Postin kulkemisen vaikeus

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Näissä saattaa potentiaalisesti olla ongelmana se, että sait jonkun toisen immeisen seurantakoodin ja sun pakettia ei ole ollut alunperinkään. Ihan vain näin mutulla.
Yleensä nuo huijauspaketit kuitenkin menee väärälle paikkakunnalle eikä juuri samalle (pienelle) postinumeroalueelle. Olen tilannut samalta myyjältä aikaisemminkin samaa tuotetta ja hyvin tuli perille. Nyt vaan posti jakoi väärään laatikkoon. :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 890
Postikin parantaa palveluaan kun posti liikkuu viikonloppunakin,eilen aamulla postitettu paketti oli tänään 5 maissa noudettavissa.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
515
Onko kellään kokemusta Post Nordin ja Stadiumin toiminnasta. Olen tilannut yhdet kengät jälkimmäisestä ja ensimmäisen kuljetustiedoissa painoksi on merkattu 20 kiloa. Vahinko, peruspaino jos ei ole merkattu vai saanko huomenna hakea noutopisteestä väärän laatikon?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Eipä ole Postista apua kadonneen kirjatun kirjeen kanssa. Pitää kuulemma pyytää korvaus myyjältä. Onkohan jossain selitetty englanniksi tuo Postin tekemä päätös ettei kirjattu Kiinankirje olekaan kirjattu? Vai miten tuon asian selittää myyjälle, joka kuitenkin katsoo seurantatiedot.
 
Ihme ja kumma, tuo kadonnut kirje tuli tänään postissa. Se väärä vastaanottaja ilmeisesti palautti sen postille. Tai sitten se löytyi jostain eikä sitä oltukaan jaettu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
346
Ihme ja kumma, tuo kadonnut kirje tuli tänään postissa. Se väärä vastaanottaja ilmeisesti palautti sen postille. Tai sitten se löytyi jostain eikä sitä oltukaan jaettu.
Olisikohan merkitty jaetuksi kun ennenkuin on otettu mukaan kierrokselle (kun ei noilla jakajilla taida kuitenkaan olla mitään laitetta mukana jolla sen voisi merkitä), mutta jostain syystä sitten jäänyt ensimmäisellä kierroksella jakamatta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Olisikohan merkitty jaetuksi kun ennenkuin on otettu mukaan kierrokselle (kun ei noilla jakajilla taida kuitenkaan olla mitään laitetta mukana jolla sen voisi merkitä), mutta jostain syystä sitten jäänyt ensimmäisellä kierroksella jakamatta.
Minusta tuntuu, että jakajilla on laite mukana. Mutta käytetäänkö sitä noille Kiinakirjeille vai esim. vain pikakirjeille?
Tuohan oli merkitty toimitetuksi jo 7.11. Olisi tuossa välissä ollut kaksi arkipäivää aikaa jakaa tuo jos se jäi 1. kierrokselta. Mutta jos tuon joku palautti Postille, niin se täsmäisi ajallisesti aika hyvin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 303
Ebaystä tilattu paketti tullut seurannan mukaan 17. lokakuuta Suomeen ja seissyt postin tiloissa siitä lähtien. Saa nähdä, koska saavat aikaiseksi toimittaa eteenpäin. Arvoltaan niin pieni, että mitään ALVeja sen sellaisia tuosta ei tarvi tilittää (tosin eivät ole pyytänetkään). Paketti vaan seisoo ja seisoo.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
3
Onko kellään kokemusta Post Nordin ja Stadiumin toiminnasta. Olen tilannut yhdet kengät jälkimmäisestä ja ensimmäisen kuljetustiedoissa painoksi on merkattu 20 kiloa. Vahinko, peruspaino jos ei ole merkattu vai saanko huomenna hakea noutopisteestä väärän laatikon?

Tainnut itellä lukea kaikissa stadiumin paketeissa postnordin kautta painoksi sen 20kg, älä turhaan stressaa moisesta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
Jakeluaikoja muutettu tai postilla painetaan ylitöitä?
Viimeyönä 0.30 (olin hereillä kotona) kuuntelin että lapset heräilleet puuhaamaan jotain mutta se olikin postiluukusta tullut lasku :darra:
ensin epäilin sitä jonkinlaiseksi huijaukseksi mutta kyllä se varmistui ihan oikeaksi laskuksi.
Hiljaa se on onnistunut toimimaan kun yleensä aina kuulee kun joku liikkuu rapussa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 806

Moni luulee edelleen, että vain Posti jakaa Suomessa kirjeitä – "4 000 kertaa viikossa otamme vastaan haukut toisten tekemistä virheistä"
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
Okei toi selittääkin.
Toivottavasti tänä yönä tulee telkkari jonka tilasin postin kotiinkuljetuksella :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
346
Ebaystä tilattu paketti tullut seurannan mukaan 17. lokakuuta Suomeen ja seissyt postin tiloissa siitä lähtien. Saa nähdä, koska saavat aikaiseksi toimittaa eteenpäin. Arvoltaan niin pieni, että mitään ALVeja sen sellaisia tuosta ei tarvi tilittää (tosin eivät ole pyytänetkään). Paketti vaan seisoo ja seisoo.
Suomen postin vai Kiinan seuranta? Jos Suomen niin kannattaa ehkä jo myyjään yhteyden ottoa / disputen aukaisemista.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
429
Eikö tuo Postin jakelukusetus/ninjapostimiehet oo jo jonkunlainen petos, kun myydään palvelua jossa paketti pitäisi toimittaa kotiin, mutta eivät toteuta sitä?

Kaverille oli taas käynyt niin että paketin sijaan tuli postiluukusta lappu jossa sanottiin että yritetty toimittaa ja kun muka avasi oven ja alkaa huikkaamaan postimiehelle, niin oli jo livahtanut pois, niin että alaovi kolisi vaan.

Mun mielestä tuo täyttää jo jonkun lievän petoksen tunnusmerkit, kun se on aivan liian yleistä?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
346
Kaverille oli taas käynyt niin että paketin sijaan tuli postiluukusta lappu jossa sanottiin että yritetty toimittaa ja kun muka avasi oven ja alkaa huikkaamaan postimiehelle, niin oli jo livahtanut pois, niin että alaovi kolisi vaan.
Varmaankin kyse ihan oikeasta paketista? Postilla on eri henkilöt jotka jakaa paketteja ja tavallista päiväpostia. Tuossa on todennäköisesti käynyt niin että pakettihenkilö on jo aiemmin käynyt yrittämässä toimitusta, mutta ei ole päässyt sisään ulko-ovesta (paketin jakajilla ei ole avaimia tai ovikoodeja lukittuihin oviin). Lappu on sitten tullut seuraavana päivänä päiväpostin mukana varsinaisen postinjakajan toimesta. Seurannasta näkisi milloin se varsinainen yritys oli.

Jos on kyse Kiinapostista, niin ei heidän nykyään tarvitsekaan niitä kulettaa mukanaan vaan jättää vain lapun (joka tosin sanoa jotain tyyliin "sinulle on saapunut isokokoinen lähetys"...)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 303
Suomen postin vai Kiinan seuranta? Jos Suomen niin kannattaa ehkä jo myyjään yhteyden ottoa / disputen aukaisemista.
Sattui paketti tulemaan samana päivänä, kun manasin täällä. Kyllähän siinä kestikin, mutta ei noitten Kiinasta tilattujen pakettien kanssa auta hätäillä. :)
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 004
Mun mielestä tuo täyttää jo jonkun lievän petoksen tunnusmerkit, kun se on aivan liian yleistä?
Täysin samaa mieltä. Lisäksi Postin aspa on ihan pihalla mitä palveluehdoissa sanotaan. Viimeksi kun näistä valitin jouduin aspan hassuttelun kohteeksi ja sain vastaukseksi kaiken maailman hymiöitä. Pitäisi kenties kaivaa jonkun isomman herran email Postilla, mutta vastauksesksi tulisi varmaan joku skeittaava kissa tai muu hassunhauska gif.
 
Viimeksi muokattu:

Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 082
Tuosta lähetin soittamattomuudesta tuli mieleen, työkaverin kaveri tms oli ollut UPSilla kuriirina ja alkuaikoina aina soitellut asiakkaille että oletteko kotona. Tästä taas seuras se että jengi rupes myöhemmin soittelee takas ja kyselee muista paketeista miks ei oo tullut, missä menee jne.

Tänää tuli ekaa kertaa kiinapaketista postin tuo A)jätä ovelle B) vie pakettiautomaattiin viesti.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Ei todellakaan kannata soitella omalla puhelimella, hidasjärkisimmät soittelee vuosien päästä sille lähetille miksei se romu ole jo perillä. Reippaat 0600 -numerot ja näin, niin loppuu se takaisinsoittelu
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Noissa ns köyhemmissä smartposteissa ainakin täälläpäin on se lukitus kalibroitu vähän päin mäntyä. Tänään kävin paketin hakemaan ja laatikko meni lukkoon enkä saanut sitä enään kiinni :D
Tainno lukituksen estin tjsp varmaan kabut, käyny samasta smartista hakemassa useasti ja eka kerta kun meni lukkoon oven ollessä auki.
 
gouca

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 497
Arvioiko seurantakysely nykyään aina 1 (vakio) + 1 arkipäivää kuljetukseen? Ts. PK-seudulta tänään päivällä lähtenyt kevyt paketti, arvioitu tuotavaksi tänne Lappeenrantaan vasta maanantai-illaksi :confused:
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Sanokaas et kun ostatte postituksen netistä ja lähetätte automaatista nii mitä tietoja laitatte pakettiin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 890
Aina kun olen automaatista pakettia lähettänyt niin olen laittanut pakettiin vastaanottajan ja lähettäjän nimen,koko osoitteen ja puhelinnumeron jos tiedossa.Jos jotain hässäkkää tapahtuu niin selvitys on niin paljon helpompaa,nykyään kun on postin kuin myös kuriirien toiminta mitä sattuu.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
En sano mitä laitan, koska en juuri koskaan lähetä.

Neuvon kuitenkin: Pakettiin tulee laittaa vähintään Helposti-koodi. Suositeltavaa on myös kirjoittaa lähettäjän tiedot (ainakin puhelinnumero) pakettiin.
Yleisesti ottaen kannattaa kuitenkin kirjoittaa sekä lähettäjän, että vastaanottajan osoitetiedot pakettiin, vaikkakaan se ei ole pakollista. Nämä lähinnä siltä varalta, että paketista voi joissakin (harvinaisissa) tapauksissa irrota lajittelussa esim. Helposti-koodin perusteella tulostettu osoitekortti ja pahimmillaan se repii mukanaan myös sen pahvilaatikon pintaa sen verran, ettei mörkökään enää ota selvää paketin vastaanottajasta.

Ts. Omat tiedot yhdelle kyljelle otsakkeella:"Läh. X X, osoite X, postinumero X, puh. X" ja toiselle kyljelle vastaanottaja (ja Helposti-koodi).
Voiko paketti silti mennä perille pelkällä koodilla?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 708
Postin nykyisissä palveluissa on kyllä pari tapausta jotka nykyisellään vähän kummaksuttaa. Lähinnä siksi että palvelut on ensin lanseerattu ihan järkevinä, mutta sitten ne on uusilla ohjeistuksilla muutettu alkuperäistä ajatusta vastaan sotiviksi.
  1. Helposti-koodi: Jotta voit lähettää tällä, hae ensin Postista Helposti-tarroja johon se koodi kirjoitetaan, sitten syötä mobiilina vastaanottajan ja omat tiedot järjestelmään SEKÄ (Postin ohjeistuksen mukaan) kirjoita ne molemmat pakettiin. Kovin on nimensä mukaisesti "helppoa" verrattuna siihen normaaliin pakettiin jossa vain kirjoittaisit ne tiedot kertaalleen pakettiin/osoitekorttiin. Menee ne toki sillä pelkällä koodillakin perille, mutta silloin saa yleensä yhtenä lisästeppinä kinastella Postin/kioskin myyjän kanssa siitä kuinka paljon koko hommassa on järkeä jos ne pitää kaikki siihen pakettiin joka tapauksessa raapustaa.
  2. Postiennakko, palvelu joka on alunalkujaan nettikaupan ostajan suojaksi tehty, idealla että ostaja voi tarkistaa tavaran ennen sen maksua. Noh, ei ole enää etukäteisavaamisoikeutta, joten paketti on olennaisesti kuin mikä tahansa paketti, paitsi että se maksaa lähettäjälle extraa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 708
1. Koodia ei tarvitse kirjoittaa tarraan. Toki se on suositeltavaa, mutta riittää, että paketista löytyy vapaa raapustus:"Koodi: XXXXXXXX"/"Helposti-koodi: XXXXXXXX". (Ja käsialan on sitten oltava sen verran idioottivarmaan, ettei jää epäilyksiä.)
-Ja kuten jo aiemmassa viestissä mainittu, kaikki tiedot eivät ole pakollisia, mutta ne avittavat ongelmatilanteissa. Kun tiedot kirjataan järjestelmään oikein, niin pelkän koodin pitäisi riittää.
2. Tähän en osaa ottaa kantaa, koska ei ole tämä uudistus ns. tullut silmille, enkä osaa varsinaisesti sanoa onko kyseessä linjaus, vaiko jonkun asiamiehen soveltaminen.
Juu tosiaan nuo kuvaukset oli tilanteista missä teet asiat Postin ohjeistamalla tavalla. Eli yli tuplaat sen työmäärän niiden paketin merkintöjen kanssa.

Tuo ennakkotarkastusoikeus päättyi jo heinäkuussa 2017, sitäkin ennen lähettäjän toki piti merkitä siihen osoitekorttiin että paketin saa avata ennen lunastamista. Kätevästi aiheesta ei myöskään silloin (eikä kai edelleenkään) ole tiedotettu mitenkään Postin toimesta asiakkaita, vaan huomaat sen vasta kun haet pakettia ja pyydät voida avata sen ennen lunastamista. Tästä löytyy useampia ketjuja erilaisilta netin palstoilta, josta selviää että kyse on nimenomaan Postin sisäisestä linjauksesta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Postiennakko, palvelu joka on alunalkujaan nettikaupan ostajan suojaksi tehty, idealla että ostaja voi tarkistaa tavaran ennen sen maksua.
Taisi postiennakko olla olemassa jo kauan ennen kuin nettikauppa (tai koko netti) oli keksitty...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 444
On se taas jännä. Kovasti on kuulemma yritetty tavoittaa paketin kanssa (PostNordin paketti eli taitaa Postin kuljettaja olla fyysisesti?) ja nyt tilausseurantaan on tullut merkintä ettei ole tavoitettu. Mitään jatko-ohjeita ei sitten ole, että saisikohan tuota pakettia jostain vaikka noutaa. Ovat mitä luultavammin käyneet pihassa 20km päässä mun työpaikalta ja koputelleet ovea ja todenneet että joo-o, ei oo ketään kotona. Se puhelinsoitto olisi helpottanut taas huomattavasti. Luultavastihan tuota pakettia en tule näkemään ennen maanantaita kun se menee nyt kustin mukana jonnekin varikolle takaisin ja mitään lisätietoja tuskin osaavat antaa mistään että missä se taas pörrää. Sitten ne maanantaina käy taas uudestaan koputtelemassa oveen kun olen töissä.

Pitänee tästä lähtien alkaa tilaamaan kaikki työpaikalle.
 
PostNordilla on ihan omat lähetit. Kumman seurannassa se paketti näkyy? Posti vai PostNord (https://www.postnord.fi)? Jos Postnord niin soitto aspaan niin voivat ehkä yrittää uudelleen parempana aikana tai toimittaa töihin. Jos posti, niin menisiköhän toimipisteeseen.

Harva lähetti soittaa, mutta olisikohan se edes mitään auttanut kun et varmaankaan kotiin ihan muutamassa sekunnissa olisi päässyt? Harva kuriiri alkaa tekemään 20km mutkia jakoreitilleen tai kokeilemaan uudestaan myöhemmin.
 
No näinhän se olikin, muistelin että olisin joskus saanut PostNordin paketteja Postin toimittamana, mutta muistin kyllä ihan väärin. No, paketin sain terminaalista kun kysäisin PostNordilta paketin sijaintia joten homma sinänsä kunnossa, piti vaan taas itse hätäillä. :facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 345
Vanhemmalle väelle tilasin saksan amazonista tavaraa ja postilta tuli tekstiviestiä heille tänään:

txt.jpg

Oletan tuon viestin perusteella, että pakettia yritetään silti tuoda kotiovelle vaikka ei ole vastattu tuohon viestiin mitään. Vievät sitten lähipostiin jos ei kukaan paikalla.

Muutamia asioita ihmettelen tuossa:

1) Vastausaikaa klo 13:00 asti, seurannassa lukee "Vastaanottajaa yritetty tavoittaa tekstiviestillä toimitustavan sopimiseksi" ja kellonaika 11:51, txtviesti oikeasti saapunut 12:12. Aika heikkoa toimintaa mielestäni tuollainen varoaika.

2) "Seuraavien päivien aikana"? En itse ole tilannut vähään aikaan ulkomailta mitään josta tulisi txtviestikyselyä mutta muistelisin, että silloin tuli viestiä jossa kerrottiin se toimituspäivä tarkasti. Vaikea on valita A-vaihtoehtoa jos on noin epämääräistä toimituspäivän kanssa. Onko tuo paketti edes vielä suomessa vai vasta tulossa jossain ulkomailla? Ilmeisesti ei koska seurannassa ei ole suomenpään merkintöjä? Jos kerran se ei ole edes vielä suomessa niin miksi txtviestikysely annetaan alle tunnin varoajalla?!

3) B-vaihtoehto, "valittuun automaattiin".. mutta mihin automaattiin? Kuka sen saa valita? Ei vanhempi väki tuosta ymmärrä mitään.

4) Lopussa "toimitamme paketin normaalien toimitusehtojen mukaisesti", miksei voi vain kertoa sitä tapaa, miksi pitää olla tuolla tuollainen sekoittamassa?

Eihän vanhempi väki tuohon viestiin osannut mitään reagoida, oli vielä jäänyt känny lataukseen ja vastausaika umpeutunut ennen kuin huomasivat. Ja vaikka olisi kerinnyt niin eivät olisi osanneet vastata kun selkeää ohjetta vastaamisen ei ole.
 
Err

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
703
2) "Seuraavien päivien aikana"? En itse ole tilannut vähään aikaan ulkomailta mitään josta tulisi txtviestikyselyä mutta muistelisin, että silloin tuli viestiä jossa kerrottiin se toimituspäivä tarkasti. Vaikea on valita A-vaihtoehtoa jos on noin epämääräistä toimituspäivän kanssa. Onko tuo paketti edes vielä suomessa vai vasta tulossa jossain ulkomailla? Ilmeisesti ei koska seurannassa ei ole suomenpään merkintöjä? Jos kerran se ei ole edes vielä suomessa niin miksi txtviestikysely annetaan alle tunnin varoajalla?!
Tuo tekstiviesti tulee jo siinä vaiheessa kun paketti on prosessoitu Saksassa lähtevän kohti Suomea, eli voi hyvinkin mennä vielä se viikko ennen kuin paketti on vasta perillä Suomessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 345
16. päivä on jo lähtenyt liikenteeseen ja 17. päiväkin on jo jotain merkintöjä seurannassa ulkomailla. Ei paljon järkeä tuossa postin järjestelmässä. Kannattaisi varmaan ilmoitella lähempänä ajankohtana.. eikä heti kun paketti lähtee, ja vielä antaa alle tunnin varoajan viestiin vastaamiseen vaikka paketti on vasta ensimetrejä rullaamassa lähtöpaikasta. Mutta tuttuun tyyliin suomen posti ei osaa tehdä mitään kunnolla. Vittuilee vain asiakkailleen.. ainakaan muuta ei voi päätellä heidän toimintatavoistaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 890
Onhan tuo vähän huono kun pitää vastata ennenkuin edes toimituspäivää on tiedossa,itsellä tuli toimitus kahdessa paketissa jotka oli skannattu eriaikaan joten nuo viestit tulivat parisen tuntia eriaikaan.Ensimmäiseen vastasin ja sovin toimituksen ilman kuittausta,mutta toisessa ehti mennä vastaus aika ohitse ja tuli viesti että paketin voi noutaa postista.Kuitenkin molemmat paketit odottivat kuistilla kun tulin kotiin joten kyllä siellä välillä järkeäkin käytetään.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 900
Onko muille tullut vastaavaa vastaan Postien pakettien kanssa, kun postikusti oli tiputtanut luukusta kortin, missä lukee että pitää soitaa alla olevaan numeroon toimituspäivän sopimiseksi?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
346
3) B-vaihtoehto, "valittuun automaattiin".. mutta mihin automaattiin? Kuka sen saa valita? Ei vanhempi väki tuosta ymmärrä mitään.
Jos vastaat tämän niin seuraavassa tulee uusi viesti että mihin automaattiin haluat.

16. päivä on jo lähtenyt liikenteeseen ja 17. päiväkin on jo jotain merkintöjä seurannassa ulkomailla. Ei paljon järkeä tuossa postin järjestelmässä. Kannattaisi varmaan ilmoitella lähempänä ajankohtana.. eikä heti kun paketti lähtee, ja vielä antaa alle tunnin varoajan viestiin vastaamiseen vaikka paketti on vasta ensimetrejä rullaamassa lähtöpaikasta. Mutta tuttuun tyyliin suomen posti ei osaa tehdä mitään kunnolla. Vittuilee vain asiakkailleen.. ainakaan muuta ei voi päätellä heidän toimintatavoistaan.
Posti ei välttämättä vielä tuossa vaiheessa tiedä että milloin se paketti heille saapuu, ja sitten kun saapuu niin ikkuna siitä hetkestä lajitteluun ei ole kovin pitkä varsinkaan pääkaupunkiseudulla.

Ja muistakaa että Posti ei ole mikään kuriiri. Tämä viestihän on uusi palvelu Postilta, joka parantaa entiseen verrattuna tilannetta. Ennen paketti vain tuotiin ovelle ilman mitään viestejä kun Suomeen saapui ja edelleen postitoimipaikkaan jos ei tavoitettu. Kuriireilta saa tietysti palvelua mutta maksaa usein enemmän.

On tuo kirjepostin kulkukin nykypäivänä ihmeellistä kun ei voi viikonloppuisin liikkua. Sanomalehdet kuitenkin liikkuu niin samahan se olisi pitää enemmän väkeä töissä kirjeiden takia. (Joo maksaa enemmän, mutta mielestäni kuuluu nykypäivään).
Posti tekisi aika paljon tappiota nykyään jo maanantai-perhantai jaosta, niin miksi ihmeessä vielä viikonlopuksikin? Ei tuollainen vain kannata enää nykyisillä postin määrillä digitaalisaation edetessä. Vai haluatko että tätäkin toimintaa aletaan tukemaan verovaroista että saat viikonloppuisin kirjeesi?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 345
Jos vastaat tämän niin seuraavassa tulee uusi viesti että mihin automaattiin haluat.
Okei, kiitos tiedosta. Voisihan sen kertoa tuossa viestissä niin ei olisi niin epäselvää. Kun ajattelen, että itsellenikin tuo viesti aiheutti parran pärinää, niin miten sille vanhemmalle väelle joka on hukassa nykyaikana kaikesta, se aiheuttaa aika paljon lisää harmaita hiuksia.. tahdon sanoa, että posti voisi paljon paremmin asian hoitaa.

Otetaan siitä postin viestistä vielä yksi asia jonka unohdin, siinä on sen "viedään noudettavaksi" perässä pelkkä katuosoite jota viestin saaja ihmetteli, että mistäköhän asti se paketti pitäisi siinä tapauksessa hakea. Miksi siinä ei voinut lisäksi lukea osoitteessa toimivan kauppakomplexin nimi tarkemmin mihin postiin se viedään noudettavaksi? Googlasin heille sitä osoitetta (vanhempi väki kun tahtoo olla juuri tuollaista, että eivät oikein tahdo tajuta netistä hakemista kaikissa tapauksissa) ja kerroin missä se on, niin heti tuli "ahaa, ai sinne" vastaus. Ei ole ihan loppuun asti kyllä tuossa postin viestissä oikein mitään ajateltu.
 
Viimeksi muokattu:

Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 344
On tuo kirjepostin kulkukin nykypäivänä ihmeellistä kun ei voi viikonloppuisin liikkua. Sanomalehdet kuitenkin liikkuu niin samahan se olisi pitää enemmän väkeä töissä kirjeiden takia. (Joo maksaa enemmän, mutta mielestäni kuuluu nykypäivään).
Perjantaiaamuna lähetetty kirje, ei tullut tänään. Huomennahan ei tietenkään kirjeitä jaeta niin ehkä se tulee sitten keskiviikkona.
Kun olisi tilannut tavaran eri toimitustavalla (DHL) niin olisi jo varmaan perjantaina saanut sen. VMP.
Voi tulla koittamaan viikonloppuna ajelee pienenä harjoitteluna. Voin istua vänkärin puolella kun sinä ajat ja otat yhden lehden ensin yhdestä nipusta ja toisesta nipusta toisen lehden ja sit otat pari kirjettä kolmannesta nipusta ja pudotat ne laatikkoon sitten mennään seuraavalle laatikkoriville sinne 200m päähän ja huomaat "Jaa tuossa on sille edelliselle riville yksi kirje.." "Lähdenpä viemään":think:

Luojan kiitos ei ole niitä kirjeitä viikonloppuisin, menis ikä ja terveys.:smoke:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
346
Otetaan siitä postin viestistä vielä yksi asia jonka unohdin, siinä on sen "viedään noudettavaksi" perässä pelkkä katuosoite jota viestin saaja ihmetteli, että mistäköhän asti se paketti pitäisi siinä tapauksessa hakea. Miksi siinä ei voinut lisäksi lukea osoitteessa toimivan kauppakomplexin nimi tarkemmin mihin postiin se viedään noudettavaksi? Googlasin heille sitä osoitetta (vanhempi väki kun tahtoo olla juuri tuollaista, että eivät oikein tahdo tajuta netistä hakemista kaikissa tapauksissa) ja kerroin missä se on, niin heti tuli "ahaa, ai sinne" vastaus. Ei ole ihan loppuun asti kyllä tuossa postin viestissä oikein mitään ajateltu.
Kannattaa mahdollisesti antaa palautetta Postin suuntaan tuosta. Niillä taitaa kuitenkin olla järjestelmässä myös osoitteen lisäksi tieto siitä, että mitä siinä osoitteessa on (K-market jne) jonka voisi ilmeisesti lisätä viestiin. Tämä viesti on kuitenkin aika uusi palvelu (joka antoi vaihtoehtoja aikaisempaan). Itselleni tuosta ei ole ollut ongelmaa, koska se paikka on se lähiasiamiesposti johon kaikki muutkin paketit menee, mutta kai se tietysti voi olla hankalampi tunnistaa jos ei muuten paketteja tule.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 712
Ei ne voi sanomalehtien yhteydessä kirjeitä jakaa, kun ei Posti enää sanomalehden jakelua hoida. Ne eriytti sen, jotta voisi leikata palkkoja ja muita etuja uudella sopparilla.
Missä kaupungissa?
Mikkelissä vasta siirtyi Länsi-Savon jako Postille ja samalla jakajien palkat huononi puolella...
Ennen jakoi LS ite lehtensä keskustassa.
:smoke:
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 004
Täällä hirveästi puhelinsoittojen perään kysellään. Noh, se on Postilla lisäpalveluna saatavilla 9- ja 14-paketeille, 21-paketeille kuuluu hintaan 2kpl soittoa, jotta toimitusaika voidaan sopia.
...ja asiakas (toimituksen vastaanottaja) ei kai välttämättä edes tiedä kuuluuko tämä palvelu omaan toimitukseen?

Siksihän toi "soittamattamuus" ainakin itseäni jäi vaivaamaan, kun identtisten tilausten kohdalla yhden kerran on soitettu "oon alhaalla, porttikongista ei pääse sisälle" ja muilla kerroilla on seurantaan vain kirjattu "Vastaanottajan luona on ollut este, jonka vuoksi lähetystä ei ole voitu toimittaa. Syynä voi olla esimerkiksi lukittu alaovi.". Se on aina lukossa. Miksei näillä pakettien jakajilla ole avaimia? Olisiko yksi kaikkiin kuljetuslähetyksiin soitto vaikka siitä tuntemattomasta numerosta liikaa? Siinähän voisi kuljettaja jopa säästää aikaa ja turhat kipuamiset ja ovikellojen rämpyttelyt jäisivät pois.

Miksiköhän tässä email-linkin lähetystapakyselyssä on edes toi keskimmäinen vaihtoehto mukana :tup: sms-viestissä se näyttää kuitenkin puuttuvan. Yksi hyödyllinen lisävaihtoehto voisi olla vaikkapa "vastaanottaja tilaa maksullisen toimitusajan sopimispalvelun (sis. sen saatanan puhelinsoiton)".

DJEzkolle vielä erityiskiitos kun jaksaa täällä jeesiä meitä onnettomia!

posti.png
 
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
83
Kerranki voi sanoo et nopeeta toimintaa. Yollä tilasin Telian Kaupasta tavaraa, klo 8 aamulla tuli viesti et lähetetty ja nyt tuli viesti et voi noutaa postista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
114
Komppaan! Eilen illalla vk.com tilaus sisään (luvattu toimitus ensiviikolla). Aamulla tuli ilmoitus, että lähti ja neljältä että voi noutaa läheisestä automaatista. Nyt poppi raikaa uusista kajareista :cigar2:. (Pääkaupunkiseutu)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 579
Kerranki voi sanoo et nopeeta toimintaa. Yollä tilasin Telian Kaupasta tavaraa, klo 8 aamulla tuli viesti et lähetetty ja nyt tuli viesti et voi noutaa postista.
No, ensi viikolla alkaa se normaali valitus kuinka posti ei saa toimitettua nyt black fridayna tilattuja kamoja perille saakka.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
346
Kerranki voi sanoo et nopeeta toimintaa. Yollä tilasin Telian Kaupasta tavaraa, klo 8 aamulla tuli viesti et lähetetty ja nyt tuli viesti et voi noutaa postista.
Minullakin oli yllättävän nopea toimitus. Saksasta tuleva DHL:n paketti oli maahantulopäivänä jo haettavissa pakettiautomaatista. Aikaisemmin on mennyt seuraavaan päivään kun yrittävät toimittaa. En tiedä johtuuko uudesta viestisysteemistä vai joulujen takia lisätyistä resursseista.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 466
Viestejä
4 192 151
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom