Auton vakuutukset

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
29
Onko toinen yhtiö toista halvempi? Oliko liikennevakuutuksissa joku lailla säädetty sääntö, että hintaeroja ei pitäisi olla?

Moottoripyörissä selkeästi halvin oli Pop-vakuutus kun kilpailutin ja otin nyt samasta yhtiöstä -07 Skoda Octaviaani kilpailuttamatta. Liikennevakuutus oli ~420e vuodessa Tampereella 30% bonuksella.

Kaskoa ei ole ollut ja uskon säästäneeni jo aika hyvin tällä päätöksellä. Tosin erityisen kalliita autoja ei ole ollutkaan että sen takia jännittäisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
POP oli ainoa jossa sai autoon Pohjolaa (keskittämis-etujen kanssa) halvemmalla liikennevakuutuksen kun tarkistelin hintoja. Soittelin sitten Pohjolaan niin lupasivat antaa pariksi vuodeksi puoleen hintaan kaskon jossa oli jo 70% bonuksia. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Halvimmalla pääsee, kun joka vuosi pistää yhtiön vaihtoon. Vanhoille asiakkaille tuppaavat kaatamaan niskaa kaikenmoisia korotuksia yms. Kovin nihkeästi myös tuntuvat "ymmärtävän yskän" ja korjaavan hinnoitteluaan, kun asiakas on lähdössä halvempaan lafkaan. Hintavertailu ensimmäisillä kerroilla on toki vähän työlästä varsinkin kaskon kanssa, kun yhtiöiden tarjoukset vähän poikkeavat toisistaan.
 
A

anonyymi

Vieras (tunnus poistettu)
Pop vakuutus on kyllä hyvä ollut. Kilpailu kykyinen ja helppo asioida.

Mitäs järkeä siinä olisi että samat hinnat olis kaikkialla?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
85
Itse juuri kilpailutin kun hankin "uuden" auton, tällä kertaa yhtiöksi valikoitui Lähitapiola. Samassa lafkassa on myös nuorisovakuutus, joten ei tarvitse pelleillä monen eri yhtiön kanssa vakuutusasioissa :cigar:
 
iGMAS

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
307
Folksam jos on vanha ja "tehokas" auto ja halua samalla halvan hinnaus vakutuksen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 150
Hankin ekan auton tossa keväällä ja If oli halvin osakaskon kanssa: 742€/v. Selasin muutkin suuremmat vakuutusfirman läpi niin ei ollut ketään yhtä halpaa, muilla jopa tonnia lähenteli hinta osakaskonkin tai vastaavan kanssa.

Sitten joskus kun hankin uudemman auton niin otan sille paremmat vakuutukset, varmaan jostain muualta kuin IF:sta, riippuen toki sitten hinnasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Tämäkin ketju olis joutanu paljon paremmin tonne autoiluosioon.. :bored:
 
Parotech

Pytyt oo pystyssä ku vessassa
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
326
Tuli myös vertailtua hintoja viime viikolla ja ainakin pop vakuutuksella sekä if;illä liikenne vakuutus oli kalliimpi mikäli siirsi hurjat 5 prosenttia toisesta autosta, kuin että ottaisi liikennevakuutuksen suoraan xD
 
manni

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
135
Olen vertaillut paljon vakuutusten hintoja. Škoda Roomsterini vakuutukset sain selvästi halvimmalla Turvasta.

Vakuutus on Liittokasko, se on 294,80 € ja liikennevakuutus 345,89 €. :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Kun pari vuotta sitten kahlasin yhtiöt läpi niin oli melkoisen kovia hintaeroja. Turva oli halvin usean satasen erolla kalleimpaan. Pitäsiköhän taas vaivautua katsomaan päivän hinnat. Turva kuitenkin teki pienet korotukset hintoihin...
 
Jos satut olemaan vielä sopivan liiton jäsen, saat Turvalta vielä edullisemmin vakuutukset. Suosittelen Turvaa lämpimästi. :kahvi:
 
saami

luumu.eu
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
519
Auton ja moottoripyörän vakuutuksissa hirvittävät erot, kilpailutan vähän väliä kun helppoa netissä. Tällä hetkellä taitaapi autossa olla jotain 600e/v täyskaskolla ja moottoripyörässä osa-kasko 240e/v. Pyörä POPissa ja auto LähiTapiolassa.

Bonuksia molemmissa jotain 30% ja kasko tietty 70%

Autonvakuutukset lähti tuosta 600e aina 2300e. Näin ollut ainakin bemareissa mitä ollut nyt 4kpl.
Pyöränvakuutuksissa sama, lähti 240e aina 1200e ja kyseessä pelkkä liikennevakuutus... :tdown:

Eli todellakin kannattaa kilpailuttaa. Nykyisistä yhtiöistä ei saa mitään alennuksia...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Tulipas inspiroiduttua ja klikkailin kaikki yhtiöt mitä löysin läpi ja joilla laskenta onnistui netissä.

Tässä tulos pakuksi rekisteröidylle maasturille kaskolla (pyrin valitsemaan mahdollisimman samanlaiset paketit ja vastuut mutta aivan 1:1 ei koskaan päässyt):

  1. IF ERROR, ei ymmärtänyt pakettiauton päälle. Todennäköisesti sikahintainen joten aivan sama.
  2. OP 1096€
  3. lähitapiola 1010€
  4. POP 976€
  5. fennia 796€
  6. turva 880€ (nykyinen siis tällä hintaa)
  7. pohjantähti 983€
  8. folksam 1337€
  9. aktia 1337€

Ihan railakkaita hintaeroja. Kannattaa näköjään vaihtaa fenniaan, säästyy 83€/v. Kaikki kotiinpäin.

Mutta eipä näissä hintaeroissa mitään, kun kilpailutin veneen vakutuuksen niin siinä taisi olla jotain 500% hintaeroja. OP oli kallein ja ehdotkin niin surkeat että koko vakuutuksella ei olisi ollut mitään virkaa :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
168
Viimitteeks auton vaihdoin n. viikko sitten. Vanhalla autolla vakuutus osakaskon kanssa if:ssä 200-300eur kilpailijoita edullisempi.
If tuntuu rankaisevan kuitenkin auton vaihdosta, vajaa 20v tuoreempi ja dieseli(pienempi) tuli tilalle ja alkoivat kyselemään vuotuisia kilometrejä(30-45tkm/v), tähän piti ottaa täyskasko + lasivakuutus.
IF:n hinta osakaskolla reilut 700eur, täyskasko/parempi kasko ~900eur/1100eur vuodessa.
Kilpailutus kannatti, Lähitapiola tarjosi yhdellä soitolla parhaimman vakuutuksen reippaasti alta 700euron. Ei tarvinnut kauheasti miettiä, liikennevakuutuksen bonus oli iffillä 50% ja uudessa yhtiössä 35%..
Päivä meni ja lähitapiolasta soittivat ja tarjosivat nykyistä parempaa kotivakuutusta edullisemmin ja paremmilla ehdoilla kuin nykyinen yhtiö, samalla tulee keskittäjä alennukset.

Jos muuta näistä kahdesta yhtiöstä voi sanoa, niin ifillä asiakaspalvelu on ollut melko luokatonta, lähitapiola tähän asti ainakin ihan asialliseen sävyyn puhutellut asiakasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Hehee klikkailin sitten fennian tarjousta eteenpäin ja lopullinen hinta muodostui sitten 721€/v :)

Säästöä 159€, tämähän kelpaa mainiosti. Kannatti taas vaivautua, kyllä tällä tuntipalkoille pääsi.

e: hieman epäselvä tuo verkko-ostaminen. Kysyivät että "olet vaihtamassa vakuutusyhtiötä, haluatko tehdä myös rekisteröinnin" tjsp. Ajattelin että en toki, ei tässä omistajaa vaihdeta tai muuta ja valitsin "EI".

Lopuksi kun vakuutus oli vahvistettu tuli loppukaneetti:"
Vakuutuksen tiedot on lähetetty Trafille.
Muistathan suorittaa rekisteröinnin."

Toivottavasti tuo meni nyt oikein vaikka muistuttaa rekisteröinnistä taas...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
liikennevakuutuksen bonus oli iffillä 50% ja uudessa yhtiössä 35%..
Ärsyttää tuo tahallisen harhaanjohtava hinnoittelu. Kertoisivat saatana hintansa ja käyttäisivät normaalin vahinkohistoria-asteikon mukaista "bonusta", sitä samaa kuin kaikki muutkin. Muut alennukset sitten eriteltyinä tai listahintaan laskettuina. :rage:
 
The Pallendaaler

Erittäin köyhä työmies
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
62
Ärsyttää tuo tahallisen harhaanjohtava hinnoittelu. Kertoisivat saatana hintansa ja käyttäisivät normaalin vahinkohistoria-asteikon mukaista "bonusta", sitä samaa kuin kaikki muutkin. Muut alennukset sitten eriteltyinä tai listahintaan laskettuina. :rage:
Onhan siinä jotain paskaa jos 1100 ai 800e vakuutus. Euroissa paljon ja prossissa enemmän. Lue se #pieni" präntti ehdoista...vittu mitä touhua.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
Ei tarvinnut kauheasti miettiä, liikennevakuutuksen bonus oli iffillä 50% ja uudessa yhtiössä 35%..
Itse kilpailutin pari vuotta sitten vakuutuksia, ja tarjouksia pyytäessä tuli eteen vastaava tilanne. Asiaa ihmetellessä kilpailevan vakuutusyhtiön asiakaspavelija totesi saaneensa bonukset suoraan IF:n tietokannoista. Itselläni oli ollut vakuutuksissa täydet bonukset jo vuosia, mutta IF:n tietokannat näyttivät bonuksiksi "vain" 50%. Soitin IF:n asiakaspalveluun ja pienen tutkimisen jälkeen kertoivat, että "jostakin" syystä tietokannassa johon muut vakuutusyhtiöt pääsevät näkemään vahinkohistoriaa oli väärä bonus ja lupasivat korjata. Näin myös tapahtui. Eli kannattaa soittaa sinne IF:iin ja kysyä miksi bonukset ovat väärät.

Jos muuta näistä kahdesta yhtiöstä voi sanoa, niin ifillä asiakaspalvelu on ollut melko luokatonta, lähitapiola tähän asti ainakin ihan asialliseen sävyyn puhutellut asiakasta.
Ainakin itselläni on ollut vahinkotapauksissa pelkkiä hyviä kokemuksia IF:stä. Kaikissa vahingoissa on riittänyt yksi puhelinsoitto ja asiat ovat rullanneet itsestään eteenpäin eikä ole tarvinnut perään kysellä. 10 vuoden aikana näitä vahinkoja on ollut 1 kellari murto ja 3 autovakuutustapahtumaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 385
Vakuutukset on halpoa ku saippua mutta veroa vituttaa maksaa liki tonni vuoteen. (auto vakuutus 130, moottoripyörä 240)
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
45
Jokakerta kun olen kahden auton ja moottoripyörän vakuutuksia kilpailuttanut, on OP-pohjola laskenut hintojaan saatujen tarjousten tasolle. Ikinä en vakuutuksia ota suoraan laskureista/ netistä. Viimeisimpänä Audi TT:n vakuutukset tippuivat yhdellä op:n chatti-viestillä 1100 eurosta hiukan yli 600 euroon. "kannanpuolustusalennuksena" oli vakuutustiedoissa kun tarkemmin katselin.

Lisäksi pohjola on hoitanut jokaisen tapauksen erittäin mallikkaasti. Kerran on moottoripyörä varastettu, ensimmäinen heidän ehdottamansa korvaus oli kohtuullinen, jopa isompi kuin mitä odotin. Toisella kerralla autoliike oli kussut vakuutuksen autoa ostaessani ja jättänyt lasivakuutukset aktivoimatta, myös tällä kertaa pohjolan kanssa saatiin lasivakuutus takautuvasti voimaan.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669

Pitääkin varmaan kokeilla tätä seuraavalla kilpailutuskerralla.

Itsellä oli OP:ssa opiskeluaikaan vakuutukset, kun ei ollut autoa. Ensimmäisen auton oston jälkeen olen vuosittain kilpailuttanut vakuutukset ja joka kerta OP on ollut niin kaukana parhaasta tarjouksesta (300-400 euroa) että en ole heidän kanssaan vääntöä jatkanut. Kumma homma vaikka rahat ja lainat on OP:ssa ja IFihän syytti taannoin OP:ta siitä, että pyrkii vakuutusten polkuhinnoittelulla sitomaan asiakkaat sekä pankki- että vakuutuspuolen asiakkaiksi. Olen ihmetellyt että miksi eivät minulle ole noita edullisia vakuutuksia tarjonneet.

Itse olen aina laskureilla saanut riittävän hyvät tulokset. OP:stä kerran verkkoviestillä pyysin tarjousta ja ei sekään montaa kymppiä laskurin tarjousta halvempi ollut.

Toisaalta, itselle on täysin merkityksetöntä, missä vakuutusyhtiössä vakuutukset ovat, en ole mitenkään yritysuskollinen. Vuodesta 2013 itsellä ollut yhtiöinä Tapiola, IF, Pop ja nyt viimeisimpänä Turva. IF on noista ainoa, joka on ollut kaksi vuotta peräkkäin ja ilman kilpailutusta, kun heillä bonusten kasvun myötä (itsellä ollut auto vasta vuodesta 2013 asti) hinta hieman laski seuraavalle vuodelle. Muilla firmoilla on käynyt niin, että vaikka on bonukset kasvaneet, niin hintakin on noussut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
POP -vakuutuksessa on liikenne+kasko täysillä bonuksilla ja 20 000km/vuosi kilometreillä. Hinta 358eur. Kilpailijat ei pääse lähellekkään tuota.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Olen nyt 2017 ja nyt 2018 saanut kahteen uuteen (vm. 2017) autoon kaskot maksimibonareilla -50%. Viime vuonna Lähitapiolasta ja nyt OP:sta, jossa myös pankkiasiat +asuntolaina. OP lähetti vielä 2x20e Nesteen polttoainelahjakorttia päälle. Aika paljon säästää, kun vaan jaksaa vaihtaa... 600-700e vuodessa.
 
manni

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
135
Roomsterin vakuutukset ovat yhteensä alle 500 € vuodessa parhaalla kaskolla. Turva paras muu varas. :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Hinnat riippuvat todella paljon siitä mikä auto on kyseessä niin ei oikeain auta edes kysellä muilta mikä on halvin. Ainoa keino selvittää on netin laskurit ja niiden kautta sitten halvin tai jos haluaa jonkun muun niin sitten etsii sen halvimman ja koittaa tinkiä toisen yhtiön hinnasta.

Ja sitten toki keskittämiset ym jutut vaikuttaa kanssa paljon. Itselläni esim. tilanne että vakuutukset menee kokonaan op:n bonuksilla joten se on halvin vaikkei oikeasti olisikaan halvin, mutta johonkin bonukset täytyy käyttää niin näin saan vakuutukset ilmaiseksi.
 
Liittynyt
03.10.2018
Viestejä
112
Joka vuosi firma vaihtoon. Aivan sairaat erot joka vuosi vielä kun on nykyään niin paljon noita - 50% vuodeksi tarjouksia.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Joka vuosi firma vaihtoon. Aivan sairaat erot joka vuosi vielä kun on nykyään niin paljon noita - 50% vuodeksi tarjouksia.
Ehdottomasti. Miltei poikkeuksetta sen hetkinen vakuutusyhtiö nostaa hintaa seuraavaksi vuodeksi, jos ei kilpailuta.

OP:n bonukset taitaa olla ainoa juttu, jossa keskittäminen kannattaa ainakin joinakin vuosina. Itselläkin se tilanne, että lähivuosina jonakin vuonna kannattaa ottaa OP:n vakuutus, jotta saa bonukset hyödynnettyä. Mutta esim. kaikenlaiset järjestöalennuksiin liittyvät keskittämiset on yksi tyhjän kanssa. Itse ainakin IFin kohdalla huomasin tuolloin vielä Insinööriliittoon kuuluessani, että korulauseita ovat ne, että järjestöalennuksella saisi jotain etua. Kotivakuutuksesta saattoi saada jotain parikymppiä alennusta, matkustaja- ja tapaturmavakuutus tuli liiton maksun kautta (joka oli jo tuolloin yli 400EUR/vuosi) mutta kun autovakuutus oli ~300EUR kalliimpi kuin kilpailijoilla, niin se siitä keskittämisestä ja sen fiksuudesta.

Jos ei vakuutusyhtiöiden kanssa ole tarkkana, niin kusetetuksi joutuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Joka vuosi firma vaihtoon. Aivan sairaat erot joka vuosi vielä kun on nykyään niin paljon noita - 50% vuodeksi tarjouksia.
Näissä on varmaan vähän sama kun sähkössä ja nettiliittymissä. Iso osa ihmisistä ei viitsi/jaksa/tajua tms. ja maksavat sitten todella paljon ja sitten on ne jotka ymmärtävät että kilpailutus kannattaa tehdä kaikissa kk maksullisissa palveluissa vähintään kerran vuoteen.

Vanhoja asiakkaita viilataan linssiin koska aina on niin iso osa porukkaa joilla on ollut samat liittymät ja sopparit ym. jo 20 vuotta eikä mitään käsitystä siitä, että kilpailuttamalla saisi helposti isot säästöt ja porukka ei vaan tajua tätä tai eivät viitsi tehdä mitään.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
673
Suunnilleen vuosittain olen yrittänyt kilpailuttaa, mutta säästö olisi joko ollut luokkaa muutaman kympin/vuosi(ei maksa vaivaa kun tippuu sitten keskitysalennuksista about saman verran) tai sitten toisen yhtiön pulju on tuumannut "ei me tähän voida vastata samoilla ehdoilla". Myönnän kyllä että ihan kaikkia yhtiöitä en ole aina jaksanut kaivella kilpailutukseen, mutta sen 3-5 yhtiötä olen aina mukaan napsinut. Sähköliittymissä on ollut selkeä hyöty kilpailutuksessa.
 
Näin arvauksena, sulla ei ole autoa ja asut vielä mahdollisesti kerrostalossa?
Itse nimittäin huomasin aikaa ennen yksityisautoilijaksi siirtymistä sen, että koti-, tapaturma- ja matkavakuutuksen hinnat ei vuosien mittaan karkaa käsistä, mutta heti kun yhtälöön lisätään kaskollinen autovakuutus, rahastus alkaa, jollei ole tarkkana.
 
Auto ollut vuodesta 2004, välillä jopa kaksikin autoa ja asumismuotona rivitalo. Kasko on aina ollut laajin mahdollinen, sisältäen lasivakuutukset yms.

Edit:
Pikavilkaisulla nettisivujen kautta laajin kasko omaan autoon:
IF 701€
OP 734€
Fennia 671€
Lähitapiola 756€

Toki halvimman ja kalleimman väli on jo satasen luokkaa, mutta kun oma vakuutus on tuossa halvemmassa päässä jo valmiiksi.
 
Viimeksi muokattu:

OP:lla esimerkiksi oli just syyskuun loppuun asti kampanja -50% kaskosta. Meillä 2kpl vuoden vanhoja autoja ja kaskohinnat tota luokkaa. Sehän teki sitten 700e vuodessa säästöä. Ja tosiaan bensalahjakortit päälle...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786

Nuo nettilaskurien hinnat ei ole mitään viimeisiä hintoja. Edellisellä kilpailutuskierroksella lähti esimerkiksi okt:n kotivakuutuksesta -50% ihan vaan soittamalla, että kilpailijalla on parempi tarjous pöydällä. Sama homma muidenkin vakuutusten kanssa, että puhelimessa saa vielä noista nettihinnoista ilmaa pois. Usein vaan nuo tarjoukset on sen vuoden kerrallaan voimassa niin joka vuosi joutuu sen hetken käyttämään soittokierrokseen.
 
Tällaisilla tarjouksilla saisi hyvin hintaa jo alas, mutta menee kyllä allekirjoittaneelta helposti ohi kun pitäisi monen eri puljun vakuutustarjouksia pollata. :)

Nelisen vuotta sitten yritin "tosissani" ja hyväksyin että tulevat paikan päälle neuvottelemaan vakuutukset kuntoon, lopputulema oli tyyliin 150€ halvemmalla saat autovakuutuksen mutta lapsi-/henkivakuutukset jne olisi ottanut takkiin rapia 300€/vuosi. En jaksanut sitten vaihtaa pelkästään autovakuutusta, toki tuossa olisi voinut kokeilla pirauttaa omaan yhtiöön ja kertoa että X tarjosi 150€ halvemmalla autovakuutusta että tulevatko vastaan.. Suhteellisen työlästä puuhaa vertailukin välillä kun alkaa niitä ehtoja räknäämään läpi. Esim tää on 100€ vuodessa halvempi mutta tässä onkin omavastuu 600€ eikä se 150€ ja tuossa henkivakuutuksessa korvataan vaan asiat x,y,z ja maksimissaan X euroon asti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Tällaisilla tarjouksilla saisi hyvin hintaa jo alas, mutta menee kyllä allekirjoittaneelta helposti ohi kun pitäisi monen eri puljun vakuutustarjouksia pollata. :)
Mulle ihan soitti OP:sta ja tarjos tota. Olin huonossa paikassa ja pyysin soittamaan uudelleen. Soitti 2vko päästä ja sain sovittua vakuutukset alkavaksi siten, että edellisen yhtiön -50% eka vuosi tuli käytettyä kokonaan :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Suunnilleen vuosittain olen yrittänyt kilpailuttaa, mutta säästö olisi joko ollut luokkaa muutaman kympin/vuosi(ei maksa vaivaa kun tippuu sitten keskitysalennuksista about saman verran) tai sitten toisen yhtiön pulju on tuumannut "ei me tähän voida vastata samoilla ehdoilla". Myönnän kyllä että ihan kaikkia yhtiöitä en ole aina jaksanut kaivella kilpailutukseen, mutta sen 3-5 yhtiötä olen aina mukaan napsinut. Sähköliittymissä on ollut selkeä hyöty kilpailutuksessa.
Juuri kesällä kilpailutin kaikki vakuutukset ja sain Säästöpankki Vakuutuksilta sellaisen tarjouksen asuntolainatarjousta pyytäessä, että LähiTapiola ei lähtenyt alentamaan hintaa enää lainkaan vaikka oli selvää, että vaihdan yhtiötä samantien jos eivät tule vastaan hinnassa. Sanoivat itseasiassa suoraan, että jos tuolla hinnalla saat vakuutukset niin kannattaakin siirtää. :smoke:

Saa nähdä milloin OP lähtee soittelemaan vakuutusten suhteen kun lopulta asuntolaina tuli OP:ltä ja omistaja-asiakkaitakin ollaan, niin jotain keskittämisetuja voisi kuitenkin tulla.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Nuo nettilaskurien hinnat ei ole mitään viimeisiä hintoja. Edellisellä kilpailutuskierroksella lähti esimerkiksi okt:n kotivakuutuksesta -50% ihan vaan soittamalla, että kilpailijalla on parempi tarjous pöydällä. Sama homma muidenkin vakuutusten kanssa, että puhelimessa saa vielä noista nettihinnoista ilmaa pois. Usein vaan nuo tarjoukset on sen vuoden kerrallaan voimassa niin joka vuosi joutuu sen hetken käyttämään soittokierrokseen.
Ite en jaksa lähteä mihinkään soittelemaan. Se on aika arpapeliä saako sieltä puhelimella parempaa tarjousta kuitenkaan ja voi joutua soittelemaan useammalla, lopputuloksena ei välttämättä kovin paljon halvemmalla saa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Ehdottomasti. Miltei poikkeuksetta sen hetkinen vakuutusyhtiö nostaa hintaa seuraavaksi vuodeksi, jos ei kilpailuta.
Vaihtaminen ja/tai kilpailuttaminen saattaa joskus kannattaa siinäkin tapauksessa, että oman yhtiön hinnoittelumuutos seuraavalle vuodelle on hintojen alennus "vähäisten maksettujen korvausten" vuoksi.

Toisaalta joissain tapauksissa esimerkiksi yrittäjän vakuutuspaketti voi olla niin iso, että vaiva vaihtamisesta ja erilaisten vakuutusehtojen kannattavuuden arviointi olisi ihan liikaa vuosittain tehtäväksi. Isossa vakuutusturvakokonaisuudessa keskittämisetukin voi olla jo oikeasti merkittävä. Voi peräti olla niin, että suuri osa vakuutuksista on sellaisia, joissa on hyvin vähän vaihtelua toisin kuin jossain yhden henkilöauton täysvakuutuspaketissa. Saattaapa vakuutusyhtiö jopa jättää korottelematta sitä autovakuutusta ihan vain ollakseen asiakasta ärsyttämättä. Voi sitten korotella enemmän muilta asiakkailta, jotka ostavat vain hikisen matkavakuutuksen, kotivakuutuksen ja liikennevakuutuksen ja ovat pitäneet samat 5 vuotta.
Jos ei vakuutusyhtiöiden kanssa ole tarkkana, niin kusetetuksi joutuu.
Tai siis laiskana maksamaan enemmän valitsemastaan mukavuudesta. Toki suoranainen kusetuskin astuu joskus kuvioihin siinä vaiheessa, kun jotain korvauksia pitäisi maksaa - vaikka joskus taas asiakas kokee tulleensa kusetetuksi vaikka vahinko selvästi ei ole korvattava tai pieneltä vaikuttava korvaus on täysin ehtojen mukainen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 150
Kesällä tarjottiin Säästöpankin vakuutuksista autovakuutusta, hintaa 549€/v. Lähes 200€ halvempi siis kuin If:llä oli. Bonukset oli heti alussa korkeammat, mutta en nyt just muista paljonko.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
868
Bonukset ei nykypäivänä enää kerro oikein mitään muuta kuin vähän osviittaa minkä verran hinta voi nousta teoriassa jos törttöilee jatkuvasti. Emännän liikennevakuutuksessa toinen firma antoi 20% bonuksia ja toinen 60% samalla vahinkohistorialla... ja tuo 20% tarjonnut oli halvempi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Ite en jaksa lähteä mihinkään soittelemaan. Se on aika arpapeliä saako sieltä puhelimella parempaa tarjousta kuitenkaan ja voi joutua soittelemaan useammalla, lopputuloksena ei välttämättä kovin paljon halvemmalla saa.
Itsellä on säästöt ollut aina satasia niin on siinä sen verran hyvä tuntipalkka, että tuon kerran vuoteen jaksaa tehdä. Sen toki olen ehtona pitänyt, että puhelimella pitää onnistua. Usein koitetaan ehdotella tapaamisia konttoriin, mutta näihin olen aina todennut, että jos ei puhelimessa / sähköpostilla onnistu niin voidaan unohtaa koko homma.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Itsellä on säästöt ollut aina satasia niin on siinä sen verran hyvä tuntipalkka, että tuon kerran vuoteen jaksaa tehdä. Sen toki olen ehtona pitänyt, että puhelimella pitää onnistua. Usein koitetaan ehdotella tapaamisia konttoriin, mutta näihin olen aina todennut, että jos ei puhelimessa / sähköpostilla onnistu niin voidaan unohtaa koko homma.
Omalla kohdalla olen näissä "henkilökohtaisissa" tarjouksissa saanut vain kalliimpia kuin mikä tämän hetkinen/netistä katottu toisesta firmasta. Siinä ajassa kun soittaa yhteen firmaan, kerkee netistä kattomaan niin monta vaihtoehtoa että löytyy se halpa. Kun joudut soittelemaan useampaan ja lopputuloksena muutaman kympin säästö, niin tuntipalkkana se ei ookkaan enää niin houkuttelevaa. Itse olen netistä löytänyt aina niin halvat vaihtoehdot, että ei noissa oikein ole edes varaa laskea satasia.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom