Keskustelua ukkosista ja muista säihin liittyvistä luonnonilmiöistä

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Ei oo näkkyny ukkosia. Viikonlopusta kyl lupailtiin, mutta kyl noi lupaukset aina yhtä tyhjän kanssa melkein.
Eihän niitä vielä pitäisikään olla yhtään missään. Ja muutenkin kyse on ukkosmyrskyissä yleensä kohtuullisen paikallisesta ilmiöstä, eli jos ukkosta luvataan Etelä-Suomeen, niin ei se siltikään tarkoita että 100% varmuudella Helsingissä jyrisee jne.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Ei oo näkkyny ukkosia. Viikonlopusta kyl lupailtiin, mutta kyl noi lupaukset aina yhtä tyhjän kanssa melkein.
Ylen sääennusteet ovat "parhaimmat". Tuntuu että suoltavat mitä sattuu. Nyt viime aikoina kun ovat kertoneet, että on tukalan kuumaa, niin ihme kyllä: Ylenkin ennusteet ovat osuneet oikeaan.

Tosin en ihan tarkkaan seuraa muita kanavia (kun en muutenkaan katso, ja vihaan mainoksia), enkä yleensä varsinkaan säätiedotuksia, normaalisti sään kyllä näkee ikkunasta. Mutta joskus sattunut katsomaan vaikka maikkarilta, niin on saattanut (sattumaa) pitää paikkaansa.

Nyt saisi kyllä pitää Ylen tiedot paikkaansa, kun lupaavat helpotusta huomiseksi, vaan eiköhän tuo taas jotenkin mene penkin alle. ;)
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Nyt saisi kyllä pitää Ylen tiedot paikkaansa, kun lupaavat helpotusta huomiseksi, vaan eiköhän tuo taas jotenkin mene penkin alle. ;)
No jaa, helpotusta ja helpotusta. Se ei ainakaan omalla kohdalla helpota yhtään jos lämpötila tippuu muutaman asteen, mutta samalla kosteus nousee merkittävästi. Sitten jos ei edes tuule, niin sitten vasta tukalaa onkin.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
No jaa, helpotusta ja helpotusta. Se ei ainakaan omalla kohdalla helpota yhtään jos lämpötila tippuu muutaman asteen, mutta samalla kosteus nousee merkittävästi. Sitten jos ei edes tuule, niin sitten vasta tukalaa onkin.
No jos päivän ylin on 24, niin tuntuu se varmaan jossain tuntuu vaikka sitä kosteuttakin tulee. Tuskin silloin kämpän lämpötila nousee yli 29:n. Ja kuten kirjoitin, spoileriin tosin, ajattelen asioita kissani kannalta. Toki siihenkin varmaan kosteus vaikuttaa, mutta tuo älyttömäksi nouseva sisätilan lämpötila nyt helpottaisi. Kai sitä tuskissaan toivoin pilkahduksia yrittää nähdä siellä täällä.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Meillä on lähinnä ongelma juurikin siinä, ettei kissan takia pysty avaamaan ikkunoina kokonaan tai parvekkeen ovea yön ajaksi kissan takia.

Ikkunoissa on metalliverkot, mutta ne tuntuvat niin heppoisilta, että kissa saisi ne halutessaan kynsittyä irti tai tehtyä niihin reiän.

Parvekkeella ei ole semmoista leveää kaidetta jolla kissa voisi tassutella, vaan kaiteet on tehty hopeanharmaasta putkesta ja se on menoa jos siihen sattuu hyppäämään.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Teetin verkko-oven parvekeen ovien väliin (näppärämpisormisempi tekee tuollaisen itse, puukehys jossa verkkoa, pienet simppelit saranat). Ehdoton juttu, voi pitää koko yön auki. Muuten ikkunat on asetettu että aukeavat vain sen verran, ettei edes pieni kissani millään voi mahtua. Mutta ikkunat ovat näin heikko kohta viilennyksessä. :(

Niin ja en päästä kyllä kissoja yksin parvekkeelle. Ei koskaan. Niitä saa sitten lukea, kun kissa, joka ei koskaan ole lähtenyt aikaisemmin, on lähtenyt.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Täälläkin ikkunoissa stopparit, etteivät pääse aukeamaan niin paljon jotta kissa pää mahtuisi aukosta sisään.

Parvekkeen oveen en viitsisi tehdä mitään ylimääräisiä virityksiä, kun siellä tulee kuitenkin käytyä säännöllisesti tupakalla.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Parvekkeen oveen en viitsisi tehdä mitään ylimääräisiä virityksiä, kun siellä tulee kuitenkin käytyä säännöllisesti tupakalla.
Siihen saa helposti saranat, ja yksinkertaisen lukon, eli saa auki helposti sinne sätkälle menoa varten.

Ja mitä parhain syy lopettaa tupakointi.:tup: Itse lopetin vuonna 1991 ja on elämäni parhaimpia päätöksiä.:happy::happy::happy: Teki tiukkaa, mutta voi luoja että se oli hyvä päätös.:happy: Sitä tajua vasta jälkeenpäin. Suosittelen. Mutta ymmärrän ettei ole ehkä juuri tämän hetken juttu.
 
kromo

Make ATK Great Again
Team Linux
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
191
Loppuviikon ukkosia odotellessa ajattelin kerrata omat kokemukset, tai pikemminkin "the kokemuksen" salamasta.

Kymmenkunta vuotta sitten olimme silloisen emännän kanssa mökillä. Helteisen ja kostean päivän jälkeen alkoi jytinä lähestymään ja ankkuroiduimme kuistille seuraamaan. Satoi, tuuli ja jytisi kuten odottaa sopii kunnes show tuntui olevan ohi.

Sitten jysähti. Tai pikemminkin korvat alkoi soimaan, varsinaista paukausta tai välähdystä en muista huomanneeni. Emäntä oli istunut kuistin kynnyksellä ja haukkoi nyt henkeä selällään lattialla, tokeni kyllä samantien. Ilmassa leijui palaneen puun haju ja samantien alkoi palohälytinkin piipittämään. Muutama minuutti meni että kykeni käsittämään mitä tapahtui ja korvien soiminen lakkasi.

Mökki ei palanut, paikalla kävi palokuntakin tarkistamassa kunhan saivat veneensä vesille ja löysivät perille. Salama iski mäntyyn n. 20m mökin takapuolella ja pirstoi sen puoliksi n. puolivälistä alaspäin. Juurakkoa myöten ja sammaleita lennätellen sitten ilmeisesti mökin takanurkkaan ja lautaseinä ikkunakarmeineen säpäleiksi. Tästä ilmeisesti peltikatolle ja lattioita/seiniä pitkin kuistin puolelle. Välillä räjäytti 12V kytkimiä/lamppuja tehden lastulevy-väliseinään nyrkinmentäviä reikiä ja katkoi MMJ-kaapelointeja. Kuistin ovensuussa sisäseinällä oli muovikassi täynnä tyhjiä tölkkejä palautusta odottamassa, pussi oli ehjä mutta tölkit täynnä pieniä reikiä kuin haulikolla ammuttuna. Mökin vastakkaisesta kulmasta josta salama tuli sisään pirstoi 4x4" kulmatolpan säpäleiksi, tolpan ja pintalautojen kappaleita löytyi n. 10m säteellä. Mökin valetuista perustustolpista oli jokseenkin kaikista räjähtänyt irti liki nyrkinkokoisia paloja. Jostain kuistin kulmalta eteneminen jatkui laiturille johtavien rappusten suuntaan/alle koska rappusille oli kuin ripoteltu multaa ja sammaleita. Ja kuin pisteenä iin päälle laiturissa olleeseen lasikuituiseen veneeseen oli vesirajaan ilmaantunut pari pientä iskemää joista tihkui vettä läpi. Niin ja 50hv Yamahan pääsulakkeen lanka oli haihtunut ilmaan, kone tosin toimi sulakkeen vaihdon jälkeen normaalisti.

Paikalla ei ole lähellä paikkaa johon salama säännöllisesti iskisi, ympäristössä on korkeampiakin paikkoja/puita muutaman sadan metrin sisällä jne. Joten tutkimattomia ovat salaman tiet.

Ei tuosta sen kummenpaa kammoa jäänyt, edelleen istun kuistilla jos mökillä ollessa ukkostaa enkä sulkeudu verkkohäkkiin. Jos on kohdalle osuakseen niin sitten osuu, elämä on...

Niin ja tämä tarina on tosi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Täällä yksi joka on sitä mieltä, että mikään ei ole hienompaa kuin nauttia kerrankin kunnon kesäkeleistä. Tällaisia kelejä varten minä ainakin matkustan yleensä tuhansien kilometrien päähän, mutta nyt ei tarvitse.

Edellinen tietenkin sillä oletuksella, että on kotona ilmastointi kunnossa, jotta ei tarvitse kärsiä kuumuudesta siellä missä sitä ei tarvita.

IMO, helteessä ei ole muuta vikaa kuin mahdollinen kosteus, joka tekee olosta tukalan ja sitä kosteutta juuri näyttäisi olevan tulossa viikonloppuna.

Toivottavasti myräkät ovat näyttävät, mutta menevät kuitenkin ohi parissa päivässä.
Ilmastointi on kunnossa kotona ja autossa *knock on wood*. Töissä ei ole ilmastointia, onneksi omat hommat ei ole kovin fyysisiä, niin kestää kyllä helteetkin, ennen kun oli fyysisempaa työtä, niin jäi kyllä yks jos toinenkin homma tekemättä, kun ei pystynyt.

Ukkonenhan on mitä hienointa ilmaa ja pidän siitä. Oliko vuosi vai pari sitten kun hajosi vähän tavaraa kotoa, niin silloin pisti vituttamaan. No vakuutukset on, mutta en olisi kaivannut sitä rumbaa, enkä toivo uusintaa. Hyvät ja huonot puolet kaikessa.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 888
oiskyllä mukava kunno ukonilma, ei oo monee vuotee ollu. joskus 95 ja 2000 luvun alussa ollu koko yön kestävät kovat myräkät täälläpäin
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kyllähän viime ja edellinen kesä on niin karmeaa sadetta ja kosteutta, että tämä on ollut erinomaista vaihtelua.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Vantaalla ainakin on salamoinut ja jyrähdellyt noin 20 minuuttia, mutta vettä ei ole tullut pisaraakaan tänä aikana.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Nauttikaa siellä Pohjois-Helsingissä ja Vantaalla salamoista. Tänne Tullinpuomiin ei mitään havaintoa salamista.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 888
keskisuomensuuntaankin taitaa ilmamassat jo virrata senverran helposti hikivirtaa selässä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
936
Kyllähän viime ja edellinen kesä on niin karmeaa sadetta ja kosteutta, että tämä on ollut erinomaista vaihtelua.
Täysin eri mieltä, sateet ja kylmyys eivät ole koskaan aiheuttaneet itselle vastaavaa epämukavuutta kuin useita päiviä kestävä yli 30-asteen helle. Vaikka onkin kesäloma niin olisi se silti kiva jos voisi tehdä jotain.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Täysin eri mieltä, sateet ja kylmyys eivät ole koskaan aiheuttaneet itselle vastaavaa epämukavuutta kuin useita päiviä kestävä yli 30-asteen helle. Vaikka onkin kesäloma niin olisi se silti kiva jos voisi tehdä jotain.
Eipä sitä viitsi ulos juurikaan mennä, jos siellä sataa ja on kylmä.. nyt on ollut yhtä juhlaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
467
Pieni mutta pippurinen ukonilma kulki ohitse, ei onneksi tullut ylle, kun on näköjään pätkinyt reittinsä varrelta sähköjä aika kivasti. Tuttu oli liikenteessä tuolloin, ja kertoi, että oli joutunut ajamaan tien sivuun, kun auto ei ollu meinannu pysyä tiellä. Vissiin syöksyvirtaus iski.

Täällä edelleen tälle kesälle vain yksi ukonilma tullu päälle, ja saldona n. 500m päästä paloi mökki, todennäköisin syy salama (ei ollu mökkeilijöitä tuolloin lomailemassa).
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 529
Huomenna toivottavasti tulee enemmän ukkosta. Tänään lahessa muutaman kerran jyrähti ja se siitä. Pari kunnon vesikuuroja tuli myös siinä samalla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Täysin eri mieltä, sateet ja kylmyys eivät ole koskaan aiheuttaneet itselle vastaavaa epämukavuutta kuin useita päiviä kestävä yli 30-asteen helle. Vaikka onkin kesäloma niin olisi se silti kiva jos voisi tehdä jotain.
Älä nyt viitsi. Miten niin ei voi tehdä mitään? Itse olen ainakin harrastanut koko kesän kaikenlaista ulkoilua, eikä aurinko ole haitannut millään tavalla. Oletko allerginen auringolle, vai mitä tarkoittaa ettei voi tehdä mitään?

Lisäksi sateella ei voi kuitenkaan mennä halutessakaan aurinkoon nauttimaan lämmöstä, mutta vastaavasti auringonpaisteella voi mennä milloin tahansa aurinkoa piiloon ilmastoituun tilaan ja/tai vähintään kylmään suihkuun. Äärimmäisen harvassa tapauksessa ilmastointi ei onnistu millään tavalla, jos ei ole ihan paskasti pelannut korttejaan ja jättänyt täydellisesti varautumatta lämpimiin keleihin.

Alkaa oikein ahdistamaan kun porukka valittaa näistä vähäisistäkin helteistä sen kerran kun niistä on saatu nauttia edes muutama viikko putkeen. Tällaisia intiaanikesiä ei ole ollut montaakaan kertaa, mutta joka saakelin kesä on kuitenkin ulinaa siitä miten on liian lämmintä. Kovin Suomalainen asenne tämäkin, kun ei koskaan ole hyvä olla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Nyt tulee ehkä vähän rumaa tekstiä, ei mitään henk.koht. mutta. EI kaikki ihmiset eivät pidä helteestä. Osa meidän neukkukuutioista on rakennettu niin ettei lämpöä pakoon pääse. Eikä kaikilla ole vain varaa ostaa 2000€ ILPiä asuntoon, eikä se myöskään ole aina mahdollista.

Olehan onnellinen jos sinulla on asiat niin hyvin, että nautit ja/tai pääset lämpöä välillä pakoon. Kyllähän itsekkin on tullut esim. USA/Kabiaa/Dubai käytyä läpi. Mutta ilmastoitu hotellihuone kummasti helpottaa.

Kunhan alkaa taas kunnon pakkaset niin, voinen sitten tulla huutelemaan miten vttu vois olla vielä vähän kylmempääkin. Suurin osa "kesä/lämpöidiooteista" pysyy poissa mun tieltä.

PS. Mummo ja Paappa ihan kuolemankielissä kun kämpässä 26C. Alitehoinen ILP.
Ymmärrän turhautumisen, mutta kun ei tämä tilanne ole mikään uusi, niin jotenkin ihmetyttää että se sellaisena tulee vastaan joillekin.

Ilmastointilaitteissa ei kuitenkaan ole kyse mistään mahdottomasta investoinnista, varsinkaan jos ei hae mitään top of the line -mallia kiinteällä asennuksella. Jättää suosiolla jokusen baari-illan tai jonkin muun vähemmän tarpeellisen viikkotapahtuman väliin muutamaan otteeseen, niin saa hommattua asuntoon viilentimen, jonka kanssa pärjää kun se pari kertaa vuosikymmenessä kohdalle osuva lämmin kesä sitten sattuu kohdalle ja niinä vähemmänkin kuumina kesävuosina on sitten kivempi nukkua ja oleskella.

Elämä on täynnä valintoja, tämä on yksi niistä. Edellinen kommentti pohjautuu monin osin siihen miten täällä (ja aiemmin murossa) joka kesä on nähty porukkaa huutelemassa kuinka Suomessa koskaan ei voi olla tarvetta mihinkään kylmää pyyhettä merkittävämpään jäähdytykseen, kun ei meillä ole koskaan kuitenkaan kuuma kesällä (vaikka oikeasti niitä kuumia jaksoja ja kuumia asuntoja on ollut jo ties kuinka monena vuonna perätysten). Tiedän montakin tuttavaperhettä joissa kärvistellaan öisin hiostavassa kuumuudessa kiroillen helteitä, mutta sitten vastaavasti kuitenkin käydään lomailemassa etelässä ja vedetään olutta ja grillataan pihalla jne. Valintoja valintoja...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
936
Älä nyt viitsi. Miten niin ei voi tehdä mitään? Itse olen ainakin harrastanut koko kesän kaikenlaista ulkoilua, eikä aurinko ole haitannut millään tavalla. Oletko allerginen auringolle, vai mitä tarkoittaa ettei voi tehdä mitään?
Näin isohkon mutta normaalipainoisen miehen on melko mahdotonta tehdä mitään urheilullista ulkona kun on +30 varjossa, joka tuntuu ~35:ltä auringossa, ilman että on läpimärkä hiestä.

Lisäksi sateella ei voi kuitenkaan mennä halutessakaan aurinkoon nauttimaan lämmöstä, mutta vastaavasti auringonpaisteella voi mennä milloin tahansa aurinkoa piiloon ilmastoituun tilaan ja/tai vähintään kylmään suihkuun. Äärimmäisen harvassa tapauksessa ilmastointi ei onnistu millään tavalla, jos ei ole ihan paskasti pelannut korttejaan ja jättänyt täydellisesti varautumatta lämpimiin keleihin.
Väittäisin että yli 90%:ssä suomalaisista kerrostaloista ei ole viilentävää ilmastointia. Tyypillinen koneellinen tai painovoimainen ilmanvaihto ottaa sisään ulkoilmaa eikä viilennä sitä matkalla asuntoihin käytännössä yhtään.

Se että jokaisen pitäisi ostaa erillinen ilmastointilaite näyttää hyvin miksi kuumuus on Suomessa ongelma mutta kylmyys ei: paskemmatkin vakio-vesipatterit lämmitää asunnon ainakin jokseenkin tyydyttävästi.

Alkaa oikein ahdistamaan kun porukka valittaa näistä vähäisistäkin helteistä sen kerran kun niistä on saatu nauttia edes muutama viikko putkeen. Tällaisia intiaanikesiä ei ole ollut montaakaan kertaa, mutta joka saakelin kesä on kuitenkin ulinaa siitä miten on liian lämmintä. Kovin Suomalainen asenne tämäkin, kun ei koskaan ole hyvä olla.
Itseä vituttaa vielä enemmän ne joiden mielestä tuskallisesta kuumuudesta ei saa valittaa koska Suomessa on yleensä niin kylmä. Harva menettää kylmällä tai sateella yöunensa tai kärsii niiden pahentamista terveysongelmista.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Näin isohkon mutta normaalipainoisen miehen on melko mahdotonta tehdä mitään urheilullista ulkona kun on +30 varjossa, joka tuntuu ~35:ltä auringossa, ilman että on läpimärkä hiestä.
Tuliko uutisena, että urheillessä tulee yleensä hiki vaikka oltaisiin kuinka viileässä (poislukien uidessa)? Kannattaa kokeilla vaikka rauhallista pyöräilyä, jossa tuulenvire viilentää ja saa samalla liikuntaa. Se ei ole vaihtoehto ihan ihan kaikille, mutta jotenkin minusta tuntuu että vika on silti enemmänkin viitseliäisyydessä kuin fyysisessä mahdottomuudessa.

Väittäisin että yli 90%:ssä suomalaisista kerrostaloista ei ole viilentävää ilmastointia. Tyypillinen koneellinen tai painovoimainen ilmanvaihto ottaa sisään ulkoilmaa eikä viilennä sitä matkalla asuntoihin käytännössä yhtään.
Ei olekaan, mutta ei se tarkoita etteikö asialle voisi tehdä mitään sekä talonyhtiöinä, että varsinkin yksilöinä. Mikään henkilökohtainen ratkaisu ei maksa merkittävästi yli 2000 euroa ja aniharvassa tapauksessa on asennetta suurempaa estettä sellaisen käyttöönotolle.

Itseä vituttaa vielä enemmän ne joiden mielestä tuskallisesta kuumuudesta ei saa valittaa koska Suomessa on yleensä niin kylmä. Harva menettää kylmällä tai sateella yöunensa tai kärsii niiden pahentamista terveysongelmista.
Tottakai saa valittaa, sehän on tyypillistä toimintaa suomalaisille muutenkin. Jotenkin silti huvittaa, että tämä(kin) on asia joka on ollut etukäteen tiedossa ja josta kovin harvan on oikeasti pakko kärsiä, mutta kun on päätetty panostaa jonnekin ihan muualle, niin nyt sitten keskitytään valittamaan, jotta turhautumiselle saadaan edes jotain vastinetta.

Aiheeseen liittyen näyttää siltä, että ukkoset kiersivät ennakko-ilmoituksista huolimatta Keski-Suomen kutakuinkin kokonaan perjantain osalta, tai ainakaan omalla alueella ei kuulunut kuin pari kaukaista jyrähdystä.

Btw. Minä ainakin myönnän kärsiväni terveysongelmista vitutuksen muodossa jos kesällä sataa ja on kosteaa samaan tapaan kuin vuonna 2017, joka oli säiden puolesta paskin kesä kautta aikojen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
936
Tottakai saa valittaa, sehän on tyypillistä toimintaa suomalaisille muutenkin. Jotenkin silti huvittaa, että tämä(kin) on asia joka on ollut etukäteen tiedossa ja josta kovin harvan on oikeasti pakko kärsiä, mutta kun on päätetty panostaa jonnekin ihan muualle, niin nyt sitten keskitytään valittamaan, jotta turhautumiselle saadaan edes jotain vastinetta.
Tälläisiin helteisiin ei ole varauduttu juurikin siksi kun ne ovat niin poikkeuksellisia (viimeksi 8 vuotta sitten). Ilmastointilaitteen ostaminen pölyä keräämään ei vaikuta kohtuulliselta kun sitä ei normaalikesänä tarvitse. Ongelma ratkeaisi ajan mittaan jos suomalaisessa uudisrakentamisessa toteutettaisiin kunnollisia ilmastointiratkaisuja, mutta näin vaan ei ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
467
Mitä tosta vääntämään. Omalla kohdalla en ole helle ihmisiä. Toki lämpimät kelit kuuluu kesään.

Nyt on ollu helteiden ajan urakka luonteisia töitä (erittäin fyysistä, lähes koko ajan auringossa). Tosi kakkoja kelejä mun mielestä, varsinkin kun se kylmä suihku auttaa 20 min päivässä ja oma okt on auringossa tasan sen aikaa kun aurinko on horisontin yläpuolella (tarkoittaa 30+ sisälämpötiloja iltapäivästä). Toki yhden pingviinin varassa, joka on vielä hiton äänekäs rotisko, eikä se paljon auta tän kokoisessa talossa (viilentää yhden huoneen johonkin parhaimmillaan 26-27 asteeseen , mutta oikeesti se hiton humina ja räminät alkaa jo riepoa). Ei paljo naarata herätä aamulla hiestä märkänä, kun tietää, et päivän hikoilet vielä enemmän ja tuntuu, että nesteen juonti rajat jo paukkuu, ok kivennäisvesi auttaa vähän, mutta kokeileppa kiskoa sitä litra tunnissa...

Ei ole vielä ilppiä hommattuna tänne, koska se vaati jo vähän isomman investoinnin (talo on iso), ja en viitti ottaa velkaa enää.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Tälläisiin helteisiin ei ole varauduttu juurikin siksi kun ne ovat niin poikkeuksellisia (viimeksi 8 vuotta sitten). Ilmastointilaitteen ostaminen pölyä keräämään ei vaikuta kohtuulliselta kun sitä ei normaalikesänä tarvitse. Ongelma ratkeaisi ajan mittaan jos suomalaisessa uudisrakentamisessa toteutettaisiin kunnollisia ilmastointiratkaisuja, mutta näin vaan ei ole.
Tällaiset helteet ovat poikkeuksellisia, mutta viime kesää lukuun ottamatta ainakin täällä joka kesä on ollut sen verran lämmintä viimeiset 15v, että tuskaa olisi ollut ilman jäähyä. Siksi juuri ihmettelen näitä "ei meillä suomessa tarvita mitään ilmastointia" -höpinöitä. Kuten sanoin, valintoja, valintoja.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Näin isohkon mutta normaalipainoisen miehen on melko mahdotonta tehdä mitään urheilullista ulkona kun on +30 varjossa, joka tuntuu ~35:ltä auringossa, ilman että on läpimärkä hiestä.

Väittäisin että yli 90%:ssä suomalaisista kerrostaloista ei ole viilentävää ilmastointia. Tyypillinen koneellinen tai painovoimainen ilmanvaihto ottaa sisään ulkoilmaa eikä viilennä sitä matkalla asuntoihin käytännössä yhtään.

Se että jokaisen pitäisi ostaa erillinen ilmastointilaite näyttää hyvin miksi kuumuus on Suomessa ongelma mutta kylmyys ei: paskemmatkin vakio-vesipatterit lämmitää asunnon ainakin jokseenkin tyydyttävästi.

Itseä vituttaa vielä enemmän ne joiden mielestä tuskallisesta kuumuudesta ei saa valittaa koska Suomessa on yleensä niin kylmä. Harva menettää kylmällä tai sateella yöunensa tai kärsii niiden pahentamista terveysongelmista.
Lämpimällä kelillä juodaan paljon (vettä), niin jaksaa ja vaatteita nyt joutuu vaihtamaan ja suihkussa käymään, mutta se nyt on olematon hinta, että saa nauttia siitä lämmöstä. Olin tuossa kuumimpana aikana muutaman päivän osan päivää ulkotöissä ja vettä meni ainankin se 3+ litraa, eikä tarvinnut juosta vessassa, eli haihtui siis pois.. Ja ihan mukavaa oli VS edellisenä kesänä, kun kusi jatkuvasti vettä niskaan ko hommissa ja siksi oli täysin persiistä.

Perusilmastointilaite, jolla esim makkari pysyy hyvin viileänä ja vähän muualtakin ei paljon maksa. Valikoima on jo laaja alle 500 euroon..
Esim:
Kaikki tuotteet

Lisäksi jos ostaa laitteen, jossa on kuivatustoiminto, niin loppuvuoden sillä voi kuivata pyykkejä ym pesuhuoneessa (erittäin kätevä systeemi!)
-------

Talvella olisi ihan hyvä, jos olisi sellasia 30-40 asteen pakkasia esim 2-3 kuukautta. Kunnon pakkaset hävittävät vahinkoeläimiä ym, joka on oikein hyvä juttu.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
101
Ilmatieteenlaitos ennustanu yli vuorokaudeksi ukkosta tänne, aikamoista jos ennustus pitää paikkansa :D Aamupäivästä pitäs alkaa paukkumaan.

Itse ymmärrän kyllä jos jollain alkaa jo pännimään helteet. Varsinki jos töitä joutuu tekemään niissä olosuhteissa ja kämpän lämpötila nousee lähemmäs 30 astetta. Nykyään itse asun omakotitalossa, mutta kun muistelee muutamia kerrotalokämppiä, jossa tuli asuttua, niin alkoi jo 25 asteen tietämillä olemaan nukkuminen lähes mahdotonta, saati sitten tämmösiä 30 asteen kelejä viikon putkeen :darra: Jossain kämpässä taisin nukkua kylpyhuoneessakin, kun siellä oli hieman viileämpää :)
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Näkis vaan, ja kuulis kolinan.

Tuntuu että on luvattu ukkosta, vedenpaisumusta, wanhoja ämmiä taivaalta. Jälkimmäisten saapumattomuus on ihan ok, mutta edelliset voisivat olla vaikka pari viikkoa, kunnes se vtun Suomen päälle jumahtanut hellekorkeapaine tajuaisi matkata jo vaikka Venäjälle.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 110
Kyllä nyt lätty lätisisi jos joku vielä kehtaisi letkauttaa latteuden "Kyllä nyt pitää nauttia kun kerrankin on Suomessa pari päivää hyviä kelejä" :wtf: Juu nauti siinä sitten kun aivot sulaa, ei siellä järvessä voi olla 24/7.

Nykyään itse asun omakotitalossa, mutta kun muistelee muutamia kerrotalokämppiä, jossa tuli asuttua, niin alkoi jo 25 asteen tietämillä olemaan nukkuminen lähes mahdotonta, saati sitten tämmösiä 30 asteen kelejä viikon putkeen :darra: Jossain kämpässä taisin nukkua kylpyhuoneessakin, kun siellä oli hieman viileämpää :)
Meillä on se tilanne että myytiin omakotitalo toisella paikkakunnalla keväällä, muutettiin asunnon etsinnän ajaksi vuokralle kerrostaloon ja nyt asunto löytyi, mutta muutto on vasta ensi kuussa. Ei ole mitään järkeä alkaa investoimaan mihinkään viilennyksiin nyt, kun seuraavaan asuntoon kuitenkin hommataan se ILP. Vielä asuntoa ostettaessa ei ollut varmaa että hankitaanko sitä vaiko eikö, mutta kun nämä kesät nyt saattavat olla "Suomen 2pv kesän" sijasta sellaisia että hellejaksot on pitkiä, niin tuo ILP alkaa olemaan itsestäänselvyys.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
38
Tuntuu että on luvattu ukkosta --
OT:// Sääennusteet eivät lupaa mitään ;)

Toistaiseksi ainakin näyttää tämän päivän ukkosten osalta vielä varsin hyvältä, lupaavan näköisiä soluja alkaa muodostua vähän siellä sun täällä, ja idässä jo jyriseekin melkolailla.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Kiva on asua vesistöjen ympäröimässä kaupungissa.
Harvana kesänä on ollut oikein kunnon päälle tulleita ukkosia,ja nytkään ei oikein vaikuta siltä että kovin hirveitä jytinöitä olisi luvassa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Huvittavia kyllä nämä netin "ukkostutkat", kun jokainen näyttää ihan erilaista tietoa. Parhaimmillaankin niistä irtoaa vain tietoa mahdollisten ukkoskuurojen etenemissuunnasta ja sekin vain yhdistelemällä ja vertailemalla eri palveluiden tietoja eri ajankohdista.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Nyt on hiostava ilma.

Jos ennusteet pitävät yhtään paikkaansa, niin klo.11-12 nurkilla pitäisi alkaa jytisemään.

Sadetutka ja ukkostutka — Koko Suomi - Supersää

Eihän tuo ole mikään ennuste vaan pelkkä haulikolla joka puolelle roiskaisu.

Eikä siellä tarkimman hilavälin mallissa mitään isompaa/rajumpaa näy.
FMI HARMONIE forecasts

Epätarkempi HIRLAM kyllä arpoo isompia möykkyjä joka puolelle.
Mutta sen voidaan todeta olevan menossa metsään tähän astisten sadetutkahavaintojen perusteella.

Samoin laaja pilvisyys estämässä maanpinnan/rajakerroksen lämpenemistä tahtoo syödä potentiaalia ukkosilta ja vähentää kuuropilven kehityksen laukaisevaa pakotetta.

Täältä löytyy varmimmin tietoja, siitä onko potentiaalia oikeasti merkittäviin/rajuihin ukkosiin.
myrskyvaroitus.com
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Paikalla ei ole lähellä paikkaa johon salama säännöllisesti iskisi, ympäristössä on korkeampiakin paikkoja/puita muutaman sadan metrin sisällä jne. Joten tutkimattomia ovat salaman tiet.
Salama ei hae korkeinta paikkaa, vaan alhaisimman vastuksen reittiä maahan.
Esim. kuiva kalliomäki/soraharju on huono johde, verrattuna märempään notkelmaan.
Samoin se voi hypätä isomman puun vieressä olevaan matalampaan puuhun kesken matkan.
Ja luonnollisesti rakennusten sähköjohtot ja kaikenlaiset metalliesineet ovat hyvinä johteina houkuttelevia "välietappeja".

Ja jos on muuten hiljaista lähempänä iskevän salaman räsähdystä ennen voi kuulua paikallisen sähkökentän kasvusta johtuva koronapurkauksen lyhyt "sähköinen" rätinä/surina.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Eiliselle luvattiin ukkosia Turkuun. Tälle päivälle on luvattu ukkosia Turkuun.
Kyseenalaistan lupaukset, perkele, täällä mitään ole jyrissyt.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Huvittavia kyllä nämä netin "ukkostutkat", kun jokainen näyttää ihan erilaista tietoa. Parhaimmillaankin niistä irtoaa vain tietoa mahdollisten ukkoskuurojen etenemissuunnasta ja sekin vain yhdistelemällä ja vertailemalla eri palveluiden tietoja eri ajankohdista.
Ei yhdestä paikasta tehdä tarkkoja mittauksia ainakaan mitenkään helposti.
Suuntakin voi heittää todella pahasti harrastelijoiden vastaanottimilla.
Ja etäisyys olisi vielä hankalampi.

Tämä on paras ei-virallisista lähteistä:
Lightning & Thunderstorms - Norway, Sweden, Finland

Kyllä nyt lätty lätisisi jos joku vielä kehtaisi letkauttaa latteuden "Kyllä nyt pitää nauttia kun kerrankin on Suomessa pari päivää hyviä kelejä" :wtf: Juu nauti siinä sitten kun aivot sulaa, ei siellä järvessä voi olla 24/7.
Sitten kannattaa muuttaa vaikka Islantiin tai Färsaarille, niin ei turha auringonpaiste pääse vaivaamaan.
Kesähelteet kuuluvat normaaliin Suomen säähän johtuen sijainnista periaatteessa neljän eri ilmamassan risteyskohdassa:
Märän läntisen meri-ilman/itäisen mantereisen ilman ja arktisen pohjoisen ilman/keskiasteiden eteläisen ilman välissä.

Nyt vain normaali vaihtelu, johon kuuluisi lämpimän sään keskelle jokin puolen viikon matalapaine, on käymässä harvinaisemmaksi.
Samoin ainakin Itä-Suomessa helleilmamassojen päivittäiset viilentävät ja kasvillisuuttakin kastelevat (ukkos)kuurot ovat käyneet erittäin harvinaisiksi.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Lada olisi varmaan lähtenyt käyntiin vs. nämä nykyiset tietokoneiden varassa olevat katiskat.

Syntymäpäiväjuhlilla tapahtui kummia Hartolassa: ukkonen jyrähti ja salama iski, jonka jälkeen yhdeksän autoa ei enää käynnistynyt
Syntymäpäiväjuhlilla tapahtui kummia Hartolassa: ukkonen jyrähti ja salama iski, jonka jälkeen yhdeksän autoa ei enää käynnistynyt

50-vuotissyntymäpäiväjuhlat saivat lauantaina erikoisen käänteen Rammontiellä Hartolassa, kun ukkonen vaurioitti yhdeksää samassa pihapiirissä lähekkäin parkissa ollutta autoa. Parkissa oli yhteensä 11 henkilöautoa.

– Kesken juhlien alkoi kova sade, ja ukkonen oli niin päällä kuin vain voi olla. Kerran rysähti, salama löi ja pamahti ja se oli siinä. Tämän jälkeen huomasimme, että autoista yhdeksän ei inahtanutkaan, paikanpäällä ollut Saila Ziemann kertoo puhelimitse Etelä-Suomen Sanomille.

Ziemannin auto ei vaurioitunut rytäkässä, mutta myös paikalla ollut Merja Markkanen ei ollut yhtä onnekas. Markkasen ja hänen puolisonsa auto ei ukkosen jälkeen käynnistynyt, ja vielä hieman ennen kello 21 he odottivat vielä hinausautoa hinaamaan heidän autonsa korjattavaksi.

Markkasen ja Ziemannin mukaan kaikissa vaurioituneissa autoissa oli sama vika: mikään niistä ei enää suostunut käynnistymään. .

– Mikään pihapiirissä olleista autoista ei vaurioitunut ulkoisesti, mutta yhdessä autossa esimerkiksi avautui ikkuna alas asti. Autojen sähkölaitteet pimenivät eikä ovia esimerkiksi saanut tästä johtuen enää auki, Markkanen kertoo.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Tähän luotan itsekkin, tuntuu melkoisen tarkasti näyttävän, tohon vielä saa valittua sen dynaamisen koon, että voi zoomailla haluttuja alueita. Nyt tuntuu saapuvan tännekkin ukkon, ja taitaa mennä kohdiltä :I
Tämä näyttää kai saman rajapinnan dataa:

FLC : Blitzortung

Kesähelteet kuuluvat normaaliin Suomen säähän johtuen sijainnista periaatteessa neljän eri ilmamassan risteyskohdassa:
Märän läntisen meri-ilman/itäisen mantereisen ilman ja arktisen pohjoisen ilman/keskiasteiden eteläisen ilman välissä.

Nyt vain normaali vaihtelu, johon kuuluisi lämpimän sään keskelle jokin puolen viikon matalapaine, on käymässä harvinaisemmaksi.
Samoin ainakin Itä-Suomessa helleilmamassojen päivittäiset viilentävät ja kasvillisuuttakin kastelevat (ukkos)kuurot ovat käyneet erittäin harvinaisiksi.
Mielestäni havaintomateriaalin laajuus ei riitä tällaisten johtopäätösten tekemiseen. Ei ole painavaa syytä olettaa, että ensi kesä olisi samanlainen kuin muutamat tällä vuosikymmenellä; se voi aivan yhtä hyvin edustaa vaikka 50 vuoden keskiarvoa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 529
Hyvät on ennustukset taas ensi viikon sunnuntaille. Vähän epäilen että toteutuisi ja merkinnät varmaan vielä häviää.

ukkosennuste.JPG
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
230
Eilen ukkosella kävi jännä juttu. Aina kun salama välähti niin keittiötasojen alle laitettu kosteusanturi piippasi.
Jotenkin tajuisin sen jos se ois verkkovirtaan liitetty, mutta se toimii pattereilla.
Ensin en tajunnu että salamasta johtuu, mutta sitten ukkosta seuratesssa sen huomasi. Välähdys ja samaan aikaan *piip*.
Tuliko tuosta vekottimesta sellanen oma ukkostutka? :D
 
Salaman lähettämä sähkömagneettinen pulssihan se sitä laukoi.
Sitten vain selvität kuinka kaukaisiin salamoihin se reagoi...
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
230
Salaman lähettämä sähkömagneettinen pulssihan se sitä laukoi.
Sitten vain selvität kuinka kaukaisiin salamoihin se reagoi...
Kerkisin laskemaan 24:ään pisimmillään. Ois pitäny aikaa ottaa, mutta eipä tuota sillon tullut mietittyä pitemmälle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 683
Viestejä
4 188 783
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom