• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 040
Tuosta laturin edellisellä sivulla hehkuttamasta "kannatuskyselystä" sen verran, että jos enemmistö uskoo että Trumpia ei valita uudestaan vaikka edes vastaehdokasta ei ole edes spekuloitu, miten siitä voi saada hyvän fiiliksen trumpistina? :D
Maailma on sen verran sekaisin, ettei tuollaisesta voi päätellä mitään. Me molemmat tiedämme, että kohtuullinen osuus tuollaisen mielipiteen ilmoittaneista äänestäisi Trumpia tämän asettuessa uudelleen ehdolle.

Yhtä järkevää olisi todeta, että Trump ei voi olla presidentti nyt, koska niin moni aikanaan ilmoitti, että on täysin mahdotonta että VHM tai julkkis tai siis heidän mielestään rasisti valitaan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Maailma on sen verran sekaisin, ettei tuollaisesta voi päätellä mitään. Me molemmat tiedämme, että kohtuullinen osuus tuollaisen mielipiteen ilmoittaneista äänestäisi Trumpia tämän asettuessa uudelleen ehdolle.
Myös vedonlyöntikertoimet on sitä mieltä, että todennäköisesti Trumpia ei valita uudestaan, ihan vedonlyöntifirmasta riippumatta. Vedonlyöntikertoimilla ei ole lähtökohtaisesti mitään biasia, joten periaatteessa ne on jopa luotettavampi lähde tulevien tapahtumien arvuuttelussa kuin gallupit konsanaan.

Tottakai on suuri mahdollisuus, että Trump valitaan uudestaan. Se ei kuitenkaan ole yli 50%. Tässähän on ensinnäkin sellainen epävarmuustekijä, että erinäisistä syistä johtuen Trump ei välttämättä ole edes ehdolla vuonna 2020. Jos tiedettäisiin 100% varmuudella että se ON ehdolla, nousee voiton todennäköisyys noin 50 prosenttiin, ihan sillä perusteella että se on kenellä tahansa pääpuolueiden ehdokkaalla aina "noin" 50%. Muutama prosenttiyksikkö sinne tai tänne.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Hyvä että vihdoinkin on presidentti joka pitää kiihkomuslimien puolta. Edellinenhän käytti seal team kutosta niitä vastaan
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 003
Just... Sen sijaan että laitettaisiin oikeita seuraamuksia joiden avulla vastaavaa ei tapahtuisi uudestaan niin trump vähän läpsäyttää ranteelle, eikä mikään muutu ja saudit tietävät että voivat jatkaa tasan samaan malliin ilman riskejä, vaikka jäisivätkin kiinni. Jos media ei saa erikseen tietää niin trump ei tekisi tätäkään vähää mitä nyt vastahakoisesti esittää tekevänsä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ja Saudi-Arabiassa on noin 33 miljoonaa potentiaalista syyllistä jotka "pidätetään ja asia selvitetään" tarvittaessa niin että asia voidaan todeta loppuunkäsitellyksi ja Trump voi lähteä golfaamaan hyvällä omatunnolla :kahvi:
 
Tähän väliin voisi todeta että jos Obama olisi ollut samassa tilanteessa, tai Hillary niin saudien pitäisi tarjota oikeat syylliset eikä syntipukkien käyttäminen riittäisi ja saudeille tehtäisiin selväksi miten asioiden pitää muuttua. Itseasiassa luulisin että jopa Trumpin kannattajat tietävät tämän eron.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 795
"SAUDI-ARABIAN hallinnon toimia tapauksessa tunteva saudiviranomainen kertoi The New York Timesille lauantaina nimettömästi käsityksensä Khashoggin kuoleman taustoista. Hänen mukaansa kuningashuone on määrännyt ulkomailla asuvat toisinajattelijat palautettavaksi Saudi-Arabiaan. Kun Istanbulin-konsulaatti kertoi Khashoggin olevan tulossa hakemaan asiakirjaa naimisiinmenoa varten, apulaistiedustelupäällikkö al-Assiri lähetti iskuryhmän häntä vastaan."

En tiedä valtiota, jonka intressinä ei olisi sitä halveeraavien toimijoiden likvidointia vaikka mielessään kohtalolta kauniisti pyytämällä heille luonnollista tahi tapaturmaista kuolemaa.

En tiedä myöskään valtiota, joka ei näitä vieraiden valtojen halveeraajia toivoisi kertomaan lisää.

Olen toisinajattelija useimmin, koska ajattelen.

"Nimettömänä puhuneen saudiviranomaisen mukaan käsky Khashoggin palauttamisesta Saudi-Arabiaan vääristyi komentoketjussa ja kohtaaminen johti Khashoggin pakoyritykseen, tappeluun ja kuristamiseen. Hänen mukaansa iskuryhmä antoi Khashoggin ruumiin hävittämisen paikallisen yhteistyökumppanin hoidettavaksi, minkä takia Saudi-Arabia ei tiedä, mihin ruumis on päätynyt."

Ja tämä se onkin huonosti valvotun, korruptioalttiin hallinnon seuraus. Mitä suurempi valtio, sitä suuremmat hallintokulut, väkisinkin. Suomen pieni koko tai pienempi talous mahti säästi meidät kieltolain aikana kaiken maailman Al Caponeilta.
Ihan mahdollinen teoria tämä "nimettömän virkamiehen" kertomakin on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 003
En tiedä valtiota, jonka intressinä ei olisi sitä halveeraavien toimijoiden likvidointia vaikka mielessään kohtalolta kauniisti pyytämällä heille luonnollista tahi tapaturmaista kuolemaa.
Suomi? Ja mitä tarkoitat "valtiolla", sen kansaa ja hallintokoneistoa kokonaisuutena(johon siis itsekkin oletettavasti kuulut)? Eduskuntaa? Hallitusta? Pääministeriä? Onko joku noista vaihtoehdoista se jonka intresseissä mielestäsi olisi murhata toimittajia, jotka julkaisevat artikkeleita joissa sanotaan että asiat voisi hoitaa toisella tavalla hallinnossa?

Tuo oli vain niin epäselkeästi muotoiltu ajatus ettei siitä pääse millään kiinni.

muoks: luin uudestaan ja taisit koittaa rajata tuon vain johonkin toiveajattelun puolelle(se ajattelija jää silti hämärän peittoon), eikä varsinaisiksi murhiksi?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
"SAUDI-ARABIAN hallinnon toimia tapauksessa tunteva saudiviranomainen kertoi The New York Timesille lauantaina nimettömästi käsityksensä Khashoggin kuoleman taustoista. Hänen mukaansa kuningashuone on määrännyt ulkomailla asuvat toisinajattelijat palautettavaksi Saudi-Arabiaan. Kun Istanbulin-konsulaatti kertoi Khashoggin olevan tulossa hakemaan asiakirjaa naimisiinmenoa varten, apulaistiedustelupäällikkö al-Assiri lähetti iskuryhmän häntä vastaan."

En tiedä valtiota, jonka intressinä ei olisi sitä halveeraavien toimijoiden likvidointia vaikka mielessään kohtalolta kauniisti pyytämällä heille luonnollista tahi tapaturmaista kuolemaa.
Ei valtiolla ole intressejä, valtio ei ajattele eikä tunne. Tarkoitatko, että et keksi valtiota, jonka johto ei toivoisi valtiota kritisoivien likvidointia? Minä tiedän aika monta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 795
Ei valtiolla ole intressejä, valtio ei ajattele eikä tunne. Tarkoitatko, että et keksi valtiota, jonka johto ei toivoisi valtiota kritisoivien likvidointia? Minä tiedän aika monta.
No suoranaisesti intressit ovat toki sen hallinnon. Käsittelen kumminkin valtiot sellaisenaan, kuin sekoitan siihen minkään kansan etiikan. Ne ovat itselleni lähinnä pelkkiä "osakeyhtiöitä".

Likvidoijia on, ja niihen myös on pyrkimyksenä vaikuttaa korruptiolla. Niissä on joko jonkinlainen talous-status (Kuten Saudi-Arabialla se öljy) tai sitten suuri väkiluku, joka sellaisenaan luo markkinat useimmin matalapalkka alalla sekä vaurastuneiden pohjalta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 003
Muuten jos tätä trumpin lausuntoa nyt mietitään:

– Olisin sillä kantilla, että jos tästä seuraa jonkinlainen sanktio tai miksi ikinä sen määrittelemmekin, jos miksikään... että emme käyttäisi vastatoimena 110 miljardin dollarin arvoisen kaupan peruuttamista, joka tarkoittaa 600 000:tta työpaikkaa, sanoi Trump viitaten Saudi-Arabian kanssa sovittuun asekauppaan.

Niin ehkä sellaiset asekaupat voitaisiin edes pistää jäihin joissa on alle 10% noista luvuista kyseessä? Ja sitten jatkaa kun syylliset on tuomittu.

Trump pitää Saudi-Arabian selitystä toimittajan tappelukuolemasta uskottavana - jättäisi asekaupat sanktioiden ulkopuolelle

USA:n aseteollisuus kokonaisuudessaan työllistää 355 000 ihmistä. Lisäksi Saudit ja USA ovat Trumpin aikana tehneet varsinaisia sopimuksia alle neljän miljardin asekaupoista.

Mutta hyvin pitää linja "ei päivää ilman valhetta tai törkeää liioittelua".
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 995
Tosta velasta tuli mieleen, että paljon USA maksaa asioita omasta pussista asioita nyt vs vaikka Obaman aikaan?

Tai siis muistan vaan jostain lukeneeni, että vaikka velka kasvaa, ni USA:lla on tällä hetkellä varaa maksaa enemmän omasta pussista ku aiemmin.

Jos joku ymmärsi mitä tarkotan. :lol:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
En tiedä valtiota, jonka intressinä ei olisi sitä halveeraavien toimijoiden likvidointia vaikka mielessään kohtalolta kauniisti pyytämällä heille luonnollista tahi tapaturmaista kuolemaa.
No ei demokraattiset maat todellakaan toivo kenenkään toimittajien kuolemaa. Suomessa moni ehkä saattaa salaa toivoa eräänkin desantin kuolemaa, mutta ei Suomen tasavalta ole sellainen organisaatio, jolla voisi edes teoriassa olla tällaisia toiveita. Yksittäisillä poliitikoilla ja virkamiehillä voi tietysti olla, se on eri asia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Ei kukaan halua USA:n toimivan Saudeja vastaan. Nykysysteemi, missä Lähi-Itä on kolmen keskenään kahinoivan idiootin ja Israelin hallussa on selvästi toivottovampi tilanne kuin missä ko. alueen muslimit olisivat yhtenäisiä. Lisäksi tietty suutetut Saudit voisivat alkaa dumppaamaan USA:n velkoja kuin Venäjä kesällä ja suututettu Kiina saisi pienin tappioin pahennettua tilannetta entisestään. Kukaan ei tiedä mihin tuo johtaisi, koska taloustiede on tieteenä samalla tasolla kuin teologia - muutama uskonoppinut nauttii suosiosta ja uskovaiset etsii tekosyitä teorioiden toimimattomuudelle.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
Trumpin hallinto on julkaissut oman ilmastonmuutos raporttinsa, joka poikkeaa merkittävästi globalistien IPCC:n vääristellyistä huijauksista, nimittäin Trumpin oma raportti ennustaa keskilämpötilan nousevan reilusti enemmän, eli 4 astetta vuoteen 2100 mennessä. Ohjeiksi hallinto antaa Yhdysvalloille: Älkää tehkö asialle yhtään mitään, liian kallista.

Trump administration sees a 7-degree rise in global temperatures by 2100
Last month, deep in a 500-page environmental impact statement, the Trump administration made a startling assumption: On its current course, the planet will warm a disastrous seven degrees by the end of this century.

A rise of seven degrees Fahrenheit, or about four degrees Celsius, compared with preindustrial levels would be catastrophic, according to scientists. Many coral reefs would dissolve in increasingly acidic oceans. Parts of Manhattan and Miami would be underwater without costly coastal defenses. Extreme heat waves would routinely smother large parts of the globe.
https://www.washingtonpost.com/nati...ory.html?noredirect=on&utm_term=.db2f11ce3c69
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Barronhan saattaa jopa nähdä vuoden 2100. Kaveri on syntynyt kai noin 07 ja suvun geeneillä on elänyt miehiäkin yhdeksänkymppiseksi
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Barronhan saattaa jopa nähdä vuoden 2100. Kaveri on syntynyt kai noin 07 ja suvun geeneillä on elänyt miehiäkin yhdeksänkymppiseksi
Mikäli lääketiede jatkaa kehitystään samaa tahtia kuin tähänkin asti, niin aika moni tällä vuosisadalla tähän mennessä syntyneistä tulee näkemään myös seuraavan vuosisadan...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
Mikäli lääketiede jatkaa kehitystään samaa tahtia kuin tähänkin asti, niin aika moni tällä vuosisadalla tähän mennessä syntyneistä tulee näkemään myös seuraavan vuosisadan...
Eiköhän luonto hoida ylikansoituksen ennen vuosisadan loppua jollain resistantilla tappavalla viruksella. Sellainen ei katso pankkitilin saldoa. Toki rikkaat voivat helpommin eristäytyä.
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Mikäs onkaan Trumpin opposition ja NPC hahmojen vakiovihapuhe häntä kohtaan? Rasismi.

Donald J Trump seurusteli pari vuotta puoliksi mustan kanssa. Eli 512/1024 mustan vs Elizabeth Warren on 1/1024 intiaani.

Demokraattien ja heidän papukaijojen projisointia parhaimillaan?

Ja keskimääräinen valkoinen amerikkalainen on enemmän intiaani kuin tuo 1/1024, mutta silläkin sai affirmative aktionit, uhristatuksen ja työpaikan Harvardista.

Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Trumpin hallinto on julkaissut oman ilmastonmuutos raporttinsa..

Trump administration sees a 7-degree rise in global temperatures by 2100
Last month, deep in a 500-page environmental impact statement, the Trump administration made a startling assumption: On its current course, the planet will warm a disastrous seven degrees by the end of this century.

A rise of seven degrees Fahrenheit, or about four degrees Celsius, compared with preindustrial levels would be catastrophic, according to scientists. Many coral reefs would dissolve in increasingly acidic oceans. Parts of Manhattan and Miami would be underwater without costly coastal defenses. Extreme heat waves would routinely smother large parts of the globe.
https://www.washingtonpost.com/nati...ory.html?noredirect=on&utm_term=.db2f11ce3c69
Eiköhän tosta löydy vähemmän väritetyt analyysit kuin WaPon poliittinen propaganda. Etkö etsinyt?

Kuinka paljon tuosta oli ihmisen tekoa?

Mitä vaihtoehtoja on tuon estämiseksi? Miten kävisikö ydinvoima? Miten Intia ja Kiina saadaan messiin? Entäs Afrikan väestönräjähdys, Kiinan opit sinne?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Mikäs onkaan Trumpin opposition ja NPC hahmojen vakiovihapuhe häntä kohtaan? Rasismi.

Donald J Trump seurusteli pari vuotta puoliksi mustan kanssa. Eli 512/1024 mustan vs Elizabeth Warren on 1/1024 intiaani.

Demokraattien ja heidän papukaijojen projisointia parhaimillaan?

Ja keskimääräinen valkoinen amerikkalainen on enemmän intiaani kuin tuo 1/1024, mutta silläkin sai affirmative aktionit, uhristatuksen ja työpaikan Harvardista.

Trumppia on syytetty rasismista jo 70-luvulla. Warren ei liity Donaldin seurusteluihin mikäli eivät ole seukanneet keskenään. ”Vihapuhetta” ei kuulema ole olemassa ja npc-meemi on ilmeisesti itseironinen? Miljoona meemikonservatiivia hakee netistä ohjeet, että haukkukaa noita lampaiksi
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
Eiköhän tosta löydy vähemmän väritetyt analyysit kuin WaPon poliittinen propaganda. Etkö etsinyt?

Kuinka paljon tuosta oli ihmisen tekoa?

Mitä vaihtoehtoja on tuon estämiseksi? Miten kävisikö ydinvoima? Miten Intia ja Kiina saadaan messiin? Entäs Afrikan väestönräjähdys, Kiinan opit sinne?
Tuossahan nimenomaan sanotaan syyksi ihmisten aiheuttamat kasvihuonepäästöt, jotka ovat vain kasvaneet ennätysmääräisesti vaikka Obama yritti niitä leikata. Kasvihuonepäästöt räjähtävät käsiin, ja niitä ei pysty millään ekoajattelulla etämään, maapallo on tuomittu tuhoon, jatketaan porsastelulla eteenpäin.
 
Gl@c13r

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
05.07.2017
Viestejä
84
Asiaton käytös - ylläpidon uhkailu
Yhdysvallat on suuri saatana kuten jo Iranin entinen presidentti mainitsi viime vuosikymmenellä. Ja piste.

Trump on todellakin muuttamassa maan kurssin. Trump edustaa reformistista linjaa ja on parasta mitä USA:lle on tapahtunut sitten II-maailmansodan. Globalisaation aika on ohi ja USA:n johtama yksinapainen maailma on historiaa. IO-Techin ylläpidon on aivan turha sensuroida ja poistaa tätä viestiä. Jos ylläpito poistaa tämän viestin ylläpito rikkoo Suomen perustuslakia koskien sananvapautta.
 
Liittynyt
26.11.2017
Viestejä
415

Melko tuuheaa skenaariota taas tulee. Kun joutuu kirjoittaessaan jo selittelemään sananvapauden käyttämisestä niin tietää itsekin ettei nyt ole ihan järkevää juttua tulossa.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Yhdysvallat on suuri saatana kuten jo Iranin entinen presidentti mainitsi viime vuosikymmenellä. Ja piste.

Trump on todellakin muuttamassa maan kurssin. Trump edustaa reformistista linjaa ja on parasta mitä USA:lle on tapahtunut sitten II-maailmansodan. Globalisaation aika on ohi ja USA:n johtama yksinapainen maailma on historiaa. IO-Techin ylläpidon on aivan turha sensuroida ja poistaa tätä viestiä. Jos ylläpito poistaa tämän viestin ylläpito rikkoo Suomen perustuslakia koskien sananvapautta.
Ai Yhdysvallat hyötyy jos maailma moninapaistuu? Ehkä. Kai America first voi noinkin ymmärtää.

Koska BRICS-maissa on oletettavasti yksilönvapaus- ja ympäristöasiat vielä huonommin täytynee Euroopan, Kanadan ja Australian sekä varmaan Japanin ja Korean ottaa lisää vastuuta. Eikai sekään väärin ole
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 530
Yhdysvallat on suuri saatana kuten jo Iranin entinen presidentti mainitsi viime vuosikymmenellä. Ja piste.

Trump on todellakin muuttamassa maan kurssin. Trump edustaa reformistista linjaa ja on parasta mitä USA:lle on tapahtunut sitten II-maailmansodan. Globalisaation aika on ohi ja USA:n johtama yksinapainen maailma on historiaa. IO-Techin ylläpidon on aivan turha sensuroida ja poistaa tätä viestiä. Jos ylläpito poistaa tämän viestin ylläpito rikkoo Suomen perustuslakia koskien sananvapautta.
Sitten riittää tämä häiriköinti, normaalisti viesti siivottaisiin pois mutta jätetään näkyviin tässä tapauksessa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Oli kyllä taktisesti vähän hölmö veto Trumpin hallinnolta ilmoittaa, että vetäytyvät INF-sopimuksesta yksipuolisesti. Tottakai niillä on oikeus vetäytyä, eikä sopimuksella ole enää mitään virkaa kun ei Venäjä sitä kunnioita. Mutta tällainen virallinen vetäytyminen antaa turhaan panoksia Venäjän propaganda-aseelle. Parempi idea olisi ollut tehdä kuten Venäjäkin, eli antaa sopimuksen olla olevinaan voimassa, mutta viisveisata siitä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Toisaalta jos mennään sjw-feministien logiikan mukaan, niin mitä virkaa sukupuolella edes on? ;) Eikös kaikki ole ihan samanlaisia riippumatta mikä sukupuoli on... Mitä väliä siis sillä on, mihin sukupuoleen ihminen lokeroidaan, koska koko lokerointi on ongelmallista? ;)
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 166

Sukupuoli tarvitaan jotta valkoista cis-miestä voidaan syyttää kaikesta vääryydestä ja "vääryydestä". Mitä tulee tuohon uutiseen niin kommentointi on hieman vaikeaa, onhan Facebookistakin saanut bannit kun totesi biologisen faktan että mies ei voi synnyttää. En ota riskiä ja sano, että mielenterveysongelmat pitäisi hoitaa toisin kuin tukemalla potilaan harhaa ja lopulta kirurgisin keinoin tehdä pysyvää vahinkoa henkilölle joka ei ole täydessä ymmärryksessä kyseistä päätöstä tekemään.
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Vaalit just tulossa ja demokraattien siipi NYT maalailee piruja seinille juuri ennen.

En yllättyisi vaikka paljastuisi uutisankaksi.

Onko sukupuoli mielestäsi ilmoitusasia? Miksei tieteellinen näkökulma, jota Trumpin hallinto ajaa, kelpaa tässä asiassa vasemmistolle?

Katso käyttäjän @benshapiro twiitti:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Vaalit just tulossa ja demokraattien siipi NYT maalailee piruja seinille juuri ennen.

En yllättyisi vaikka paljastuisi uutisankaksi.

Onko sukupuoli mielestäsi ilmoitusasia? Miksei tieteellinen näkökulma jota Trumpin hallinto kelpaa tässä asiassa vasemmistolle?

Katso käyttäjän @benshapiro twiitti:
Kyse on lähinnä siitä, että puhutaan eri asioista, sex ja gender, jotka meille suomeksi kääntyy samaksi sanaksi. Kyse ei ole siitä, että väitettäisiin, ettei kromosomit ole olleet asennossa x syntymän hetkellä tai ettei jalkojen välissä olisi ollut sitä tai tätä.

Toisaalta jos mennään sjw-feministien logiikan mukaan, niin mitä virkaa sukupuolella edes on? ;) Eikös kaikki ole ihan samanlaisia riippumatta mikä sukupuoli on...
Näihin plöräyksiin ei varmaan pitäisi edes puuttua mutta kun tämä tulee jatkuvasti vastaan niin kiinnostaisi kuulla, että kuka tai missä on näin väittänyt ja onko se jo joku yleinenkin näkemys? En ole aikoihin kuullut misään sukupuolenkiistäjistä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 224
Menee taas kategoriaan että kuinka vitun mulkku joku voi oikein olla. Vähemmistöjen kiusaamista lainsäädännön tasolla jonka ainoana motiivina on äärikristillisten perseen nuoleminen.

Kun Trump valittiin niin ajattelin että ehkä Trumpissa on yksi positiivinen puoli verrattuna geneerisiin republikaaneihin ja se olisi se että kerta tyyppi on kuitenkin elämässään ollut ainakin tietyissä asioissa hetkittäin suht liberaali niin ehkä kerrankin sitten Eisenhowerin republikaani presidentti ei olisi täysi äärikristittyjen kusipäinen sylikoira mutta ei, samaa paskaa kuin muutkin tuolla saralla.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
USA:n presidentin vastustajia kehotetaan varautumaan pettymykseen.

Erikoissyyttäjä Robert Mueller on tutkinut presidentti Donald Trumpin väitettyä salaista Venäjä-yhteistyötä (collusion) 17 kuukautta. Kohu asiasta on vellonut vielä pitempään.

Politicon uutisen otsikon mukaan kannattaa varautua pettymykseen. Mitään presidenttiyttä tuhoavaa suurta raporttia ei lakimiesten ja entisten virkailijoiden mukaan pitäisi odottaa. Saattaa käydä myös niin, ettei erikoissyyttäjän löytöjä koskaan edes julkisteta.

Robert Muellerin työn valmistuessa hänen on annettava luottamuksellinen raportti oikeusministeriöön esimiehelleen, joka tällä hetkellä on Rod Rosenstein. Raportissa tullaan perustelemaan syytteiden nostamista ja nostamatta jättämistä, ja perusteet voivat olla vain ”ei löytynyt tarpeeksi todisteita”.
Donald Trumpin Venäjä-yhteyksistä kohuttu kaksi vuotta, ja nyt yllätys

Ylläripylläri. Ennustan nopeaa kasvua TDS:n sairastuneiden joukossa. :kahvi:
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Menee taas kategoriaan että kuinka vitun mulkku joku voi oikein olla. Vähemmistöjen kiusaamista lainsäädännön tasolla jonka ainoana motiivina on äärikristillisten perseen nuoleminen.

Kun Trump valittiin niin ajattelin että ehkä Trumpissa on yksi positiivinen puoli verrattuna geneerisiin republikaaneihin ja se olisi se että kerta tyyppi on kuitenkin elämässään ollut ainakin tietyissä asioissa hetkittäin suht liberaali niin ehkä kerrankin sitten Eisenhowerin republikaani presidentti ei olisi täysi äärikristittyjen kusipäinen sylikoira mutta ei, samaa paskaa kuin muutkin tuolla saralla.
Tämähän varmaan toimii kymmenen vuoden jänteellä republikaaneille ihan hyvin, mutta sadan vuoden päästä kun vain aasialaiset käyvät huippuyliopistoja ja uusi raha tulee teknologiasta ei uskonnollisia miljardöörejä varmaan juuri ole
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Vapaan maailman johtaja Trump osaa twiitata.

Eikös meidän pitäisi olla tyytyväisiä että Trump välittää uutisten tasosta?
 
Ei niitä ole nytkään. Kunhan saavat idiootit äänestämään veronsa alas pienellä teeskentelyllä.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Vapaan maailman johtaja Trump osaa twiitata.

Eikös meidän pitäisi olla tyytyväisiä että Trump välittää uutisten tasosta?
Pitäisi jos välittäisi. Ja siltikin saisi pisteitä siitä että käyttäytyy kuin itsemääräämisoikeudellinen aikuinen, mutta jos rima on siellä..
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Jätän vain tämän tänne
Kyllä, Trump oli ensimmäinen ehdokas joka tuki avoimesti LGBTQI2N väkeä ennen valintaansa, toisin kuin vaikka vasemmiston messias ja lehdistön lellikki Obama. Siitä pisteet Trumpille.

Näillä asioilla on aina kääntöpuoli jota klikkejä rakastava puolitotuuksia rummuttava valtamedia ei ehdi kertoa. Trump on ollut hyvä seksuaalivähemmistöille, ja vasemmiston idenditeettipolitiikot eivät edusta heitä.

Trump on valinnut tärkeihin virkoihinkin LGBT porukkaa mm., mutta tämä ei sovi median narratiiviin ja jää raportoimatta:

Breitbart's Top 6 LGBT Icons of 2017 | Breitbart

Jenkeissä on helpompi tulla esiin kaapista homona kuin konservatiivina/Trumpin äänestäjänä, edellisessä sinulle taputetaan ja jälkimmäisessä mielipidefasistit hankkivat sinulle potkut. Mielipidekyselyt tukevat tätä vähemmän toitotettua faktaa.

Hollywoodissa vain konservatiivit jäävät kaappiin. 10 v vanha juttu, jonka jälkeen asia on vaan kiihtynyt:

Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 558
Viestejä
4 166 277
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom