Rallin MM-sarja 2018

greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Kaikki siis rikkoi tarkoituksella renkaansa, myös Neuville viimeisellä pätkällä, kun huonoa säkää ei ole olemassa, ei nyt eikä ikinä.
Neuville sentään näki kiven ja rehellisesti sanoi, ettei voinut väistää vaikka yritti. On se aina tuuristakin kiinni, että osuuko, raapaiseeko vai meneekö hiuksen hienosti ohi, mutta kuljettaja omalla ajollaan laittaa autonsa niihin riskeihin paikkoihin, missä kiven iskun mahdollisuus on eksponentiaalinen.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 845

Muilla voi olla huonoa tuuria muttei Latvalalla? Latvala vain tyrii aina, vai mitä yrität sanoa
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
893
Joo, kuinkahan monesti Latvalakin on sanonut että ei voinut väistää kiveä/kantoa ja porukka nauraa näille selityksille.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Joo, kuinkahan monesti Latvalakin on sanonut että ei voinut väistää kiveä/kantoa ja porukka nauraa näille selityksille.
Nuo kivet liikkuu paikotellen jokaisen kuskin kohdalla. Jos et aja nopeinta linjaa niin häviää aika monta sekuntia, nuo Latvalan ojasta löytämät on eri asia. Joskus joutuu myös päättämään, että ajatko kiveen vai ajatko ulos, aikaa ja tilaa voi olla vähän.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Ei ennen ollut näin isoa ongelmaa, onko reitit selvästi huonompia kuin ennen vai vika kalustossa? Maavara näyttää nykyisin kyllä aika pieneltä soraralleissakin ja vähintään yksi Toyota on aina jotenkin ongelmissa tekniikan tai kestävyyden kanssa, ei muilla talleilla autot hajoa samaa tahtia.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Silti ku taas kattoo, ni Loebilla on joko maailman kirkkain ja tehokkain kristallipallo, taikka sitten joku muu kikka millä se aina onnistuu salamyhkäisen hyvin, kuten hänen huippuaikoina. On jopa ärsyttävän hyvä.
Onhan se pelkästään asvaltilla tuo renkaiden valinta välillä hieman taidetta. Olosuhteet olikin erilaiset niin renkaiden paineet voi olla pielessä tai seokset, ei lämpene tai ylikuumenee ja saattaa toimia toisella, mutta ei toisella pätkällä, kokemus auttaa.

Joskus jo pelkkä osallistuminen voi riittää nakertamaan joidenkin itseluottamusta tai saada yrittämään liikaa. Saattoi Henri Toivosenkin osallistuminen asvalttiralliin aiheuttaa muille paineita. On ollut tiedossa pikkuformuloiden menestys, F1 testissä 1,4s nopeampi kuin tiimin kuski, kestävyyskisat Derek Bell:n ja Jonathan Palmerin kanssa Porsche 956:lla, pystyykö samaan vauhtiin?
 
Liittynyt
23.07.2018
Viestejä
7
En ainakaan täällä hehkuttamassa sen nousua muiden epäonnella. Tojota sattui valitsemaan toki oikeat renkaat eilen mutta en nyt muuten nostaisi Latvalan taitoja esille.
Kukaan mitään hehkuttamista ole vaatinut tai pyytänytkään. Aivan helvetin typerää ja lapsellista silti tulla pelkästään parjaamaan, oli kyseessä sitten epäonni tai selkeä ajovirhe. Se on mun mielestä ihan hyvä neuvo elämään yleisestikin, että jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin kannattaa olla sanomatta.

Kumman sitkeässä kannustus näytti olevan facebookin suomalaisissa moottoriurheilu- ryhmissäkin, kun johdossa oli. Ei varmaan ainuttakaan tsemppikommenttia. Nyt sitten ”yllättäen” haukutaan alimpaan helvettiin oikein porukalla. Sääliksi käy kuinka aikuiset ihmiset voi olla noin lapsellisia.
 
Kimi saa myös aina kaikki paskat niskaansa ajaa sitten miten tahansa ja jos voittaa niin sillekin keksitään joku tekosyy, että miten tällä kertaa...

Kaikilla ei ole edes enää omaa mielipidettä, jos kaverit on paikalla, oikein hävettää se peesaus, kun ilme kertoo muuta! Ei kaveruus mielipiteestä kiinni ole tai sitten on aika huonolla pohjalla. Mennään jonkun vallitsevan trendin mukaan ja pidetään siitä kiinni, voi helvetti oikeesti! Mielipiteitä saa ja pitääkin olla, kunhan ne on omia.
 
Jep. Ei kyllä silti äkkiä toista samanlaista sylkykuppia suomalaisista moottoriurheilijoista mieleen tule, mitä Latvala on. Eikä siinä mitään, saahan sitä risuja antaa kun niiden paikka on, mutta senkin voi tehdä eri tavalla kun jollakin yhdellä lauseella, joka sisältää pelkkää haukkumista. Ei J-M ainakaan mulle ole mitään velkaa tai pahaa tehnyt, niin en näe mitään syytä häntä mollata.
 
Keke Rosberg, se kaikki vittuilu lehdistöä myöten! Aina nostetaan Pironin loukkaantuminen ja Villeneuven kuolema esiin, Keijoltakin hylättiin joku kisa ja ajoi sen minkä ilman turboa pystyi, ohitti Sveitsin Gp:ssä Ranskan Dijonissa loppukierroksilla Prostin ja voitti sen kauden ainoan kisan! Ohitus oli myös hieno, vaikka ei sitäkään varmaan kukaan myönnä, ei tarvittu turboa turboauton ohitukseen! Tais olla Prostilla renkaat aika loppu, ohitus ei tosiaankaan tapahtunut radan pitkällä suoralla. Pisteet jaetaan vasta maalissa ja mestaruus kauden jälkeen.

Saivat sentään Pironin jalat jotenkin ihmeellä korjattua ja henki lähti vasta kilpaveneilyssä. Minä olen perehtynyt, vaikka ei ikä riitä, että suorana olisin nähnyt noita kisoja, löytyyhän noita kisoja netistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Keijo sentään oli ja on äijä.

JM on useammankin kerran alkanut itkemään löydettyään juuri sen kiven jota kukaan ei edes yrittänyt etsiä.

Tässä testotoksisessa skenessä on tärkeää pitää vastoinkäymisienkin keskellä pää ylhäällä. Jos osoittaa heikkoutta, alfaksi haluavat betat hyökkäävät joukolla kimppuun. Moottoriurheilu on loppupeleissä aika yksinkertaista.
 
Keijosta olen samaa mieltä, mutta eihän moottoriurheilu yksinkertaista ole, rahat pitää löytää jostakin, että pääsee edes huipulle. Säädöissä on mahdollisuus loputtomaan yhtälöön, mutta sieltäkin löytyy ne ketkä oppivat toisia paremmin, Latvala on se kokeilija, epäilijä ja luotto puuttuu liian usein omiin säätöihin. Tommi tietää kyllä sen säätämisen, mutta vaikea se on muillekin hakea optimia, jos hänen tietoja edes hyödynnetään. Jean Todt käski muuttaa välillä Kankkusen säätöjä kaikessa salaisuudessa, kokeili huomaako eroa, kyllä huomasi!

Pitää myös ymmärtää mikä on pielessä, ei kokeileminen välttämättä auta! Latvala olisi hyvä takavetoisella, mutta joutuu nykyisin sopeutumaan lähes rata-autoon, ajotyyli ei ole välttämättä nykyautoille tehty, ajattelee liikaa myös asioita, siis tekee asiat itselle liian vaikeeksi.

Ei herkkyys väärin ole, Häkkinenkin on muutaman kyyneleen tirauttanut keskeytettyään tai voitettuaan, ratkaisevat asiat löytyy muualta. Tämä on siis vain miun mielipide, josta saa olla mitä mieltä tahansa.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
308
Ei se ole epäonnea, että Latvala tyrii joka helvetin kerta ja rikkoo renkaansa ihan itse. Enkä kutsuisi päin helvettiä tehtyä rengasvalintaakaan epäonneksi, sillä talleilla on osaavat meteorologit ja insinöörit, joiden tehtävä on laskea paras ratkaisu kaikki muuttujat huomioiden.
Veren perintönä tullu Jari Matille nuo ulosajot,muistan kun Jari Latvala veti suurajojen stipendiaattina Asconan pöpelikköön ensimmäisen erikoiskokeen ensimmäisessä mutkassa.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Latvalalla voi olla myös sekin että se on vielä semmoi vanhanliiton F-Cupin takavetomies, eli sen pohjalta lähteny tänne nykyiseen rallin MM-sarjaan, missä sillä takavetotyylillä ei tee mitään. Ranskalaiset luonnostaan aloittavat etuvetoisilla asvaltilla, jonka tyylin voi nykyään muuntaa suoraan sorallekkin johtuen nykyautojen kehittyneisyydestä. Oikeestaan Tommi oli viimeinen suomalainen kuski joka osas sen muuntautumisen siihen ratatyyliin parhaiten ku sille oli tarvis ja hänhän pärjäis nykypäivänä vielä oikeinkin hyvin tuolla poluilla. Hyvänä esimerkkinä San Remo-ralli 1999, mestarin suoritus.
Lapilla on myös kartingissa SM-kultaa (ICA) ja pronssia (formula A).
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
525
Uskotteko itsekkään juttujanne... Latvala on voittanut kisoja joka alustalla ja onnistunut viimeiset 10 kautta voittamaan vähintään kisan joka kausi. Kova suoritus kun ajaa väärällä tyylillä ja yrittää vaan sopeutua koko ajan. Ai hitto mikä mestari Latvalasta olis tullut kun isi olis ostanut ensiautoksi Citikan Corollan sijaan. :rofl:
 
Eihän tuolla kukaan aja ns. quattro-tyylillä. Kerrankin kehui, että miten hyvä auto oli ajaa, vaikka meni se nytkin välillä hieman räyhäämiseksi kaasun kanssa, jos oikein kriittisenä kattoi. Asvaltilla ajoa on selvästi parantanut lähivuosina, vaikka onhan ne autotkin muuttuneet.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 054
Eihän tuolla kukaan aja ns. quattro-tyylillä. Kerrankin kehui, että miten hyvä auto oli ajaa, vaikka meni se nytkin välillä hieman räyhäämiseksi kaasun kanssa, jos oikein kriittisenä kattoi. Asvaltilla ajoa on selvästi parantanut lähivuosina, vaikka onhan ne autotkin muuttuneet.
"Kaasu pohjassa joka paikkaan ja jarrulla leikkaa suurimmat" :rofl: kaasun nosto väärässä paikassa ni lepikko soi :D

Uskotteko itsekkään juttujanne... Latvala on voittanut kisoja joka alustalla ja onnistunut viimeiset 10 kautta voittamaan vähintään kisan joka kausi. Kova suoritus kun ajaa väärällä tyylillä ja yrittää vaan sopeutua koko ajan. Ai hitto mikä mestari Latvalasta olis tullut kun isi olis ostanut ensiautoksi Citikan Corollan sijaan. :rofl:
Latvala on pikkutarkka ajamisestaan. Ihan ku hänellä ei olis 100% luottoo itseensä. Autoon voi olla mut jos jompi kumpi mättää ni se ajaminen ei oo "varmaa ja rauhallista".
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 027
Se analysoi liikaa omaa ajoaan ja miettii liikaa. Monesti on vaan parempaa et antaa sen keskittymisen flowin viedä sitä ajoa ilman että erikseen miettii mitään. Mäkinen on tässäkin erinomainen esimerkki, muuten rento ja leppoisa kaveri, mut sit ku valo vaihtuu vihreäksi ni se menee semmosseen aivan toisenlaiseen persoonaan, rauhallinen pokerinaama pysyy samana koko pätkän läpi ja tulosta syntyy. Latvalalla voi olla keskittymisvaikeuksia ja semmosta et se ei pääse siihen rauhalliseen ajomoodiin sitte millään.
Tunnen muutaman Latvalan lähipiiristä ja juuri tuosta on kyse, mies ei luota itseensä. Vaatii todella paljon lisäksi henkistä tukea taakseen että pystyy keskittymään.
Vääräleuat ei tätä usko tietenkään mutta näin on. Mies osaa olla nopea paikoitellen mutta ongelmat korostuu turhan usein ja ulosajot on siitä seurausta.

Eniten persoonassa ärsyttää se turha lässyttäminen ja suoranainen nössöys. Joku voisi miettiä onko se yksityiselämäkään ihan kunnossa kun tulokset on aikalailla sukeltanut viime vuosina.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 027
Sikäli on outoa että jos kerta kaverilla on autoon luottoa, ni sit ei oo itseensä luottoa yhtään ja virheitä tulee. Ne harvat kerran ku esim. Mäkinen ajoi ulos oli joko sen omaa ahnehtimista taikka sitten auto ei ollu 100 % kunnossa, koskaan se ei ollu omasta luotosta kiinni. Täysin päinvastaiset asetelmat.
Mitä se luotto sitten autoon Latvalan tapauksessa loppujen lopuks on. Eihän hän voi sitä sanoa että luottaako autoon 100% tallin puolesta koska muutenkin on jo aika löysässä hirressä tallipaikan suhteen vaikka uuden pahvin nyt saikin. Eniten se mättää varmaankin ettei luota omaan ajamiseensa ja kykyihinsä eikä pysty sitten autolla ajamiseenkaan keskittymään. Joku myös joskus nosti tuon kartturin esiin että onko hän paras vaihtoehto.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
"Kaasu pohjassa joka paikkaan ja jarrulla leikkaa suurimmat" :rofl: kaasun nosto väärässä paikassa ni lepikko soi :D
Asvaltista oli kyse, tietysti veto pitää olla päällä, mutta ei tarvi ottaa edes mallia Hurley Haywood:sta, Hans Stuck:sta tai Walter Röhrl:stä mallia IMSA, joka sekin oli jotain muuta kuin se quattro-tyyli!

Sitten jos oikeasti IMSA:sta puhutaan niin ylimieliset jenkit kehottivat menemään takaisin europpaan sillä "perheautolossilla", eka kisassa kakkonen ja seuraavassa ykkönen ja lopuksi veivät kaiken, vaikka sääntöjä muutettiin, kieltivät sitten nelivedon, kun jenkkiautot ei voittaneet! Siellä oli tosin sitä mainitsemaasi vasemman jalan jarrua reilummin käytössä, että ahtopaine pysyi ylhäällä, kun reilun parin litran koneesta otettiin yli 700hv. Vaikuttaa että umluft ei ollut käytössä käytössä, siis varhainen versio antilag:sta. Audi testasi myös rallin puolella pohjaan painuvaa kytkinpoljinta, kun vaihdetta vaihtoi, toivattavasti ei kenelläkään jäänyt räpylöitä alle, kun poljin liikkui itsekseen, tais siinä kepissä nappi olla, videon olen tuosta nähnyt.

Viimeksi muokattu:

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Kieltämättä nyt menee pahasti offin puolelle, mutta minä en ikinä tykkää kenenkään viestistä, kun se voidaan muuttaa ihan miksi tahansa, esim. minä muutin tuota edellistä moneen kertaan ja tuo alkuperäinen oli vain se eka lyhyt teksti videon kera.

Se voi myös mennä näin, että muokataan Hitlerin oleva elossa ja kairaavan kaikkia homoja eläimiä perseeseen ja tappaa kaikki muut ihmisiä myöten! Tämä on siis esimerkki, ei mitään vittuilua, mutta noin se voi pahimmillaan mennä tai jopa vielä huonommin!

Joskus olisin jopa halunnut tykätä viestistä, mutta oma linja saattaa olla joskus jopa hieman liian tiukka, kaikkea voidaan vääristellä, mistäkö tiedän, kun ei siihen tarvittu ennen edes nettiä!

Jos jollakin on asiaan liittyen jotain järkevää sanottavaa niin laittakaa YV:llä, että ei pilata ketjua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
Tunnen muutaman Latvalan lähipiiristä ja juuri tuosta on kyse, mies ei luota itseensä. Vaatii todella paljon lisäksi henkistä tukea taakseen että pystyy keskittymään.
Vääräleuat ei tätä usko tietenkään mutta näin on. Mies osaa olla nopea paikoitellen mutta ongelmat korostuu turhan usein ja ulosajot on siitä seurausta.

Eniten persoonassa ärsyttää se turha lässyttäminen ja suoranainen nössöys. Joku voisi miettiä onko se yksityiselämäkään ihan kunnossa kun tulokset on aikalailla sukeltanut viime vuosina.
Ei millään pahalla, mutta tuo tieto nyt ei vaadi mitään mitään sisäpiirin vinkkiä, että Latvala vaatii paljon henkistä tukea jne. Luulin ainakin, että tuo on ihan yleisesti tiedossa. Mitä nyt henkilön muihin ominaisuuksiin tulee, niin meistä jokainen on omanlaisensa persoona, eikä kaikkia voi miellyttää ja vaikea sitä on muuttaakkaan. Mielummin katselen haastatteluissa tuollaista ”nössöä” kun jotain öykkäröivää kusipäätä, noin karrikoidusti sanottuna. Tiedän kyllä että välimuotoja on olemassa.
 
Aku79

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 085
Ralli on ehkä vaikein moottoriurheilun muoto, virheen ja onnistumisen raja on todella pieni. Mitä lujempaa ajaa omaan limiittiinsä nähden niin virheen mahdollisuus kasvaa.
Rallissa pystyy ajamaan siellä oman limiitin ylärajoilla ja yläpuolella jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se alkaa näkymään virheinä kauden mittaan.

Ne tyypit jotka on voittanut/voittaa mestaruuksia, se limiitti on niin paljon korkeammalla että heille niitä virheitä ei tule niin paljoa, suomeksi sanottuna kyse on ajotaidoista.
Jos ralissa joutuu ajamaan koko ajan lähellä 100% että pysyy kärjen tahdissa, jossain vaiheessa se alkaa näkymään virheinä.
 
Viimeksi muokattu:

koelli

Tukijäsen
Liittynyt
25.03.2018
Viestejä
171
Jos ralissa joutuu ajamaan koko ajan lähellä 100% että pysyy kärjen tahdissa, jossain vaiheessa se alkaa näkymään virheinä.
Eikös tämä sääntö päde lähes kaikkeen tekemiseen niin (moottori)urheilussa kuin sen ulkopuolellakin. Itse en näe että ralli olisi tässä mitenkään eri asemassa.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Ralli on ehkä vaikein moottoriurheilun muoto, virheen ja onnistumisen raja on todella pieni. Mitä lujempaa ajaa omaan limiittiinsä nähden niin virheen mahdollisuus kasvaa.
Rallissa pystyy ajamaan siellä oman limiitin ylärajoilla ja yläpuolella jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se alkaa näkymään virheinä kauden mittaan.
Autojen ajettavuus on varmasti parantunut likimain yhtä paljon kuin formuloissa, mutta rataolosuhteita ei voi kehittää samalla tavalla. Mitä nyt muistikuviani yritän virkistää, niin viime aikoinahan keskeytykset ovat pääasiassa kiveenajoja ja Toyotan tapauksessa myös hyppyjen epäonnistuneista alastuloista. Suoria mutkasta pihalle -tyyppisiä virheitä on nähty kai lähinnä Kris Meekeltä ja vanhaan aikaan Latvalaltakin.
 
Aku79

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 085
Eikös tämä sääntö päde lähes kaikkeen tekemiseen niin (moottori)urheilussa kuin sen ulkopuolellakin. Itse en näe että ralli olisi tässä mitenkään eri asemassa.
Rallissa on vain yksi keino voittaa, elämässä niitä on useita.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 111
Kauden päätöskilpailu

Australian MM-ralli 16-18.11.2018 (24ek:ta yht. 318,64km)

PE: ek 1-8, 101,68km
LA: ek 9-18, 133,00km
SU: ek 19-24, 83,96km Power Stage ek24 Wedding Bells 2 7,16km)
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 111
Perjantai aamupäivän ek:t (kello on tuolla 9 tuntia enemmän)

EK1 Orara East 1 8,77km, TO klo 23:03
EK2 Coldwater 1 14,12km, TO klo 23:43
EK3 Sherwood 1 26,68km, PE klo 00:41
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 111
Kokonaistilanne ek 3/24 jälkeen

1. Östberg (Citroen) 25:34,4 (ajettu 49,57km, KTN 116,3km/h)
2. Lappi (Toyota) +5,4
3. Latvala (Toyota) +5,8
4. Breen (Citroen) +7,0
5. Paddon (Hyundai) +7,3
6. Tänak (Toyota) +7,8
7. Suninen (Ford) +13,6
8. Evans (Ford) +14,8
9. Neuville (Hyundai) +19,2
10. Ogier (Ford) +27,6

EK3: Mikkelsen (Hyundai) ulosajo ja auto vaurioitui sen verran että joutui keskeyttämään
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 111
Perjantai iltapäivän ek:t (kello on tuolla 9 tuntia enemmän)

EK4 Orara East 2 8,77km, PE klo 03:32
EK5 Coldwater 2 14,12km, PE klo 04:12
EK6 Sherwood 2 26,68km, PE klo 05:10
EK7 Destination NSW SSS18 1 1,27km PE klo 07:37
EK8 Destination NSW SSS18 2 1,27km PE klo 07:47
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 111
Kokonaistilanne ek 8/24 jälkeen

1. Östberg (Citroen) 53:37,4 (ajettu 101,68km, KTN 113,8km/h)
2. Breen (Citroen) +6,8
3. Latvala (Toyota) +8,7
4. Paddon (Hyundai) +12,5
5. Tänak (Toyota) +16,9
6. Lappi (Toyota) +28,3
7. Ogier (Ford) +38,2
8. Evans (Ford) +45,2
9. Suninen (Ford) +47,2
10. Neuville (Hyundai) +1:11,9

EK5: Lappi hävisi 20s kärjelle moottorin käyntihäiriöiden takia (ajoi kait liian kovaa ylityspaikassa ja vettä meni moottoriin)
EK6: Neuville ajoi shikaanin pitkäksi ja sammutti auton, myöhemmin hypyssä rengas lähti vielä vanteelta (menetti yli 40s noiden takia)
EK6: Evans ja Suninen hidastelivat jotta Ogier pääsee edelle ja saa huomiseksi paremman lähtöpaikan
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 111
Lauantai aamupäivän ajot(ek:t 9-12) alkaa klo 22:08

EK11: Breen hajotti autoaan kun ajoi leveäksi
EK11: Neuvillellä takarenkaan tukivarsi poikki

Kokonaistilanne ek 12/24 jälkeen
1. Latvala (Toyota) 1:29:32,3
2. Tänak (Toyota) +3,2
3. Östberg (Citroen) +8,0
4. Paddon (Hyundai) +12,3
5. Lappi (Toyota) +31,8
6. Ogier (Ford) +1:12,1
7. Evans (Ford) +1:25,7
8. Suninen (Ford) +1:54,7
9. Neuville (Hyundai) +2:04,0
10. Breen (Citroen) +5:46,5
---
11. A. Heller (R5) +8:55,4
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 111
Kokonaistilanne ek 18/24 jälkeen
1. Tänak (Toyota) 2:07:52,0
2. Latvala (Toyota) +21,9
3. Paddon (Hyundai) +26,3
4. Östberg (Citroen) +46,6
5. Lappi (Toyota) +50,4
6. Ogier (Ford) +1:44,8
7. Evans (Ford) +2:04,6
8. Neuville (Hyundai) +2:35,2
9. Suninen (Ford) +2:49,0
10. Breen (Citroen) +6:26,8
---
11. A. Heller (R5) +12:37,6

kuljettajien mestaruus veikkailua (näillä sijoituksilla)
Ogier 204p + 8p(6.) + power stage 0p = 212p
Neuville 201p + 4p(8.) + power stage 3-5p = 208-210p
Tänak 181p + 25p(1.) + power stage 3-5p = 209-211p
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
564
Latval/Paddon/Östberg kun joutuu vielä vaikeuksiin, niin Ogier ja Neuville nousevat.. Tänak voittaa. Tämä voi hyvinkin jäädä power stagen varaan. Aika jännä lopetus kaudelle.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 111
Jos Ogier ei tuosta menetä sijoja(eli saa vähintään 8pistettä) niin mestaruus menee sille kun ei tarvi power stagelta pisteitä.

Jotta loppuratkaisu jäisi power stagelle niin Neuvillen pitäisi päästä Ogierin edelle kun ennen tätä kisaa oli 3pistettä perässä, mutta aika hiljaista että lähes 1minuutin ajaa nopeammin huomenna 84km matkalla kun lähtöpaikkakin on huonompi(ellei siellä sada).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
525
Latvala tosiaan otti hienon voiton kun muilla ei pää kestänyt haastavista olosuhteista ja mestaruustaistelusta johtuen. :D
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 105
Hienoa Latvala ja hienoa Tommi. Linnan juhlien kutsut ovat tainneet jo mennä, mutta kyllä WRC-merkkimestaruus on tallipomolta yhtä kova saavutus kuin henkilökohtainen mestaruus.
 
Taikaorava

Virallinen varajäsen
Platinum-jäsen
Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
197
Hienoa Latvala ja hienoa Tommi. Linnan juhlien kutsut ovat tainneet jo mennä, mutta kyllä WRC-merkkimestaruus on tallipomolta yhtä kova saavutus kuin henkilökohtainen mestaruus.
Varsinkin heti toisella kaudella. Latvala oli kyllä podiumilla innoissaan kuin pikkupoika.
Latvala oli vielä aika varovainen kommenteissaan serviceparkissa aamulenkin jälkeen. Suurinpiirtein kaikki median edustajat vain kyselivät onko tallimääräystä. Suomeksi kysyttäessä sanoi että kaikki riippuu siitä mitkä sijoitukset ovat Ogierin tullessa Powerstagen maaliin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
Vaikka Tänak hienon kauden ajoikin, niin pakko kyllä sitä hänenkin päänsä kestävyyttä hieman kyseenalaistaa, kun sitä Latvalan kohdallakin tehdään jatkuvasti. Kuitenkin oli teoreettiset mahdollisuudet henkilökohtaiseen mestaruuteen, tallimääräys annettu juuri tuon takia, että Latvala ei saa Tänakia vastaan kilpaa enää ajaa ja sitten ihan tukevasta johtoasemasta ajaa päätöspäivänä pöpelikköön kahteen otteeseen, joista toinen johtaa keskeytykseen. Mutta eipä siinä, kyllä mulle Latvalan voitto maistuu enemmän kun hyvin. :tup: Toivottavasti se jonkinlainen lukko lähti samalla voiton myötä harteilta ja ensi kausi olisi tasaisempi.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Latvala oli vielä aika varovainen kommenteissaan serviceparkissa aamulenkin jälkeen. Suurinpiirtein kaikki median edustajat vain kyselivät onko tallimääräystä. Suomeksi kysyttäessä sanoi että kaikki riippuu siitä mitkä sijoitukset ovat Ogierin tullessa Powerstagen maaliin.
Toimittajat ovat ilmeisesti ihan helvetin tyhmiä, jos tuollaista pitää erikseen tivata, kun jokainen tietää kyllä vastauksen etukäteenkin.
 
Taikaorava

Virallinen varajäsen
Platinum-jäsen
Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
197
Vaikka Tänak hienon kauden ajoikin, niin pakko kyllä sitä hänenkin päänsä kestävyyttä hieman kyseenalaistaa, kun sitä Latvalan kohdallakin tehdään jatkuvasti. Kuitenkin oli teoreettiset mahdollisuudet henkilökohtaiseen mestaruuteen, tallimääräys annettu juuri tuon takia, että Latvala ei saa Tänakia vastaan kilpaa enää ajaa ja sitten ihan tukevasta johtoasemasta ajaa päätöspäivänä pöpelikköön kahteen otteeseen, joista toinen johtaa keskeytykseen. Mutta eipä siinä, kyllä mulle Latvalan voitto maistuu enemmän kun hyvin. :tup: Toivottavasti se jonkinlainen lukko lähti samalla voiton myötä harteilta ja ensi kausi olisi tasaisempi.
Varsinkin kun Tanakilla oli tiedossa miten vaikeat nuo iltapaivan viimeiset EK:t olivat koska edella ajaneista Ogieria lukuunottamatta kaikilla oli jonkinlaisia ongelmia.
Tanakilla ei tunnu olevan kuin on/off moodit, eika mitaan varmistelumoodia siina valissa. Muutenkin media zonen perusteella Tanak on vahan totinen torvensoittaja muihin kuskeihin verrattuna. Hyvin pikaisesti kavi kuvassa virolaisen fanilauman kanssa ja sitten autoon raplaamaan kannykkaa kun muut kuskit jutustelevat rallifanien kanssa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Todella hieno uutinen MM-ralli palaa Ylelle pitkällä sopimuksella
MM-ralli palaa Ylelle pitkällä sopimuksella
Ylen ja WRC:n solmima sopimus on mallia 2+2 vuotta.
Todellakin loistava uutinen. Sitä älytöntä mainoskavalkadia oli maksettunakin niin vaivalloista katsella, ettei mitään rajaa. Toivottavasti saavat Ylellä budjetin rallikuvausten osalta riittävään kuntoon, ettei tarvitse katua sanoja.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 696
Toivottavasti saavat Ylellä budjetin rallikuvausten osalta riittävään kuntoon, ettei tarvitse katua sanoja.
Vahvasti epäilen että Yle lähtisi itse mitään kuvaamaan pois lukien ehkä Neste Ralli. Eiköhän siellä käytetä tota kansainvälistä fiidiä johon puhutaan päälle.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
525
Tällä hetkellä Red Bullin TV taitaa olla ainoa ulkopuolinen joka lähettää rallista livenä omaa kuvaa. Tai no "ulkopuolinen" kun Red Bullin omistama yritys on WRC-sarjan promoottori. Heillä on joka rallissa se yksi "superstage", jossa on yksi tai kaksi kameraa pätkällä, jotka kuvaa ainoastaan heidän omaa juontajaa/kommentaattoria/vierasta. Jotain tämän tapaista voisi YLEltäkin odottaa.

Tässä on viime vuodet ollut joka kisassa päivittäin 1-2 pätkää, jotka ovat ns. TV-erikoiskokeita. Näitä sitten ovat WRC+, ruutu, espn, btsports jne. näyttäneet. Menneellä kaudella WRC:n omalla All Live palvelulla pystyi katsomaan onboardeista/kopterista kuvattuna kaikki pätkät. Näitä lähetyksiä ei tietääkseni ole ollut muualla. Voihan vaan olla, ettei tuollainen formaatti ole kiinnostanut yhtään tv/netti-kanavaa. Toivottavasti YLE ottaisi näitä areenaan omilla selostajilla, mielellään sellaisilla, jotka osaa olla hetken hiljaa. :rolleyes:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
236
All Live palvelulla jatketaan, todella hyvä palvelu rallin ystäville. Toki tulee kurkattua onko Ylellä tarjota jotain "omaa" lähetyksissään.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Vahvasti epäilen että Yle lähtisi itse mitään kuvaamaan pois lukien ehkä Neste Ralli. Eiköhän siellä käytetä tota kansainvälistä fiidiä johon puhutaan päälle.
Ilmaisin asian vähän huonosti. Tarkoitin tosiaan juuri Neste-rallin perinteisiä rallilähetyksiä haastatteluineen ja asiantuntijoineen. Siinähän Yle on perinteisesti loistanut. Kaikki muu siihen päälle on vaan plussaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 421
Tällä hetkellä Red Bullin TV taitaa olla ainoa ulkopuolinen joka lähettää rallista livenä omaa kuvaa. Tai no "ulkopuolinen" kun Red Bullin omistama yritys on WRC-sarjan promoottori. Heillä on joka rallissa se yksi "superstage", jossa on yksi tai kaksi kameraa pätkällä, jotka kuvaa ainoastaan heidän omaa juontajaa/kommentaattoria/vierasta. Jotain tämän tapaista voisi YLEltäkin odottaa.

Tässä on viime vuodet ollut joka kisassa päivittäin 1-2 pätkää, jotka ovat ns. TV-erikoiskokeita. Näitä sitten ovat WRC+, ruutu, espn, btsports jne. näyttäneet. Menneellä kaudella WRC:n omalla All Live palvelulla pystyi katsomaan onboardeista/kopterista kuvattuna kaikki pätkät. Näitä lähetyksiä ei tietääkseni ole ollut muualla. Voihan vaan olla, ettei tuollainen formaatti ole kiinnostanut yhtään tv/netti-kanavaa. Toivottavasti YLE ottaisi näitä areenaan omilla selostajilla, mielellään sellaisilla, jotka osaa olla hetken hiljaa. :rolleyes:
Jo ainakin pari vuotta joka rallissa on ollut 2-5 live-ek:tä, määrä vaan riippuu rallista ja yksi noista on tietenkin aina sunnuntain powerstage. Tuo Red Bull TV:n superstage on niiden oman hypenimi, mutta muuten se on vain normaali (aina) lauantaisin tuleva live ek.

Kaikki nämä 2-5 ek:ta näkyy tietenkin myös All Livessa, mutta ne loput All Livessa on vain helikopteri- ja onboard-kuvaa eikä varsinaisesti tv:tä varten tuotettuja.

Mulle riittäisi jos nuo 2-5 pätkää tulisi tv:stä kun mahtuu ja aina kaikki Areenasta. Studion voi hoitaa Suomesta kunhan paikan päällä on edes yksi toimittaja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 528
Viestejä
4 189 994
Jäsenet
70 763
Uusin jäsen
Diileri85

Hinta.fi

Ylös Bottom