• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Putinin Venäjästä

A

anonyymi

Vieras (tunnus poistettu)
Ihan syystäkin on jatkunut. Tätä asiaa ei Trump saa vaiennettua vaikka kuinka haluaisi omata Suuren Johtajansa Putinin kyvyt ja hiljentää opposition kuten hän.
Kai se on hyväksyttävää vieläkin käyttää vakiintunutta termiä "ryssiminen", kun ihan kunnolla ryssitään? ;)

Ampuiko Syyria venäläiskoneen vahingossa Välimereen?

"Viranomaislähteen mukaan syyrialaiset pudottivat venäläiskoneen ilmatorjuntakalustolla, jota Venäjä on myynyt Syyrialle."
Sitä se teettää kun käytetään järeätä ilmatorjuntakalustoa ilman IFF-tunnistusominaisuuksia, sama keissi kuin sen ryssistä tuodun buk-lavetin kanssa jota käytettiin ilman tutkakalustoaan MH17 koneen pudotuksen yhteydessä
 
Liittynyt
01.09.2017
Viestejä
263
Venäläisten ilmantorjunta järjestelmien suorituskyky ei ole päätä huimaavaa..eipä ole pahemmin pudotelleet länkkäri koneita, mutta omia tai matkustajakoneita senkin edestä. :rofl: Toki propagandan mukaan ovat maailman parhaita. Syyrian ilmatorjuntajärjestelmienkin piti olla linkitettynä venäläisiin ûber tutkiin, mutta eivät kunnolla kykene seuraamaan ja erottamaan f-16 jättimäisestä tiedustelu lennokista. Että joo, voipi tuottaa vaikeuksia seurata f-35 hävittäjää tai saati edes Eurofighteriä. F-16 rcs on siinä 5 paikkeilla ja Eurofighterillä 0,5 ja F-35 siitäkin moninkymmenkertaisesti pienempi.

Hmm, ei ihme että aseiden myynti takkuaa. Malesia ei ole tyytyväinen Venäläisiin koneisiin.
Malesia pettyi venäläishävittäjiin: Suurin osa hajosi, vain neljällä voi lentää
Koneiden huolto on jumittunut byrokratiaan ja tietojen pimittämiseen.

Venäjältä Suhoi Su-30MKM -hävittäjiä ostanut Malesia on kohdannut lukuisia vastoinkäymisiä koneiden kanssa, kertoo UAWire.

Monivikaisten venäläishävittäjien huollossa on esiintynyt ongelmia. Lisäksi yhteistyö valmistajan kanssa jumittunut byrokratiaan.

– Ongelma venäläiskoneissa on venäläisten tapa hoitaa liiketoimintaa, lähde Malesian ilmavoimista kertoo.

Venäläiset olivat luvanneet antaa Malesialle huoltotukea koneiden oston jälkeen, mutta Malesian mukaan Venäjä pimittää huoltotöihin liittyviä tietoja. Koneiden toimittaminen Venäjälle huoltoon on myös osoittautunut hankalaksi.

– Meille ei kerrottu ostohetkellä, että koneet tarvitsevat sellaista huolto kymmenen vuoden kuluttua, jonka vain venäläiset pystyvät tekemään, Malesian ilmavoimista kerrotaan.

Venäläishävittäjiä toimitettiin Malesiaan vuosina 2007-2009. Tällä hetkellä Malesian 28 venäläishävittäjästä vain neljällä pystyy lentämään. Loput ovat korjauksessa.

Malesiassa pohditaan parhaillaan yhdysvaltalaisten F/A-18 Hornet -hävittäjien hankintaa.
Eli 28 koneesta on vain 14% lentokykyisiä kymmenessä vuodessa. Haha ja ovat hankkimassa Hornetteja.:happy:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Huomautus - jätetään nämä turhat ryssittelyt pois, ei kuulu asialliseen keskusteluun
Onhan se länsimaiden hiljaisuus liikuttavaa ja säälittävää. Sen jälkeen kun ryssät murhasivat matkustajakoneellisen lentomatkustajia ihan vaan tsoukkina, taisi tulla viipeellä jotain munattomia pakotteita. Jos muilla mailla olisi kivekset, olisi ilmoitettu, että Venäjän Federaatio antautuu ehdoitta. Voi kurjuus sitä, mihin paskaan tämä maailma on menossa, suoraan helvettiin.

Tästäkin tulee varmaan bannia, koska parin edeltävän tapauksen perusteella lienee palattu Tretjan aikaiseen Muroon, jossa ei saanut sanoa "ryssä". Se on paha. Se toki on ihan ok, että venäläiset tappavat satunnaisia siviilejä.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Vaikuttaa vähän siltä että KRP ratsaa Putinin sivukonttoria Turun saaristossa...:think:
Aika monta vuotta ovatkin siellä saaneet rauhassa puuhastella.
Toivotaan näin. KRP kyllä voi seurata kohdetta vuosiakin, ennen kuin tapahtuu mitään uutiskynnystä ylittävää vrt. Turun parkkimaksujupakka. Hyvä vaan. Toivottavasti vielä kiellettäisiin kiinteistöjen myynti venäläisille kokonaan ja pakkolunastettaisiin ne maat takaisin mitä on idioottimaisuuksissaan tullut myytyä.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
281

Ei siinä ehdi kissaa sanoa kun maa on vallattu.

https://img.ilcdn.fi/YCEjJ5wn9dbMCn...310742796e1650fd695956081e2af3eede36e5df0.jpg
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 003
Jees, venäläisistä kohteista ilmeisesti kyse.

Airiston Helmen edestä lähtenyt useita autollisia poliiseja

"Paraisilla Ybbernäsissä sijaitsevan Airiston Helmi Oy:n kiinteistön edestä on lähtenyt juuri neljä pakettiautollista poliiseja. Turun Sanomien paikalla olevan toimittajan Niko Vahteran mukaan kyydissä oli poliiseja, joilla oli kommandopipot päässä. Kiinteistölle johtavan Ybbernäsintien varrella on yhä poliisien tiesulku.

Airiston Helmi on venäläisomistuksessa oleva yhtiö, jolla on kiinteistöjä Turun saaristossa."
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
518

Pitäisi tehdä sama laki kuin Tanskassa että asuntoja ja maata ei voi myydä kuin pohjoismaiden kansalaisille. Sinänsä yksi ratsaus nyt ei paljon auta. Nuo alueet on hankittu sen takia että jos tilanne tulisi, olisi sinne helppo kätkeä välineitä mahdollisesti tarkkailu- tai sabotointitarkoituksessa myöhemmin tuleville porukoille. Ja nämä porukathan tod. näk. ovat tulleet jo maahan aikaisemmin ja voivat olla ns. nukkuvia yksiköitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Tuo firmahan on ostanut mm. puolustusvoimien poistokalustoa, sitä ihmeteltiin muutama vuosi takaperin kun jättivät aluksiin vanhat maalit vaikka piti vaihtaa väriä. Tuollainen materiaali on eri kätevää kun sotkeentuu viranomaiskalustoon.
Muutenkin kovan luokan talousrikostutkintaa, kun pitää rynkyt olla silminnäkijähavaintojen mukaan esillä(tosin rynkyistä puhuttaessa monet sekoittavat konepistoolin). Mutta ilmeisesti viranomaisilla oli syytä varautua aseelliseen vastarintaa.
Jos tuolta oikeasti löytyy jotain arkaluontoista, siitä tuskin kuullaan koskaan julkisuudessa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
852
No nyt on mielenkiintonen operaatio. Mitä on muuttunut, kun puuttinin hommiin nyt puututaan? Näitä ryssien tukikohtiahan on suomi täynnä.
 
Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
620
Onko tästä mitään mainintaa venäläisissä uutisissa tai venäläisillä nettisivustoilla? Jos vaikka joku venäjää osaava voisi löytää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Talousrikostutkinnassa on nyt vahvistettu olevan myös puolustusvoimien sotilaita mukana, joilla on tiettyä, ilmeisesti kirjanpidollista, asiantuntemusta.
Alkaa herätä kysymys, onko tämän operaation alulle panija oikeasti edes KRP vai onko kyse tosiasiallisesti sotilasoperaatiosta, jolle tämä tutkinta toimii vain verhona.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 866
Onko tästä mitään mainintaa venäläisissä uutisissa tai venäläisillä nettisivustoilla? Jos vaikka joku venäjää osaava voisi löytää.
Ei oo vielä ohjeistusta asiaan, niin vähän kestää. Hidastaa toimituksen työtä, kun pitää suunnat saada hallinnosta [emoji4]

Sent from my ONEPLUS A6003 using Tapatalk
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Onko tästä mitään mainintaa venäläisissä uutisissa tai venäläisillä nettisivustoilla? Jos vaikka joku venäjää osaava voisi löytää.
Olen kahlannut kaikki nämä Venäjän "totuusmediat" läpi tämän toivossa, mutten ole löytänyt yhtään joka viittaisi Turun saariston tapahtumiin. Muuten ihan peruspropagandaa toki täynnä Ukrainan tilanteesta ja muusta.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
427
Joskus yhdessä työpaikassa kiinnitettiin huomiota siihen, miten kännykän linkkimastojen läheisyydestä venäläiset pyrki aina ostamaan mökkitontteja, jotka sitten jäi asumattomiksi, mutta venäläisomistukseen. Sitten kun niitä tutkittiin, niin alko löytymään muualtakin jännistä paikoista venäläisomisteisia tontteja.

Siitä keskusteltiin pomon kanssa ja netissä yleisesti niin kaippa se noteerattiin myös viranomaistaholta, tai varmaan tiesivätkin jo. Vasta lähes 5 vuotta myöhemmin media kiinnostui, tai sai luvan julkaista juttuja:
Katso kartta: venäläisten maakauppoja strategisissa kohteissa
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Viitsitäänköhän tuosta supon toimesta edes kertoa kun sieltä raidataan jotain venäläisten signaalitiedustelulaitteistoa tjs.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Eiköhän sieltä takavarikoida ihan rynkkyjä niiden ammuksia ja muuta kalustoa, jos noin raskain varustein on lähdetty liikkeelle.
Sinne lähti Suomi ensin porukan kalusto :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
98
Hienoa Suomen viranomaiset, ihan sama mihin eri oikeusasteissa lopulta päädytään niin tämä oli selvästi voimannäyttö ja näpäytys idän suuntaan. Jos tarpeeksi Igorit perseilevät niin suomessa tulee Pv, Raja, Supo, Krp ja muut päälle hyvin koordinoituna erikoisoperaationa.

Lähettää mieletäni oikein hyvän ja selvän viestin eteenpäin.

EDIT Ihan mahdotonta sanoa onko pelkkiä foorumihuhuja mutta vissiin Pv:n Casa on täydessä signaalitiedustelun valmiudessa lentänyt tuolla päällä, jos noin niin viestikoelaitoksen koneet on tänään saanut kiinni aika monen varttiryssän gsm liikennettä ja muuta kivaa dataa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Nyt on sen verran jyrkät toimet viranomaisilta, että joku on varmasti jättänyt verot maksamatta tai ainakin ajanut ylinopeutta. Tai olisiko MV-median serveri löytynyt tai muuta vihapuhetta levitetty? Ehkä votkaakin salakuljetettu ja liian käyriä suolakurkkuja nautittu.

Kaikkihan nyt tajuaa, että venäläiset lomaseurueet tarvitsevat helikopterikenttiä ja syväsatamia transportaatioon ja vaikka matkailutoiminta on ollut tähän asti tappiollista, niin rahaa alkaa virrata kun vaan lomakausi Ukrainassa loppuu.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Onko tästä mitään mainintaa venäläisissä uutisissa tai venäläisillä nettisivustoilla? Jos vaikka joku venäjää osaava voisi löytää.
KRP:n suuroperaatio sai yllättävän varovaisesti huomiota Venäjällä – Tass ja Ria Novosti: Venäjän suurlähetystö ei kommentoi

Nyt alkaa kyllä oikeasti vaikuttamaan siltä että tuolla saattaa hyvinkin olla jotain arkaluontoisia dokumentteja/henkilöitä/yms. asioita jäänyt/jäämässä nalkkiin. Normaalistihan Venäjän media kirkuisi naamat punaisena "russofobiaa", "Venäjän kansalaisten häiriköintiä" yms. paskaa, mutta nyt ovatkin epäilyttävän hiljaa niin voi olla ettei kyse ole pelkästään venäläisistä yksityishenkilöistä vaan valtion operaatiosta ja eivät uskalla ulista etteivät paljasta vielä liikaa.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Janus Putkoselta tullut kommenttia asiasta.

E: ehkäpä Putkosen suunnitelmat Suomen "itsenäistymisestä" lepäsi tuon yhtiön harteilla? :D

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
"Iltalehden tietojen mukaan yritys on rakennuttanut tonteilleen esimerkiksi suuria laitureita ja ruopannut rantoja syvemmiksi. Tonttien kallioihin on louhittu suojatiloja, ja saarille on vedetty veden alta sähkölinjoja ja verkkokaapeleita."

Tähän kun yhdistetään ei julkisia lähteitä mm. meriväylien toistuvista räjähde- ja miinalöydöistä, häirintälaitteista sekä signaalitiedustelusta, saa aika hyvän käsityksen tämän pienen venäläistukikohdan toiminnan luonteesta.
Mutta eiköhän tämä saada turvallisesti haudattua veropetosten yms. juttujen varjolla, firman toiminta loppuu ja viranomaiset ottavat tilat haltuun.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Ivan Putkov :D
Provokaatiota pukkaa, onko joku valkofasisti oikeasti tehnyt tässä maassa nyt jotakin mikä ei miellytä venäjää.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Poliisi varautunut äärimmäiseen voimaan
Lounais-Suomessa on käynnissä poliisilaitoksen rajuin näkyvä operaatio sitten viime vuoden elokuussa tapahtuneen terrori-iskun. Paikalla on KRP:n virallisen arvion mukaan satakunta poliisimiestä. Lisäksi merellä on näkynyt runsaasti rajavartiolaitoksen kalustoa, ja puolustusvoimat antaa omaa virka-apuaan.

KRP tutkii yritystä, jolla on vahvaa ulkomaalaistaustaista omistusta. Sen toiminta ja hankinnat herättävät kysymyksiä kansallisesta turvallisuudesta.

Poliisit ovat käyttäneet operaatiossa raskasta varustusta. Konepistoolien lisäksi virkamiehet ovat pyrkineet peittämään kasvonsa kommandopipoilla, mitä voi pitää harvinaisena.

Eikö ole aika harvinaista, että talousrikoksia tutkitaan puolisotilaallisessa varustuksessa? :D

– Tietenkin poliisilla on aina normaali varustus, kun se lähtee kentälle. Normaaliin varustukseen kuuluu tietty aseistus, ja tukiaseita on aina mukana.

– Se, että ne ovat jossakin tilanteessa olleet näkyvillä ei ole välttämättä poikkeavaa. Poikkeavaa on suuri väkimäärä, mutta se johtuu puhtaasti olosuhteista, Ranta-aho selittää.

Rikostarkastajan mukaan viranomaisten on myös pystyttävä huoltamaan joukot.

– Tuolla kun merellä ollaan, meidän täytyy saada jopa ruokaa sinne. Sekin vaatii lisää väkeä.

Nyt on aitoa tahtoa selvittää venäläistä asiaa länsirannikolla. Lahjukset on ilmeisesti joku kitupiikki jättänyt maksamatta. Muutenkaan tämmöistä voi selittää. Kuinka vain ryhti on heti hieman särmempi ihan arvostuksesta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 003
Olisiko foorumikäyttäjillä @tle88 tai @ei naarata jotain näkemystä tästä Airiston Helmi keissistä? Putkosta lukuunottamatta kun tuntuu että tästä on täysi konsensus että aiheellista ja erittäin tarpeellista toimintaa, eli kiinnostaisi tietää löytyykö vastakkaisia mielipiteitä?
 
ei naarata

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 270
Trolli-sanan käyttö kieletty toisesta käyttäjästä puhuttaessa.
Olisiko foorumikäyttäjillä @tle88 tai @ei naarata jotain näkemystä tästä Airiston Helmi keissistä? Putkosta lukuunottamatta kun tuntuu että tästä on täysi konsensus että aiheellista ja erittäin tarpeellista toimintaa, eli kiinnostaisi tietää löytyykö vastakkaisia mielipiteitä?
Katos, natorölli tägäilee. ;)

Sanotaanko nyt näin ettei lakimuutosta joka mahdollisti nämä venakkojenkin maakaupat Suomessa olisi pitänyt koskaan ajaa läpi. Eipä tietenkään ole kyseessä ainoa umpityperä päätös mitä tässä maassa on 2000-luvulla tehty, mutta selkeästi kyllä siellä kärkipäässä.

Mitäs Tommy luulet, koska vastaava rynnäkkö tehdään USAn hybridiosaamiskeskuksen tiloihin Helsingin keskustassa? :rolleyes:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 003
Sanotaanko nyt näin ettei lakimuutosta joka mahdollisti nämä venakkojenkin maakaupat Suomessa olisi pitänyt koskaan ajaa läpi.
Kappas, en muista että ennen oltaisiin vielä mistään oltu samaa mieltä. Pitää varmaan mennä vieraiksi Sannikka&Ukkola showhun :D

Toivotaan että tuo lakimuutos perutaan, tai rajataan itäinen naapuri pois mahdollisista maanomistajista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Jaa meidän puupäät on antaneet Venäjän rakentaa oman sotilastukikohdan noin niin kuin ihan meidän maahan, eikä ole aikaisemmin herättänyt mitään kysymyksiä tai epäilyjä. Siis jumalauta ei helvetti. :facepalm: Oisivat nyt perkele sitten antaneet suoraan ostaa puolustusvoimien tukikohdat, eihän me nyt niitä tarvita kun naapuri on niin kiva. :facepalm::rage:

Toivotaan että tuo lakimuutos perutaan, tai rajataan itäinen naapuri pois mahdollisista maanomistajista.
Kyllä sen voi laittaa koskemaan ihan muitakin maita, ei tätä maata tarvitse kuitenkaan alkaa pala palalta myymään ulkomaille.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
427
Jaa meidän puupäät on antaneet Venäjän rakentaa oman sotilastukikohdan noin niin kuin ihan meidän maahan, eikä ole aikaisemmin herättänyt mitään kysymyksiä tai epäilyjä. Siis jumalauta ei helvetti. :facepalm: Oisivat nyt perkele sitten antaneet suoraan ostaa puolustusvoimien tukikohdat, eihän me nyt niitä tarvita kun naapuri on niin kiva. :facepalm::rage:

Kyllä sen voi laittaa koskemaan ihan muitakin maita, ei tätä maata tarvitse kuitenkaan alkaa pala palalta myymään ulkomaille.
Ei se ihan niin mene. Ehkä siellä on odotettu että Venäläiset tuo jotain arvokasta sinne ensin, ennenkuin nappaavat. Joku väitti että siellä on tutka-asema ollut ja signaalitiedustelulaitteita, ne varmasti menee valtiolle, sisältöineen.

Ihan varmasti ovat tarkkailleet silmät ja korvat kovana. "Keep your friends close and your enemies closer".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Toki kaikki on mahdollista, toivottavasti sieltä saavat kaikkea kivaa löydettyä.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Toivottavasti tuota on seurattu, mutta hiukan epäilen. Suomalainen (/suomalaisten viranomaisten) asenne on yleensä sokean byrokraattizombin ja munattoman cuck-fägärin yhdistelmä joka ei uskalla tehdä pieniäkään liikkeitä tai toimia ellei ole aivan aukottoman 100% kiistaton näyttö Venäjän miehityksestä tms ja silloinkin jos joku Kremlin seniilipappa vähän ärähtelee tai huutaa "russofobiaa" yms taikasanoja niin johan suometutaan pystyyn kuin Kekkosen aikana pahimmillaan. Nyt tosin näyttää kynnys ylittyneen, mutta voi olla että viranomaiset ovat puhuneet totta ja kyse oikeasti on veronkierrosta mikä on about pahin mahdollinen rikos mitä tässä maassa voi tehdä. :D
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
427
Toki kaikki on mahdollista, toivottavasti sieltä saavat kaikkea kivaa löydettyä.
Joo, kaikki on mahdollista. Eniten itseäni vaivaa tässä se että miksi nyt?

Ei siinä mitään jos venäjä touhuilee siviiliaikoina omiaan, koska kun niistä tiedetään, ne voidaan kriisin aikana sitten puhdistaa, senkun luulevat olevansa salamyhkäisiä, mutta miksi nyt?

Tekikö Venäjä jonkun peliliikkeen median ulkopuolella, joka aiheutti sitten näin laajan reaktion?

Siihen en enää usko että kyseessä olisi pelkkä talousrikos. Toisaalta hienoa että Suomi voi ja uskaltaa!
 
Voihan se olla ihan vaan siitä syystä, että alkanut tulla liikaa juttua mediaan ja viranomaisten oli aika toimia ettei todisteita häviä? Tuskinpa tuota tulevat kansalle paljastamaan tai sitten pidetään yleisesti vain talousrikoksena.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Putkosen uusimmasta kirjoituksesta päätellen Venäjä ottaa asian huumorilla. Muutama poiminto:

- työterveydenhuollossa ongelmia?
- mielentilatutkimukseen nämä salaliittoteoreetikot
- yhtiö onkin italialainen eikä venäläinen!
- russofobiaa!
- provokaatio!
- mafia asialla
- sotilastukikohta: ":D"
- vuokrataan mökki booking.comista!

Eli mitä suuremmalla syyllä kaikki venäläisomistukset tarkempaan tarkkailuun...

Ja koska näinkin kauan on mennyt vastaavassa toimenpiteessä, en poissulkisi viranomaisten lahjontaa...
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Ja koska näinkin kauan on mennyt vastaavassa toimenpiteessä, en poissulkisi viranomaisten lahjontaa...
Tämä. Kun kävi vähän tonkimassa tuolta IS/IL uutisten puolelta 2015-2016 vuosien ajalta tämän saaren ja uuden omistajan historiaa läpi niin suomalaiset viranomaiset, paraisten kunta, trafi ja about jokaikinen entiteetti on ottanut kyrpää perseeseen kuin viimeistä päivää ja alistunut about jokaikisessä asiassa. Saarelle annettiin mm. lentää EU:n ulkopuolista kopteriliikennettä kahdenvälisellä sopimuksella jota ei mitenkään valvottu eli ilman rajavalvontaa, kaikille mahdollisille poikkeuksellisille erityisrakennusluville yms annettiin suorilta käsin yesyes-leimat jne. ja naapurit tuijottavat "tonnin seteli"-ilmeellä kun viereen ruopataan jotain military grade satama-allasta, helikopterikenttää jne.
 
Kyllä saisi vetää kölin ali porukkaa urakalla tästäkin. Munatonta ja vastuutonta toimintaa taas kerran viranomaisilta ja päättäjiltä.
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
Heh... minäkin huomasin Tommy Goldfishin tägäyksen. En minä ole mikään Putinin trolli, kyllä minä olen suomalainen nationalisti minäkin. Jos se on jäänyt jotenkin huomaamatta, niin täytynee tiukentaa valittujen sanakäänteiden linjaa vielä entisestäänkin. Minä olen sitä mieltä, että Suomessa kaikki omistus kuuluu vain ja ainoastaan meille suomalaisille, ja se koskee niin sähkönsiirtoverkkoja, teitä, pohjavettä kuin myös kaivoksiakin. Ja jokseenkin aivan mitä tahansa muutakin strategista asiaa, mukaan lukien vaikka postin kulku.

Airiston tapauksesta ei ole valitettavasti mitään tietoa. Hyvä jos viranomaiset kaivavat nyt jatkossa auki nämä aivan kaikki vieraiden valtioiden omistusasiat aivan pohjamutia myöden. Ja samaan syssyyn mielellään myös Naton ja EU:n valeinformaatio hybridikeskustenkin asiat. Aivan helvetin asiattomia laitoksia täällä ovat myös nuo puljut. Noitahan voi verrata lähinnä syöpäkasvaimiin, mitkä itsenäinen valtio on saanut sisäänsä. Kai sen nyt ihan selvä järkikin sanoo, ettei täällä mitään tuollaisia keskuksia kaivata? (Kuten ei myöskään edes pienintäkään venäläisten vaikuttamista.)

Kriisitilanteessa maanpetoksen palkka on ehdottomasti aina kuolema, eikä siinä mikään niiskuttaminen enää silloin auta. Noiden keskusten henkilökunnillahan on muka "suojanaan" noita liikuttavan söpöjä ja hauskoja "maanpetos vastuuvapauslausekkeita" jo ihan etukäteen lakeihinkin kirjattuna, aivan kuin ne olivat muka Suomea uhkaavassa tilanteessa jotenkin oikeasti voimassa. Tuollaiset ovat pelkkää rauhan ajan kyhnytyspuhetta.

Miettikääs nyt kaikki taas hetki ihan tuotakin asiaa... vastuu vapaus lauseke Suomen etua ja Suomen Lakeja vastaan. Täällä? Suomessa? Kriisitilanteessa? - - - Pahojen ja petollisten ihmisten oma typeryys ja naiivius on todellakin joskus vähän liikuttavaa. Ne eivät ilmeisesti edes tajua olevansa Otto Ville Kuusisen henkisen perinnön jatkajia meidän muiden silmissä.

T -.-

Aivan kokonaan toinen asia on sitten se, etten pidä järkevänä toimia läntisen maailman taustanarujen vetelijöiden ja heidän äänitorvensa median tahdon mukaisesti, ja hankkimalla hankkia huonoja välejä oman naapurimme "putinstanian" kanssa. Kyseinen toiminta kun on vain minusta tyhmää ja lähinnä oman edun vastaista toimintaa. - Myöskään maailmaa se ei mitenkään oikeasti paranna. Huonontaa vain.

Jos valtiollinen Venäjä yrittää lisätä jotain pirun läsnäoloaan täällä, se pelkkä yrityskin pitää stopata hyvin päättäväisesti. Suomessa ei kaivata muuta kuin suomalaisten läsnäoloa ja asioiden hoitoa. Ei kenenkään muun.

-.-
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Joskus myös tyhmän esittäminen on hyödyllistä. Voisiko taktiikkana olla ollut se, että annetaan vihreiden mökkiläisten puuhastella pikku hiljaa sitä lentotukikohtaa ja syvänmerensatamaansa ja isketään sitten sopivaan paikkaan? Sitten puoli ydin uutisissa kommandopipoiset ystävälliset herrasmiehet lajittelevat mökkiläisten sota öh kalastustarvikkeita siistiin riviin.

Uskon tässä tapauksessa löytyvän myös lahjustapauksia. Tunne on varmaan sama kansan keskuudessa kuin Lahden dopinghiidoissa."Eihän nyt meidän virkamiehet mitään sellaista tekisi"
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 003
Heh... minäkin huomasin Tommy Goldfishin tägäyksen. En minä ole mikään Putinin trolli, kyllä minä olen suomalainen nationalisti minäkin. Jos se on jäänyt jotenkin huomaamatta, niin täytynee tiukentaa valittujen sanakäänteiden linjaa vielä entisestäänkin. Minä olen sitä mieltä, että Suomessa kaikki omistus kuuluu vain ja ainoastaan meille suomalaisille, ja se koskee niin sähkönsiirtoverkkoja, teitä, pohjavettä kuin myös kaivoksiakin. Ja jokseenkin aivan mitä tahansa muutakin strategista asiaa, mukaan lukien vaikka postin kulku.

Airiston tapauksesta ei ole valitettavasti mitään tietoa. Hyvä jos viranomaiset kaivavat nyt jatkossa auki nämä aivan kaikki vieraiden valtioiden omistusasiat aivan pohjamutia myöden. Ja samaan syssyyn mielellään myös Naton ja EU:n valeinformaatio hybridikeskustenkin asiat. Aivan helvetin asiattomia laitoksia täällä ovat myös nuo puljut. Noitahan voi verrata lähinnä syöpäkasvaimiin, mitkä itsenäinen valtio on saanut sisäänsä. Kai sen nyt ihan selvä järkikin sanoo, ettei täällä mitään tuollaisia keskuksia kaivata? (Kuten ei myöskään edes pienintäkään venäläisten vaikuttamista.)

Kriisitilanteessa maanpetoksen palkka on ehdottomasti aina kuolema, eikä siinä mikään niiskuttaminen enää silloin auta. Noiden keskusten henkilökunnillahan on muka "suojanaan" noita liikuttavan söpöjä ja hauskoja "maanpetos vastuuvapauslausekkeita" jo ihan etukäteen lakeihinkin kirjattuna, aivan kuin ne olivat muka Suomea uhkaavassa tilanteessa jotenkin oikeasti voimassa. Tuollaiset ovat pelkkää rauhan ajan kyhnytyspuhetta.

Miettikääs nyt kaikki taas hetki ihan tuotakin asiaa... vastuu vapaus lauseke Suomen etua ja Suomen Lakeja vastaan. Täällä? Suomessa? Kriisitilanteessa? - - - Pahojen ja petollisten ihmisten oma typeryys ja naiivius on todellakin joskus vähän liikuttavaa. Ne eivät ilmeisesti edes tajua olevansa Otto Ville Kuusisen henkisen perinnön jatkajia meidän muiden silmissä.

T -.-

Aivan kokonaan toinen asia on sitten se, etten pidä järkevänä toimia läntisen maailman taustanarujen vetelijöiden ja heidän äänitorvensa median tahdon mukaisesti, ja hankkimalla hankkia huonoja välejä oman naapurimme "putinstanian" kanssa. Kyseinen toiminta kun on vain minusta tyhmää ja lähinnä oman edun vastaista toimintaa. - Myöskään maailmaa se ei mitenkään oikeasti paranna. Huonontaa vain.

Jos valtiollinen Venäjä yrittää lisätä jotain pirun läsnäoloaan täällä, se pelkkä yrityskin pitää stopata hyvin päättäväisesti. Suomessa ei kaivata muuta kuin suomalaisten läsnäoloa ja asioiden hoitoa. Ei kenenkään muun.

-.-
EU ja venäjä on hieman eri juttuja...

Mutta voiko tuosta tekstistä ymmärtää että mielestäsi venäjä ei myöskään saisi laittaa kaasuputkea suomen aluevesien läpi ja olisi syytä lopettaa pikaisesti ydinvoimalaprojekti? Tapasi kirjoittaa asioista on välillä hyvin haastavaa lukijan kannalta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 129
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom