Keskustelua kaupassakäymisen vaikeudesta

Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 880
Rullaportaissa väärällä puolella seisominen haittaa niitä, jotka haluavat kiirehtiä. Sillä että kenen "tehtävä" on se kapula laittaa ei ole paskaakaan väliä eikä haittaa yhtään kenellekkään. Minullekin käsityskyvyn ulkopuolella moisesta stressaaminen tai tuittuileminen. Jos edeltävä asiakas ei ole laittanut, niin voi sitten laittaa itse omien ostoksien eteen, ei ole vi*un väliä kumminkaan päin.
No teknisesti kapulan laittamatta jättämisellä voi tehdä haittaa itselleen, kun joutuu kassatädin kanssa miettimään mitkä ostokset kuuluivat kenellekin. En kyllä itsekään stressaa asiasta - jos edessä oleva haluaa vaikeuttaa kaupassakäyntiään, niin omapa on asiansa :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 887
Loogisestihan homma toimii niin, että kapulalla osoitat mihin asti aiot maksaa. Jos takana ei ole ketään ja hihnalle jää paljon tyhjää, niin kassa kyllä tajuaa, että asiakas vaihtuu ja kapulalle ei ole tarvetta.

Yleensä laitan kapulan jos edellä olija ei sitä osaa tehdä tai tyhjää ei hihnalle ostosten väliin jää reilusti. Toisinaan tietty lapsettaa ja täytyy kouluttaa ihmisiä oikeille tavoille, jolloin jätän tyynesti laittamatta niin, että edellä olija saa sitten selitellä, että "en minä tuota enää ostakaan".
Itsekin tuon kapulan kyllä perään laitan, joskus harvoin tosin sattuu unohtumaan. Eli oikein mukavaa jos edellinen päättää osoittaa mieltään tämän unohduksen takia.
Itse en ainakaan jaksaisi mieltäni pahoittaa jos joku ei sitä kapulaa ostoksien perään laita. Tuo kun on niin helppo siinä odotellessa laittaa itsekin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Ei tuo kapulan unohtaminen itsessään juuri hetkauta, mutta se ärsyttää että samat tyypit eivät pidä mennessään ovea auki seuraavalle, blokkaavat käytäviä jne...
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
No teknisesti kapulan laittamatta jättämisellä voi tehdä haittaa itselleen, kun joutuu kassatädin kanssa miettimään mitkä ostokset kuuluivat kenellekin. En kyllä itsekään stressaa asiasta - jos edessä oleva haluaa vaikeuttaa kaupassakäyntiään, niin omapa on asiansa :)
Ja siitä, että itse pistää sen kapulan omien ostoksien eteen tulee jännetuppitulehdus ja käsi tipahtaa irti vaiko iskeekö psykoosi päälle moisesta nöyryytyksestä?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
290
Itehä kerran pistin tämmöse kapulaperseilijän juoksemaan. Oli tyhjä kassa. En jaksanu laittaa turhaan taakse kapulaa, kun ketään näkyvissä. Kaveri rupes latomaan kamoja ilman kapulaa ja ekana oli shamppoo, jonka ite olin unohtanut, nii annoin tulla läpi ja vasta sen jälkee stoppasin. Oli ääliöllä hieno ilme ku kiitin uuden kauppareissun välttymiseltäja. Ei sen luulis olevan liian vaikeeta kenellekään laittaa siihen hihnalle ilman mitään perustuslaillisia ohjeistuksiakaan...
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

"En jaksanu laittaa" ja sitten muita syytetään perseilystä. Huoh...
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Jotkut saa yksinkertaisesta kassajonosta luotua kamppailutilanteita, joista pääsee kertomaan sankaritarinoita foorumeille. Älyllistä toimintaa? Toisaalta moni standup esityskin vääntää vitsiä siitä miten normaaleissakin asioissa voi välillä mennä asiat oudoiksi, tylsäksi menisi jos kaikki tekisivät pekästään järkeviä juttuja :)
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 880
Ja siitä, että itse pistää sen kapulan omien ostoksien eteen tulee jännetuppitulehdus ja käsi tipahtaa irti vaiko iskeekö psykoosi päälle moisesta nöyryytyksestä?
Ei, mutta on se nyt aika noloa ensin kolata se edellä seisova vittuun tieltä ja sen jälkeen kurkotella puoliksi kassahihnan päällä että saisi jotenkin hivutettua sen kapulan ulottuville. Etenkin kun homma on miljoona kertaa helpompi edessä olevalle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Koskas noi kapulat tuli Suomeen? Muistelen että omassa lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa ei kapuloista tiedetty ja ihan hyvin sujui kauppakäynnit silti.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951

Ennen vanhaan kaupat ja niiden asiakasvolyymit oli pienempiä, joten kassoilla oli ehkä lähtökohtaisesti rennompi meininki kuin nyt... Liukuhihnatkin oli ehkä lyhyempiä.
 
Oliko? En muista ihan samoin. Hypermarketteja ja ostoskeskuksia oli vähemmän, mutta muuten muistaisin että marketteja ja isoja K-kauppoja siinä missä nytkin. En oo mitään kirjanpitoa pitänyt mutta tällainen fiilis on jäänyt. About samat 5 miljoonaa silloinkin tarvitsi ruokaa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Koskas noi kapulat tuli Suomeen? Muistelen että omassa lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa ei kapuloista tiedetty ja ihan hyvin sujui kauppakäynnit silti.
Tottakai ne sujuivat, kun oli pakko. Siinä sitä sitten piti jokaisen valvoa ettei tule seuraavan asiakkaan kamoja omiin ostoksiin ja päinvastoin. Ja kyllähän niin aika usein kävikin ja sitten myyjä joutui poistamaan tuotteita kuitilta jne. Tosin silloin pienemmät paikallismarketit olivat yleisempiä ja niissä ei ehkä ollut yhtä hektistä menoa kuin nykypäivän jättimarketeissa.

Pitkään noiden kapuloiden tarpeesta puhuttiin ennen kuin lopulta yleistyivät meilläkin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Itehä kerran pistin tämmöse kapulaperseilijän juoksemaan. Oli tyhjä kassa. En jaksanu laittaa turhaan taakse kapulaa, kun ketään näkyvissä. Kaveri rupes latomaan kamoja ilman kapulaa ja ekana oli shamppoo, jonka ite olin unohtanut, nii annoin tulla läpi ja vasta sen jälkee stoppasin. Oli ääliöllä hieno ilme ku kiitin uuden kauppareissun välttymiseltäja. Ei sen luulis olevan liian vaikeeta kenellekään laittaa siihen hihnalle ilman mitään perustuslaillisia ohjeistuksiakaan...
r/iamverybadass
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Oliko? En muista ihan samoin. Hypermarketteja ja ostoskeskuksia oli vähemmän, mutta muuten muistaisin että marketteja ja isoja K-kauppoja siinä missä nytkin. En oo mitään kirjanpitoa pitänyt mutta tällainen fiilis on jäänyt. About samat 5 miljoonaa silloinkin tarvitsi ruokaa.
Riippuu tietysti siitä, mitä tarkoitetaan kun sanotaan "ennen vanhaan".

Mä ajattelin nyt lähinnä jotain 1980-lukua... Siihen aikaan kaupat oli vielä keskimäärin paljon pienempiä kuin nyt ja vielä 1990-luvullakin. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä hypermarkettien voittokulku alkoi olla selviö.

Ja kannattaa ottaa huomioon, että "ennen vanhaan" ruokaa ostettiin muualtakin kuin kaupoista. Esimerkiksi toreilta... Nythän se on aika vähäistä.

Lisäksi ihmiset söi vähemmän... :D
 
Riippuuko? Jos aikajänne on kaupustelun historiasta kapuloiden saapumiseen niin juuri tuo mainitsemasi 80- ja 90-luku on siinä mittajanassa lähimpänä nykytilannetta. Sitä aiemmin sitten mennään vain mainitsemaasi suuntaan pienemmistä volyymeista ja kauppojen koista.

Onko sulla siis oikeasti tietoa että 80- ja 90-luvulla kaupat oli pienempiä (kun ei lasketa hypermarketteja) vai oliko se vain perstuntuma? Itellä tulee täysin mutulla joten siksi kyselen.
 
Perustuu omiin muistikuviin. :)

Sitä paitsi ota huomioon, että tuohon aikaan maaseudulla asui paljon enemmän porukkaa ja siellä oli paljon pieniä lähikauppoja. Kaupungeissakin kauppojen keskimääräinen koko oli pienempi kuin nyt.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Riippuuko? Jos aikajänne on kaupustelun historiasta kapuloiden saapumiseen niin juuri tuo mainitsemasi 80- ja 90-luku on siinä mittajanassa lähimpänä nykytilannetta. Sitä aiemmin sitten mennään vain mainitsemaasi suuntaan pienemmistä volyymeista ja kauppojen koista.

Onko sulla siis oikeasti tietoa että 80- ja 90-luvulla kaupat oli pienempiä (kun ei lasketa hypermarketteja) vai oliko se vain perstuntuma? Itellä tulee täysin mutulla joten siksi kyselen.
En tiedä millaista statistiikkaa haet, mutta paikallismarketteja on luonnollisesti paljon aiempaa vähemmän ja ennenkaikkea ne ovat pienempiä ja valikoimiltaan rajatumpia, koska suurin osa massasta asioi niissä hypermarketeissa. Käytännössä missään paikallismarketissa ei ole enää edes liha/kalatiskejä, saati sitten mitään erikoistarvikkeita. Onhan tuo nyt ihan päivänselvä muutos.

Tällainen ainakin löytyi ja tuosta 2005:stä kehitys on vain jatkunut samanlaisena -->

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/53520/M.Meling.pdf?sequence=1&isAllowed=y

http://i.imgur.com/M1h8DOq.png
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Mutta nythän kysymys kuuluukin, että oliko kapulat käytössä esimerkiksi 1980-luvun hypermarketeissa, jos joku sellaisissa muistaa asioineensa?

Ja sitten toinen asia on se, että tuohon aikaan kassoilla oli varmaan nykyistä enemmän henkilökuntaa suhteessa asiakkaiden määrään, jos ei viivakoodinlukijat olleet käytössä vaan hinnat näpyteltiin koneelle?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Eikös tuo nyt sitten aika pitkälti mennyt niin kuin muistelin. Hypermarketteja oli vähemmän mutta muuten kauppoja yhtä paljon. Tuon taulukon mukaan itseasiassa jopa enemmän. Kuulostaa ihan loogiselta.

Suurin kauppa jossa asioin 1980- ja 1990-luvuilla taisi olla Lappeenrannan Anttila (RIP). En tuolloin edes tiennyt että isompiakin voi olla. Ei ollut kapuloita.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Eikös tuo nyt sitten aika pitkälti mennyt niin kuin muistelin. Hypermarketteja oli vähemmän mutta muuten kauppoja yhtä paljon. Tuon taulukon mukaan itseasiassa jopa enemmän. Kuulostaa ihan loogiselta.
Huomattavasti enemmän. Eli asiakkaita oli ruuhkautuneena vähemmän per kauppa, joten kassoilla oli rennompi meininki, joten kapuloille ei ehkä ollut tarvetta...

Itsekin asioin paljon pienissä lähikaupoissa, ja harvoinpa siellä kassalla yhtä aikaa kovin montaa asiakasta oli. :)
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Mutta nythän kysymys kuuluukin, että oliko kapulat käytössä esimerkiksi 1980-luvun hypermarketeissa, jos joku sellaisissa muistaa asioineensa?

Ja sitten toinen asia on se, että tuohon aikaan kassoilla oli varmaan nykyistä enemmän henkilökuntaa suhteessa asiakkaiden määrään, jos ei viivakoodinlukijat olleet käytössä vaan hinnat näpyteltiin koneelle?
1980-luvun loppupuoliskolle saakka shekit olivat todella yleinen maksuväline kaupoissa.

1980-luvun alkupuoliskolla ne viivakoodinlukijat tulivat keskikokoisiin kauppoihin kassoille. Siitä ei ole mitään tietoa olisivatko tulleet isoimpiin marketteihin Suomessa jo 1970-luvulla.

Kapuloista ei ole mitään muistikuvaa milloin ovat ilmestyneet kauppoihin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kapulakeskusteluun liittyen löytyi tällainen:
Kassaraivo vaanii kaupoissa – kenen kuuluu laittaa kapula ostosten väliin?

Henkilökohtaisesti laitan sen aina itse omien ostosten jälkeen ja toivoisin muidenkin tekevän niin. Perusteluna se, että ikävän usein ne kapulat ovat myyjän laittamana siellä hihnan väärässä päässä ja takana tulevan on niitä sieltä hankala kurkotella.

Äänestyksen perusteella suurin osa on samaa mieltä:

Mutta nythän kysymys kuuluukin, että oliko kapulat käytössä esimerkiksi 1980-luvun hypermarketeissa, jos joku sellaisissa muistaa asioineensa?
En tiedä varmuudella, mutta mielestäni ne kapulat tulivat kauppoihin Suomessa vasta joskus 90-luvun lopulla.

Ja sitten toinen asia on se, että tuohon aikaan kassoilla oli varmaan nykyistä enemmän henkilökuntaa suhteessa asiakkaiden määrään, jos ei viivakoodinlukijat olleet käytössä vaan hinnat näpyteltiin koneelle?
Viivakoodit yleistyivät kutakuinkin samaan aikaan kuin tämä kaupan murros paikallismarketeista keskitettyihin hypermarketteihin tapahtui, joten väittäisin että isommissa marketeissa ei ole koskaan näpytelty hintoja manuaalisesti koneille, paitsi toki satunnaisissa poikkeustapauksissa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Huomattavasti enemmän. Eli asiakkaita oli ruuhkautuneena vähemmän per kauppa, joten kassoilla oli rennompi meininki, joten kapuloille ei ehkä ollut tarvetta...

Itsekin asioin paljon pienissä lähikaupoissa, ja harvoinpa siellä kassalla yhtä aikaa kovin montaa asiakasta oli. :)
Vähän sama. Siksi noista kapuloista nillittäminen tuntuu mulle olevan sellainen first world problem..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Kapuloiden laittamisessa kassahihnalle on vähän sama juttu kuin rullaportaissa seisominen väärällä puolella. Ei siitä mitään virallista lakia ole olemassa, mutta olisi silti mukava jos kaikki tajuaisivat miten homma toimii parhaiten.
Aika etäisesti sama. Rullaportaissa on selvästi oikea ja väärä tapa, enkä edes tarkoita kumpi puoli vaan ettei niitä sovi kahden ihmisen tukkia. Kapulaan taas ei ole mitään yhtä ja oikeaa käytäntöä. Lähinnä jostain standupista on taidettu ottaa vähän liian tosissaan oppia, jos pitää alkaa passiivis-aggressiivisesti esiintymään hihnalla.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 491
1980-luvun loppupuoliskolle saakka shekit olivat todella yleinen maksuväline kaupoissa.

1980-luvun alkupuoliskolla ne viivakoodinlukijat tulivat keskikokoisiin kauppoihin kassoille. Siitä ei ole mitään tietoa olisivatko tulleet isoimpiin marketteihin Suomessa jo 1970-luvulla.

Kapuloista ei ole mitään muistikuvaa milloin ovat ilmestyneet kauppoihin.
Kyllä ne viivakoodit alko yleistyä vasta 80-luvun puolvälin aikaaan ja vasta ysärillä päästiin lopullisesti eroon kassaan lyötävistä hinnoista. Muistan kun 80-luvun lopulla opiskelukavereita työskenteli kaupoissa ihan keskikokoisessa Valintatalossa kassa muisti suurimman osan hinnoista lähes ulkoa. Kassoilla oli tietty muovisia hintalistoja mistä noita hintoja tarvittaessa haettiin

Milloin tuli kauppoihin kassat, joissa tuotteiden hintojen luku perustui...
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Aika etäisesti sama. Rullaportaissa on selvästi oikea ja väärä tapa, enkä edes tarkoita kumpi puoli vaan ettei niitä sovi kahden ihmisen tukkia. Kapulaan taas ei ole mitään yhtä ja oikeaa käytäntöä. Lähinnä jostain standupista on taidettu ottaa vähän liian tosissaan oppia, jos pitää alkaa passiivis-aggressiivisesti esiintymään hihnalla.
Rullaportaista puheenollen, tyhmyydestä voi myös syyttää tilojen suunnittelijoita silloin kun portaat toimivat "väärinpäin" eli vasemmalta mennään ja oikealta tullaan... Kyllähän yleiseksi standardiksi on muodostunut päinvastainen, mikä on loogista koska Suomessa on oikeanpuolinen liikenne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Sinänsä mielenkiintoista, että täällä pidetään sosiaalisten normien omaksumista ja laumakäyttäytymistä älykkyyden merkkinä. Nuohan vaan kertovat, kuinka tehokkaasti ihminen havainnoi ympäristöään ja sopeutuu yhteisiin normeihin ja käyttäytymissääntöihin.

Sitten muualla jotkut käyttäjät pitävät apple-uskovaisia lampaina, mutta tässäkin on myös vaan omaksuttu tietty käyttäytymismalli muilta, sitä yhtään kyseenalaistamatta.
 
Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 310
Jos nyt näin myyjän näkökulmasta pitää antaa mielipide kassakapula asiaan, niin se kapula pistetään omien ostosten jälkeen. Aivan sama onko siinä takana joku tulossa vai ei. Siinä se kertoo mahdolliselle seuraavalle asiakkaalle, että ostokset loppuu siihen ja voi laittaa omat perään JA myyjälle, että tästä menee poikki.
Kyllä se pistetään aina ennen omia ostoksia. En minä palvele seuraavaa asiakasta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Kapulan paneminen riippuu ihan siitä, että millä tavalla edellinen asiakas toimii. Jos se panee, niin sitten ei itse tarvitse panna, mutta voi toki panna sitten vuorostaan seuraavaa asiakasta. Tai -kkaalle siis. Joskus voi jopa panna molempia, jos sille päälle sattuu.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Jos nyt näin myyjän näkökulmasta pitää antaa mielipide kassakapula asiaan, niin se kapula pistetään omien ostosten jälkeen. Aivan sama onko siinä takana joku tulossa vai ei. Siinä se kertoo mahdolliselle seuraavalle asiakkaalle, että ostokset loppuu siihen ja voi laittaa omat perään JA myyjälle, että tästä menee poikki.
Miksi kapula pitäisi laittaa jos toista asiakasta ei ole?
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Kyllä se pistetään aina ennen omia ostoksia. En minä palvele seuraavaa asiakasta.
Millä logiikalla se jälkeen tuleva kapula on sen enempää seuraavan asiakkaan palvelemista kuin ennen tuleva kapula edellisen asiakkaan palvelemista? Vai onko sinusta ihan ok palvella edellistä asiakasta kuitenkin? Minusta aina tuntunut loogiselta laittaa se kapula ostosten jälkeen, "tästä eteenpäin en halua enää maksaa" - sitä paitsi ne kapulat ovat muutenkin silloin helpommin ulottuvilla.

Miksi kapula pitäisi laittaa jos toista asiakasta ei ole?
Joskus käynyt niin, että kun vähänkään enemmän ostoksia, niin niitä ehtii tulla - laitan itsekin sen kapulan jos ei ostosten määrä ole sellainen, että olen varma, että jono on tyhjä myös viimeisen tuotteen kohdalla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jos nyt näin myyjän näkökulmasta pitää antaa mielipide kassakapula asiaan, niin se kapula pistetään omien ostosten jälkeen. Aivan sama onko siinä takana joku tulossa vai ei. Siinä se kertoo mahdolliselle seuraavalle asiakkaalle, että ostokset loppuu siihen ja voi laittaa omat perään JA myyjälle, että tästä menee poikki.
Minä olen tästä samaa mieltä, kuten iltiksen kyselyn perusteella suurin osa muistakin. Samaisessa iltiksen artikkelissa kuitenkin eräs kauppias on ihan eri mieltä asiasta:

Helsinkiläisen K-Supermarket Laajasalon kauppias Hannu Roine, kumman kuuluu laittaa kapula?

– Se seuraava, joka tulee kassalle, laittaa kapulan ennen omia ostoksiaan. Väittäisin, että 95 prosenttia asiakkaista tekee näin, sanoo kauppias Roine.
Onneksi Roine toteaa perään kuitenkin, ettei ole ollut kassalla töissä aikoihin ja että asia olisi syytä tarkistaa vielä hihnatyöntekijöiltä. :D
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
499
Itsehän olen erilainen nuori; Laitan aina kapulan kumpaankin päähän, ellei edellä menevä ole laittanut.
Tosin myös kiitän häntä kun hän laittaa kapulan ostoksiensa perään.

Sillä kiitoksella saa hämmentyneitä ilmeitä "Vittua siinä kiittelet yms"
Joskus myös vienon hymyn :)
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
492
Kyllä ne viivakoodit alko yleistyä vasta 80-luvun puolvälin aikaaan ja vasta ysärillä päästiin lopullisesti eroon kassaan lyötävistä hinnoista. Muistan kun 80-luvun lopulla opiskelukavereita työskenteli kaupoissa ihan keskikokoisessa Valintatalossa kassa muisti suurimman osan hinnoista lähes ulkoa. Kassoilla oli tietty muovisia hintalistoja mistä noita hintoja tarvittaessa haettiin

Milloin tuli kauppoihin kassat, joissa tuotteiden hintojen luku perustui...
Offtopicia:

Olen todistanut kuinka vielä ysärin lopulla Saksassa Aldin kassasetä joutui naputtelemaan tuotekoodit käsin koneeseen. Hommassa oli selvästi rutiinia, kun kauppias vasemmalla kädellä pyöritteli tuotteita ja oikealla naputti koodin kassakoneeseen katsomatta. Vauhti oli about yhtä nopeaa kuin että samat tavarat olisi vedetty viivakoodinlukijan läpi. Piippausten sijasta kuului vain hirveä näppäimien rapina :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Mistä tiedät mihin ne edellisen ostokset loppuu?
Tästä muuten muistui se ainoa kerta kun itse olin ongelmissa kapulan kanssa. Joku heitti kapulan ostosteni perään sillä välin kun kurottauduin kohti suklaapatukkaa toisella puolella kassaa. Siinä tuli sellainen lievä "aijaa, mä oonki jo näköjään valmis" -fiilis sen patukan kanssa - heitänkö sen vielä hihnalle vai en? Laitoin hihnalle ja maksoin ostokset. Kyllä siinä jonossa seuraava lievästi minun päätäntävaltaani loukkasi. Aion hakea KELA:lta korvauksia.

Itsehän olen erilainen nuori; Laitan aina kapulan kumpaankin päähän, ellei edellä menevä ole laittanut.
Tosin myös kiitän häntä kun hän laittaa kapulan ostoksiensa perään.

Sillä kiitoksella saa hämmentyneitä ilmeitä "Vittua siinä kiittelet yms"
Joskus myös vienon hymyn :)
Hyväkäytöksinen nuori, mutta kiittäminen on ehkä vähän överiä. Oven auki pitämisestä voi kiittää, mutta siinäkin puolimutisten ilmaistu "..tos" tai "..T'ti" riittää hyvin. Tai hymy ja nyökkäys. Se toimii monessa tilanteessa eikä velvoita toista osapuolta vastaamaan mitenkään. Toisin kuin "kiitos", joka vähintään velvoittaa hymähtämään jos ei ihan "ole hyvään" saakka kykene.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774
Rullaportaista puheenollen, tyhmyydestä voi myös syyttää tilojen suunnittelijoita silloin kun portaat toimivat "väärinpäin" eli vasemmalta mennään ja oikealta tullaan... Kyllähän yleiseksi standardiksi on muodostunut päinvastainen, mikä on loogista koska Suomessa on oikeanpuolinen liikenne.
Paljon parjatussa kauppakeskus Redissähän on joku aukio, oliko Tokio- vai Japani-aukio jonne rullaportaat menee just noin päin. Taitaa olla tarkoituksella noin laitettu. Kiva pikku piirre, Japanissahan on vasemmanpuoleinen liikenne :tup:
 
Juu siis pointti ei ollut se että odottaisin sitä "ole hyvä" tai muuta sellaista, vaan se että ihmiset yleensä ottaen hämmästyvät kun sanon kiitos, ..tos, kiits tms.
Menevät hämilleen tuosta.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Minä sanoisin sellaista ihmistä tyhmäksi, joka saa riidan aikaiseksi jostain kapulasta. Minä huolehdin omista ostoksistani ja en vaivaa päätäni sillä, että mitä muut sekoilee.

Kun on etukäteen henkisesti valmistautunut siihen, että jotkut tukkii käytävät kun jäävät juoruamaan, joku on just siinä hyllyn edessä arpomassa, mistä pitäisi ottaa jokin tuote, joku alkaa kassalla miettimään, että nää pitäisi kai maksaa eikä löydä lompsaansa ja ties mitä kämmäämistä näiden lisäksi, niin turha siitä on itse hermostua. Kiirehän se on, mikä saa yleensä pinnan kiristymäån, joten pitäisi jotenkin huolehtia siitä, että ei ole mikään tulipalokiire, kun sinne kauppaan juoksee, vaan on ihan hyvää aikaa selvitä muiden toilailuista eikä myöhästy mistään.

Sama pätee kyllä liikenteeseenkin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Minä sanoisin sellaista ihmistä tyhmäksi, joka saa riidan aikaiseksi jostain kapulasta. Minä huolehdin omista ostoksistani ja en vaivaa päätäni sillä, että mitä muut sekoilee.

Sama pätee kyllä liikenteeseenkin.
Nimenomaan, mietit vain itseäsi ja vitut muista. Olet tyytyväinen suoritukseesi kunhan saat lipattua hihnalle omat paskasi :confused:
Samaa anarkisti-ihmistyyppiä muuten löytyy venäjän kolarivideoista - antaa muiden sekoilla kunhan eivät tule sekaamaan omaa sekoilua. Peltiä rytisee kun jokainen sooloilee itsekseen eikä noudateta yhteisiä sääntöjä.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Nimenomaan, mietit vain itseäsi ja vitut muista. Olet tyytyväinen suoritukseesi kunhan saat lipattua hihnalle omat paskasi :confused:
Samaa anarkisti-ihmistyyppiä muuten löytyy venäjän kolarivideoista - antaa muiden sekoilla kunhan eivät tule sekaamaan omaa sekoilua. Peltiä rytisee kun jokainen sooloilee itsekseen eikä noudateta yhteisiä sääntöjä.
Noinkos minä sanoin?
En ala kouluttamaan muita ihmisiä, väistelen, odotan, saatan kysyä, että voisinkos minä äkkiä ottaa ton tosta, laitan kapulan, jos sitä ei ole, odottelen rauhassa, kun joku etsii sitä lompsaansa.
En aiheuta kenellekään vitutusta ja pyrin olemaan hermostumatta muihin.

Koskee toki vain tahatonta kämmäilyä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Paljon parjatussa kauppakeskus Redissähän on joku aukio, oliko Tokio- vai Japani-aukio jonne rullaportaat menee just noin päin. Taitaa olla tarkoituksella noin laitettu. Kiva pikku piirre, Japanissahan on vasemmanpuoleinen liikenne :tup:
Siitähän tämä just mieleen tulikin, tosin mun mielestä toi ei ole mikään "kiva pikku piirre"... Enkä edes huomannut, että tuossa oli mitään japaninaukiota...
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
340
Joku keskustelu jostain kapuloista ja kenen sen kuuluu laittaa. Ihoviiltoja täällä suoritan lähes :kahvi:

Mahtaa elämä olla oman perseen pyyhkimisen kannaltakin liian työlästä, jos se kapulan laittaminen ostoksien perään (tai eteen) on asia josta pitää tehdä ongelma.

Tuolla negatiivisuudella varmaan yhdistävä tekijä on se, että samat henkilöt ovat niitä jotka ovat nukkuneet huonosti, heräävät niin sanotusti väärältä puolelta sänkyä ja joku tulee herättämään ajallaan, niin muistetaan suuttua sille toiselle, vaikka ei se ole sen toisen vika, että olet nukkunut huonosti. Samoin kun jos sen kapulan unohtaa laittaa sinne ostoksien perään, niin se seuraava asiakas voi miettiä sitä omaa käyttäytymistä tasan siihen asti kun itse unohtaa seuraavalla kerralla myös merkata omat ostoksensa kapulalla.

Itse olin ennen melko negatiivinen tavalla että nou nou, everything sucks, kunnes tulin varmaan uskoon :cigar2: Samalla elämä on opettanut yllättävän paljon, miten ihmiset kuvittelevat olevansa oikeassa vain oman napansa suhteen. Vähän esimerkiksi työni puolesta kun soittelen ihmisille tuhannen asiakaspaikkojen yökerhoissa ja joku tulee antamaan palautetta, että musiikki on huonoa tanssilattian ollessa täynnä, niin mikäs siinä kertoessa miten itselleni ollaan jo ala-asteella opetettu että samassa tilassa kun on muitakin, pitää ymmärtää heitäkin ja monet soineet kappaleetkin ovat muiden ihmisten toiveita. Aina ei asiakas ja paikka kohtaa, mutta siitä ei pidä sen asiakkaan olla negatiivinen jos muilla on hauskaa ja juuri sinä haluat sitä kersantti karoliinaa, joka on sama asia kun vetäisin koko muuta tuhatta ihmistä isällisellä avarilla poskeen.

Enemmän kyllä silti nykyään jostain syystä saan kiitosta iltojen jälkeen kuin ennen ja tulen sitä popedankin toivojaa vastaan kertomalla missä mättää ja olisiko mitään muuta kappaletta millä saisin hänen iltansa pelastettua. Yleensä pääsee yhteisymmärrykseen ja molemmille jää hyvä mieli kun se, että kysyn asiakkaalta tietääkö missä on takki ja ovi? Lisäten vielä että kun tulee seuraava asiakas ja näytän jo valmiiksi vittuuntunelta vaikka se ei ole sen ihmisen vika, että edellinen asiakaskohtaaminen oli vaikkapa sellainen missä jonkun ihmisen paha olo purkautui siellä missä pystyi parin paukun jälkeen purkaa tunteitaan.

Vaikka tulikin jokseenkin yksinkertainen havainnollistaminen, niin peace. Ymmärtäkää muitakin, niitä tyhmiäkin koska se tyhmä saattaa olla juuri sinä.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Joku keskustelu jostain kapuloista ja kenen sen kuuluu laittaa. Ihoviiltoja täällä suoritan lähes :kahvi:

Mahtaa elämä olla oman perseen pyyhkimisen kannaltakin liian työlästä, jos se kapulan laittaminen ostoksien perään (tai eteen) on asia josta pitää tehdä ongelma.

Tuolla negatiivisuudella varmaan yhdistävä tekijä on se, että samat henkilöt ovat niitä jotka ovat nukkuneet huonosti, heräävät niin sanotusti väärältä puolelta sänkyä ja joku tulee herättämään ajallaan, niin muistetaan suuttua sille toiselle, vaikka ei se ole sen toisen vika, että olet nukkunut huonosti. Samoin kun jos sen kapulan unohtaa laittaa sinne ostoksien perään, niin se seuraava asiakas voi miettiä sitä omaa käyttäytymistä tasan siihen asti kun itse unohtaa seuraavalla kerralla myös merkata omat ostoksensa kapulalla.

Itse olin ennen melko negatiivinen tavalla että nou nou, everything sucks, kunnes tulin varmaan uskoon :cigar2: Samalla elämä on opettanut yllättävän paljon, miten ihmiset kuvittelevat olevansa oikeassa vain oman napansa suhteen. Vähän esimerkiksi työni puolesta kun soittelen ihmisille tuhannen asiakaspaikkojen yökerhoissa ja joku tulee antamaan palautetta, että musiikki on huonoa tanssilattian ollessa täynnä, niin mikäs siinä kertoessa miten itselleni ollaan jo ala-asteella opetettu että samassa tilassa kun on muitakin, pitää ymmärtää heitäkin ja monet soineet kappaleetkin ovat muiden ihmisten toiveita. Aina ei asiakas ja paikka kohtaa, mutta siitä ei pidä sen asiakkaan olla negatiivinen jos muilla on hauskaa ja juuri sinä haluat sitä kersantti karoliinaa, joka on sama asia kun vetäisin koko muuta tuhatta ihmistä isällisellä avarilla poskeen.

Enemmän kyllä silti nykyään jostain syystä saan kiitosta iltojen jälkeen enemmän kuin ennen ja tulen sitä popedankin toivojaa vastaan kertomalla missä mättää ja olisiko mitään muuta kappaletta millä saisin hänen iltansa pelastettua. Yleensä pääsee yhteisymmärrykseen ja molemmille jää hyvä mieli kun se, että kysyn asiakkaalta tietääkö missä on takki ja ovi? Lisäten vielä että kun tulee seuraava asiakas ja näytän jo valmiiksi vittuuntunelta vaikka se ei ole sen ihmisen vika, että edellinen asiakaskohtaaminen oli vaikkapa sellainen missä jonkun ihmisen paha olo purkautui siellä missä pystyi parin paukun jälkeen purkaa tunteitaan.

Vaikka tulikin jokseenkin yksinkertainen havainnollistaminen, niin peace. Ymmärtäkää muitakin, niitä tyhmiäkin koska se tyhmä saattaa olla juuri sinä.
Näinhän se on, muut olisi hyvä ottaa aina huomioon, kunhan kaikki osapuolet samalla muistavat myös sen että johonkin se "käännä toinen poski" -ajatusmallin raja pitää vetää.

Ja siis eihän tässäkään ketjussa tainnut olla kuin pari kommentoijaa, joita tuo kapulan käyttö/käyttämättömyys häiritsi ja loput vaan ovat sitten keskustelleet asiasta.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Itsehän olen erilainen nuori; Laitan aina kapulan kumpaankin päähän, ellei edellä menevä ole laittanut.
Tosin myös kiitän häntä kun hän laittaa kapulan ostoksiensa perään.

Sillä kiitoksella saa hämmentyneitä ilmeitä "Vittua siinä kiittelet yms"
Joskus myös vienon hymyn :)
Voi ei, taidat syyllistyä kulttuuriseen omimiseen, koska eihän meidän suomalaiseen kulttuuriimme kuulu kiittää eikä varsinkaan puhua ventovieraille. ;)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 251
Rullaportaista puheenollen, tyhmyydestä voi myös syyttää tilojen suunnittelijoita silloin kun portaat toimivat "väärinpäin" eli vasemmalta mennään ja oikealta tullaan... Kyllähän yleiseksi standardiksi on muodostunut päinvastainen, mikä on loogista koska Suomessa on oikeanpuolinen liikenne.
Lielahden prismassa on vasemmanpuoleinen liikenne liukuportaissa ja niissä meinaa aina mennä väärälle puolelle jos kukaan ei ole tulossa vastaan vaikka siellä tulee käytyä niin usein että sen muistaa.
Alunperin ne toimivat oikeinpäin mutta muutettiin jostain syystä myöhemmin, joku muotioikku kenties mutta melko raivostuttava.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
649

Clash Ohlsonilla on nuo väärinpäin olevat liukuportaat tietääkseni joka kaupassa jossa ns. omat liukuportaat. Onneksi ei ole asiaa ollu ko. kiinakauppaan joten ei häiritse sinänsä.

Tuosta kapulakiistasta tuli mieleen ehkä dorkin kassatyöntekijä ikinä. Edelläni oli joku jamppa pienten ostosten kanssa. Hänellä sellaisessa rykelmässä kaikki ostokset joten en jaksanut laittaa sitä tikkaria väliin vaan ladoin oman rykelmän jotain metrinpäähän edellisestä. Ei siis ketään tullut minun takana. Mitä tekee tämä sankari? Piippailee edellisen asiakkaan ostokset ja venaa niinkauan että mun ostokset tulee kohdalle ja jatkaa siitä piippailua edellisen laskuun. Ihan satavarmasti näki kyllä että on eri asiakkaan ostokset. Jos ei nähnyt niin ihan väärässä paikassa töissä. Niin selkeä tilanne että menin ihan lukkoon hämmästyksestä. Muuten mulle on ihan sama vaikka joutuisi laittaa ne kaikki palikat vaikka peräkkäin. Koskaan käynyt mielessäkään että niiden siirtely olisi jotenkin ylivoimaista.

Mutta ei siinä mitään, en lähtökohtaisesti odotakaan kassatyöntekijän olevan mikään älyn jättiläinen mutta jotain rajaa sentään pitäisi olla rekryissä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 483
Viestejä
4 163 825
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom