Retro Rewind - lehti retropelaajille

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Hola!

Kun nyt Suomen Pelimuseo on saatu mukavasti pystyyn ja pyörimään, niin sama retrosetäpoppoo tähtää uuteen maaliin: suomalaiseen retropelilehteen. Avasimme sille joukkorahoituskampanjan:

https://mesenaatti.me/retrorewind
Retro Rewind

Tiivistettynä 20 eurolla 2-4 numeroa vuodelle 2018, jos kampanja lyö läpi. Eikä se ensi vuoteen jää, jos hyvin käy.

Kuivaa lainausta tiedotteestamme:

"Vanhat videopelit ja niiden keräily ovat viime vuosina nousseet erittäin suosituiksi harrastuksiksi. Yhä useampi haluaa palata menneiden vuosikymmenten digitaalisiin peleihin joko muistellakseen vanhoja kokemuksia tai kokeakseen jotakin itselleen aivan uutta.

Moni eri media onkin tehnyt erityisiä retrokatsauksia, joissa on paneuduttu takavuosien suosituimpiin laitteisiin, kuten Commodoren ja Nintendon tuotteisiin. Kentältä on kuitenkin puuttunut julkaisu, joka paitsi laajentaisi näiden aiheiden käsittelyä, myös toisi mukaan muita retropeliharrastuksen puolia ja pyrkisi kertomaan jopa alan harrastajien vähemmän tuntemista asioista.

Jo yli 30 vuotta peleistä kirjoittanut Jukka O. Kauppinen sekä Pelikonepeijoonit-yhteisön perustajat, itsekin pitkän uran pelijournalisteina tehneet Mikko Heinonen ja Manu Pärssinen ovat tänään julkistaneet Retro Rewind -lehden joukkorahoituskampanjan. Joukkorahoituspalvelu Mesenaatti.me:n kautta voi nyt hankkia itselleen vuoden 2018 vuosikerran uutta lehteä – ja samalla vaikuttaa siihen, montako numeroa sitä ensi vuonna ilmestyy. Rahoituskampanjan 20 000 euron minimitavoitteen täyttyessä Retro Rewindia nähdään kaksi numeroa, mutta 50 000 euron rahoituksella lehti ilmestyy neljästi. Tilaushinta pysyy tästä huolimatta samana, joten suurempi rahoittajamäärä parantaa kaikkien mukaan lähtevien asemia."

Olisi mukavaa jos haluaisitte tukea ja/tai auttaa projektissa levittämällä sanaa.

Terveisin,
Jukka O. Kauppinen
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Kyllähän tämä vaikuttaa kiinnostavalta lehti idealta. :geek:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Shut up and take my money.gif

Nimimerkillä luen 90-luvun pelit-lehteni tasaisin väliajoin läpi.
Lainaan itseäni eli mitä sanoin eilen:

"Eikä digilehteä voi viedä mökille vessaan, jossa sitä sitten luetaan 10 vuoden ajan joka kesä. Digi tuppaa katoamaan ja sen formaatit vanhenemaan. Ei niitä C64:lle ja Amigalle tehtyjä diskettilehtiäkään ole tullut luettua vuosikymmeniin. Sen sijaan 80- ja 90-luvun pelilehdet tarttuvat aina silloin tällöin käteen ihan vain hupilukemisiksi. Sen sijaan 80- ja 90-luvun pelilehdet tarttuvat aina silloin tällöin käteen ihan vain hupilukemisiksi. Brittiläiset pelilehdet, jenkkilehdet, C=, Bitti, Pelit... Ei niitä ole kiva muuttaa, mutta on niitä mukava lukea."

Pelit-lehden 25v:n kunniaksi aloin itsekin lukemaan niitä läpi numerosta 1 eteenpäin :)

Jukka O. Kauppinen: Pelit-lehti syntyi 25 vuotta sitten Commodore-fanien kauhistukseksi

-jok
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
305
Ilmeisesti lehdistä tulee myös digiversiot, vaikka vain paperiversiota mainostettiin?
Näin olin Tamperelaisesta lukevinani.

Osallistuin rahoitukseen, kun nyt on nurkat täynnä vain puolison virkkauslehtiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Ilmeisesti lehdistä tulee myös digiversiot, vaikka vain paperiversiota mainostettiin?
Näin olin Tamperelaisesta lukevinani.

Osallistuin rahoitukseen, kun nyt on nurkat täynnä vain puolison virkkauslehtiä.
Kyllä, painotuote edellä mennään ja nimenomaan myydään, mutta tilaajat saavat lehden myös digi/PDF:nä.
Tuttu ja toimivaksi todettu toimintamalli esim. Skrollista ;-)

-jok
 

DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156
Retropelilehti painotuotteena. Kyllä kiitos. Mukana ollaan :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
627
Kyllähän tähän oli pakko lähteä mukaan :geek: Olikin itselleni ensimmäinen joukkorahoituskampanjaan osallistuminen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Ehdin jo säikähtää, että missasin tämän, mutta näköjään vielä 22e vuositilauksen tekeminen onnistui. Nyt innolla odotetaan tulevaa! :happy:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Toki mattimyöhäisetkin voivat tilata lehden myöhemmin, mutta tietenkin kapitalistiseen riistohintaan. ;-)

-jok
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Saatteko lehtipisteisiin myyntiin?
Ei ainakaan vielä. Lehtipisteisiin pääseminen on vaikeaa, etenkin indiekustantamolle ja tällä ilmestymistahdilla. Esim. vakiintuneempaa Skrolliakaan emme ole yrityksestä huolimatta saaneet lehtipistejakeluun. Ykkösnumeron jakelu on lähinnä joukkorahoittajille/tilaajille, kakkosesta eteenpäin ehkä jo jonkin verran irtonumeromyyntiä alan liikkeissä.
-jok
 

luuponen

   ✜
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
520
kyllä tipahti tänään myös ja on kyllä tuhti setti lukemista. nopeasti paskalla istuessa selasin läpi niin kyllä tuossa on tekemisen meininki.
ja riittää myös tarinoita useampaan istuntoon. Kiitokset ekasta! :smoke:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 630
Jaa, minä olen tuota nyt viikonlopun yli tavaillut. En ole vielä paljoa ehtinyt lukea mutta kyllä näyttää siltä että ei siellä yli hypittäviä juttuja ole.
 

DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156
Forssaan ei vielä ole lehti löytänyt perille :( nooh jos myöhemmin tällä viikolla tulisi :cigar2:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Kertoilkaa toki sitten mielipiteitä ja toiveita/ideoita aivan vapaasti. Mikä kiinnostaisi aiheena tai alustoina? Ihan joka lehteen ei Uunoa saada yleisömagneetiksi mutta ehkä me jotain muutakin keksitään. :)
-jok
 
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
671
Töissä hieman väsyttää, syy Retro Rewindin on tää. Lueskelin lehteä myöhään yölle, aamulla teki mieleni sanoa piupaut työlle. :)
 

Kusiaisen valtuudet

Tukijäsen
Team Retro
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
156
Lehti vaikuttaa kyllä mainiolta. Eilen lueskelin muutaman jutun ennen nukkumaanmenoa, ja luettavaa jäi vielä runsaasti.

Nyt kun kerran saa toivoa, niin juttu suomalaisten luolalentelypelien (AUTS, KOPS, V-Wing, Wings jne.) taustoista ja tekijöistä kiinnostaisi kovasti. Ahkerana V-Wingin pelaajana Simo Siiriän nimi on painunut mieleeni, ja miehen haastattelu olisi oiva lisä seuraavaan numeroon.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 630
Kertoilkaa toki sitten mielipiteitä ja toiveita/ideoita aivan vapaasti.
Eri alustoille "Mitä tällä kannattaa pelata vielä tänä päivänä ja miksi." juttuja. Vaikka minua sinällään enemmän Amiga kiinnostaa niin joku Nintendo/Sega juttu olisi alkuun mielenkiintoisampi koska niiden peleistä on huomattavasti vähemmän tietoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Nyt kun kerran saa toivoa, niin juttu suomalaisten luolalentelypelien (AUTS, KOPS, V-Wing, Wings jne.) taustoista ja tekijöistä kiinnostaisi kovasti. Ahkerana V-Wingin pelaajana Simo Siiriän nimi on painunut mieleeni, ja miehen haastattelu olisi oiva lisä seuraavaan numeroon.
Ja suomiysäri muutenkin. Turboraketti 2 oli itse asiassa alustavana ideana jo, mutta myös PC:n rikas ja värikäs luolalentelygenre voisi olla kova sana johonkin tulevaan numeroon. Pitääpä latailla noita ensi viikonlopun dossilanitteluja varten ;-)
Tänks! -jok
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
627
Ja suomiysäri muutenkin. Turboraketti 2 oli itse asiassa alustavana ideana jo, mutta myös PC:n rikas ja värikäs luolalentelygenre voisi olla kova sana johonkin tulevaan numeroon. Pitääpä latailla noita ensi viikonlopun dossilanitteluja varten ;-)
Tänks! -jok
Mukaan myös mäkihyppypelit, alkaen Lartzan Ski jumpista :D


Hyvä oli tuo lehden ykkösnumero :tup: Mielenkiintoinen juttuidea voisi olla "pelimaailman legendat", eli esittelyitä menneiden aikojen merkittävistä yksittäisistä tekijöistä - ohjelmoijat, musiikin säveltäjät, pelitalojen perustajat jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
52
Olen lukenut lehden jo lähes kokonaan, joka tuli maanantaina postissa. Niin hyvä se on! Lehti tosin tuoksui aika paljon, sen sivut jotenkin happamammilta tai imelämmiltä kuin vaikka Pelaaja- lehden sivut, joita haistelin vertailun vuoksi. Vieläkö maistuu arvostelut olivat opettavaisia, Power Blade -juttu jännä, kun sitä tuli muistaakseni 92 -kesällä pelattua ja japanikonekatsaukset eksoottisia sekä suomijutut kiinnostavia. Soul Calibur -aukeamalla saattoi olla vähän liikaa rintavia naishahmoja, mikä häiritsi lukemista paikoin, mut joo, odotan innolla seuraavaa numeroa aika paljon.
 

luuponen

   ✜
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
520
jos saatte jollain ihmeen kaupalla juttua tehtyä Stavros Fasoulaksesta, olisi timanttia. (olen kaveri, jäbä kadonnut kuin tuhka tuuleen) :(
samoin eri alustojen "mitä kannattaa tänään pelata" jota @hatih jo ehdotti olisi hyvä juttu.
fokusoikaa, ettei mene sekamelskaksi. ekassa numerossa oli jo hyviä linjoja havaittavissa. nyt on lehti luettu ja 9/10 ettei nouse päähän liikaa.
tsemit!
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
492
Tykkään vanhoista peleistä ja edelleen tulee laitettua helmiä tulille ja leikittyä mm. Amibianilla. Mutta pelkään että kokonainen lehti samaa herkkua voi aiheuttaa ähkyn, tulee samanlainen olo kuin skidinä kun luki isukin metriset Jerry Cotton-pinot yhteen putkeen :darra: Tämän vuoksi itseäni vähän epäilyttää että onko kokonainen lehti tilaamisen arvoinen, kun irtonumeroillakaan ei ilmeisesti pääse testaamaan? Skrollin sivuille vastaavat historiikit pelikonsoleista ja peligenreistä kyllä ovat sopineet kuin nenä päähän, lehtihän käsittelee asioita laidasta laitaan ja jokainen artikkeli vie lukijan ihan uuteen aihepiiriin, joten kyllästyminen on mahdotonta.
 
Liittynyt
10.02.2018
Viestejä
98
Nämä kiinnostaa eniten:

NES/SNES/N64/GameCube/Wii U
Megadrive ja Mega CD
Neo Geo AES

Voisiko olla myös joku pieni palsta minne tulee lukijoiden kysymyksiä ja teidän vastauksia tms..

Mä tilasin 2018-2019 lehdet, miten pääsen lukemaan digiversiot?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Nämä kiinnostaa eniten:

NES/SNES/N64/GameCube/Wii U
Megadrive ja Mega CD
Neo Geo AES

Voisiko olla myös joku pieni palsta minne tulee lukijoiden kysymyksiä ja teidän vastauksia tms..

Mä tilasin 2018-2019 lehdet, miten pääsen lukemaan digiversiot?
Moiks! Tänks, pistetään koneet mieleen. Aika lailla linjassa toimituksenkin aktiivisesti harrastamien ja lehdessä käsiteltyjen konsolien kanssa. Toki alustakattaus lehdessä on tuota laajempikin ja välistä myös eksoottisempi ;-)

Nykyhavaintojen mukaan lukijakirjeet/kysymykset ovat niin vähissä, ettei niistä oikein saa mitään irti lehtimitassa. Ihmiset kyselevät kysymisiään verkossa/somessa, eikä jo netissä julkaistuja vastauksia kannata lehdessä toistaa, kun saman sivun voi käyttää johonkin ihan uuteenkin sisältöön. Esim. Skrollin puolella yritettiin muutaman numeron ajan pitää kirjepalstaa, viestejä saatiin kovalla puffaamisella kaiketi kourallinen vuodessa.

2018-digilehdet kuuluivat vain joukkorahoitukseen, sen sijaan 2019 kaikki tilaajat saavat myös digiversiot. Mutta katsopa privaasi.

tv,
jok
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 048
Oletteko suunnitelleet koskaan retropeli tapahtumaa, jossa olisi vanhat tietokoneet, konsolit ja pelejä ja niillä pääsisi pelaamaan?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Oletteko suunnitelleet koskaan retropeli tapahtumaa, jossa olisi vanhat tietokoneet, konsolit ja pelejä ja niillä pääsisi pelaamaan?
Me järjestämme niitä Suomen pelimuseolla kuukausittain :)

Eikä tämä ole edes vitsi. Tälle vuotta on ajatuksena pitää uusi outojen pelikoneiden päivä, viimevuotinen oli sen verran hurjan onnistunut. Käytännössähän museon pelipäivät ovat kaikki meidän pyörittämiämme, lisäksi olemme paikalla lähes kaikissa muissakin tapahtumissa, jos emme niitä järjestä. Viimeksihän meillä oli Atari 2600 41-vuotta päivä, jossa oli esitelmä ja pelaamista. Näistä kerrotaan Retro Rewindin ja Pelimuseon Facebookissa, kuten myös yleensä V2.fi:ssä.

Varsinaista Retro Rewindin nimissä järjestettävää tapahtumaa emme ole miettineet, koska RR+V2+Pelimuseo-mindhiven järjestämiä tapahtumia on jo ennestään sekä kalenterissa että suunnitelmissa/ideoina niin paljon. Me emme nytkään aina ehdi likimainkaan kaikkiin tapahtumiin minne haluaisimme, joten aikataulut ovat aika... haastavia, etenkin jos puntaroidaan ilmeisesti visioimaasi suurempaa retrotapahtumaa.

No, eihän sitä koskaan tiedä. Ei ainakaan ihan justiinsä RR:n nimissä mutta Pelimuseoltahan meidät aina löytää.

-jok
 
Liittynyt
14.02.2019
Viestejä
50
Just tuli ostettuu ja luettuu tuo vuoden 2018 eka numero digitaalisesti PDF:nä, ja oli sen verran hyvää tavaraa että kyllä tämä vuoden 2019 vuositilaus lähtee ylivoimaisesti mulla tilaukseen; todella mukavaa että tällaista retrolehteä tehdään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Just tuli ostettuu ja luettuu tuo vuoden 2018 eka numero digitaalisesti PDF:nä, ja oli sen verran hyvää tavaraa että kyllä tämä vuoden 2019 vuositilaus lähtee ylivoimaisesti mulla tilaukseen; todella mukavaa että tällaista retrolehteä tehdään.
Oivallista, kiitoksia. Pienlehden tekijälle sekä kuulumiset lukijoilta että tietenkin tilaajat ovat arvokkaita asioita. Ilman tilaajia ei olisi lehteä, mutta palaute ja kannustus innostavat lehdentekoon :)

-jok
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
136
Oivallista, kiitoksia. Pienlehden tekijälle sekä kuulumiset lukijoilta että tietenkin tilaajat ovat arvokkaita asioita. Ilman tilaajia ei olisi lehteä, mutta palaute ja kannustus innostavat lehdentekoon :)

-jok
Itsekin tilaisin, jos olisi varaa. Samasta syystä joutui Skrollinkin lopettamaan. Ottaa päähän aika paljon. :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Päivän kysymys Facebook-viestiäni lainaten:


Milloin julkaistiin ensimmäinen suomalainen peliarvostelu?
Siinäpä tiukka kysymys pohdittavaksi ja arkistojen tutkijahiirille koluttavaksi.
Tekniikan Maailma julkaisi pelijuttuja jo 1970-luvulla. Esimerkiksi TM 17/1977:ssä oli tv-pelikonearvostelu. 14/80:ssä kerrottiin Mattel-elektroniikkapeleistä. Kenties jossain TM:ssä on myös ihan arvostelumainen juttu jostain yksittäisestä (video)pelistä?
Mutta jos ei TM:ssä, niin missäs sitten? Jos yritetään rajata genre nimenomaan videopeleihin, ei tv-peleihin tai pelilaitteisiin?
Esimerkiksi Poke & Peek 2/1983:ssa on C64 peliarvosteluja. Mutta löytyykö vanhempia kerho- tai fanilehtiä, joissa olisi peliarvosteluja? Varmasti löytyy mutta mistä?
Tässäpä haaste Retro Rewindin lukijoille ja kaikille retropelureille - miten kauas historiaan voimme träkätä vanhimman suomalaisen videopeliarvostelun?

-jok
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 285
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom