimerkiksi kansalaisuuden vaikutusta siihen.
En mitannut kansalaisuuden vaikutusta raiskauskynnykseen, vaan maahanmuuton vaikutusta raiskausten kokonaismäärään. Kaksi eri asiaa. Ota silmä käteen ja lue se mitä viestissä sanotaan. Kirjoitin sanoman vielä varmemmaksi vakuudeksi sinulle auki edellisessä viestissä. Lue sitä kunnes ymmärrät. Jos haluan tutkia irakiaanon raiskausherkkyyttä kirjoitan siitä uuden viestin. Se ei tällä erää kiinnostanut, mutta ehkä teen kyseisen vertailun joskus toiste. Sitä odotellessa on parasta, että sinä itse teet vertailusi sen sijaan, että odotat muiden tekevän ne puolestasi. Muista kuitenkin vertailua tehdessäsi, että ~1/3 "pottunokkien raiskauksista" on näiden ja kumppanien tekemiä. Kansalaisuus ei tee suomalaiseksi. Taitaa jäädä tämä vertailu sinulta tekemättä... tai ainakin julkaisematta.


Millä "jutuillani"? Huomautin vain laskelmiesi parista ilmeisimmästä epäkohdasta. Luvuilla ei ole mitään virkaa, jos ne eivät ole edes suunnilleen kohdallaan. Älä ota henkilökohtaisesti. Haluan vain parempaa analyysia (ihan oikeasti, ei vaadi paljon), jonka pohjalta voin vaikkapa muodostaa oman mielipiteeni.

Ongelma, johon halusin puuttua, oli kahden markan analyysisi. Ihan oikeaa analyysiakin olisi varmaan jossain saatavilla. Ja tästä ylläolevasta sitaatista paljastuukin toinen ongelma, josta olin huolissani: Pidätkö laskelmiasi tosiasioina?
Näillä jutuilla joissa hyökkäät jotain sellaista vastaan jota en ole alunperinkään väittänyt. Hienoa, että löysit kuitenkin jotain mistä olla huolissasi! En ottanut henkilökohtaisesti, vaan se oli huomiona ihan yleisellä tasolla. Tahattoman ironisesti vielä alleviivaat tässä sanomaani.

Edit: Quotet kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Noihin ennalta ehkäiseviin yksiköihin ja näihin paikallisiin, jotka tekevät yhteistyötä maahantulleiden eri järjestöjen kanssa ja siten ovat valmiiksi asenteellisia suomalaisia kohtaan jos jotain ongelmaa tulee.
Jollain videolla oli kuvamateriaalia tullut vastaan eri tapauksista, joissa selvästi suomalainen on ollut syrjityssä asemassa, eikä poliisia oikein kiinnostanut alkaa asiaa selvittämäänkään. Antoi vaan lähinnä käskyn poistua paikalta.
Liittyikö suomi ensin jengiin ja turvisleiriin vai mihin?
 

H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 174
Jaahasjuutaas... Mitään sovittua ei tarvi nykyhallituksen näemmä noudattaa.. :dead:

Perussuomalaiset: ”Härskiä, täysin älytöntä – hallitus äänesti juuri omaa ohjelmaansa vastaan”

Oppositiopuolue perussuomalaiset ihmettelee sitä, että hallitus äänesti tänään itse sorvaamaansa turvapaikkapoliittista toimenpideohjelmaa vastaan.

Eduskunta käsittelee ensi vuoden budjettia. Käsittelyn yhteydessä perussuomalaiset esitti turvapaikkapolitiikan kiristyksiä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kertoo, että sekä muu oppositio että hallitus äänesti perussuomalaisten ehdotuksia vastaan.

”Härskein takinkääntö nähtiin, kun perussuomalaiset vaativat hallitusta ottamaan käyttöön hallituksen itsensä vuonna 2015 luoman turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman. Hallitus ja koko muu oppositio äänesti esitystä vastaan”, eduskuntaryhmän tiedotteessa sanotaan.


”On tämä nyt täysin älytöntä, että hallitus äänestää omaa ohjelmaansa vastaan. Emme tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa”, eduskuntaryhmä tylyttää.

Kansanedustaja Mika Niikon lausumaehdotuksessa sanottiin näin:

”Eduskunta edellyttää, että hallitus toteuttaa kokonaisuudessaan syksyllä 2015 laaditun turvapaikkapoliittisen toimintaohjelmansa.”

Perussuomalaisten Uudelle Suomelle toimittamien tietojen mukaan 164 kansanedustajaa äänesti lausumaehdotusta vastaan, 17 kansanedustajaa puolesta. Ps:n eduskuntaryhmässä on 17 kansanedustajaa.

Perussuomalaiset esitti ”muun muassa turvapaikanhakijoiden vastaanottorahan pienentämistä, laittomasti maassa olevien seurantaa ja tällaisten henkilöiden karkotuksien tehostamista” sekä kunnallisten palveluiden lakkauttamista laittomasti maassa olevilta.

Juha Sipilän (kesk) hallituksen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma julkaistiin vuonna 2015. LUE MYÖS: Suuri muutos löytyikin paperista: Näin Suomen maahanmuuttolinja kiristyi tänään

Kuitenkin hallitus sai tämän vuoden tammikuussa valmiiksi maahanmuuttopoliittisen ohjelman, jonka tarkoituksena oli täydentää aikaisempia hallituksen linjauksia eli muun muassa juuri vuoden 2015 turvapaikkapoliittista toimenpideohjelmaa.

Lisäksi Sipilän hallitus ilmoitti vuonna 2017 kiristävänsä ulkomaalais- ja turvapaikkalainsäädäntöä. Hallitus on myös aivan hiljattain kertonut tiukennuksista esimerkiksi karkotuksiin. LUE TARKEMMIN: Ulkomaalaisten karkotuksia nopeutetaan 1.1.2019 – Myös uusintahakemusten ”väärinkäyttöön” halutaan puuttua

Perussuomalaiset hajosi kesällä 2017. Puolueesta irronneet muodostivat Sinisen tulevaisuuden, joka jatkoi perussuomalaisten sijaan Sipilän hallituksessa. Pääministeri Sipilä sanoi kesällä 2017, että perussuomalaisten vastavalitun puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa oltaisiin voitu päästä yhteisymmärrykseen maahanmuuttopolitiikasta, EU-asioista ja muista yksityiskohdista, mutta puolueen arvopohja ei sopinut yhteen hallituksen muiden puolueiden kanssa.

 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Kiinniotto olikin vain harmiton kontakti saksan poliisin kanssa. :kahvi:

Yllätystieto karussa olevasta Oulun seksuaalirikosepäillystä: Poliisilla ei ollutkaan tietoa, oliko mies koskaan edes kiinni Saksassa

Kun myöhemmin on selvitetty asiaa Oulun poliisilaitoksella ja keskusrikospoliisissa on käynyt ilmi, että hän ei ole ollut siellä kiinni fyysisesti vaan on ollut jonkinlaisessa kontaktissa Saksan poliisin kanssa.

Kun asiaa on selvitetty mitään tahallista mokaa tai vahinkomokaa ei ole käynyt. Saksan poliisi ei ole erehdyttänyt eikä lyönyt laimin mitään eikä myöskään Suomessakaan. Näin vaan pääsi käymään. :cigar2:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Tuossa kuvassahan on niin paljon verta että kukaan isä/äiti ei olisi jäänyt kuvaamaan lastaan verilammikossa vaan hätääntyneenä vähintäänkin soittanut ambulanssin/suurin osa olisi lähtenyt samantien kyyditsemään itse sairaalaan.
Jos kotona vielä valuu noin paljon verta niin sitä on matkalla/tapahtumapaikalla valunut niin helvetisti että tilanne olisi vähintäänkin kriittinen + ihan varmasti asiaan olisi puututtu jo matkalla (joku ihminen olisi varmasti hoitanut täysin verisen lapsen hoitoon), ellei koulu sijaitse 100 metrin päässä.
Lisäksi tuossahan on tuo hanskasetti aseteltu niin että näyttää siltä kuin käsi olisi hakattu poikki ensisilmäyksellä, vasen käsi vielä vedetty hihansisään korostamaan tätä efektiä.
 

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Toki uskonto on pahasta ja syyllinen todennäköisesti kaikkeen pahaan maailmassa. Mutta sen vaan sanon, että se ei ole uskottomuus se tila mikä tulee kristinuskosta luopumisen syystä täällä vallitsemaan. Eräs erittäin paljon tilaa haaliva uskonto tulee ja se ei todellakaan kysele mitään. Kaikki missä annetaan omista arvoista periksi sataa sen laariin. Voikin ruveta kahtelemaan ilman suuntia valmiiksi niin tietää minnekäpäin pitää kumartaa jahka kellot soi. ja nehän soi. Vanhemmat ovat oppineet vaatimaan uskonnottomia joulujuhlia – koulujen juhlissa nähdään Jeesus-lapsen sijaan metsäneläimiä ja tonttu-ukkoja
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
538
Sinänsä hauskaa että Rasmuksessa usein mainitaan että rasistit käyttävät lapsia hyödykseen ”propagandansa ajamiseen” jakaessaan esim. viimeaikaisia uutisia turvapaikanhakioiden tekemistä lapsenraiskauksista, mutta suvakit itse joutuvat väärentämään tapahtumia rasistisista teoista, ja häikäilemättä käyttävät siinä lapsia hyödykseen että on omallekin väelle kauhisteltavaa rasisteista.
Ikäänkuin viimeisenä silauksena tähän absurdiuteen vielä tulisi jos tuohon verisen tytön kuvaan paljastuisikin että on todella ollut kyse perhe/kunniaväkivallasta...
 

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Ei pahalla mutta täällä aika moni tanssii nyt näiden Rasmuslaisten pillin mukaan. Tämä päivä kulutettiin nyt tällaiseen yhteen valokuvaan, jonka alkuperää, faktoja, mitä kuvassa tapahtuu, emme tiedä.

Osa meistä keskittyi siihen että 10-vuotias on nujakoinut toisen samanlaisen kanssa, sen sijaan että tajuaisimme vuoden 2017 olleen erittäin väkivaltainen mitä tulee nuorten tappeluihin: kadulla, kouluissa, erilaisissa nuorisotiloissa.

Pelkään että meiltä jää nyt tämä kokonaiskuva näkemättä. Meillä pitäisi olla tilastoja siitä millainen paikka Suomi on ollut esim. vuonna 2000, verrattuna nyt vaikkapa siihen mitä se on tammikuussa 2019. Mikä on selkeästi muuttunut noin 20 vuodessa.

  • Ainakin sen tiedän että naiset yleisesti pelkäävät liikkua pimeällä, välttelevät tiettyjä paikkoja suurimmissa kaupungeissa.
  • Media ja viranomaiset vaikenevat monista muslimien tekemistä rikoksista, koska pelkäävät että leimaamme kaikki muslimit, kaikki ulkomaalaiset.
  • Tiedämme ainakin sen että nuoria 10-17-vuotiaita tyttöjä yritetään kaikin tavoin saada viettämään aikaa "uusien" tulijoiden kanssa. Järjestetään erilaisia tutustumis-tilaisuuksia. Huom. Suomi on täynnä valkoisia, sinkkumiehiä, 30+, jotka ovat lähinnä yleinen naurun aihe. Suomalainen valkoinen mies on median mielestä pahinta mitä on olemassa.
  • Taannoin Iltalehti kirjoitti että jokaisen nuoren naisen pitäisi saada oma muslimi / ulkomaalainen kumppani. Niin hyviä ja ihania he ovat. Nämä nuoret jotka hengaavat ostareilla ja lähtevät arabimiesten mukaan, niin valtaosa meistä, pitää heitä "huo**na". Toisaalta täytyy ymmärtää että heille on mediassa jo pitkään kerrottu vain ja ainoastaan hyviä asioita esim. mustista tai arabeista.
  • Tiedämme senkin että kun tapahtuu esim. raiskausrikos niin media ei julkaise tekijän kuvaa, mutta jos julkaisisi niin se olisi karmivaa katsottavaa.
...

Huom. en missään nimessä halua syyllistää kaikkia toisesta kulttuurista tulevia, jokainen meistä tietää että siellä on tosi hyviä tyyppejä, useita sellaisia, mutta se määrä roskasakkia ympäri Eurooppaa, puhutaan miljoonista. Nämäkin Oulun raiskaajat kuvailtiin suomalaisten silmin kohteliaiksi, mukaviksi, sellaisiksi rauhallisiksi.

Mutta mikä kaikki tosiaan on muuttunut, 20 vuodessa...
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mitä jos @testudo80 itse avaisit jollain rakentavilla ideoilla ja omilla ajatuksilla sitten sen sijaan, että yrität ohjata muiden keskustelun itse valitsemaasi aiheeseen?
 

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Mitä jos @testudo80 itse avaisit jollain rakentavilla ideoilla ja omilla ajatuksilla sitten sen sijaan, että yrität ohjata muiden keskustelun itse valitsemaasi aiheeseen?
Niin koko Eurooppahan on täysin voimaton tämän pakolaistulvan edessä... kaikkea on yritetty.

Kyllä sinäkin sen hyvin varmasti tiedät että Eurooppaan, Suomeen, voi tänä päivänä vaikka lähettää oman lapsensa. Lapsella on ikävä perhettä, jolloin asia ratkaistaan niin että nyt olisi hyvä saada Suomeen myös hänen sisarruksensa ja vanhempansa, eikö?

...

Eli voisimme ihan reilusti alkaa puhumaan integraatiosta. Pakotetusta sellaisesta. Lukuisilla uhreilla ei niin väliä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
538
Heh, vai Rasmulaisten pillin mukaan täällä. Edes rasmulaisista kaikki ei enää tanssi palavimpien aatteen suvakkien pillin mukaan siellä, niin läpinäkyväksi ja epäuskottavaksi meno siellä menee välillä että jotkut jopa uskaltavat kyseenalaistaa asioita. Tänne linkatut jutut ovat lähinnä kurkistus toisaalle kuplan sisään, mitenkä aatteen palo sumentaa järjen sinänsä varmaan ihan fiksuilta ihmisiltä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Niin koko Eurooppahan on täysin voimaton tämän pakolaistulvan edessä... kaikkea on yritetty.

Kyllä sinäkin sen hyvin varmasti tiedät että Eurooppaan, Suomeen, voi tänä päivänä vaikka lähettää oman lapsensa. Lapsella on ikävä perhettä, jolloin asia ratkaistaan niin että nyt olisi hyvä saada Suomeen myös hänen sisarruksensa ja vanhempansa, eikö?

...

Eli voisimme ihan reilusti alkaa puhumaan integraatiosta. Pakotetusta sellaisesta. Lukuisilla uhreilla ei niin väliä.
Niin eli mistä oli tarkoitus keskustella? Tuli jo ilmi näkemyksesi, että "kukaan ei puutu asioihin". Mikä on oma panoksesi?
 

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Niin eli mistä oli tarkoitus keskustella? Tuli jo ilmi näkemyksesi, että "kukaan ei puutu asioihin". Mikä on oma panoksesi?
Mikä on oma panokseni?

Ajatellaampa näin että pääsisin A-studio: Talk vieraaksi, ja sanoisin että Oulun raiskaustapaukset ovat yhteydessä islaminuskoon, arabeihin, maahanmuuttoon, jne. Minua syytettäisiin kiihotuksesta kansaryhmää kohtaan, vai miten se nyt kirjoitetaan.

Kaikki sanomani kiellettäisiin. Minusta tehtäisiin nopeasti hullu, vaarallinen sellainen. Tällä hetkellä suomalaisilla ei ole edes tällä foorumilla uskallusta puhua asioista suoraa.

Luulen että pitkässä juoksussa ihmiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä, varsinkin kun erilaiset teot alkavat osua lähelle. Vaikkapa oman hyvän ystävän tytär raiskataan väkivaltaisesti. Mediassa asiaa hyssytellään. Alamme lähentyä Suomessa tätä pistettä.
 

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Mykkäseltä tosi vakava kannanotto. Itse kyllä selvittäisin, miten tuollainen läjä on ylipäätään Suomeen päässyt. Eikös Nerg ne kaikki henkilökohtaisesti tuntenut (ja varmaan tästä vastuun myös kantaa)?

Sisäministeri Kai Mykkänen: Nyt täytyy selvittää, miksi Oulun seksuaalirikoksista epäilty päästettiin hukkaan
"– Nyt voimme vain toivoa, että Saksan ja muiden eurooppalaisten kumppaneiden viranomaiset tekevät hyvää työtä. Toki Saksassa on valtava määrä etsintäkuulutettuja henkilöitä. He eivät varmasti tämän takia järjestä suuroperaatioita, Mykkänen sanoo."

Voi olla että kaveri on jossain moskeijassa turvassa, kaikki siis hyvin.
 

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Mykkäseltä tosi vakava kannanotto. Itse kyllä selvittäisin, miten tuollainen läjä on ylipäätään Suomeen päässyt. Eikös Nerg ne kaikki henkilökohtaisesti tuntenut (ja varmaan tästä vastuun myös kantaa)?

Sisäministeri Kai Mykkänen: Nyt täytyy selvittää, miksi Oulun seksuaalirikoksista epäilty päästettiin hukkaan
Mykkänen voi harjoitella valmiiksi yllättyneitä ilmeitä kun kieli ulkona läähättäen Suomen puolesta allekirjoittamansa GCM ei yllättäen estänyt näitä tapauksia lainkaan, vaan jopa lisäsi niitä :eek:
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
944
Sisäministeriön uudesta logosta piilotettu osa eli esim. itämainen sapeli.
Sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö

Vanha logo: haram?


Uusi logo: halal?



Kumpi junaili muutoksen Petteri vai Mykkänen?
Kuvaa paremmin kuin hyvin tätä nykyistä islamin edessä rähmällään oloa.

Ja sisäministeriöstä tullut "maahanmuuton ministeriö"? Milloin?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Sisäministeriön uudesta logosta piilotettu osa eli esim. itämainen sapeli.
Sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö

Vanha logo: haram?


Uusi logo: halal?



Kumpi junaili muutoksen Petteri vai Mykkänen?
Kuvaa paremmin kuin hyvin tätä nykyistä islamin edessä rähmällään oloa.

Ja sisäministeriöstä tullut "maahanmuuton ministeriö"? Milloin?
Niin ja onhan siltä poistettu kynnetkin. Ja oikeastaan kaikki muutkin ulokkeet paitsi kieli. Häntäkin tungettu omaan perseeseen. Vai onko ne vaan piilossa tuon ikkunan takana?

ps. kotimaisesta kulttuurista huolestuneille tiedoksi: Se sapeli symboloi Venäjää :shy:
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 196
Niin ja onhan siltä poistettu kynnetkin. Ja oikeastaan kaikki muutkin ulokkeet paitsi kieli. Häntäkin tungettu omaan perseeseen. Vai onko ne vaan piilossa tuon ikkunan takana?

ps. kotimaisesta kulttuurista huolestuneille tiedoksi: Se sapeli symboloi Venäjää :shy:
Onko sinulla tästä ps. osuudesta kertoa lisää faktaa? Sisäministeriön itsensä mukaan kun vaakunan syntyhistoria on osittain tuntematon, eikä venäläiset käyttäneet käyrää sapelia. Matti Klingekin on todennut sapelin viittaavan mongoleihin eikä Venäjään. Lisäksi perimätietona/tarinana kulkee erilaisia versioita vaakunan syntyhistoriasta, voin kirjoitella niistä lisää myöhemmin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko sinulla tästä ps. osuudesta kertoa lisää faktaa? Sisäministeriön itsensä mukaan kun vaakunan syntyhistoria on osittain tuntematon, eikä venäläiset käyttäneet käyrää sapelia. Matti Klingekin on todennut sapelin viittaavan mongoleihin eikä Venäjään. Lisäksi perimätietona/tarinana kulkee erilaisia versioita vaakunan syntyhistoriasta, voin kirjoitella niistä lisää myöhemmin.
Venäjä on aika yleisesti esitetty, spekulaatiotahan löytyy aina Turkkiin saakka. Karjalan vaakunassa vastaava käyräsapeli vs. suora kaksiteräinen miekka on selkeämmin itä-länsi vastakkainasetteluna.

Mutta mehän oltiin parodiahorisontissa jo tämän keskustelun osalta, eikö? Vai oliko tässä tosissaan keskustelu käynnissä siitä, miten tyylitelty vaakunatunnus on joku hyysätty salaliitto? Jos näin on niin väistän takavasemmalle ja jätän herrat keskustelemaan :vihellys:
 

E_Mustakari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
692
Terroristit pitäisi teloittaa kylmästi. Onhan sota-aikaan suomessakin teloitettu.
Niin pitäisi, mutta salassa ja vain resurssien säästämisen vuoksi. Virallisesti niiden pitää virua vankilassa kunnes menehtyvät vanhuuteen. Elinikäisellä vankeustuomiolla on parempi pelotevaikutus.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 196
Venäjä on aika yleisesti esitetty, spekulaatiotahan löytyy aina Turkkiin saakka. Karjalan vaakunassa vastaava käyräsapeli vs. suora kaksiteräinen miekka on selkeämmin itä-länsi vastakkainasetteluna.

Mutta mehän oltiin parodiahorisontissa jo tämän keskustelun osalta, eikö? Vai oliko tässä tosissaan keskustelu käynnissä siitä, miten tyylitelty vaakunatunnus on joku hyysätty salaliitto? Jos näin on niin väistän takavasemmalle ja jätän herrat keskustelemaan :vihellys:
Ajattelin lähinnä jos sinulla on jotain varmempia lähteitä tuosta Venäjäfaktasta, mihin en ole vielä tutustunut, kun tuo vaakunan historia itseäni kiinnostaa juurikin perimätiedon vuoksi. Ei salaliittoja eikä liittyen tuohon uuteen sisäministeriön vaakunaan, vaikka sääli että se on pilattu.

Tuo miekka-asia siis kiinnostaa tuossa (vanhassa) vaakunassa eniten, kun varmaa faktaa siitä ei ole. Lisäksi Suomen leijonan miekasta tulee uusia spekulaatioita, kun uutta tietoa Suomen miekkahistoriasta saadaan: Uutuuskirja paljastaa: Suomi oli viikinkimiekkojen suurvalta - ePressi

Tälle keskustelulle voisi tietysti olla parempikin ketju, vaikka ei tosin nyt tule mieleen mikä :D
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Muissa maissa terot ammutaan verekseltään kun tilanne on päällä, harvoin ne mihinkään oikeuteen joutuu/pääsee paitsi Suomessa...
Yleensä haluavat tulla ammutuiksi ja yrittävät käydä aseistetun poliisinkin päälle vaikka puukon kanssa. ISIS ei julista sankarikseen elävää, joka voi vielä pettää aatteen.

Ja jos terolla on kivääri tai automaattiase niin poliisi ei ehkä edes halua ottaa mitään riskiä ja tarkka-ampuja on ykkösratkaisu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Niin mitäs sitä selittelemään. Parempi yritys taas ensi kerralla.
Saa nähdä kauanko pysyy vielä tuolla MigrantValheet-sivulla.
Kierros nro 2 on nyt menossa ja Valtterikin on vedetty mukaan keskusteluun. Nyt taas tunnetaan tapaus ja rasismia siellä ja natseja täällä. :rofl::rofl::rofl:
 

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
109
Kajaanin puistoraiskaaja selviää ehdollisella - kohtasi uhrinsa yökerhon edessä aamuyöllä, nainen yritti kieltää suomeksi ja englanniksi
Kajaanin puistoraiskaaja selviää ehdollisella - kohtasi uhrinsa yökerhon edessä aamuyöllä, nainen yritti kieltää suomeksi ja englanniksi

...

Normi aamu, syön aamupalan ja juon kupin kahvia samalla kun selaan läpi päivän uutiset. Se on sama miten päin näitä uutisia lukee niin iso kuva menee koko ajan huonommaksi.

Rangaistus 1v 5kk Ehdollista eli toisinsanoen ei vaikuta mitenkään miehen elämään,ellei uusi tekoa.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 295
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom