Nettitreffit + Tinder

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 155
Toinen seikka mikä vähentää paritumista ja mikä tuntuu varsin kummalliselta on se että hedelmällisimässä iässä parikymppisenä naisia kiinnostaa seksi vähemmän kuin sitten kohti neljääkymmentä, miehillä asian ollessa juuri päinvastoin.
Kiinnostamisesta en tiedä, mutta parikymppiset naiset käytännössä on eniten seksiä harrastavin ikäluokka naisissa:

Surullista on tietenkin se, että seksin harrastaminen on vähentynyt käytännössä kaikissa ikäluokissa... Eikä kyse ole mistään ihan pienestä vähenemisestä!

Miesten samassa käppyrässä näkyy vahvasti se, että keski-ikäisillä miehillä käy parempi flaksi kuin nuorilla (vaikka nuoria varmasti panettaa paljon enemmän). Tämäkin alleviivaa sitä, että 5-kymppiset miehet on tosiaan kuumaa kamaa parisuhdemarkkinoilla, kuten vasta lehtijutussakin todettiin. Se vihreä viiva. Aiemmin on kaikki ollut toisin:

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Kertokaapa mikä on pielessä? Saan matcheja ulkomaalaisilta. Tähän mennessä useita virolaisia, yksi brasiliainen ja yksi kenialainen. Kyllä niitä suomalaisiltakin tulee, mutta eivät perkeleet edes vastaa chattiin. Enkö oo tarpeeksi röyhkeä. Yhden virolaisen sain vastaamaan kehumalla englanniksi "cute redhead", vaikka oli 40 asteen kuumeessa.

Vai oonko mä niin suvakki, että imen väkisin ulkomaalaisia? Vaikken oo suvakki.
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
204
Lemmikit näyttävät olevan aika iso ongelma täällä. Vai onko kyse vain koirista ja kissoista? En itsekkään ole välittänyt kummastakaan ja ymmärrän että nuo vaativat paljon aikaa, koirat erityisesti, ja suhteen alussa haluaisi viettää paljon aikaa kumppanin kanssa ilman että joku tai jokin kilpailee jatkuvasti huomiosta ja asettaa omistajansa menoihin rajoitteita. Onkohan sinkkunaisilla useammin lemmikki kuin sinkkumiehillä? Kuvittelisin että koirat ja kissat perheessä on yleensä hankittu naisen tahdosta.
Ei ne ongelma ole.. ellei ole ns. "grazy cat lady". Meilläkin oli paljon eläimiä, kissoja sekä koiria. Mutta ongelmaksi se muodostuu kun niitä alkaa olemaan hallitsematon määrä ja/tai ne vievät koko vapaa-ajan ihmiseltä. Tosin, nämäkin ovat asioita mitä jokainen punnitsee mielessään. Mikä on häiritsevää ja mikä ei.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
147
Lähinnä ehkä tuo lehdissäkin asti nähty naisten marina siitä, että pk-seudulla on koulutettujen miesten vajaus ja kuinka pariutuminen on heille vaikeaa, huvittaa. Omien kokemusten mukaan pituus, korkea koulutus, hyvä pukeutuminen ja sosiaalisuus ovat täällä vain perusvaatimuksia - lähtötaso, josta ei saa mitään lisäpisteitä.

Eikä siinä sinänsä väärää ole, naisilla on edullisessa tilanteessa täysi oikeus valikoida. Juu, voihan sitä omaa hakuansa vähän laajentaa.
 
Viimeksi muokattu:

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Heh :) No, ehkä itsellä on ollut pääasiallisena kohteena n. 24-30 -ikäiset, koulutetut naiset, joilla on hyvä kroppa, subjektiivisesti peruskauniit kasvot, eikä ole liian kosmopoliitti (elämässä muutakin kuin matkustus/reppureissaus joka 2. kuukausi).

En nyt sano, että tuo on mitään luokkaa yksisarvisen metsästys, mutta kohtalaisen haasteellinen kategoria silti - eikä tilannetta auta tuo subjektiivisuus. Omasta mielestä joku voi olla "menisin naimisiin koska vain" -luokkaa, ja kavereiden mielestä näyttää ihan perusnaiselta - ja toisin päin.

Baarit ovat PK-seudulla hyviä kyllä seksin suhteen, ja se osasto mielestäni on tyydyttävästi hoidossa - kakkupaloja siis saa, mutta haluaisin koko kakun.

Lähinnä ehkä tuo lehdissäkin asti nähty naisten marina siitä, että pk-seudulla on koulutettujen miesten vajaus ja kuinka pariutuminen on heille vaikeaa, huvittaa. Omien kokemusten mukaan pituus, korkea koulutus, hyvä pukeutuminen ja sosiaalisuus ovat täällä vain perusvaatimuksia - lähtötaso, josta ei saa mitään lisäpisteitä.

Eikä siinä sinänsä väärää ole, naisilla on edullisessa tilanteessa täysi oikeus valikoida. Juu, voihan sitä omaa hakuansa vähän laajentaa, mutta kun en tässä mielestäni mahdottomia hae niin taistelu jatkuu. :D
Onko sulla koulutus kunnossa, hyvä kroppa ja komeat kasvot?

Meinaan vain että tuossa ikähaarukassa TODELLA kovat kriteerit ja saat olla kyllä erikoisen komea tai ns. pinkka kunnossa että löydät itsellesi kestävän suhteen.

Sen mitä itse olin sinkkuna niin alle 30v naisia en edes harkinnut, toki osana se että itsekkin 35v silloin, mutta toisena se että tuollainen alle 30v ei vielä tiedä mitä haluaa elämältään ja ehtii aloittaa sen neljännen ammatin opiskelemisen.

Nyt on puoli vuotta seurusteltu itseäni pari vuotta vanhemman kanssa jolla on hyvä ammatti, vakituinen työ, oma asunto ja auto, oma elämä kunnossa ja tasapainossa, harrastuksia, omia kavereita ja joka tykkää tehdä asioita kahdestaan ja osaa pysähtyä sinne sohvalle jos siltä tuntuu. Mikään ei ole väkinäistä ja tärkeimpänä positiivinen asenne uusiin asioihin, kuten parisuhde yleensä tuo pitkään sinkkuna olleelle.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 557

Kun nyt miettii tuolta ajalta, millaisia parisuhteita omassa tuttavapiirissä oli (ja on edelleen), niin hyvä koulutus yhdisti kyllä miehiä, mutta noi muut "vaatimukset", hyvä kroppa ja komeat kasvot, no jaa. Ihan tavallisen näköisiä miehiä on naispuolisilla ystävillä ollut, tai sanotaan tavallisia ja osa ihan mukavannäköisiä, mutta ei nyt mitään huippukomeita kukaan. Eivätkä myöskään superurheilullisia tai salilla eka, salilla vika -tyyppisiä :D Toisaalta niin ovat ystävätkin suht normaaleja yliopistossa/korkeakoulussa opiskelevia/opiskelleita naisia.

Opiskelupaikka on ollut usein parisuhteissa yhdistävä tekijä, joten ei ihme, että miehiksi on valikoitunut korkeakoulutettuja. Tosin onpa tuttavapiirissäni yksi sellainenkin pari, jossa nainen on tohtori ja mies ammattikoulun käynyt. Itse asiassa ei ollenkaan harvinaista, että nainen on kouluttautunut asteen pidemmälle kuin mies. Itsekin olen seurustellut vähemmän koulutetun miehen kanssa, eikä se ollut suhteessa mikään issue (ongelmat olikin sitten ihan muissa asioissa).
 
Meillä myös muija pidemmälle kouluttautunut, mutta silti mä olen pidemmälle edennyt ja saan enemmän palkkaa kuin hän. Itse olen pelkkä amis, päivääkään niitä töitä en tehnyt ja nykyään olen ylempi toimihenkilö myyntityössä, että ei se koulutuskaan kaikkea kerro.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 557
Meillä myös muija pidemmälle kouluttautunut, mutta silti mä olen pidemmälle edennyt ja saan enemmän palkkaa kuin hän. Itse olen pelkkä amis, päivääkään niitä töitä en tehnyt ja nykyään olen ylempi toimihenkilö myyntityössä, että ei se koulutuskaan kaikkea kerro.

Eipä niin, mutta tosi monet löytävät kumppanin opiskeluympyröistä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Toivomus miehen korkeasta koulutuksesta lienee muutenkin enemmän vaatimus siitä, että mies on sivistynyt ja tekee jotain mielekästä työtä tai omaa tietyn sosio/ekonomisen aseman. Se on vaan helpompi etsiä miestä, joka on lääkäri, KTM, DI, juristi tai vastaava eikä se pointti ole se, että joku nainen nimenomaan haluaa diplomi-insinöörin miehekseen. Jotkut haluaa sen kitaraa rämpyttävän "humanistisia opintoja suoritelleen" runopojankin.

Tähän voisi heittää anekdoottina, että pääkaupunkiseudulla kaikilla tuntemillani palomiehillä, poliiseilla, kapiaisilla, ammatikseen urheilua valmentavilla jne. tuntuisi olevan helppo löytää nainen ja yleensä itseään korkeammin koulutettu.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
147
Onko sulla koulutus kunnossa, hyvä kroppa ja komeat kasvot?

Meinaan vain että tuossa ikähaarukassa TODELLA kovat kriteerit ja saat olla kyllä erikoisen komea tai ns. pinkka kunnossa että löydät itsellesi kestävän suhteen.

Sen mitä itse olin sinkkuna niin alle 30v naisia en edes harkinnut, toki osana se että itsekkin 35v silloin, mutta toisena se että tuollainen alle 30v ei vielä tiedä mitä haluaa elämältään ja ehtii aloittaa sen neljännen ammatin opiskelemisen.

Nyt on puoli vuotta seurusteltu itseäni pari vuotta vanhemman kanssa jolla on hyvä ammatti, vakituinen työ, oma asunto ja auto, oma elämä kunnossa ja tasapainossa, harrastuksia, omia kavereita ja joka tykkää tehdä asioita kahdestaan ja osaa pysähtyä sinne sohvalle jos siltä tuntuu. Mikään ei ole väkinäistä ja tärkeimpänä positiivinen asenne uusiin asioihin, kuten parisuhde yleensä tuo pitkään sinkkuna olleelle.
On, on ja viimeiseen vähän vaikeampi sanoa itse - kohtalaisen, mutta ei varmasti Brad Pitt -tasoa.

Sulla kuulostaa olevan erittäin hyvä tilanne; samaan täytyy vain toivoa pääsevänsä.
 
Viimeksi muokattu:

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
On, on ja viimeiseen vähän vaikeampi sanoa itse - kohtalaisen, mutta ei varmasti Brad Pitt -tasoa.

Itsellä toiveena on myös perhe, muttei välttämättä nyt ihan välittömästi - heti tulee mieleen oman ikäisistä (33) ja vanhemmista, että mikäli siihen viivästyksiä tulee, saattaa asiaan tulla jo vaikeuksia. Se on yksi syy, miksi hieman nuorempi nainen on skoopissa. Toki heti perään voi myöntää, että jotkut alkukantaisesti hivelevät syyt voivat myös painaa alitajuisesti, jos ei muuten - mutta yleisesti en usko, että tässä isoista ikäeroista puhutaan.

Sulla kuulostaa olevan erittäin hyvä tilanne; samaan täytyy vain toivoa pääsevänsä.
Mulla kävi kyllä hitonmoinen tuuri tämän naisen kanssa, täydellinen paketti. Mulla oli myös aikasemmin sama että naisen pitää olla nuorempi, mutta kun jäin sinkuksi niin halusin oikeasti ihmisen millä on paketti kasassa ja oma elämä ja en ole kyllä katunut päivääkään tämän nykyisen kanssa. Ikähän on vain numeroita ja me molemmat ollaan kumminkin vasta 36v ja 38v niin ei tässä vielä kovin vanhoja olla (eipä:btooth:).

Mulla se perhe ei ole pakollinen, löytyy jo tytär (16v) ja mitä kokemuksesta tiedän niin en varmaan jaksais enään vaipparallia ym. ja tämä nykyinen ei edes lapsia halua mikä käy mulle paremmin kuin hyvin ja kivahan se on kattoa kun 38vuotiaan vartalo on kuin 28vuotiaalla:hungry: nimittäin mitä tuossa tuli niitä 30v treffailtua joilla 2 lasta niin valitettavasti se näkyy ja pahasti.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 712
Toi kyllä helpottaa jos on jo lapsen/lapsen tehnyt ja ei enempää halua. Sillon ei tarvii niinkään välittää tuosta iästä.

Itekkin samassa veneessä Sabren kanssa, että ikää 32 vuotta ja olisi kuitenkin kiva säilyttää se optio että naisen kanssa voi vielä lapsia tehdä, toisaalta ei nyt ihan heti suhteen alkajaisiksi viitsisi niitä alkaa pykäämään. Tässä iässä kun alkaa vanhempia naisia deittailemaan niin ne on joko ei halua lapsia tai sitten niitä pitäisi tehdä heti.

Tuo 25-30 ikäinen nainen on siis aika ideaali tuolta kantilta. Mutta sehän siitä tekee vaikean kun kaikki muutkin on tuon ikäisten naisten perään ja tuon ikäiset naisetkin etsivät sitä ideaalikumppania, jonka kanssa mahdollisesti tehdä niitä lapsia.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 109

Tämän osalta täysin sama tilanne täälläkin, tosin itsellä ikää jo 38 vuotta. Ja ongelmaksi alkaa tulla se, että ikäeroa alkaa olla niihin naisiin, joilla potentiaalisesti biologinen kello on "oikeassa vaiheessa" kun omanikäisillä se tikittää jo aivan liian kovaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
No sanottakoon nyt lohdutukseksi, että kyllä niitä on paljonkin naisia, jotka on 40 jälkeen vasta aloittaneet ja useamman putkauttaneet ja ihan terveitä tulee. Tietysti saumat heikkenee mutta ei kannata heittää lusikkaa nurkkaan. Nykyisin ihmiset pysyvät virkeinäkin pitempään ja 40 on uusi 30 kun joskus se 40 oli väsyvä keski-ikäinen (tässä tietty oma fysiikan ylläpitäminenkin merkitsee). Mutta siis ei tartte pelätä, ettei 40+ "jaksaisi" enää vaipparallia kun pikemminkin tuntuu, että nykyään se on sitä nuoremmat, jotka vielä jaksaa paahtaa duunia pää hikisenä ja vanhemmiten porukka jo vähän rentoutuu senkin osalta. Onhan se tietty joskus vähän huvittavaa kun 50-60 vuotiaat äijät jää isyyslomalle ;)

Eipä sillä, ettei tuo olisi omaankin nettitreffailuun vaikuttanut. Oman ikäselle "haluan lapsia" tapauksille piti melkein sanoa, että sori vaan, ne pitäis tehdä nyt enkä mä ole valmis.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
403
No sanottakoon nyt lohdutukseksi, että kyllä niitä on paljonkin naisia, jotka on 40 jälkeen vasta aloittaneet ja useamman putkauttaneet ja ihan terveitä tulee. Tietysti saumat heikkenee mutta ei kannata heittää lusikkaa nurkkaan.
Kuin myös niitäkin, ketkä ovat serkkujen kanssa tehneet lapsia. Samat saumat saada terve mukula.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 557
Aikamoista, että lähemmäs 40-vuotiaat miehet eivät koe olevansa "vielä" valmiita lapsiin. Ei tarvitse ihmetellä, miksi syntyvyys laskee. Nelikymppinen on jo keski-ikäinen, parhaat perheenperustamisvuodet lienevät miehillä(kin) siinä vaiheessa hyvinkin takana :kahvi:

Olen itsekin lapseton, ja imo olisi kannattanut lisääntyä alle 35-vuotiaana. Valitettavasti elämä vain ei aina mene niin kuin olisi halunnut.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Nopea googletus löytää heti tällaisen: Maternal Age and Offspring Adult Health: Evidence From the Health and Retirement Study

Äkkiä katsoen terveimmän ihmisen synnyttää ~28 vuotias nainen. Joten 25v kumppaniehdokas on optimaalinen.
Kaikki tietää että näin on mutta sillä ei ole mitään tekemistä lähisukulaisten keskuudessa lisääntymisen seurauksena puhkeavien perinnöllisten saisauksien kanssa.

Pointtini on, että ei kannata heittää lusikkaa nurkkaan vaikka ikää olisikin. Voi olla, että lasta ei tule tai että tulee keskenmeno. Suurin osa pahemmista ongelmista voidaan seuloa jo raskausaikana ja keskeyttää raskaus mutta jos vaihtoehtona on, että ei edes yritä koska epäilyttää niin voi jäädä kaduttamaan myöhemmin.

Sitä paitsi, onnea vaan matkaan etsimään niitä optimaalisia synnyttäjiä kun tuntuu monella olevan vaikeuksia löytää "ketään". Elämä on epätäydellistä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aikamoista, että lähemmäs 40-vuotiaat miehet eivät koe olevansa "vielä" valmiita lapsiin. Ei tarvitse ihmetellä, miksi syntyvyys laskee. Nelikymppinen on jo keski-ikäinen, parhaat perheenperustamisvuodet lienevät miehillä(kin) siinä vaiheessa hyvinkin takana :kahvi:
No mä oon tästä vähän eri mieltä, ainakin jos siis mies löytää paljon itseään nuoremman naisen. Jos nelikymppinen pitää itsensä kunnossa, ei se ole sen väsyneempi tai raihnaisempi kuin kolmikymppinen tai nuorempikin ja ainakin itse täytyy sanoa, että elämässä olisi paljon enemmän aikaa ja vähemmän stressiä kuin aikoinaan kaikenmaailman uran rakentamisen ja muun lopulta aika epäoleellisen kanssa.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 557
No mä oon tästä vähän eri mieltä, ainakin jos siis mies löytää paljon itseään nuoremman naisen. Jos nelikymppinen pitää itsensä kunnossa, ei se ole sen väsyneempi tai raihnaisempi kuin kolmikymppinen tai nuorempikin ja ainakin itse täytyy sanoa, että elämässä olisi paljon enemmän aikaa ja vähemmän stressiä kuin aikoinaan kaikenmaailman uran rakentamisen ja muun lopulta aika epäoleellisen kanssa.

Niin, aina voi luottaa siihen, että sellainen nainen löytyy. Siis sellainen, jonka kanssa yleensä kannattaa jälkikasvua hankkia, meitä kun on moneen junaan :kahvi:

Pakko sanoa vähän rumasti, mutta minusta jengi voisi kasvaa aikuiseksi jo vähän ennen keski-ikää. Huom. en tarkoita tällä niitä, jotka eivät aio hankkia lapsia lainkaan. Sehän on hyvinkin aikuinen ratkaisu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704

Hmmm, mikäs on tämä aikuiseksi kasvamisen määritelmä tässä tapauksessa? Olisi kiinnostavaa tietää, lähinnä mietin, että olenkohan aikuinen vieläkään millään mittarilla :D
Ikää 31.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 557
Hmmm, mikäs on tämä aikuiseksi kasvamisen määritelmä tässä tapauksessa? Olisi kiinnostavaa tietää, lähinnä mietin, että olenkohan aikuinen vieläkään millään mittarilla :D
Ikää 31.

Lähinnä tarkoitin sitä, että ihminen haluaa perheen, mutta ei koe olevansa "riittävän kypsä" vaikka ikää on lähemmäs 40 tai jopa yli. Ehkä tuo on tälle ajalle tyypillinen ilmiö, joku sosiologi varmaan tietäisi mistä moinen johtuu. (Ja samahan koskee sekä miehiä että naisia, naisilla vaan biologia asettaa rajoja.)

En sitten kohdistanut kommentteja millekään nimimerkille, tulipahan vain yleisenä pohdintana mieleen.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mun mielestä jokainen voi kasvaa niin rauhassa kuin haluaa mutta turha jälkeenpäin valittaa, jos juna tai pari meni. Koskee montaa muutakin asiaa kuten koulutusta ja sitä kuuluisaa "elämää" kun vielä voi ja on jotain edes etäisesti oman ikäistä seuraa missä sitä elää. :tup:

Tietty se on vähän kurj... säälittävää jos havahtuu joskus 45-vuotiaana, että on se nyt vittu kun ei muka optimaalisessa synnytysiässä olevaa naistakaan enää löydy.
 
Muotoilit asian hieman kauniimmin kuin minä :tup:
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Kauhulla olen katsonut kun työkaveri 45v sai kaksoset:facepalm: Ei ole sen miehen hyvä olla ja pettää vaimoaan minkä ehtii kun ei kuulemma kotona saa. (jotkut miehet on niin säälittäviä)

No ei siinä mitään, toinen teki 55v yhden muksun 35v vaimonsa kanssa ja kun yksi ei riittänyt niin 58 tehtiin toinen:bored:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 381
Toi kyllä helpottaa jos on jo lapsen/lapsen tehnyt ja ei enempää halua. Sillon ei tarvii niinkään välittää tuosta iästä.

Itekkin samassa veneessä Sabren kanssa, että ikää 32 vuotta ja olisi kuitenkin kiva säilyttää se optio että naisen kanssa voi vielä lapsia tehdä, toisaalta ei nyt ihan heti suhteen alkajaisiksi viitsisi niitä alkaa pykäämään. Tässä iässä kun alkaa vanhempia naisia deittailemaan niin ne on joko ei halua lapsia tai sitten niitä pitäisi tehdä heti.

Tuo 25-30 ikäinen nainen on siis aika ideaali tuolta kantilta. Mutta sehän siitä tekee vaikean kun kaikki muutkin on tuon ikäisten naisten perään ja tuon ikäiset naisetkin etsivät sitä ideaalikumppania, jonka kanssa mahdollisesti tehdä niitä lapsia.
Onko se nyt niin vaikeaa. Omien kokemusten mukaan naiset haluavat hieman vanhemman miehen, siis nuo ikähaarukassasi olevat.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Joo mulle yksi 25 vuotias latvialainen laittoi matchin. Pistin viestiä, niin taas poistui koko match.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 712
Onko se nyt niin vaikeaa. Omien kokemusten mukaan naiset haluavat hieman vanhemman miehen, siis nuo ikähaarukassasi olevat.
Tuo on kyllä totta ja pientä etua siitä saa. Silti vähän yli kolmikymppisillekin tuo ikäryhmä on vaikea.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko se nyt niin vaikeaa. Omien kokemusten mukaan naiset haluavat hieman vanhemman miehen, siis nuo ikähaarukassasi olevat.
No kyllähän tuohon ikäryhmään varmaan kohdistuu kaikkein eniten kysyntää. Se on siinä juuri sellaisen oikean "aikuisuuden" saavuttanutta, eli opinnot luultavasti valmiit ja elämässä suunta (duuni ja asuu omillaan, ei opiskelijakämpässä tai kommuunissa). Kysyntää riittää varmasti miehiltä 25-50 ikäryhmässä ja varmaan ylöspäinkin.
 
Varmasti kohdistuu. Kyllä naisen pitää olla sen 5-10v nuorempi, mitään vanhaa kotkaa ei jaksaisi katsella.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
No ne 25-vuotiaat miehet voi olla kanssasi eri mieltä asiasta ja siksi hekin ovat mahdollisesti kiinnostuneita noista samoista naisista.
Ja varmaan löytyy myös 18-19v miehiä jotka haluavat "vähän vanhempaa" ja kisaavat myös. Mutta tossa kisassa 30-35v miehet ovat aika tavalla vahvemmilla keskimäärin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Joo eipä ollut vuodella tai parilla väliä joskus ylioppilasiässä, pikemminkin oikeastaan niin että alle 18-vuotiaat ei kiinnostaneet (koska pyörittiin paljon baareissa kun lopulta pääsi varmasti). Mutta joku 25-vuotias ei olisi ollut missään nimenssä liikaa vaan eipä niitä kiinnostanut poikaset, joilla oli vielä kaikenmaailman armeijat ja pääsykokeet sun muut fuksivuodet edessä.
 
JSoi

Make ATK Great Again
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
873
Oma isäkin lykkäsi kymmenen vuotta sitten reiluna nelikymppisenä uuden vaimonsa (pari vuotta vanhempi) kanssa iltatähden maailmaan, ja täysin terve poika sieltä tuli. Eli kyllä ne yli nelikymppiset naisetkin vielä lisääntymiskelpoisia voivat olla, vaikka riskit tietysti suuremmat.

Samaa mieltä Jurppiin kanssa siitä, että ei voi kuin peiliin katsoa, jos keski-ikäisenä herää siihen todellisuuteen ettei pääse pari-kolmekymppisten kanssa parittelemaan ja perhettä perustamaan.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
...
Samaa mieltä Jurppiin kanssa siitä, että ei voi kuin peiliin katsoa, jos keski-ikäisenä herää siihen todellisuuteen ettei pääse pari-kolmekymppisten kanssa parittelemaan ja perhettä perustamaan.
Löytyy paljon luuseria jotka ovat käyttäneet parhaat vuotensa internetissä, nettipeleissä, alkoholiongelman kanssa jne. ilman naista. Siis jo paljon nuorempina ennen keski-ikää.

Parhaimmillaan miehellä on keski-iässä omaisuutta, karismaa, hyvä työpaikka, hieno auto jne jne. Jolloin ne parittelemiset nuorempien kanssa voivat olla aika triviaaleja (olettaen jos on sinkkuna pysynyt).

Jos nainen on ruma, siinä ei paljon hokkus-pokkus keinot auta laadukkaan miehen löytämiseksi. Miehiä ei samalla tavalla kiinnosta onko se nainen varakas tai karismaattinen.

Miehillä on ylipäänsä niin paljon enemmän keinoja nostaa markkina-arvoaan pelkän "geenien tuoman" pääoman lisäksi, että usein on varmasti peiliin katsominen jos nais-asiat ovat ongelma.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 844
Pahinta mitä voi itselleen tehdä parisuhdemarkkinoilla on vaipua epätoivoon. Asenne on mielestäni yksi tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä kumppania etsiessä ja katkera tilitys liian kovista naisten kriteereistä ei edesauta parin löytämisessä.

Toinen jonka olen omalla kohdalla huomannut, niin täytyy löytää se oikea "alusta" jossa pääsee omimmillaan lähestymään naisia ja pystyy olemaan oma hurmaava itsensä ;)
Parhaita paikkoja on intiimit tilanteet, joissa pystyn olemaan helposti oma itseni.
Minulle se tarkoittaa harrastuksia, tuttavapiiriä ym. tilanteita, joissa mahdollista tutustua uusiin ihmisiin, vaikka olenkin introvertti. Netti ei ole ikinä ollut itselleni se oikea paikka.

Terveisin mies, joka tapailee itseään yhdeksän vuotta nuorempaa ja korkeammin koulutettua naista.
 
Asenne ja itsevarmuus. Oma muija kiittelee juuri noita asioita mihin kiinnitti ensimmäisen 5s sisällä huomiota. Miehellä pitää olla sellainen tietty johdonmukaisuus ja taito ottaa tilanne ns. haltuun ja tehdä niitä päätöksiä ja samalla kuunnella toisen mielipidettä.

Miehen pitää olla mies, mutta ei kusipää.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ja se asenne kannattaa tosiaan ajaa myös omaan päähän niin, että se on oikeaa. Itsevarmuutta, rentoutta ja positiivista asennetta on vaikea feikata uskottavasti. Ja sitten tulee näitä "bullet dodged" tarinoita kun joku oli vähän off ja varovainen perääntyminen johti paskaräjähdykseen.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 557
Tämän ketjun perusteella pahinta hylkyluokkaa pariutumismarkkinoilla ovat ne 35+ -naiset, jotka eivät halua kovin paljon vanhempaa miestä. Vieläkö joku väittää, että miehillä on asiat huonosti ;)

P.S. Viesti sisältää sarkasmia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 595
Mä aloin nyt miettimään tuota "asenne ja itsevarmuus" -komboa. Lähinnä siltä kantilta kumpi noista olisi tärkeämpi vaikka osin toki limittyvätkin. Jotenkin ihan näin pintäpuolisesti ajateltuna sanoisin että noista tärkeämpi elementti on asenne - ainakin omasta mielestä. Asenne määrittää sitä polkua ja keinoja millä taivaltaa eteenpäin. Vastaavasti pelkkä itsevarmuus kuulostaa siltä kuin olisi kova tekemään kaikenlaista, isommassa kuvassa epäjohdonmukaista kovalla varmuudella. Ja tulos olisi sitten arvalla vedettävissä. :D

En nyt tiedä liittyikö mitenkään aiheeseen mutta tulipahan vaan mieleen. Tosin nyt kun mietin niin mielipiteeni tästä vahvistui, peilasin sitä vastakkaiseen sukupuoleen. Muhun ainakin vetoaa sellaiset ehkä jopa vähän aremmatkin mimmit millä selvästi liikkuu jotain päässä ja se sisäinen asenne on jopa suoraansanottuna upea, sellainen "hidden gem". Etenkin jos toisena vaihtoehtona pitää sellaista kovalla buustilla ympäriinsä poukkoilevaa mimmiä minkä ajatuksenjuoksusta ei usein saa järin fiksua kokonaiskuvaa. :D

No, nyt lopetan tän OT:n!
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tämän ketjun perusteella pahinta hylkyluokkaa pariutumismarkkinoilla ovat ne 35+ -naiset, jotka eivät halua kovin paljon vanhempaa miestä. Vieläkö joku väittää, että miehillä on asiat huonosti ;)

P.S. Viesti sisältää sarkasmia.
Ilman sarkasmiakin täytyy todeta, että kyllä tuossa totuuden siemen on kun otetaan huomioon, ettei kukaan pakolla ole pariutumassa. Tunnen monta tuohon 35-45 väliin osuvaa sinkkunaista, jotka ovat ulkoisesti vähintäänkin ok ja osa jopa oikein nättejä, ei juurikaan lapsia ja urheilijan fysiikka. Toki sitten myös ura, koira, erittäin vilkas sosiaalinen elämä ja korkea koulutus. Mistä nää nyt sitten löytää Helsingissä miehen, joka edes jotenkin vastaa omaa elämää ja sitä vaikeasti määriteltävää "tasoa"? Samanikäiset tutut miehet näissä piireissä on kaikki aikapäiviä sitten varattu. Itse viivyin viimeksi markkinoilla pari hassua kuukautta ja koin oman ikäiset vähän vaikeasti deitattaviksi joten en kauheasti edes katsellut sinne päin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
304
Pahinta mitä voi itselleen tehdä parisuhdemarkkinoilla on vaipua epätoivoon. Asenne on mielestäni yksi tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä kumppania etsiessä ja katkera tilitys liian kovista naisten kriteereistä ei edesauta parin löytämisessä.

Toinen jonka olen omalla kohdalla huomannut, niin täytyy löytää se oikea "alusta" jossa pääsee omimmillaan lähestymään naisia ja pystyy olemaan oma hurmaava itsensä ;)
Parhaita paikkoja on intiimit tilanteet, joissa pystyn olemaan helposti oma itseni.
Minulle se tarkoittaa harrastuksia, tuttavapiiriä ym. tilanteita, joissa mahdollista tutustua uusiin ihmisiin, vaikka olenkin introvertti. Netti ei ole ikinä ollut itselleni se oikea paikka.

Terveisin mies, joka tapailee itseään yhdeksän vuotta nuorempaa ja korkeammin koulutettua naista.
No enpä tiedä mitä siinä silloin voisi tehdä kun toistakymmentä vuotta hakenut aktiivisesti parisuhdetta ja saanut pakit livenä kymmeniltä naisilta ja etänä sadoilta? Mielestäni se epätoivo ja luovuttaminen siinä tilanteessa on paljon parempi vaihtoehto, kuin pään seinään hakkaaminen. Sentään tajuaa itsekin että homma kusee. Yksi jo edesmennyt sukulainen jaksoi yritysmaailmassa noin parikymmentä erilaista yritysviritystä tehdä elämänsä aikana ja kaikki olivat aina alusta alkaen tuhoontuomittuja. Lopputuloksena sitä rikastumista ei koskaan tapahtunut ja kuoli persaukisena, eli vaikka sitkeästi aina jaksaisi hakata päätä seinään niin ehkä vaan jossain vaiheessa olisi parempi lopettaa?

Asenteella on hyvin vähän merkitystä, ei se auta yhtään etenkään nettimaailmassa vaikka olisi kuinka asenne kunnossa kun koko homma perustuu ulkonäköön ja se on kuitenkin se kriteeri millä naiset itselleen kumppania ovat netissä hakemassa. Sama juttu se tahtoo olla livenäkin, eli jos nyt menet lähestymään naista niin eka se katsoo sua päästä varpaisiin ja jos et satu olemaan seksuaalisesti haluttavalla tasolla, niin aikamoinen manipuloija-casanova saa olla joka siitä sitten itselleen treffiseuraa saa itselleen järjestettyä omalla asenteellaan.

Ihan jees jos harrastusten ja tuttavapiirien kautta olet päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, pieni lottovoitto sekin jos sellaisia tipahtelee siitä vaan koska ei nyt ole mikään itsestäänselvyys todellakaan kaikille. Omalla kohdalla harrastus- ja tuttavapiireissä kaikki naiset ovat lähtökohtaisesti varattuja ja muutenkin nykyään ihmiset viettävät pääasiassa perhe-elämää keskenään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 595
@yks-vesa-vaan : Et voi yksinkertaisesti sivuuttaa asenteen vaikutusta flaksiin. Nimittäin jos asenne ei ole kohdillaan, vaikka muut jutut jollekin daamille natsaisi niin jää edelleen ilman saantia/seurustelusuhdetta jos asenne on kuin tuulessa heiluva märkä säkki. :D

Pakko sanoa jos sukulaismiehesi on parikymmentä viritystä liike-elämässä tehnyt ja kaikki ovat kusseet niin ainoana yhteisenä nimittäjänä löytyy herra itse. Ja jo pois menneistä itselleni tuntemattomista ihmisistä en todellakaan halua pahaa sanoa mutta näkisin että jos noin on känyt niin silloin ei ole ollut osaaminen tarvittavalla tasolla - tai ei ole osattu oikea-aikaisesti sopeuttaa toimintaansa muuttuviin tilanteisiin. Tuo sama karkeasti yleistettynä toimii ihmissuhteisiin ja ylipäätään ihmiskontakteihin. Jos asia ei tietyllä tavalla varmuudella onnistu, on kokeiltava toista lähestymistapaa.
 
Mitä nyt kavereitten tapauksessa olen huomannut, niin jos mies on komea niin ihan sama mitä sammakoita se suustaan päästään ja vientiä löytyy reilusti, joten en nyt tuota allekirjoita. :D

No niinhän olenkin tiedostanut että vika on itsessäni ja ulkonäössäni. Vielä kun keksisi sen toisen lähestymistavan ja en todellakaan ollut kyyninen paskiainen vaan minusta on nyt sitten tullut tämmönen eli voin sanoa että asenteeni olleen ihan ok monta vuotta, mutta nyt sitten kun elämän realismi iski vastaan niin asenteetkin muuttuivat. Sehän tässä maailmassa on ongelmallista että koko maailma pyöriin ulkonäön varassa. :(
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 155
No niinhän olenkin tiedostanut että vika on itsessäni ja ulkonäössäni. Vielä kun keksisi sen toisen lähestymistavan ja en
todellakaan ollut kyyninen paskiainen vaan minusta on nyt sitten tullut tämmönen eli voin sanoa että asenteeni olleen ihan ok monta vuotta, mutta nyt sitten kun elämän realismi iski vastaan niin asenteetkin muuttuivat. Sehän tässä maailmassa on ongelmallista että koko maailma pyöriin ulkonäön varassa. :(
Sullahan on pari mahdollisuutta sitten, lähde ulkomaille merta pidemmälle, siellä jo pelkästään ihonvärillä ja kansallisuudella on suuri plus-arvo. Ja/tai paranna ulkonäköäsi tavalla tai toisella, siihenkin nykyaika tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia.

Ei silti kannata luulla, että naiset hyppii sun syyliin vaikka olisi suht kivannäköinenkin. Ulkonäöllä on merkitystä, mutta ei keskinkertainen tai vähän keskivertoa parempi ulkonäkö vielä yksinään takaa yhtään mitään. Toisaalta jos on ihan liian komea, niin sekin voi jo pelottaa osaa naisista... No, se on ehkä pieni ongelma sitten jos osaa vähän pelottaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 763
Viestejä
4 191 419
Jäsenet
70 786
Uusin jäsen
Esa22

Hinta.fi

Ylös Bottom