• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Suomen oikeusjärjestelmän järjettömyys

Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Eiköhän suurin osa murhista/tapoista/vakavista pahoinpitelyistä ole ihan samankaltaistensa kesken. Penttilät on poikkeus, ja iso % kaikesta väkivallasta on elämänkallujen keskeistä välienselvittelyä. Olisi mielenkiintoista jos olisi joku tilasto, jossa näkisi että kuinka suuri prosentti törkeistä väkivaltarikoksista kohdistuu ennalta tuntemattomaan ihmiseen, joka ei ole humalassa (humalassa siksi, että kännisten baaritappeluita en halua mukaan koska ovat uhrin toimien osin vältettävissä olevia).
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Mutta Suomen järjettömään oikeuslaitokseen viitaten pistän likoon viisi tykkäystä jotta kaveri murhaa seuraavan kerran taas viiden vuoden sisällä päästyään vapaaksi mistä tahansa laitoksesta.
Arvaisin samaa. Sen verran nuorena on jo listalla kovempia juttuja (ja varmaan on muutenkin sekoillut kuin nämä kaksi tappoa joista on otsikoissa) että eiköhän tästä kaverista vielä kuulla - kunhan seuraavan kerran linnasta pääsee pois.
 
Juzze

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
08.08.2018
Viestejä
82
Ei se ole sanottu, että Penttiläkään saa elinkautista. Väittää nyt, että uhrin kirkuminen jo ulko-ovella aiheutti pakkoreaktion ja paniikinomaisen tarpeen kuristaa. Teko ei olisi ollut suunniteltu.

Hyvällä tuurilla napsahtaa hovista 10 vuotta päivästä päivään, jolloin vapautuessaan ehtisi niittaamaan vielä ainakin yhden. Kovaa tahtia kyllä kaveri pitänyt. Ahkera ”mies”.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Katsoin yleltä tuota Mansonin tappajaporukkaan kuuluneesta naisesta tehtyä ohjelmaa. Toi jenkkien systeemi, missä jonkun lautakunnan edessä pyydetään ehdonalaiseen pääsyä tai vapautumista on kyllä todella hyvä. Siinä uhrin omainenkin pääsee ääneen ja voi kertoa mielipiteensä. Ja siellä ei uhrin omaisia nöyryytetä kuin Suomessa, vaan niiden mielipidekin merkkaa jotain.

Henkiläkohtainen mielipiteeni on, että mitä tuollainen nainen vapaudessa tekisi? Nuoruus meni huumeissa ja sekoillessa, koko aikuisuus vankilassa. Eihän tuollainen edes osaa elää missään muualla kuin laitoksessa ja hyvittäköön sitten tekonsa niissä tukiryhmissä pyöriessään ja uskotellassa itselleen ettei itsessä ollut mitään vikaa, vaan tuli vaan ajautuneeksi tuollaiseen tilanteeseen.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Jatketaanpa täällä EUn eroamisessa ollutta keskustelua siitä, että KKO:n tuomioiden perustelut tai vapautukset ovat Suomessa ihan päin persettä.
Virolainen: 798. KKO 2012:82: Venäläistä rulettia ei pidetty tapon yrityksenä

Eli ei ole tapon yritys, kun pelaa venäläistä rulettia pyöräyttäen patruunarullaa ja laukaisten aseen. Kaksi kertaa. Kuinkakohan monta kertaa olisi pitänyt yrittää, että olisi voinut pitää asiaa todennäköisenä. Ja jos se olisi lauennut, niin ihan vahinkona ja kuolemantuottamuksenako se olisi tuomittu?

Taas sellaista matskua, että ihmetyttää mitkä aivokääpiöt lakeja tulkitsee tai niitä säätää.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 344

Onko tämä nyt esimerkki paskoista perusteluista? Oikeasti?

Sinun pitää nyt erottaa se, milloin tuomiolla on huonot perustelut vs. se, että lakien pitäisi olla sinusta jotain muuta kuin mitä ne ovat. Se, että yleisten oppien uudistuksessa seuraustahallisuus määritellään miten se määritellään, ei ole tuomioistuimien vika. Ja perustelut eivät ole mitään häpeää aiheuttavaa tai päin persettä.
 
Ehkä minä ajattelen liikaa maalaisjärjellä enkä ole opiskellut lakia, jotta ymmärtäisin miten vääryys ei oikeastaan olekaan vääryys.

Se nyt vaan on 100% tapon yritys, jos pelaat venäläistä rulettia jonkun toisen päällä. Pakkohan sen olla huonot perustelut, jos perustelee täysin oikeustajua vastaan.
 
Vaivauduitko edes lukemaan niitä perusteluita, vai luitko vain Virolaisen blogia?

Ja sitten sinun pitää lähteä ajamaan muutosta rikoslakiin.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Itse olen sen verran kyynistynyt ihmisten turhaan väkivaltaan, että olen oppinut vähän näkemään tuomarien näkökannan asiaan. Tuollaiset rikokset tapahtuu käytännössä aina samanhenkisten elämän kolulaisten keskuudessa ja ovat omia riidanselvittylyitään. Se, että vähää-älyiset luuserit telovat toisiaan, olkoot heidän oma ongelmansa, ja turha veronmaksajien rahoja on käyttää 300€/yö näiden vankilassa valvomiseen. Sitten jos viattomat joutuvat tielle, oikeat tuomiot kehiin, mutta niinkauan kuin jengiläiset ja muu pohjasakka tappaa ja kohdistaa muut rikokset toisiinsa, oma ongelma, ja puuttuminen näiden tyhmien ihmisten alfariitteihin nyt vaan on mahdotonta, ja rahan tuhlausta. Nylkekööt nistit velkojansa, yhteiskunta ei itke.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Josta tulikin mieleen, että kuinkahan suuri osa väkivaltarikollisista on älykkäitä (äo120+) ja kuinka suuri osa tyhmiä (alle 100). Jätetään väittely siitä, että kuvaako äo-testit oikeasti mitään väliin, vaan kylmät tilastot väkivaltarikollisuuden korrelaatiosta alhaiseen älykkyyteen kiinnostaa - ei yhteiskunta-aseman, varallisuuden yms. (vaikka nämä ovatkin usein toisiinsa liittyviä). Ja etenkin se mietityttää, että kuinka iso % älykkäistä väkivaltarikollisista uusii rikoksensa kun on kärsinyt tuomionsa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Sä haluat riisua "älykkyydeltä" sen merkityksen ja väkivaltarikollisuudelta kytkökset alhaiseen koulutukseen, työttömyyteen, sosiaaliseen taustaan ja vaikkapa päihdeongelmiin ja vetää siitä jonkun tilaston, millainen korrelaatio ilman osoitettua kasualiteettia on kuviosarjojen jatkamisella ja väkivallalla? Miksi?
 
Ihan vaan siksi, että en pysty kuvittelemaan ihmistä, joka olisi älykäs ja täten kykenevä oppimaan virheistään, mutta silti toistaisi väkivallankäyttöä tuomionkin jälkeen, jonka käyttäminen nyt ylipäätään on eläimellistä toimintaa. Rikoksen uusiminen siis on se kiinnostavampi asia kuin yksittäiset teot.
Amerikasta löysin sellaiset statistiikat, että IQ olisi vangeilla keskimäärin 10 vähemmän kuin kaikella väestöllä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihan vaan siksi, että en pysty kuvittelemaan ihmistä, joka olisi älykäs ja täten oppimaan virheistään, mutta silti toistaisi väkivaltaa, jonka käyttäminen nyt ylipäätään on eläimellistä toimintaa. Rikoksen uusiminen siis on se kiinnostavampi asia kuin yksittäiset teot.
No jos nyt sattuu olemaan vaikka alkkis tai pahasti huumekoukkuun päätynyt? Vaikka sua olisikin siunattu hyvällä kuviosarjojenjatkamistaidolla, olet saattanut paskan lapsuuden kautta päätyä huonoille teille, joilta ei kuoviosarjoja jatkamalla päästä pois.

Meinaan vaan, että kun noita rikollisuuden syitä ja seurauksia on melkoisen ekstensiivisesti tutkittu niin aika hassua, että joku haluaa nimenomaan riisua kaikki faktat pois ja vedellä mutkat suoraksi oman ennakkoasenteensa pohjalta.
 
En ole vetämässä mitään faktoja pois, mutta jo se, että löysin netistä tiedon, että Amerikassa joissain vankiloissa kaikilta vangeilta mitataan IQ, kertoo siitä että kriminologeja kiinnostaa asia yhtälailla kuin minuakin. Huonon lapsuuden saaneita nerojakin toki on, mutta kun puhutaan sadoista tuhansista vangeista ympäri maailman, luulen tämän olevan pienempi osa.

Jännä sinänsä, että miksi ihmisten älykkyyden mittaaminen on niin valtava tabu, että siitä aina on sopiva närkästyä asiassa kuin asiassa. En minä ole mitenkään edes arvottamassa ihmisiä paremmaksi heidän netin mensatestien perusteella, mielestäni kyseessä vaan on asia, joka pitäisi rohkeasti uskaltaa ottaa esille siinä missä ihmisen muutkin ominaisuudet ja historia.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
248
Tuossa Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:82 kyse on ollut siis todennäköisyystahallisuuden arvioinnista eli siitä, onko tekijä pitänyt seurauksen syntymistä todennäköisenä. Syyttäjä ei ollut vedonnut syytteessä siihen, että tekijän tarkoituksena olisi ollut tappaa tai että hän olisi pitänyt seurauksen aiheutumista varmana. Käsittääkseni tässä pätee syytesidonnaisuus, eli tuomioistuin ei voi arvioida sellaisia seikkoja, joihin syytteessä ei ole vedottu, joten tässä tapauksessa on voitu arvioida tapon yritystä vain sen todennäköisyyden pohjalta.

Ratkaisussahan KKO on vedonnut lain esitöihin, joiden mukaan todennäköisyystahallisuudessa tekijän täytyy mieltää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Jos seurauksen syntyminen on molemmilla kerroilla ollut 17 %, jää tämä selvästi tuon määritelmän ulkopuolelle.

Ja jos nyt tulkittaisiin ihan sanamuodonkin mukaan, ei tapon yritys ole tuon tapon kaltaista hengellä leikkimistä. Tästähän on olemassa toinen KKO:n ratkaisu, jossa tapon yritykseksi muistaakseni luettiin se, että X oli tähdännyt aseella nukkuvaa Y:tä kohti, mutta aseeseen oli tullut jokin häiriö eikä luoti ollut lentänyt piipusta. Tässä tapauksessa voitiin kuitenkin todeta, että X:n tarkoitus oli tappaa, mutta teko jäi toteutumatta vain satunnaisesta syystä.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Ratkaisussahan KKO on vedonnut lain esitöihin, joiden mukaan todennäköisyystahallisuudessa tekijän täytyy mieltää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Jos seurauksen syntyminen on molemmilla kerroilla ollut 17 %, jää tämä selvästi tuon määritelmän ulkopuolelle.
Eli oikeus oli siis todistanut, että tekijä osaa todennäköisyyslaskennan ja oli täten varma ettei laukea? Sepä kiva. Kuinkakohan moni päätöksen tekijöistä olisi samaa mieltä, jos itse olisi katsomassa piippua? Toteaisi että laukaise vaan, ei siinä mitään tapahdu.
Tämä maassa, jossa annetaan pirunmoisia sakkoja, kun hiukan ajaa ylinopeutta. Perusteluna turvallisuuden vaarantaminen.
 
Jotta taposta (tai sen yrityksestä) voidaan rangaista, on pystyttävä osoittamaan tahallisuuden tarkoitus. Tässä tapauksessa tahallista tarkoitusta ei yksinkeraisesti voitu todistaa.

Rikosoikeudellisessa mielessä et voi tappaa toista huolimattomuudesta, vaan tällöin se olisi kuolemantuottamus. Yleiskielessä tietysti puhutaan toisen tappamisesta, jos joku esimerkiksi ajaa huolimattomuudesta toisen päälle autolla sillä seurauksella, että päälle ajettu kuolee, mutta rikosoikeudellisesti kyseessä ei silti ole tappo.

Samassa KKO:n ratkaisussa on myös maininta siitä, että lain esitöissä tekijältä ei odoteta tilastomatemaattisia todennäköisyyslaskelmia, mutta tottakai todennäköisyystahallisuutta arvioitaessa nämä otetaan huomioon. Ei tekijä ole voinut olla varma, etteikö seuraus tapahtuisi, mutta se ei ole tilanteessa ollut niin todennäköistä, että tekijä voitaisiin tuomita.

Linkkasit tuon Virolaisen blogin, jossa hänkin on todennut, että ratkaisu on tämänhetkisen lain tulkinnan mukainen. Oikeus ei voi poiketa laista ja antaa mielivaltaisia ratkaisuja.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Linkkasit tuon Virolaisen blogin, jossa hänkin on todennut, että ratkaisu on tämänhetkisen lain tulkinnan mukainen. Oikeus ei voi poiketa laista ja antaa mielivaltaisia ratkaisuja.
Toki yleiskeskustelussa sekoitetaan ihan kevyesti, että onko vika laissa vai oikeuden päätöksessä.
Jos laki on surkea ja siitä tulee surkea tuomio, niin toki oikeus on syyllinen. Keskustelussa ja niin se on mullakin.
Eli vaikka kuinka olisi 100% selvää, että tuomio on täysin oikein ja perustelut ovat myös täysin oikein, niin jos lopputulos on jotain tuollaista perseilyä, niin onhan päätös ihan perseestä.

Kannattaa varmaan ton päätöksen perusteella tehdä niin, että kun menee jotain murhaamaan, niin ammuttuaan sen, niin poistaa revolverista kaikki muut ammukset kuin sen, jolla ampui. Sitten kertoo, että pelasi muka venäläistä rulettia. Joten kyseessä on korkeintaan huolimattomuudesta johtunut kuolemantuottamus. Menisi varmaan läpi ja siitä sitten kaksi vuotta ehdollista verrattuna elinkautiseen.
 
Selvästikään et hirveästi lain tulkinnasta ymmärrä, joten vähän turhaa tämä mun sepottaminen. Etkä varmaan ole edes lukenut tuon ratkaisun KKO 2013:82 perustelujakaan.

Tuossa oikeusjutussa on arvioitu tapon yrityksen tahallisuutta sen YRITYKSEN todennäköisyyden tapahtumisen pohjalta – eli kuinka todennäköistä on, että se luoti lähtee piipun päästä. Se on ihan eri asia kuin se, että aseella ammutaan toista kohti ja henki lähtee. Tuossa sun esimerkkitapauksessa tahallisuutta arvioitaisiin sen pohjalta, että voiko tekijä pitää todennäköisenä sitä, että uhri kuolee luodin osuttua häneen. Mä vähän luulen, että kukaan ei pidä kuoleman aiheutumista luodin osumisesta epätodennäköisenä (pl. kehitysvammaiset, muuten mieletään vikaiset, syyntakeettomat jne).

Ja sitäpaitsi jos henkilöllä on luodinreikä kehossa ja makaa maassa kuolleena, ei huolimattomuus oikein voi tulla kysymykseen. Huolimattomuus kumoutuu jo aika pitkälti siinä vaiheessa, kun aseella on osoitettu toista ihmistä. Okei, tämä on voinut olla vielä huolimattomuutta tietyissä olosuhteissa, mutta siinä vaiheessa kun osoittamisen jälkeen vedetään vielä liipasimesta, ei tahallisuudesta voida olla kauhean montaa mieltä.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Selvästikään et hirveästi lain tulkinnasta ymmärrä, joten vähän turhaa tämä mun sepottaminen. Etkä varmaan ole edes lukenut tuon ratkaisun KKO 2013:82 perustelujakaan.
Kysehän on oikeastaan siitä, että en edes halua ymmärtää.
Kun tappotuomion lyhentämistä perustellaan sillä, että uhri ei tuntenut kovaa pelkoa eikä tuska ollut kovin kummoista, niin siinä ollaan sellaisten sanamuotojen äärellä, että niiden käyttäjän pitäisi saada joku tuomio uhrin omaisille pään aukomisesta.

Tuo ei ollut tarkka lainaus, mutta jotain tuon tapaista jonkun keissin yhteydessä oli perusteluissa. Eli laki ja niiden tulkinta on sillä tasolla, että melkein tuntuu kuin joku haluaisi trollata kansaa ja saada lietsottua someraivoa.
 
No luulen, että tuollaisia perusteluita on käytetty silloin, kun syyttäjä on hakenut rangaistusta murhasta, mutta tekijän syyksi on luettu "vain" tappo. Taposta murhaan on kieltämättä aika pitkä matka ja tappokin voi olla enemmän ja vähemmän tuskallinen, joten on mahdollista, että taposta annettavan rangaistuksen suuruutta on arvioitu myös tältä osin. Pitäähän saman rikosnimikkeen erilaiset teotkin pystyä erottamaan toisistaan, vaikka rankalta se kuulostaakin. Mutta näin tekoja arvioidaan, olipa teko tappo, huumausainerikos tai ihan mikä tahansa.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 991
21-vuotias tuomittiin opiskelijanuoren murhasta alentuneesti syyntakeisena - Oikeus: murhaajalla henkisesti vaikeaa käännytyspäätöksen takia

"– Hän on ollut emotionaalisessa tilassa, jossa hän ei ole voinut hallita tunteitaan eikä käytöstään. Hän on ollut vihainen siitä, että hänet on ollut tarkoitus poistaa maasta. Hän on ollut vihainen myös katsomiensa videoiden takia, käräjäoikeuden syyksilukemisen perusteissa todetaan."
Kuinkahan pitkälle tätä pelleilyä voisi jatkaa?
Jos esimerkiksi masennun tästä oikeiden päätöksestä ja turvaudun sen seurauksena alentuneesti syyntakeisena omankädenoikeuteen teloittaen tämän tekijän.
V. M. P.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
21-vuotias tuomittiin opiskelijanuoren murhasta alentuneesti syyntakeisena - Oikeus: murhaajalla henkisesti vaikeaa käännytyspäätöksen takia

"– Hän on ollut emotionaalisessa tilassa, jossa hän ei ole voinut hallita tunteitaan eikä käytöstään. Hän on ollut vihainen siitä, että hänet on ollut tarkoitus poistaa maasta. Hän on ollut vihainen myös katsomiensa videoiden takia, käräjäoikeuden syyksilukemisen perusteissa todetaan."
Hmm..nojoo,tietysti on vaikea tilanne ja varmasti harmittaa jos ei saanutkaan loppuelämäksi ilmaista ylöspitoa. Mutta onhan tuo tietysti vähän huono tyyli kapinoida tilannetta vastaan?

Oliko siis videoiden katsomisella joku osuus asiaan? Katsellut inhottavia videoita ja se oli jotenkin osasyy asiaan? :confused:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Varmaan sitä saisi raiskaustuomioistakin alennusta jos ilmoittaa katselleensa videoita? Ainakin jos on suojaväriä.

Toki niihin saa alennusta niin monesta asiasta että ei siitä paljoa jää jäljelle muutenkaan.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Viimeksi muokattu:

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Alokas käytti halventavaa kieltä Kankaanpäässä – naisalikersantti kuuli ja vaati 2000 euron korvausta

Tässä ei ole paljoa järkeä että "Vitun neekerit" lausahdus on palvelusrikos kun sitten varmaan enemmistö Suomen varusmiehistä ja puolet skappareista kuuluisi syytteeseen.

Mahtoikohan muuten tuo kys. case:n alikersantti ollut tummaihoinen naishenkilö kun muuten aika wtf meininkiä vaatia siitä henkilökohtaisia korvauksia.
Eikö armeijan sisäiset asiat käsitellä armeijassa?

Sanos jotain ylivääpeliä vaikka tyhminmäksi apinaksi, minkä ole ikinä kohdannut, niin et kai sä missään oikeudessa ole.
Puhuttelussa voit olla, lomat palaa ja saat jotain kivoja päivystysnakkeja, joita kaikki vihaavat.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Eikö armeijan sisäiset asiat käsitellä armeijassa?
Aina luotettava Wikipedia sanoo seuraavaa:
Sotilasrikokset tutkitaan lievissä tapauksissa sotilaskurinpitomenettelyssä tai erityisen sotilasoikeudenkäyntimenettelyn kautta. Sotilasrikos eroaa siviilirikoksista myös siinä, että poliisin sijaan sen esitutkinnan hoitaa puolustusvoimat tai Rajavartiolaitos.
Sotilasrikos – Wikipedia

Kun katsoo Finlexistä Sotilaskurinpitolakia niin vaikuttaa, että asianomistaja on halunnut asian käsiteltävän tuomioistuimessa
2 luku
Kurinpitomenettelyn edellytykset

10§
Kurinpitorangaistus tai -ojennus saadaan määrätä, jos rikoksesta epäilty on myöntänyt syyllisyytensä tai jos hänen syyllisyyttään voidaan muuten pitää selvänä.

Asiaa ei kuitenkaan saa käsitellä kurinpitomenettelyssä:

1) jos rikoksen tehnyt ei enää ole rikoslain 45 luvun alainen;

2) jos asianomistaja vaatii asian käsiteltäväksi tuomioistuimessa;

3) jos useista rikoksista jostakin on nostettava syyte tuomioistuimessa ja rikoksilla on yhteyttä keskenään;

4) jos samaan rikokseen osallisista jotakuta on syytettävä tuomioistuimessa eikä asian ratkaisemista erillisenä ole pidettävä tarkoituksenmukaisena; taikka

5) jos teolla on aiheutettu korvattavaa vahinkoa, jota siihen syyllinen ei ole korvannut tai kirjallisesti sitoutunut korvaamaan, taikka jos asianomistaja ei ole kirjallisesti luopunut korvausvaatimuksestaan.
Sotilaskurinpitolaki 331/1983 - Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®

E2: Sotilaskurinpitolaki on kumottu tällä:
Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta… 255/2014 - Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
694
Se, että vähää-älyiset luuserit telovat toisiaan, olkoot heidän oma ongelmansa, ja turha veronmaksajien rahoja on käyttää 300€/yö näiden vankilassa valvomiseen.
Tietysti sellainenkin vaihtoehto olisi, että koitettaisiin säästää noista menoista. Tyyliin, että tuolla 300€/yö saataisiin vaikka 6 vangille tarjottua fasiliteetit. Vähemmän ja huonompaa ruokaa, ahtaampia sellejä, vähemmän työ- ja harrastusmahdollisuuksia jne. Tätä voisi soveltaa ensisijaisesti rikoksenuusijoille, elämäntaparikollisille yms, joiden kohdalla tuo vankilan "yhteiskuntaan sopeuttava" puoli on jo katsottu läpi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Vangin vuorokausi hinta on kaiketi n. 208 euroa/vrk. Se on kyllä jännä, että hoitoa vaativat vanhukset pystytään säilömään 100-150e/päivä hoitoisuudesta ja säiliön hinnasta riippuen mutta aikuiset miehet vaativat enemmän.
Vankeinhoito vaatisi raskaat uudelleenjärjestelyt, armottomaa tehostamista, yhden tai kaksi koko maan kattavaa yksikköä, joissa nykyisestä hotellimajoituksesta siirryttäisiin askeettisimpiin ja korkeasti automatisoituihin tiloihin.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Näköjään olikin vain 214,5 euroa 2016 uutisen mukaan. My bad. Mutta tuollakin rahalla yöpyy helposti 3-4 tähden hotellissa ja käy Helsingin parhaissa ravintoloissa 2 kertaa päivässä syömässä, ja nämä yritykset vieläpä tekevät voittoa ja maksavat huomattavasti kovemmat verot toiminnastaan. Lisäksi vanki voi vankilassa tienata vielä pari tonnia kuukaudessa joka sekin tulee lisäkustannukseksi. Mutta joo, en usko että ruokaa ja harrastusmahdollisuuksia karsimalla merkittäviä säästöjä syntyisi. Eiköhän lähes kaikki tuosta rahasta mene infran pyörittämiseen monen eri tahon piilokulujen takia ja kynänpyörittäjän palkkoihin. Vanginvartijoiden en usko tienaavan niin paljoa että tuo kuluja selittäisi.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
694
Taisi olla muutama vuosi sitten juttuakin lehdissä siitä, että vangit voivat tienata vankilassa ollessaan jopa enemmän kuin vanginvartijat... Mutta joo, kaipa tuossa on mukana kaikki lakiasioiden kanssa avustus, terapia- ja muu kuntoutus, terveydenhoito ja muut vastaavat, joiden takia kuluja kertyy. Yhtä kaikki voisi noista kuluista karsia järjestelemällä vankienhoitoa uudelleen, lähinnä siis niiden ns. toivottomien tapausten kohdalla jotka varmaan elämänsä aikana eniten noita 214,5€:n öitä viettävät ja näin aiheuttavat suurimmat kulut per nuppi. Vaikkei kummoisia säästöjä edes syntyisi, niin olisi enemmän oikeustajun mukaista, ettet kolmatta kertaa törkeästä rikoksesta istuessasi saisi käydä lomilla, tehdä palkkatöitä tai pelata pleikkaria.
 
Normaalisti vangit tienaa noin euron tunti, Keravalla maksettiin joskus vuosia sitten vähän liikaa ylityökorvauksia. Nuo oli muistaakseni tehneet tyyliin satoja tunteja niitä lumitöitä.
Selvitys: Vangit saivat liikaa palkkaa Keravalla

Vankilla ja vanhainkodilla puhumattakaan sitten hotellista on sellainen merkittävä ero, että kahdessa viimeksimainitussa ei yleensä tarvitse vahtia 24/7 ettei asukkaat karkaa tai ole toistensa kurkussa kiinni.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
694
Ok, kiitos täsmennyksestä.

Joku vanhainkodin työntekijä vois olla eri mieltä tuosta, ettei tarvitse vahtia asiakkaita karkailun tai väkivallan varalta, mutta joo, ymmärrän kyllä vankilan ja vanhainkodin/hotellin eron... Mun pointti kuitenkin oli se, että olisi oman oikeustajun kanssa paremmin linjassa, jos ei haettaisi säästöjä antamalla rikollisille lyhyempiä tuomioita vaan ennemmin vankilajärjestelmää muuttamalla vaikka sillä olisikin negatiivinen vaikutus vankien oloihin.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Itsehän olen sitä mieltä, että tokasta vankilatuomiosta ja yli 4v vankituomion saaneet, vankeinhoidon palvelut ulkoistettaisiin vaikka Venäjälle tai johonkin itä-euroopan halpismaahan.

En kyllä tiedä että miksi 24/7 pitää vartioida, Suomen vankiloissahan on yksi vanki/selli .ja sellin ovet lukossa? Yövaksit paikalla, ei pitäisi olla kummempaa kuin se että Hotellin respatkin on yöllä auki, tai vanhainkodissa yöpäivystäjät.
 
Itse olen miettinyt että ainakin kannattaisi kilpailuttaa nämä. Ei tarvi olla hirveän pitkä tuomio, jotta kannattaisi kuskata jonnekin Venäjälle tms. ja suorittaa tuomio siellä. Olisi aika simppeli homma ja oletan että saisi säästöä.
 
Ei muuta kuin ajamaan perustuslain muutosta.
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Missä kohtaa perustuslakia määrätään, miten vankeinhoito pitää järjestää?
en osaa vastata kysynykseen, mutta ilmeisesti tuo vankilassa istumisen voisi periaatteessa ulkoistaa:
9 §
Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Lailla voidaan kuitenkin säätää, että Suomen kansalainen voidaan rikoksen johdosta tai oikeudenkäyntiä varten taikka lapsen huoltoa tai hoitoa koskevan päätöksen täytäntöönpanemiseksi luovuttaa tai siirtää maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu. (24.8.2007/802)
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
en osaa vastata kysynykseen, mutta ilmeisesti tuo vankilassa istumisen voisi periaatteessa ulkoistaa:
Kuinkhan moni vanki haluaisi lähteä johonkin Siperiaan istumaan tuomiotaan. Norja on tainnut ostaa vankilakapasiteettiä Hollannista, jolla sitä on liikaa.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Eikä ketään tarvitse Siperiaan lähettää, ulkoistetaan palvelut jollekin amerikkalaiselle vankilafirmalle. Loppuu se hoitokotimeininki kuin seinään silläkin tavalla. :D
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 344
Missä kohtaa perustuslakia määrätään, miten vankeinhoito pitää järjestää?
124 §
Hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle

Julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 387

Vankeinhoidon ulkoistaminen ei ainakaan tuon kohdan mukaan tarvitse muutosta perustuslakiin. Sitä paitsi tuo 124 § säädettiin juuri siksi, että julkisia hallintotehtäviä voidaan antaa muidenkin kuin viranomaistahojen suoritettavaksi. Aikaisemmin ei voitu.

Julkinen hallintotehtävä:
Oikeustiede:julkinen hallintotehtävä/laajempi kuvaus – Tieteen termipankki
Julkinen hallintotehtävä annetaan yksityiselle vain poikkeuksellisesti - Minilex
 
Huoma, että merkittävää julkisen vallan käyttöä ei voi antaa muille: tämä koskee mm. vankiloita.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Huoma, että merkittävää julkisen vallan käyttöä ei voi antaa muille: tämä koskee mm. vankiloita.
Onko nuo merkittävät julkisen vallan käyttämiset käyttämiset lueteltu jossain?

Ellei ole, niin se ei tarvitse kuin päätöksen ettei vankilan pitäminen ole merkittävää julkista valtaa. Voidaan myös kiertää jotenkin, jos halua on. Vaikkapa ylin päätösvalta on jollain viranomaisella, joka tarkastaa laitoksen, kun itselle sopii.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 440
Viestejä
4 161 809
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom