• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Star Citizen

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Viikonlopun freefly:lä on näimmän ollut iso vaikutus RSI:n sivulle rekisteröityneiden määrässä
kun se on pompannut viimeviikosta noin 80000 henkeä suuremmaksi
ja tämä ilman että CIG olisi olut Gamescomissa niin kuin aikaisempina vuosina
ja ilman että oltaisiin julkaistu mitään merkittävää uutta videota tms.

Eli tämä pelkkä Free Fly teki paljon suuremman pomppaukseen bäkkerimäärään
kuin oikeastaan mikään muu yksittäinen seikka on aikaisemmin tehnyt,
vissiin ihmiset alkaa uskoa että juu tämä peli on ihan oikeasti tulossa ja tulee ihan oikeasti valmistumaan.

Myös rahantulopuolella on noin puolen miljoonan piikki mutta se johtuu varmaan enempi Mercury:stä koska se on harvianisen passeli "isoalus" joka on kumminkin helposti yksinpelatatvissa ja siihennähden kumminkin edullinen suhteessa toisiin alusvaihtoehtoihin ts osuu sveetspottiin paremmin kuin aikaisemman tarjokkaat ovat osuneet (joko liian isoja ja/tai kalliita tai sitten vain pelkkiä rahti aluksia).

Jos Elite Dangerous aluksiin vertaisi Mercuryä niin ASP Explorer olisi varmaan aika lähellä ominaisuuksien ja kokonsa puolesta (kummallakin on kokoa riittävästi niin että ne on monipuolisia mutta kokoonähden vähän aseita).

------------------------------------------------------------------------------------

space.games.film
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Miksi alunperin Star Citizen ja Cryengine

Liittynyt
28.06.2018
Viestejä
14
Vau, langassa jopa näin paljon mielenkiintoisia raportteja uusilta tähtikansalaisilta free weekendin jälkeen. Pelihän on pitkälti samaa epäpelattavaa roskaa kuin vuosia sitten.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
No nyt siten CIG onnistui tekemään oikein totaalisen F-Up:in

fup.JPG

Citizencon Striimi maksaa What The Fuahdewli jkrfwa :sangry::sno:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22
Aikaisemmat livestriimit ovat olleet täynnä teknisiä ongelmia enkä usko trendin muuttuvan. Tällä kertaa siitä pitäisi vielä maksaa. Kieltämättä melko huvittavaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 391
Kokeilin juuri jo kolmatta eri 3.x.x versiota, eli nykyistä 3.2.2 versiota. En pääse edelleenkään 325a:n sisään, koska ainoa mitä voi tehdä, on avata ja sulkea ovi. Rappuja ei ole voinut pudotaa aikoihin, enkä ole päässyt hyppimälläkään sisään. Kaupasta ei löytynyt ostettavaksi jetpackiä tai rappusia, millä pääsisin sisään. Ehkä pitää ostaa joku niistä kulkuneuvoista ja koittaa kivuta niiden avulla.

Kirjauduin kuitenkin RSI:n sivuille ja ostin muutaman virtuaali CitizenCon lipun, sekä tukun kaiken maailman subeja. Voi sitten ensimmäisten joukossa lueskella uusista aluksista, ja jaksaa sitten taas odotella pari vuotta alphan kanssa. Ehkä lisärahalla saadaan nuo aluksen raput lopulta korjattua. Arbiter hommattu 29.7.2013, usko ja luotto on kova... :rolleyes:
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
En ole tätä seurannut viimeaikoina, onko peli Peli, vaiko joku skientologiaan verrattava scämmi mitä epäilen sen olevan? Paljonko ne ovat rahaa saaneet yms? Ja miksi saisivat pelistä yhtään sen paremman, vaikka saisivat kymmenen miljardia, jos tekijöiden kompetanssi ei riitä?
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
En ole tätä seurannut viimeaikoina, onko peli Peli, vaiko joku skientologiaan verrattava scämmi mitä epäilen sen olevan? Paljonko ne ovat rahaa saaneet yms? Ja miksi saisivat pelistä yhtään sen paremman, vaikka saisivat kymmenen miljardia, jos tekijöiden kompetanssi ei riitä?
Tuo on kyllä aika köyhää ... kun just edellisenä viikonloppunan oli Free Fly pelissä joten pääsit itse pelaamaan ja näkemään että ei se ole mikään scämmi ja näit myös en että ei se kompetenssikaan mikään kehno ole ... se Star Citizen (MMO) ei vain ole valmis vielä pariin vuoteen.

Squadron 42 pelin valmiusasteesta nähdään varmaan jotain tuon tulevan Citizenconin aikana,
mm tämän takia CIG teki typerän vedon antaessan ymmärtää että Citizencon streami on maksullinen
mitä järkeä on antaa ymmärtää että tulevan pelin puffin katsominen maksaa.

Ok ne yliarvio täysin Citizenconin kävijämäärään (2500 paikkaa keskiviikon conissa)
mutta ei sen lisäksi kannata ampua itseään jalkaan antamalla ymmärtää että streami on täysin maksullinen
(sillä maksullisella streamilla voi peittää osan conin kuluista mutta sen aiheuttama pitkäaikainen vahinko on paljon suurempi).

...
Henkilökohtaisesti olen miettinyt joukkorahoittajana ei-joukkorahoittajien tai suuren yleisön asemaa sen kysymyksen ympäriltä, että kenen vuoksi tai kenelle Star Citizeniä ja Squadron 42:ta rahoitetaan.
Taitaa valtaosa (ainakin vanhemmista) bäkkeristä ola nykyään silläkannalla että ne odottavat niitä pelejä itselleen eivätkä juuri välitä mitä ulkopuolella meuhkataan (ne ulkopuoliset näkee sitten kun pelit on valmiina).

Tosin se vähän kyrsii kun on nettimedioita jotka tekee rahaa sillä että julkaisevat mitätahansa negatiivista Star Citizenistä vaikka tietävät varsin hyvin että ne negatiiviset jutut ei todellisuudessa pidä paikkaansa (niillä medioila on ollut suora pääsy CIG:n studioille joten tietävät että se mitä julkaisevat ei pidä paikkaansa).

Suhteutettuna sen hetkiseen tilanteeseen Cryenginen valinta pelimoottoriksi (Unreal Engine 4 ei ollut edes ulkona vielä) ei välttämättä vuonna 2013 ollut perusteltu geo- ja työvoimapoliittisesti vaikka komea traileri ja demo joukkorahoitukselle syntyi Crytekin työntekijöiden avustuksella. Star Citizenin alkudemoa ja ideaa yritettiinkin alunperin pitchata Electronic Artsille Wing Commander -reboottina, minkä epäonnistuttua turvauduttiin joukkorahoitukseen.
Tuo
Miksi alunperin Star Citizen ja Cryengine

Liittyy tähän eli Cryenginessä on todellakin ollut jo silloin tuki 8 threadille sitä ei vain oltu hyödynnety missään pelissä.

Star Citizen:kään ei ole alunperin hyödyntänyt niitä mutta sen rakenne on muutettu niin että nyt se hyödyntää niitä ja sen tuoma etu realisoituu kunnola käytännössä pelaajille sitten kun 3.4 tulee ulos
(mikäli siinä on mukana ne uudet ydintekniikaosat jotka siinä on tarkoitus olla aikataulunmukaan).

Eli Cryenginessä oli jo silloin periaateessa kaikki se minkätakia monet nykyään vaatii että SC:n pitäisi käyttää Unreal 4 Enginenä
(jota ei silloin ollut ja jota ei myöskään olisi edullisesti saanut käytöön
(tosin Crytech koittaa muuttaa tuon Cryengine lisenssin edullisutta nyt jälkikäteen sillä oikeusjutulla)).

Siitä olen samaa mieltä että Crytech:in talousvaikeudet ja sen seurauksena tapahtunut työntekijöiden siirtyminen CIG leipiin oli näin jälkikäteenkatsoen melkolailla välttämätön SC PU puolen valmistumisen kannalta SQ42:n CIG olisi saanut varmaankin tehtyä vapailta markkinoilta saaavissa olevan osaamisen turvin (tosin ei sentasoisena kun se nyt tulee olemaan) mutta tämä nykyinen PU on ydinosiltaan hyvinpaljon riipuvainen Crytechiltä tulleiden osaamisesta.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Kokeilin juuri jo kolmatta eri 3.x.x versiota, eli nykyistä 3.2.2 versiota. En pääse edelleenkään 325a:n sisään, koska ainoa mitä voi tehdä, on avata ja sulkea ovi. Rappuja ei ole voinut pudotaa aikoihin, enkä ole päässyt hyppimälläkään sisään. Kaupasta ei löytynyt ostettavaksi jetpackiä tai rappusia, millä pääsisin sisään. Ehkä pitää ostaa joku niistä kulkuneuvoista ja koittaa kivuta niiden avulla.

Kirjauduin kuitenkin RSI:n sivuille ja ostin muutaman virtuaali CitizenCon lipun, sekä tukun kaiken maailman subeja. Voi sitten ensimmäisten joukossa lueskella uusista aluksista, ja jaksaa sitten taas odotella pari vuotta alphan kanssa. Ehkä lisärahalla saadaan nuo aluksen raput lopulta korjattua. Arbiter hommattu 29.7.2013, usko ja luotto on kova... :rolleyes:
Siis 325a:lla ei tule sitä "inner voice" valikoa?

Kun painat F näppäintä silloin kun aluksen ovi tai tikkaat (mielummin ovi) on korostetu oranssiksi (siis ei keltainen vaan oranssi) aukeaa se "inner voice" valikko.

Jos ei hiirellä valitse siitä valikosta alukseen nousemista tapahtuu se mikä sattuu olemaan sen hiirenkohdistimen alla ja sulla se sattuu olemana oven aukaisu.

Jokatapauksessa sinun pitäisi pästää lentämään sillä aluksellasi Arena Commanderissa (täysin riippumatta tikas ongelmista) koska AC peli alkaa niin että olet jo aluksesi sisällä pilotin paikalla (ts aluksen ei tarvi nousta olenkaan).
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Etusivu uusiksi! Chris Roberts on päivittänyt viestiään!

CitizenCon Streaming - Star Citizen Spectrum

Kansalaiset voivat seurata molempien tapahtumapaikkojen striimejä eli eri paneeleita sittenkin ilmaiseksi. Sisällöntuottajilla on myös lupa jälleenstriimata omilla kanavillaan.
"
Christopher Roberts @croberts68

CitizenCon Streaming

Yesterday at 9:50 am

UPDATE:

After sleeping on this, I am going to chalk this one up to experience.

We're going to cut back on the live-streaming crew / costs but have both stages streamed for anyone with a Star Citizen user account.

Star Citizen Content Creators are welcome to rebroadcast our stream live.

...
"

Senverran kova paskamyrsky Spectrumsisa että CIG näki järjenvalon.

Valitettavasti vahinko on jo tapahtunut kun jokaikinen media on uutisoinut että Citizencon streami on maksullinen.

"After sleeping on this, I am going to chalk this one up to experience."

Pikemminkin vakava aivopieru johon ei olisi ollut varaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 391
Siis 325a:lla ei tule sitä "inner voice" valikoa?

Kun painat F näppäintä silloin kun aluksen ovi tai tikkaat (mielummin ovi) on korostetu oranssiksi (siis ei keltainen vaan oranssi) aukeaa se "inner voice" valikko.

Jos ei hiirellä valitse siitä valikosta alukseen nousemista tapahtuu se mikä sattuu olemaan sen hiirenkohdistimen alla ja sulla se sattuu olemana oven aukaisu.

Jokatapauksessa sinun pitäisi pästää lentämään sillä aluksellasi Arena Commanderissa (täysin riippumatta tikas ongelmista) koska AC peli alkaa niin että olet jo aluksesi sisällä pilotin paikalla (ts aluksen ei tarvi nousta olenkaan).
F painamalla korostuu vain pyöreä ovenkahva ja tilanteesta riippuen vieressä teksti Open / Close door. Oven saa auki/kiinni molemmilla puolilla. Tiedän mitä oranssilla/keltaisella korostuksella tarkoitetaan, mutta tikkaiden luukun kohdalle ei tule missään vaiheessa tätä saati mitään tekstejä. Vaikka suhaa ympäri alusta ovien ollessa kiinni taikka auki, mitään muita korostuvia kohtia ei löydy. USER kansio tuhottu, mutta eipä siellä mitään omia asetuksia ollutkaan.

AC:ssa pääsee varmasti lehtämään, koska se alkaa suoraa aluksen sisältä. Mutta se nyt ei olekaan tämän ongelman ydin. Positiivisena puolena voisi kuitenkin sanoa, että ainakin hangar latautuu nykyään nopeasti ja siellä voi pitää karkit tapissa 1440p ja silti FPS on +60-80.

EDIT:
Koitin juuri pitkästä aikaa ihmetellä Crusaderia. 20 CTD:a riittii vakuuttamaan, että ei kannata enää. Alkuun user.cfg aika tapissa ja lopulta siellä ei ollut mitään muuta kuin "r_DisplayInfo = 3" ja pelin sisältä LOW ja 1080. Ihan ensimmäisellä kerralla pääsi petiin saakka ja H painamalla kaatui. Pari kertaa pääsi petiin ja kaatui siihen. Lopulta kaatui hetken lataamisen jälkeen eikä lataillut enää edes punkkaan saakka. "r_DisplayInfo = 3" näyttäisi muistin menevän punaiselle ~8000 (13000).

EDIT2:
Ja kaksi viimeistä kertaa kaatoivat koko koneen. LOW, 1080 ja windowed päästi taas petiin ja painamaan H ja siihen kaatui. Versioiden kasvaessa tämä on toiminut aina vain kehnommin. Crusaden launchissa peli sentää vielä toimi ja pääsi pihallekin. Noh jäädään odottelemaan josko alusten suunnittelulta jäisi aikaa muuhunkin...

EDIT3:
Kaippa tämä joku 3.2.2 version muistiongelma sitten on. "r_DisplayInfo = 3" näyttäisi muistin menevän punaiselle ~8000 (16000) ja siihen kaatuu. Mitään tietämätön yhdistää tuon (16000) 16 GB:n RAMia, mitä koneesta löytyy. Pagefile on kiinteä 4GB SSD:llä. Luulisi kuitenkin 16 GB + 4GB riittävän.
 
Minä olen käyttänyt tahallaan varsin lowspeck konetta 3570K, GTX670 2Gt, 16Gt muistia (ja tahallaan jänntänyt muita ohjelmia käyntiin niin että muistista on vapaana alle 8Gt) ja pelkkä kovalevy niin minula ei koskaan ole olut mitään vastaavai aikeuksia kuin sinulla.

Tietenkin on se että käyttisasennus ja SCasennus on oleet toistensa päälle päivityksiaä jo ajalta Win8.1 ja SC ajalta ennen 2.0 versiota eli se voi vaikutta kun mun koneessa voi ola asennettuna jotain selaista softatukea tastalla jota sinun puhtaassa asennuksesa ei ole.

Jokatapauksessa minun tiedonmukaan 3.2.2 versiossa ei pitäisi olla mitään noin vakavia muistivuotoja jäljellä (3.0 versiossa oli) kuin sinä kuvaat niin että jotain siinä sinun SC asennuksessa toimii poikkeuksellisella tavalla väärin.

Minulla ei myöskän ole helpoa pääsyä 325 versiooon Originista (vain 300i on helpon ottaa käytöön) joten en itse pöäse kokeilemana onko kysesisessä mallissa jotain selalista vikaa jotai ei tuossa peru 300 mallisa ei ole.

"F painamalla korostuu vain pyöreä ovenkahva ja tilanteesta riippuen vieressä teksti Open / Close door."

Jos muistan oikein 300 versiossa korostuu tähtäyksestä riipuen joko se koko lokinsiipiovi tai tikaiden esilletuloaukko sen lokinsiipioven alapuolela jos tähtää tuohon tikkaiden ulostuloaukoon sen kautta ei saa vaihtoehtoja alukseen astumiseksi vaan ne saa vain sen lokisiipioven kautta.

"
EDIT3:
Kaippa tämä joku 3.2.2 version muistiongelma sitten on. "r_DisplayInfo = 3" näyttäisi muistin menevän punaiselle ~8000 (16000) ja siihen kaatuu. Mitään tietämätön yhdistää tuon (16000) 16 GB:n RAMia, mitä koneesta löytyy. Pagefile on kiinteä 4GB SSD:llä. Luulisi kuitenkin 16 GB + 4GB riittävän.
"

Mulla on tuosta muistivuotavasta 3.0 versiosta alkaen ollut 16Gt muistia ja 64Gt Pagefile eli yhteensä n. 80Gt.

Minusta on erittäin todennäköistä että tuo 4Gt Pagefile ei riitä ainakan sillä 1080 tarkuudella.

Kokeile 1600:900 ja Low tarkkuutta (tuon tarkuuden alle ei juuri kannata mennä kun yksityistkohtien luettavuus menee surkeaksi) tuollatavoin näyttöpuoli varaa keskusmuistia käsitääkseni n. 2Gt tai alle kun sillä 1080 tarkuudella se vaati jotain 4Gt (3.2.2 versio toimi vielä siten että se lataa pelin latautuessa kaikki assetit musitiin jos olen ymmärtänyt oikein).

"... päästi taas petiin ja painamaan H ja siihen kaatui. ..."

Itse olen yhdistäyt tuon kaatumisongelman siihen että jos pelin latautuminen ja siten käynnistyminen on liian hidas ehtii se Olisarin asema liikua kiertoradallaan Crusaderin ympäri sen verran että pelihahmosi initialisoituu osittain sängyn pinnan alapuolelle (koordinaatit joihin hahmo synkataan eivät ole ajantasalla sen toteutuneen Olisarin aseman kanssa) ja on siten jumissa tuohon on itselläni auttanut joskus se että spammaan eteenpäinliikkumista ja/tai H näppäintä pelinkäynnsitymisen aikana.

Jos ehdin nniinujpgreidan jonki aluksesi tuoksi Origin 300i versioks tänä viikonlopun aikana ja otan kuvakaapauksia siitä mitä vaihtoehtija sillä F valikola on.

Ai niin oletko kokeillut pästä siihen Origin 325 alukseesi hangarissasi vai Olisarissa kun hangarissa on monilla aluksilla toiminta puuteitta (esim. Freelancerin sivuovi ei yleensä toimi hangarissa vaan vain se takarampi toimii suht luotettavasti).

Issuen Counsilissa on pari raporttia liityen Origin 300 sarjan ovi ongelmiin

Issue Council

Issue Council

Origin 300 sarja on SC:n vanhimpia aluksia joten siinä on paljon vahaa legacy koodia joka on vain häkätty toimimaan uusien Itemport 2.0 ominaisuuksian kanssa koko 300 sarja menee uusiksi lähitylevaisuudessa jollon sen koko koodipohja uusiutuu ajantasalle.

DjEmD4Q.jpg

Tuo ei ole viimeisin versio mutta olennaista on se että esim. alukseen sisäänkulku tulee muutumaan paljon (ei enää tikaita).

300sserie.JPG

Tämän hetkisen aikataulunmukaan uudet 300 versiot tulee tämän vuoden lopussa.

Koitin katsoa että olisiko tuon ongelman voinut kiertää väliaikaisesti upgreidaamala tuon 325 mallin joksikin muuksi alukseksi (sen upgreidauksen voi perua) mutta siihen ei ole kohtuu halpaa upgreidaus kohdetta (hyppy on pienimmilään Gladiukseen n. 20€ ja se on kohtuuton varsinkin kun ei ole varmuutta että peli pelaisin sinun koneessa yhtään sen paremmin).

Ai niin sun spekseissä mainitaan prosessorin ylikellotus SC on hyvinherrkkä ylikellotus epävakaudella (herkempi kuin yleiset testit) ehkä siksi kun SC käytää useita threadeja ja ne on vielä osittain aika kriiitisiä toisiinsa nähden 3.2.2 versiossa (hack joka poistuu 3.3 versiossa) ts oletko kokeillu ajaa prosessoria vakiokelloilla SC:n kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Tonni ku on sisässä niin näkee kaiken.
Mikä on todella typerää kun Citizenconin suurinmerkitys on toimia markkinointina pelille eikä sitä peliä tarvi markkinoida niille joilla on jo tonni sisässä.

Eli markkinointi jonka katsomisesta markkinoinnin kohteet joutuu maksamaan on jo alunperin tolkuttomaan idiootimainen idea.

Koko Subbaamisen idea on osaltaan markkinoinnin maksaminen niin näin Subina tuo ottaa tosissaan päähän että CR ryssi Citizencon 2018 markkinoinnin niin totaalisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Mikä on todella typerää kun Citizenconin suurinmerkitys on toimia markkinointina pelille eikä sitä peliä tarvi markkinoida niille joilla on jo tonni sisässä.

Eli markkinointi jonka katsomisesta markkinoinnin kohteet joutuu maksamaan on jo alunperin tolkuttomaan idiootimaine idea.

Koko Subbaamisen idea on osaltaan markkinoinnin maksaminen niin näin Subina tuo ottaa tosissaan päähän että CR ryssi Citizencon 2018 markkinoinnin niin totaalisesti.
Itse ainakin äänestän jaloillani, eli katson lähetyksen käsilläni.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Tuossa 10.10. Citizenconissa tulee olemaan sitten kaksi rinnakkaista live lähetystä

CitConSced.JPG

Kellonajat on CST aikoja
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Tuohon olleeseen Free Fly:hyn liityen on Star Citizen peruspelipaketit

Game Packages - Mustang Alpha Starter Pack 3.2 FreeFly

Game Packages - Aurora MR Starter Pack 3.2 FreeFly

hiukan alennetulla hinnalla (- 11,29 €) myynnissä tällähetkellä.

€39.49 EUR €50.78 EUR Save €11.29 EUR
Niin että jos olit jo päätänyt hankkia tämän pelin jossainvaiheessa niin juuri nyt sen saa hiukan halvemmalla.

Mutta jos et ole jo etukäten päättänyt hankkia peliä ei sitä näin pienen alennuksen takia kannata rynnätä hankkimaan.

Huom! nämä alennuspaketit sisältää vain Star Citizen pelin ts ne ei sisällä Squadron 42 yksinpeliä.

PS Olin unohtanut mainita tästä alesta mutta kun TheYamiks mainitsi tämän SC alen Elite Dangerous Gnossis Jump Live lähetyksessään muistin että en ollut maininut tätä alea tässä ketjussa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.05.2017
Viestejä
123
Reverse the Verse LIVE - Roberts Space Industries | Follow the development of Star Citizen and Squadron 42 Eli RTV siitä kuulluisasta OCS:stä

Siinä ihan mielenkiintoinen pätkä jos jaksaa katsoa.

Pari pointtia rivien välistä:

- ocs vähentää merkittävästi muistin käyttöä.
- BG parantaa suorituskykyä kun pelataan erilaisilla laitteistoilla, mutta torha odotta mitään WOW effektiä. Tässä se lähinä että vaikka ocs ja bg parantaa suorittuskyä niin myös mailman koko kasvaa huomattavasti (tai no planeetta ja neljä kuuta plus x määrä rest stoppeja). Siis enemmän objecteja ja enytyjä kuitenkin käsiteltäväksi.
- ocs tulee vain clientin puolelle myöhemmin myös serveri puolelle mutta siihen ei ole olemassa vielä tecnologiaa.

Tosin toi game programmer puuhuu sen verta epäselvästi että ite en ainakaan saanu ihan kaikesta selvää. Q/A lausunto oli periaatteessa. Pyörii tosi smootisti crusader ja muttenkin mutta kun saavit lorvilleen tulee fps droppi jolloinka se ladataan muistiin ja crusader poistuu muistista. mutta sen jälkeen lorville toimii smootisti.
 
Juu OCS:n merkittävin etu on se että se vähentää merkittävästi CPU:n työmäärää ja muistinkäyttöä, CPU on se mikä on ollut kovimmassa rasituksessa SC:tä pelatessa ja toinen on tietenkin se että tämä toivottavasti pienentää merkittävästi virtuaalimuistiin osuvia hittejä.

Jos ymmärtsin oikein niin tästä BG + OCS yhdistelmästä puuttuu vielä hyvä ennakointikylky ts se reagoi lähinnä siihen mitä pelaaja on jo tekemässä (esim. kun käynnistät QT lennon kohteeseen niin vasta sen jälkeen tämä BG+OCS alkaa ladata niitä assetteja jotka tarvii QT lennon loppupäässä) eli se ei yritä ennakoida sitä mitä pelaaja saattaa tehdä seuraavaksi eli se ei voi hyödyntää "rauhallisempaa aikaa" ennakoivaan assettien lataukseen.

Eli tuossa on vielä yksi juttu joka saatetaan kehittää tulevaisuudessa.

"Tosin toi game programmer puuhuu sen verta epäselvästi että ite en ainakaan saanu ihan kaikesta selvää. Q/A lausunto oli periaatteessa. Pyörii tosi smootisti crusader ja muttenkin mutta kun saavit lorvilleen tulee fps droppi jolloinka se ladataan muistiin ja crusader poistuu muistista. mutta sen jälkeen lorville toimii smootisti."

Tuo lausunto koski tällähetkellä käytössä olevaa Dev kehitysversiota jossa BG on täysin käytössä mutta se OCS on keskeneräinen ts sen Hurston/Lorvillen kaikkien asettien lataus laukeaa kerralla QT:n yhteydessä eikä smootisti järkevästi jaksotettuna (kaikenhan ei tarvi olla valmiina jo siiinävaiheessa kun QT lento loppuu).

Eli sitten kun BG ja OCS on täysin pelissä ne todennäköisesti keskittyy sen säätämiseen miten eri jutut on jaettu eri Object Containereihin ja miten niiden lataaminen tahditetaan ja missävaiheesa niitä tiputetaan pois muistista (tällähetkellähän nuo container jaot on jouduttu tekemää teoreetisen veikkauksen pohjalta ilman käytännön näyttöä siitä mikä on optimaalinen toteutus).

Itse veikkaan että ennen kuin peli on julkaisuversiossa ne joutuu vielä kehittämään jonkunlaisen ennakoivan systeemin joka veikkaa etukäteen sitä mitä kannattaisi ladata muistiin odottaman käyttötarvetta
(esim. Olisariin herätessä vois veikata sen perusteella mitä aluksia Olisarissa olevat pelihahmot omistaa ja ladata ne kaikki mahdollisuudet muistiin vaikka kaikkia niitä aluksia ei olisi Olisarin lähiavaruudessa/padeilla käytössä just nyt tällainen veikkaus estäisi esim. Reclaimer spawnstallin).

Perustelen tämän ennakoivan latauksen tarvetta noilla suurilla/monimutkaisilla planeetoilla joissa on paljon yksilöllisiä assetteja esim. Terra ja Maa tulee olemaan tällaisia niiden asseteja ei voi ladata kerralla muistiin vaan tarvii pystyä ennakoivasti päättämään mitä tarvii ja mitä ei tarvi lähitulevaisuudessa.

Arcorp ei ole tällainen kun vaikka sen pinnan tulee käytännössä melkolailla peittämään yksi suuri kaupunki niin sen kaupungin muodostaa kumminkin vain rajallinen määrä asseteja joita käytetään fiksusti yhdistelemällä eri yhdistelmiksi, tämä ei toimisi Maassa kun kukaan ei odota että Maan rakennuskanta olisi mitenkään yhtenäinen toisin kuin Arcorp jonka omistaa yksi Megacorporaatio jolloin yhtenäinen rakennuskanta on looginen lopputulos myös Terra on loressa kuvattu monipuoliseksi ja isoksi planeetaksi rakennuskantansa puolesta ja onhan siellä kilometrejä korkea Terra towerkin joten senkään asseetit ei taida mahtua kerralla muistiin.

Tähän BG/OCS hommaan liityy osittain myös se että joitain juttuja on siirrety pelaajan PC:ltä peli serverin tehtäväksi tällainen on esimirkiksi tutkan toiminta aikaisemmin se oli sinun PC:llä oleva pelisi joka teki tutka skannauksen mutta nyt se sinunpeli pyytää serveriltä tutka skanauksen kosa sinun pelisi ei enää tiedä mitä kaikkia objekteja on tutkasi kantaman sisällä (siis ennen kuin se on saanut skannaustuloksen serveriltä), sama tulee tapahtumaan ilmeisesti myös Star Marinen "äänitutkan" kohdalla.

Jatkossa CIG harkitsee sitä jos muitakin toimiontoja siirrettäisiin toimimaan peliserverillä pelaajan koneen sijasta (se tasoittaa eroja joita eri pelaajien PC:eiden tehoero aiheuttaa), itse en ehkä ole innostunut tästä trendistä koska se kasvattaa pelin ylläöpitokuluja (tarvitaan enempi serveritehoa) ja voi siten heikentää pelin pitkäikäisyyttä (mitä pienemmät ylläpitokulut sitä pienemmillä tuloilla peli pystytään pitäämään pystyssä ja se puolestaan paraantaan pelin pitkäikäisyyttä).
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Evocati Alpha 3.3 ensiviikolla

Poikkeuksellisesti tulee olemaan kaksi rinnakkaista Evocati PTU:ta toisessa on OCS käytössä ja toisessa ei
(näin saa suoraan dataan OCS:n hyödyistä ja bugeista jotka johtuu juuri siitä).

Kun katsoo Roadmappia niin on selvää että tämä Evocati on alkuvaiheessa juuri tuon BG/OCS homman testaamista
koska uudet pelisisällöt näyttäisi vielä olevan niin kesken
että ne ei voi tulla Evocati vaiheeseen vielä vähäänaikaan.

Star Citizen Roadmap - RSI - v1.1.2
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
3.3 versiosta on nyt ykis juttu siirretty 3.4 versioon

3-3-bump.JPG

Syynä ilmeisesti se että ne ei ehdi saada proseduraalisten kaupunkien tukea viilattua tarpeeksi nopeaksi,
ts sen Business Districtin latausviive on lian pitkä niin että sen streemaamminen ilman lataustökkäystä ei vielä onnistu.

Itse Lorvillen laskeutumisalue on 3.3 versiossa mutta siis sinne varsinaiseen kaupunkiin ei vielä pääse.

Tuo Lorville Business District on selvästi isompi kuin mitä mitkään senkaltaiset alueet pelissä on tähänmennessä olleet.

PS Freelancer MIS on tällähetkellä ostettavissa (se tulee peliin 3.4 versiossa).
 
Viimeksi muokattu:

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Esim captain_richard ( twitch) on niin feikki ja vammanen omissa streameissaan, anna olla kun sen tapaa ptu, niin alkaa aivan järkyttävä ulina siitä, miks nimenomaan häntä ei saisi tappaa, edes testi tarkoituksessa. Tulee litanniat siitä kuinka hän on auttanut sc eteenpäin ja hangaarissa on aluksia vaikka muille jakaa.

Tiedostavuus on tila jonka oppii esim. eve onlinesta. Näiden jenkkipellejen alukset ja ryhmä tullaan eliminoimaan.

Edit painoon pistin pilkun ptu ja niin sanan väliin
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Ihan kuin olisin kuullu tuon aiemminkin.. :vihellys:

Toivottavasti on sitten ainoa asia mikä siirretään..
Myös joitain uusia tehtävämuotoja on siirtynty 3.4 versioon (olikohan se palkkionmetsästykseen liityvää?).

Mutta mitään oleellista merkittävää ei ole siirtymässä eli

Hurstonin Lorville laskeutumisalue ja kaikki Hurstonin kuut on 3.3 versiossa.

Myös asteroidin mainaus on mukana ja siihen liityen alusten skannaus parannukset on mukana
(joitain sellisia skananusomianisuuksia jotka ei liityneet tuohon siirtyi).

Ja tietenkin BG ja OCS on täysin 3.3 versiossa (ilman niitä ei voisi olla kummoisisa laajennuksia 3.3 versiossa).

Lukuunottamatta Lorville Business District:iä kaikki nuo lykkäykset vaikuttaa sellaisilta
että ne voi periaateessa tulla jossain 3.2.x päivityksessä ennen 3.4 versiota
(aikaisemminkin on tullut lykättyjä yksityiskohtia jälkipäivityksinä).

Eli mainitsin tuon Lorville Business District:in juuri siksi kun se on sellainen iso siirtymä että se ei varmasti tule jälkikäteen päivityksenä jossain 3.2.x versiossa,
ja sen on ilmeisesti tarkoistus sisältää jonkintasoita ensimmäisenpersoonan pelisisältöä planeetan pinnalla ts se ei olisi vain kaupunkinäkymä jossa haahuilaan kaupasta toiseen.

Eli CIG on selvästi karsinut rönsyt niin että Devien työaika voidana keskittää niihin 3.3 ominaisuuksiin jotka välttämättä tarvii että 3.3 on järkevä kokonaisuus, toisalta tämä tarkoittaa myös sitä että CIG:ltä on selvsäti käymässä työtunnit vähiin ennen sitä 10.10. h-hetkeä jolloin 3.3:n kaikile avoimen PTU:n täytyy tullaa Liveen.

Kun katsoso tuota roadmappia
Star Citizen Roadmap - RSI - v1.1.2
niin ne jutut (kuten kuut) on valmiina joita on tehty aiemminkin eli se CIG kehittämä modulaarinen ja proseduraaline pelinkehityssysteemi näyttää toimivan koska samankaltaisen tekeminen on selvästi nopeampaa kuin mitä ensimmäisten versioiden tekeminen oli (esim. nuo Hurstonin kuut on oleet roadmapissa valmiina jo jonkinaikaa).

Elii ainakin minusta alkaa tuntua siltä että kun ne saa tämän ensimmäisen Stanton järjestelmän valmiiksi niin seuraaavt järjestelmät tämän jälkeen voi tosiaankin valmistua hurjasti nopeampaa, toisalta niiden täytyykin valmistua hurjasti nopeampaa että kokopeli valmistuu järjellisessä ajassa.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Henrikkiä on kiittäminen siitä, että object container streaming, Loreville ja Hurston siirtyvät ilmeisesti "3.3.5" pätchiin... näin Around the Versessä. Huomenna lisätietoja road mäpissä.
Tuo että OCS ei ole heti 3.3 Citizencon julkaisussa mukana aiheuttaa vähän pannukakku tunnelmat kun sen puutuminen aiheutaa myös sen että Hurston ei voi olla 3.3 Citizencon julkaisussa mukana.

Muuten kun tuo 3.3 tulee ilman OCS:ää ja siinä on siitähuolimatta mukana esim. se Hammerhead niin odotttavissa on se että koneen keskusmuitin/virtuaalimuistin kulutus kasvaa 3.2 versioon nähden ja lagi piikit Hammerheadin spawnatessa voi olla ihan turhankin selviä.

Citizenconissa varmaankin nähdään jokin demo jossa Hammerhead on päätähden roolissa saa nähdä onko se PU demo vai SQ42 demo, se aikaisemmin näytetty SQ42 demohan oli noin pelin puolivälistä niin uskoisin että tämänvuoden Citizencon on CIG odottamaan SQ42 julkaisuunnähden semmoisessa raossa että ne vois tehdä Citizenconiin jonkin SQ42 peli alkupäähän sijoittuvan demon.
 
Liittynyt
30.05.2017
Viestejä
123
Osivat siirtäneet ton 3.3.5 ocs päivityksen suoraan 3.4 . 3.3 pitäisi tulla 10.10 ja se on "tynkä"(no sisältää paljon uutta mutta kuitenkin ja oisi pitänyt olla valmis 30.9 ) päivitys. No jos 3.3.5 tulee vaikka marraskuun puolessa välissä(joo tekevät varmaan ark corpia sun muita samalla), niin niillä on puoltoista kuukautta saada aikaseksi 3.4. Joista noin 2 viikkoa on joulu lomia. Eli ei ollu tulossa. Tai jos on niin sekin riisuttuna. Julkasisivat vaan sen päivityksen 4 kertaa vuoteen ja ihan rohkeesti siirtäisivisät ominaisuuksia päivityksestä toiseen. Jos ei kerkee tekemään.Niin ei kerkee. Koska kuitenkin noita aluksia ja uusia aseita ja komponenteja ne kerkee kyllä tekemään kolmen kuukauden syklillä enemmän kun tarpeeksi. Ja se on ihan sama montako planettaa tai kuuta tai alusta on demossa jos niillä et mitään pysty tekemään. Tosin haluan sen FPS AI jos se antaisi demoon vähän puhtia.

edit: 2080ti tulee postissa. Kokeillaan saisko 3.3 enemmän FramesPerSecond kun tolla 760 3.2 joka on noin 24 ruutua järkyttävillä dropeilla.
 
3.4 tulee vuoden lopussa eli 3.4:ään siirto olisi todella iso lykkäys.

3.4:ään lykkäys tarkottaisi sitä että 3.4 kasvaisi todella massiiviseksi julkaisuksi kun se sisältäisi kaksi planeetaa sekä Hurston että Arcorp ja niiden kuut eli se olisi valtava buginmetsästyskasa.

Kun ottaa huomioon sen että se OCS toimii jo siitä toisessa Evocati PTU versiossa eli se on melkeinvalmis vain kaikkien bugien metsästys ja tappo on kesken niin
ei ole mitään järkisyytä lykätä sen julkaisua kolmenkuukaudenpäähän ja siten kasvattaa taas joulutauon edelle isoajulkaisua (joka oli aikaisemmin (2.0 ja 3.0) iso ongelma) aiheuttamaan sitä että devit jotuisi lomallaan valvomaan ja paikkaamaan peliä.

Tuo OCS on nyt kumminkin niin iso ja tärkeä ominaisuus koko PU peli julkaisun kannalta että siitä on hyvä saada kokemusta ennen ensivuotta niin että kun CIG ensivuodenalussa suunnittelee sen vuoden tekemisiä on tiedossa että toimiiko se OCS niin kuin on tarkoitus vai ei
(BG ja OCS on jo vuoden viipynyt niin ei sitä nyt ehdointahdoin kannata alkaa viivyttämään vielä toistavuotta ja siten lykkäämään koko PU pelin julkaisua vuodella eteenpäin).

Mitä tulee tuohon uusien alusten, aseiden, yms lisäämiseen ilman OCS:ää niin kuin sinä ehdotat niin se ei enää oikein ole mahdolista kun pelaajien koneista loppuu keskusmuisti kesken ilman sitä OCS:ää jos peliin lisätään mitään merkittävää tai jos lisätään vähemmän merkittävää paljon.

PS "edit: 2080ti tulee postissa. Kokeillaan saisko 3.3 enemmän FramesPerSecond kun tolla 760 3.2 joka on noin 24 ruutua järkyttävillä dropeilla."
Kun se OCS puuttuu niin FPS:n parantuminen täysinriipumatta siitä mikä GPU on käytössä (kun se GPU ei ole se pullonkaula) on hyvin epätodennäköistä, itse pelkään pikemminkin että koska 3.3 versioon tulee uuttasisältöä (ilman sitä OCS:ää) FPS dropit ja täydet pelin tökkäykset pikemminkin pahenee verrattuna 3.2.2 versioon.

PPS Nyt tosiaankin on ulkona 3.2.2 versio niin että on niitä päivityksiä tullut ennenkin isojen päivitysten välissä ja tälläkertaa on tosiaankin kaksi rinnakkaista PTU:ta juuri tuota 3.3.5 päivitystä varten.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Con42

----------------------------------------------------------------------

3.3.5 Roadmap julkaistu, kopioin tänne tärkeimmät (kaikki muu riippuu näiden valmistumisesta)

335-CoreTech-1.JPG
335-CoreTech-2.JPG
335-CoreTech-3.JPG

Semmoinen huomio että koska nuo on portattu suoraan CIG:n sisäisestä Jirasta ne on osittain päällekkäisiä koska eriosastot kuvaa samoja asioita eri nimillä jotka sopii paremmin heidän omaan näkövinkeliinsä.

Bäkkerit kun halusi nähdä sen CIG sisäisen aikataulun ja sen ne nyt nimenomaan näkee editoimattomana (ts potentiaalisia päälekkäisyyksiä ei ole poistettu).

Muuten 3.3 julkaisuversioon liityen, jos olen ymmärtänyt oikein siinä ei ole Cryastroa vaan sen tilalla siinä on Truckstop eli siinä on yksi isompi selvästi näkyvä muutos 3.2.2 versioon nähden (mutta on se siitähuolimatta vähän pannukaku Citizemcon julkaisuksi).

----------------------------------------------------------------------

CIG on päätynyt näillänäkymin seuraaavan tasoisiin skaalauksiin

tähtijärjestelmä 1:10
planeetat ja kuut 1:6
tähdet 1:1

joten esim. Merkurius SC mittakaavassa on varsinlähellä isoa Aurinkoa koska aurinkokunta on supistunut 1:10 suhteessa mutta Aurinko säilyttää täyden 1:1 kokonsa minkälisäksi sen Merkuriuksen koko on 1:6 todellisesta.

Tuolla että tähti on 1:1 mutta tähtijärjestelmä on 1:10 pyritään osittain siihen että tähtijärjestelmän tähti ei näyttäisi peltkältä tavalliselta tähdeltä tähtijärjestelmän uloimmilta planeetoilta katsottaessa ts se olisi helposti tunnistettavissa taivaan muiden tähtien joukosta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 248

Onpahan erikoinen ratkaisu.
 
-is2-

╭∩╮ʕ•ᴥ•ʔ╭∩╮
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
349
On jäänyt päähän että kuut olis 1/6, planeetat 1/4 ja etäisyydet 1/10. En vaan löydä enää mistä moinen on tarttunut.

Pitkästä aikaa tullut pelattua, oikeastaan ekaa kertaa 3.2 PTUn jälkeen ja tahkosin nyt noita Ruton tehtäviä kun menetin rahani rahtausbisneksessä. Kohtuullisen nopeasti noilla Ruton tappotehtävillä tienaa tällä hetkellä verrattuna muuhun. Cutlassilla menee 5-10min/tehtävä ja niitä tuntuu riittävän sen minkä jaksaa jauhaa.
 
Juu CIG:n eri henkilöt on luetelleet eri lukuja eri tilanteissa nuo

tähtijärjestelmä 1:10
planeetat ja kuut 1:6
tähdet 1:1

on ne jotka on viimeksi sanottu

Itse oli siinäluulossa että planeetat tulisi olemaan 10:1 ja kuut tuon 6:1 ts planeetat tulee olemaan isompia kuin luulin.

CIG on heitellyt eri mittasuhteita eri tilanteissa ja kokeilut niitä sisäisesti niin että ne voi vielä tämän Alphan kuluessa muutua uudelleen.

Onpahan erikoinen ratkaisu.
CIG selitti että pyrkivät noila mittasuhteila vähän samatyyliseen fiilikseen kuin on Scifi leffoisa (esim. Star Wars) ja Scifi sarjoisa (kuten Star Trek) joissa niissäkin käytetään vastaavia mittasuhteita eli pelissä ei varsianisesti pyritä RL realistiselta vaikuttavaan aurinkokuntaan vaan siihen perinteiseen Scifi aurinkokuntaa johon ihmiset on jo tottuneet.

Tuolle miksi tähden/auringon mittasuhde on 1:1 on myös yksi hyvä tekninen syy, se om se että SC:ssä sa järsestelmän keskustähti on todellakin kokojärjestelmän valonlähde jolloin on pelin valaistuksenkannalta parempi että se ei ole pieni pistemäinen erittäin kirkas lähde vaan laajempi lähde (juu ne on rakentaneet Cryenginen valaistusjärjestelmän uusiksi niin että se tukee tähdenpinnan kaltaista valonlähdettä pelkiien pistemäisten valonlähteiden sijasta).

Tosin asteroidi kentissä vähän huijatana valaistuksen suhteen kun muuten asteroideja ei näkisi varjonpuolelta katsoaessa ollenkan (ei ilmakehää sirottamasa vaalistusta).

PS On just vahvistettu että sekä 3.3 on Evcativaiheessa käytössä (siinä on enempi sisältöä kuin mitä kuvittelin esim. on useita Truck Stoppeja) ja sen lisäksi on toinen Evocati käytössä jossa on se OCS version (ts tuleva 3.3.5) käytössä.

Viikokirje Sneakpeak

PPS (2.10.) Viimekuun kertymä oli vain n. 1,3m$ joka taitaa olla tämänvuoden alhaisin mutta siltikin taitaa olla korkampi kuin aikaisempia vuosiana on ollut just ennen Citizenconia (kaikki odottaa että mitä tulee myyntiin Citizenconin aikana), viimekuun kuukausiraportti tulee 4. päivä torstaina.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Tuli ptu 3.3 mut ei jaks enää latailla.
Juu ja näyttäis RSI:n sivu olevan just nyt kyykyssä, josko tuo 3.3 olisi bäkkerien mielestä sen verran isompi päivitys että kaikki yrittää tunkea sivulle yhtäaikaa.

Edit lisäys:

Sai käynnistettyä tuon "RSI-Setup-1.0.0-ptu.33.exe" latauksen mutta eihän sekään lataus etenee tavuakaan :(

Edit lisäys2:

Tämä menee oudoksi en pääse
robertsspaceindustries.com
sivulle Soneran Kaapelimodeemi liitymän kautta
mutta Soneran Mobiili liitymän kautta pääsee siihen osoitteeseen.

Onko mulla ongelmia päästä tuohon osoitteeseen tällähetkellä?

Mun kaapelimodemi liitymän reitityksessä oli joku ihme härö kaikki muut osoitteet toimi paitsi robertsspaceindustries.com (ei myöskään suora IP numero) eikä se korjautunut ennen kuin oli sammuttanut kaikki reittitimet ja tietokoneen yhtäaikaa, sinällään hyvin omituista kun DNS löysi tuon RSI:n IP ihan hyvin mutta pakettien reititys ei toiminut siitähuolimatta.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 067
Ilmeisesti saitte tuohon ei-OCS PTU:hun kutsut? Vai joko se OCS on kokonaan siirretty hamaan tulevaisuuteen, taas?
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Ilmeisesti saitte tuohon ei-OCS PTU:hun kutsut? Vai joko se OCS on kokonaan siirretty hamaan tulevaisuuteen, taas?
OCS PTU ei tule Evocatia laajemmalle se on normaali 3.3 PTU joka tulee asteittain kaikille.

Tarkemmin, se Evocatissa oleva OCS PTU on suurinpiirtein normaali 3.3 PTU + OCS ts sellaista ei tule ollenkaan liveen vaan liveen tulee sitten 3.3.5 josta varmaankin tulee ensin 3.3.5 PTU.

Edit lisäys:

Minä taisin ryssiä omen aikaisen PTU päääsyni sillä että muutin Sub tilaukseni tyypiä just pahaanaikaan.

Niin muuten PTU Setup tiedoston pystyy lataamaan vaikka ei ole vielä saanut sähköpostissa PTU kutsua (tarvii vain tietää latauspolku) ja sen voi myös asentaan ilman sitä kutsua, homma tökkää vasta siinävaiheessa kun pitäisi syöttää voimassaolava PTU tunnus ja salasana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.04.2018
Viestejä
156
Hitto kun SC sais Eliten ohjaustuntuman aluksiinsa. Nää alukset tuntuu täysin massattomilta ja esim lateraalithrusterit on mielestäni aivan liian voimakkaita.
Elitessä on semmoisen raskaan aluksen ajamisen meininkiä ja main thrustereita joutuukin käyttää juuri massan hitauden vuoksi.

Oon kompensoinut tätä säätämällä hiiren herkkyyttä pienemmälle x-akselin suhteen, mut se ei poista sitä tosiasiaa että kuka tahansa muu vihu voi leikkiä gimballed turretia vaan olemalla vaikka paikallaan dog fighteissa.

Tässä siis ns. flight assist off -meininki ei näyttele läheskään yhtä suurta roolia (mielestäni) kuin Elitessä, koska sitä ei yksinkertaisesti tarvitse?
Elitessä se on hengissä pysymisen ehto.

Ja tää "elitessä kaikki paremmin" vuodatus siksi etten jaksa enää pelata tippaakaan sitä, vaan haluun tästä uuden elitemäisen rakkaustarinan
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Hitto kun SC sais Eliten ohjaustuntuman aluksiinsa. Nää alukset tuntuu täysin massattomilta ja ...
Juu se oli aikoinaan ihan hyvälle mallille menossa mutta sitten ne sääti sen pilalla.

Nykyään ne on kasanneet ihan erillisen talonsisäisen tiimin tekeemää koko alusten liikehtimisene ja hallintaan liityvän systeemin enempi tai vähempi uudelleen (tämä työ ei näy vielä tällähetkellä pelattavassa versiossa eikä taida näkyavielä vähään aikaan).

Aikaisemminhan tilanne oli se että se oli talon ulkopuolinen asiantuntija joka oli tehnyt sen IFCS systeemin (joka on tosi hyvä jos sitä talon sisällä olisi käytetty oikein) mutta homma meni metsään siinävaiheessa kun alusten desingnerit (ts artistit joilla ei ole hajuakaa siitä mitä ne säätää) yritti pakotaa ne tekemänsä alikset käytt'ytymään haluamallaan tavalla ja käyttivät siihe vääriä keinoja.

Niin että juu alusten ohjaus ja alusten käyttäytymien on metsässä tällähetkellä mutta hyväasia on se että CIG on vihdoinkin alkanut korjata tätä hommaa oikealla tavalla ts ne on keränneet talonsisälle tiimin joka opettelee tekemään sen koko alus fysiikan oikein ja se on sen tiimit tehtävä säätää ne alukset toimimaan niin kuin on tarkoitus ei jonkin artistin.

PS Mitä tulee siihen miltä alukset ED:ssä tuntuu niin juu ne tntuu hyvin Elitemäisiltä ts ovat uskollisia esikuvalleen mutta ei se tarkoita sitä että niiden tuntuma vastaisi oikean avaruusaluksen tuntumaa ts tykkkään siitä miten ED alukset käyttäytyy ja miltä ne tuntuu ED:ssä mutta en halua että sitä käytettäisiin esimerkkinä SC alusten kehityksessä.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Miten sinä nyt vasta heräsit tuosta taivastekemaan kun onhan tuo paketti ollut jo jotain parikuukautta myynnissä (en muista tarkkaa aikaa).

Muuuten tuon saman Consierge vallin takana on muitakin paketteja
edullisin taisi olla jotain 1000-1500 € välillä
niin että jos on tullut laitettua peliin se yli tonni
niin kannataa katsoa josko jo sisällä olevan rahan/alukset melttaamalla
ja siitä saaduilla crediiteillä osataen saisi paremman kokoelman aluksia kuin mitä sinulla tällähetkellä jo on.

PS

PPS
"Kyllähän tästä pelistä on muodostunut yksi ison luokan vitsi normaalien pelaajien keskuudessa."
Jos tuolla viitataan lootboks arpapelejä rahalla pelaaviin konsolipelaajiin
(sehän on se suurin kasuuaali/normi pelaaja ryhmä nykyään)
niin mulle on se ja sama mikä heidän mielestään on vitsi ja mikä ei
(kun se tuntuu menevän heiltä itseltään täysin ohi että millaista vitsi oravanpyörää ravaavat).

-------------------------------------------------------------------------------------

Sinun ajatuksen juoksua en voi tajuta kun peli valmistuu jatkuvasti lisää ja siitä tulee säännöllisesti kouriintuntuvia todisteita kuten viimeksi Live 3.1.4, niin miten ihmeessä peli jota selvästi todistettavsti jatkuvasti kehitetään ja se todistettavasti jatkuvasti kehittyy voi muka olla täysi kusetus.

Tuosta valittaminen se vasta typerää on kun se on yksi niistä alkuperäisistä stretchgoaleista jotka oli mukana jo siinä alkuperäisessä RSI/Kickstarter kampanjassa joten jokaikisen Star Citizeniniin rahojaan pistäneen olisi jo heti vuodesta 2012 alkaen pitänyt tietää että se tulee osaksi peliä.

Niin että miten jokin vuonna 2012 tapahtunut on nyt yhtäkkiä jotenkin muutunut "projektia vedätetään väkisin tulevaisuuteen" tyyliseksi vedätykseksii ???

Niin kuin näkyy tuon goalin raja on ylittynty jo 2014 eli sen jälkeen CIG:n on ollut pakko se peliin laittaa koska ne lupasi tehdä sen tuo rajan ylityessä (muuten ne pettäisi tekemänsä sopimuksen).
Hauskaa lukea näiden "uskovaisten" selityksiä tämän pelin tiimoilta. Tämähän on jo ihan yleisesti todettu pyramidihuijjaukseen rinnastettavaksi tapaukseksi. Aina sama kaava selittelyllä; Live 3.1.4, joka oli pykällys mistä? Ei se peliltä näytä edelleenkään. Paha mennä sanomaan mutta siinä vaiheessa uskon tähän kun peli saa edes jotain lihaa luiden ympärille ja homma on sitä mitä on luvattu.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Juu se oli aikoinaan ihan hyvälle mallille menossa mutta sitten ne sääti sen pilalla.

Nykyään ne on kasanneet ihan erillisen talonsisäisen tiimin tekeemää koko alusten liikehtimisene ja hallintaan liityvän systeemin enempi tai vähempi uudelleen (tämä työ ei näy vielä tällähetkellä pelattavassa versiossa eikä taida näkyavielä vähään aikaan).

Aikaisemminhan tilanne oli se että se oli talon ulkopuolinen asiantuntija joka oli tehnyt sen IFCS systeemin (joka on tosi hyvä jos sitä talon sisällä olisi käytetty oikein) mutta homma meni metsään siinävaiheessa kun alusten desingnerit (ts artistit joilla ei ole hajuakaa siitä mitä ne säätää) yritti pakotaa ne tekemänsä alikset käytt'ytymään haluamallaan tavalla ja käyttivät siihe vääriä keinoja.

Niin että juu alusten ohjaus ja alusten käyttäytymien on metsässä tällähetkellä mutta hyväasia on se että CIG on vihdoinkin alkanut korjata tätä hommaa oikealla tavalla ts ne on keränneet talonsisälle tiimin joka opettelee tekemään sen koko alus fysiikan oikein ja se on sen tiimit tehtävä säätää ne alukset toimimaan niin kuin on tarkoitus ei jonkin artistin.

PS Mitä tulee siihen miltä alukset ED:ssä tuntuu niin juu ne tntuu hyvin Elitemäisiltä ts ovat uskollisia esikuvalleen mutta ei se tarkoita sitä että niiden tuntuma vastaisi oikean avaruusaluksen tuntumaa ts tykkkään siitä miten ED alukset käyttäytyy ja miltä ne tuntuu ED:ssä mutta en halua että sitä käytettäisiin esimerkkinä SC alusten kehityksessä.
Hitto ko saisivat tämä joskus valmiiksi...vitut noista alusten massoista ym. koska eihän tätä nyt Eliteen voi verrata koskaan koska Elite on peli tämä on tekninen demo ja kusetus. Peli jota alettiin tehdä 2012!!! Ja rahaa on lypsetty uskovaisilta jo niin hartaasti että maa polttelee Robertsin jalkojen alla;)
Nyt kun rahahanat ovat menneet kiinni niin luulempa että tästä tulee historian kallein demo;) Hieno konseptihan tämä olisi ollut mutta kun homma kusee totaalisesti ja minkäänlaisia projektinhallinta juttuja ei ole harrastettu niin homma on juurikin tämmöstä höpötystä. Nyt tulee Live 4.1.0 ja uskovaiset huokaavat "AAh" on se hieno...missä on peli? Vitut sitä ei edes ole...on vaan iso kasa kadonnutta rahaa...
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Hauskaa lukea näiden "uskovaisten" selityksiä tämän pelin tiimoilta. Tämähän on jo ihan yleisesti todettu pyramidihuijjaukseen rinnastettavaksi tapaukseksi. ...
Ja sinä edelleen jankutat tuollaisia idioottimaisia väitteitä kuten Pyramidihuijaus.

SC voisi tietenkin periaateessa ola jonkinlainen huijaus mutta

SC ei milläänilveellä pysty olemaan "pyramidihuijjaukseen rinnastettava"

Pyrämidihuijaus on ihan tietyllä tavalla tehtävä huijaus joten jonkin väittäminen siksi edellytää että se väittämisen kohde noudattaa kyseistä huijausmetodia.

Niin että ennenkuin kirjoitat uudelleen tänne yritä edes opetella kirjoitamaan huijaus ilman sitä sanaa pyramidi siinä edessä koska jos käyttäisit pelkästään sanaa huijaus voisi se kommentisi edes teoriassa pitää paikansa eikä vain olisi älyvapaan meuhkaajan sekoilua.

PS Sinällään kertoo jotain CIG:n/SC:n tämänhetkisestä tasosta kun sinunkin tarvi kaivaa tapaus niin kaukaan kuin 29.5. että löysit jotain josta kehtaa keuhkota.

Hitto ko saisivat tämä joskus valmiiksi...vitut noista alusten massoista ym. koska eihän tätä nyt Eliteen voi verrata koskaan koska Elite on peli tämä on tekninen demo ja kusetus. Peli jota alettiin tehdä 2012!!! Ja rahaa on lypsetty uskovaisilta jo niin hartaasti että maa polttelee Robertsin jalkojen alla;)
Nyt kun rahahanat ovat menneet kiinni niin luulempa että tästä tulee historian kallein demo;) Hieno konseptihan tämä olisi ollut mutta kun homma kusee totaalisesti ja minkäänlaisia projektinhallinta juttuja ei ole harrastettu niin homma on juurikin tämmöstä höpötystä. Nyt tulee Live 4.1.0 ja uskovaiset huokaavat "AAh" on se hieno...missä on peli? Vitut sitä ei edes ole...on vaan iso kasa kadonnutta rahaa...
Helpottiko.

Muuten sanoit tämän

"Nyt kun rahahanat ovat menneet kiinni niin luulempa että tästä tulee historian kallein demo;)"

5.10.

Tuo taitaa olla harvinaisen kehnosti ajoitettu ja siten keskivertoasikin typerämpi väite.

Jaa miksi no

Citizencon on 10.10. ts 5 päivän päästä.

Niin että katsotaan 5-10 päivän sisällä että kuinkapahasti ne "rahahanat ovat menneet kiinni".
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Alpha 3.3 tulee kaikille avoimeen PTU:hun 10.10. SISÄLTÄEN OCS:N :sparty:

Niin siis OCS ei ole mitään fyysisesti näkyvää (kuten Hurston) mutta se on hirveän tärkeä tekninen seikka koko pelin kehityksen varsinaisen edistymisen kannalta.
 
Jännä nähä muuttuuko pelimeininki. On ainaki selkeesti mihin verrata.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
kolminumeroinen fps :comp2::comp2::comp2: (some of them not all)
Sinällään sillä että joskus nousee niin korkealle ei juurikaan ole merkitystä kun se ongelma on keskiarvoisten ja minmii FPS:ien puolella, meinaan kun jo nykyiselllän se FPS on pystynyt olemaan yli 60 FPS joka on tämänkaltaisessa nettimononinpelissä ihan riittävä.

Meinaan kun nyt on uutta rautaa liikenteessä niin se yli 100FPS on voinut syntyä sellaisella CPU ja GPU raudalla jota ei ollut saatavissa aikaisemmin siksi en hirveästi laske sen varaan että oikeastihyvät (n. 60FPS) fpässät olisi yleisiä 3.3 julkaisuversion pelaajienjoukossa.

Ts ennakkoteidot lupaavia mutta saa nähdä mihin loppujenlopuksi päädytään.

Se on kumminkin varsin todennäköistä että 10.10. julkaistava kaikille avoin 3.3 PTU tulee olemaan sitä varsin bugisena julkaistavaa PTU versiota (niillä ei vain ole aikaa siiivota bugeja tästä OCS haarasta kun tähänmennessä ne panosti enemän siihen ei OCS haaran julkaisuun).

Kävi sitten niin että CIG säikähti että OCS julkaisusta 3.3 versiosa olisi tullut Intel 10nm tason katastrofi (ts 3.3 julkaisu olisi lipsunut ensivuodelle tai pisempään) niin että meni pupupöksyyn ja tehtiin turhaan ei OCS 3.3 versiota vain varmuudenvuoksi :D
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979

WonderShare

Kahvimu Selänne
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
233
Meinaavatko jotenkin integroida tuon oman striimaus jutun osaksi peliä vai miksi moinen?
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Meinaavatko jotenkin integroida tuon oman striimaus jutun osaksi peliä vai miksi moinen?
Vaikka tuo on RSI:n inhouse livefeed se ei taida olla CIG:n itse kehittämä vaan se taitaa tulla palveluna siltä streemausfirmalta jolta ne on ostaneet koko Citizenco2018 sreemaus toteutuksen.

Eli tällä 2018 Citizencon streemillä ja tulevilla pelinsisäisillä videostreemeillä ei vältämättä ole mitään suoraa syy seuraus yhteyttä.

Sinällän sitten joskus valmiissa pelissä tulee olemaan pelinsisäisia videosreemejä, onhan pelissä selllainen alus kuin Reliant Mako joka on nimenomaan tarkoitettu pelin sisäisten videostreemejen kuvaamiseen ja lähettämiseen.

Konseptikuva Reliant Makon videotyöpisteestä

Tämänhetkisen aikataulunmukaan Relian Mako tulisi peliin 3.5 versioaas Q1 2019 mutta veikkaan että tuo pelin sisäinen videostreemaus ei tule vielä silloin.

Makosta voi varmaankin tehdä silloin FOIP lähetyksiä mutta se ei ole sama-asia kuin todellinen videostreemaus.

FOIP streemaan äänidatan (ts puhe yms) mutta kasvojenilmeistä se keräää vain tunnistusdatan jonka se lähettää sen vastaanottajan pelille joka sitten koostaa "videon" lähettäjän pelihahmon ja kasvonilme datan perusteella ts missäänvaidessa ei lähetetä liikuvaa kuvaa netinyli.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.04.2018
Viestejä
156
Niin oliko näin että 3.3 ei tuu mitään muita uusia paikkoja ku ne rekkapysäkit?
Roadmappia ku katsoo ni siellä ei ainakaan eilen ollu vielä OCS:kään 3.3 kohdalla. Muistaakseni 3.3 piti tulla melkoisen paljon uusia paikkoja jo koluttavaksi?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 192
Niin että katsotaan 5-10 päivän sisällä että kuinkapahasti ne "rahahanat ovat menneet kiinni".
kyllä se perälauta sieltä lähestyy. 500 hengen tiimillä pelkät välilliset ja välittömät henkilöstökustannukset ovat vähintään 5M€/kk ja eiköhän sitä rahaa pala pelinteossa vähän muuhunkin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 771
Uusin jäsen
jeppemiess

Hinta.fi

Ylös Bottom