Intel Architecture Day: Gen11-grafiikkaohjaimet ja erillisnäytönohjainten Xe-arkkitehtuuri

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Intel Architecture Day -tapahtumassa saatiin kuulla odotetusti uutisia Intelin lähitulevaisuuden suunnitelmista esimerkiksi prosessoreiden, näytönohjainten ja paketointiteknologioiden saralla. Alun perin arkkitehtuurinpäivän huhuttiin keskittyvän erillisnäytönohjaimiin, mutta AMD:lta Intelille vuosi sitten hypännyt Raja Koduri toppuutteli huhuja todeten, ettei hänellä ole kyseistä päivää edes kalenterissa. Kalenterimerkintä on kuitenkin sittemmin ilmestynyt paikalleen, sillä myös Koduri nähtiin tapahtumassa lavalla.

Grafiikkaohjainten saralla Intel keskittyi ennen kaikkea Gen11-grafiikkaohjaimiinsa. Grafiikkaohjaimen kerrotaan sisältävän nyt 64 paranneltua Execution Engine -yksikköä, kun Gen9.x-ohjaimilla niitä oli 24. Käytetyt luvut paljastavat Intelin puhuvan grafiikkaohjaimensa GT2:sta eli ns. ”perusmallista”, sillä Gen9-sukupolviin on julkaistu myös tehokkaampia, enimmillään 72 Execution Engineä sisältäviä malleja. Gen10-sukupolvi näyttäisi jäävän lopullisesti välistä, sillä julkaistussa Cannon Lake -prosessorissa grafiikkaohjain on poistettu täysin käytöstä eikä Intel ottanut Gen10:iä mukaan edes dioihinsa.

Gen11-arkkitehtuurin kerrotaan kaksinkertaistavan grafiikkaohjaimen IPC:n (Instructions per Clock) Gen9:ään nähden ja sen myötä grafiikkaohjaimen perusmallin luvataan rikkovan teraFLOPSin teoreettisen suorituskyvyn. Arkkitehtuuritasolla Gen11 on kokenut isoja muutoksia. Se tukee nyt AMD:n ja NVIDIAn tuoreimpien arkkitehtuurien tapaan tiilipohjaista renderöintiä, sen muistijärjestelmää on uudistettu ja L3-välimuistin kokoa kasvatettu 3 megatavuun eli nelinkertaiseksi Gen9:iin nähden, jonka lisäksi arkkitehtuuri tukee NVIDIAn Variable Pixel Shadingin tapaan toimivaa Coarse Pixel Shadingia.

Grafiikkaohjaimeen kuuluu lisäksi uusi mediayksikkö, jossa on rinnakkaisia dekoodereita, HEVC:iä varten alusta asti suunniteltu enkoodausyksikkö ja natiivi tuki HDR-sävykartoitukselle. Toteutusta voidaan lisäksi skaalata tarpeen mukaan sisältämään enemmän tai vähemmän eri yksiköitä. Päivittynyt näyttöohjain tuo mukanaan Intelin jo kauan sitten lupaaman Adaptive-sync-tuen. AnandTech huomasi Intelin kaavioissa myös maininnan USB Type-C -tuesta, mikä viitannee VirtualLink-tukeen.

Gen11-grafiikkaohjaimet tullaan näkemään Ice Lake -sukupolven prosessoreissa.

Intel puhui tapahtumassa lopulta myös tulevista erillisnäytönohjaimistaan ja niiden arkkitehtuurista. Gen12:n paikan yhtiön roadmapissa on ottanut nyt uusi Xe:ksi brändätty arkkitehtuuri. Xe tulee kattamaan yhtiön koko näytönohjainvalikoiman integroiduista grafiikkaohjaimista aina datakeskuksiin saakka. Intelin dioissa eri luokiksi oli listattu datakeskus/tekoäly, tehonäytönohjaimet, keskiluokka sekä integroitu ja edullisimmat mallit sisällään pitävä luokka. Ne tullaan valmistamaan 10 nanometrin valmistusprosessilla.

Lähteet: Intel, AnandTech

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Pystyykö Intel muuten edes tekemään näytönohjainta lisensoimatta patentteja joko AMD:ltä tai nVidialta?
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Pystyykö Intel muuten edes tekemään näytönohjainta lisensoimatta patentteja joko AMD:ltä tai nVidialta?
Jokin aika sitten oli vielä tilanne ettei amd eikä nvidia voinut tehdä ohjainta ilman ulkopuolisia lisensoituja tekniikoita. Tiedä sitten mitä on tullut patenttivapaaksi tai millaisia ristiinlisensointeja nykyään tarvitaan.
Joku joskus väitti että suurin este avoimen koodin ajurituelle on valmistajien kolmannelta osapuolelta lisensioitu IP.
 
Vermon

Ph.D. in Wisdom Sciences
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Hmm, intel on kuitenkin ollut iät ja ajat suurin näytönohjaintoimittaja, vaikkakin high endissä eivät ole kilpailleet. Tuskinpa homma patenteista on siis kiinni nytkään, mutta en toki tiedä. Kunhan mutuilen, kuten asiaan kuuluu.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Hmm, intel on kuitenkin ollut iät ja ajat suurin näytönohjaintoimittaja, vaikkakin high endissä eivät ole kilpailleet. Tuskinpa homma patenteista on siis kiinni nytkään, mutta en toki tiedä. Kunhan mutuilen, kuten asiaan kuuluu.
Intelillä oli aiemmin lisenssi joihinkin teknologioihin NVIDIAlta, mutta tiettävästi sopimusta ei uusittu ja sen jälkeen ei ole kuulunut juuta tai jaata mistä lisensoivat mitä lisensoivat jos lisensoivat
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879

Tuskin. Intel iskee nyt sinne, minne sattuu - eli mobiiliin.

Ei AMD ja erityisesti Nvidia halua lopettaa mobiiliosastoaan, mutta jo keskiluokan näytönohjain alle tonnin läppäreihin veisi jo 50%+ kannettavien erillisnäytönohjainten markkinakakusta.

Eiköhän Nvidia pistä vastaan, minkä pystyy ja haasta vielä oikeuteenkin. Muuten niiden virtapihit näytönohjaimet jää pariin huippumalliin ja Nintendoon..
 
Intel tekee varsin tiivistä yhteistyötä AMD:n kanssa (erillisnäytönohjaimet NUCeissa, Cannon Lake saatavilla vain erillisen Radeonin kanssa, Polaris "Vega" semicustom), joten en ihmettelisi vaikka sieltä olisi hankittu tarvittavat lisenssit
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Kiva nähdä että siellä on enthusiast ja mid-range suunnitelmissa, eli ihan pelinäyttiksiä ilmeisesti tulossa myös. Toivotaan että on kilpailukykyistä tavaraa, vaikka en henkeäni pidättele että gen. 1 olisi kovin mahtavaa vielä. Ideaalitilanteessa AMD saisi vielä jotain suht hyvää ulos ja näyttisten hinnat putoaisi kuin bitcoinin kurssi.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Kiva nähdä että siellä on enthusiast ja mid-range suunnitelmissa, eli ihan pelinäyttiksiä ilmeisesti tulossa myös. Toivotaan että on kilpailukykyistä tavaraa, vaikka en henkeäni pidättele että gen. 1 olisi kovin mahtavaa vielä. Ideaalitilanteessa AMD saisi vielä jotain suht hyvää ulos ja näyttisten hinnat putoaisi kuin bitcoinin kurssi.
Jokaista intelin gpu:ta on tähän asti muistaakseni virallisesti hehkutettu nopeaksi pelikelpoiseksi laitteeksi tullessaan. Ensimmäistäkään nopeaa ei ole vielä tullut, jos erillisiin piireihin ja kurantteihin peleihin vertaa.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Epäilen että kaikilla kolmella on lisensointisoppareita keskenään.
Toinen asia on kuka hyötyy sitä rahallisesti eniten on toinen asia.
Sitten on näitä vanhempia näytönohjainpiirejä valmistajia mitä on joko ostettu lisenssisalkku tai koko pulju.
Myös esim. Matrox,3d labs,ym..

Mitä tulee intelin IGPU nopeuslupauksiin niin ainakin toivon että tulisi edes 40% nopeuslisäys nykyiseen verrattuna niin sillä voisi pyöritellä jotain peleja eikä ainostaan videon katseluun mitä nykyinen piiri soveltuu parhaiten.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Epäilen että kaikilla kolmella on lisensointisoppareita keskenään.
Toinen asia on kuka hyötyy sitä rahallisesti eniten on toinen asia.
Sitten on näitä vanhempia näytönohjainpiirejä valmistajia mitä on joko ostettu lisenssisalkku tai koko pulju.
Myös esim. Matrox,3d labs,ym..
3DLabs on Creative omistuksessa ollut jo iät ja ajat. Matroxilla voi olla patentteja mutta liekö jo liian vanhoja? Käyttävät nykyään AMD:n GCN-piirejä.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
3DLabs on Creative omistuksessa ollut jo iät ja ajat. Matroxilla voi olla patentteja mutta liekö jo liian vanhoja? Käyttävät nykyään AMD:n GCN-piirejä.
Niinhän se oli ja noista lisensointi salkuista on kyllä vaikea pysyä perässä sen verran ovat vaihtaneet omistajia ellei ole noista asioista hyvin perehtynyt.
Monet yhtiöt ostetaan juuri noiden lisensointien takia nykyään.
Harmi sinänsä ettei ole enempää yhtiöitä mukana gpu markkinoilla kun kuluttajat kärsivät nyt heti kun yksi epäonnistuu hieman mikä näkyy tällä hetkellä hyvin hinnoissa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 358
Viestejä
4 158 223
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom