• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
543
Cohen, 51, myönsi syyllisyytensä kaikkiaan kahdeksaan syytekohtaan. Useiden veropetosten lisäksi syytelistalla oli perättömien lausuntojen antaminen pankille sekä vaalikampanjarahojen väärinkäytöksiä. :smoke:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Testin mukaan olen oikeistokonservatiivi, mutta olisin kyllä äänestänyt Clintonia ja kannatan sukupuolineutraalia avioliittoa esimerkiksi.

Omasta mielestäni olen maahanmuuttokriittinen oikeistoliberaali. Voisin olla oikean laidan kokoomuslainen, mutta en ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Ompas tullut taas kolmivuotiaiden itku-potku-raivari kommentteja :) .

Kaksi vuotta Amerikassa on syytetty Venäjää vaaleihin sekaantumisesta, mutta ei yhtään todistetta esitetty. Tyypillistä vasemmiston ja vasemmisto median argumentointia, ettei mitään tarvitse perustella, kuten ei liberaali-punikkien tällä foorumilla.

Venäjää on syytetty DNC palverimelle murtautumisesta, kun DNC:n oma mies, Murder of Seth Rich - Wikipedia, varasti tiedot ja antoi ne esimerkiksi Wikileksille.

Punikkien johtamat tiedusteluorganisaatiot suojeli Clintonia ja muita DNC:n murhaajia ettei nämä joutuneet tuomiolle.
Luuletko oikeasti että rikostutkinnassa tutkijat julkaisevat hallussaan olevat faktat ja todisteet sitä mukaa kun saa ne valmiiksi?

Tuo "ei ole mitään todisteita" hoenta alkaa käydä jo aika vanhaksi. Se, että tutkinta on kestänyt näinkin kauan on jo yksinään aika kertova asia.

Toinen juttu on se että Trumpin hallinnon ja Herran omasta toiminnasta saa helposti sellaisen kuvan että siellä leirissä kyllä todisteita kyllä uskotaan olevan. Kovin erikoista toimintaa syyttömältä hallinnolta. Ei noin ainakaan mainetta putsata jos historia kestää rikostutkinnan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Cohen, 51, myönsi syyllisyytensä kaikkiaan kahdeksaan syytekohtaan. Useiden veropetosten lisäksi syytelistalla oli perättömien lausuntojen antaminen pankille sekä vaalikampanjarahojen väärinkäytöksiä. :smoke:
Se alkaa Trumpin entiselle lähipiirillekin valkenemaan, että oranssi nero hylkää kaikki omansa ja vittuilee päälle twitterissä ja linnaa alkaa paukkumaan näköjään nyt alkuun ainakin Manafortille ja Cohenille. Tuskinpa kiinnostaa pitkään heitäkään olla hiljaa ;)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Testin mukaan olen oikeistokonservatiivi, mutta olisin kyllä äänestänyt Clintonia ja kannatan sukupuolineutraalia avioliittoa esimerkiksi.

Omasta mielestäni olen maahanmuuttokriittinen oikeistoliberaali. Voisin olla oikean laidan kokoomuslainen, mutta en ole.
Itsekin sain "Oikeistokonservatiivi". Tunasin vastauksiani muutamien kohdalta (joissa se oli vielä mahdollista) enemmän liberaalimpaan laitaan. Sain taas "oikeistokonservatiivi". Vedin hommat täysin läpällä vasemmalle, "oikeistokonservatiivi". Sitten kokeilin että mitä tarvitaan että saa jotain muuta ja lopulta sen sai olemalla täysi vihervasemmistolaisen karikatyyri.
Tuossa taitaa olla kaksi vaihtoehtoa, olet joko oikeistokonservatiivi tai vihervasemmistolainen. Suoraan sanottuna täysin paska testi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Se alkaa Trumpin entiselle lähipiirillekin valkenemaan, että oranssi nero hylkää kaikki omansa ja vittuilee päälle twitterissä ja linnaa alkaa paukkumaan näköjään nyt alkuun ainakin Manafortille ja Cohenille. Tuskinpa kiinnostaa pitkään heitäkään olla hiljaa ;)
Olit aika oikeassa

https://nypost.com/2018/08/21/cohen-willing-to-tell-mueller-about-conspiracy-to-collude-lawyer/

"Michael Cohen is willing to speak with Special Counsel Robert Mueller about a “conspiracy to collude” with Russia during the 2016 presidential campaign, his lawyer said on Tuesday night. Cohen — who pleaded guilty earlier on Tuesday to helping President Trump pay hush money to two women — wants to tell Mueller that Trump knew of an infamous 2016 meeting at Trump Tower and the Russian hacking of Democratic institutions before they took place, Lanny Davis told MSNBC.
Se on vanha sanonta siitä että pitääkö hankalassa paikassa olevat henkilöt sisällä kusemassa ulospäin vai ulkona kusemassa sisäänpäin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
https://nypost.com/2018/08/21/cohens-lawyer-trump-directed-him-to-commit-a-crime/

Millähän narratiivilla tätä lähdetään kohta kertomaan, toimiiko mutkun obama? Paha enää mennä väittämään ettei mitään rahoja olla maksettu tai että trump ei niistä tiennyt kun trump meni jo kertomaan tienneensä niistä ja että kampanjarahoista meni korvaukset. Kuka tahansa muu paitsi presidentti olisi näistä kaikista rikoksista jo päätynyt linnaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
Tämä saattaa hieman kiihdyttää muidenkin trumpin asioista tietävien suun aukeamista, kun nähdään että moni on näin jo tehnyt tai tekemässä. Ainakin niistä jotka ovat itsekkin osallistuneet rikolliseen toimintaan saattaa alkaa kiinnostaa olla jäämättä viimeiseksi tuppisuuksi, jos armahduksiakin on tarjolla todistamisesta.

Attorney: Cohen has incriminating information about Trump

"Patriotism and love of country caused him to recognize the danger of this particular President, his lack of suitability to be President of the United States," Davis said of Cohen.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tuntuu että tällä foorumilla on jotain J. Edgar Hooverin klooneja liikkeellä, kun kommunisteja nähdään oikealla ja vasemmalla :D
En tiedä, mutta onko tuollainen vain vastareaktio siihen, kun jossain muualla ei nähdä kuin natseja ja rasisteja ihan kaikkialla.
Itsellä on myös vähän sellainen tapa, että jos tuntuu ettei vastapuoli ole aikeissakaan keskustella, niin sitten tulee heiteltyä leimakirveitä aika kevyesti.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tuossa taitaa olla kaksi vaihtoehtoa, olet joko oikeistokonservatiivi tai vihervasemmistolainen. Suoraan sanottuna täysin paska testi.
Minulla ainakin on niin ristiriitaiset mielipiteen puhtaiden aatteiden kanssa, että en sovi oikein mihinkään.
Vaikkapa etten siedä turvapaikkaturisimia ollenkaan, tekee ilmeisesti täysin mahdottomaksi olla muuta kuin äärioikeistoa. Kuitenkin kannatan vaikkapa ympäristönsuojelua, kunhan se tehdään kunnon laskelmien mukaan ja otetaan oheisvaikutukset huomioon. Eli sama juttu, että ei se alkoholinkulutusta vähennä yhtään, jos Suomessa nostetaan veroa ja ulkomainen tuonti kasvaa niin paljon, että alkoholia kulutetaan jopa entistä enemmän.

Kannatan myös markkinataloutta, mutta näen aika lailla punaista siinä kun joku "eettisesti valveutunut firma" polkee ulkomailla oikein kunnolla ihan ihmisoikeuksia, lahjoo ja vaikka on oikein hyvää pataa jonkun Pohjois-Korean kanssa, että voi myydä sinne ihmisten vakoiluun sopivaa teknologiaa.

Kokoomuksen kaverikapitalismi on myös alhaisista alhaisin tapa tehdä bisnestä ja käytännössä siis täyttä korruptiota, mutta jostain syystä ihan vaan maan tapa. Lahjotaan siis poliitikkoja, että saadaa lupa painaa rahaa ilman ikäviä kilpailijoita.

Periaatteessa kannata myös vasemmiston työläisten oikeuksia, mutta joku järki siinäkin pitäisi olla ja ennenkaikkea se työläinenkin voi olla piensijoittaja, mutta demarien mielestä kaikki raha kuuluu viedä valtiolle ja tehdä pirun hankalaksi, että työläinen voisi vaurastua ja jättää jälkipolville kunnon perinnön, jolla voisi nousta yhteiskuntaluokassa ylöspäin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
En tiedä, mutta onko tuollainen vain vastareaktio siihen, kun jossain muualla ei nähdä kuin natseja ja rasisteja ihan kaikkialla.
Itsellä on myös vähän sellainen tapa, että jos tuntuu ettei vastapuoli ole aikeissakaan keskustella, niin sitten tulee heiteltyä leimakirveitä aika kevyesti.
Tavallaan ymmärrän kun olen itsekin joillekin natsi ja täällä välillä kommari :D
Pitäis vaan silti pyrkiä keskustelemaan asiallisesti, niin pysyy ketju parempana. Pitää itsekin koittaa malttaa mielensä paremmin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
Alkaisiko olla paketti kohta kasassa että välivaalejen jälkeen oikeasti nähtäisiin Trump syytetyn penkillä? Kannattaa lukea tämä twiitti loppuun asti:

Muoks: Nyt voi olla aika paljon kiinni myös asiat siitä miten välivaalit sujuu. Kuinka kauan oma puolue enää sietää trumppia jos kaiken perseilyn seurauksena nyt menee enemmistö eikä Trump pysty enää toteuttamaan puolueen hahmojen haluamia muutoksia?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
En jotenkin jaksa uskoa, että Trump oikeasti haastetaan oikeuteen, ainakaan istuvana presidenttinä. Se vaatisi niin selkeän näytön johonkin todella konkreettiseen rikokseen, että sellaisen näytön kerääminen Amerikan presidentistä on aika hankalaa. Ihan pikkurikoksilla ei presidenttiä kuitenkaan haasteta.
 
Jep, välillä käytän vääriä termejä, mutta virkarikoskäsittelyä tarkoitin. Normaali oikeuteen voisi päätyä kun ei ole enää virassa kai?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
En jotenkin jaksa uskoa, että Trump oikeasti haastetaan oikeuteen, ainakaan istuvana presidenttinä. Se vaatisi niin selkeän näytön johonkin todella konkreettiseen rikokseen, että sellaisen näytön kerääminen Amerikan presidentistä on aika hankalaa. Ihan pikkurikoksilla ei presidenttiä kuitenkaan haasteta.
No Clinton joutui oikeuteen kun valehteli seksisuhteistaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
Tosin ei Trump jr ole vielä oikeudessa vaikka valehteli kongressille, viivyttääkö keskeneräinen tutkinta tuota seuraamusta? Kyseessä kuitenkin laittomuus josta on jo jääty kiinni?

Jenkeissä todellakin tarvittaisiin lakipykälä joka asettaa kaikki samanarvoiseen asemaan lain edessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
658
Jos välivaaleissa menee molemmat kamarit niin persikointi lienee ajan kysymys. Jos vain kongressi vaihtaa omistajaa niin sitten tuskin mennään niin pitkälle mutta varmasti alkaa ihan eri luokan tutkinnat kaikista mahdollisista (ja kuvitelluista) rikoksista. Cohen on ainakin asemassa missä hänellä saattaa olla ihan konkreettista tietoa ja todisteita toisin kuin Manafort jonka rikokset toki liippaavat Venäjää, mutta tapahtuivat huomattavasti ennen kuin työskenteli Trumpille. Nämä uutiset jo sinänsä pitävät varmasti asian tapetilla seuraavat pari kuukautta aina välivaaleihin saakka, asia mitä republikaanit vähiten toivoivat.

Joka tapauksessa elämme jännittäviä aikoja.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
En jotenkin jaksa uskoa, että Trump oikeasti haastetaan oikeuteen, ainakaan istuvana presidenttinä. Se vaatisi niin selkeän näytön johonkin todella konkreettiseen rikokseen, että sellaisen näytön kerääminen Amerikan presidentistä on aika hankalaa. Ihan pikkurikoksilla ei presidenttiä kuitenkaan haasteta.
Muller on myös ilmoittanut, ettei aio haastaa oikeuteen presidenttinä ja kaiketi oikeusministeriönkin näkemys oli, ettei moinen onnistu. Ilmeisesti viraltapano suoritetaan juuri siksi, että saadaan vastaamaan rikoksistaan oikeuteen. Toki on spekuloitu että Trump voisi teoriassa armahtaa itsensä mutta se olisi totaalinen poliittinen itsemurha :D
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Jos välivaaleissa menee molemmat kamarit niin persikointi lienee ajan kysymys. Jos vain kongressi vaihtaa omistajaa niin sitten tuskin mennään niin pitkälle mutta varmasti alkaa ihan eri luokan tutkinnat kaikista mahdollisista (ja kuvitelluista) rikoksista. Cohen on ainakin asemassa missä hänellä saattaa olla ihan konkreettista tietoa ja todisteita toisin kuin Manafort jonka rikokset toki liippaavat Venäjää, mutta tapahtuivat huomattavasti ennen kuin työskenteli Trumpille. Nämä uutiset jo sinänsä pitävät varmasti asian tapetilla seuraavat pari kuukautta aina välivaaleihin saakka, asia mitä republikaanit vähiten toivoivat.

Joka tapauksessa elämme jännittäviä aikoja.
Senaatinvaalien voitto vaatisi ihmettä demokraateilta. Demokraatit saattaa paikoin voittaa äänet 60-40 ja hävitä paikat 3-1. Gerrymandering - Wikipedia
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
https://nypost.com/2018/08/21/cohens-lawyer-trump-directed-him-to-commit-a-crime/

Millähän narratiivilla tätä lähdetään kohta kertomaan, toimiiko mutkun obama? Paha enää mennä väittämään ettei mitään rahoja olla maksettu tai että trump ei niistä tiennyt kun trump meni jo kertomaan tienneensä niistä ja että kampanjarahoista meni korvaukset. Kuka tahansa muu paitsi presidentti olisi näistä kaikista rikoksista jo päätynyt linnaan.
Voinytprkl! :D

Trump: Kampanjarahoituksen väärinkäytöt eivät ole rikoksia, Obamakin teki sellaisen
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 554
Miksi Trump lopettaa twiittinsä aina huutomerkkiin? Antaa hienoisesti parodiaa muistuttavan vaikutelman :kahvi:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
Ollaan tilanteessa että voi lukea yhdysvaltain presidentin kehuvan rikollisia siitä etteivät kerro tietojaan yhdysvaltain oikeuslaitokselle. Jos ei olisi seurannut asioiden kehittymistä alusta asti niin voisi kuvitella heränneensä apinoiden planeetalta tämän nähdessään:

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Miksi Trump lopettaa twiittinsä aina huutomerkkiin? Antaa hienoisesti parodiaa muistuttavan vaikutelman :kahvi:
Trumpilla on kyllä todella persoonallinen kirjoitustyyli. Minusta se on kyllä arvostettava taito, että kykenee kirjoittammaan niin, että kirjoittajan voi tunnistaa vaikkei nimi olisi näkyvillä.

Viesti tulee myös selville, ei tarvitse arvailla, että mitä se oikein yrittää sanoa.
 
Liittynyt
26.11.2017
Viestejä
415

Covfefe... Eikun siis niin! Eikun would... eikun tarkotin would not... NOITAVAINO!
 
etrade

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
146
Asiaton käytös - halventava käyttäytyminen
Luuletko oikeasti että rikostutkinnassa tutkijat julkaisevat hallussaan olevat faktat ja todisteet sitä mukaa kun saa ne valmiiksi?

Tuo "ei ole mitään todisteita" hoenta alkaa käydä jo aika vanhaksi. Se, että tutkinta on kestänyt näinkin kauan on jo yksinään aika kertova asia.
Eli kaksi vuotta on lyhyt aika kun ei ole mitään saatu selville? Montako vuotta on tarpeeksi?
Liberaali-punikeilla tunnetusti riittää aikaa trollata vaikka vuosia, ja syyttää lapsellisesti RT ja Putin, vaikka huonosta säästä :)

Kansa on äänestänyt Trumpin valtaan, ja kansallismieliset ovat saanet voittoja Euroopassa.
Mielenkiintoisia vaaleja tulossa Euroopassa, ja punikkien unelma rojahtaa.
 
Liittynyt
26.11.2017
Viestejä
415
Aika paljon on porukkaa jo syytettynä, venäläiset tiedustelu-upseerit mukaanlukien ja just tuomittiin kaksi eri tyyppiä. Toinen jäänyt kiinni jo aiemmin venäläisten pussiin pelaamisesta rahaa vastaan ja toinen lupasi kertoa tutkijoille lisää Trumpesterin veljeilyistä.

Ja vielä jotkut jaksaa yrittää että ei olisi kahteen vuoteen mitään saatu selville :D
Kelle aattelit enää sen menevän läpi? Vai onko sillä enää väliäkään kunhan vaan samaa kasettia toistelet.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Nopeastihan tämä olisi selvinnyt, jos Trump olisi avannut verotietonsa kuten jokainen aiempi presidentti. Tosin aiempia presidenttejä ei ole venäläiset rikolliset pelastaneet nöyryyttävältä konkurssilta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Aika paljon on porukkaa jo syytettynä, venäläiset tiedustelu-upseerit mukaanlukien ja just tuomittiin kaksi eri tyyppiä. Toinen jäänyt kiinni jo aiemmin venäläisten pussiin pelaamisesta rahaa vastaan ja toinen lupasi kertoa tutkijoille lisää Trumpesterin veljeilyistä.

Ja vielä jotkut jaksaa yrittää että ei olisi kahteen vuoteen mitään saatu selville :D
Kelle aattelit enää sen menevän läpi? Vai onko sillä enää väliäkään kunhan vaan samaa kasettia toistelet.
Kaksi vuotta eikä mitään uutta Trumpin ja Putinin salaliitosta. Mutta ihan kohta tulee juu ja impeachment...

Ei julkaista tietoja kesken olevasta tutkimuksesta mutta kusivideo juu ja skitsofrenia :rofl::rofl:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
Trumpilla on kyllä todella persoonallinen kirjoitustyyli. Minusta se on kyllä arvostettava taito, että kykenee kirjoittammaan niin, että kirjoittajan voi tunnistaa vaikkei nimi olisi näkyvillä.

Viesti tulee myös selville, ei tarvitse arvailla, että mitä se oikein yrittää sanoa.
Ekassa kohdassa olen samaa mieltä että kirjoittajan tunnistaa helposti, mutta siitä että viestit olisi selviä en voi olla samaa mieltä, koska lähinnä ne tunnistaa siitä ettei peräkkäisillä sanoillakaan tunnu olevan tietoa siitä mikä sana oli edellinen ja mikä seuraavaksi arvotaan taikahatusta:

Aku79

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 085
Tässä saattaa olla jenkkien seuraava presidentti, tulee vahvaa Obama vipää tuosta

wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 554
Eli kaksi vuotta on lyhyt aika kun ei ole mitään saatu selville? Montako vuotta on tarpeeksi?
Liberaali-punikeilla tunnetusti riittää aikaa trollata vaikka vuosia, ja syyttää lapsellisesti RT ja Putin, vaikka huonosta säästä :)

Laittaisitko vähän tarkemman määritelmän siitä, ketä tarkoitat liberaali-punikeilla (huom. tarkistatko suomen kielen kielioppisäännöt: jookos?) ihan tarkalleen ottaen? Tarkoitatko tässä yhdysvaltalaisia vai eurooppalaisia vai suomalaisia, vai ketä?
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Aina kun joku käyttää liberaali-sanaa haukkumiseen, tekee mieli pakata kamat ja muuttaa Suomesta :facepalm:
Sitä odotellessa että tänne saataisiin edes joku liberaalipuolue pystyyn, suomalaisista tuo ismi on lähinnä haukkumasana.
 
RoopeAnkka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.03.2017
Viestejä
102
Aina kun joku käyttää liberaali-sanaa haukkumiseen, tekee mieli pakata kamat ja muuttaa Suomesta :facepalm:
Sitä odotellessa että tänne saataisiin edes joku liberaalipuolue pystyyn, suomalaisista tuo ismi on lähinnä haukkumasana.
Aina kun joku väittää että jokin poliittinen aate on pyhä eikä sitä saa kritisoida samalla tavalla mitä sen vastakohtaa kritisoidaan, niin tekee mieli muuttaa koko planeetalta vittuun.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
"Liberaali" tarkoittaa Suomessa eri asiaa kuin USA:ssa. USA:ssa "liberaalilla" viitataan sikäläiseen "vasemmistoon". Suomessa "liberalismi" on vähän sama kuin USA:n libertarianismi, mutta ei niin ääripäässä. USA:n libertarianismi on melkein anarkismia.

Suomen liberaali on siis arvoliberaali ja talousliberaali, mutta se ei ole arvoliberaali talousliberalismin kustannuksella. Eli liberaali ei esimerkiksi kannata mamujen tuontia tänne veronmaksajien elätettäviksi. Liberaali ylipäätään suhtautuu vähän nihkeästi veroihin, eikä halua maksaa niitä kuin aivan välttämättömiä asioita varten. Liberaalin mielestä yksilö itse on oman elämänsä ja rahojensa paras herra.

Vasemmistohan taas on päinvastoin laajoja yksilönvapauksia vastaan ja haluaa kaikenlaisia rajoituksia ihmisten elämään, paitsi jos niillä ihmisillä on suojaväri.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Kaksi vuotta eikä mitään uutta Trumpin ja Putinin salaliitosta. Mutta ihan kohta tulee juu ja impeachment...

Ei julkaista tietoja kesken olevasta tutkimuksesta mutta kusivideo juu ja skitsofrenia :rofl::rofl:
Kaksi vuotta on lyhyt aika. Ja julkaisi ko Mueller tai joku muu virallinen taho se kusivideonkin ja skitsofrenia jutun vai sotkeko tahallaan aiheeseen huuhaata?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Kaksi vuotta on lyhyt aika. Ja julkaisi ko Mueller tai joku muu virallinen taho se kusivideonkin ja skitsofrenia jutun vai sotkeko tahallaan aiheeseen huuhaata?
Yritätkö vähätellä käymällä henkilökohtaiseksi? Täällä keskustellaan Trumpista eikä minusta.

Väitetystä salaliitosta ei ole tullut mitään uutta ilmi, mutta silti jokainen Trumpin alaisen vuosia vanha veropetosjuttukin toimii kuin todisteena siitä ja lyö lisää löylyä intohimoisten vastustajien keskuudessa. Jakomielisesti kuitenkin samaan aikaan "Muellerin tutkinta ei vuoda", joten siitä ei saisi tehdä johtopäätöksiä. Paitsi sellaisen, että jotain on ihan varmasti tulossa, ihan kohta. Impeachment.

:facepalm:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Fake news sitä ja tätä, kun kehtaavat siteerata Trumpin tunnustuksia valehtelemisen myöntämisestä sekä itseään koskevaan tutkintaan sekaantumisesta. Pahat punikit asialla estämässä Venäjän tiedustelun toimintaa USA:ssa :D Ja turha väittää ettei olisi Venäjän tiedustelu ollut asialla, kun presidentti idiootti jo myönsi senkin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
Yritätkö vähätellä käymällä henkilökohtaiseksi? Täällä keskustellaan Trumpista eikä minusta.

Väitetystä salaliitosta ei ole tullut mitään uutta ilmi, mutta silti jokainen Trumpin alaisen vuosia vanha veropetosjuttukin toimii kuin todisteena siitä ja lyö lisää löylyä intohimoisten vastustajien keskuudessa. Jakomielisesti kuitenkin samaan aikaan "Muellerin tutkinta ei vuoda", joten siitä ei saisi tehdä johtopäätöksiä. Paitsi sellaisen, että jotain on ihan varmasti tulossa, ihan kohta. Impeachment.

:facepalm:
Pystyisikö lainaamaan niitä viestejä mistä olet erimieltä? Nyt menee geneeriseksi huuhaaksi nämä jutut, kun kokoajan pitää perustella jollain pissavideoilla, josta aiheesta ei itsesi lisäksi muut puhu.

Jos olet lukenut uutisia tai ketjua niin Cohen ilmoitti asianajajansa välityksellä Trumpin tienneen vaalihakkeroinnista ennen kun se tapahtui. "ei mitään uutta", eli tarkoititko että tämä oli jo yleistä tietoa vai mikä se pointti olikaan?

Ja tosiaan, opettele lainaamaan viestejä joita vastaan argumentoit, voi tosin olla vaikeaa kun nuo huutelut on lähinnä itse keksimiäsi viestejä kohtaan.

Toisin sanoen pyrittäisiin pitämään edes joku taso ketjussa, ilman mielikuvitusvastustajia vastaan hyökkäilyä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Eikö se sinulle riitä "todisteeksi", että tiedusteluyhteisö lausui vaaleihin vaikuttamisen varmana asiana, ja Trumpin tarina muuttuu sitä mukaa kun tiedonmurusia tulee. Ensin ei muka tehty mitään tai tiedetty mitään, no sitten oltiin muka tehty muttei tiedetty, ja kun selvisi että tiedettiin, väitetään ettei olla tehty mitään laitonta.

Miksi jankkaat tuota mielipidettäsi muiden spekulaatioista? Jos ei kerran mielestäsi mitään tapahdu, niin onko sen mainitsemisella uutisarvoa joka ikinen kerta kun jotain tapahtuu?
Kun se Venäjän vaaleihin vaikuttamiseen pyrkiminen ei ole todellakaan mikään Trumpin ja Putinin salaliitto.

Sinun mielestäsi täällä saa jankuttaa vain salaliiton puolesta? Koska totta kai valehtelu pankille lainaneuvotteluissa on todiste siitä?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom