DRAMeXchange uskoo muistien hintojen kääntyvän vihdoin laskuun

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542

TrendForcen DRAMeXchange kertoo uskovansa sekä DRAM- että NAND-muistien hintojen laskun alkavan tämän vuoden lopulla ja jatkuvan ensi vuoteen. DRAM-muistien hinnat ovat nousseet nyt yhteen menoon jo yli kahden vuoden ajan.

Analyytikkojen mukaan hintojen laskuun tulisivat vaikuttamaan ainakin hitaalla käyvät älypuhelinten päivitysmarkkinat ja epävarmat palvelinmarkkinat. Intelin prosessorien toimitusvaikeuksien vuoksi myös PC- ja kannettavamarkkinoilla saattavat vauhdittaa hintojen laskua. Muistivalmistajien kerrotaan lisäksi pitävän todennäköisenä muistituotannon ylittävän kysynnän ensi vuonna.

Mikäli DRAMeXhancen analyytikot osuvat oikeaan, tulisivat DRAM-muistien keskimääräiset hinnat laskemaan vuonna 2019 noin 15 - 20 prosentilla verrattuna edeltävään eli nyt kuluvaan vuoteen. NAND-puolella laskun odotetaan olevan peräti 25 - 30 %.

Lähde: TrendForce

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 248
Kuulostaa hyvältä. Tässä viimeisten parin vuoden aikana on alkanut tuntua siltä, että kaiken pelaamiseen liittyvän hinnat vain nousee jatkuvasti.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
127
Nykyiseen koneeseen aikanaan sai 16gigaa muistia 79€uroon. Sais laskea joo.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
15% pois ja muistit ovat vieläkin kalliita. Sen jälkeen alkaa taas tuntua se, että Samsung aikoo vähentää muistintuotantoaan kompensoidakseen ylitarjontaa. Katsoo nyt kuinka pitkään ”ale” myynti jatkuu.
Mutta parempi alas kuin ylöspäin, joka tapauksessa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
Mutta on jo uutisoitu ainakin Samsungin ja varmaan muidenki vähentävän tuotantoa. Tuskin siis annettaan laskea.
Vaikka laskisikin on sitä vaikea huomata jos 250€ muistit on joskus ensivuodesta 200-220€ alimmillaan. Vai ostaako toisen valmistajan 230€ muistit normaalihinnalla.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Mutta on jo uutisoitu ainakin Samsungin ja varmaan muidenki vähentävän tuotantoa. Tuskin siis annettaan laskea.
Tuotannon vähennys (eikä tuotannon lisäys) ei onnistu ihan sormia napsauttamalla, joten tuotannon vähennys näkyy viiveellä. Ja siten hinnat ehtivät hyvin laskea.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Siihen verrattuna kuinka korkealle kartelli on muistien hinnat nostanut, tuo 15-20% on lähinnä keskarin näyttö kuluttajille.
Ja tosiaan varmaan leikkaavat taas tuotantoa sen verran paljon, että pyrkivät nostamaan sitten hinnan nykyistäkin korkeammalle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 340
Sellanen 50% pois niin alkaa jo tuntumaan. SSD levyjen hinnat onkin jo laskenut ilahduttavasti. Voisi puhua jopa pienimuotoisesta hintaromahduksesta. Esimerkkinä 500 giganen 860 EVO https://camelcamelcamel.com/Samsung-500GB-Internal-MZ-76E500B-AM/product/B0781Z7Y3S?context=search Melkein -50% vuoden alusta.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
346

Jossainhan taisi ollakkin arvioita, että ssd hintojen oletetaan laskevan perus hddn tasolle. Joku taisi jopa uutisoida, että lähtisi 70% hinnasta pois.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Jossainhan taisi ollakkin arvioita, että ssd hintojen oletetaan laskevan perus hddn tasolle. Joku taisi jopa uutisoida, että lähtisi 70% hinnasta pois.
Tuotahan ennustettiin jo vuosia sitten. Riippuu ihan siitä kuinka kova ylitarjonta NAND flashille lopulta tulee.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Tuo muistien nykyinen hintataso on todella härskiä ja johtuu pitkälti siitä, että valmistajia ei enää montaa ole, silloin kun euroopassakin hääri jotain valmistajia enemmänkin, niin hinnathan oli ihan kohtuullisia joskus DDR3 elinkaaren alkupuolella, nyt joku 32 gigaa maksaa niin paljon, että se ihan sattuu kun sitä ostaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550
No tuo -50% olis lähelle se mitä oli n. Pari vuotta sitten. Esim. Itse maksoin g.skillin tridentz 3200mhz cl14 4x8Gb kitistä 225€. Nyt taitaa olla sen 500€ sama setti. Valmistus kustannukset tuskin ovat nousseet ja tuskin tuollonkaan pers netolla noita b-die kittejä myyty.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
283
Mikäli DRAMeXhancen analyytikot osuvat oikeaan, tulisivat DRAM-muistien keskimääräiset hinnat laskemaan vuonna 2019 noin 15 – 20 prosentilla verrattuna edeltävään eli nyt kuluvaan vuoteen.
Onhan se parempi kuin ei mikään, mutta jos verrataan sitten v. 2019 hintoja siihen vuoteen, kun nämä alkoivat lähtemään nousuun (2015,2016?) niin taitaa edelleen hinnat olla aika paljon plussan puolella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Jaa-a. Nyt tuommoinen 15%+ lasku on jo nähty parin kuukauden sisään SSD-hinnoissa (vaikka Samsung 860 500GB 119,90€ -> 99,90€ Jimm'sillä) ja siellä Jimm'sillä ne 2x8GB G.Skill DDR4 on mennyt 199,90€ -> 164,90€. Eli tämmöinen lasku on jo nyt hinnoissa.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Hyvältä näytää sen suhteen että pystyisi kasaamaan edulisen Ryzen koneen 32Gt musitila ensivuoden puolella niin kuin on aikomus (4790K alkaa käydän hitaaksi ja koska siinä on DDR3 muistit menee sukupolvenvaihdossa muistitkin uusiksi).
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
Jaa-a. Nyt tuommoinen 15%+ lasku on jo nähty parin kuukauden sisään SSD-hinnoissa (vaikka Samsung 860 500GB 119,90€ -> 99,90€ Jimm'sillä) ja siellä Jimm'sillä ne 2x8GB G.Skill DDR4 on mennyt 199,90€ -> 164,90€. Eli tämmöinen lasku on jo nyt hinnoissa.
Monesti näyttää että valmistajat pudottaa jo siinä vaiheessa kun varastot alkaa täyttyä. Nämähän on vain ulkoisten analyytikkojen tekemiä päätelmiä.
Voi olla että black fridayssä nähdään parhaat hinnat.

Itse uskon että edellinen muistihintojen pudotus johtui vain siitä että ddr3/ddr4 muistin vaihdoksessa emolevyjen piti tukea molempia tyyppejä. Käytännössä ne oli ddr4 ainoastaan joten ddr3 jäi käsiin ja hinnat laski. Samalla oli laskettava DDR4 jotta se myynti ei tyrehtyisi samalla.
Motherboard makers cause confusion around Skylake memory

SSD hinnat ei ole niin helposti hallittavissa kuin dram, koska ssd menee lähes yksinomaan pc myyntiin ja ne määrät ei elä paljon. Silloin myyntiä kasvatettava hinnalla.
Dram muisteja voidaan helposti ohjata esim puhelimiin jolloin pienelläkin hinnan muutoksella liikutellaan suuria määriä.
Itse asiassa ssd hinnat oli halvimmillaan kuukausi sitten. Nyt Samsung joutunu myös laskemaan hintaa.
https://www.amazon.de/gp/product/B07CGGP7SV
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Ei paljon lohduta tuo 20% kun hinnat noussu sen jotain 150% jo. Ja taitaa olla parin vuoden sisään aika jo siirtyä DDR5 jolloin hinnat oletettavasti nousevat taas.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
SSD hinnat ei ole niin helposti hallittavissa kuin dram, koska ssd menee lähes yksinomaan pc myyntiin ja ne määrät ei elä paljon. Silloin myyntiä kasvatettava hinnalla.
Dram muisteja voidaan helposti ohjata esim puhelimiin jolloin pienelläkin hinnan muutoksella liikutellaan suuria määriä.
Itse asiassa ssd hinnat oli halvimmillaan kuukausi sitten. Nyt Samsung joutunu myös laskemaan hintaa.
https://www.amazon.de/gp/product/B07CGGP7SV
Ööh, lähde? Olisin pikemminkin päinvastaista mieltä ja lähes varma, että Flash-sirujen suurin markkina on nimenomaan mobiililaitteet selvällä marginaalilla.

Pelkästään Apple myy vuodessa liki 250 miljoonaa iphonea ja ipadia, jotka ovat flash only laitteita. Lukema on about sama kuin kaikkien pc-oem:ien yhteenlasketut pc-myynnit.

Puhumattakaan siitä, että Androideja valmistetaan globaalisti moninkertaisesti iPhoneja enemmän ja siellä puolella high-end laitteissa alkaa olla yhtä paljon flashia kuin pc:issä.

Flashin hinta vaikuttaa varmasti paljonkin siihen, että mitä määriä puhelinvalmistajat ja pc-valmistajat työntävät laitteisiinsa ja millä kuluttajalle näkyvällä hinnalla.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
184
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639
15% pois ja muistit ovat vieläkin kalliita. Sen jälkeen alkaa taas tuntua se, että Samsung aikoo vähentää muistintuotantoaan kompensoidakseen ylitarjontaa. Katsoo nyt kuinka pitkään ”ale” myynti jatkuu.
Mutta parempi alas kuin ylöspäin, joka tapauksessa.
Samsung, SK Hynix Slowing Down NAND, DRAM Fab Expansion Plans in Wake of Lower Demand Projections

Tapahtuu jo! On tämä yksi *******n kartelli.
Olisiko sinulla hetki aikaa keskustella vaikka tuotannonsuunnittelusta?
 
Cuthalu

Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 406
On taas mukava muistella, kuinka 5-6 vuotta sitten tuli hankittua laatu HyperX 16 GB DDR3 2400 MHz johonkin 120 euron hintaan. Kehitys kehittyy, eiku...
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Itse uskon että edellinen muistihintojen pudotus johtui vain siitä että ddr3/ddr4 muistin vaihdoksessa emolevyjen piti tukea molempia tyyppejä. Käytännössä ne oli ddr4 ainoastaan joten ddr3 jäi käsiin ja hinnat laski. Samalla oli laskettava DDR4 jotta se myynti ei tyrehtyisi samalla.
Motherboard makers cause confusion around Skylake memory
Juuri pari viikkoa sitten katsoin, niin kesällä 2013 ostin Haswelliin aika tiukkojen latenssien 2133MHz 2x8GB DDR3 kitin hintaan 115€.
Nyt puhuttaisiin paremman pään DDR4-kitin osalta reilusti kaksinkertaisesta hinnasta.

Hinnat alkoivat nousta pari vuotta sitten nykyiselle tasolle yksinomaan kartellin muodostumisen takia.
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 055
En nyt olis niinkään varma, että muistin hinnat olisivat kalliita. Kyllä tässä jo useita vuosia on saannut maksaa 10€ per GB. Ongelma vaan tuntuu olevan siinä, että kaikki haluavat samsungin b-diet, joka johtaa siihen, ettei se 140€ 16GB setti kelpaa vaan pitäisi ostaa F4-4266C17Q-32GTZR jonka hinta nyt on lähempänä 800€ kuin 320€. Syytetään siis mielummin Inteliä ja AMD:tä siitä, että muistien nopeuksilla on merkitystä :)
 
Tietotekniikan historiassa €/GB:llä on ollut tapana parantua jatkuvasti. Poikkeuksina aiempi muistikartelli ja nyt tämä nykyinen tilanne. Useita vuosia sitten sillä 10€/GB sai ne silloiset B-dien vastineet.
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 055
Ei saanut, itse olen maksanut 200€ 8GB:stä huippumuisteja (DDR3). Tällähetkellä saat huippumuisteja "riittävät 16GB" noin 220€ F4-3200C14D-16GTZ esim kalikat. Sitten on vielä se ihan kirkkain (hyödytön) kärki, joka maksaa hunajaa.
Samoin huippulankut, ennen sai huippulankkuja 200-300€:lla, tänäpäivänä tarjonta ulottuu melkein tonniin?

980X:kö se nyt sitten oli mikä tuli intelin kuluttajapuolen 1000€ prosessoriksi ekana herranvuonna 2010?
Intel® Core™ i7-980X Processor Extreme Edition (12M Cache, 3.33 GHz, 6.40 GT/s Intel® QPI) Product Specifications
Nytten huippuprossusta saa maksaa 2k?

Ostin myös parhaan näyttiksen GTX 295 ajoilta noin 500€ hintaan. Nykyinen näyttis maksoi 900€ (1080 ti).

Joo, muistit kuten kaikki muukin on kallistunut, tai ansiot eivät ole nousseet & pysyneet mukana? Kumpi se sitten lienee mahtaa olla...
 
Cuthalu

Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 406
Kuten ylempänä sanoin, itse maksoin 5-6 vuotta sitten 16 GB DDR3 2400 MHz -setistä vain noin 120 euroa. Eli hintakehitys on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen.
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 055
Pitäis varmaan tietää paljonko latency oli, kun noi nyt tuppaa tänäpäivänäkin vaikuttavan enemmän kuin MHz - siis hintaan. Kokonaisuus kuin ratkaisee..
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
En nyt olis niinkään varma, että muistin hinnat olisivat kalliita. Kyllä tässä jo useita vuosia on saannut maksaa 10€ per GB. Ongelma vaan tuntuu olevan siinä, että kaikki haluavat samsungin b-diet, joka johtaa siihen, ettei se 140€ 16GB setti kelpaa vaan pitäisi ostaa F4-4266C17Q-32GTZR jonka hinta nyt on lähempänä 800€ kuin 320€. Syytetään siis mielummin Inteliä ja AMD:tä siitä, että muistien nopeuksilla on merkitystä :)
Äläs vääristele ja syyttele prossuvalmistajia DRAM-valmistajien kartellista.
Muistien hinnat lähtivät rajuun nousuun reilusti ennen Ryzenin tuloa ja siinä vaiheessa kun DDR4:n hintakehityksen olisi pitänyt tasaantua pienemmälle vaihteluvälille.
Juuri silloin isot valmistajat ostivat pienemmät pois ja sulkivat näiden tehtaat.

G.Skill 16GB DDR4-3200 - Hintaseuranta | Hinta.fi
Preisentwicklung für G.Skill RipJaws V rot DIMM Kit 16GB, DDR4-3200, CL14-14-14-34 (90 Tage) geizhals.eu EU
Ja ne ne perustason muistithan olivat silloin luokassa ~80€ per 2x8GB.

Ja Samsunginkin aikeet tuotannon supistamisesta huolimatta kovista hinnoista kertoo kartellista.
Ei oikeasti toimivilla markkinoilla laskettaisi tuotantoa ennakoivasti tällaisten hintojen vallitessa!

Ei saanut, itse olen maksanut 200€ 8GB:stä huippumuisteja (DDR3). Tällähetkellä saat huippumuisteja "riittävät 16GB" noin 220€ F4-3200C14D-16GTZ esim kalikat. Sitten on vielä se ihan kirkkain (hyödytön) kärki, joka maksaa hunajaa.
No sitten olet ostanut DDR3:n ollessa vielä uutuustuote, tai jotain ökyhinnoiteltuja muisteja.
 
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
466
Kunhan täälläpäin, ei noista tulisi uusi kahvi "hei tuli vähän huonompi sato - hinnat kattoon!!!" tyylin. Ja sitten on vaan sitä "huono satoa" seuraavat 3 - 4 vuotta, kunnes sitä tulee oikeasti. Toista uudestaan & uudestaan & uudestaan. Kuten kahvin kanssa on tehty, ne viimeiset 10 vuotta.

Keskiverto Suomi-kauppias on kuitenkin loppujen lopuksi, aina "miksi myydä halvemmalla, jos hullut ostaa tavaraa näin kalliilla?" keskiverto Suomi-kauppias...
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 055
No nyt on kuitenkin kyseessä keskiverto hw markkinat maailmanlaajuisesti. Saman ovat todenneet niin Intel & AMD & nVidia jne, jonka vika ei tietenkään ole muistien hinnassa, mutta joka segmentissä on tarjottava jotain.. Nyt vain puuttuu vissiin se "halpa segmentti".

Luulisi muiden älähtävän johon tämä vaikuttaa, siis esim jos muistin saatavuus ei vaikuta prossujen myyntiin, niin jo nyt on kumma?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Muistien kysyntä on vaan kasvanut rajusti. Nykyisellään 300-400e android puhelimet ovat 4-8GB muisteilla ja niitä valmistetaan vuodessa moninkertaiset määrät pc:ihin verrattuna.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Luulisi muiden älähtävän johon tämä vaikuttaa, siis esim jos muistin saatavuus ei vaikuta prossujen myyntiin, niin jo nyt on kumma?
No Intelillähän ei muutenkaan teknisten haasteiden ja omien mokien takia riitä prossujen valmistuskapasiteetti.

Puhelimillehan muistin hinnoilla on sen verran iso vaikutus, että Kiinan viranomaisetkin kiinnostuivat korkeista katteista vuodenvaihteessa ja alkoivat tutkia valmistajien toimia.
China’s Ministry of Commerce Held Meeting with Micron, Which May Restrain the Price Increase of DRAM, Says TrendForce
Taisivat vain unohtaa teloituskomppania-kortin mainitsemisen, kun Samsung näin nopeasti unohti lupauksensa tuotannon kasvattamisesta.

Sama kolmikkohan sai silloisten muiden valmistajien kanssa sakot vuosituhannen vaihteen kartellista.

Tässä vähän historiallista perspektiiviä:
In the 34-year period from 1978-2012, the DRAM price-per-bit declined by an average annual rate of 33%. However, from 2012 through 2017, the average DRAM price-per-bit decline was only 3% per year! Moreover, the 47% full-year 2017 jump in the price-per-bit of DRAM was the largest annual increase since 1978, surpassing the previous high of 45% registered 30 years ago in 1988!
Are the major DRAM suppliers stunting DRAM demand? | Solid State Technology
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 151
Luulisi kyllä, että kännyköidenkin kasvava muistintarve vähitellen tasaantuu. Nyt lienee 2-3 gigaa määränä eniten myydyissä luureissa (high end -luurit ovat toki asia erikseen). Voisin kuvitella, että korkeintaan tuplaantuu tuosta lähivuosina, mutta sitten rauhoittuu. Sitten luulisi muistien hintojen lähtevän taas pysyvämpään laskuun.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 567
Viestejä
4 190 935
Jäsenet
70 768
Uusin jäsen
Craft Bear

Hinta.fi

Ylös Bottom