• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Internetin paskamyrskyt

Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Ei olekkaan, tässä ei olla ketään upottamassa kaivoon. Eli sinä tässä esimerkiksi nyt ymmärrät tahallasi väärin ja loukkaannut päihdeongelmaisten ja ilmeisesti myös Pihlajalinnan asiakkaiden puolesta.
Höpsistä! Itse ajattelen kyseisestä jengistä paljon pahemmin, mutta minulla on järkeä olla sanomatta sitä ääneen, omalla naamallani ja etenkin tuollaisessa tilanteessa!

Minulla ei ole mitään intressejä puolustella elämäntapalusmuja kadun kulmalla, pointtini on vaan siinä, että ymmärrän täysin yrityksen keinot (potkut) lakaista tahditon, -eli toimiinsa sopimaton-, taho pois likaamasta.

Mitä sanankäyttöön tulee, "ihmisroska, huora, nekru, vamppi, jne" nyt vaan on sellaisia sanoja, että täytyy olla aika elämän kalu että sellaisia ylipäätään aikuisella kuuluu sanavalikoimaan normiarjessa ja puheessa tuntemattomien kanssa, että on edes teoreettiset mahdollisuuden vahingossa niitä käyttää.

Itseänihän ei haittaa siis lainkaan että mitä kukin ajattelee kestään, mutta ymmärrän vaan yrityksen näkäkannan asiassa, nettilampaat ja media kun nykyään on mitä on, niin paras vaan nopeasti heittää hölmö (ja tappiollinen) tyyppi pihalle ja korvata toisella. Jos olis tehnyt miljoonavoittoja, sit olisi -varmasti- saanut jäädä, tää oli puoliks kanssa hyvä tekosyy vaan.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Minä en ole se, joka noille murhaajille antaa anteeksi. Ne on ihan muut tyypit. Ne muut tyypit sitten toisaalta eivät voi antaa edes yhtä aivopierrua anteeksi.
Murha ja tappo ovat rikoksia, josta kuuluu antaa rangaistus. Omasta mielestäni loppuelämä Venäjän vankityrmissä.
Firman pr-lokaaminen taas ei ole rikos, mutta sopiva syy firmalle päättää että etdivät uuden tyypin tilalle. Eihän hän mitään juridistista "rangaistusta" siis saanut, tuumattiin vaam että väärä tyyppi hommiin.

Mitä yleensä tosin #metoo yms. syytöksiin tulee, olen kyllä useimmiten "syyllisen" puolella. Kuvottavaa alkaa täysin yksipuolisesti syyttämään toista jostain 20 vuoden takaisesta läpsimisestä (tai vaikka jopa panosta) ja viedä ihminen someteloitukseen tämän myötä. Jostain Louhimiehen kuvauksistakaan mekään ei tiedetä että oliko sillon vuosikymmenet sitten näyttelijä ihan OK-asioiden kanssa, mutta nyt jälkikäteen vaan alkanut asioita kaivelemaan ja jälkinärkästymään. Monet näyttelijät jopa tykkää tehdä friikkejä juttuja, jos paikanpäällä ei tuo vastustusta ilmi niin turha niistä on 20v myöhemmin valittaa ilman toisen puolustusmahdollisutta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
Joko tässä viimeisessä myrskyssä on päästy yksimielisyyteen siitä, että nainen sai potkut koska sanoi ääneen sen mitä me muut ajattelemme. Sanavalinta oli valitettava, mutta ilmeisen tahaton. Melkoista kaksinaismoralismia taas. Liike-elämä on tässä suhteessa armoton, se rankaisee kovimman mukaan silloin kun siten toimimisesta ei ole suurempaa haittaa.

Onko maailma nyt jotenkin parempi paikka, kun kyseinen henkilö kammettu pois paikaltaan ja julkisesti suomittu? Jos ei ole, niin mitä tarkoitusta nämä ajojahdit palvelevat? Ihan vain oman voiman näyttöä? Minulla on villi ajatus seuraavaa kohua silmällä pitäen. Kohautetaan olkapäitä ja jos selitys on uskottava ja anteeksipyyntö rehellinen, niin annetaan anteeksi. Ei nämä tule ikinä muuten loppumaan eikä maailma niistä ainakaan paremmaksi muutu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Joko tässä viimeisessä myrskyssä on päästy yksimielisyyteen siitä, että nainen sai potkut koska sanoi ääneen sen mitä me muut ajattelemme. Sanavalinta oli valitettava, mutta ilmeisen tahaton. Melkoista kaksinaismoralismia taas. Liike-elämä on tässä suhteessa armoton, se rankaisee kovimman mukaan silloin kun siten toimimisesta ei ole suurempaa haittaa.
"Me muut" on vähän suhteellinen käsite ;)
Kyllähän tuosta on nimenomaan jossain hoiva/hoitoalalla sitä imagohaittaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
218
okei en itsekkään kannata Halal-tuotteita, mutta mitä palvari hyötyy mainostamalla että heillä ei ole teurastamoa? Menee jo vähän jeesustelun puolelle. Joku ne lehmät murhaa ja lihat toimittaa kuitenkin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Toinen osapuolihan tuon sekoilun on aloittanut. Pistetään putkaan siitä kun on esimerkiksi kantanut kylttiä jossa lukee "opetelkaa uimaan".

"Yllättäen" ne Tynkkyset ja muut sitten vaativat vastapuolellekkin kunnon penalttia jos edes yhden sanan sanovat mihin pääsevät tarttumaan.

Kyse on siitä, että politiikalla halutaan jakaa suomalaiset eri ääripäihin. Hyvin se tavoite on onnistunut jo entistä paremmin näyttää päivä päivältä onnistuvan.

Samanlaista kehitys on ollut Yhdysvalloissa jossa poliittisesti porukka on jakaantunut kahteen ääripäähän eikä keskellä ole mitään yhteistä.
 

MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Toimittaja tuo tuossa jutussa täsmälleen samat asiat kuin tässä langassa jo käyty läpi. Varmaankin joku nimimerkki yltä tuo kirjoittaja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
436


Tiituspohjan Palvari Oy

Tainnut tulla paskaa niskaan ihan huolella, niin nyt tuli järki käteen.

Ei halal lihaa valikoimassa, mutta silti ollut halal lihaviikko käynnissä kolme päivää? Ovatko valehdelleet muslimiasiakkaille, eikä elukat ollutkaan kiduttamalla tapettuja? Voi olla kohta palvari tulessa, jos näin on tapahtunut.

Lehtijutun mukaan heillä oli halal-lihaa myynnissä, mutta nettiraivon takia ovat poistaneet ko. tuotteet valikoimistaan.

Keskisuomalaisen paperiversiosta/näköislehdestä löytyy juttu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 464
Tuli vaan tuosta roskajutusta mieleen englannin kielessä varsin yleisesti käytetty termi "white trash", mutta oletteko kuulleet vastaavalla tavalla puhuttavan esim. mustista tai latinoista? Vai onko valkoroska ainoa poliittisesti korrekti roska?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tuli vaan tuosta roskajutusta mieleen englannin kielessä varsin yleisesti käytetty termi "white trash", mutta oletteko kuulleet vastaavalla tavalla puhuttavan esim. mustista tai latinoista? Vai onko valkoroska ainoa poliittisesti korrekti roska?
Termin juuret on aika vanhat, jos kiinnostaa niin lisää voi lukea tuolta: White trash - Wikipedia

Ymmärtääkseni aikana kun tuo termi lanseerattiin, oli musta käytännössä aina orja tai "roska" ihan ilman, että sitä erikseen tarvitsi sanoa.
 

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tuli vaan tuosta roskajutusta mieleen englannin kielessä varsin yleisesti käytetty termi "white trash", mutta oletteko kuulleet vastaavalla tavalla puhuttavan esim. mustista tai latinoista? Vai onko valkoroska ainoa poliittisesti korrekti roska?
En tiedä voiko tätä sanoa saamatta bannia, mutta sanompa kuitenkin. Ainakin vitsillä on sanottu ettei kyseisistä etnisyyksiä tarvitse erikseen tarkentaa trashilla, koska ne ovat kaikki sitä. Valkoisista täytyy erikseen erottaa se roskaväki kunnon ihmisistä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
En tiedä voiko tätä sanoa saamatta bannia, mutta sanompa kuitenkin. Ainakin vitsillä on sanottu ettei kyseisistä etnisyyksiä tarvitse erikseen tarkentaa trashilla, koska ne ovat kaikki sitä. Valkoisista täytyy erikseen erottaa se roskaväki kunnon ihmisistä.
Eiköhän näin voi sanoa kun sana on tosiaan lanseerattu 1800-luvun alkupuolella, jolloin ihan yleisesti noin ajateltiin.
 

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Ei tästä myrskyä tule, kun persuista sanotaan. Mutta omasta mielestäni jälleen kerran tyylipuhdas suoritus siitä, että miten tahallaan ymmärretään väärin ja syytetään ihan käsittämättömiä.
Katso käyttäjän @Lassukat twiitti:
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 814
Erittäin hyvä kirjoitus liittyen tähän Pihjalinnan työntekijän ihmisroska kommenttiin.

Ajatus siitä, että ihminen pystyy kontrolloimaan kaikkea sanomaansa ja tekemäänsä on nykypsykologian tutkimuksen valossa kestämätön.

Ihminen ei suinkaan valitse itse jokaista ajatustaan, sanaansa ja tekoaan. Jos valitsisi, kukaan meistä ei ikinä menettäisi malttiaan, kiroilisi, söisi liikaa suklaata tai puhuisi sivu suunsa. Tosi asiassa sitä tekevät ihan kaikki. Väsyneenä tai stressaantuneena tietoisen ajattelun kontrolli heikkenee entisestään, ja suusta pääsee sammakoita. Kyse on ihan normaalista inhimillisestä ilmiöstä.

Nämä kohut perustuvat nimittäin lähes poikkeuksetta kummalliseen uuspuritanistiseen ajatukseen siitä, että hyvä ihminen ei tee virheitä. Ihan joka ikinen ihminen kuitenkin mokaa joskus. Sanoo väärän sanan, käyttäytyy tyhmästi, juo liikaa bileissä. Se on ihan normaalia ihmiselämää.

Ihmisellä pitää olla ihan reilusti lupa mokata ja pyytää anteeksi ilman, että tarvitsee pelätä salamapotkuja tai totaalista julkista häpeärangaistusta. Muussa tapauksessa kukaan viitteellisestikään järkevä ihminen ei kohta uskalla sanoa tai tehdä mitään siinä pelossa, että joku jossain vetää herneen nenään.
Somelynkkaukset perustuvat täysin vinksahtaneeseen ihmiskuvaan
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Joko tässä viimeisessä myrskyssä on päästy yksimielisyyteen siitä, että nainen sai potkut koska sanoi ääneen sen mitä me muut ajattelemme. Sanavalinta oli valitettava, mutta ilmeisen tahaton. Melkoista kaksinaismoralismia taas. Liike-elämä on tässä suhteessa armoton, se rankaisee kovimman mukaan silloin kun siten toimimisesta ei ole suurempaa haittaa.
Tästä aikalailla samaa mieltä. Väärä sananvalinta aiheutti potkut. Tästähän ei olisi tullut juttua ollenkaan jos joku ei olisi kuvannut ja sitten julkistanut tapahtunutta. Varmasti tarkoituksena oli juurikin some-kohun aiheuttaminen ja potkut. Kaikki varmaan muistaa legedaarisen "Risumiehen", vähän sama homma..tosin siitä jupakasta taisi kaikki osapuolet saada vähän nokkaan, Risumies ja kuvaaja+julkistaja.
Onko maailma nyt jotenkin parempi paikka, kun kyseinen henkilö kammettu pois paikaltaan ja julkisesti suomittu? Jos ei ole, niin mitä tarkoitusta nämä ajojahdit palvelevat?
No,oletan että somessa meuhkaajien mielestä on. Hehän tarttuvat pieniin juttuihin koska "noin on väärin sanoa" ja oletetaan että tuosta metelin nostaminen on juttu jota yksittäinen pieni ihminen voi tehdä. Noinhan ei tietystikään ole mutta noin moni taitaa uskoa.

Isoihin ongelmiin ei osata suhtautua mitenkään tai herättää/osallistua keskusteluun niin keskitytään sitten karkkipapereihin, yksittäisiin sanoihin, vitseihin ja pilakuviin. Samaan aikaan ilmasto lämpenee, kymmenet miljoonat ihmiset on ilman kotia, miljardit kärsii nälkää, ympäristö saastuu jne jne. mutta mietitään että oliko sananvalinta väärin kun meikkaavaa miestä sanottiin "neidiksi" :D johonkin tuollaiseen asiaan saadaan käytettyä päiväkausia aikaa ja palstamillimetrejä.
okei en itsekkään kannata Halal-tuotteita, mutta mitä palvari hyötyy mainostamalla että heillä ei ole teurastamoa? Menee jo vähän jeesustelun puolelle. Joku ne lehmät murhaa ja lihat toimittaa kuitenkin.
No tuo oli ihan hyvä esiintulo jos kerran toisenlainen viesti herätti jälleen some-raivoa. Ei ehkä pitkään harkituin teko mutta hyvä yritys hyvittää oma virhe. Samalla tapaa kuin joku yksittäinen sananvalinta yritetään korjata antamalla potkut. Ei järkevää mutta ainoa tapa (ehkä tossa vähän vedettiin jo sananvalinnat yli mutta olettaisin että someraivoajat näkee että firma on tosissaan?).
 

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
mutta mietitään että oliko sananvalinta väärin kun meikkaavaa miestä sanottiin "neidiksi" :D johonkin tuollaiseen asiaan saadaan käytettyä päiväkausia aikaa ja palstamillimetrejä.
Mahtaako muuten se, ettei voi sanoa tiettyihin asioihin mitään, aiheuttaa just sitä painetta siihen, että kun voi turvallisesti loukkaantua mitättömästä asiasta, niin sitten annetaan palaa. Nämä tapaukset kun saavat ihan jumalattomasti kommentteja, mutta kun on vähänkin arkaluontoosempi juttu, niin se suunnilleen vaietaan kuoliaaksi.
Tarkoitan näitä lähinnä omalla nimellä ja naamalla olevia somealustoja.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tän keissin ydin ei edelleenkään ole se, että joku sanoi sanan ihmisroska. Ydinseikka on se, että hoivayrityksen toimitusjohtaja meni laukomaan täysin harkitsemattomia julkisesti. Käytän itsekin tuota sanaa tietyistä aineksista mutta ei tulisi mieleenkään sanoa sitä kameran tai mikrofonin edessä tai vaikkapa työnantajan asiakkaiden kuullen.

Pihlajalinna ei halunnut potentiaalista protestimyrskyä tms. boikottipelleilyä vaan katsoi jo punaista lippua väläyttäneen toimitusjohtajan vaihdon edullisemmaksi yritykselleen.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Minäkin näen heti eka vilkaisulla, että siinä on käsivarsihaarniska. Tosin jäin miettimään mikä sen nimitys oikein on. Tekstistä sekin selvisi.

Tuollaisia valkoisia käsivarsinauhoja sitä näkee, kun muutenkin natseja kurkkii sängyn alta kun oikein tarkasti katsoo.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
743
'Valkoinen käsivarsinauha':facepalm:

Juuh, se on haarniskoitu koko käsivarsi jos suurennoslasillla, ja heraldiikassa valkoinen vastaa hopeaa siis metallia.:rofl:

Mutta kommari näkee lahtareita joka paikassa.

edit: hidas
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126

MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Onhan noista kaupoista kirjoiteltu jo monta vuotta.
 

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Vähän naivia porukkaa nää suomen päättäjät. Mutta eivätpähän lisäänny niin paljoa.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Onhan noista kaupoista kirjoiteltu jo monta vuotta.
Joo, näistä venäjän omituisista maakaupoista puolustusvoimien laitosten ja muiden strategisesti merkittävien kohteiden (sähkölaitokset, mastot jne) lähistöltä ja niille rakennetuista "tyhjistä halleista" jne on tehty artikkeleita ja dokumenttejakin vuosikausien ajan. Ei siis ole kyse mistään uudesta asiasta, mutta kyllähän se laittaa ihmettelemään että miksi asialle ei ole tehty mitään. Tämä uusin kuprukaan tuskin on mitään muuta kuin jäävuoren huippu, jos sitäkään. Tai ei voi sanoa ettei ole tehty mitään, mutta onko tehty tarpeeksi?

Katso kartta: venäläisten maakauppoja strategisissa kohteissa
Venäläiset ostavat rappiotiloja sotilasalueiden vierestä



 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 711
Onhan tässä ketjussa kaikkea muutakin paskamyrskyvaroitusta. Otetaan joku uutisjuttu joka EHKÄ saattaa liikuttaa jotakuta, mutta josta EI OLE paskamyrskyä, ja pastetetaan se tänne.
 

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Tosin noita sontaämpärin hämmentäjiä pystyy seuraamaan, joten poliisi vain pyytää facelta tiedot ja sitten noille perättömien huhujen levittelijöille joku tonni sakkoja / lärvi ja korvauksia toinen mokoma, niin kehitystä tapahtuu..
----------
Faceen pitäisi tehdä viranomaistiedotusominaisuus. Sen tulisi toimia s.e. kun tällainen tilanne paljastuu, poliisi pistää tiedotteen ketjun alottaneen tiilin kautta, joka pamahtaisi kaikkien ketjua lukeneiden ja kommentoneiden ruudulle pakolla, alkuperäisen viestin kanssa ja leviäisi siitä eteenpäin esim 100:lle alaspäin ko ketjussa. Ko viestin pitäisi lukita face esim 10 minuutiksi - tunniksi, s.e. ainoastaan ko viesti näkyisi ja sitä pitäisi klikata useita kertoja siitä eroon pääsemiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Pari vuotta sittenhän Briteissä joku lynkkaajajengi veti tuollaiset pidemmälle ja hakkasi yhden somessa yhteisesti pedofiiliksi päätetyn hengiltä.
 

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Pari vuotta sittenhän Briteissä joku lynkkaajajengi veti tuollaiset pidemmälle ja hakkasi yhden somessa yhteisesti pedofiiliksi päätetyn hengiltä.
Eikös jossain Intian seutuvilla ko ilmiö ole yleisempikin?
Hmm.. Onkohan siellä sontaämpärissä nyt ollut sitten "vihapuhetta"?
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Eikös jossain Intian seutuvilla ko ilmiö ole yleisempikin?
Hmm.. Onkohan siellä sontaämpärissä nyt ollut sitten "vihapuhetta"?
No kehitysmaissa/muslimimaissa toki. Mutta tämä oli kuitenkin Euroopassa eikä missään sharia-maassa. Toisaalta briteistä on muodostunut kuva aika väkivaltaisina ihmisinä (kun kokevat väkivallan olevan tarpeen). "Chaveja" varmaan oli asialla.
 

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
En jaksanut lukea kokonaan, mutta ilmeisesti nyt sitten se nainen saa maistaa omaa lääkettään.

Kannattaa kyllä muistaa, että jos lähtee nettiin öyhöttämään, niin saattaa tulla takaisin omaan nokkaan.
Joo, mutta naiselle tilattu pizzaa, tehty lastensuojeluilmoituksia ym. paskaa.

Toivottavasti toki ymmärtää että miettii seuraavan kerran kaksi kertaa ennen kuin jotain tälläistä kirjoittelee.
 

Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Kannattaa kyllä muistaa, että jos lähtee nettiin öyhöttämään, niin saattaa tulla takaisin omaan nokkaan.
Sitä varten meillä on oikeuslaitos. Nainen sentään esiintyi omalla nimellään. Näitä lauta-jonneja ei varmaan saada mihinkään vastuuseen.
 

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tuota en kyllä ymmärrä, kun pitsoja sun muuta lähdetään tilailemaan jollekin mulkulle. Eihän se niitä joudu maksamaan, vaan tuotteen toimittava yritys :shifty:
Tosin ihmettelen kuinka huono varmistus liikkeillä on sen suhteen, että saavat rahansa ja tilaaja on kuka sanoo olevansa.
Huijareita on niin pirusti liikkeellä, että luulisi nykyaikana vaadittavan luottokorttimaksun ennenkuin tavara liikkuu minnekään.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Tekijä ei pyytänyt uhrilta anteeksi, vaan yritti pakoilla vastuutaan ja kierteli lopulta toisen tapauksen olleen kyseessä. Siihen asti kun ei julkisesti pyydä anteeksi mustamaalauksensa kohteelta, ansaitsee kaikki nettijonnejen lasut ja sexworkerit kotiinsa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 688
Lautajonneilussa nyt ei ole mitään järkeä, koska nämä jonnet eivät itse ole mitenkään asiaan liittyviä. Lisäksi turhia kuluja tulee lastensuojeluilmoituksista sun muusta paskasta. Napsahtaa vielä ennen pitkää tämä jonneilu lautaurpojen omaankin nilkkaan (joo anonyymi jne. mutta kerjäämällä kerjäävät toimia lautoja vastaan).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Kaikki nämä jutut johtaa aina samaan asiaan eli siihen, että yksittäisellä häiriintyneellä ihmisellä on somessa aivan absurdisti liikaa vaikutusvaltaa. Tuo kuvio on täysin luonnoton, ei nämä jutut toimi oikeassa elämässä niin että joku eukko alkaa meuhkaamaan omiaan ja lopulta meuhkaa koko lauma. Se laitettaisiin todellisessa kontekstissa (esim. työpaikka tai katu) saman tien ruotuun.

Ja kun nuo tyypit saa kicksejä (dopamiinia) siitä vaikutusvallastaan niin siitä tulee narsismin kierre. Kaikki internet-feminismi yms. teeskennelty loukkaantuminen tai teeskennelty vauhkoaminen asiasta kuin asiasta on tätä samaa psykologisesti häiriintynyttä kokonaiskuviota. Suurin osa ihmisistä ei ole yhtään tietoisia eikä tunnista ollenkaan omasta käyttäytymisestään näitä asioita (eikä halua tunnistaa).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 892
Aika skeptisesti suhtautuisin näihin lautalaisten "tilauksiin". Tuskin siellä kukaan saa aikaiseksi tilata pizzaa edes omaan kämppäänsä. Vähän myös epäilen, että sexworkkereita saa tilattua kotiinkuljetuksella netistä :think:
 

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Lautajonneilussa nyt ei ole mitään järkeä, koska nämä jonnet eivät itse ole mitenkään asiaan liittyviä. Lisäksi turhia kuluja tulee lastensuojeluilmoituksista sun muusta paskasta. Napsahtaa vielä ennen pitkää tämä jonneilu lautaurpojen omaankin nilkkaan (joo anonyymi jne. mutta kerjäämällä kerjäävät toimia lautoja vastaan).
En näe, miten sontaämpäriin valheiden kirjoittelussa ja jonninjoutavassa juoruilussa on yhtään enemmän järkeä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 669
Viestejä
4 188 322
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom