Tyhmät ihmiset

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Alaikäisten hyväksikäyttö aikuisten toimesta ei ole mikään harvinainen asia.
Satunnaisten vässyköiden netin kautta harrastamana on, jos sellaiseksi lasketaan vain oikea hyväksikäyttö. Se, että joku pervo kirjoittelee johonkin chattiin pari viestiä, ei vielä ole sitä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Usein hyväksikäyttäjä lienee lähisukulainen tai muu lähipiiriin kuuluva henkilö.
Unohtui sanoa, että juuri tässä se ongelma kiteytyy. Sekä meikäläisessä kulttuurissa, jossa tämä touhu kuitenkin on aika harvinaista, että muhamettilaisilla, joilla tämä on ihan normaalia arkea.

Ylipäänsä seksuaalisen väkivallan tekijä on yleensä lähipiiristä ja toisena vaihtoehtona ns. puskaraiskaaja. Esimerkiksi Ruotsissa puskaraiskaajia on alkanut olla yhä enemmän ja lähipiirissä harvoin kai enää edes on miehiä joilla seisoo, joten on ollut tarpeellista tilastojen hämärtämiseksi ottaa käyttöön tiettyjä toimenpiteitä. Sehän on aina raiskaus, jos normaalin panon jälkeen nainen katuu, ja raiskauksen yritys on, jos miehen kerrotaan lähestyneen.

Toisaalta kyllähän ruotsalaiseksi lasketaan yhä useammin niitä, joiden mielestä on aivan normaalia kivittää ja raiskata.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Olen tullut siihen tulokseen, että Google tyhmentää ihmisiä. Ennen lapset / nuoret kysyivät neuvoa kokeneemmilta henkilöiltä asiaan kuin asiaan, mutta nyt se ongelma räväytetään Googleen ilman mitään kritiikkiä. Samalla luodaan itselle illuusiota, että minä tiedän kaiken ja tarvittaessa katson Googlesta. Monesti kokemus vain on se oikea tieto.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136

Niin no. Kumpi tietää enemmän, Google vai vanha gubbe. Varmaan vähän riippuu aihepiiristä.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
490
Aivan kuten aikanaan oli Esson baarin jutut yhtä mutua, niin nykyään tietenkin internetistäkin voi löytää juuri sitä asenteellisesti värjättyä "tietoa" mitä kukin itse haluaa. Netissä on paljon väärää tietoa ja ne alkavat siellä elämään ja niitä on vaikea kytkeä pois, varsinkin jos valtamedia uutisoi asenteellisesti ja/tai ihmiset tykkäävät kirjoittaa ko. asiasta disinformaatiota netin täyteen.

Mutta jos yhtään viitsii nähdä vaivaa, niin muutaman minuutin huolellisella googlaamisella löytyy sitä oikeaa tietoa, kiistämättömiä faktoja ja tilastoja joita ei voi mitenkään muuksi muuttaa. Tyhmät ihmiset vaan eivät internettiä jaksa näin käyttää. Eivätkä toimittaja taida olla ikinä lukiota pidemmälle käyneitä, niin aivotonta on journalismi tänäpäivänä, joitain ideologisia hippejä palkataan minimiliksalla kirjoittelee julkkisjuoruja.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Netti on hyvä tiedonlähde ja tilanne on nyt sikäli paljon parempi kuin vuonna kivi ja keppi, mutta ihmisten tiedonhakutaito, -halu ja lähdekritiikki (tai sen puute) ovat sitten eri asia...
No mutta tyhmiä ihmisiä joita voi vedättää kun uskovat kaiken ilman mitään lähdekritiikkiä on ollut aina.

Ei siihen netti vaikuta mitenkään, ennen heidänlaisia vedätti se vanha gubbe ja nykyään he ovat vain "itseoppineita" hölmöjä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 095
Minusta suurin tyhmentävä vaikutus tulee siitä, ettei tarvitse itse miettiä syy-seurauksia, vaan vastauksen näkee suoraan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078
Minusta suurin tyhmentävä vaikutus tulee somekuplista. Jos on lähtökohtaisesti kapeahko ajatusmaailma niin ei auta jos enimmäkseen tiedot tulee samalla tavalla kapea-ajatuksellisten jakamista jutuista(tämähän on aika tarkkaan jonkun facebookin toimintaperiaate). Vähän kuin oltaisiin sillon joskus saatu kaikki tiedot sieltä esson baarin gubbelta ja muu aika kuljettu peltorit päässä, ettei vaan joutuisi kuulemaan mitään mikä ei olisi linjassa omien kuvitelmien kanssa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078
Ja vielä lisänä tuohon ylempään ne "opetuslapset" jotka kokee tehtäväkseen jakaa tätä kuplan sisäistä viisautta muillekkin. Eli on ensin saatu vahva olo oman mielipiteen taakse siellä kuplassa ja sitten lähdetään toitottamaan tätä kuin helluntalaiset konsanaan muillekkin, mutta netissä anonymiteetin turvin, kun varmaan joku ajatus vielä on ettei suuri yleisö ole aiheesta välttämättä samoilla kannoilla. Ehkä into laantuisi kun se sadas tyyppi nauraa päin naamaa tai huomaa ihmisten kurkistavan säleverhon takaa ja piiloutuvan sitten sohvan taakse.

Tälläkin foorumilla muistuu yksi tapaus mieleen(nimimerkkiä en enää muista) joka kertoi ettei seuraa mitään valtamediaa vaan saa käytännössä kaiken tietonsa foorumeilta(niistä "tiedoista" sitten näki aika suoraan että hyvinkin kapea-alaista oli se tietämys) ja piti tätä oikein toimivana juttuna saarnatessaan ajatusmaailmaansa muillekkin. Hyvä näille olisi saada opetettua vahvistusharhan toiminta mutta kun pää on tarpeeksi syvällä pensaassa niin turha yrittääkään.

Eli ehkä tuo anonymiteetti + somekuplat vielä yhdistelmänä aiheuttaa tyhmyyden tiivistymistä entisestään. Tyhmyys tehdään helpoksi.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tälläkin foorumilla muistuu yksi tapaus mieleen(nimimerkkiä en enää muista) joka kertoi ettei seuraa mitään valtamediaa vaan saa käytännössä kaiken tietonsa foorumeilta(niistä "tiedoista" sitten näki aika suoraan että hyvinkin kapea-alaista oli se tietämys) ja piti tätä oikein toimivana juttuna saarnatessaan ajatusmaailmaansa muillekkin. Hyvä näille olisi saada opetettua vahvistusharhan toiminta mutta kun pää on tarpeeksi syvällä pensaassa niin turha yrittääkään.
Kuulostaa lähes minulta, paitsi että luen myös mediaa ja ottaa aina päähän, kun sen tarkentavan ja oikean tiedon joutuu lukemaan murha.infosta, ylilaudasta tai vaikka räbästä.

Enkä ole vielä törmännyt foorumiin, missä ei olisi väittelyitä ellei foorumi bannää kaikki väärää mieltä olevat.
Täälläkin voi kuka tahansa arvioida, että uskoa jotain kultakalaa vai minua, jos jostain ajankohtaisesta asiasta tulee tulkintaerimielisyyksiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Mutta jos yhtään viitsii nähdä vaivaa, niin muutaman minuutin huolellisella googlaamisella löytyy sitä oikeaa tietoa, kiistämättömiä faktoja ja tilastoja joita ei voi mitenkään muuksi muuttaa. Tyhmät ihmiset vaan eivät internettiä jaksa näin käyttää. Eivätkä toimittaja taida olla ikinä lukiota pidemmälle käyneitä, niin aivotonta on journalismi tänäpäivänä, joitain ideologisia hippejä palkataan minimiliksalla kirjoittelee julkkisjuoruja.
Ei valistunut googlettelu vielä mitään takaa. Yliopistoista(kin) valmistuu jatkuvana virtana ihmisiä, jotka tietävät kaiken, mutta muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen ei-tyhmät ymmärtävät etteivät ymmärrä vielä paskaakaan. Jos siis puhutaan oikeasti vaativista aiheista.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
490
Tämä kuuluu tänne:
Syöpäsairas nainen otti 50 000 euroa lainaa, lähti kummallisiin hoitoihin ja kuoli - veljen mielestä hoidot olivat kauhea huijaus, jolle ei voinut mitään

Tänään klo 9:22
Parantumatonta syöpää sairastanut nainen tarttui oljenkorteen, jota hänelle tarjottiin. Veli kertoo seuraavassa siskon tarinan, koska hän haluaa muidenkin tietävän, mitä tapahtui ennen siskon kuolemaa.

  • Kun nainen sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää, hän päätti lähteä vaihtoehtoiseen hoitoon Saksaan.
  • Klinikalla on yhteyshenkilö Suomessa.
  • Naisen veli ei voi vieläkään ymmärtää, miksi leikkilaitteelta näyttävä hoitokone vakuutti potilaan niin täysin.
Aavistelen pahaa, kun sisko pyytää minut mukaan lääkärin vastaanotolle.

Siskolla on ollut jo pitkään monenlaista, aika epämääräistä vaivaa.

Hän on aina ollut kova tekemään paljon töitä, mutta hän on ollut jo pitkään kummallisen väsynyt. Hänellä on kovia särkyjä eri puolilla kehoa.

Oireita hoidettiin kai borrelioosina, kunnes hänen tilansa heikkeni yllättäen pahasti.

Kun menemme lääkäriin, sisko on hermostunut ja kai peloissaankin.

Lääkäri kertoo, että siskolla on parantumaton syöpä. Sen oireita voidaan lievittää, mutta sitä ei voida parantaa.

Lukossa
Sisko menee ensin ihan lukkoon. Ei sano ensin mitään.

Sitten hän kuiskaa, että voi helvetti. Tässäkö tämä nyt oli.

Pyydän siskolle rauhoittavaa lääkettä.

Hän ei halua minua enää nyt seuraansa. Hän sanoo haluavansa miettiä tilannettaan yksin.

Sisko on aina ollut järjen ihminen ja ajattelen, että kyllä hän itse tietää parhaiten, mitä nyt tarvitsee.

Minulla ei ole aavistustakaan siitä, että hän on jo tehnyt tiettyjä valmisteluja sen varalta, että lääkärin uutiset olisivat noin kauheat.

Kun hätä on suuri, toivon kipinä on kallis. MOSTPHOTOS
Uusi toivo
Muutaman päivän kuluttua sisko kertoo minulle, että hän on kieltäytynyt sairaalassa röntgenkuvien ottamisesta.

En ymmärrä ollenkaan, mitä tämä nyt on.

Sisko kertoo ottaneensa yhteyttä lääkäriin tai sen tapaiseen henkilöön, joka toimii sairaalan ulkopuolella. Hän on kuullut tästä henkilöstä ja uudesta hoidosta tuttaviltaan.

Ymmärsin, että tuon henkilön kertoman mukaan sairaalassa tehtävä näytteenotto voi muka jotenkin puhkaista tärkeän elimen, ja jos näin käy, sisko ei voi lentää siihen Saksassa sijaitsevaan hoitopaikkaan.

Jotenkin ajattelen, että en voi painostaa häntä tekemään jotain sellaista, mitä hän ei tahdo. Hänellähän ei ole enää toivoa paranemisesta, joten ajattelen kunnioittaa hänen toivettaan.

Mutta kun se toive alkaa paljastua, en enää tiedä, mitä ajatella.

Kultainen oljenkorsi
Hän on vakuuttunut siitä, että hän on löytänyt klinikan, jossa häntä osataan auttaa, vaikka Suomessa ei siihen kyetä.

Hän kertoo puhuneensa monta kertaa hoitolan suomalaisen yhteyshenkilön kanssa tästä toisenlaisesta hoidosta.

Siskon mielestä yhteyshenkilö on tosi mukava ja miellyttävä. Hän jaksaa puhua siskon kanssa puhelimessa pitkään ja vaihtaa tekstiviestejä.

Siskon luona vierailee myös joku nainen, joka kertoo itse parantuneensa syövästä tuon saksalaisklinikan hoitojen ansiosta. Naisen mukaan hän ei ole ainoa parantunut.

Sisko on aina ollut sellainen jalat maassa -tyyppi.

Minun on vaikea tajuta, miten hän on yhtäkkiä niin varma tuosta vaihtoehtohoidosta.

Toisaalta ymmärrän häntä. Kun tilanne on se, että mitään ei ole tehtävissä, sitä voi haluta tarttua oljenkorteen.

Siskon oljenkorsi on silkkaa kultaa, hinnasta päätellen.

Vaihtoehtoisia hoitoja on laidasta laitaan. MOSTPHOTOS
30 000 euron laina
Olen aika järkyttynyt, kun sisko kertoo ottaneensa 30 000 euron pankkilainan asuntoaan vastaan ja lähtevänsä vaihtoehtoisiin hoitoihin Saksaan.

Kahden viikon hoidosta klinikalla veloitetaan etukäteen nuo 30 000 euroa.

Sen päälle sisko maksaa itse lentonsa ja hotellit.

Hän itse on innoissaan. Hän uskoo lujasti, että Saksassa häntä voidaan häntä auttaa.

Sisko viestittelee olevansa nyt sitä mieltä, että syöpähoito Suomessa on tosi outoa. Tuntuu, että hänet on jotenkin käännytetty suomalaista syöpähoitoa vastaan.

Hän saapuu Saksaan ja laittaa sieltä iloisia viestejä.

Säämiskärätti
Saan whatsapp-viestissä kuvan, jossa sisko makaa hoitohuoneessa, jonkinlainen säämiskäntapainen rätti vatsansa päällä.

Rätistä lähtee johtoja monitoriin. Monitorissa on kuva, jossa jotain pikseleitä kulkeutuu kuin suppiloon.

Sisko iloitsee viestissään, että se suppilo imee nyt hänestä syöpäsoluja. Hän näkee ja tuntee sen kuulemma selvästi.

Siskolle on kerrottu, että klinikan tutkimusten mukaan hänen syöpänsä ei ole siellä, missä Suomessa sen on väitetty olevan. Se onkin muualla, ja siksi helpommin hoidettavissa.

Sisko kirjoittaa hoitohenkilökunnan oikein ihmettelevän, miten poikkeuksellisen hyvin hänen arvonsa lähtivät heti paranemaan.

Siskosta myös tuntuu, että hoito tehoaa todella hyvin. Hän tuntee voivansa jo nyt paremmin.

Toivon sitä todella, mutta en voi aivan uskoa.

Minusta se laite oli kuin suoraan Aku Ankasta: mankelinnäköinen yksinkertainen laite.

Veli kertoo, että siskolle myytiin myös erikoisvitamiineja, erikoishintaan. MOSTPHOTOS

Toinen hoito
Sisko on nyt iloinen siitä, siitä, ettei hän ollut Suomessa suostunut sytostaattihoitoihin eikä syönyt tiettyjä kipulääkkeitä, jotka hänen mukaansa vain kiihdyttävät syövän etenemistä.

Yksi hoito kesti useita tunteja. Se tehdään neljä kertaa.

Sitten sisko palaa Suomeen. Hänelle on sanottu, että Suomessa hän ei saa mennä röntgenkuvaukseen.

Hoitopaikassa annettu hoito on kuulemma tehnyt sisäelimiin sellaisen reaktion, että se voitaisiin röntgenkuvissa tulkita väärin. Lisäksi röntgensäteet kuulemma saattaisivat neutralisoida hoidossa annetun sisäelinten sähkövarauksen, jolloin hoito pitäisi aloittaa alusta.

Parin viikon kuluttua klinikalta otetaan uudelleen yhteyttä. Siskolle sanotaan, että on aivan välttämätöntä, että hän saa vielä uuden hoitosatsin.

Sillä kertaa koko paketti maksaisi 20 000 euroa.

Erikoisvitamiinit
Sisko ottaa lisää lainaa taloaan vastaan.

Hän haluaa lähteä uuteen hoitoon, vaikka hän on minusta tosi heikko.

Hänellä on koko ajan kovia kipuja.

Hän on laihtunut nopeasti todella paljon. Hänen suolensa ei toimi. Klinikalta palattuaan hän on syönyt vain kasvisruokaa ja niitä vitamiineja, joita klinikalta oli hänelle suositeltu.

Ne olivat jotain erikoisvitamiineja ja niitä on paljon. Ja ne olivat kauhean kalliita.

Sisko uskoo, että hän voi vielä parantua täysin.

Hän näyttää tosi hauraalta ja heikolta, mutta hän itse uskoo, että hän voi vielä parantua.

En ymmärrä, miten hän jaksaa pitkän lentomatkan. Hän lähtee matkaan pyörätuolipotilaana.

Potilas voi kokea, että vaihtoehtoisessa hoidossa häntä kuullaan ja kuunnellaan erityisen hyvin. MOSTPHOTOS
Toiveikas olo
Olen niin huolissani siskosta.

Minusta näyttää siltä, että hänen uskonsa suomalaiseen syöpähoitoon on murennettu.

Pelkään, että sisko on joutunut kylmän hyväksikäytön ja huijauksen kohteeksi.

Sisko kertoo allekirjoittaneensa sopimuksen, jonka mukaan suoritettuja maksuja ei makseta takaisin, vaikka hoitoa jostain syystä ei voisi antaa.

Eihän se raha tässä tietenkään ollut tärkeintä, mutta kuulostaa sekin oudolta.

Olen käynyt katsomassa klinikan suomalaisen edustajan verkkosivuja. Kyllä siellä paljon luvataan, oikein erinomaisia tuloksia.

Luvataan, että heidän käyttämiään hoitoja voidaan käyttää kaikissa syövissä menestykselliseksi, ilman kemoterapiaa, ilman säde- tai leikkaushoitoa.

Se hyvä puoli Saksan hoidoissa on, että sisko näyttää saavan niistä toiveikkaan ja rauhallisen olon, jos ei muuta.

Viimeinen matka
Kun hän lähtee Saksaan toiselle hoitokerralle, muutamaan päivään hänestä ei kuulu mitään. En saa vastausta viesteihini.

Sitten tulee pettynyt viesti.

Sisko on päässyt klinikalle, mutta siellä ilmoitettiin, että häntä ei voida siellä hoitaa, koska hän on niin huonossa kunnossa.

Hänet on passitettu raskaan matkan jälkeen suoraan sairaalaan.

Siskoa hoidetaan sikäläisessä sairaalassa. Hän voimistuu sen verran, että hän voi lentää takaisin Suomeen.

Lentokentältä viemme hänet suoraan sairaalaan.

Kolmen päivän kuluttua hän kuolee.

”On kiva auttaa”
Veli kertoi Iltalehdelle sen suomalaisen verkkosivuston nimen, jolla kerrotaan siskon hankkimista hoidoista.

Iltalehti soitti henkilölle, jonka nimi löytyi vaihtoehtoista syöpähoitoa ylistävältä sivustolta.

Vaihtoehtohoito.auttaa.fi:n sivuston yhteyshenkilö Hannu Kantola kertoi, että hän ei ole terveydenhoidon ammattilainen, vaan hän toimii kaupallisella alalla.

Kantola kertoi toimivansa vaihtoehtohoito.auttaa.fi-sivuston yhteyshenkilönä täysin pro bono eli hyväntekeväisyydestä. Hän sanoi, ettei saa tästä rahallista korvausta keneltäkään.

– Äitini sairasti parikymmentä vuotta sitten, ja hän sai apua saksalaisklinikalta.Siksi haluan auttaa nyt itse muita löytämään oikeaa tietoa, Kantola selvitti.

Sivustolla kerrottiin ”hoitoprotokollasta”, joka voidaan käyttää lähes kaikissa syövissä. Kantolalla ei ollut antaa tarkempaa tietoa tämän hoitoprotokollan faktoista tai tutkimustiedosta sen taustalla.

– Saksassa tätä hoitoa on käytetty vuosikymmeniä. On olemassa klinikoiden omaa tietoa, mutta se on siellä klinikoilla, ei ehkä kirjallisessa muodossa, Kantola arveli.

Tätä sivustoa muutettiin sen jälkeen, kun Iltalehden toimittaja oli soittanut sivuston yhteyshenkilölle. Yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero on uudessa versiossa poistettu ja tietoja päivitetty. Enää sivustolta ei löydy kirjoitusta saksalaisesta hoitoprotokollasta. HELJÄ SALONEN
Kantolan mukaan hoitojen hinnat ovat yksilökohtaisia, eikä niistä voi antaa mitään yleistä arviota.

Kantola arveli, että harva on löytänyt tämän sivuston googlettamalla.

– Varmaan yleensä siitä kuullaan joltain tutulta.

Kantolan mukaan suomalaissivuston kautta Saksaan jollekin sopivalle klinikalle on vuosien varrella ohjattu ehkä kymmenkunta potilasta.

– Ei tämä mitään massaturismia ole.

– On kiva auttaa ja antaa tietoa siitä, mihin voi luottaa, Kantola perusteli toimintaansa.

Saksassa vaihtoehtoista hoitoa saaneen ja Suomessa syöpähoidoista kieltäytyneen naisen kaikki läheiset eivät ole samaa mieltä siitä, että naista huijattiin. Siksi tässä jutussa ei käytetä henkilöiden oikeita nimiä.

Suomessa potilaalla on myös oikeus kieltäytyä terveydenhuollon hänelle tarjoamista hoidoista.

Tästä tykkään erityisesti:

"Hänelle on sanottu, että Suomessa hän ei saa mennä röntgenkuvaukseen.

Hoitopaikassa annettu hoito on kuulemma tehnyt sisäelimiin sellaisen reaktion, että se voitaisiin röntgenkuvissa tulkita väärin. Lisäksi röntgensäteet kuulemma saattaisivat neutralisoida hoidossa annetun sisäelinten sähkövarauksen, jolloin hoito pitäisi aloittaa alusta."
 
Lopetin lukemisen kohtaan "parantumatonta syöpää sairastanut". Siinä kohtaa voi alkaa yrittämään ties mitä. Se olisi tyhmää, jos parannettavan syövän kanssa ei mene oikeisiin hoitoihin. Toki huijarit pitäisi saada vastuuseen ja linnaan.
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
66
Ajauduin - ilman varsinaista omaa aktiivisuutta - jonkinlaiseen debattiin homeopaattisten "lääkkeiden" tehosta työmaalla. Vastapuoli, keski-ikäinen naishenkilö korjasi potin, voiton sekä erä- ja ottelupallon käyttämällä evidenssinä tuttavaansa, jonka koiran ei-spesifiset oireilut ko. "hoito" korjasi.
Olin lyöty, hävinnyt sekä sanaton. On se tiede ihmeellistä, on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 184

Ei minua haittaa jos joku tuhlaa rahansa homeopaattiseen humpuukiin, mutta ihmiset jotka syöttävät niitä lapsille tai lemmikkieläimille voisi minun puolestani pistää muutamaksi vuodeksi johonkin uudelleenkoulutusleirille. :mad:
 
voffer

huru-hara
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 049
Ei minua haittaa jos joku tuhlaa rahansa homeopaattiseen humpuukiin, mutta ihmiset jotka syöttävät niitä lapsille tai lemmikkieläimille voisi minun puolestani pistää muutamaksi vuodeksi johonkin uudelleenkoulutusleirille. :mad:
Voihan niitä antaa, kunhan ei jätä niitä vaivoja sitten sen takia oikeasti hoitamatta.
Esimerkiksi flunssaan homeopaattiset hoidot ovat oiva hoitomuoto - flunssa paranee viikossa-kahdessa. Toki se paranisi itsestäänkin samassa ajassa, mutta ihmismieli tulkitsee helposti parantumisen "lääkkeen" ansioksi, vaikka olisikin syötetty vain sokeripillereitä ja vettä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809

Tutkitusti myös placebo lääke auttaa moneen vaivaan. Itse asiassa placebo auttaa tutkimusten mukaan vaikka koehenkilö itsekkin tietää että kyseessä on placebo.

Ketjun aiheeseen palatakseni onhan tuo todella alhaista kusetusta kun terminaalin vaiheen syöpäsairaalta kupataan rahat pois käärmeöljyllä.

Tuossa on tuo kusettajan sivu ennen kuin Iltalehti otti yhteyttä:¨

Syövän vaihtoehtohoito,kalsium, maksanpuhdistus, autoimmuunisairaudet,Borrelioosi.

Tuolla sivulla joka paikassa mainitulla Hannu Kantolalla ei ole minkäänlaista terveydenhuoltoalan koulutusta. Omien sanojensa mukaan olisi jonkinlainen kaupallisen alan koulutus tai ainakin sellaisella alalla työskennellyt.

Tuon näköinen aparaatti se on joka muka tasavirralla syöpäsolut tuhoaa:

Kovin montaa tapausta ei ole lääketieteen kirjallisuudessa kuvattuna jossa terminaalivaiheen syöpäpotilas olisi parantunut. Käsittääkseni muutamia niitä kuitenkin on. En jaksa nyt alkaa Pubmedistä etsimään. Olisikohan se suuruusluokassa yksi tapaus sadasta tuhannesta että elimistö oppii yhtäkkiä itse hävittämään syöpäsolut.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
"uskomushoitojen" takia kuolee vähän vitusti porukkaa maailmanlaajuisesti katsottuna, joten itse ainakin vastustan niitä aina ja kaikkialla. Sitä helposti ajattelee ettå se ei haittaa kun menee vain rahat jne, mutta kaikki tuki näille auttaa niiden leviämistä ja edistää rankempaakin kusetusta.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
181
Helposti uskomushoidoista tulee myös yhteiskunnalle rasite, kun jokin länsimaiselle lääketieteelle varsin triviaali vaiva jätetään hoitamatta. Antibioottien sijasta tarvitaankin tehohoitoa, kun ei ole päästy sairautta ajoissa hoitamaan, ja veronmaksaja kuittaa kulut.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
"uskomushoitojen" takia kuolee vähän vitusti porukkaa maailmanlaajuisesti katsottuna, joten itse ainakin vastustan niitä aina ja kaikkialla. Sitä helposti ajattelee ettå se ei haittaa kun menee vain rahat jne, mutta kaikki tuki näille auttaa niiden leviämistä ja edistää rankempaakin kusetusta.
Mikäs se suomalainen hunks urpo oli? :facepalm:

Perse syöpää hoitamaan jonnekki helvetin perseeseen meditaation voimin ja kun ei toiminut niin Suomeen kiireesti leikkaukseen ja nykyään elää avanteen kanssa, multa jos ois kysytty niin passi pois ja heippa, mitäs läksit. :facepalm:
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Mikäs se suomalainen hunks urpo oli? :facepalm:

Perse syöpää hoitamaan jonnekki helvetin perseeseen meditaation voimin ja kun ei toiminut niin Suomeen kiireesti leikkaukseen ja nykyään elää avanteen kanssa, multa jos ois kysytty niin passi pois ja heippa, mitäs läksit. :facepalm:
Toisaalta oli sitten yksi toinen tapaus, joka kävi hoitamassa jonkun vakavan syövän Ruotsissa käytössä olevalla uudella hoidolla. Otti siihen myös jotain 50-100 tonnin pankkilainan. Se hoito oli kyllä ihan sairaalassa, mutta silti kokeellinen eikä Suomessa käytössä.
Hoito tepsi ja oikeudessa valtio tuomittiin korvaamaan potilaan kaikki kulut.

Tässä näköjään uutinen asiasta.
Tyksissä ei anneta harvinaista vatsasyöpähoitoa

Ei se valtio varsinaisesti korvannut vaan sairaanhoitopiiri, mutta eiköhän se ole käytännössä sama asia.
 
Suomessa lääketiede on 5-10 vuotta perässä maailman kärkeä. Esimerkiksi jotain huipputasoa olevia yhdysvaltalaisia sairaaloita ja Ruotsin jotain Karolinska Institutetia.

Jos vakava sairaus tulee ja pinkka on kunnossa niin se voi olla viivasta lähteä hoitoon ulkomaille. Tosin se saattaa maksaa sen seitsemän numeroisen summan euroja. Jos oma henki on siitä kiinni niin kyllä sen summan varmaan maksaa mielellään jos on sellaiset rahat.

Toki keskimäärin Suomessa syöpähoidotkin ovat ihan hyvällä tasolla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Suomessa lääketiede on 5-10 vuotta perässä maailman kärkeä. Esimerkiksi jotain huipputasoa olevia yhdysvaltalaisia sairaaloita ja Ruotsin jotain Karolinska Institutetia.
Vissiin keskimäärin, mutta erikoisalasta riippuen voi olla ihan kärjessäkin. Minä en ole se, joka antaa validin esimerkin juuri tällä hetkellä.
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 818
"Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa" säikeestä bongattua:
"Pitkien valojen käyttö. Mikä vittu siinä on niin vaikeeta sammuttaa ne pitkät kun tulee kohti? Mä ainakin sammutan aina heti kun vastaantulijakin sammuttaa" :facepalm:

Ja noin muuten: ei oo suomi täynnä "vanhoja ja viisaista". Oon nimittäin todennut sen kuuntelemalla parina sunnuntainan Ylen Kansanradiota. Ei tarvii montaa minsaa kuunnella ku tekis mieli heittää radio järveen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Kiitti. Olen aiemminkin lueskellut jotain uudesta kapselimuotoisesta hoidosta, mutta en muistanut että sitä puuhataan ihan täällä päin. Paskan siirtohan on vieläpä hyvin monialainen hoitomuoto ja ala, ja saattaa osoittautua erittäin oleelliseksi yleisen terveyden kannalta. Ymmärrys ravitsemuksen merkityksestä on ylipäänsä lapsenkengissään ja Keysin täysin fantastisten käsitysten varassa, kun potilaita neuvotaan. Suoliston terveydestä ei varsinkaan ymmärretä juuri mitään.

Vanhempana tietona käsitin, että pään ja kaulan alueen syöpien sädehoito oli Suomessa ihan kärkeä, mutta projekti lopetettiin, koska se "ei tuottanut tarpeeksi voittoa" vaikka se oli de facto julkisen rahoituksen piirissä. WTF?
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Redin suunnittelija(t).
Redi kauppakeskuskuksen malliin inspiraatiota otettiin keskiaikaisista italialaiskaupungeista.

Normaalisti kauppakeskuksilla on tuollaisia malleja:

"Kauppakeskusten perustyyppejä. Huima on tehnyt piirrokset ja tyypittelyn mukaillen teosta American Urban Architecture. (KUVA: PUTTE HUIMA HUIMA)"

Redissä taas tuon tyyppisiä erilaisia kerroksia ladottu neljä päällekkäin:

En tiedä mitä lie liikkunut arkkitehdin päässä kun tuollaisen päättänyt piirtää. Todella iso riski tuollaisessa kun koko kauppakeskuksen omistaja voi mennä konkurssiin jos idea ei sitten toimikkaan.

Toki tuollaista voi kokeilla joku kiinteistösijoitusyhtiö jolla on kymmenillä miljardeilla euroilla omistuksessaan kaikenlaisia kauppakeskuksia ja muuta kiinteistöä. Silloin se ei niin vakavaa ole jos ei kokeilu toimikkaan. Jos taas kokeilu toimii niin niitähän voi alkaa monistaa muuallekin.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 054
Redin suunnittelija(t).
Tämä. Täytyy kyllä ihmetellä mikä agenda siinä on ollut että tehdäänpä ensin ostoshelvetti ja toivotaan parasta. Asuinaluettahan vasta rakennellaan Redi:n lähelle.
Olisko pitänyt tehdä hieman toisinpäin tuo asia? Odottaa että ihmisiä oikeasti asuu vieressä ja sitten se ostoshelvetti.
Näin ainakin minun järjellä ajateltuna. :dead:

PS. Taisin eilen lukea jotain kommenttia tuosta Redistä että se ei ole oikein kätevästi tällä hetkellä mistään päin saapuessa. Ei edes sillä metrolla.
Jokin kommentti oli myös et ilmeisesti "joku/jokin instanssi" kuvitteli että ihmiset ytimestä töistä tullessa pysähtyisi Rediin.

PSS. En myöskään ymmärrä sitä että minkä takia joka paikkaan pitää pykätä ostoshelvetti. Eikö se perus ruokakauppa joka nurkalla riitä?! :confused::confused2:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078
Kaikki uskovaiset kuuluu tähän ketjuun, mutta nämä sankarit ylitti itsensä :lol:

Mitähän lahkoa nuo edustaa?

Neljä suomalaista pidätetty Malesiassa - voivat joutua 5 vuodeksi vankilaan

Edit. Nämä oli niin tyhmiä, että lesivät vissiin väärään maahan, kun jakoivat vietnamilaista propagandaa :facepalm:

Perussuomalaisia olivat. Eli selvisipä se lahkokin sitten.

Malesiassa pidätetyt suomalaiset saapuivat kotimaahan: "Kymmenen torakkaa nousi vessanpöntöstä"

"Yksi pidätetyistä ja vapautetuista on Perussuomalaisten vantaalaisen kansanedustajan Mika Niikon hyvä ystävä ja vaalipäällikkö Timo Valtonen.

Hän luonnehti pidätysaikaisia oloja tukaliksi. Hellettä oli 30 astetta ja sydänvaivat koettelivat.

– Luulimme, ettemme koskaan pääse sieltä pois. Arvelimme, että meidät teloitetaan.

Pidätetyt saivat vain vähän vettä. Sen vuoksi he tunsivat kärsivänsä nestehukasta. Valtonen sanoi myös, että he olivat kahdeksan päivää syömättä.

– Vessasta kun yritti mennä juomaan, pöntöstä nousi kymmenen torakkaa.

Seuruetta vastassa oli myös suuri joukko perussuomalaisia ja uskovaisia."

Paikalla oli paljon perussuomalaisia, muun muassa kansanedustaja Laura Huhtasaari.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 187
ruttojalankulkijat ja pyöräilijät
Huutelen näille auton ikkunasta "Heijastin!!"
Kai saan joskus poliisit perään tämän takia mutta miksi Ruttoa , aka mustaa surmaa, pitäisi silittää päähän? Ei miksikään.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 153
Redin suunnittelija(t).
Sanoisin, että sijainti on kauppakeskukselle kriittisin piirre eikä niinkään sisustus...

Hassuahan tässä on se, että Redin sijainti on periaatteessa keskeinen ja vihervasemmistolaisittain herisyttävän hipsteriseksikäs, oikein erityisen hippisexy siinä Kallion vieressä. Mutta taitaapa surullinen totuus olla, ettei sinne vaan niin helposti autolla tulla käymään kuin kehäteiden kauppakeskuksille, voihan nyyh... :,(

Sitä paitsi Helsingin keskustan tienoilla Kampin ja kumppaneiden sijainti on aika voittamaton.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
890
Työkaveri kirkkain silmin väittää että kaikki ei hybridit kuluttaa vähintään 10/l sadalla ja että bensakone hajoaa max 100t kohdalla jos usein vetää kärryä.............:D. Ja hän itse ajaa lava-auto dieselillä 9tkm vuodessa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009

Onkohan jotain vanhempaa väkeä tämä? Vanha työkaveri joskus ihmetteli miten jonkun kulutus voi olla niin pientä. Sitten olin sen kyydissä, niin 80km/h nopeudessa ei vielä vitosvaihdetta käytetty :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
153
Jaa taisi olla sitten tosi vanha se. Kun ei edes 5-speediä käytetty (lada-mainos)
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Jaa taisi olla sitten tosi vanha se. Kun ei edes 5-speediä käytetty (lada-mainos)
Sellaisiakin senioreita on jotka ajavat autolla aina esimerkiksi kakkosvaihteella kun sopii kuulema joka vauhtiin.

Syynä saattaa olla se, että ovat niin dementoituneet ja kärsivät sellaisista neurologisista ongelmista ettei vaihteen vaihto ainakaan ajaessa edes onnistu.

:D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
242
Läppärikohu päättyi: Toni väitti hänelle uutena myytyä kannettavaa käytetyksi — Verkkokauppa.com ja Asus selvittivät totuuden lokitietoja myöten

Olisikohan nyt kannattanut kaivaa kunnon todisteet väitetystä koneen käytöstä vaikka kovalevyn SMART tiedoista, mistä näkee kovon käyttötunnit ennekuin lähtee iltalehdelle kokemastaan vääryydestä soittelemaan? :facepalm:
Ja taas Petteri Järvinen asiantuntijana :-/ Näköjään sentään oppi jotain uutta, kun oli lukenut edellisten uutisten kommenteista mitä todellisuudessa tapahtuu.
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Läppärikohu päättyi: Toni väitti hänelle uutena myytyä kannettavaa käytetyksi — Verkkokauppa.com ja Asus selvittivät totuuden lokitietoja myöten

Olisikohan nyt kannattanut kaivaa kunnon todisteet väitetystä koneen käytöstä vaikka kovalevyn SMART tiedoista, mistä näkee kovon käyttötunnit ennekuin lähtee iltalehdelle kokemastaan vääryydestä soittelemaan? :facepalm:
Mistä tiedämme että hän oli asentanut tuon Windowsin uusiksi?

Salli epäilyni, sen verran paljon on noita palautettuja koneita liikenteessä missä on vanhoja asenneltuja softia puhumattakaan tuhmista kuvista tai selainhistorioista.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Läppärikohu päättyi: Toni väitti hänelle uutena myytyä kannettavaa käytetyksi — Verkkokauppa.com ja Asus selvittivät totuuden lokitietoja myöten

Olisikohan nyt kannattanut kaivaa kunnon todisteet väitetystä koneen käytöstä vaikka kovalevyn SMART tiedoista, mistä näkee kovon käyttötunnit ennekuin lähtee iltalehdelle kokemastaan vääryydestä soittelemaan? :facepalm:
Eiköhän tyyppi vain ole tällä verukkeella yrittänyt perua kaupat.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Miksi? Verkkikseen saa kyllä palauttaa tollasen koneen muutenkin 32 päivän sisään ostosta.
Oliko reklamaatio siis tehty tuona aikana? Saako palauttaa jos on asennellut omia käyttöjärjestelmiä?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 746
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom