Palautuu itsekseen, jos siis otit winbackin (elisa -> moi -> elisa). Saat sitten Moilta emailina "hyvityslaskun", kun palauttavat.12,90 tarjouksen sain minäkin kun kävin Moin kautta. Miten käytännössä tuon Moille maksetun summan hyvitys tapahtuu, pitääkö itse tehdä jotain vai palautuuko raha automaattisesti?
No Telialla löytyy multisim-palvelu, muttei vissiin saa mobiililaajakaistaliittymään.Onko vieläkään olemassa multi-sim palveluita? Sellainen jossa voisi käyttää kahta sim korttia, joissa olisi sama numero ja sama netti.
Kunhan et Oulussa Elisaa ota. Ihmeellisiä katvealueita ihan keskustassa, surkea kuuluvuus ja nopeudet. Teliaan ainakin itse nyt ollut tyytyväinen. DNA:ta en itse Oulussa ole käyttänyt.Muita telian syyskuun tarjouksen ottaneita? Omalla kohdalla laitoin liittymän siirtymään parin viikon päähän tarjouksesta ja nyt tuli lasku. Jaksona 27.9 eli milloin otin käyttöön ja jakson päättymispäivä 9.10. Laskun summa silti kuukauden verran. Tottakai soitin asiakaspalveluun ja kysyin miksi näin. Väittivät tosissaan, että heidän käytäntö ettei voi laskua laskea päivien mukaan. Loppuenlopuksi taipui hyvittämään laskun oikein, mutta jäi jotenki kuva, ettei tuo voi olla ihan virallista.
Muutenkin ollut tyytymätön liittymän hitauteen täällä Oulussa. Dna taitaa saada asiakkaansa takaisin kunhan lahjakortti telialta tulee.
Saas nähdä, koska Elisa tekee Ouluun sen 5G muutostyöt, jonka he ovat jo muutamaan kaupunkiin tehneet.Kunhan et Oulussa Elisaa ota. Ihmeellisiä katvealueita ihan keskustassa, surkea kuuluvuus ja nopeudet. Teliaan ainakin itse nyt ollut tyytyväinen. DNA:ta en itse Oulussa ole käyttänyt.
Itse itselleni vastaten, niin tosiaan tarjosivat sitä 12,90e 200 yksikön 12kk 100 megan netillä ilmaisella kuukaudella ja 9,90e dataliittymän sai myös vielä.Laittelin elisan asiakkaana numeron siirtymään moille paremman tarjouksen toivossa. Tarvetta ois myös erilliselle 4g-dataliittymälle, onnistuskohan samalla soitolla sitten saamaan sellaisen kun tulee se winback-viesti? Aiemmin on ainakin mainittu 9,90 hintaisista dataliittymätarjouksista.
Tuo saamasi Tarkka 4G Premium on parasta mitä on puhelinliittymistä Elisalla tarjolla tällä hetkellä. Joskus taannoin tarjosivat 4,90€/kk hintaan sitä 50/10M netillistä mobiililaajakaistaa. Pakko sanoa, että 9,90€ hinta 50M netistä kuulostaisi jo melko huonolta tarjoukselta pelkästä netistä verrattuna tuohon Tarkkaan. Eli mikäs tuo Elisan tarjoama dataliittymä on tällä hetkellä, onko tuo siis 50M nopeudella vai onko se nyt myös 100M?Itse itselleni vastaten, niin tosiaan tarjosivat sitä 12,90e 200 yksikön 12kk 100 megan netillä ilmaisella kuukaudella ja 9,90e dataliittymän sai myös vielä.
Muistelisin puhelussa 100M, vaikka sitä nopeutta ei taideta mainita tilausvahvistuksessa erikseen. Siinä sanotaan liittymän nimeksi Mobiililaajakaista 4G Super ja 24kk jälkeen listahinta on Elisan sivuilla sama kuin kyseisessä liittymässä.Tuo saamasi Tarkka 4G Premium on parasta mitä on puhelinliittymistä Elisalla tarjolla tällä hetkellä. Joskus taannoin tarjosivat 4,90€/kk hintaan sitä 50/10M netillistä mobiililaajakaistaa. Pakko sanoa, että 9,90€ hinta 50M netistä kuulostaisi jo melko huonolta tarjoukselta pelkästä netistä verrattuna tuohon Tarkkaan. Eli mikäs tuo Elisan tarjoama dataliittymä on tällä hetkellä, onko tuo siis 50M nopeudella vai onko se nyt myös 100M?
Kyllä sen sitten pitäisi olla 100M, jos on tuo Super.Muistelisin puhelussa 100M, vaikka sitä nopeutta ei taideta mainita tilausvahvistuksessa erikseen. Siinä sanotaan liittymän nimeksi Mobiililaajakaista 4G Super ja 24kk jälkeen listahinta on Elisan sivuilla sama kuin kyseisessä liittymässä.
Itsellä erilaiset kokemukset.Oulussa Elisa on nimenomaan paras, DNAlla ja Telialla huonommat kuuluvuudet ja nopeudet.
Ei tarvitse...Pitääkö MOI-mobiilin SIM-kortti palauttaa takaisin operaattorille, jos palvelua ei ota käyttöön ja peruuttaa liittymätilauksen 14 pv sisällä?
Mitään palautuskuorta ei ainakaan tullut mukana, eikä palautusosoitetta ilmoitettu.
Oulussa Elisa on nimenomaan paras, DNAlla ja Telialla huonommat kuuluvuudet ja nopeudet.
Sama täällä.Itsellä erilaiset kokemukset.
Mitään palautusosoitetta tai palautusohjetta ei omasta kuorestani ainakaan löydy.Peruuttaessa pitää, tai sitten ei pidä.* Moi kyllä infoaa sähköpostilla jos tarvitsee, palautusosoite löytyy kuoresta missä simmit tuli ja omalla kustannuksella.
Itse kyllä väittäisin, että DNA on Oulussa paras.Oulussa Elisa on nimenomaan paras, DNAlla ja Telialla huonommat kuuluvuudet ja nopeudet.
Tuohan riippuu sijainnista, tilanne voi olla korttelin päässä päinvastoin.Itsellä erilaiset kokemukset.
DNA:lta soittivat aiemmin viikolla ja tarjosivat mm. 9,90 € ilmaiset puhelut/tekstarit ja 50 megan rajaton netti. Kannattaa kysyä, mulla tosin Moin liittymä jota vastaan ilmeisesti hyökkäsivät.Muita hyviä tarjouksia?
Se tärkein tieto, eli tarjottu hinta, jäi uupumaan. Oma kokeilu yhdellä Moilla olevalla puhelinnumerolla tuotti tulokseksi Saunalahti Huoleton Premiumin 2kk 19,90€/kk. Tuo ei ainakaan ole mielestäni mitenkään erityinen tarjous. Paitsi toki jos oikeasti tarvitsee kaiken rajattomana niin kait tuo on ok, kun ei perus Huoletonta enää saa.Minulle tarjoaa 24 kk Huoleton 4g:tä Moilta pois siirtyessä...
Ehkä julistavat jonkun eSIM palvelun tms.Telkussa pyörii Telian-mainos, jossa lukee "Liittymien aika on ohi" ja sen alla on aikalaskuri joka laskee aikaa alaspäin ajasta 97h:06min:xxsek. Kellään tietoo mitä toi pitää sisällään? Telian Hybridilaajakaista?
Joo, toi tuntus mätsäävän paremmin kuin tuo aikasemmin ehdotettu eSIM.
Hehkuttavat liittymän yksinkertaisuutta ja selkeää hinnoittelua, mutta tuolla sivulla ei sanota hinnoista yhtään mitään
Ehdoista löytyi hyvin sekava hinnoittelu. Lisäksi täytyy asentaa äppi, joka tarkkailee ruutuaikaa ja jolla luovutetaan yhteystiedot TelialleHehkuttavat liittymän yksinkertaisuutta ja selkeää hinnoittelua, mutta tuolla sivulla ei sanota hinnoista yhtään mitään
https://www.telia.fi/dot/telia-dot-kayttoehdot.pdfHehkuttavat liittymän yksinkertaisuutta ja selkeää hinnoittelua, mutta tuolla sivulla ei sanota hinnoista yhtään mitään
Tuota itsekkin naureskelin. Jos katsoo ehtoja niin siellä on monta sivua taulukoita. Yritäppä niiden avulla sitten laskea paljonko oma käyttö tulee olemaan... Tuoko on Telian mukaan selkeää hinnoittelua?Hehkuttavat liittymän yksinkertaisuutta ja selkeää hinnoittelua, mutta tuolla sivulla ei sanota hinnoista yhtään mitään
Joku sovelluksen asentanut voinee kertoa paremmin, mitä se oikein tekee. Ymmärsin yhteystietojen luovuttamisen ensin niin, että sille sallitaan kontaktilistan luku, mutta tarkoittiko tuo sittenkin omia tietoja?@Olavi Palo-Ovi ja @axxu Oliko siellä käyttöehdoissa mitään mainintaa, mitä kaikkea dataa se aappi kerää? Ruutuaika ja yhteystietojen lisäksi siis, jotka jo mainittu.