Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.

jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Oulun miekkarista ”Perkele, ne jätteet on ajettava Suomesta” | Demokraatti.fi

Poimintoja

Tärisen vieläkin. Vihan vimma vyöryi päälleni sillä voimalla, että oksennusta on vaikea pidätellä.
Tätä kirjoittaessani ei henki oikein kulje. Tunne on samanlainen kuin olisin selvinnyt täpärästi hirvikolarista. Vapina on vahvasti läsnä, eivätkä sormet tahdo oikein löytää oikeita kirjaimia.
Tärinä vaimenee hitaasti. Verenkierto palailee sormiin vielä verkkaisemmin.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Iso reaktio. Mutta yksi totuus tuolta löytyy
"Nuoret miehet ilman tarkoitusta, työtä ja tulevaisuuden uskoa ovat tikittävä aikapommi"
Tuohon tulee puuttua ja ohjata varoja nuorten miesten syrjäytymisen estämiseen. Enkä tarkoita nyt <pelkästään> turvapaikanhakijoita.
Kyllä. Aihetta ruodittu kotimaan politiikassa / feministiketjussa joskus ainakin.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Minusta on jo aikakin herätä. Ei täällä tarvitse olla renkinä toisille. Yhdessä on voimaa. Ihanaa että meillä on Sebastian, Laura ja Jussi jotka voivat rohkeasti sanoa asiat niinkuin ne ovat. Pienelläkin ihmisellä on ääni, jota kuunnellaan kun tarpeeksi moni on mukana. Alkaa puntit muilla jo tutisemaan.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 975
Siellä ei ole kenenkään päälle hyökätty.
Ei mutta yritettiin ja oli kuitenkin niin vakava että hyökkääjä joutui putkaan. Linkitetystä Kalevan jutusta
"Vapaan puhemahdollisuuden aikana puhumaan nousseen ulkomaalaistaustaisen miehen sanoma kuumensi yhden yleisössä olleen oululaismiehen tunteita siinä määrin, että hän yritti käydä puhujan kimppuun tämän ollessa jo poistumassa kaupungintalon portailta."

Tuossa selvisi että puhuja oli taustaltaan ulkomaalaistaustainen. Lisäksi päivitetystä versiosta paljastuu että kyseessä on työssäkäyvä ulkomaalaistaustainen. Lisäksi järjestyksenvalvojat estivät hyökkäyksen, joten tapahtumanjärjestäjää ei minusta voi syyttää.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Minusta on jo aikakin herätä. Ei täällä tarvitse olla renkinä toisille. Yhdessä on voimaa. Ihanaa että meillä on Sebastian, Laura ja Jussi jotka voivat rohkeasti sanoa asiat niinkuin ne ovat. Pienelläkin ihmisellä on ääni, jota kuunnellaan kun tarpeeksi moni on mukana. Alkaa puntit muilla jo tutisemaan.
Niin, vielä kun me lähdettäisiin, me kaikki jotka emme tilanteesta pidä, ylös ja ulos näyttämään, että ollaan tosissaan. Mutta ei huolta, kyllä ne muut.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 975
Stop the press!! Onko enemmän tietoa tästä yksilöstä?
Ei minulla. Youtubesta saattaísi löytyä tallenne tapahtumasta. Muutoin päivitetyssä uutisessa on tietoa. Miksi tarvitset uhrista enemmän tietoa? Hänen puheensa voisi kyllä olla merkityksellinen. Jos löydät sen niin laita tänne.

Jos taas ihmettelet työssäkäyntiä niin suosittelen tutustumaan asiaan. Suomessa työskentelee moni ulkomaalaistaustainen ja jopa ulkomaalainen. Itse törmään virolaisiin/virolaistaustaisiin rakennusmiehiin tämän tästä. Lisäksi olen työskennellyt afrikkalaistaustaistenkin kanssa enkä pidä sitä kummallisena.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 975
”Minä hukutan sinut!” Teini pahoinpiteli sotaa paennutta pakolaispoikaa kuvottavalla tavalla Britanniassa - video järkytti ihmisiä: ”Yhdenkään ihmisen ei pitäisi kokea tuollaista”

"Daily Mailin mukaan Jamalin siskoa on myös pahoinpidelty ja kiusattu koulussa.Tytöllä tuli mitta täyteen sinä päivänä, kun video Jamalista lähti leviämään sosiaalisessa mediassa.

Sisko yritti itsemurhaa. Hän viilsi ranteensa auki.

Itsemurhayritys kuitenkin epäonnistui."

Tässä näkee kaikessa kaameudessaan miten viha on myrkyttänyt lapsen mielen ja hänestä on tullut väkivaltainen häiriintynyt kiusaaja. Toivottavasti tuo ja vastaavat kiusaajat otetaan huostaan ja suljetaan pois kunnon ihmisiä vaarantamasta. Sama myös jos pakolaistaustainen tekee vastaavaa.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Miten senkin nyt sitten kiellät? Voidaan olla myöntämättä kansalaisuutta mutta jo se on vaikeaa tai mahdotonta valvoa tai estää, että kansalaisuuden saaneelle ei jää toista kansalaisuutta tai hän ei sellaista myöhemmin saa. Edes Venäjä ei voi estää kaksoiskansalaisuuksia, se vaan on niin kuin sellaista käsitettä ei olisikaan.
Aika helppoahan se on. Täytyy vain toimittaa dokumentti entisestä kotimaastaan, että kansalaisuus on mitätöity. Samalla Suomen puolella leimaa lyödessä leikataan vanhan maan passi kahtia. Mahdollisia "sivukansalaisuuksia" ei ehkä voida aukottomasti tutkia mutta ei sillä olekaan väliä. Tärkeintä lienee estää venäjätrollien toiminta. Mutta en itse välttämättä ole kaksoiskansalaisuuden kieltämisen kannalla. Suomessa ollaan valitettavasti hukuttu tähän ideologiseen "yhdenvertaisuuteen" eikä voida tunnustaa sitä, että jos venäläisten kaksoiskansalaisuuden kieltäminen on oikeasti tarpeellista, niin se pitäisi voida tehdä haittaamatta ns. rehellisistä maista tulevien ihmisten elämää.

Tässä näkee kaikessa kaameudessaan miten viha on myrkyttänyt lapsen mielen ja hänestä on tullut väkivaltainen häiriintynyt kiusaaja. Toivottavasti tuo ja vastaavat kiusaajat otetaan huostaan ja suljetaan pois kunnon ihmisiä vaarantamasta. Sama myös jos pakolaistaustainen tekee vastaavaa.
Keskustelun sekoittaminen pelkkiä linkkejä postaamalla on tarpeeton yritys trollata. Et tuonut keskusteluun mitään uutta etkä esittänyt mitään mielipiteitä. Linkkaamasi juttu ei oikeastaan edes kuulu tähän ketjuun. Ehkä sen voisi kuvitella liittyvän löyhästi aiheeseen, jos joku olisi onnistunut selvittämään, että kiusaamisen taustalla on rasistinen motiivi. Koulukiusaamista tapahtuu kaikkialla.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Kaksoiskansalaisuus on selkeä ongelma silloin kun esimerkiksi Suomen etujen puolesta työskentelevä henkilö on hommissa Venäjällä, missä häntä voidaan painostaa paikallisella lainsäädännöllä (joka siis ei tunnusta mitenkään kaksoiskansalaisuutta vaan velvoittaa Venäjän etujen mukaiseen toimintaan). Sen sijaan trollit ei tartte Suomen kansalaisuutta mihinkään ja veikkaisin että monella ei ole toisaalta Venäjän kansalaisuutta.
 
No oikeastaan kaksoiskansalaisuus on merkityksetön asia, koska Suomessa ollaan ilomielin myymässä maata ja kaikenlaista kiinteää omaisuutta ulkomaalaisille agenteille. Jossain muualla sinulla täytyisi ensin olla kansalaisuus ja oikeasti täyttää kansalaisuudelle asetetut ehdot, ja vasta sen jälkeen voit ostaa oman saaren, tontin tai edes asunnon, jotta "trollit" eivät saa minkäänlaista jalansijaa valtion alueella.
 
AHPU

VHM
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
Tässä näkee kaikessa kaameudessaan miten viha on myrkyttänyt lapsen mielen ja hänestä on tullut väkivaltainen häiriintynyt kiusaaja. Toivottavasti tuo ja vastaavat kiusaajat otetaan huostaan ja suljetaan pois kunnon ihmisiä vaarantamasta. Sama myös jos pakolaistaustainen tekee vastaavaa.
Kuten tehtiin reilu vuosi sitten kun maahanmuuttajataustainen nuorisojengi pahoinpiteli kantisnuoria?
Se keissi jossa poliisin mukaan ei ollut kyse jengistä eikä ongelmasta, kunnes jengiongelma sitten myöhemmin ratkaistiin...

Tai ne kaksi veijaria jotka koraanikoulusta kotimatkalla ollessaan tutustuttivat tyttölapsen siemennesteen makuun, olikos se Maunulassa.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 975
Keskustelun sekoittaminen pelkkiä linkkejä postaamalla on tarpeeton yritys trollata. Et tuonut keskusteluun mitään uutta etkä esittänyt mitään mielipiteitä. Linkkaamasi juttu ei oikeastaan edes kuulu tähän ketjuun. Ehkä sen voisi kuvitella liittyvän löyhästi aiheeseen, jos joku olisi onnistunut selvittämään, että kiusaamisen taustalla on rasistinen motiivi. Koulukiusaamista tapahtuu kaikkialla.
Siis tarkoitatko keskustelun sekoittamisella sitä että tuo toisen puolen esiin. Tuossa on erittäin todennäköistä että ulkomaalaistausta on syy kiusaamiseen. Eikä viesti muuten poikkea muista tämän ketjun viesteistä, paitsi että osapuolet ovat toisin päin kuin suurimmassa osassa. Liittyy nimenomaan kulttuurin rikastumiseen ja sen lieveilmiöihin. Tuossa ei ollut edes pelkkää linkkiä.

Sen sijaan sinun vastauksesi oli aiheeton
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 975
Kuten tehtiin reilu vuosi sitten kun maahanmuuttajataustainen nuorisojengi pahoinpiteli kantisnuoria?
Se keissi jossa poliisin mukaan ei ollut kyse jengistä eikä ongelmasta, kunnes jengiongelma sitten myöhemmin ratkaistiin...

Tai ne kaksi veijaria jotka koraanikoulusta kotimatkalla ollessaan tutustuttivat tyttölapsen siemennesteen makuun, olikos se Maunulassa.
Toivon totisesti että nuo on otettu huostaan tai sitten vankilassa. Onko sinulla tietoa että näin ei ole tehty? Tosin tiedän että lastensuojelu on täysin aliresurssoitu, sinne tulisi antaa paljon enemmän rahaa. Noihin tapauksiin se ei tosin auttaisi, vaan kunnon ohjeistus ja ehkä lakimuutokset.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 375
Iso reaktio. Mutta yksi totuus tuolta löytyy
"Nuoret miehet ilman tarkoitusta, työtä ja tulevaisuuden uskoa ovat tikittävä aikapommi"
Tuohon tulee puuttua ja ohjata varoja nuorten miesten syrjäytymisen estämiseen. Enkä tarkoita nyt <pelkästään> turvapaikanhakijoita.
Samaa mieltä. Erittäin hieno uudistus, jolla tilanne merkittävästi paranee, on tämä, että lukion arvosanoilla on suurempi painoarvo ylipoistoihin haettaessa ja kiintiöitä suoraan lukiosta hakeville kasvatettiin. Miehet kehittyvät hitaammin ja on erittäin positiivinen juttu, että kun sitten (vähän tyttöjän) myöhemmin keksivät mitä haluavat tehdä, niin korkeakouluihin onkin paljon hankalampi päästä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 256
Ei mutta yritettiin ja oli kuitenkin niin vakava että hyökkääjä joutui putkaan. Linkitetystä Kalevan jutusta
"Vapaan puhemahdollisuuden aikana puhumaan nousseen ulkomaalaistaustaisen miehen sanoma kuumensi yhden yleisössä olleen oululaismiehen tunteita siinä määrin, että hän yritti käydä puhujan kimppuun tämän ollessa jo poistumassa kaupungintalon portailta."

Tuossa selvisi että puhuja oli taustaltaan ulkomaalaistaustainen. Lisäksi päivitetystä versiosta paljastuu että kyseessä on työssäkäyvä ulkomaalaistaustainen. Lisäksi järjestyksenvalvojat estivät hyökkäyksen, joten tapahtumanjärjestäjää ei minusta voi syyttää.
Yksi mitä itseä kiinnostaisi tietää mutta mistään ei tunnu löytyvän: Mitä kys mies sanoi puheenvuoronsa aikana?.

(Meinaan kertoo hyökkääjästä suht paljon jos tietää mikä oli suututtava tekijä, veikaan että hyökkääjä oli vasempaan tai ulkomaalaistaustainen sillä usein työssäkäyvät ulkomaalaiset eivät ole kovin suopeita näihin uusiin pakolaisiin, ymmärtävät ehkä kuinka stereotypiat toimivat: Kun jotakin tapahtuu valtamediat,vaihtoehtomediat,paikallismedia,koulukaverit,työpaikkakaverit,muut kaveripiirit kertovat sen; kun tämä tapahtuu pari kertaa on stereotypia valmis sillä instanssit kertovat ainoastaan stereotypiaan sopivia asioita täten vahvistaen sitä ... ja näin saaa 1% pilattua 99% maineen helposti. Ja jos miettii miksi valtamediat ovat sterotypidoine primääreitä ylläpitäjiä: ketään ei kiinnosta että maahanmuuttanut henkilö teki tänäänkin 8h työpäivän, mutta kaikkia kiinnostaa että maahanmuuttanut henkilö puskaraiskasi lapsen)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 375
”Minä hukutan sinut!” Teini pahoinpiteli sotaa paennutta pakolaispoikaa kuvottavalla tavalla Britanniassa - video järkytti ihmisiä: ”Yhdenkään ihmisen ei pitäisi kokea tuollaista”

"Daily Mailin mukaan Jamalin siskoa on myös pahoinpidelty ja kiusattu koulussa.Tytöllä tuli mitta täyteen sinä päivänä, kun video Jamalista lähti leviämään sosiaalisessa mediassa.

Sisko yritti itsemurhaa. Hän viilsi ranteensa auki.

Itsemurhayritys kuitenkin epäonnistui."

Tässä näkee kaikessa kaameudessaan miten viha on myrkyttänyt lapsen mielen ja hänestä on tullut väkivaltainen häiriintynyt kiusaaja. Toivottavasti tuo ja vastaavat kiusaajat otetaan huostaan ja suljetaan pois kunnon ihmisiä vaarantamasta. Sama myös jos pakolaistaustainen tekee vastaavaa.
Twitterissä oli jaettu video, jossa näkyy kiusaamistilanne ko. tapaukseen liittyen. Onkohan varmaaan tietoa, että kyseessä on rasistinen teko? Ovatko lapset oikeasti murtaneet maahanmuuttajanuoren käden? Kommenteissa puhutaan jatkuvasti äärioikeistosta, mutta kyse on kuitenkin lapsista. Videon jakaneen kaverin taustan perusteella suhtaudun varauksella koko juttuun. Entä jos kyse onkin vain vähän rajummasta, normaalista koulukiusaamistapauksesta, jolla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa?

Olisi kiva, jos tällaisia varainkeruukampanjoita perustettaisiin myös, jos leviäisi video, jolla seksuaalisesti hyväksikäytetään/raiskataan/hakataan valkoinen jonkun maahanmuuttajan toimesta. Homma nyt ei kuitenkaan toimi niin päin.

"Kun tapaus nousi julkisuuteen, Jamalille ja tämän perheelle perustettiin varainhankintakampanja. Se oli jättimenestys. Alle 24 tunnissa lahjoituksia tuli yli 122 000 euron edestä."

Joka tapauksessa suhtaudun varauksella näihin somepaskamyrskyihin. Taustallahan voi olla vaikka mitä. Videolla ei myöskään käy ilmi mitään rasistista perustetta kiusaamiselle.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Samaa mieltä. Erittäin hieno uudistus, jolla tilanne merkittävästi paranee, on tämä, että lukion arvosanoilla on suurempi painoarvo ylipoistoihin haettaessa ja kiintiöitä suoraan lukiosta hakeville kasvatettiin. Miehet kehittyvät hitaammin ja on erittäin positiivinen juttu, että kun sitten (vähän tyttöjän) myöhemmin keksivät mitä haluavat tehdä, niin korkeakouluihin onkin paljon hankalampi päästä.
Olisko kuri ja koulurauha kuitenkin paremmat menetelmät? Ei pojilla ollut ennen ongelmia pärjätä koulussa, etenkään matematiikassa ja muissa luonnontieteissä.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Asiaton käytös - henkilökohtaisuudet ja halventavat nimitykset
Siis tarkoitatko keskustelun sekoittamisella sitä että tuo toisen puolen esiin. Tuossa on erittäin todennäköistä että ulkomaalaistausta on syy kiusaamiseen. Eikä viesti muuten poikkea muista tämän ketjun viesteistä, paitsi että osapuolet ovat toisin päin kuin suurimmassa osassa. Liittyy nimenomaan kulttuurin rikastumiseen ja sen lieveilmiöihin. Tuossa ei ollut edes pelkkää linkkiä.
Sotket keskustelua linkkaamalla juurikin näitä irrelevantteja päinvastaisuuksia, jotta ketju täyttyisi han-keskustelusta oikean asian sijaan. ("Kiusaavat-HAN kantaväestön edustajatkin.") Oma kontribuutiosi oli tasan nolla: heiti sekaan vain npc:ille tavallisen sisällöttömän kommentin, jossa mukamas kauhistelit asiaa ja olevinaan muistutit siitä, että pitää tekijä laittaa kuriin silloinkin, kun kiusaaja onkin matu ja uhri kantaväestöä. Tuollainen kommentti on täysin idioottimainen, koska kukaan kannata valikoivaa kiusaamiseen puuttumista.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 363
Tiedoksi nyt ihan jokaiselle tähän ketjuun kirjoittelevalle - asia ei muutu mihinkään, vaikka ne "neekeri", "rättipää", "matu" yms. nimitykset korvaisi jollain toisilla halventavilla nimityksillä, kuten "hummus", "kongi" yms. Tällä foorumilla on halventava kirjoittelu kielletty, ei mitkään tietyt sanat itsessään. Jos ei kykene kirjoittamaan näistä asioista asiallisesti, oli mielipide sitten mikä tahansa, niin kannattaa sitten jättää suosiolla kokonaan kirjoittamatta.

Ei ole kyse "haluamisesta"...

Luulis että maa josta hummukset lähtevät pakoon sotaa/iphonen puutetta/raha-automaatin puutetta että ne naiset ja lapset pitäisi myös pelastaa?

Sen sijaan se mitä suomikin sai vain on parikymppisiä pyrkyreitä joilla ei , hei oikeasti, tule koskaan olemaan mitään virkaa suomen työelämässä.

Ei nää jantterit mitään vainoa/sotaa pakene vaan kulkevat rahan perässä.Noin niinkuin karrikoidusti suurin osa näistä "pakolaisista"

Ikävää mutta fakta.

Jo aikoinaan (jonnet ei muista) kun kongit tuli suomeen, sen verran tunnen (ihan perhetuttuja että unohtakaa se rasistinen paskajauhaminen) heitä ja olen keskustellut että eivät nämä vietnamin pakolaisetkaan mitään "pakolaisia" olleet, ne joilla oli rahaa tai myydä omistukset, he lähtivät maanpakoon...

Ja ei haittaa, edelleen, jokainen viekku minkä tiedän on ylpeästi maksamassa veroja suomeen ja töissä, ovat helvetin fiksua porukkaa ja hyvä niin.Samaa ei voi sanoa seuraavan muuttoaallon porukasta puhumattakaan nykyisistä partalapsista.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 975
Twitterissä oli jaettu video, jossa näkyy kiusaamistilanne ko. tapaukseen liittyen. Onkohan varmaaan tietoa, että kyseessä on rasistinen teko? Ovatko lapset oikeasti murtaneet maahanmuuttajanuoren käden? Kommenteissa puhutaan jatkuvasti äärioikeistosta, mutta kyse on kuitenkin lapsista. Videon jakaneen kaverin taustan perusteella suhtaudun varauksella koko juttuun. Entä jos kyse onkin vain vähän rajummasta, normaalista koulukiusaamistapauksesta, jolla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa?

Olisi kiva, jos tällaisia varainkeruukampanjoita perustettaisiin myös, jos leviäisi video, jolla seksuaalisesti hyväksikäytetään/raiskataan/hakataan valkoinen jonkun maahanmuuttajan toimesta. Homma nyt ei kuitenkaan toimi niin päin.

"Kun tapaus nousi julkisuuteen, Jamalille ja tämän perheelle perustettiin varainhankintakampanja. Se oli jättimenestys. Alle 24 tunnissa lahjoituksia tuli yli 122 000 euron edestä."

Joka tapauksessa suhtaudun varauksella näihin somepaskamyrskyihin. Taustallahan voi olla vaikka mitä. Videolla ei myöskään käy ilmi mitään rasistista perustetta kiusaamiselle.
Tässä on lisää tietoa Almondbury Community School bullying incident - Wikipedia

"Suspect[edit]
A 16-year-old boy was interviewed by West Yorkshire Police ,[15] and reported for summons for an offense of assault.

The suspect had shared numerous posts from far-right social media accounts.[16] The suspect’s mother had previously been prosecuted over racist behaviour.[17] The mother's case reached court in November 2017, where she admitted racially aggravated threatening behaviour and was fined.[18] The mother had been quizzed over a second suspected racist attack after calling a chip shop owner a 'terrorist' in July 2018.[19] Also, the suspect's brother was jailed after a far-right Britain First rally erupted in violence.[19]

Tommy Robinson, the founder of English Defence League, interviewed the 16-year-old suspect following the incident. Robinson, may have breached court orders preventing the naming of the alleged perpetrator in several videos on Facebook and Instagram, including one that has been viewed more than 150,000 times. The former Chief Prosecutor for the north-west, Nazir Afzal contacted the police and said that posting material naming the boy was unlawful.[20]"

Tarvitsetko vielä enemmän todisteita? En aio jakaa wikipedian artikkelin lähteitä, mutta niistä voi tarkistaa asiat.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 975
Sotket keskustelua linkkaamalla juurikin näitä irrelevantteja päinvastaisuuksia, jotta ketju täyttyisi han-keskustelusta oikean asian sijaan. ("Kiusaavat-HAN kantaväestön edustajatkin.") Oma kontribuutiosi oli tasan nolla: heiti sekaan vain npc:ille tavallisen sisällöttömän kommentin, jossa mukamas kauhistelit asiaa ja olevinaan muistutit siitä, että pitää tekijä laittaa kuriin silloinkin, kun kiusaaja onkin matu ja uhri kantaväestöä. Tuollainen kommentti on täysin idioottimainen, koska kukaan kannata valikoivaa kiusaamiseen puuttumista.
Ymmärsit väärin. En aio kuitenkaan vastata enempää sinulle tämän lisäksi. Viet inttämiselläsi tilaa muilta.

Tämän tarkoitus ei ole että tekeväthän kantaväestökin, se olisi typerää. Sinun loukkaava kirjoittelu tulis taas loppua. Muiden kutsuminen npc:ksi ja vähättely tyyliin 'mukamas kauhistelit' ei kuulu tähän ketjuun.

Ketjun aiheena on kulttuurin rikastuminen. Etkä näe yhteyttä ketjun aiheella ja muukalaisvihamielisyyden nousulla. Ehkä olisit tyytyväisempi jos ketjun nimenä olisi 'haukutaan yhdessä maahanmuuttajia'. Silloin en toisi moisia kirjoituksia siihen ketjuun.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 375
Tässä on lisää tietoa Almondbury Community School bullying incident - Wikipedia

"Suspect[edit]
A 16-year-old boy was interviewed by West Yorkshire Police ,[15] and reported for summons for an offense of assault.

The suspect had shared numerous posts from far-right social media accounts.[16] The suspect’s mother had previously been prosecuted over racist behaviour.[17] The mother's case reached court in November 2017, where she admitted racially aggravated threatening behaviour and was fined.[18] The mother had been quizzed over a second suspected racist attack after calling a chip shop owner a 'terrorist' in July 2018.[19] Also, the suspect's brother was jailed after a far-right Britain First rally erupted in violence.[19]

Tommy Robinson, the founder of English Defence League, interviewed the 16-year-old suspect following the incident. Robinson, may have breached court orders preventing the naming of the alleged perpetrator in several videos on Facebook and Instagram, including one that has been viewed more than 150,000 times. The former Chief Prosecutor for the north-west, Nazir Afzal contacted the police and said that posting material naming the boy was unlawful.[20]"

Tarvitsetko vielä enemmän todisteita? En aio jakaa wikipedian artikkelin lähteitä, mutta niistä voi tarkistaa asiat.
Eihän nuo ole todisteita. Voihan olla, että tuo tummempi lapsi on vaikka härppinyt tämän vaaleamman siskoa, varastanut sen voileivät tai puhkonyt pyöränkumit. Ja edelleen, noissakin jutuissa tuo "far-right" on toimittajan käsitys siitä. Jos itse on kovin vasemmalla, niin moni vähänkin oikealle nojaavan on helposti äärioikeistoa.

Ikävä yksittäistapaus joka tapauksessa, mutta tässä sentään nuori näyttää saavan hyvät hillot, pääsevän katsomaan erikoisvieraana huippufutista jne.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 896
Tuo kyllä näyttää enemmä b-rapun mieheltä kuin raiskaajalta, mutta mistä minä mitään tiedän.
 
mitsune

Praetorian Prefect
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
319
YK:n siirtolaissopimus ilmeisesti runnottu läpi Marrakeshissä.

Koko sopimuksen tarkoitus ilmeisesti on helpottaa ulkomaisen halpatyövoiman tuomista länsimaihin. Alhaisen tason palkat saadaan pidettyä minimissä sekä hyvinvointijärjestelmiä poljettua alas. Mitään humanitäärisiä ongelmia tämä tuskin tulee ratkaisemaan.

Vaikka olisi kuinka monta laillista maahanmuuttoväylää Eurooppaan, se ei poista ongelmaa siitä, miten kyvytön Eurooppa on ollut intergroimaan ja työllistämään jo tähän mennessä tulleita.

Aika näyttää mikä on tämän sopimuksen todellinen merkitys ja vaikutus.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
415
Suomeenhan ei mitään halpatyövoimaa edes tule, koska sossu maksaa paljon enemmän kuin paskaduunit. Eli saadaan näistä soppareista pelkät negatiiviset puolet.
Kunnes sitten leikataan reippaalla kädellä sosiaalietuuksia. Uskon vahvasti, että niin tulee käymään tulevaisuudessa. Sitten tehdään paskalla palkalla paskoja hommia...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
666
Suomeenhan ei mitään halpatyövoimaa edes tule, koska sossu maksaa paljon enemmän kuin paskaduunit. Eli saadaan näistä soppareista pelkät negatiiviset puolet.
Eikä suomessa ole paskaduuneja, eikä niitä päättäjien taholta tänne haluta vaan korkean jalostuasteen töitä jotka tuottavat merkittävästi enemmän veropohjaa per työpaikka...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Suomeenhan ei mitään halpatyövoimaa edes tule, koska sossu maksaa paljon enemmän kuin paskaduunit. Eli saadaan näistä soppareista pelkät negatiiviset puolet.
Hyvä, ettei ole meiltä pois. Sossu maksaa ja silti meille kantasuomalaisille jää myös ne halvemman kustannuksen työt. Turhaan tässä naristaan, että "ne vie meidän työt".
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
196
”Minä hukutan sinut!” Teini pahoinpiteli sotaa paennutta pakolaispoikaa kuvottavalla tavalla Britanniassa - video järkytti ihmisiä: ”Yhdenkään ihmisen ei pitäisi kokea tuollaista”

"Daily Mailin mukaan Jamalin siskoa on myös pahoinpidelty ja kiusattu koulussa.Tytöllä tuli mitta täyteen sinä päivänä, kun video Jamalista lähti leviämään sosiaalisessa mediassa.

Sisko yritti itsemurhaa. Hän viilsi ranteensa auki.

Itsemurhayritys kuitenkin epäonnistui."

Tässä näkee kaikessa kaameudessaan miten viha on myrkyttänyt lapsen mielen ja hänestä on tullut väkivaltainen häiriintynyt kiusaaja. Toivottavasti tuo ja vastaavat kiusaajat otetaan huostaan ja suljetaan pois kunnon ihmisiä vaarantamasta. Sama myös jos pakolaistaustainen tekee vastaavaa.
Apua lapset nahistelevat koulussa, miksei kantaväestön lapsille tehdä gofundme keräyksiä joka videosta mikä menee nettiin. Niitähän löytyy tuhansittain jos vain jaksaa etsiä. Joka päivä saksassa esim. Saksalaiset oppilaat saavat turpaansa vain koska ovat saksalaisen näköisiä ja puhuvat saksaa saksalaisessa koulussa. Miksei se ole rasismia?

Wikipedian artikkeli faktana... kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 975
Apua lapset nahistelevat koulussa, miksei kantaväestön lapsille tehdä gofundme keräyksiä joka videosta mikä menee nettiin. Niitähän löytyy tuhansittain jos vain jaksaa etsiä. Joka päivä saksassa esim. Saksalaiset oppilaat saavat turpaansa vain koska ovat saksalaisen näköisiä ja puhuvat saksaa saksalaisessa koulussa. Miksei se ole rasismia?

Wikipedian artikkeli faktana... kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. :D
Wikipedia yhdisti nuo hyvin, oletin että asiasta kiinnostuneet avaavat lähteet. On wikipedia huomattavasti luotettavampi kuin vaihtoehtoismediat kuitenkin. Tuo linkki minkä lainasit ei taas ollut wikipediasta. Mutta pyynnöstä
https://www.washingtonpost.com/worl...ific-schoolyard-bullying-video-revolts-world/
Tommy Robinson admits he shared 'fake news'

Pidetään huoli myös että suomalaisille ei käy kuten noille saksalaisille. Sinulla on varmaan lähde noille tiedoille? Voisit pistää ne tänne ettei jää huhujen varaan. Siitä miksi se ei ole rasismia löytyy pohdintaa netistä. Minulle on ihan sama millä nimellä sitä kutsutaan, mutta omasta mielestäni myös valtaväestöön voi suunnata rasismia vaikka feministit ovat eri mieltä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 896
Kuvat ja varmaan on elektronista jälkeä pystytty seuraamaan kun noin nopeasti jäi kiinni.
Se hyvä tässä käteisettömässä maailmassa on, että korttia kun käytät niin jälki jää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
161
On se kumma ettei rajalla jo otettu kiinni kun lähti? Ottikohan saksan poliisi sen kiinni vai rajavalvonta?
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 458
On se kumma ettei rajalla jo otettu kiinni kun lähti? Ottikohan saksan poliisi sen kiinni vai rajavalvonta?
Jos ei mennyt lentokoneella tai laivalla, niin eihän henkilöstä jää mitään jälkeä mihinkään. Esim. torniosta haaparantaan vaikka patikoiden. Oulusta pääsee kyllä tornioon bussilla parilla kympillä ja haaparannasta varmaankin tukholmaan ja siitä saksaan myös aika helposti.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Jos ei mennyt lentokoneella tai laivalla, niin eihän henkilöstä jää mitään jälkeä mihinkään. Esim. torniosta haaparantaan vaikka patikoiden. Oulusta pääsee kyllä tornioon bussilla parilla kympillä ja haaparannasta varmaankin tukholmaan ja siitä saksaan myös aika helposti.
Tai sitten se oli jo siellä saksassa kun poliisille paljastu toi juttu ja sen kaverit jäi kiinni?.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 364
Viestejä
4 193 075
Jäsenet
70 726
Uusin jäsen
Zukis

Hinta.fi

Ylös Bottom