Android valmistajien päivitysaikataulut

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Päivitysseurannan dataa on nyt kertynyt neljän Android version verran, joten jonkinlaista yhteenvetoa voi jo suorittaa. Täytyy kuitenkin huomioida, että kuvaajat eivät ole absoluuttisia totuuksia, sillä päivitykset ovat voineet saapua viiveellä tietyille markkina-alueille. Lisäksi tämä tarkastelu ei kerro, kuinka laajalla skaalalla valmistajat päivittävät koko laitetarjontaansa.

Alla olevaan kaavioon on kerätty eri valmistajien päivitysaikataulut valmistajan tuoreimman lippulaivan osalta alkaen KitKat versiolla julkaistuista malleista. Kaaviosta näkee, montako päivää valmistajalla on mennyt siihen, että tuorein päivittyvä lippulaivamalli on saanut uuden Android päivityksen kyseisen Android version julkaisusta. (Huawein tapauksessa Lollipopin kohdalla on 5.1 versio, sillä Huawei hyppäsi 5.0:n yli kokonaan).

AndroidLollipop 5.xMarshmallow 6.0Nougat 7.0Oreo 8.0ka
Google3080911,75
HTC9085648681,25
Huawei 352179152165212
LG3226100253102,75
Motorola32768812379,75
OnePlus180251131125171,75
Samsung 50134143171124,5
Sony 15318410063125

Googlen jälkeen parhaiten ovat suoriutuneet HTC ja Motorola. Myös LG esiintyy edukseen, joskin Oreon kohdalla on tullut iso notkahdus. Samsung ja Sony tulevat seuraavassa kastissa tasaisen varmasti. Trendinä kuitenkin on, että Samsungilla päivitystahti on hidastunut ja Sonylla puolestaan kiihtynyt. OnePlus ja Huawei ovat olleet hitaimpia päivittäjiä mutta molemmat ovat petranneet tahtiaan uusimpien Android versioiden myötä.

Seuraavassa kuvaajassa tarkastellaan vuoden vanhempien lippulaivamallien päivitysaikatauluja. Yleisesti ottaen valmistajat tarjoavat päivityksiä kahden Android version verran mutta alla olevasta kuvaajasta nähdään, että kaikki valmistajat eivät ole kyenneet edes siihen. Tämän vuoksi Huawein ja OnePlussan kohdalla kaavioon on lisätty Marshmallow'n tapauksessa yhden vuoden (365pv) pituinen tyhjä palkki indikoimaan saapumatonta päivitystä. LG:n kohdalla kaavioon on lisätty huomautus, että päivitys saapui vain Korean variantille.

AndroidMarshmallow 6.0Nougat 7.0Oreo 8.0ka
Google877931,33333333
HTC67155189137
Huawei 147365194235,3333333
LG92334374266,6666667
Motorola83210214169
OnePlus19336590216
Samsung 210199254221
Sony 19317198154

Tällä kertaa parhaiten Googlen jälkeen ovat suoriutuneet HTC, Motorola ja Sony. HTC:llä ja Motorolalla tahti on heikkenemään päin, kun taas Sony on ottanut Oreon myötä aimo harppauksen parempaan suuntaan. Samsung jatkaa tasaista suorittamista kohtalaisella päivitystahdilla. Sen sijaan Huawei, LG ja OnePlus tekevät pohjanoteeraukset ala-arvoisella suorittamisella Nougatin myötä. OnePlussan puolustukseksi täytyy todeta, että Oreon kohdalla se on porukan nopein heti Googlen jälkeen.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Ei ole LG G5:lle omaa ketjua niin kirjoitetaan tänne että viimein tuli Oreo. Olin jo täysin luopunut ajatuksesta että se koskaan tulisikaan, kyseessä kuitenkin 2016 vuoden lippulaivamalli.

Olen kyllä iloinen asiasta, koska olen hieman siihen päätynyt että tällä puhelimella mennään vielä jonkin aikaa, kun olisi muitakin kulunkeja kuin uuden puhelimen hankkiminen. En tiedä muuten tuliko ihan 'hitain viimeinen versiopäivitys' ennätys tälle laitteelle.

Ainakin lippulaivoista varmaan hitain, mutta pahempihan se olisi jos ei tulisi ollenkaan, josko näin on käynyt yhdellekään lippulaivalle.
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Sony ilmoittanut, että Pie on tulossa XZ Premium, XZ1 ja XZ1 Compact malleille jo viikon kuluttua. XA2, XA2 Ultra ja XA2 Plus sitten vasta maaliskussa. Oliko tuossa hyppäys suoraan 8.0:sta, kun kestää sen verran kauemmin?

e. Lähde: Android 9 Pie is arriving early on some Xperia devices
Ainakin XZ1 mallit ovat myös Oreo 8.0 versiolla, joten tuskin viive siitä johtuu XA2 mallien kohdalla. Luulisin, että edullisempien mallien testaukset ovat alhaisemmalla prioriteetillä, joten päivitys tulee myöhemmin. Treblen pitäisi tosin nopeuttaa päivitysten saapumista...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
161
Nokia 6.1 tarjoilee Android 9.0 Pie päivitystä, mutta taidan vielä varmuuden vuoksi odotella jonkin aikaa, ennen kuin laitan päivityksen menemään.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
904
Nokia 6.1 tarjoilee Android 9.0 Pie päivitystä, mutta taidan vielä varmuuden vuoksi odotella jonkin aikaa, ennen kuin laitan päivityksen menemään.
Fiksu teko. Uusi käyttis vaikuttaa aikas oksennukselta. Google hakupalkki on näytön alareunassa ja vielä en ainakaan keksinyt miten sen saa pois/siirrettyä näytön yläosaan. Takaisin päin ei taida päivityksen osalta päästä?
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Fiksu teko. Uusi käyttis vaikuttaa aikas oksennukselta. Google hakupalkki on näytön alareunassa ja vielä en ainakaan keksinyt miten sen saa pois/siirrettyä näytön yläosaan. Takaisin päin ei taida päivityksen osalta päästä?
Ei sitä saa pois, eikä siirrettyä.
Launcheria vaihtamalla sen palkin saa siirrettyä tai otettua kokonaan pois. Vakio launcherilla siirtäminen ei kuitenkaan onnistu.

Xiaomi muuten lupasi päivittää Pocophonen vähintään Android Q versioon.
 
santsikuppi

Astabiili värähtelijä
NOSTO
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
74
Fiksu teko. Uusi käyttis vaikuttaa aikas oksennukselta. Google hakupalkki on näytön alareunassa ja vielä en ainakaan keksinyt miten sen saa pois/siirrettyä näytön yläosaan. Takaisin päin ei taida päivityksen osalta päästä?
Omasta mielestä hakupalkin siirtyminen alareunaan on hyvä asia. Ennen muutosta ei tullut ikinä käytettyä ja nyt käyttänyt kokoajan, on mukavasti peukun ulottuvilla. Makuasia ja varmaan tottumus kysymys tuokin. Myöskin uudet eleet ovat mukava korvaus ikälopulle navigointipalkille.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
161
Fiksu teko. Uusi käyttis vaikuttaa aikas oksennukselta. Google hakupalkki on näytön alareunassa ja vielä en ainakaan keksinyt miten sen saa pois/siirrettyä näytön yläosaan. Takaisin päin ei taida päivityksen osalta päästä?
Tää meni muuten hyvin, mutta omassa Nokia 6.1:ssä Android 8.1 Oreolla toisinaan esiintyneiden sijaintiongelmien vuoksi käynnistin tänään puhelimen uudestaan, ja en muistanut 9.0 Pien olevan valmiina asennettavaksi.. :facepalm: Noh, nyt on luurissa 9.0 Pie, tuo moniajonäkymän hakupalkin tökkääminen ei edes itselläni tee mitään, sillä olen laittanut muutenkin Google-sovelluksen pois käytöstä. Tosin se pelkkä palkkikin on itselleni täysin turha. Pitänee huomenna paremmalla ajalla tutkailla uutta käyttisversiota hieman tarkemmin.
 
Jeps, itse asentelin täältä saatujen ohjeiden mukaan toisen launcherin ja nyt on taas luuri käyttökelpoinen. Maku asioitahan nämä, mutta kun on tottunut siihen, että se googlen haku on siellä näytön yläreunassa niin se sit kans pitää olla siellä. Myös pien valikot eivät miellyttäneet itseäni eli onneksi ratkaisu oli näinkin helppo kuin toinen launcher.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335

Kerrotko mikä oli se toinen launcher minkä otit käyttöön? Vaatiiko se kaikenmaailman lupia toimiakseen?
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
904
Kerrotko mikä oli se toinen launcher minkä otit käyttöön? Vaatiiko se kaikenmaailman lupia toimiakseen?
Kokeilin muutamaa erilaista esim. Nova launcheria ja päädyin viimein tuossa yläpuolellakin mainittuun Microsoft laucheriin. Helppo asentaa senkun vaan play kaupasta lataa ja asentaa. Jos ei ole tyytyväinen niin poistaa laucherin ja ollaan taas lähtöruudussa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335
Tattis. Ei ihan kuvista näkynyt miksi se on niin hyvä. Katsoin sivuilta käyttöoikeudet ja aika lailla taitaa kaikki mahdolliset luvat pyytää/tarvita, mikä ei sinänsä hyvältä tunnu että saisi vain hakupalkin pois näytöltä.
 
Niin kaikkihan nuo kai tarvitsee luvat käyttää puhelimen ominaisuuksia toimiakseen, itse en koe, että tuossa mitään turvallisuus tms. vaaroja olisi. Onhan tuo ulkonäkö ja valikotkin erilaiset kuin vakiossa, ei siis pelkästään vain tuon palkin paikan vaihto ole etuna, makuasia sitten mistä tykkää.
 
Liittynyt
14.05.2018
Viestejä
63
6.1 Pie aloitusruudusta ei taida saada tuota hakua ja turhanpäiväistä päivämäärän ilmoitusta ilman launcheria laisinkaan pois?
Onkohan kenelläkään tietoa kuinka aiempaan Android versioon pääsee takaisin?

...turhauttaa perhanasti, kun aiemmin niin hyvä ja vaivaton käyttöliittymä on saatu pilalle kahden pakotetun ominaisuuden takia!
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481

Ei saa pois kuin launcheria vaihtamalla. Aikaisempaan android versioon palaamisessa ei taas mielestäni ole mitään järkeä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Ei saa pois kuin launcheria vaihtamalla. Aikaisempaan android versioon palaamisessa ei taas mielestäni ole mitään järkeä.
Osassa uusista Android Oreon tai Pien sisältävistä puhelimista on estetty myös tietoturvasyistä käynnistämästä puhelinta taaksepäin päivitetyllä andrdoilla.

Toki sen voi kiertää osassa malleista avaamalla bootloaderi ja flashaamalla puhelimeen jonkun custom romin.

Järkevämpää taitaa olla vaihtaa se launcher halutuksi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Niinhän se taitaa joo olla estetty. Hyvä vaan. Ulkoista näkymää kun pystyy aina vaihtamaan.
 
Liittynyt
14.05.2018
Viestejä
63
No voi *erse!
Tatti otsassa jo useamman päivän tuon piirakan takia.
Monenlaiset launcherit olen jo kokeillut, eikä mikään oikein vakuuta.
 
Liittynyt
14.05.2018
Viestejä
63
Nova oli nuista järkevimmän oloinen kyllä.
Pitänee googletella jos löytäisi käypäsen Oreo rom:in tähän kapulaan.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Nova oli nuista järkevimmän oloinen kyllä.
Pitänee googletella jos löytäisi käypäsen Oreo rom:in tähän kapulaan.
Suurin osa olisi mielissään jos saisi Android Pie päivityksen omaan luuriinsa.

Kannattaisi melkein yrittää opetella elämään sen hakupalkin ja kellon kanssa tai asentaa joku launcher jossa niitä ei ole, koska niissä custom romeissa ei välttämättä toimi kaikki. Esimerkiksi vaikka Netflixin fullhd-laatu, pankkisovellukset ja NFC maksu ja MTV Katsomo. Sama koskee rootattua puhelinta.

Custom romit on taas paikallaan jos vanhaa puhelinta pitää herätellä tähän päivään sen jälkeen kun siinä on valmistajan puolesta joku retro-android versio ja uusimmat tietoturvapäivityksetkin ovat vuosikertatavaraa.

Toki osa saattaa kokea sen custom romin asentamisen ihan uuteen puhelimeensa hyödylliseksi syystä tai toisesta.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498
Parempihan tuo uusi hakupalkki ja päivämäärä/sää/kalenteri widgetti on kuin vanha
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
270
Tänään tuli ilmeisesti viimeinen virallinen Googlen Oreo-päivitys Nexus 5x- ja 6p-puhelimille. Pitää katsoa jatkossa, millaiseen kuntoon LO16 saadaan. Toistaiseksi vielä mennään stock:illa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Oreota pukkas viimein Samsungiin, tänä aamuna. :tup: (J7 2017)
Samsungilla on aika huono päivityspolitiikka. Esimerkiksi lippulaivamallissakin tahtoo olla jo julkaisuhetkellä vanha android versio. Sen päivittävät sitten ensimmäisen vuoden aikana siihen julkaisuhetkellä uusimpaan android versioon. Sen jälkeen tulee sitten yksi versiopäivitys ja se on se julkaisuhetkeä seuraava android päivitys.

Esimerkiksi Google Pixel puhelimissa on julkaisuhetkellä uunituore uusin android versio ja sen päivittävät sitten kolme vuotta eteenpäin uuteen versioon.

Ilmeisesti Samsung vielä hidastaa tarkoituksella vanhoja päivitettäviä puhelimiaan että saisi myytyä uutta rautaa hidastelevan puhelimen omistajalle:

Italian kilpailuviranomainen lätkäisi Applelle ja Samsungille miljoonien sakot puhelimien tahallisesta hidastamisesta päivitysten avulla | Muropaketti.com
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
@Lucas Tässä tuo sama uutinen Tekistä: Apple ja Samsung tuomittiin miljoonaluokan sakkoihin puhelinten tarkoituksellisesta hidastamisesta - io-tech.fi

Samsung antaa lippulaivoilleen poikkeuksetta sen kaksi versio päivitystä, eli yhden versiopäivityksen ero on Googlen puhelimiin, tosin Pixelit ja Android Onet saavat päivityksensä nopeammin. Ei silti suurta merkitystä monellekaan käyttäjistä.

PS. Tässä faktaa: näet puhelimille saatavilla olevan Android-version sarakkeesta 'OS'. Galaxy S6 rullaa nykyään Nougatilla, eli versiolla 7, vaikka listassa lukeekin että Oreo saattaisi tulla. Itse en usko että tulee ja tuskin tulee Android Pie myöskään Galaxy S7:lle.

Compare Samsung Galaxy S7 vs. Samsung Galaxy S6 vs. Samsung Galaxy S5 - GSMArena.com

Tietääkseni nuo kolme puhelinta kaikki olivat julkaisussaan viimeisimmällä Android-versiolla varustettuja. Muista vilkaista siis laitteiden julkaisupäivät sarakkeesta 'launch'.
 
Jos katsoo taas jotain Samsung Galaxy Note 9 puhelinta, niin se on julkaistu sen jälkeen kun Android Pie on ollut jo jakelussa ja silti siihen on tullut android 8.1 versio:

Samsung Galaxy Note9 - Full phone specifications

Tuohon päivittettäneen android 9 versio alkuvuodesta ja joskus 2020 sitten vuoden 2019 android 10 versio.

Hieman halvemmissa kuin lippulaivapuhelimissa se on sitten se maksimissaan yksi versiopäivitys androidiin Samsungilla.

Olisihan se hyvä jos Samsung seuraisi Googlen esimerkkiä ja alkaisi päivittää vaikka kolme vuoden ajan myyntiintulosta ne android versiot uusiin mitä sinä aikana julkaistaan. Eli esimerkiksi tuo Samsung S7 puhelin ehtisi saada silloin vielä Android 9 Pie päivityksen ja Android 9.1 päivityksen jos se julkaistaisiin ennen maaliskuuta 2019. Nythän se jää sinne kesän 2017 android 8.0 Oreo versioon. Jos olisi tuollainen päivityspolitiikka, niin varmaan itsekkin sunnuntaina lähtisin Verkkokauppa.comin eteen jonottamaan sitä Galaxy S7 mallia 199 euron hintaan.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
@Lucas Jos laitteelle luvataan kahden vuoden ajalta julkaisusta kaikki Android-päivitykset niin se tarkoittaa aina kahta isoa versiopäivitystä, kolmea varmaan uusimman Noten tapauksessa kun tuli vanhemmalla versiolla markkinoille. Samoin jos luvataan kolmen vuoden ajalta niin laite saa kolme päivitystä, olettaen että Google julkaisee uuden version ajallaan suurin piirtein samaan aikaan mitä yleensä.

Olen samaa mieltä että Samsung Galaxy S7 olisi tuolla tavalla huomattavasti houkettelevampi laite ja sitä suosittelisi muillekin kernaasti.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Jos joku valmistaja lupaa puhelimelleen kahden vuoden päivitykset niin se ei kyllä tarkoita automaattisesti sitä että se saisi kaksi versio päivitystä sinä aikana. Tietoturvapäivityksiä aina tulee se kaksi tai jopa kolme vuotta.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
@Lucas Jos laitteelle luvataan kahden vuoden ajalta julkaisusta kaikki Android-päivitykset niin se tarkoittaa aina kahta isoa versiopäivitystä, kolmea varmaan uusimman Noten tapauksessa kun tuli vanhemmalla versiolla markkinoille. Samoin jos luvataan kolmen vuoden ajalta niin laite saa kolme päivitystä, olettaen että Google julkaisee uuden version ajallaan suurin piirtein samaan aikaan mitä yleensä.

Olen samaa mieltä että Samsung Galaxy S7 olisi tuolla tavalla huomattavasti houkettelevampi laite ja sitä suosittelisi muillekin kernaasti.
Ei se ole noin mustavalkoista
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Versiopäivityksistä voisin maksaakkin. Esimerkiksi joku 15 euroa voisi olla sellainen summa jonka mielellään maksaisi jos saisin päivitettyä uusimman android version tehtaan puolesta puhelimeen jonka päivitykset olisivat muuten jo loppuneet.

Toki custom rom on myös vaihtoehto, mutta siinä tahtoo olla että ei toimi joku pankkisovellus, NFC etämaksu, Netflix HD tai MTV Katsomo tai mene läpi joku SafetyNet spoofing. Tai sitten jos tuollaiset saa kovalla tappelemisella ja säätämisellä toimimaan, niin sitä ei tiedä pirukaan toimiiko ne sitten vielä kuukauden päästä kun tulee joku päivitys sovellukseen.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
mikä on tämä?
LMGTFY

Vitsit vitseinä: Generic System Image. "Puhdas" Android mikä pitäisi pyörähtää pystyyn millä tahansa Android 8.1+ laitteella.

Edit: Hidas, voisi päivittää sen sivun..

----

Pie lähtee rullaamaan XZ Premiumille ja XZ1 perheelle. Versio 47.2.A.0.306, 1.10 tietoturhat kun korjailivat bugeja ja kerneli näyttäisi olevan 4.4.148

Jakelussa vasta rajoitetusti mutta eiköhän se siitä ensi viikon aikana laajene. Tiedä kuinka äkkiä löytää tiensä meidän NOBA alueelle mutta ensi viikko ihan mahdollinen.

En ole täysin varma mahdollisista uusista ominaisuuksista mutta Xperiablogin uutinen aiheesta.
Sony Mobile has begun the Android 9 Pie rollout for the Xperia XZ Premium, Xperia XZ1 and Xperia XZ1 Compact today. As of writing, the update has only seen a limited release in terms of regions and model variants, but it will widen in the coming days.

The update moves the build number to 47.2.A.0.306, and arrives with the 1 October 2018 Android security patch. Android Pie was due to be released in late October, so it’s a little late due to bug quashing. This is why we suspect Sony didn’t push the update with the latest November security patches.

The new update is expected to bring Sony’s new camera interface, Full HD 960fps slow-motion video support and HDR video image enhancement (X-Reality with HDR converter). Selfie camera display flash was also rumoured to be supported, but we’ll need to wait to download the update ourselves to find out. Also, just in case you are looking for it, Sony has not adopted Android Pie gesture navigation unfortunately. Hopefully, this will come in a later release.
:tdown:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Nokia 6 (2017) Latailin tuossa marraskuun tietoturvapäivitykset. Tulleet varmaan jo aikaisemmin mutta huomasin ilmoituksen nyt automaattisesti.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 484
Viestejä
4 163 841
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom