Testissä MSI GeForce RTX 2070 Armor (TU106)

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 579



Uudet GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimet esiteltiin elokuussa ja ensimmäisenä syyskuussa myyntiin saapuivat kaksi suorituskykyisintä ja kalleinta mallia eli 2080 ja 2080 Ti. Kolmikon edullisimman RTX 2070 -mallin testituloksia ja myyntiinsaapumista ja jouduttiin odottamaan lokakuun puoliväliin asti. Olemme jo testanneet io-techissä MSI:n GeForce RTX 2080- ja Asuksen RTX 2080 Ti -mallin, joten ne kannattaa lukea pohjalle ennen tätä artikkelia:

Vaikka GeForce RTX 2070 saapui myyntiin viimeisenä, sen kohdalla NVIDIAn aikataulut ja järjestelyt menivät median osalta kuitenkin kaikkein pahimmin pieleen. Yhtiö ei ensinnäkään toimittanut eurooppalaiselle medialle omia Founders Edition -mallejaan, vaan testikappaleet hoitui tiettyjen näytönohjainvalmistajien kautta. TU106-grafiikkapiirit kuitenkin saapuivat valmistajille ilmeisesti niin myöhään, että Euroopassa testikappaleet saatiin matkaan vasta alle viikko ennen myynnin alkua ja testeille jäi maksimissaan aikaa 1-2 päivää. Yhdysvaltalainen media pääsi sentään ajureihin käsiksi kuusi päivää ennen deadlineä, joista arkipäiviä oli neljä. Suomeen ja io-techille MSI:n UPS Express -paketti saapui tiistai-iltapäivällä samalla kellonlyömällä, kun salassapitovelvollisuus päättyi ja artikkeli olisi pitänyt olla julki.



MSI lähetti testiimme kaksi GeForce RTX 2070 -näytönohjainta, Armor- ja Gaming Z -mallit. Armor edustaa 540 euron hinnallaan 2070-mallien edullisinta päätä ja 700 euron hintainen Gaming Z -puolestaan tehtaalla ylikellotettuna kalliimpaa päätä. MSI pyysi, että testaisimme ensin edullisemman Armor-mallin ensin ja pyyntö on ilmeisesti alunperin peräisin NVIDIAlta. Taustalla lienee GeForce RTX 2070 -mallien varsin laaja hintahaarukka 540 eurosta 790 euroon eli 250 euroa ja puhdas suorituskyky/euro-suhde verrattuna esimerkiksi Radeon RX Vega 64- ja GeForce GTX 1080 -näytönohjaimiin tulee paremmin esille edullisemmalla 2070-mallilla testattuna.

Totuuden nimissä näytönohjaimien ja erityisesti GeForce RTX 20 -sarjan hinnat ovat tällä hetkellä markkinatilanteesta ja kunnon kilpailun puutteesta johtuen lähteneet täysin lapasesta. Uuden sukupolven julkaisun myötä GeForce GTX 10 -näytönohjaimien hinnat eivät käytännössä laskeneet ja RTX 20 -sarja sijottui suorituskykynsä ja hintansa puolesta suoraan vanhojen mallien väliin tai yläpuolelle. Pari sukupolvea vanhan näytönohjaimen päivittäjälle GeForce RTX 2070 on todennäköisesti mielenkiintoisin vaihtoehto hintansa puolesta, sillä 2080:n yli 800 euron ja 2080 Ti:n yli 1200 euron hintalappua ja hankintaa ei enää välttämättä pysty järjellä perustelemaan.

Tutustumme tässä artikkelissa siis MSI:n omaan piirilevyyn sekä jäähdytysratkaisuun perustuvaan GeForce RTX 2070 Armor -malliin. Suorituskykytestit on ajettu 3820×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla ja mukana on myös tehonkulutus, lämpötila ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.


Näytönohjaimen esittely




MSI:n GeForce RTX 2070 Armor on selvästi pienempi kuin yhtiön RTX 2080 -mallit, mutta reilulla 1,1 kilon painolla se painii silti samassa sarjassa järeimpien edellisen sukupolven GeForce GTX 10 -sarjan näytönohjaimien kanssa. Pituutta näytönohjaimella on 29,5 cm, leveyttä 14 cm ja korkeutta 4,7 cm ja se haukkaa alleen emolevyltä kolme korttipaikkaa. Jäähdytysratkaisu on varustettu kahdella tuulettimella, joiden alta pilkistää lämpöputkilla varustettu alumiinirivasto. Myyntipakkauksen sisältö oli karua katseltavaa sillä mukana toimitetaan ainoastaan ajuri-DVD ja asennusohjeet.

Suomessa MSI:n GeForce RTX 2070 Armor edustaa 540 euron hinnallaan 2070-mallien edullisinta hintatasoa, kun kalleimmat 2070-mallit maksavat 790 euroa.



Näytönohjaimen takapuoli on suojattu alumiinilevyllä, ja se on grafiikkapiirin kohdalta lämpötyynyllä kontaktissa piirilevyyn.



Piirilevy on varustettu 6- ja 8-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä. NVIDIA ilmoittaa GeForce RTX 2070 -referenssisuunnitelman tehonkulutukseksi 175 wattia ja sen oma Founders Edition -mallin tehokulutukseksi 185 wattia. Virtalähteeksi suositellaan 550-wattista mallia.

Virransyöttö on yhteensä 8-vaiheinen, josta 6 vaihetta pyhitetty grafiikkapiirille ja loput 2 muisteille.



Näyttöliittimistä löytyy kolme DisplayPort-liitintä, yksi HDMI-liitin sekä USB Type-C -liitin. GeForce RTX 2070:ssä ei ole SLI-liitintä eli kahta edullisempaa näytönohjainta ei saa kytkettyä rinnakkain mahdollisesti suorituskykyisemmäksi kuin RTX 2080- tai RTX 2080 Ti -mallit.

Turing-grafiikkapiirien näyttöohjain tukee DisplayPort 1.4a -standardia ja VESA:n Display Stream Compression 1.2 -pakkausta, mitkä yhdessä mahdollistavat 8K-resoluution 60 hertsin virkistystaajuudella. Näyttöohjain kykenee ajamaan maksimissaan kahta 60 hertsin 8K-näyttöä samanaikaisesti. Uutta on myös näyttöohjaimen tuki USB-C-liittimellä toteutetulle VirtualLinkille, joka on uusi avoin standardi virtuaalilaseille, jonka tavoitteena on tehdä johtohärdelleistä loppu hoitamalla yhteys yhdellä kaapelilla.



MSI:n kahden korttipaikan korkuinen jäähdytysratkaisu on iso, mutta yhtiön RTX 2080 -malleihin verrattuna jopa maltillinen ja näytönohjain painaa 1168 grammaa. Grafiikkapiiri on suorassa kontaktissa kuparisiin lämpöputkiin, jotka kulkevat jäähdytysrivaston alumiinisen pohjalevyn läpi. Alumiinilevyn läpi kulkee viisi 6 mm paksua lämpöputkea toiseen alumiinirivastoon. Tahna on valmis "tahnalappu", joka sulanut grafiikkapiirille. Tahnan koostumus oli hieman jähmeä, eikä läheskään niin notkea kuin MSI:n RTX 2080- ja 2080 Ti -malleissa. GDDR6-muistipiirit ovat kontaktissa poikkeuksellisen paksujen lämpötyynyjen kautta alumiinilevyyn ja lämpöputkiin. Virransyöttöä jäähdytetään piirilevyn etupuolelta peittävällä ja rakennetta tukevoittavalla alumiinilevyllä, joka on kontaktissa MOSFET-transistoreihin. Kelat ja kondensaattorit ovat kontaktissa lämpöäjohtavan tyynyn kautta jäähdytysrivastoon.



GeForce RTX 2070:ssä on käytössä Turing-arkkitehtuuriin perustuva TU106-grafiikkapiiri, joka rakentuu kolmesta Graphics Processing Clusterista (GPC), joista jokaisella on oma rasteroija (Raster engine). GeForce RTX 2070:n grafiikkapiirissä on käytössä täysi piiri eli kaikki 2304 CUDA-ydintä, 64 ROP-yksikköä ja 144 teksturointiyksikköä. RT-ytimiä on käytössä 36 ja Tensor-ytimiä 288 kappaletta.
  • TU102: 4352 CUDA, 68 ROP, 272 teksturointiyksikköä, 68 RT, 544 Tensor
  • TU104: 2944 CUDA, 64 ROP, 184 teksturointiyksikköä, 46 RT, 368 Tensor
  • TU106: 2304 CUDA, 64 ROP, 144 teksturointiyksikköä, 36 RT, 288 Tensor

TSMC:n 12 nanometrin prosessilla valmistettava TU104 rakentuu 10,8 miljardista transistorista ja piisirun pinta-ala on noin 445 neliömillimetriä. Kyseessä on reilu 40 % kookkaampi piiri kuin GeForce GTX 1080:n GP104 ja lähes yhtä suurin kuin GeForce GTX 1080 Ti:n GP102, mutta täytyy muistaa että TU106:ssa RT- ja Tensor-ytimet vievät piisirusta pinta-alaa perinteisen 3D-suorituskyvyn kustannuksella.
  • GeForce RTX 2080 Ti (TU102): 18,6 miljardia transistoria, 754 mm2
  • GeForce RTX 2080 (TU104): 13,6 miljardia transitoria, 545 mm2
  • GeForce GTX 1080 Ti (GP102): 12 miljardia transitoria, 471 mm2
  • GeForce RTX 2070 (TU106): 10,8 miljardia transitoria, 445 mm2
  • GeForce GTX 1080 (GP104): 7,2 miljardia transitoria, 314 mm2
  • GeForce GTX 1070(Ti) (GP104): 7,2 miljardia transitoria, 314 mm2
  • GeForce GTX 1060 (GP106): 4,4 miljardia transitoria, 200 mm2

MSI:n RTX 2070 Armor -testinäytönohjaimessa oli käytössä grafiikkapiirin TU106-400-A1-versio, joka on valmistettu tämän vuoden 37. viikolla eli syyskuun puolivälissä. NVIDIA myy näytönohjainvalmistajille Turing-grafiikkapiireistä kahta eri versiota, jotka ovat perusversio ja ylikellotettava A-versio. Käytännössä näytönohjainvalmistajat joutuvat tilaamaan erikseen grafiikkapiirien perusmalleja näytönohjaimiin, joita ei ole ylikellotettu tehtaalla, ja A-versiota tehtaalla ylikellotettuihin versioihin. Oletettavasti A-mallit ovat hinnoiteltu kalliimmaksi näytönohjainvalmistajille. MSI:n RTX 2070 Armor -mallissa käytössä oli ei-A-versio, mutta manuaalisesti se ylikellottui normaalisti.

GeForce RTX 2070:ssä on käytössä 256-bittinen muistiväylä ja kahdeksan gigatavua 14 Gbps:n nopeudella toimivaa uuden sukupolven GDDR6-muistia. MSI:n RTX 2070 Armor -näytönohjaimessa oli käytössä Micronin valmistamat piirit (datasheet) ja ne toimivat speksatulla 14 Gbps:n nopeudella, jolloin muistiväylän kaistanleveys on 448 gigatavua sekunnissa.



GPU-Z-ohjelman uusin 2.13.0-versio tunnistaa GeForce RTX 2070:n tiedot oikein. MSI:n Armor-malli on asetettu toimimaan TU106-grafiikkapiirin osalta 1410 MHz:n perustaajuudella ja 1620 MHz:n Boost-taajuudella.

Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus heilui 3D-rasituksessa 1770-1785 MHz:n välimaastossa ja grafiikkapiirin lämpötila nousi 65 asteeseen. Tuulettimen kierrosnopeus nousi 49 %:iin eli 1270 RPM:ään.


Testikokoonpano


Suorituskykytesteissä mukana ovat samat näytönohjaimet kuin GeForce RTX 2080 Ti -artikkelissa ja lisäksi mukaan ajettiin tulokset Asuksen ROG Strix GeForce GTX 1070 Ti:llä. Lisäksi ajoimme tulokset Asuksen ROG Strix Radeon RX Vega 64:llä, jotka vaihdoimme AMD:n referenssinäytönohjaimen tilalle.

Testit ajettiin 3860x2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla. GeForce RTX 2080:llä ja 2080 Ti:llä oli käytössä 411.51-ajurit ja GeForce RTX 2070:llä 416.33-ajurit.



Hintataso Suomessa 19.10.2018







Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Cooler Masterin Cosmos C700P -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kaksi 140 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 140 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi vesijäähdytetty Intelin 6-ytiminen Core i7-8700K -prosessori asennettuna ASRockin Z370 Taichi -emolevylle ja 16 gigatavua DDR4-3200-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 10 Pro asennettuna Kingstonin 480 gigatavun M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Corsairin 1000 watin HX-virtalähde.
  • Intel Core i7-8700K (6/12 ydintä/säiettä, Turbo 4,7 GHz)
  • ASRock Z370 Taichi (Intel Z370)
  • 16 Gt AORUS RGB Memory 3200 MHz (16-18-18-36)
  • Kingston 480 Gt HyperX Predator PCIe M.2 SSD
  • Kingston 960 Gt HyperX Savage SSD
  • Cooler Master COSMOS C700P -kotelo
  • Cooler Master MasterLiquid Maker 240 -vesijäähdytys prosessorille
  • Corsair HX1000 (1000W)
  • Microsoft Windows 10 Pro 64-bit

GeForce 416.33-ajurit:
  • MSI GeForce RTX 2070 Armor
  • Asus ROG-STRIX-GTX1070TI-A8G-GAMING

GeForce 411.51 -ajurit:
  • Asus ROG-STRIX-RTX2080TI-O11G-GAMING
  • MSI GeForce RTX 2080 Gaming X Trio

GeForce 399.24 -ajurit:
  • Asus ROG-STRIX-GTX1080TI-O11G-GAMING
  • Asus ROG STRIX-GTX1080-A8G-GAMING

Adrenalin Edition 18.10.1 Optional -ajurit:
  • Asus ROG-STRIX-RXVEGA64-O8G-GAMING


Näytönohjainten testimetodit


io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja 99. persentiili.

99. persentiili (99th percentile) ilmoittaa muuttujan arvon, jota parempia ovat 99 % arvoista. Yksinkertaistetussa esimerkissä on 100 mitattua arvoa, jotka asetetaan paremmuusjärjestykseen. 99. persentiili jättää huomioimatta huonoimman eli 100. arvon ja ilmoittaa 99. parhaimman arvon. Käytännössä 60 sekunnin aikana renderöidään tuhansia ruutuja.

Kyseessä ei ole siis perinteinen ruudunpäivitystesteissä esitetty minimiarvo, joka voi olla vain yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu ja poikkeustapaus, vaan minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja on jätetty huomioimatta.


Suorituskykytestit 3840×2160-resoluutiolla




4k- eli 3840x2160-resoluutiolla Battlefield 1:ssä MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 8 FPS:ää eli noin 15 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080, mutta 1080 Ti oli noin 15 FPS:ää eli noin 24 % suorituskykyisempi kuin RTX 2070.



Uudessa Tomb Raiderissa MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 8 FPS:ää eli noin 14 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080, mutta 1080 Ti oli noin 11 FPS:ää eli noin 18 % suorituskykyisempi kuin RTX 2070.



Deus Ex:ssä MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 6 FPS:ää eli noin 11 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080, mutta 1080 Ti oli noin 12 FPS:ää eli noin 18 % suorituskykyisempi kuin RTX 2070.



Vulkan-rajapinnalla Wolfenstein II: The New Colossus -pelissä MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 11 FPS:ää eli noin 19 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080, mutta 1080 Ti oli noin 25 FPS:ää eli noin 19 % suorituskykyisempi kuin RTX 2070.


Suorituskykytestit 2560×1440-resoluutiolla




2560x1440-resoluutiolla Battlefield 1:ssä MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 13 FPS:ää eli noin 14 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080.



Tomb Raiderissa MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 4 FPS:ää eli noin 7 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080.



Deus Ex:ssä MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 5 FPS:ää eli noin 8 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080.



Wolfenstein II:ssa MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 23 FPS:ää eli noin 23 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080.


Suorituskykytestit 1920×1080-resoluutiolla





Full HD -resoluutiolla MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 12 FPS:ää eli noin 9 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080.



Tomb Raiderissa MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 5 FPS:ää eli noin 5 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080.



Deus Ex:ssä MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 6 FPS:ää eli noin 8 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080.



Wolfenstein II:ssa MSI:n RTX 2070 Armor oli noin 33 FPS:ää eli noin 24 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080.




Tehonkulutusmittaukset


Tehonkulutusta mitattiin seinästä Etech PM-300 -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä.



MSI:n RTX 2070 Armor -kokoonpanon tehonkulutus oli samalla tasolla kuin GeForce GTX 1070 Ti:llä noin 250 watissa ja 20 wattia alhaisempi kuin GeForce GTX 1080:llä. RTX 2080:llä tehonkulutus oli noin 80 wattia ja 2080 Ti:llä noin 110 wattia korkeampi kuin RTX 2070:llä.


Lämpötilamittaukset


Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin NVIDIAn näytönohjaimilla MSI:n Afterburner-ohjelmalla ja AMD:n näytönohjaimilla ajureiden Wattman-välilehden monitorointityökalulla. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä.



MSI:n RTX 2070 Armorilla TU106-grafiikkapiiri toimi 3D-rasituksessa 65-asteisena eli 10 astetta viileämpänä kuin GeForce GTX 1080:llä. Kaikilla tähän mennessä testatuilla RTX 20 -näytönohjaimilla grafiikkapiirin lämpötila on pysynyt alle 70 asteessa.


Melumittaukset


A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 33,3 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.



MSI:n RTX 2070 Armorin kahdella isokokoisella tuulettimella varustettu jäähdytysratkaisu oli erittäin hiljainen ja tuulettimet pyörivät noin 1270 RPM:n kierrosnopeudella. Subjektiivisesti arvoiden näytönohjain oli 3D-rasituksessa lähes äänetön.


Ylikellotustestit


Ylikellotustestissä MSI:n GeForce RTX 2070 Armor -näytönohjain oli asennettuna suljetun Cooler Master Cosmos C700P -kotelon sisälle. Power- ja Temp Target- eli tehonkulutuksen ja lämpötilan ylärajat nostettiin maksimiin ja tuulettimen kierrosnopeuden annettiin olla lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvässä Auto-asennossa. Saavutetut kellotaajuudet ovat suuntaa antavia.



Alustavissa ylikellotustesteissä MSI:n RTX 2070 Armor ylikellottui TU106-grafiikkapiirin osalta 1795 MHz:n Boost-taajuudelle, jolloin todellinen kellotaajuus oli 3D-rasituksessa noin 1965-1995 MHz. Power- ja eli tehonkulutuksen rajoitus hakkasi koko ajan vastaan grafiikkapiirin toimiessa noin 2 GHz:n kellotaajuudella, joten kovinkaan paljon korkeammasta kellotaajuudesta ei kannata haaveilla edes vesijäähdytyksellä. GDDR6-muistit venyivät vakaasti ilman grafiikkavirheitä 15,8 Gbps nopeudelle.

Grafiikkapiirin lämpötila nousi ylikellotettuna vain asteella 65 asteesta 66 asteeseen ja ylikellotettuna tuulettimien kierrosnopeus nousi 49 %:sta 52 %:iin (1270 -> 1350 RPM), mikä ei käytännössä korvakuulolla vaikuttanut melutasoon.



Ylikellotettuna MSI:n RTX 2070 Armor oli Battlefield 1:ssä 5,8 FPS:ää eli noin 9 % suorituskykyisempi kuin vakiona.


Loppuyhteenveto


Nyt testatun GeForce RTX 2070:n myötä pystytään muodostamaan käsitys uusien GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimien suorituskyvystä, mutta kuitenkin vasta osittain. Toistaiseksi tarjolla ei ole ainuttakaan peliä, joka tukisi RT-ytimillä kiihdytettyä säteenseurantaa tai tekoälyyn pohjautuvaa DLSS- eli Deep Learning Super Sampling -reunojenpehmennystä, jotka ovat uusien RTX 20 -näytönohjaimien avainominaisuuksia ja joilla suurilta osin perustellaan uutuusnäytönohjaimien korkeaa hintatasoa. RTX On -suorituskyky on siis toistaiseksi täysi kysymysmerkki, mutta varmaa on kuitenkin että säteenseuranta tulee vaatimaan runsaasti laskentatehoa. Jää siis nähtäväksi kuinka hyvin RTX 20 -sarjan edullisin malli jaksaa säteitä tulevaisuudessa kiihdyttää ja kuinka hyödyllisestä ominaisuudesta lopulta on kyse.

Tällä hetkellä perinteisessä 3D-suorituskyvyssä GeForce GTX 1080:een verrattuna se tarjoaa DirectX-peleissä 5-15 % ja Wolfenstein II -pelissä Vulkan-rajapinnalla noin 25 % paremman suorituskyvyn. 4k-resoluutiolla RTX 2070 oli noin 10-20 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080, mutta valitettavasti 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeuteen joutuu karsimaan pelistä riippuen melko rankasti. Esimerkiksi uudessa Shadow of the Tomb Raiderissa Low-asetuksilla keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli 63 FPS:ää.

MSI:n GeForce RTX 2070 Armor osoittautui testeissä todella hyväksi näytönohjaimeksi, vaikka se edustaa 540 euron hinnallaan 2070-mallien edullisinta päätä. Kahdella isokokoisella tuulettimella varustettu jäähdytysratkaisu piti grafiikkapiirin lämpötilan 3D-rasituksessa 65 asteessa ja melutaso oli käytännössä lähes äänetön. Ylikellotustesteissä suorituskyky parani noin 9 % eikä grafiikkapiirin lämpötila noussut kuin yhdellä asteella ja lähes äänettömään melutasoon sillä ei käytännössä ollut korvakuulolla vaikutusta.

GeForce RTX 2070 on reilun 500 euron hintatasolla monille näytönohjaimen päivityksestä haaveileville mielenkiintoisin julkaisu. Se ei kuitenkaan tarjoa kuin keskimäärin 10 % paremman suorituskyvyn kuin yli kaksi vuotta vanha GeForce GTX 1080, jonka hinta tällä hetkellä uutena on noin 500 eurossa ja käytettynä niiden hinnat ovat liikkuneet 400-500 eurossa.

Jos katseet suunnataan GeForce RTX 2070:n yläpuolelle, alkaen reilun 700 euron hinnalla saa jo noin 20-25 % suorituskykyisemmän GeForce GTX 1080 Ti:n ja erityisesti niiden kohdalla käytettyjen kauppa käy kuumana, kun innokkaimmat tehokäyttäjät vaihtavat RTX 2080- ja 2080 Ti -näytönohjaimiin.

Palaamme io-techissä GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimien suorituskykyyn vielä uudestaan, kunhan ensimmäiset RT-ytimiä ja säteenseurantaa tukevat päivitykset tulevat vielä toistaiseksi tuntemattomana ajankohtana saataville (Shadow of the Tomb Raider ja Battlefield V).

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
475
Vaikuttaa kyllä aika hyvältä näyttikseltä. Tehoissa GTX 1080 ja 1080 TI välimaastoon, mutta alhaisemmalla virrankulutuksella. Hinnoittelukin on muihin RTX malleihin nähden varsin kohtuullinen (alkaen reilusta 500€). Uskoisin tämän julkaisun kyllä laskevan vanhempien mallien hintoja, koska eihän 1080 ole mitään järkeä ostaa tämän jälkeen nykyisillä hinnoilla.

Meinasin itse skipata nämä 20 sarjan näyttikset, mutta jos tälläinen RTX 2070 sattuu hyvässä tarjouksessa eteen, voi olla että mieli muuttuu...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
596
Uskoisin tämän julkaisun kyllä laskevan vanhempien mallien hintoja, koska eihän 1080 ole mitään järkeä ostaa tämän jälkeen nykyisillä hinnoilla.
Tuolla toisaalla ihmettelin, kun parin ison suomalaisen jälleenmyyjän hinnat 1070ti:lle hyppäsi tänään rtx2070 myyntiintulon myötä +100€.
Ja kun muutenkaan 10xx korttien hinnat ei taida olla laskeneet julkaisujen jälkeen vaikka vuodet kuluu, niin aika turha tällä hetkellä odottaa yksittäisiä erikoistarjouksia lukuunottamatta mitään hinnanalennuksia. Ei saa uutta eikä vanhaa liian halvalla.
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
258
Eikö vieläkään saa mistään korteistä 240fps, kato ku mulla on peli näyttö.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
475
Tuolla toisaalla ihmettelin, kun parin ison suomalaisen jälleenmyyjän hinnat 1070ti:lle hyppäsi tänään rtx2070 myyntiintulon myötä +100€.
Itse en vetäisi tästä johtopäätöksiä. Jos tarjolla on samaan rahaan vanhempi näytönohjain ja uudempi näytönohjain, joka on yli 20% tehokkaampi, kuka ostaa enään vanhempaa mallia?

Varsinkin, kun tämä MSI:n Armorikin vaikuttaa jo todella hiljaiselta, jolloin on aika turhaa alkaa panostamaan kalliimpiin malleihin. Toki tästäkin varmasti tulee huonommalla toteutuksella varustettuja malleja (esimerkiksi 1000 sarjan Asuksen ja Palitin Dual mallit), jotka pitävät pientä meteliä, mutta joka tapauksessa tilanne on täysin eri kuin AMD:n puolella (custom Vegassa aika jäätävä meteli testin mukaan).
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 579
Itse en vetäisi tästä johtopäätöksiä. Jos tarjolla on samaan rahaan vanhempi näytönohjain ja uudempi näytönohjain, joka on yli 20% tehokkaampi, kuka ostaa enään vanhempaa mallia?

Varsinkin, kun tämä MSI:n Armorikin vaikuttaa jo todella hiljaiselta, jolloin on aika turhaa alkaa panostamaan kalliimpiin malleihin. Toki tästäkin varmasti tulee huonommalla toteutuksella varustettuja malleja (esimerkiksi 1000 sarjan Asuksen ja Palitin Dual mallit), jotka pitävät pientä meteliä, mutta joka tapauksessa tilanne on täysin eri kuin AMD:n puolella (custom Vegassa aika jäätävä meteli testin mukaan).
En tiedä mitä ne on uusimmissa ajureissa kikkaillut, mutta toi Asuksen custom-Vega 64 toimi tosi hiljaisena, tuulettimien kierrosnopeus LASKI 50 -> 30 % rasituksen aikana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
475
En tiedä mitä ne on uusimmissa ajureissa kikkaillut, mutta toi Asuksen custom-Vega 64 toimi tosi hiljaisena, tuulettimien kierrosnopeus LASKI 50 -> 30 % rasituksen aikana.
Tähänkin varmaan tulee vastaus artikkelin valmistuttua, mutta onko tuo kuvaajassa oleva 42,4 desibeliä joku vanha/piikki arvo, sillä ainakaan tuo ei kuullosta kovin hiljaiselta. Kuitenkin onhan se selvää, että kun 100 Wattia enemmän muutetaan lämmöksi vaatii se myös jäähdytykseltä enemmän, jolloin itse ainakin AMD:n ohjaimissa panoistaisin parempaan malliin, kun taas tässä RTX 2070 riittäisi vähän köykäisempikin malli.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 579
Tähänkin varmaan tulee vastaus artikkelin valmistuttua, mutta onko tuo kuvaajassa oleva 42,4 desibeliä joku vanha/piikki arvo, sillä ainakaan tuo ei kuullosta kovin hiljaiselta. Kuitenkin onhan se selvää, että kun 100 Wattia enemmän muutetaan lämmöksi vaatii se myös jäähdytykseltä enemmän, jolloin itse ainakin AMD:n ohjaimissa panoistaisin parempaan malliin, kun taas tässä RTX 2070 riittäisi vähän köykäisempikin malli.
Se on AMD:n refenssi, mukana on myös custom Vega 64
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
537
539 euron hinta tälle pisti aikamoinen ostohousut jalkaan tällä foorumilla :).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
475
Se on AMD:n refenssi, mukana on myös custom Vega 64
:beye: Ilmeisesti aika mennä nukkumaan.. Hiljaiselta näyttäisi siis custom vegakin, hyvä nähdä että kehitystä on tullut sielläkin suunnalla. Ainakin omien muistikuvien mukaan olivat julkaisussa vielä äänekkäitä ja kävivät kuumina.

Tämä on kyllä hienoa, että ajatte uudet testitulokset aina kaikilla näytönohjaimilla, eikä mennä sieltä mistä aita on matalin ja julkaista vanhoilla tuloksilla :tup:. Onko mahdollista saada testitulokset ajetuksi vielä GTX 1070 näytönohjaimella, vaikka yhdellä resoluutiolla? Näkisi vähän vertailua nimellisesti edeltäjä malliin.
 

escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
Meh! Imo käytetty 1080 Ti on edelleen no-brainer näihin RTX fap ON-kortteihin verrattuna.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Satanen hinnasta pois ja tämä olisi ok.

Nähtävästi pitää myydä varastot tyhjäksi GTX 1080:stä ensin. Nyt tällä kertaa hintoihin voi olla vaikutusta, kun samanhintaista GTX 1080 ja RTX 2070 katseltaessa voi suurin osa ostaa sen RTX:n.

Minulle ne tärkeimmät tiedot on jo tuossa arvosteluntyngässä, mutta @Sampsa onko nämä suljetussa kotelossa (ts. oikeaa tilannetta vastaavassa) vai oliko kylki auki?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
596
Meh! Imo käytetty 1080 Ti on edelleen no-brainer näihin RTX fap ON-kortteihin verrattuna.
1080ti on noin 20% nopeampi kuin 2070, mutta käytetyt liikkuu silti niin kalliilla, että rahaa saa laittaa noin 25-30% enemmän kuin uuteen 2070.

Riippuu hakeeko puhdasta tehoa, jolloin 2080ti on no-brainer.
Redditissä oli yhteenveto nopeustesteistä ja sitten perf/$ vertailu: GeForce RTX 2070 Review Megathread : nvidia
Paras bang for the buck 1070 ja toisena 2070. Suomessa toki eri hinnat, joten järjestys voi olla eri.
 
Viimeksi muokattu:

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 579
Minulle ne tärkeimmät tiedot on jo tuossa arvosteluntyngässä, mutta @Sampsa onko nämä suljetussa kotelossa (ts. oikeaa tilannetta vastaavassa) vai oliko kylki auki?
Testit ajetaan suljetussa kotelossa eli kylki kiinni (Cooler Master Cosmos C700P)
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 587
Tuolla toisaalla ihmettelin, kun parin ison suomalaisen jälleenmyyjän hinnat 1070ti:lle hyppäsi tänään rtx2070 myyntiintulon myötä +100€.
Ja kun muutenkaan 10xx korttien hinnat ei taida olla laskeneet julkaisujen jälkeen vaikka vuodet kuluu, niin aika turha tällä hetkellä odottaa yksittäisiä erikoistarjouksia lukuunottamatta mitään hinnanalennuksia. Ei saa uutta eikä vanhaa liian halvalla.
Oisko sen takia että tuon msi ovh on 600€ pitää niitä 450-500€ näytönohjaimia myös myydä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Tuo on MSI 2070 Armor riittää sitten ihan kaikkeen ja vastaa MSI:n 2080 huippumallia (Gaming X Trio) äänentuotossa ja lämpötilassa. Kyllä itse ostaisin tämän, jos ei olisi jo GTX 1080..

Paras vaihtoehto tuossa 540€ hintaluokassa, jos ei käytettyjä lasketa.
 

escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
1080ti on noin 20% nopeampi kuin 2070, mutta käytetyt liikkuu silti niin kalliilla, että rahaa saa laittaa noin 25-30% enemmän kuin uuteen 2070.

Riippuu hakeeko puhdasta tehoa, jolloin 2080ti on no-brainer.
Redditissä oli yhteenveto nopeustesteistä ja sitten perf/$ vertailu: GeForce RTX 2070 Review Megathread : nvidia
Paras bang for the buck 1070 ja toisena 2070. Suomessa toki eri hinnat, joten järjestys voi olla eri.
Halvimmat 1080 Ti:t taidettiin myydä io-techissä 450€:lla. Suurin osa taitaa irrota noin 600€:lla ja kalleimmat noin 700€:lla. Uusi Ti maksaa noin 740€ Suomessa, joten käytetyistä tuskin kannata maksaa samaa hintaa.

Amazonista saa miltei jatkuvasti noin 700€:lla. Imo 2070 on aivan liian hidas esim 4K pelaamiseen, kun taas 1080 Ti pärjää varsin hyvin peleissä kuten esim. Forza Horizon 4, Far Cry 5 jne. Nvidia GeForce RTX 2070 Review

2070 Ti voisi olla ihan mielenkiintoinen kortti kunhan sitä ei paskotta hinnalla a la 2080 ja 2080 Ti.
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 569
Meh! Imo käytetty 1080 Ti on edelleen no-brainer näihin RTX fap ON-kortteihin verrattuna.
1080ti:ssä on kumminkin 11gb vs 8gb 2080 muistia.

Jos joku laittaa SLI:t tulille 4k resoluutiolla niin mielummin sitä muistia on se 11GB.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
485
Jaahas.. Onkohan nVidialla harrastettu vilunkipeliä ajurien kanssa, jotta uudet näytönohjaimet on saatu näyttämään paremmilta Pascalia vastaan:

Olisi kiva nähdä vastaavat testit luotettavan tahon toimesta.

 
Liittynyt
08.03.2018
Viestejä
271
Toivottavasti melut ja lämmöt ovat aivan samaa luokkaa kun loput 2/3 osaa piiristä ovat käytössä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
283
TL;DR: Sen sijaan että ostaisit RTX 2070:n, osta käytetty (tai jopa uusi, varsinkin jos on alessa) GTX 1080.
 

Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 054
Jaahas.. Onkohan nVidialla harrastettu vilunkipeliä ajurien kanssa, jotta uudet näytönohjaimet on saatu näyttämään paremmilta Pascalia vastaan:

Olisi kiva nähdä vastaavat testit luotettavan tahon toimesta.

Ei NÄIN! :facepalm::facepalm::facepalm::facepalm:

Taitaa olla itsellä vielä 399. alkuiset ajurit ja ei todellakaan ole päivittymässä ennen kuin tuo fiasko on selvitetty. :mad:
 

WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 456
Onko jossain selitetty, miksi 2000-sarja pyörittää Vulkania nopeammin kuin 1000-sarja?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
485
Tuo TG:n ajama Forza 4 benchmark näyttää Windows version, ajuriversion ja kaikki asetukset. Samaan aikaan nähdään myös kellotaajuudet, käyttöaste yms.
Mutta voihan heillä olla esim. ylimääräistä kuormaa 416.16 testeissä tai esim. RAM hitaammilla asetuksilla, jolla noita tuloksia saisi vääristeltyä.

Olikohan nuo Hardware Unboxedin testit ajettu 1080 Ti:llä?

Eikai sekään ole mahdotonta, että juuri GTX 1060 näytönohjaimella olisi joku bugi tuossa ajuriversiossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
485
@WanhaPatu ei koske kaikkia Vulkan pelejä, mutta esim. Wolfenstein 2 hyödyntää FP16 laskentaa, jota myös Turing GPU:t tukevat.
Pascalista tuota tukea ei löydy.
 

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Jaahas.. Onkohan nVidialla harrastettu vilunkipeliä ajurien kanssa, jotta uudet näytönohjaimet on saatu näyttämään paremmilta Pascalia vastaan:

Olisi kiva nähdä vastaavat testit luotettavan tahon toimesta.

Noita internetin syöpäpätkiä voisi lyhyesti referoida. En jumalauta ala toljottamaan 20 minuttia, jonkun pallopään lätinää ja mainoksia, jotta näen muutaman taulukon. :D

Kyllä vaikuttaa RTX sarjan hinnat sellaiselta veivaukselta, että en edes harkitse. Katsotaan sitten jokus 1-2 sukupolven päästä kun peleissä ehkä on jo jotain fiksua RT kontenttia, että mitä vamistajat tarjoaa. On kyllä justiin niinkuin artikkelissa sanottiin, että pitäisi olla huomattavasti vanhempaa rautaa jotta hotsittaisi. 2070 ei tarjoa oikein sellasita että viitsisi vaihtaa.. ja seuraavassa stepissä hinta hyppää niin paljon ettei viitsi edelleenkään vaihtaa. :)
 

kirves

rakkauden työkalu
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
51
"GeForce RTX 2070 on reilun 500 euron hintatasolla monille näytönohjaimen päivityksestä haaveileville mielenkiintoisin julkaisu. Se ei kuitenkaan tarjoa kuin keskimäärin 10 % paremman suorituskyvyn kuin yli kaksi vuotta vanha GeForce GTX 1080, jonka hinta tällä hetkellä uutena on noin 500 eurossa ja käytettynä niiden hinnat ovat liikkuneet 400-500 eurossa."

Mitä ihmettä, jos uuden 1080 saa noin 500€ niin maksaako porukka käytetystä todella melkein saman? En ole ATK osien asiantuntija, mutten maksaisi käytetystä kuin noin 50% uuden hinnasta. Vino ja kummallinen markkina jos ja kun käytetyt kelpaa noilla hinnoilla.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 579
"GeForce RTX 2070 on reilun 500 euron hintatasolla monille näytönohjaimen päivityksestä haaveileville mielenkiintoisin julkaisu. Se ei kuitenkaan tarjoa kuin keskimäärin 10 % paremman suorituskyvyn kuin yli kaksi vuotta vanha GeForce GTX 1080, jonka hinta tällä hetkellä uutena on noin 500 eurossa ja käytettynä niiden hinnat ovat liikkuneet 400-500 eurossa."

Mitä ihmettä, jos uuden 1080 saa noin 500€ niin maksaako porukka käytetystä todella melkein saman? En ole ATK osien asiantuntija, mutten maksaisi käytetystä kuin noin 50% uuden hinnasta. Vino ja kummallinen markkina jos ja kun käytetyt kelpaa noilla hinnoilla.
1080 hinnat uutena on tällä hetkellä alkaen 515€, mutta mallista riippuen 700€ asti. Tällä hetkellä käytetyt 1080 pyynnit on siellä 430-450€ tienoilla.
 

kirves

rakkauden työkalu
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
51
1080 hinnat uutena on tällä hetkellä alkaen 515€, mutta mallista riippuen 700€ asti. Tällä hetkellä käytetyt 1080 pyynnit on siellä 430-450€ tienoilla.
Aika korkeilla hinnoilla siis menee. Ehkä 700€ näyttiksen voisi juuri ja juuri ostaa 430€ hintaan, mutta nämä nyt tietysti vain omia ajatuksia. Hullulle tuntuu, itse ostaisin uuden 2070 ennen kuin käytetyn 1080. Ehkä en vaan tajua, se voi olla jopa todennäköistä.
 

Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 120
Muuten jees mutta hinta on järjetön koko RXT "OFF" sarjassa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
@kirves kyllä, uutena kannattaa ostaa RTX 2070.

Käytettyjen hinnoissa on se, että niistä oli pulaa noin vuoden ajan kun porukka hamstrasi niitä tehdashalleihin keräämään ötököitä ja pölyä. Nyt kun mainausboomi on ohitse, niin niitä myydään kohtuuttomiin hintoihin.

On myös mahdollista, että joskus mainaajat itse ovat maksaneet niistä sen 700€, kun hinnat nousi saatavuuden heikentyessä, mutta miksi sen pitäisi olla minun ongelmani? Jos kaupassa maksaa 500€, niin vuoden käytetty kortti ei pitäisi olla yli 350€..

--

Ja aina on mahdollisuus, että noista uusista teknologioista tulee jotain - mutta siitä ei tarvitse välittää, kun GTX 1080 ja RTX 2070 on suunnilleen samanhintaiset ja tehoiset. Silloin kannattaa ostaa se uudempi malli.
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
258
Tässä just testailin ku pelaan BF4:sta tällä 25" 240Hz ja tolla 27 IPS 30 Hz ;) ja kummallakin low ja ultra settingsit,, niin ei hyvää päivää...Ei taida riittää ku 2080 TI tuplana...ois vaan niin kiva testa mites toimii....Siis pelata eikä katella hienoja kuvia.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Mihin tämä selvästi parempi suorituskyky Vulkanissa perustuu näiden 2000 sarjalaisten kanssa? kyse vain Fp16?

Armorin kellotus potentiiali hieman heikko, mutta onkohan missään vielä tietoa 2070 powerLimiteistä?

Jaahas.. Onkohan nVidialla harrastettu vilunkipeliä ajurien kanssa, jotta uudet näytönohjaimet on saatu näyttämään paremmilta Pascalia vastaan:

Olisi kiva nähdä vastaavat testit luotettavan tahon toimesta.
416.16 on vanhat ajurit, sama ei toistunut uusilla ajureilla.

Tässä just testailin ku pelaan BF4:sta tällä 25" 240Hz ja tolla 27 IPS 30 Hz ;) ja kummallakin low ja ultra settingsit,, niin ei hyvää päivää...Ei taida riittää ku 2080 TI tuplana...ois vaan niin kiva testa mites toimii....Siis pelata eikä katella hienoja kuvia.
BF1 2080Ti tulee kellotettuna n.190-200fps/1080p
olettaen että BF4 on kevyempi niin eikö toi riitä?
Kannattaa sitten huolehtia että prosessori on tehtäväntasalla ettei jää pullonkaulaksi
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
258
980x ja rampage extreme asus 3. ja musitit 1300. mutta ei kamat tee paljonkaan fps jos laittaa uudet pohjat. On se vaan hankala saaha niitä 240 FPs näytölle. Maksas aika hunajaa pelailla paremmilla resoilla.. ja kun siten pitäs vielä ostaa se paras näyttö. ja on sille vielä eroa 144-240. Sillon kunnon inffiä vejetään niin kaikella on väliä ja ei sillon värejä ja muita roska pyörteitä katella. Erikseen on se kun fiilistellään rauhallisesti. Ku tässä kattelin 1080 TI youtubesta plane x 11 niin kyllä se aika kivalle näyttis. Mutta mites se kun laittas toisen 1070 SLI. Oiskos se sama asia ja paljon halvemmalla. Ohan mulla ollut noita AMD settejä vesikamppeilla 6990-6970oc. Mutta hupasaa ku laitto yhen 1070 oon tuplaten parempi. Niin ei tule enää vesi härpäkkeitä. Ohan se turhaa laitella 1000€ ja 50 FPS.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
Piisirun koko on kyllä taas melko posketon. Ihmekään jos hinnat nousee kun piisirut 50% isompia kuin edellisessä genessä.
 
Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
254
Edelleen ihmetyttää, miksi näissä suorituskykytesteissä ei ole näitä esports titteleitä kuten CS:GO, OW, PUBG jne vähintään.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
CS GO aivan turha testata yli 200€:n gpu:lla. Pyörii niin hyvin kuin cpu jaksaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 340
20XX sarjan järkevimmin hinnoiteltu tapaus (edullisemman pään versiot siis). Mikäli jotain kilpailua olisi niin tämänkin hinta alkaisi varmasti nelosella. Mutta tilanne on mitä on. RTX OFF muutosta odotellessa.

Onneksi sentään muilla rintamilla hinnat normalisoituu...esim. SSD ja kohtapuoliin muistit.
 

KtK

Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
424
Hyvät testit ,mutta kiinnitti huomiota noi Wolfenstein 2 testit verrattuna Anandtechin vastaaviin.

Anandtechilla on 1080ti FE vs 2070 FE testeissä 2070 niskan päällä joka resolla ja fp16 paremmuudella selittyy. Pascal ei suhteessa niin hyvä kuin Vega ja Turing Vulkanissa.

Täällä taas Customi 2070 vs 1080ti tilanne päinvastoin. Vanhoissa testeissä 1080ti customit oli about 10% parempia ,kuin vakio 1080ti. Mutta näin asiaa tarkemmin tarkistamatta varmaan custom 2070 on myös FE mallia tehokkaampi. Jotenkin outoa ,tai olen liian kaljoissa ;)
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Notta RTX 2070 on tarpeeksi tehokas pelikortti mutta hinnat (varsinkin kalliinpään mallien) on korkeammat kuin mitä on tehon perusteella perusteltavissa, varsinkin kun epäilen että RTX 2070 ei oikein tehon puolesta riitä lunastamaan niitä säteenseurantakyky lupauksiaankaan.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Edelleen ihmetyttää, miksi näissä suorituskykytesteissä ei ole näitä esports titteleitä kuten CS:GO, OW, PUBG jne vähintään.
Siksi kun ne ei ole kummoinenkaan kuorma näytönohjaimelle joten ne ei anna kunnolla vertailukelpoisia tuloksia.

Toinen on se että ne on nettimoninpelejä joten vertailukelpoisten testiajojen teko ilman kohtuuttoman suurta otantaa on mahdotonta.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
598
2080 ja 2080 Ti oli aikamoisia pettymyksiä eivätkä tarjoa rahalle hyvää vastinetta, mutta tämä näyttäisi olevan ihan ok. Vielä on Ebayssä parista käytetystä 1080 Ti mallista huudot sisässä mutta jos ne ei tartu haaviin niin taitaa RTX 2070 lähteä ostoskoriin.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Hyvät testit ,mutta kiinnitti huomiota noi Wolfenstein 2 testit verrattuna Anandtechin vastaaviin.

Anandtechilla on 1080ti FE vs 2070 FE testeissä 2070 niskan päällä joka resolla ja fp16 paremmuudella selittyy. Pascal ei suhteessa niin hyvä kuin Vega ja Turing Vulkanissa.

Täällä taas Customi 2070 vs 1080ti tilanne päinvastoin. Vanhoissa testeissä 1080ti customit oli about 10% parempia ,kuin vakio 1080ti. Mutta näin asiaa tarkemmin tarkistamatta varmaan custom 2070 on myös FE mallia tehokkaampi. Jotenkin outoa ,tai olen liian kaljoissa ;)
Hox! GTX 2070 FE on se korkeammilla kelloila oleva malli ei matalakelloinen 500€ malli.

Tämä uusi Nvidian käytäntö tarkoitta sitä että halvat Customit (500€ hintaluokka) on hitaampia kuin Nvidian oma FE malli.

"Power- ja eli tehonkulutuksen rajoitus hakkasi koko ajan vastaan grafiikkapiirin toimiessa noin 2 GHz:n kellotaajuudella, joten kovinkaan paljon korkeammasta kellotaajuudesta ei kannata haaveilla edes vesijäähdytyksellä."

Kaikissa halpamalleissa on ilmeisesti sama 144W Power limit joka vie hyödyn kellottamisesta käytännössä kokonaan kun tuo raja tulee vastaan heti kun vähänkään yrittää (niin se Nvidian oma FE malli ei ole halpamalli siinä ei ole tätä rajaa).

Eli on turhaa maksaa enempi halpamallista jossa on isompi/parempi jäähy kun siitä ei ole hyötyä koska pienemmälläkin jäähyllä se on hiljainen eikä isompi paranna yhtään kellottuvuutta.

Tässä testatussa MSI mallissa on myös ihan turhaan 8 ja 6 pin virtaliitimet kun se kortti ei saa käyttää yhtään enempää kuin mitä yhdestä 6 pin liitimestä saa eli nuo liitimet vain kasvattaa kortin hintaa ilman mitään hyötyä.


Mielenkiinnolla odotan sitä kun joku kauppa tuo halpamallin (ei A) myyntiin jollakin verukkeella 600+€ hintaluokassa (kun kortissa on hyvä jäähy ja 8+6 pin liitimet se menee varmasti läpi asiakkaille jotka ei tajua mitä ovat tekemässä).


Nvidia teki hirveän karhunpalveluksen asiakkaille sillä että salli hitaan halpamallin ja tehokaamman kalliimman mallin myynnin tasan samalla tuotenimellä niin että niitä ei voi erottaa toisistaan kaupassa ellei tasan tarkkaan tiedä mitä on ostamassa.


Mielenkinnolla odotan tuleeko Zotackilta kolmen kortipaikan paksuinen kolmella tuulettimalla ja kahdella 8 pinnisellä (+ 6 pinnisellä) virtaliitimellä varustettu halpamalli myyntiin RTX korteista kun se olisi just sitä mitä odotan Zotacin tekevän, kyseinen firmahan on aina panostanut enempi siihen miltä homma näytää kuin mitä se todellisuudessa on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 022
Kaikissa halpamalleissa on ilmeisesti sama 144W Power limit joka vie hyödyn kellottamisesta käytännössä kokonaan kun tuo raja tulee vastaan heti kun vähänkään yrittää (niin se Nvidian oma FE malli ei ole halpamalli siinä ei ole tätä rajaa).
Melko valtava ero tosiaan jos 144W limit näissä, kun FE:ssä 215W.

Ehkäpä tätä voi kiertää flashaamällä TU106-400 halpiskorttiin bios jossa korkeampi power limit. Tiedä sitten toimiiko TU106-400A OC-kortin bios tuollaisessa täysin ongelmitta.

edit: kyllä tuosta kellottamisesta muuten hyötyä näytetään saavan ihan perusbiosillakin kun io-techin ja guru3d:n testejä katselee. Sampsa kirjoittaa saaneensa BF1:ssä +9% nousut ja samoin guru3d neljän pelin testissä +8,7%
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
161
Komplett nokittaa jimmssin hinnoissa merkittävästi. Ei oo ees paha hinta verrattuna 1070ti/1080
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Satanen hinnasta pois ja tämä olisi ok.

Nähtävästi pitää myydä varastot tyhjäksi GTX 1080:stä ensin. Nyt tällä kertaa hintoihin voi olla vaikutusta, kun samanhintaista GTX 1080 ja RTX 2070 katseltaessa voi suurin osa ostaa sen RTX:n.

Minulle ne tärkeimmät tiedot on jo tuossa arvosteluntyngässä, mutta @Sampsa onko nämä suljetussa kotelossa (ts. oikeaa tilannetta vastaavassa) vai oliko kylki auki?
Ei läheskään välttämättä. 2060 mallit tulee sinne 2070 alle joten ei tartte tiputtaa 2070 hintoja karvanaama vertaa... Jollei sitten Navi pakota ja se on sitten suuri kysymysmerkki...
Kyllä se vain niin menee että tämä sukupolvi on vain hinnakas. 1080 hintojen pitänee tulla alaspäin (tai 2070 mallien nousta) jotta 1080 menee kaupaksi, kumminhan mahtanee käydä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Mihin tämä selvästi parempi suorituskyky Vulkanissa perustuu näiden 2000 sarjalaisten kanssa? kyse vain Fp16?

Armorin kellotus potentiiali hieman heikko, mutta onkohan missään vielä tietoa 2070 powerLimiteistä?

Jaahas.. Onkohan nVidialla harrastettu vilunkipeliä ajurien kanssa, jotta uudet näytönohjaimet on saatu näyttämään paremmilta Pascalia vastaan:

Olisi kiva nähdä vastaavat testit luotettavan tahon toimesta.
416.16 on vanhat ajurit, sama ei toistunut uusilla ajureilla.

Tässä just testailin ku pelaan BF4:sta tällä 25" 240Hz ja tolla 27 IPS 30 Hz ;) ja kummallakin low ja ultra settingsit,, niin ei hyvää päivää...Ei taida riittää ku 2080 TI tuplana...ois vaan niin kiva testa mites toimii....Siis pelata eikä katella hienoja kuvia.
BF1 2080Ti tulee kellotettuna n.190-200fps/1080p
olettaen että BF4 on kevyempi niin eikö toi riitä?
Kannattaa sitten huolehtia että prosessori on tehtäväntasalla ettei jää pullonkaulaksi
Näissä 500 egen versioissa on ulkomaisten sivujen mukaan kiinni virran syötöstä. Niihin kalliimpiin on pistetty järeämmät virran syötät, joten kellottuu paremmin, mutta hinta nousee sinne seitsemään sataan, eli ei kannata... kunhan noita malleja tulee lisää testeihin niin saadaan parempi varmuus mistä se johtuu, mutta tuo virran syöttö on joillain sivustoilla mainittu syyksi näille ”halpismalleille”
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 614
Viestejä
4 185 972
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom