Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 002
Ei niputa. Puhutaan nimenomaan humanitaarisesta haittamaahanmuutosta. Ei ketään kiinnosta tippaakaan saksalaisten, usalaisten tai japanilaisten insinöörien maahanmuutto. Kun puhutaan mamutuksesta, sillä tarkoitetaan nimenomaan somaleita, irakilaisia, afgaaneja yms.
En puhunut tästä foorumista, vaan yleisesti somesta ja muista ryhmistä. Kyllä siellä käytetään yleisesti mamu-sanaa. Toki sillä tarkoitetaan pakolaisia ja romaneja eikä työperäisiä. Silti termin tasolla niputetaan kaikki.

Toisaalta sitten afrikkalaiselta näyttävät (esim. tutkijat taikka työssäolevat) saavat kärsiä IRL vaikka eivät olisi näitä haittamamuja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Olisi myös syytä miettiä sitä että jos suurin osa on niitä hyviä, niin miksi kaikki maat joissa on paljon näitä hyviä on muutuneet paskoiksi paikoiksi asua kaikille.
No jos asiaa nyt haluaa neutraalisti tarkkailla niin diktatuureilla ja sortuneiden diktatuurien jälkeisellä kaaoksella on aika suuri vaikutus noiden paskimmassa jamassa olevien maiden paskuuteen. Mistä se sitten alunperin on johtunut onkin parempi kysymys. Miksi kiistatta samasta kansasta on muodostunut toisaalla maailman hirvittävin diktatuuri ja rajan toiselle puolelle yksi kehittyneimpiä teollisuusmaita?
 
Liittynyt
15.03.2017
Viestejä
13

Siis Pohjois-Korea ja Etelä-Korea. Pohjois-Koreahan on lähes viimeinen (täysin)kommunistinen valtio.
Siis syynä on kommunismiin (diktatuuriin)jumittuminen.

Entäs sitten Suomi ja rajan takana oli Neuvostoliitto, jolle Suomi maksoi mittavat sotakorvaukset, siitä lähti Suomen teollisuuden nousu. Sodan jälkeen 30+ vuotta työtä ja
Suomi oli jo jonkinlainen hyvinvointi valtio. Siitä 40 vuotta eteenpäin ja Suomi kelpaa jo koko maailman Sossuksi.

e. Tämä viimeinen osa kertoo lähinnä siitä, että Suomen kehitys koko maailman Sossuksi kesti kymmeniä vuosia ja siihen tarvittiin poliitikoita, jotka ovat valmiita jakamaan kelle tahansa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Siis Pohjois-Korea ja Etelä-Korea. Pohjois-Koreahan on lähes viimeinen (täysin)kommunistinen valtio.
Siis syynä on kommunismiin (diktatuuriin)jumittuminen.

Entäs sitten Suomi ja rajan takana oli Neuvostoliitto, jolle Suomi maksoi mittavat sotakorvaukset, siitä lähti Suomen teollisuuden nousu. Sodan jälkeen 30+ vuotta työtä ja
Suomi oli jo jonkinlainen hyvinvointi valtio. Siitä 40 vuotta eteenpäin ja Suomi kelpaa jo koko maailman Sossuksi.
Suomi ja Venäjä on kuitenkin aika eri kansaa noin perimältäänkin vaikka toki sekoittumista on tapahtunut. Mutta eihän edes itä-suomalaiset näytä samalta kuin venäläiset. Pointti nyt oli lähinnä, että ihan samasta porukasta voi tulla diktatuuri ja moderni teollisuusvaltio ja se diktatuuri ei romahduksen jälkeenkään välttämättä muutu hyväksi maaksi (paitsi ehkä jos se naapuri ottaa kopin valtavilla rahallisilla uhrauksilla).
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
No jos asiaa nyt haluaa neutraalisti tarkkailla niin diktatuureilla ja sortuneiden diktatuurien jälkeisellä kaaoksella on aika suuri vaikutus noiden paskimmassa jamassa olevien maiden paskuuteen. Mistä se sitten alunperin on johtunut onkin parempi kysymys. Miksi kiistatta samasta kansasta on muodostunut toisaalla maailman hirvittävin diktatuuri ja rajan toiselle puolelle yksi kehittyneimpiä teollisuusmaita?
Tarkoitin tässä Eurooppaa ja sitä minkälaiseksi nämä tulijat ovat muuttaneet vastaanottavat maat, ja meno sen kun pahenee sukupolvi sukupolvelta. Eurooppahan alkaa monin paikoin muistuttamaan lähi-itää ja afrikkaa eikä se ihan sattumaa taida olla. Näillä on ollut monta sukupolvea soputua mutta suunta onkin vain päinvastainen. Eurooppalainen elämäntapa ei taida sopia näiden geeniperimään. Eurooppalaiset keskenään tuskin olisivat koskaan muuttaneet maitaan tälläisiksi kun tulijat ovat ne muuttaneet olosuhteista huolimatta ja alkaneet toteuttamaan asfaltti viidakkoa. Joten jollain asialla jonkun kanssa taitaa olla tekemistä.

Kyllähän suurin osa näistä tulijoista käyttäytyy aivan erilailla kuin eurooppalainen saati suomalainen. Lähi-itäläinen ja suomalainen on minusta niin kaukana toisistaan kun olla ja voi. Minusta ylipäätään rauha säilyy niin kauan kun eurooppalaiset alistuvat näiden tulijoiden edessä. Jos näitä yrität laittaa ruotuun elämään meidän säännöillä niin nämä aloittavat samanlaiset mylläkät kuin mitä lähtömaissaan harrastavat. Tämä ajaa lopulta sitten siihen tilanteeseen jossa katsotaan kenenkä sääntöjä noudatetaan ja siinä vaiheessa siihen asti vältelty yhteenotto tapahtuu.
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Siis Pohjois-Korea ja Etelä-Korea. Pohjois-Koreahan on lähes viimeinen (täysin)kommunistinen valtio.
Siis syynä on kommunismiin (diktatuuriin)jumittuminen.

Entäs sitten Suomi ja rajan takana oli Neuvostoliitto, jolle Suomi maksoi mittavat sotakorvaukset, siitä lähti Suomen teollisuuden nousu. Sodan jälkeen 30+ vuotta työtä
Suomi oli jo jonkinlainen hyvinvointi valtio. Siitä 40 vuotta eteenpäin ja Suomi kelpaa jo koko maailman Sossuksi.
Suomen nousun syynä on myöskin varmasti työhullu,rehellinen ja tunnolinen luonne. Olen sanonut pitkä aikaa että jos Venäjä olisi täynnä suomalaisia niin se olisi maailman rikkain valtio. Japanilaisethan taitaa lyödä vielä suomalaisetkin tuolla työmoraalillaan ja osaahan nuo kyllä käyttäytyäkin. Aivan erilailla kuin lähi-idän toivot.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Suomen nousun syynä on myöskin varmasti työhullu,rehellinen ja tunnolinen luonne. Olen sanonut pitkä aikaa että jos Venäjä olisi täynnä suomalaisia niin se olisi maailman rikkain valtio.
Mistäpä sitä tietää, olisiko suomalainenkaan luonne painanut hullun lailla töitä jos olisi ollut öljyä, mitä pumpata maasta. Tai miten teollisuuden kehitys olisi mennyt ilman sotakorvauksia. Vain norjalaiset ovat tajunneet oikeasti, miten luonnonvararikkauksien kanssa pitää toimia ja sielläkin teollisuus pisti kampoihin kovasti ajatukselle, että luonnonvaroista suuri osa verotetaan kansalle.
 
Eipä tuolla kovalla työmoraalilla ainakaan haittaa olisi ollut teollisuudelle vaikkei se olisi samaan mittasuhteisiin kasvanutkaan. Vaikka nykyisin työ ei vaadikkaan enään samanlaisia ponnistuksia kuin ennen, niin minä olen ainakin käsittänyt että suomalaiset ovat hyvässä maineessa ulkomailla mitä työntekoon tulee ja tätä myöten haluttuja työntekijöitä. Samat ominaisuudet ovat edelleen tallella mitkä aikaisemmin mainitsin. Olen myös tämän huomannut työurani aikana.Ei tosiaan tarvitse mennä kuin sivurajoista yli niin kansanluonteet muuttuu aika paljon, vaikka jotakin samoja piirteitä olisikin. Tästä jo voisi jo päätellä että vältämättä pallon toiselta puolelta tullut porukka ei oikein sovi tänne.
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Näin Ranskalaiset Kenraalit, entä mitä mieltä mahhtavat olla Suomalaiset Kenraalit?

Ranskan entisen puolustusministerin ja kenraalien avoin kirje Macronille
Meillähän tämä sopimus on yritetty kaikin keinoin pimittää ja varsinkin sen sisältö. Soinin virtahepo kehtasi väittää ettei se tule sitomaan mihinkään, vaikka sopimuksessa taidettiin monta kymmentä kertaa mainita sana sitoutuu. Eikä se kuulemma ole sopimuskaan. Herääkin kysymys että mitä varten näitä tarvitsee sitten edes allekirjoitella jos niillä ei ole mitään merkitystä mihinkään?! Mitä on lukenut sopimusta tutkineilta sen sisällöstä, niin tuohan on oikein viimeinen niitti Euroopan arkkuun ja sen allekirjoittaneille maille.

Edit. Ranska on muuten oikeasti kohta sisällis-sodassa. Valtio velkaantuu mahdottomien maahanmuuttaja määrien vuoksi,integrointi on täysin mahdotonta ja veronmaksajia kiusataan. Näinhän toki tehdään joka Euroopan maassa.
 
Viimeksi muokattu:

E_Mustakari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
692
Suomalaisessa (työ)moraalissa on tosiaan paljon muualla tuntemattomia piirteitä. Joskus muinoin ranskalainen vieraileva kokoonpanoryhmä ei voinut käsittää, ettei työkaluja todellakaan tarvitse aina kerätä lukkojen taakse ruokatunnille lähtiessä vaan kaikki löytyvät palattaessa siitä minne ne on jätetty.
 
Muistan myös kun äitemuori kertoi saksalaisten laitosmiehien pyöritelleen päätä, kun suomalaiset viettivät "ruokatuntia" eli söivät eväät vartissa ja painoivat takaisin töihin ruoka vielä matkalla mahaan. Niin ja edellisessä ammatissa ja työantajalla oli yhtiön romanian vahvistukset harjoittelemassa kuinka metsiä hoidetaan. Tuotokset oli 1 kolmas osaa siittä mitä meillä kouhoilla. Eihän tuosta meillä kyllä mitenkään ole tapana palkita vaan eliitillä on tapana haukkua meidät laiskoiksi ja ylipalkatuiksi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 095
Suomalaisessa (työ)moraalissa on tosiaan paljon muualla tuntemattomia piirteitä. Joskus muinoin ranskalainen vieraileva kokoonpanoryhmä ei voinut käsittää, ettei työkaluja todellakaan tarvitse aina kerätä lukkojen taakse ruokatunnille lähtiessä vaan kaikki löytyvät palattaessa siitä minne ne on jätetty.
Muutama vuosi sitten kovien pakkasten aikaan oli USA:lainen tuttu kylässä. Lähdettiin ajelulle ja parin minuutin ajon jälkeen pysähdyttiin ottamaan ärrältä kahvikupit mukaan. Jätin tietysti auton käymään siihen pihalle, että lämpenee. Tämä avasi ainakin hänelle minkälaisessa lintukodossa täälläpäin maailmaa asutaan, kun auton voi jättää kylän keskustaan tyhjäkäynnille ilman pelkoa että joku sen anastaa.
En ehkä itse kehäkolmosen sisällä näin tekisi, mutta muualla suomessa kyllä voi olla melko huoletta.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Persujen kannattajat foorumeilla niputtavat kaikki maahanmuuttajat (mamut) samaan. Osa kyllä puhuu pakolaisista taikka turvapaikanhakijoista, mutta monesti puhe on vain öyhötystä.
Täysin valheellinen väite. Nimenomaan se maahanmuuttointoileva väki on tätä niputusta tehnyt jo toistakymmentä vuotta ja persut muiden muassa on tästä aiheellisesti huomautellut.

Tuo 'joukkoon kuuluu muutama kunnollinen ihminen' on kanssa harhaan johtava kun valtaosa on kunnollisia. Itse olen auttamisen puolella, mutta ikävä kyllä nykyinen auttaminen on tehotonta. Auttamisessa kannattaisi jättää tunteet vähemmälle.
Ja 'kunnollisuus' ei ole mikään peruste päästää Suomeen ketään. Se on lähtökohta kaikille suomalaisillekin, eikä mikään meriitti.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
En puhunut tästä foorumista, vasn yleisesti somesta ja muista ryhmistä. Kyllä siellä käytetään yleisesti mamu-sanaa. Toki sillä tarkoitetaan pakolaisia ja romaneja eikä työperäisiä. Silti termin tasolla niputetaan kaikki.
Oikeastiko mielestäsi nuo kaksi viimeistä lausetta eivät ole ristiriidassa keskenään?

Toisaalta sitten afrikkalaiselta näyttävät (esim. tutkijat taikka työssäolevat) saavat kärsiä IRL vaikka eivät olisi näitä haittamamuja.
Millä perusteella he "saavat kärsiä" ja mistä?
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
17

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Edit. Ranska on muuten oikeasti kohta sisällis-sodassa. Valtio velkaantuu mahdottomien maahanmuuttaja määrien vuoksi,integrointi on täysin mahdotonta ja veronmaksajia kiusataan. Näinhän toki tehdään joka Euroopan maassa.
Miksi muuten luulet, että Macron ja Merkel haluavat EU:lle oman armeijan? Sillä voidaan oikein mallikkaasti kurmoottaa kansalaisia, jotka vastustavat Euroopan tuhoa ajavia globalisteja.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 900
Eikös ne jotku halunneet että noille romanian manneille järjetetään ilmainen koulutus/terveydenhuolto/jne. kun ovat täällä sen lämpimän kauden.
Suomalaiset veronmaksajat paikkaa lasten hampaat ja hoitaa muut vaivat ja opettaa lukemaan sillä aikaa kun vanhemmat ovat pöllimässä ihmisten tavarat.
Eihän tuo tietenkään eroa mitenkään siitä miten kotimaisten mannejen kanssa toimitaan, mutta en usko että veronmaksajien perse kestää
koko euroopan mannejen ylläpitoa.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 002
Oikeastiko mielestäsi nuo kaksi viimeistä lausetta eivät ole ristiriidassa keskenään?

Millä perusteella he "saavat kärsiä" ja mistä?
Ei. On väärin käyttää termiä mamu tarkoittamaan vain osajoukkoa. Toisaalta olen kuullut tuota käytettävän myös työperäisistä taikka turisteista jos he ovat tehneet rikoksia.

He kärsivät rasismista, jopa väkivallasta.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 002
Jep. Eiköhän se ole ihan juurikin päinvastainen osapuoli, joka niputtaa kaikki mamut yhteen.
Ei, kyllä se on persujen kannattajat. Toki rasmuslaiset voivat syyllistyä samaan mutta en yleensä törmää heihin. Lisäksi ei kaikki persut ja muutkin kuin persut, jos haluat olla tarkempi.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ei. On väärin käyttää termiä mamu tarkoittamaan vain osajoukkoa. Toisaalta olen kuullut tuota käytettävän myös työperäisistä taikka turisteista jos he ovat tehneet rikoksia.
Eli, jos joku käyttää termiä väärin, niin kaikki käyttävät?

He kärsivät rasismista, jopa väkivallasta.
Tuskinpa kärsivät.
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Miksi muuten luulet, että Macron ja Merkel haluavat EU:lle oman armeijan? Sillä voidaan oikein mallikkaasti kurmoottaa kansalaisia, jotka vastustavat Euroopan tuhoa ajavia globalisteja.
Näin olen tuon asian itsekkin ajatellut. Jos jossain maassa ihmiset nousevat barrikaadeille Eu:ta ja sen politiikkaa vastustamaan, niin Eu armeija tulee "rauhanomaisesti" rauhoittamaan euvostoliiton vastustajat. Saattaapa olla että näitä laajennettuja tiedustelulakejakin käytetään muuhunkin kuin terrorismin torjuntaan.

Tässä muuten on nähty ja tullaan näkemään entistä enemmän toimia kantaväestöjä kohtaan, jotka ovat tuosta eliitin kehumasta demokratiasta kaukana. Mitä enemmän Eu uhkaa kaatua sitä ,vähemmän muistetaan sitä paljon kehuttua Eurooppalaista sanavapautta ja demokratiaa. Tämänhän näkee jo nyt erittäin hyvin kun ihmisiä tuomitaan vääristä mielipiteistä, lakien mukaan missä ei ole tarkasti säädelty mikä on vihapuhetta. Tuo on erittäin tehokas keino "väärää" mieltä olevien hiljentämiseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
153
Et taida kyetä järkevään keskusteluun? Katsoin viimeisiä viestejäsi eikä ne antaneet kummoista toivoa.
Katsoin muutamia viimeisiä viestejäsi ja samanlaista länkytystä näyttäisi olevan:

- Sinähän olet kehittynyt keskustelija. Muistankin miksi kaltaistesi kanssa ei kannata keskustella

- Eli, jos joku käyttää termiä väärin, niin kaikki käyttävät?

- Ei, kyllä se on persujen kannattajat. Toki rasmuslaiset voivat syyllistyä samaan mutta en
yleensä törmää heihin. Lisäksi ei kaikki persut ja muutkin kuin persut, jos haluat olla tarkempi.
- Kommunismi kokonaisuudessaan vai esim maolaisuus, leninismi ja stalinismi?

Enempää en jaksanut lukea. Sitä samaa paskaa.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
960
Yksi turhaa huhuilua aiheuttava asia on se, että poliisi ei todellakaan pääsääntöisesti kerro tekijöiden taustoja. Niillähän on ylhäältäpäin tullut ohjekin siitä, ettei keppostelijoiden taustoja eikä kansallisuutta saa kertoa. Ei muka kuulu asiaan. Sama on myös Ylen uutisoinnissa... taustat jätetään kertomatta. Siitäkin on jääty kiinni jo vaikka kuinka monta eri kertaa.

T -.-

Edit: Uusi ohjeistus hämmentää: Poliisi salaa rikoksista epäiltyjen turvapaikanhakijoiden taustan
Uutinen on syksyltä 2015.
Lähes varmasti ollut Orpo asialla? Ylin päätösvalta noissa asioissa lienee sisäministerillä.
Ja media otti samoihin aikoihin käytännön että turvisten rikoksista kerrotaan vasta jos ja kun tuomio on julkinen. Itse teosta ja epäilyistä ollaan hiljaa. Onko tuokin ohjeistus tullut sisäministeriöstä?

Eli Orpo on kaikin tavoin pyrkinyt salaamaan kaikki turvisten tekemät rikokset?
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
960
Ei ole, Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, saa nähdä muuttuuko tilanne jos tänne tulee lisää mamuja. Mistä Suomi vihasi johtunee.

Europe: Crime Index by Country 2017
Suomi on turvallisuusindeksissä sijalla 7/39.
Ruotsi toiseksi viimeisenä sijalla 38/39 Venäjän ja Ukrainen välissä. Venäjälläkin on nykyisin turvallisempaa kuin Ruotsissa. Ja Ukraina ollut sotatilassa jo vuosia. Jos Ukrainassa ei olisi sotatilaa Ruotsi olisi viimeisenä. Ja Ruotsi on lähes kaikkien johtavien suomalaisten poliitikkojen esikuva etenkin pakolaispolitiikassa persuja lukuunottamatta. Mikä voisi mennä pieleen?

Spångan kirkko räjäytettiin Tukholmassa
Malmössä viime yönä täysimittainen kranaattisota

Raiskaustilastoissa Ruotsi Euroopan pahin maa. Maailman tilastoissa vain 1 Afrikan maa pahempi.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111

Venäjällä turvallisempaa? Siellähän ei ole edes rikos piestä vaimoaan, jos vammat eivät vaadi sairaalahoitoa. Nimenomaan vaadi, turhien pikkunaarmujen hoidattamisella ei rikoskynnys ylity. Ja raiskaus nyt ei välttämättä vammoja jätä. Ja silti uskotte kaiken Ryssätrollilähtöisen paskagrafiikan vailla mitään lähdekritiikkiä :D
 
Meillä on tilastot ja sitten mutu joista täytyy valita kumpaa luottaa enemmän? Ja lähde on Rape statistics - Wikipedia

2008 Ruotsi toiseksi pahin
2006 Ruotsi pahin
2010 Ruotsi kolmanneksi pahin

Kuten kuvasta näkee kuvan lähde on United Nations Office on Drugs and Crime - Wikipedia

Absoluuttista totuutta on usein vaikea selvittää mutta tilastot antavat ainakin jonkinlaista osviittaa.
 
Viimeksi muokattu:

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Näin olen tuon asian itsekkin ajatellut. Jos jossain maassa ihmiset nousevat barrikaadeille Eu:ta ja sen politiikkaa vastustamaan, niin Eu armeija tulee "rauhanomaisesti" rauhoittamaan euvostoliiton vastustajat.
Ovat ottaneet oppia esikuvaltaan. Tsekkoslovakia 1968 jne.

Saattaapa olla että näitä laajennettuja tiedustelulakejakin käytetään muuhunkin kuin terrorismin torjuntaan.
Joku voi vaikka puhua netissä jotain, josta joku muu ei tykkää. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Sinähän olet kehittynyt keskustelija. Muistankin miksi kaltaistesi kanssa ei kannata keskustella
Eli hyökkäät ennemmin henkilöäni vastaan sen sijaan että perustelisit. Kuulostaa varsin vahvasti siltä, että me molemmat tiedämme minun olevan siis oikeassa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Meillä on tilastot ja sitten mutu joista täytyy valita kumpaa luottaa enemmän? Ja lähde on Rape statistics - Wikipedia

2008 Ruotsi toiseksi pahin
2006 Ruotsi pahin
2010 Ruotsi kolmanneksi pahin

Kuten kuvasta näkee kuvan lähde on United Nations Office on Drugs and Crime - Wikipedia

Absoluuttista totuutta on usein vaikea selvittää mutta tilastot antavat ainakin jonkinlaista osviittaa.
Harhaanjohtavaa tarkkailla pelkkiä tilastoja ja niiden perusteella väittää Ruotsin olevan turvattomin maa. Oikeastaan logiikkasi perusteella Suomi ja Ruotsi tekee tulijoista raiskaajia, koska tilastojen mukaan lähtömaissa tilanne on paljon parempi.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
904

Oletko typerä vai leikitkö vain? Luuletko, että esim. Irakissa, afganistanissa ja Somaliassa raiskaus on rikos ja ne tilastoidaan samalla tapaa, kuin esim. Suomessa tai Ruotsissa, jos joku nainen sellaisesta tekee ilmoituksen? Jos luulet niin kannattaa tutustua muslimimaiden käytäntöihin raiskaus tapausten suhteen ja tulla sitten kirjoittelemaan uudestaan raiskaus tilastoista yms. tänne jos olet vielä samaa mieltä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Integroituminenkin vähän ihmetyttää. Jos mietitte omallekohdallenne ja muuttaisitte vaikka somaliaan tai irakiin niin luuletteko että integroituisitte tai haluaisitte edes integroitua heidän kulttuuriinsa ja tapoihinsa? Itse en ainakaan enkä ymmärrä miksi joku somali haluaisi alkaa olemaan suomalainen? En usko että minkäänlainen integroituminen tulee olemaan ikinä mahdollista koska kukaan vaan nyt ei halua integroitua.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 002
Eli hyökkäät ennemmin henkilöäni vastaan sen sijaan että perustelisit. Kuulostaa varsin vahvasti siltä, että me molemmat tiedämme minun olevan siis oikeassa.
Väärin taas. Et osaa kuin syyttää valehtelijaksi jos joku ei ole samalla äärikannalla kuin sinä. Sellainen syytös ei kutsu perustelemaan.

Mutta kokeillaan. Millä perustelet että esim. afrikkalaisilta näyttävät tutkijat eivät koe rasismia?
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
904
Huomautus - jätetään "neekeri"-sanan viljely pois
Integroituminenkin vähän ihmetyttää. Jos mietitte omallekohdallenne ja muuttaisitte vaikka somaliaan tai irakiin niin luuletteko että integroituisitte tai haluaisitte edes integroitua heidän kulttuuriinsa ja tapoihinsa? Itse en ainakaan enkä ymmärrä miksi joku somali haluaisi alkaa olemaan suomalainen? En usko että minkäänlainen integroituminen tulee olemaan ikinä mahdollista koska kukaan vaan nyt ei halua integroitua.

Ihmiset hakeutuvat kaltaistensa seuraan ja viettää yleensä aikaansa kaltaistensa parissa. Duuni paikalla Sen hyvin huomaa, aasialaiset, venäläiset, neekerit, saksalaiset kaikki omissa pöydissään tauoilla lähes poikkeuksetta. Omasta mielestäni suomalainen kulttuuri on ainut kulttuuri missä itse haluan elää ja toimia sen normien mukaan, koska en ole keksinyt mikä kulttuuri voisi olla parempi kun nykyinen tai mikä kulttuuri voisi tuoda vaikutteitaan suomalaiseen kulttuuriin ilman haitallisia piirteitä. Tekeekö se minusta rasistin kun pidän suomalaista kulttuuria itselleni ylivoimaista parhaana, enkä muita kulttuureita yhtä hyvänä omasta mielestäni? Jos tekee jonkun mielestäni niin sitten olen rasisti ei se minua haittaa/hetkauta. Jos joku minut leimaa rasistiksi se hänelle suotakoon, mutta pidätän itselläni oikeuden olla leimaajasta mitä mieltä itse haluan.

Jos itse joutuisin hakemaan turvapaikkaa jostain toisesta maasta/vieraasta kulttuurista, niin ensimmäisenä selvittäisin mitä kulttuureissa on eroa etten ainakaan menisi perseilemään ja huonontamaan omaa/muiden turvapaikanhakijoisen asemaa maassa. Kaikkihan ei näin ajattele, mutta väittäisin, että suomalaiset olisivat sellaisia turvapaikanhakijoita, jotka integroitujen ja eläisi lakien ja kulttuurinormien mukaan uudessa maassa, suomalainen kulttuuri vaan on sellainen mielestäni.

@modet missä iotechissä on lista sanoista mitä ei saa käyttää???
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 002
Olisi myös syytä miettiä sitä että jos suurin osa on niitä hyviä, niin miksi kaikki maat joissa on paljon näitä hyviä on muutuneet paskoiksi paikoiksi asua kaikille. Ei luulisi hyvien saavan tälläistä aikaan. Minä ainakin näen että suomalaisella, lähi-itäläisellä, romanilla ja afrikkalaisella on aika paljonkin eroa, joka vielä korostuu kun liikutaan ja eletään oman etnisen ryhmän joukossa. Olisi ehkä aika myös myöntää etnisen taustan vaikuttavan aika paljon ihmiseen, eikä selittää aina pelkällä kulttuurilla asioita. Tuon kulttuurinhan luovat ne ihmiset jotka sitä kulttuurin mukaista elämää harrastavat. Niin ja sitten voisi myös myöntää että monikulttuuri ei tule toimimaan, ainakaan jos asujat ovat eripuolelta palloa. Tämähän on tälläistä että laitetaan kaikki yhteen ja toivotaan parasta toimintaa.

Ainakin itselle se että ympärillä pyörii ja elää suomalaisia on huomattavasti mukavampi ympäristö elää, kuin monikulttuuri jossa jokaisella ryhmittymällä on omat toimintatavat sekä elintapansa. Se sattumoisin näillä Euroopan ulkopuolelta tulijoilla on todella kaukana suomalaisten tavoista. Sen voi jokainen todeta käymällä noissa erittäin rikastetuissa paikoissa jotka eivät tunnu enään millään lailla suomalaisilta. Minä ainakin olen sitä mieltä että mitä suomalaisempana tämä maa pidetään, niin sitä parempi se on tämän maan ja sen kansan tulevaisuudelle, säilyy maa elinkelpoisena kantaväestölle. Saa sanoa vaikka rasistiksi, mutta niin kuin ollaan huomattu niin monikulttuurin hinta on todellakaru!
Kulttuureissa on eroa. Suhtautuminen naisiin on erilaista esimerkiksi ja joissain kulttuureissa kotiväkivalta on normaalia. Tulijoista suurin osa on kuitenkin kunnollisia tilastojen mukaan (ei poista tosiseikkaa että paljon suurempi osa on rikollisia verrattuna suomalaisiin). Mielipiteet ja faktat tulisi pitää erillään.

Olen itsekin törmännyt tuohon epämukavuuteen melun ja roskaamisen muodossa. Edellisessä asuntoyhtiössä oli vielä se etteivät he noudattaneet yhteisiä pelisääntöjä esim. pyykkitilojen suhteen. Lisäksi olen samaa mieltä että kulttuurimme on harvinaisen hyvä jopa muihin länsimaihin verrattuna. Pohjoismaat ovat mielestäni parhaita maita moraaliltaan.

"Sen voi jokainen todeta käymällä noissa erittäin rikastetuissa paikoissa jotka eivät tunnu enään millään lailla suomalaisilta" Mitä tarkoitat tuolla? Puhos ei tunnu suomalaiselta mutta oliko sinulla muu takana kuin että siellä ei kuule suomenkieltä?

Se että haluaisi vaikka lopettaa kokonaan pakolaisten tulon Suomeen taikka laittaa heidät valvottuun tilaan kunnes päätös on tehty ei tee mielestäni rasistia. Mutta jos tuomitset ulkinäön perusteella niin se on. Esimerkiksi huudahdus 'mutiaiset pois Suomesta' on rasistinen. En itsekään kannata nykyistä turvapaikkapolitiikkaa. En näe sen edes auttavan hyvinkään paljon kun katsotaan maailman mittakaavaa, kyse on yksittäisistä ihmisistä. Jopa paikan päällä annettava apu voi olla passivoivaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
519
Väärin taas. Et osaa kuin syyttää valehtelijaksi jos joku ei ole samalla äärikannalla kuin sinä. Sellainen syytös ei kutsu perustelemaan.

Mutta kokeillaan. Millä perustelet että esim. afrikkalaisilta näyttävät tutkijat eivät koe rasismia?
En o kekkeruusi, mutta yleinen sääntö on, että väitteen esittäjä joutuu väitteensä todistamaan, eli negatiivista ei tarvitse todistaa. Jos afrikkalaisia tutkijoita kohdellaan yleisesti rasistisesti, siitä varmaan on aineistoa esittää.

Todisteeksi ei valitettavasti kelpaa kokemusrasismi, koska rasismiksi vaikutaan koettavan esimerkiksi vaillinaisen osaamisen tai törkeän käyttäytymisen aiheuttamat vastoinkäymiset (ei kosketa erityisesti nyt afrikkalaisia tutkijoita). Sitä paitsi afrikkalainen tutkijuus ei ole tae integroitumisesta tai länsimaisen yhteiskunnan sääntöjen omaksumisesta: Yksityiskohdat kylmäverisestä murhasta: ex-karateka epäili vaimolla olleen suhde poliisimieheen . Linkki vie norsunluurannikkolaisen väitöskirjatutkijan tekemään murhaan.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 002
En o kekkeruusi, mutta yleinen sääntö on, että väitteen esittäjä joutuu väitteensä todistamaan, eli negatiivista ei tarvitse todistaa. Jos afrikkalaisia tutkijoita kohdellaan yleisesti rasistisesti, siitä varmaan on aineistoa esittää.

Todisteeksi ei valitettavasti kelpaa kokemusrasismi, koska rasismiksi vaikutaan koettavan esimerkiksi vaillinaisen osaamisen tai törkeän käyttäytymisen aiheuttamat vastoinkäymiset (ei kosketa erityisesti nyt afrikkalaisia tutkijoita).
Silloin voisi kysyä perusteluja eikä syyttää valehtelijaksi, se ei ole hyvää keskustelua.

Omat keskustelut noiden tutkijoiden kanssa yliopistolla (tosin näistä on vuosia aikaa, en ole enää töissä yliopistolla) on suurin syy, mutta niitä ei voi laittaa todisteeksi. Tässä pikaisella googletuksella
Nimittelyä, huutelua, syljeskelyä ja lyöntejä – tällaista kohtelua rasismin tutkija sai osakseen

Tääsä uhrit olivat opiskelijoita, ei tutkijoita
Vapaudenpuistossa pahoinpidellyt henkilöt ovat opiskelijoita - kaupunki ja yliopisto tuomitsevat rasismin jyrkästi

Tässä tämä yleinen kyselytutkimus (ilmeisesti viitaamasi kokemusrasismi, "Rasistista ahdistelua – kuten hyökkääviä eleitä, kommentoitia ja uhkailuja – kokevat eniten Suomessa oleskelevat afrikkalaiset.") Olet siis sitä mieltä että afrikkalaiset provosoivat ja saavat mitä tilaavat. Onko sinulla todisteita tuon väitteen tueksi?
Tutkimus: Afrikasta EU-maihin tulleet tuntevat eniten rasistista ahdistelua Suomessa
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Kulttuureissa on eroa. Suhtautuminen naisiin on erilaista esimerkiksi ja joissain kulttuureissa kotiväkivalta on normaalia. Tulijoista suurin osa on kuitenkin kunnollisia tilastojen mukaan (ei poista tosiseikkaa että paljon suurempi osa on rikollisia verrattuna suomalaisiin). Mielipiteet ja faktat tulisi pitää erillään.

"Sen voi jokainen todeta käymällä noissa erittäin rikastetuissa paikoissa jotka eivät tunnu enään millään lailla suomalaisilta" Mitä tarkoitat tuolla? Puhos ei tunnu suomalaiselta mutta oliko sinulla muu takana kuin että siellä ei kuule suomenkieltä?

Se että haluaisi vaikka lopettaa kokonaan pakolaisten tulon Suomeen taikka laittaa heidät valvottuun tilaan kunnes päätös on tehty ei tee mielestäni rasistia. Mutta jos tuomitset ulkinäön perusteella niin se on. Esimerkiksi huudahdus 'mutiaiset pois Suomesta' on rasistinen. En itsekään kannata nykyistä turvapaikkapolitiikkaa. En näe sen edes auttavan hyvinkään paljon kun katsotaan maailman mittakaavaa, kyse on yksittäisistä ihmisistä. Jopa paikan päällä annettava apu voi olla passivoivaa.
Sekö että tilastot näyttää että tulijoista suurin osa on kunnollisia tekee sen, että ei käy niin kuin muualla läntisessä Euroopassa. Tai sen että nämä eivät muuta asuinympäristöään samanlaiseksi kuin lähtömaissa, jonka tulosta saamme sitten lopullisesti ihailla muutaman sukupolven päästä. Tämä sama tilastot näyttää hyvältä tilanne on varmasti ollut myös jokaisessa maassa, kun monikulttia on sinne aloitettu rakentaa ja lopputulos on ollut kaikkialla sama. Minä olen kyllä seurannut monessa paikassa Suomessa näiden "kunnollisten" mamujen toimintaa enkä halua tippaakaan tähän maahan tuota lähi-itäläistä/afrikkalaista kulttuuria enkä elämäntapaa. Turkkilaiset Saksassa oli ensimmäisen polven osalta niitä hyviä maahanmuuttajia, mutta nythän tuolla on alueita missä ei puhuta edes Saksaa, saksalaisia pahoinpidellään sen vuoksi että näyttää saksalaiselta ja tehdään jotain ihan muuta kuin rehellistä työtä.

Tarkoitan sitä mitä kirjotin, että noi rikastetut paikat eivät ole Suomea vaan ne on kehitysmaalaisten valtaamia alueita. Siellä ei ole jäljellä suomalaista kulttuuria, elintapoja, ei kantaväestöä ja käytetty kielikin on suurelta osin ihan muuta kuin Suomea. Tuskin tuolla tuntee olevansa kovin kotonaan jos ei sitten ole monikulttuurillisuus huumassa. Sehän tässä on että nuo valloitetut alueet vain kasvavat, kun näitä moniosaajia tulee koko ajan lisää ja lisääntyminenkin hoituu suomalaisten verorahoilla.

Mikä tässä oli niin vaikea ymmärtää? Yritätkö kertoa että onhan se somalikin suomalainen? Nuo eivät varmasti tunne itseään suomalaisiksi, eivätkä tule koskaan tuntemaankaan vaikka olisivat täällä syntyneet. Tuo etninen tausta on todella suuri tekijä vaikka kuinka yritetään muuta väittääkin. Tässä muutetaan maata sellaiseksi ettei sitä tunne kohta kukaan omaksi ja se on todella sairasta touhua. Pienen maan vahvuus on mahdollisimman yhtenäinen kansa ja monikulttia ei tuota tee vaan luo monia kymmeniä eri etnisiä porukoita jotka puhaltavat kukin omaan hiileensä eikä takuulla siihen yhteiseen.
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Silloin voisi kysyä perusteluja eikä syyttää valehtelijaksi, se ei ole hyvää keskustelua.

Omat keskustelut noiden tutkijoiden kanssa yliopistolla (tosin näistä on vuosia aikaa, en ole enää töissä yliopistolla) on suurin syy, mutta niitä ei voi laittaa todisteeksi. Tässä pikaisella googletuksella
Nimittelyä, huutelua, syljeskelyä ja lyöntejä – tällaista kohtelua rasismin tutkija sai osakseen

Tääsä uhrit olivat opiskelijoita, ei tutkijoita
Vapaudenpuistossa pahoinpidellyt henkilöt ovat opiskelijoita - kaupunki ja yliopisto tuomitsevat rasismin jyrkästi

Tässä tämä yleinen kyselytutkimus (ilmeisesti viitaamasi kokemusrasismi, "Rasistista ahdistelua – kuten hyökkääviä eleitä, kommentoitia ja uhkailuja – kokevat eniten Suomessa oleskelevat afrikkalaiset.") Olet siis sitä mieltä että afrikkalaiset provosoivat ja saavat mitä tilaavat. Onko sinulla todisteita tuon väitteen tueksi?
Tutkimus: Afrikasta EU-maihin tulleet tuntevat eniten rasistista ahdistelua Suomessa
Koskahan tehtäisiin sellainen tutkimus tai käytäisiin keskustelua siittä kuinka paljon kantasuomalaiset kokevat rasismia muilta etnisiltä ryhmiltä? Moniko suomalainen on joutunut pahoinpitely uhriksi sen vuoksi että on valkonaama kantaväesön edustaja? Suomalaisessa yliopistossa tätä ihmettä ei ainakaan nähdä sillä sen verran kovia tietyn ideologian/aivopesun laitoksia nuo ovat. Asia on todellakin niin että ihmisillä on paljon kokemuksia näistä tulijoista ja ei niin positiivisia. Meidän pitäisi aina alistua tähän ja kuunnella kun ozanit kertovat meille mitä on suomalaisuus ja määrittelevät sen uusiksi, samalla kun huzzeini todistelee rasismia sekä kieltää koskaan kuulleensa ympärileikkauksista. Jo se että nämä medioiden ylistämät ja palkinto pallille nostamat mamut valehtelvat, käyttäytyvät röyhkeästi jäävät rikoksista kiinni kertoo todellisuudesta aika paljon.

Jos seuraa näiden tulijalaumojen käytöstä niin suorastaan ihmetyttää että "rasismia" esiintyy näin vähän kuin sitä nyt ilmenee. Sitä voi miettiä onko se oikein mutta onhan meillä oikeus myös puolustautua ja lähettää pois porukkaa mikä ei osaa eikä halua käyttäytyä.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 681
Viestejä
4 188 687
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom