Verkkopalvelussa julkaistujen tietojen käyttäminen/siirto toiseen verkkopalveluun

Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
580
Hei

Jos on olemassa kaksi samanlaista verkkopalvelua ts. toistensa kilpailijoita ja oletetaan, että toinen näistä menestyy jostain kumman syystä heikommilla eväillä paremmin.

Ko. toimija on rajoittanut ehdoissaan, että heidän julkaisualustalla julkaistuja tietoja ei saa käyttää tai julkaista missään muussa yhteydessä, etenkään kaupallisessa tarkoituksessa.
Pääasiassa siellä julkaistaan yksityishenkilöiden yhteystietoja ja kuvauksia.

Kuka omistaa tiedot tosiasiassa ja päättää siitä, että saako tiedot julkaista myös muualla?
Eikö käyttäjillä pitäisi olla viimekädessä oikeus päättää siitä, että "siirtävät" tietonsa palvelusta toiseen, jos kilpailja tarjoaa tähän mahdollisuuden?
Käsitykseni mukaan GDPR:kin on vahvasti tämän kannalla tai jopa edellyttää sitä eli onko ko. palveluntarjoajan ehdot GDPR:n vastaiset ja siten ollen pätemättömät?

Ja voiko 3. osapuoli eli kilpaileva taho tarjota tällaisen teknisen siirtotavan, kun oletettavastikaan nykyisellä palveluntarjoajalla ei ole tällaista toimintoa?
Ko. verkkopalvelusta saa kaikki tiedot yhden urlin välityksellä, vaikka ehdoissa mainitaan, että olisivat salasanoin suojattuja ja jossain superturvallisessa palvelinsalissa. :not:
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 983
JOS olisin lakimies niin todennäköisesti sanoisin että antamiesi tietojen pohjalta on vaikea antaa yleispätevää vastausta noihin kysymyksiin. Menee muutenkin kai vähän yhtä aidan vierestä seipääseen kuin sananvapaus vs. facebookin käyttäjäehdot kinastelu.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
138
Minun näkemykseni mukaan ensimmäisellä toimijalla ei ole mitään velvoitetta siirtää mitään tietoja toisen toimijan alustalle. Keskinäinen sopimus on asia erikseen ja yksityishenkilöt voivat pyytää tietojensa poistamista ensimmäisestä palvelusta ja siirtää ne itse toiseen palveluun.

edit: Tietenkään kukaan ei saa ilman lupia käyttää toisen tietoja.
 
Juu ei velvoitetta itse siirtoon, mutta asiakkaalla pitäisi olla mahdollisuus saada omat tiedot helposti ja konekielisinä, jotta ne voidaan siirtää.

Mitä tulee tietojen käyttöön, niin esim. sähköpostiosoite on hieman rajatapaus. Ko. yksityishenkilöt tarjoavat maksullisia palveluita ja osalla jopa jokin yhteisö taustalla.
Silloinhan heille voi kohdentaa mainontaa, joka liittyy heidän työhön.

Asiaa hämärtää vielä sekin, ettei käytössä ole esim. pekka@perareika.fi vaan joku geneerisempi palvelut@gmail.com eli sähköpostin perusteella ei voi olettaa, että vastaanottaja olisi yksityishenkilö.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
138
Totta kyllä, tuolloin pitäisi sitten sopia toimijoiden keskenään ja tietysti ensin kysyä asiakkailta että sopiiko.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Hei

Jos on olemassa kaksi samanlaista verkkopalvelua ts. toistensa kilpailijoita ja oletetaan, että toinen näistä menestyy jostain kumman syystä heikommilla eväillä paremmin.

Ko. toimija on rajoittanut ehdoissaan, että heidän julkaisualustalla julkaistuja tietoja ei saa käyttää tai julkaista missään muussa yhteydessä, etenkään kaupallisessa tarkoituksessa.
Pääasiassa siellä julkaistaan yksityishenkilöiden yhteystietoja ja kuvauksia.

Kuka omistaa tiedot tosiasiassa ja päättää siitä, että saako tiedot julkaista myös muualla?
Eikö käyttäjillä pitäisi olla viimekädessä oikeus päättää siitä, että "siirtävät" tietonsa palvelusta toiseen, jos kilpailja tarjoaa tähän mahdollisuuden?
Käsitykseni mukaan GDPR:kin on vahvasti tämän kannalla tai jopa edellyttää sitä eli onko ko. palveluntarjoajan ehdot GDPR:n vastaiset ja siten ollen pätemättömät?

Ja voiko 3. osapuoli eli kilpaileva taho tarjota tällaisen teknisen siirtotavan, kun oletettavastikaan nykyisellä palveluntarjoajalla ei ole tällaista toimintoa?
Ko. verkkopalvelusta saa kaikki tiedot yhden urlin välityksellä, vaikka ehdoissa mainitaan, että olisivat salasanoin suojattuja ja jossain superturvallisessa palvelinsalissa. :not:
Mitä tarkoitat "tiedoilla"? Oli todella vaikea ymmärtää mistä olet keskustelemassa.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 983
Mitä tarkoitat "tiedoilla"? Oli todella vaikea ymmärtää mistä olet keskustelemassa.
Just näin. Jos on joku case meneillään, niin sitte ihan julkisesti. Ei näitä voi arvioida yhden näkemyksen puolelta. Ihan turha keskustelu jos op ei avaa kaikkia tietoja. Sikäli olen kyllä samoilla linjoilla ketjun avaajan kanssa asioista, mutta...
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
580
Mitä tarkoitat "tiedoilla"? Oli todella vaikea ymmärtää mistä olet keskustelemassa.
Enkö tuossa aloituksessa todennut, että "yksityishenkilöiden yhteystietoja ja kuvauksia"?
Jäljempänä lisäsin, että toimivat palveluntarjoajina eli ts. markkinoivat palveluitaan.

Vai menikö multa jotain ohi?
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Enkö tuossa aloituksessa todennut, että "yksityishenkilöiden yhteystietoja ja kuvauksia"?
Mikä ihmeen kuvaus? Yhteystieto tarkoittaa sähköpostia ja puhelinnumeroa, eli onko tällä jotain tekemistä Fonectan kanssa? Tällaisten tietojen siirtäminenhän ei edellytä GDPR:ään vetoamista koska käyttäjä voi vaivatta syöttää yhteystietonsa myös uuteen järjestelmään.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Olisikohan tässä kyse jostain seksipalveluita välittävästä tms. arkaluontoisesta sivustosta? :vihellys:
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
580
Mikä ihmeen kuvaus? Yhteystieto tarkoittaa sähköpostia ja puhelinnumeroa, eli onko tällä jotain tekemistä Fonectan kanssa? Tällaisten tietojen siirtäminenhän ei edellytä GDPR:ään vetoamista koska käyttäjä voi vaivatta syöttää yhteystietonsa myös uuteen järjestelmään.
No ei se nyt kovin vaivatonta ole näpytellä kaikkea uusiksi: nimi, osoite, puhelin, palveluntarjoaja, laskutustiedot, kuva, kuvaus jne.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 474
Viestejä
4 163 464
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom