Video: Apple iPhone X ensituntumat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Nyt ei kyllä aukea millä tavalla olisin käsittänyt sen väärin. Arvelin tavan olevan erilainen kuin muilla kasvojentunnistuksessa ja vaikutat olevan olevan siitä samaa mieltä, mutta väität silti, että olen väärässä.
No, siis, se sen tekniikka on ns. vanhaa ja sen käyttämistä muotoaan muuttavien esineiden tunnistamiseen (tämä esinemääritelmä sisältää kasvot) ei ole mitään uutta. Sovelluskohde kasvojentunnistuksesta on mainittuna esimerkiksi oheisen linkin takaa löytyvässä 12 vuoden takaisessa kirjassa, jossa keskustellaan kyseisestä käyttötarkoituksesta ihan kasuaalisti muun ohessa: https://engineering.purdue.edu/ZhangLab/publications/papers/2005-zhang-thesis.pdf (Koska se nyt vaan oli jo tuon kirjan kirjoittajan silmissä melko ilmeinen sovelluskohde.) Lisäksi se näytti olevan yksi asia mitä kokeilivat toteuttaa laitteistollaan..

Kukaan ei vaan tainnut vielä tehdä ennen Applea kaupallista tuotetta, joka tekisi tuon... siksi olet tavallaan väärässä, mutta samalla tavallaan oikeassa.

EDIT: typokorjaus, ja hieman lisää aiheesta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
509
Niin no se FaceID nyt on muutakin kuin infrapuna kamera.

Ja ei, sillä ei ole kinectin kanssa mitään tekemistä. MS ei sitäpaitsi kehittänyt Kinectiä vaan osti sen ulkopuolelta.
Nyt haluaisinkin tietää mitä eroa näillä tekniikoilla nyt sitten on?
Microsoft ei paljoa kerro tekniikasta, mutta kaiketi (redditistä luin) tuo surface tekee saman tyyppisen scannauksen kasvoille, kuin ipx? Surfacessa on tosin kaksi kameraa edessä ja ir ledi. Ipx:ssä nuo on mahdutettu pienempään tilaan vain?
Saatan kyllä olla ihan hakoteillä. :sori:
 
En ollutkaan kuullut aikaisemmin tuosta Windows Hello -kasvojentunnistuksesta. Sehän on ihan sama kuin tuo Applen...

Tai siis se Intelin RealSense perustuu myös strukturoitua valoa lähettävään IR-laserprojektoriin ja jokin tuonkaltainen noissa Surface-laitteissa näyttäisi myös olevan noiden iFixitin purkamien laitteiden perusteella. Intelillä taisi olla pistematriisin sijaan viivamatriisi, mutta näiden ero on aika akateeminen.

Eli ei mitään uutta maassa.. (Paitsi ehkä toimivuus, mutta kuulemma tuon Windows Hello toimii myös hyvin.)
 
Liianki hyvin :shifty:
En pääse rouvan valokuvalla läpi :sori:
Pitää tulostaa 3d pää :sidea:
 
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
439
En nyt sanois että lähdemateriaalin kuvasuhteen ollessa esim. 16:9 on se Applen yritystä joissain sovelluksissa yrittää häivyttää tuota saareketta surureunoin.
 
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
115
Hyvä video, melko kattavasti tuli esiteltyä laite. Olisihan tuota mukava testata.

En käsitä laitteen hintaa.. 256Gb mallille se 999€ menis vielä jakeluun ”koska aiemminkin ollut”. Ehken vaan ymmärrä mitä uutta/mullistavaa/must-have iPhone X sisältää. :tdown:

Ehdottomasti plussaa kun hyllyssä 3310 :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 111
Eliccäs kyllä noita videoita tehdessä koko ajan pyrkii siihen, että kameralle puhuminen olisi mahdollisimman luontevaa, mutta helppoa se ei ole :)
Ei varmasti! Porilaisuus haittaa luonnollista puhumista ja Suomalaisuus kameran edessä olemista. Näistä lähtökohdista saat pisteitä jo yrittämisestä. :D

Mut hyvin se sujuu! Oikein hyvin!
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Loistovideo Sampsa! Mutta elikkäs äläpäs koskaan aloita yhtään mitään sanoilla "joo eli". :D
Minusta tällaiset asiat ovat aivan sivuseikkoja ja ne tuovat videoon vain vitsikkyyttä ja persoonaa.

Taas ei niin hyviä videoita on ne, joissa koitetaan olla mahdollisimman korrekteja ja suolletaan tiukkaa asialinjaa. Usein näissä saatetaan tehdä jotain seuraavista virheistä mitä Sampsa ei videolla mielestäni tehnyt:

- Unohdetaan mainita oleellisia seikkoja
- Video on kaavamainen, ennalta-arvattava
- Stressi välittyy katsojalle, rentous puuttuu
- Yhdestä asiasta saatetaan jankata liian kauan
- Valmiiksi kirjoitetut vitsikevennykset eivät välttämättä ole hauskoja vaan epämukavia
- Oletetaan väärin mitkä seikat tuotteessa kiinnostavat katsojaa eniten ja mitkä vähiten
- Puhutaan liian nopeasti ja luetellaan esim. pitkiä spesifikaatioita ääneen

Näitä edellisiä virheitä ei mielestäni Io-techin videolla ollut ja se on jo todella hyvin, joten tuollaiset persoonallisuuteen liittyvät vivahdukset ovat mielestäni täysin mitättömiä asioita, jopa positiivisiakin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Sampsalla polttelee käsiä videossa ku käsittelee vääräuskosten puhelinta :)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
115
miten toi kasvojentunnistus toimii hämärässä tai täysin pimeässä tilassa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
miten toi kasvojentunnistus toimii hämärässä tai täysin pimeässä tilassa?
Luultavasti yhtä hyvin tai jopa hieman paremmin kuin valoisassa. (Siinä on oma erillinen infrapunavalolähde tasaiseen valaisuun ja sitten vielä lisäksi sen pistematriisin heijastamiseen kasvoille.)
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163
Tuli sitten tilattua tuo X 64gb , nykynen 6 plus saa väistyä palveltuaan 3 vuotta hienosti.

Saa nähdä millon telia tuon saa postiin ???
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
945
Käpistelin tänään lyhyesti kaupassa ja kumma kyllä ei herättänyt mitään erityisiä fiboja. Gadgettina siisti, mutta ei muuta. Toki mielelläni FaceID:n, tuplakameran ja OLED näytön otan seuraavaan puhelimeen, mutta tarve ei tullut vaihtaa ennenkuin vanha hajoaa. Joskus ennen iPhone 6:sta vaihdoin luuria 3-4krt vuodessa. Ensimmäinen iPhone pysäytti leikin ja nyt mennyt pitkään samalla.
 
Punttikarhu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
49
Varmasti hyvä puhelin, yksi parhaista, mutta kannattaako maksaa noin paljon puhelimesta, kun hyviä puhelimia saa paljon halvemmallakin. Tämä on niille, joita hinta ei haittaa ja haluaa maksaa brändistä. Applen myyntikatteet on tunnetusti hurjia ja rahat virtaa rikkaiden omistajien taskuun..

Ilmeisesti tuosta menee näyttö helposti rikki jos putoaa kädestä ja korjaus maksaa muutaman satasen.
 
Viimeksi muokattu:

Hei haloo. Kaikista puhelimista hajoaa näyttö jos ne putoaa.

Mutta joo on kallis porvaripuhelin.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
GSM areenaasta löytyy jo testi laitteesta. Itse puhelin on hyvä, mutta softa ei... Heh hassua, sillä iOs on ollut parasta Appleissa. Mutta ilmeisesti raudan suhteen on ollut niin paljon muutoksia, että softapuoli ei ole pysynyt kelkassa mukana. No eikähän vuoden kuluttua pahimmat käytettävyysongelmat ole hiottu pois, mutta itse puhelin siis on rautaa. Yksi markkinoiden parhaista näytöistö, kameroista, paras äänenlaatu jne... Eli insinööripuolen pojat ovat olleet ahkeria!

https://www.gsmarena.com/apple_iphone_x-review-1681.php

Mielenkiinnolla odottelen IO-techin omaa testiä. Toivottavasti siihen menee sen verta aikaa, että softatiimi ehtii korjata joitain pahimpia sudenkuoppia itse käyttiksessä.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Mutta ilmeisesti raudan suhteen on ollut niin paljon muutoksia, että softapuoli ei ole pysynyt kelkassa mukana.
X:n julkaisu oli ajoitettu vuoteen 2018, ja kun päättivät kiirehtiä niin lopputulos on nähtäviss.

iOS nyt on viimeiset pari versiota ollut täysi bugiläjä julkaisussa, joten sinällään mitään uutta ei ole.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625

FaceID on sitten päihitetty ilmeisesti ensimmäisen kerran: sopivasti tehty maski ja taas mennään...
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Ei tainnut olla mikään ihan normaali maski kuitenkaan....
Pitää paikkansa, mutta pointti lienee siinä, että Apple on väittänyt FaceID:n huijaamista tuolla tavalla mahdottomaksi.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Pitää paikkansa, mutta pointti lienee siinä, että Apple on väittänyt FaceID:n huijaamista tuolla tavalla mahdottomaksi.
Meene aika pilkunnussinnaksi jo. Apple totesi että se on työskennellyt meikkaajien sekä maskeerajien kanssa estääkseen tuon. Mutta onhan se nyt selvää että tekemällä tehty tuon tulee ohittamaan.

Se että tuollaisen joku saisi käsiinsä onkin sitten sellainen ongelma että siihen ei pienet tai edes isommat rikolliset ihan tuosta noin vaan pysty.
 
Jari Aarnio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2017
Viestejä
18
Okei on oma lehmä ojassa kun on tilattu, mutta en usko että puhelinvarkaat pystyvät/osaavat/viitsivät noita maskeja tehdä.

Ongelma varkaalle on se, että mistä tarkka omistajan naaman 3D-maski? Pöllimistilanteessä on vähän vaikea mennä 3D kameralla kuvaamaan. Joka tapauksessa tuollaisen maskin tekeminen on ongelma. Etkä siltikään saa puhelinta irroitettua Apple-ID tilistä. Maskilla pääset vasta sisään puhelimeen.
 
Jari Aarnio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2017
Viestejä
18
Eiköhän se ole nopeampi vaan murtaa luurin suojaus kun alkaa äheltämään tommoista maskia.
Tällä hetkellä X:n suojausta ei ole tiettävästi murtanut kukaan kolvaamalla. Pelkästään tuohon flash-muistichippiin käsiksi pääseminen vaatiii jo kaksikerrospiirilevyn purkamisen. Nykyään tuo on erittäin vaikea murtaa jo pelkästään tuon fyysisen kaksikerrosemolevyn takia. Auki kyllä saat, mutta saatko ehjänä takaisin?

Murtaminen kyllä varmaan onnistuu piakkoin, mutta tuhoten puhelimen käytännössä kokonaan. Voit miettiä onko varkaalle kannattavaa liiketoimintaa? Applellä ollaan hyvin muita edellä hinnassa ja turvallisuudessa. Tietenkään ei olla vielä missään Turingin tasolla, mutta kyllä nämä normi Anterot pesee aivan mennen tullen.

Varsinkin kun tietolähdetoimintaa pyörittelee, niin ei ole kiva jos joku KRP:n mulkku tonkii luuriasi.
 
Jari Aarnio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2017
Viestejä
18
Kyllä tuohonkin keinot vielä keksitään.
Varmasti. Kun on kysyntää niin tulee tarjontaakin. Kyllä Shenzenin torien pojilla pysyy kolvit käsissä. Varkaalle kun tekee riittävästi kiusaa enakkoon, niin se siirtyykin pöllimään naapurilta sen sijaan. Saa nähdä mihin X:n hinta asettuu rikollisilla jälkimarkkinoilla. Mitä matalampi, sen vähemmän houkutteleva taskuvarkaalle.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Johan tuo on jalbreakattu niin kyllä niihin tietoihin käsiksi päästään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Johan tuo on jalbreakattu niin kyllä niihin tietoihin käsiksi päästään.
Jailbreakkaushan ei mahdollista tietojen lukua. Jos mahdollistaisi, niin tuskin FBI:llä olisi juuri ollut ongelmia noiden eri ammuskelijoiden luurien sisällön lukemisessa.
 
Jari Aarnio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2017
Viestejä
18
Niin no jos sen ajattelee jälleenmyynnin kannalta. Itseä kiinnostaa tietoturva eikä se että saako varas luuristani vaivanpalkkaa.
Tällä hetkellä Applen laitteissa on parempi tietoturva kuin perus Samsungissa tai Huaweissa.

Mietipä jos FBI ei saa laitetta auki, edes NSA:n tai CIA:n avustuksella! Tämä siis vain jos käytössä ei ole biometristä tunnistusta (sormenjälki tai kasvot). Mikään ei ole murtovarma, mutta kyllä Apple on tässä asiassa Androidia edellä.

Onhan se makeeta, kun puhelimessa on pimeänäkölaite kasvojentunnistusta varten. Infrapunalamppu ja ir-kamera = pimeänäkölaite. Tosin itse pimeänäkökäyttöön tuota tuskin voi käyttää, joten Apple ei sitä sen takia sellaisena mainostanut.
 
Viimeksi muokattu:

973

Liittynyt
20.08.2018
Viestejä
2
Nyt kun vettä on virrannut Vantaanjoessa riittävästi ja iPhone x alkaa olla jo arkipäivää - joillakin ihmisillä - niin millaisia kokemuksia luurista on kertynyt pitkän käyttöajan jälkeen?

Itselläni ko. puhelin harkinnassa, mutta kuulisin mielellään, kuinka puhelin on toiminut "vuodesta toiseen", kannattaako odottaa tulevaa mallia vai ihan jotakin toista merkkiä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 690
Nyt kyllä kannattaa jo odottaa uutta versiota X:stä kun tulee oletettavasti halvemmalla hinnalla ja päivitetyllä raudalla tai vaihtoehtoisesti isompi malli samalla hinnalla.

Olen tykännyt omastani, akku kestää edelleen hyvin käyttöä ja näyttö on tyylikäs joskin varmasti muidenkin valmistajien oledit on. Pyyhkäisyeleet on helpot ja ne oppi tosi nopeasti. Siitä voi sitten olla montaa mieltä onko tuo hintansa arvoinen, mutta jos tykkäät iOS:sta niin varmasti hyvä valinta.
@973

Muoks. Lisätään vielä että faceid toimii suht hyvin. Joissain tilanteissa ihan huima parannus sormenjälkeen ja joissain jää vähän sormenjälkilukijan taakse. Jos esim puhelin on pöydällä niin pitää kurkistaa tai nostaa luuria vähän, toki sama ongelma on takakannessa olevissa sormenjälkilukijoissa.
 
  • Tykkää
Reactions: 973

Tuo kuulostaa hyvältä. Hinnat on todellakin aika suolaiset, vaikka nykymallin hinta on alkanut laskemaan hienoisesti. Kotona pyörii Applen systeemit niin sitä ei vaan tule lähdettyä ihan herkästi lähde uusimaan koko kattausta, vaikka olenkin polttanut jo hihat pariin otteeseen näihin laitteisiin. Esimerkiksi MacBook Pron Touchbariin, jonne nakit osuu ihan liian herkästi ja sitten kone alkaakin tekemään taikoja, joita ei haluaisi. Ei siitä sen enempää.

Eli jäädään odottelemaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 302
Viestejä
4 156 764
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom