Miesten perinteinen joulusauna 2018 kutsuu Käyräsaareen

Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
62
Totta kai voi päättää vai totta kai päätyy tuohon ryhmään?

Mutta saunassa saa siis paneskella riippumatta muiden saunojien mielipiteestä?
Saunassa jokainen saa olla aidosti sellainen kuin on eikä ole pakko tehdä mitään mitä ei todellisesti halua. Kaikki on ok, kunhan kunnioittaa muita saunojia. Voisin sanoa että saunassamme on sellainen taika, että tuollaiset huolet ja stressit unohtuu kun olet paikan päällä. Kyllähän monia on kuulemma jännittänytkin aluksi osallistua, mutta todenneet sitten jälkikäteen että oli parhaimpia jouluja.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Jos autan vähän. "Käyräsaaren joulusauna ei ole lähtökohtaisesti tarkoitettu miesten välisen seksin harrastamiseen mutta kyllähän se kieltämättä aika monen tärkeimpiä motiiveja saapua paikalle on. Kenenkään ei ole tietenkään pakko osallistua mihinkään sellaiseen toimintaan, mihin ei halua mutta jos nyt kokee ongelmaksi sen, että vieressä aletaan harrastamaan seksiä niin paikka ei ehkä ole oikea."

Allekirjoittaisitko tuollaisen luonnehdinnan (saa käyttää)?
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Seksuaalisuus ei ole millään tapaa absoluuttisia ääripäitä (100% homo vs 100% hetero), vaan käsittää aina välimuotoja, harmaansävyjä. Luonto ei tunne pelkistettyä mustaa tai valkoista, vaan ne ovat aina jossain määrin sekoittuneet keskenään. Paitsi hypoteettisella tasolla jonkinlaisissa "laboratorio-olosuhteissa". Kaikissa nämä piirteet eivät toteudu niin ilmeisinä vaan ovat latentteja. Esimerkiksi jokin tilanne tai aivokemiallinen oikku tms saattaa laukaista yllättäenkin toisen ääripään seksuaalisuuden piirteitä esiin. Vahvoilla defenssimekanismeillahan näitä pyritään pitämään piilossa, etenkin jos on itsessään huomannut tällaisia taipumuksia.
Puhutko kenties omasta kokemuksesta? Itse en nimittäin oikein pysty samaistumaan tähän.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Tiedä sitten miten hauskaa se on jos joku hieman yksinkertaisempi tapaus ei ymmärrä viesteistä tapahtuman luonnetta ja sitten tulee saunalla yllätyksenä kun kettu alkaa käymään kolossa. Voihan se olla että innostuu itsekkin moista kokeilemaan tai sitten vetäisee jotain turpaan.

Tai sitten tulee täysin puun takaa se, että tatamilla ei olekaan teeseremoniaa tai mukana olleelle karate-asulle ei olekkaan käyttöä siellä kun vähän on muunlaista painimista siellä.

:lol:
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Niinpä :)

Sehän oikeastaan riittäisi, että tuo kiertely ja kaartelu sekä väistely selityksillä "miehisestä yhdessäolosta", "saunomisesta" sekä itsestäänselvyydet "jokainen päättää itse mitä tekee" loppuisi ja tulisi lyhyt kuvaus siitä, mitä tuolla voi odottaa näkevänsä ja kokevansa jos on rohkea mieli, etenkin niiden oleellisten asioiden kohdalta, jotka saattavat olla toisin kuin muissa yhteistapahtumissa on totuttu.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894

Kyllä. Ymmärrän toki että Suomen laki on että kukaan ei pakoteta. Osallistujen nimiä ei myöskään varmaan julkisteta mutta voisi esim kertoa mitä tapahtui vuonna 2016 ja 2017 oliko esim homoutta kyllä tai ei saunassa tai sen ulkopuolella että muut näki sen?

En ole menossa ja olen 100% hetero.

Lopuksi en vihaa homoja, mutta varmaan aika moni foorumissa on ainakin hieman utelias tuohon kysymykseen. Ainakin mainos musiikki videot on ollut siihen suuntaan että kyllä on homo ilta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
354
Onks tuota Nor Miskyyr nimimerkkiä joskus spekuloitu mistä se tulee? Tuli mieleen anagrammi, mutta ei kyllä saanut mitään järkeviä sanoja siitä aikaan...

en: mikron
suomi anagrammi: myrskyn ori

sanat eng: irony
suomi: sormi, rikos, kinos

Ois kyllä tämän ketjun highlight, jos joku sais kuvan siitä saunasta että sellanen on ylipäänsä olemassa :D
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Onko jeesus ainoa syy siihen, että et rietastele miesseurassa?
Ei ole vaan pidän naisista jos puhutaan seksistä. Älkää ottako minua niin kuin hyvänä kristittynä olen sanonut monta kertaa että en käännä toista poskea ja moraalini on kaukana hyvästä kristitystä.

Seksi avioliiton ulkopuolella on ok minulle ja en vihaa homoja. Toiseksi äänestin viimeksi perussuomalaiset.

Useimmat ystävistäni yli 90% ovat miehiä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Ois kyllä tämän ketjun highlight, jos joku sais kuvan siitä saunasta että sellanen on ylipäänsä olemassa :D
En kyllä ymmärrä tätä jatkuvaa epäilyä, kannattaa varmaan vaan mennä itse toteamaan tilanne ettei jää uskon varaan, jos vieläkin mietityttää kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Ja tapahtumahan on nimen omaan tarkoitettu 100 %:lle heteromiehille parhaimman ymmärrykseni mukaan.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Ja tapahtumahan on nimen omaan tarkoitettu 100 %:lle heteromiehille parhaimman ymmärrykseni mukaan.
Right sinun ymmärtämisestä en luota yhtään.

Nor minskynn jos sitä sivulta klikkaat eteenpäin tulee vaikka kuinka monta äänitettä mainosta tulevista saunailloista vuosien aikana jossa olisi kaikkea muuta kun normaali sauna tai hetero sauna kyseessä.

Jo kyllä sitä voi luottaa kaikkeen. Kai sitä voi sanoa että Suomi ei edes tarvitse armejaa vaikka itänaapuri on olemassa joka ei siedä heikkoja naapureita. EDIT olen suorittanut asepalveluksen ja en usko tyhmiin ideoihin että Suomi ei tarvitse armejaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
En kyllä ymmärrä tätä jatkuvaa epäilyä, kannattaa varmaan vaan mennä itse toteamaan tilanne ettei jää uskon varaan, jos vieläkin mietityttää kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Ja tapahtumahan on nimen omaan tarkoitettu 100 %:lle heteromiehille parhaimman ymmärrykseni mukaan.
Juu ajella ~300 kilometriä jouluaattona todetakseen, että vittu täällä mitään ole ja ei kun takaisin kotiin sama matka.

Miksi tuo yleensä pitää olla juuri jouluaattona? Miksi ei vaikka joku kesäinen viikonloppu?
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Juu ajella ~300 kilometriä jouluaattona todetakseen, että vittu täällä mitään ole ja ei kun takaisin kotiin sama matka.
Tai sitten todeta perille päästyään, että vakuutteluista huolimatta tämä ei ollutkaan ihan heteroille suunnattu sauna ja ei muuta kuin auton nokka kotia kohti.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
Se on joulusauna.
Tiedän. Tuskin sitä nyt niin syvälle kiveen on kuitenkaan hakattu, etteikö tapahtuman nimeä voisi muuttaa, tai sitten järjestää kinkerit jouluna ja kesällä. Jos osallistujia niin paljon on mitä annetaan ymmärtää, niin luulisi kesätapahtumallekin olevan kysyntää. Ja ehdottaisin ajankohdaksi jotain normaalia viikonloppua, enkä esimerkiksi juhannusta, jolloin ihmisillä on muutakin tekemistä niinkun joulunakin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Kyllä jouluun kuuluu sellainen tietty taika, maaginen selittämättömyys.

Ehkä hämmennystä aiheuttaakin, että miesten joulusaunaa ei ole (vielä) laitettu exceliin?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Tuohan on tarkkaan suunniteltu homma. Jouluna sinne tuskin tulee ulkopuolisia perheellisiä miehiä, koska jouluna heillä on omat velvoitteet.
Lisäksi moni sinkku menee kotiinsa/lähisukulaistensa luo jouluksi.
Potentiaaliset tulijat ovat siis sinkkuja jotka ovat sosiaalisesti "orpoja", eli suomeksi sanottuna yksin asuvia peräkammarin poikia jotka janoavat seuraa ja sosiaalista kontaktia, on vieraannuttu jopa omasta perheestä.
Siinä kun sitten viina virtaa ja uhotaan miehisyyttä, henkilö tuntee kerrankin kuuluvansa johonkin ryhmään jossa hänet hyväksytään -->siinä voi ihan vahingossa omasta aloitteesta suostua vetämään jollekin kaverille käteen lauteilla ja vice versa ja ehkä jopa antaa ryppyreiän paukkua, se on hinta joka ollaan valmiita maksamaan siitä että edes yksi päivä vuodesta on äijä joka kuuluu joukkoon ja jota arvostetaan, varsinkin kun viina on laskenut suojat alas.
Yksiäisenä ei edes tarvitse selittää kenellekkään missä oli jouluna ja tuntea häpeää kavereiden seurassa, kun niitä kavereita ei ole. Joulun jälkeen koko tapahtuma on muisto vaan ja pikkuhiljaa unohtuu.
Muro ja io-tech ovat tietoteknisiä foorumeita ja usein stereotypia nörtistä on yksinäinen epäsosiaalinen nuorimies, ei siis ihme että verkot heitetään mm. juuri tällaisille foorumeille.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Sitä minä vaan ihmettelen miten voi olla yksin asuva peräkammarinpoika?..Eipä mulla muuta tällä kertaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
No jos asut yksin, mutta käyttäydyt kuin peräkammarin poika. Tietenkään äiti ei tee ruokaa ja tuo sitä eteen vaan sen korvaa mikro einari.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
No jos asut yksin, mutta käyttäydyt kuin peräkammarin poika. Tietenkään äiti ei tee ruokaa ja tuo sitä eteen vaan sen korvaa mikro einari.
Häh ei mikron käyttäminen ole sitä. Mikro on niin julmetun nopea ja säästää vaivaa. Kyllä sitä voi syödä vihanneksia, hedelmiä tehdä voileipiä mutta en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka tuntikausia jaksaa valmistaa ruokaa.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469

Mitä helvettiä nyt taas xDD
Hyvät ite tehdyt safkat tekee puoleen tuntiin helposti, jota voi sitten syödä vaikka 4 päivää.

En kyllä ymmärrä myöskään tota sun 100% hetero todisteluas. Yleensä ne jotka sitä joutuu todisteleen, on kaappihomoja eikä vaan uskalla olla omia ittejään. Toki erikseen jos vaan ilmottaa olevansa hetero, mutta outoo toi että lisää siihen 100% ja useempaan otteeseen pitää mainita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
816
Nor Miskyyr vois kyllä jo pikkuhiljaa kertoa, että laitetaanko sitä parrua siellä tuhkaluukkuun vai ei... Alkaa tämä kiertely ja kaartelu jo kyllästyttämään. Ei sitten tulis "uutukaisille" ylläyksenä jos kyseessä onkin homo-orgiat.
Ei laiteta. Kättä vaan väännetään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 647
En kyllä ymmärrä myöskään tota sun 100% hetero todisteluas. Yleensä ne jotka sitä joutuu todisteleen, on kaappihomoja eikä vaan uskalla olla omia ittejään. Toki erikseen jos vaan ilmottaa olevansa hetero, mutta outoo toi että lisää siihen 100% ja useempaan otteeseen pitää mainita.
Lukaisin vain tämän viimeisen sivun osapuilleen, ainakin pari kertaa 100% hetero mainittu, myös armeija ja perussuomalaiset mainittu:rolleyes:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
852
Tai sitten todeta perille päästyään, että vakuutteluista huolimatta tämä ei ollutkaan ihan heteroille suunnattu sauna ja ei muuta kuin auton nokka kotia kohti.
Aika harvoin olen käynyt saunassa, joka olisi erikseen korvamerkitty jollekin seksuaaliselle suuntaumukselle.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Mitä helvettiä nyt taas xDD
Hyvät ite tehdyt safkat tekee puoleen tuntiin helposti, jota voi sitten syödä vaikka 4 päivää.

En kyllä ymmärrä myöskään tota sun 100% hetero todisteluas. Yleensä ne jotka sitä joutuu todisteleen, on kaappihomoja eikä vaan uskalla olla omia ittejään. Toki erikseen jos vaan ilmottaa olevansa hetero, mutta outoo toi että lisää siihen 100% ja useempaan otteeseen pitää mainita.
Minä ymmärrän että et ymmärrä ja usko mitään paitsi omia selittelyjäsi jne ja et uskonut että olen edes vuokranantaja. Hyvin kohta forum jäsen tulee minun kotiin näillä näkymin seuraavalla viikolla. Vuokrasopimuksia en työnnä hänen eteen koska niissä on vuokralaisten henkilökohtaista tietoa mutta minun enakkovero laskut voin työntää ja on n tuhatta euroa/vuosi joka minun vuokranantajana pitää maksaa etukäteen enakkoveroa Suomen valtiolle. Se on 30% vero jossain vaiheessa jos pääomatulot on hieman isommat kuin minulla niin voi jopa nousta yli 30% se pääoma vero.

Tietysti mahdollisesti jos on osakesijoittaja niin jossain vaiheessa ehkä jos tulot ovat huomattavat joutuu maksaa veroa myös etukäteen.

Valitettavasti paperia jos lukee olen hetero sellaista virallista ei voi saada et sinäkään mitenkään pysty todistamaan että olet hetero.
 
Viimeksi muokattu:

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 982
Minä ymmärrän että et ymmärrä jne ja et uskonut että olen edes vuokranantaja. Hyvin kohta forum jäsen tulee minun kotiin näillä näkymin seuraavalla viikolla. Vuokrasopimuksia en työnnä hänen eteen koska niissä on vuokralaisten henkilökohtaista tietoa mutta minun enakkovero laskut voin työntää ja on n tuhatta euroa/vuosi joka minun vuokranantajana pitää maksaa etukäteen enakkoveroa Suomen valtiolle. Se on 30% vero jossain vaiheessa jos pääomatulot on isommat niin voi jopa nousta yli 30% se pääoma vero.

Tietysti mahdollisesti jos on osakesijoittaja niin jossain vaiheessa ehkä jos tulot ovat huomattavat joutuu maksaa veroa myös etukäteen.

Valitettavasti paperia jos lukee olen hetero sellaista virallista ei voi saada et sinäkään mitenkään pysty todistamaan että olet hetero.
Haluaisin vielä varmistaa ihan for the record oikeudelle, että oletko siis varmasti 100% hetero?

Jotenkin pikkaisen jää vielä epäselväksi tämä asia.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
636
Minä ymmärrän että et ymmärrä ja usko mitään paitsi omia selittelyjäsi jne ja et uskonut että olen edes vuokranantaja. Hyvin kohta forum jäsen tulee minun kotiin näillä näkymin seuraavalla viikolla. Vuokrasopimuksia en työnnä hänen eteen koska niissä on vuokralaisten henkilökohtaista tietoa mutta minun enakkovero laskut voin työntää ja on n tuhatta euroa/vuosi joka minun vuokranantajana pitää maksaa etukäteen enakkoveroa Suomen valtiolle. Se on 30% vero jossain vaiheessa jos pääomatulot on hieman isommat kuin minulla niin voi jopa nousta yli 30% se pääoma vero.

Tietysti mahdollisesti jos on osakesijoittaja niin jossain vaiheessa ehkä jos tulot ovat huomattavat joutuu maksaa veroa myös etukäteen.

Valitettavasti paperia jos lukee olen hetero sellaista virallista ei voi saada et sinäkään mitenkään pysty todistamaan että olet hetero.
Oletko laittanut yhtään merkille, että nämä sinun viestit ovat todella sekavia. Kaikella kunnioituksella, mutta nytkin selität pitkän tekstin jostain vuokralaisista ja veroista...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
En kyllä luottaisi keneenkään joka väittää olevansa 100% hetero. Meinaan jos joku väittää että kumpikaan Chris Hemsworth tai Jason Momoa paidattomana ei aiheuta edes pientä broneria niin henkilö joko valehtelee tai on täysin kuollut sisältään.

*edit*

Heitetään vielä sekaan paidaton Idris Elba jos joku tykkää tummemmasta
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Haluaisin vielä varmistaa ihan for the record oikeudelle, että oletko siis varmasti 100% hetero?

Jotenkin pikkaisen jää vielä epäselväksi tämä asia.
Ei sitä pysty todistaa. Vaikka olisit naimisissa ja 10 lasta ei todista mitään voit olla silloin BI seksuaali pitää siis naisista ja miehistä. 100% hetero mies pitää vain naisista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
367
Niinpä :)

Sehän oikeastaan riittäisi, että tuo kiertely ja kaartelu sekä väistely selityksillä "miehisestä yhdessäolosta", "saunomisesta" sekä itsestäänselvyydet "jokainen päättää itse mitä tekee" loppuisi ja tulisi lyhyt kuvaus siitä, mitä tuolla voi odottaa näkevänsä ja kokevansa jos on rohkea mieli, etenkin niiden oleellisten asioiden kohdalta, jotka saattavat olla toisin kuin muissa yhteistapahtumissa on totuttu.
Sinä nyt ylianalysoit aivan liikaa noita sanomisia. Jokainen tekee tuosta tapahtumasta omalta osalta juuri sellaisen kuin haluaa, kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, ja tuosta saa irti juuri niin paljon kuin itse haluaa.

Kannattaa saapua paikan päälle toteamaan, mistä on kyse, ja saatat vaikka yllättyä. Olin itse tuolla 2016 jouluna, ja oli täysin erilainen tapahtuma ja kokemus, mitä ennakkoluulojeni perusteella odotin.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
Minä ymmärrän että et ymmärrä ja usko mitään paitsi omia selittelyjäsi jne ja et uskonut että olen edes vuokranantaja. Hyvin kohta forum jäsen tulee minun kotiin näillä näkymin seuraavalla viikolla. Vuokrasopimuksia en työnnä hänen eteen koska niissä on vuokralaisten henkilökohtaista tietoa mutta minun enakkovero laskut voin työntää ja on n tuhatta euroa/vuosi joka minun vuokranantajana pitää maksaa etukäteen enakkoveroa Suomen valtiolle. Se on 30% vero jossain vaiheessa jos pääomatulot on hieman isommat kuin minulla niin voi jopa nousta yli 30% se pääoma vero.

Tietysti mahdollisesti jos on osakesijoittaja niin jossain vaiheessa ehkä jos tulot ovat huomattavat joutuu maksaa veroa myös etukäteen.

Valitettavasti paperia jos lukee olen hetero sellaista virallista ei voi saada et sinäkään mitenkään pysty todistamaan että olet hetero.
En viitti edes sanoo miks en usko sun olevan vuokranantaja, saisin bannit. Uskon paljonkin asioita mitä luen netistä, jos ne vaan loogisesti käy järkeen.

Siinähän se ero on, kun mun ei tarvi todistella olevani hetero, kun riittää että ite tiedän. Enkä loukkaannu vaikka joku muuta väittäiskin, nyt eletään jo vuotta 2018.
Kyllä voisin myös peuhata miehen kanssa ja silti määritellä itteni heteroks. Mitenkö? No koska mies jonka kanssa peuhaisin, pitäis olla jotain erityistä. En kuitenkaan pystyis seurusteleen tai rakentaan mitään ihmeellisempää suhdetta mieheen, toisin kun naisen kanssa. Eli naiset on se pääasiallinen kiinnostuksen kohde ja se mies vaan satunnainen yksittäistapaus, jonka johdosta itteeni en edes bi-seksuaaliks määrittelis.
On ihan ok ettei pystys peuhaan samaa sukupuolta olevan kanssa ja siihen riittää vaan asian sanominen kerran, kun taas todistelu antaa aihetta epäilylle ettei ole ihan sinut ittensä kanssa ja haluais jotain muutakin kokeilla.
 
Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
62
Sinä nyt ylianalysoit aivan liikaa noita sanomisia. Jokainen tekee tuosta tapahtumasta omalta osalta juuri sellaisen kuin haluaa, kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, ja tuosta saa irti juuri niin paljon kuin itse haluaa.

Kannattaa saapua paikan päälle toteamaan, mistä on kyse, ja saatat vaikka yllättyä. Olin itse tuolla 2016 jouluna, ja oli täysin erilainen tapahtuma ja kokemus, mitä ennakkoluulojeni perusteella odotin.
Juuri näin.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
No on se nyt vaikeaa joillakin ymmärtää tilaisuuden luonne ... se on 100% miehinen, K-18 Joulusauna. Voitte tuoda halutessanne mukana vaikkapa sotilaspassin, PS:n jäsenkirjan ja raamatun, jos koette sen vahvistavan kokemusta :kahvi:

Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
En viitti edes sanoo miks en usko sun olevan vuokranantaja, saisin bannit. Uskon paljonkin asioita mitä luen netistä, jos ne vaan loogisesti käy järkeen.

Siinähän se ero on, kun mun ei tarvi todistella olevani hetero, kun riittää että ite tiedän. Enkä loukkaannu vaikka joku muuta väittäiskin, nyt eletään jo vuotta 2018.
Kyllä voisin myös peuhata miehen kanssa ja silti määritellä itteni heteroks. Mitenkö? No koska mies jonka kanssa peuhaisin, pitäis olla jotain erityistä. En kuitenkaan pystyis seurusteleen tai rakentaan mitään ihmeellisempää suhdetta mieheen, toisin kun naisen kanssa. Eli naiset on se pääasiallinen kiinnostuksen kohde ja se mies vaan satunnainen yksittäistapaus, jonka johdosta itteeni en edes bi-seksuaaliks määrittelis.
On ihan ok ettei pystys peuhaan samaa sukupuolta olevan kanssa ja siihen riittää vaan asian sanominen kerran, kun taas todistelu antaa aihetta epäilylle ettei ole ihan sinut ittensä kanssa ja haluais jotain muutakin kokeilla.
Sait minun threadissa kehoituksen että en kaipaa sinun viestejäsi ja katsos sen takia on olemassa neuvoja jota arvostan mutta en näe järkeä sinun postauksissa.Youtubista löytyy myös paljon järkevää tietoa.

Jos sanoisin miten paljon arvostan sinun sanottuja neuvoja saisin bannit.

Hei minäkin haluan tulla käymään kylässä. Magic Mike -kortteja ei löydy, mutta voidaan pelata vaikka Unoa.
No tuota huono ajoitus koska pelaan kortteja vain ryhmässä ja ystäville ilmoitin että otan yli kuukauden tauon Magic The Gathering toiseksi pelaan isojen ryhmien kanssa useimmiten ei minun luona vaan Turku keskusta alueella.

Tämä vieras tulee koska tarkoitus on kasata kone yhdessä. Se että todistan sille edestakaisin että olen Vuokranantaja on lähinnä bonus asia.

Ymmärsit väärin nyt minun kiinnostuksen kohteet. On suhde naisen kanssa alkutekijöissä se vie jonkin verran aikaa sitten on kuntosali jonne menen mm huomenna ja saunoamaan myös.

Finnkino leffateatteriin on myös aikomus mennä tämän viikon aikana. Matkustaminen ulkomaille esim vuonna 2019 kiinnostaa.

Kun pelikone on kasattu kiinnostaa PC pelit esim Battlefield 5 ja ei korttipelaaminen ainakin kuukausi eteenpäin. En nyt välttämättä pelaa BF5 heti ehkä odotan se laskee hinnassa hieman mutta on myös muita PC pelejä.

Nyt annan rauhan tälle threadille ja nauttikoon ne saunasta jotka menevät sinne ja minä en ole menossa sinne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
Sait minun threadissa kehoituksen että en kaipaa sinun viestejäsi ja katsos sen takia on olemassa neuvoja jota arvostan mutta en näe järkeä sinun postauksissa.Youtubista löytyy myös paljon järkevää tietoa.
Eihän niissä mitään järkee koskaan olekaan jos ei aivot pysty ymmärtään.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Eihän niissä mitään järkee koskaan olekaan jos ei aivot pysty ymmärtään.
No jos puhutaan tietokone osista joskus se on vähän kuin appelsiini vs omena... siis oma mieltymys. Toki nostamalla budjettia saa parhaimmat osat tavallisesti mutta kysymys on usein mitä on halukas maksaa.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
No jos puhutaan tietokone osista joskus se on vähän kuin appelsiini vs omena... siis oma mieltymys.
Puhun ihan mistä tahansa asiasta mitä olet kommentoinu täällä foorumilla.
Miks kyselet osissa neuvoo jos on oma mieltymys ja eroja tehoissa ei ole? Todistit just edellisen viestini pointin.
Pitäskö lopettaa näitten offien kirjottelu ja jatkaa tästä joulusaunasta puhumista.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Puhun ihan mistä tahansa asiasta mitä olet kommentoinu täällä foorumilla.
Miks kyselet osissa neuvoo jos on oma mieltymys ja eroja tehoissa ei ole? Todistit just edellisen viestini pointin.
Pitäskö lopettaa näitten offien kirjottelu ja jatkaa tästä joulusaunasta puhumista.
Menee lian offtopicsi mutta meidän mielipiden suurin ero ei ollut tietokone osissa vaan takuuasioissa ja sitten et usko totuuksiin.

Annetaan olla tämä jo mene lian offtopic. Tuskin me kinataan keskenään kumpi on nopeampi näytönohjain Nvidia 1070 Ti vs Nvidia 2070 siitä meillä on varmasti molemilla riittävästi tietämystä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
En kyllä luottaisi keneenkään joka väittää olevansa 100% hetero. Meinaan jos joku väittää että kumpikaan Chris Hemsworth tai Jason Momoa paidattomana ei aiheuta edes pientä broneria niin henkilö joko valehtelee tai on täysin kuollut sisältään.
Ehkä 100% heteroa ei ole olemassakaan, mutta 98% heteroita varmasti on...

Ei mussa ainakaan komeakaan miesvartalo herätä mitään eroottisia tuntemuksia, mutta ehkä joskus teininä on saattanut pieniä homoeroottisia ajatuksiakin mielessä häivähtää pikaisesti, joten sovitaan että toi 2% tulee mulla siitä sitten.

Tietysti voi leikkimielisesti pohdiskella, että harrastaisiko mieluummin seksiä komean miehen vai sysiruman naisen kanssa, jos olisi ihan pakko valita. Ehkä siinäkin tapauksessa toi "2%" pääsisi esiin sitten...

No on se nyt vaikeaa joillakin ymmärtää tilaisuuden luonne ... se on 100% miehinen, K-18 Joulusauna.
Saatavilla olevan tiedon valossa kyseessä lienee 100% feikkisauna, kunnes jotain vakuuttavampaa informaatiota ilmenee...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Saatavilla olevan tiedon valossa kyseessä lienee 100% feikkisauna, kunnes jotain vakuuttavampaa informaatiota ilmenee...
Juuri näin, käyriksen joulusauna on lähinnä legenda joka herää eloon aina joulun lähestyessä.
Mitään konkreettista todistetta tapahtumata (eikä edes koko tapahtumapaikan ytimestä, saunasta käyräsaaressa) ei ole vielä esitetty.
Mutta tärkeintähän tässä on se jokavuotinen keskustelu mitä asian tiimoilta syntyy ja 100% heteroksi itsensä julistavat henkilöt jotka ovat ensimmäiseltä
sivulta lähtien kertoneet että eivät enää ketjuun viestittele ja vakuuttelevat samaa vielä 5. sivullakin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Sitä paitsi jollekin homosaunalle olisi ehkä parempiakin paikkoja Suomessa kuin pieni maalaispitäjä.

Käytännössä homot viihtyvät parhaiten suurissa kaupungeissa, näkymättömissä väenpaljouden keskellä.

Ja jos toi oli jotenkin poliittisesti epäkorrektisti sanottu, niin no can do...
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 982
Sitä paitsi jollekin homosaunalle olisi ehkä parempiakin paikkoja Suomessa kuin pieni maalaispitäjä.

Käytännössä homot viihtyvät parhaiten suurissa kaupungeissa, näkymättömissä väenpaljouden keskellä.
Pyörikö paljonkin homopiireissä ympäri Suomen tutustelemassa ja arvoimassa missä homot viihtyvät?

Voin kertoa faktaksi että yksi homo ainakin viihtyy saunassa myös maaseudulla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 494
Viestejä
4 164 209
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom