Palkkakeskustelu

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
No omasta mielestä on ihan loogista että on makkari, olohuone ja harrastelu/työhuone erikseen. Etenkin parisuhteessa säästää toistensa hermoja. Toki jos meinasit juuri sitä kumppania tuolla, niin joo.
Nojuu, kahdestaan asuminen kolmiossa vielä menee varsinkin kun ei se suhteessa kaksioihin ole paljoa kalliimpi ainakaan pk-seudulla. Yksinasuvana alkaa vain se "ei perse kestä"- raja tulla vastaan kun 900e/kk lähenee :D Yleisemmin kuitenkin kolmiot ja isommat kämpät on sitten lapsiperheille
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
No ei tässä kyllä kelloa tarvii tarkkailla. Meillä on siis kaksi henkilöautoa kyllä taloudessa että sikäli, mutta tosta meidän rapun edestä menee bussi noin vartin välein ja junia menee yhtä mainiolla syklillä suoraan keskustaan. Poikittaisliikenteessä joutuu vähän käyttämään enemmän aikaa matkustamiseen, mutta ei siinä odotella kyllä tarvii. Etenkin sit kun saavat raidejokerin valmiiksi.

Ehkä joku syrjemmässä asuva saattaa joutua elämään sen kellon kanssa.
No oma tilanne on myös että keskiarvolla noin 20 minuutin välein pääsee. Ongelmaksi muodostuu lähinnä että yleensä se bussi on tietenkin ollut tänään minuutin etuajassa ja jos kävelet asemalle niin junasi on peruttu ja sattuukin 30 minuutin slotti vesi/räntäsateessa seisomista. Asemalla kun ei ole edes katosta 5/5. En tiedä itse olen sen verta mukavuudenhaluinen ettei tuo julkisilla kulkeminen vain toimi kuin viihteelle mentäessä (takaisin kun ei enää pääse).

Toki selviäähän noilla yhteksillä jos sisällä elää pieni masokisti, mutta todellisuus on että itse kuljen duuniin 3x nopeammin ja roimasti mukavemmin autolla kuin junalla tai bussilla. Vara-auton seisottaminen lakkojen (tai sen pienen lumipyryn) varalle taas maksaa koska vakuutukset/verot jne.. Jää vähän niinkuin "säästöt" saamatta julkisen liikenteen käytöstä jos kuitenkin tarvitsee auton
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Riippuu varmasti paljon työnkuvasta. Lakkojen aikana etäpäivä, liukumia tai muuten hanskaa sen homman. Työnantaja ainakin meillä ymmärtää tämmöiset asiat, vaikka ei toki ole oikeastaan kertaakaan tommoisia ongelmia sattunut. Samalla tavalla, kun jos vaikka auto jättää työmatkan varrelle niin turha se on siitä taksilla töihin jatkaa, katsoo jos pääsee julkisilla tai sitten ottaa vapaapäivän. Ja tosiaan kun toi bussi menee tosta noin 5 metrin päästä, että sitä voi odotella sisällä lämpimässä, niin ei se mukavuus ainakaan siinä kauheasti kärsi. Emännän syyt autoon on poikittaisliikenteen ajansäästö ja vuorotyö, itsellä taas poikittaisliikenne ja se että käyn pk-seudun ulkopuolella töissä paikassa johon ei oikeastaan mene julkisia ollenkaan.
Totta. Ei itsellekään mitään ongelmia työn puolesta aiheuta jos nyt yhtenä päivänä ei pääsekään paikalle. En muuten olisi uskaltanut ilman autoa harrastaa leikkiä nimeltä julkinen liikenne :D

Nämä esitetyt pointit oli lähinnä liittyen tuohon "bonarina ei tarvitse autoa jos ei halua". Julkinen liikenne ei ole ihan niin suora "bonus" kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Suurimmat edut itse näen julkisessa liikenteessä jos käy tyyliin helsingin keskustassa töissä tai muualla mihin aamuisin on väylät tukossa ja parkkipaikkoja haastava löytää. Muuten kyllä tuntuu että yksityisautoilu on voittaja
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
PK-seudulle muuttaville annan kymmeniätuhansia ja hermoja säästävän neuvon. Älkää missään nimessä muuttako Espooseen. Ylimainostettu, kallis ja hlvetin vaikea kulkea yhtään mihinkään.

PK-seudussa on se hyvä puoli että jos nykyinen duuni alkaa vtuttamaan niin ammattilaisille löytyy aina töitä jostain ilman että tarvii liikahtaa perheen kanssa yhtään mihinkään.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
976
[QUOTE="SampoTexaa, post: 2405267, member: 12895"Älkää missään nimessä muuttako Espooseen. Ylimainostettu, kallis ja hlvetin vaikea kulkea yhtään mihinkään.[/QUOTE]

Kuin?
Mainoksista en tiedä, muutin koska siellä oli asuntoja.
Kallis, joo, on, niin on koko pkseutu. Halvempi kuin Helsinki.
Ei ole vaikea kulkea lainkaan. Kävellen pääsen 300m päässä pieneen K-kauppaan. Pyörällä tai autolla muutaman kilsan päässä Prismaan. Autolla tai julkisilla töihin. Helppo lähteä autolla, kun heti on kehätiet vieressä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Itse ajelen Hyvinkäältä Pitäjänmäkeen töihin joka arkipäivä, kävin pari vuotta junalla töissä ja sitten avattiin kehärata, jonka jälkeen aikataulut meni aivan munille ja matkaan tuli mystinen 20min. lisä. Nyt autolla sama matka menee puolisen tuntia nopeammin, eikä tarvitse ihmetellä milloin se juna tulee ja milloin ei. Jos olisin jäänyt asumaan Helsinkiin aikanaan ja olisin löytänyt nykyiseen työhön, menisi vanhalta asunnolta töihin julkisilla se tunti ja autolla sama kuin täältä Hyvinkäältä (tosin sitä autoa ei saisi mihinkään siellä Itä-Helsingissä.

Hyvinkäälle Helsingistä muutto oli projekti, jossa samaan hintaan sai 20 neliötä lisätilaa asuntoon, 10 neliötä varastoa ja autotallin. Nämä olisi maksanut Helsingissä sen 150k€ enemmän kuin täällä, bonuksena alue on rauhallinen ja luontokin on lähellä. Miinuksena tällä hetkellä ikivanhat kuparilangat, joten on hoidettava nettiasiat 4G:llä, joka tosin asukastiheyden ollessa Helsinkiä alhaisempi monesti toimii jopa maksiminopeudella.

Palkka on aika sopiva alle 4k€/kk, tosin hommat viekin monesti sen 180 tuntia kuukaudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 438
Niin mikä muu maksaa enemmän? Lähinnä pk-seudulla voi halutessaan valita kalliin ja halvan vaihtoehdon väliltä.

Prisman hintatasossa ei hirveästi ole heittoa jonkun pöndepitäjän ja vantaan jumbon välillä.

Asumisessa on iso hintaero, sitä tuskin voi kiistää mitenkään.
Oli lähinnä tohon Diazin kommenttiin, että yksiöt maksaa. Palveluja on paljon ja varmaan sieltä saa halvemmalla haluamiaan palveluja kuin muualla. Jos on tällänen tupajumi mikä ei käytä mitään palveluja niin näkökulma on, että kaikki maksaa. Jos sen nyt paremmin voisi muotoilla pakollinen eläminen on pks kalliimpaa kuin bönde. Eli asuminen, safka ja liikkuminen. Ja jos sattuu asumaan böndellä vielä niin ettei tarvitse autoa niin jo on halpaa :O. Lidlissä taisi olla samat hinnat koko Suomessa ja kuten sanoit Prisman hinnat aika samoissa eikä tuo paikallinen cittarikaan ihan ryöstö paikka ole (tulee tuettua omilla senteillä lähinnä sitä kun on paikallinen kauppias).

PK-seudussa on se hyvä puoli että jos nykyinen duuni alkaa vtuttamaan niin ammattilaisille löytyy aina töitä jostain ilman että tarvii liikahtaa perheen kanssa yhtään mihinkään.
Toi on kyllä totta. Jos alkais nykynen duun vituttamaan niin vaikeeta tai oikeastaan mahdotonta olisi löytää vastaavaa samalla palkalla ja kävelyetäisyydellä kotoa. Tulis sellanen 70-100km työmatkaa. Pienemmällä tilipussilla kyllä uskoisin pääseväni lähellekkin töihin. Ja kun asuminen on halpaa niin voisin hyvin ottaa sen lähemmän pienempipalkkaisen työn ilman elintason laskua.

Isännöitsijä, ensimmäinen vajaa vuosi meni näyttöjä tehdessä nykyisessä työpaikassa (tämän ajan tein viellä illat ja osan viikosta palkkatyötä) käytännössä siis ilman mitään virallista työkokemusta ja alan alin koulutus alla eli isännöitsijän ammattitutkinto.

Perus palkkaa tästä ilman osaamista 2600€/kk pyöreesti.

Sen olen ymmärtänyt että yleisesti parin - 3 vuoden kokemuksella jo pitäis palkan nousta, olisi mielenkiintoista kuulla jos joku muu tekee samaa hommaa :vihellys:

Tarkoitus käydä kouluja lisää isännöintiin ja avoimessa amk:ssa LKV tutkintoon tähtäävä koulutus jonka myötä voisi alkaa tekemään pienenä ilta hommana asuntokauppaa
Aiheeseen liittyen itse tekninen isännöitsijä. Tosin en edes tiennyt mitä se käytännössä tarkoittaa (hyvä jos tiedä vieläkään) kunhan organisaatiossa tiettyjen ihmisten titteli muutettiin moiseksi. Omasta mielestä peruspalkka on huono. Ennen oli tuo 2600€ (rivissä asentajana) ja nyt 3000€.

En tiedä mitä organisaation muut tekniset isännöitsijät saavat. Oletettavasti enempi. Ehkä niitä vakioidaan ehkä ei. En kuitenkaan valita kun varallaolot ja ylityöt pyörii niin viimisen 3v ajan ollut yli 50k€ tulot. Ja kun duuni 3km päässä ja aivan perushuttua ja mukavaa niin menee ilman stressiä ja viime vuonnakin taisin tehdä yli 50h ilmasia tunteja... (joo tyhmää ja uudenvuoden lupauksena pyrin välttämään, tosin sitten tulee lisää ylitöitä...).

Alkuvuosi ainakin lähtenyt hyvin käyntiin kun näyttää, että helmikuultakin napsahtaa 6k€ ja kun tammikuussa tuli reilu 8k€ niin en valita..

Teen ihan kaikkea mahdollista kiinteistöön liittyvää. Lähinnä työnjohtoa (LVISA) omia + urakotisijoita kunnossapidon puolelta. Isommissa saneeraus projekteissa mukana, mutta ei kuitenkaan vastuuta niistä. Ruinaan rahaa isompiin ja pienempii projekteihin sen mukaan mikä olis aiheellista pistää kuntoon. Omaa budjettia on 1,2milj.€. Lääkintälaitteiden korjaukseen olen vielä sotkeentunut työnjohdollisesti ja asiakasrajapinnassa. Ja kun pieni paikka niin teen myös itse mitä ehtii ja jos joku pois ja kiire paikata eikä saa mistään korvaavaa tekijää. En tosin kovin paljoa kun hyödyllisempää jättää tekemättä ne hommat ja antaa odottaa ja käyttää omat tunnit johonkin tuottavampaan.

Tykkään paljon. Koen, että on vastuuta, mutta kun hoitaa tonttinsa kunnolla niin eipä tuo paina jos nyt muutenkaan painaisi. Tyhjästä kun tähän nykästiin niin pihalla oli kuin lumiukko. Eikä mitään perehdytystä, kaikki kantapään kautta. Paloturvallisuus on oli retuperällä ja siitä on tullut kyllä kiitosta monelta taholta kun saatu asioita eteenpäin ja siinä samalla kaikkea muuta. Loputon työmaa kyllä. Aina olisi jotain kehitettävää.

Raksa tai lvi inssiksi ajattelin lukea tulevaisuuden varalle. Saa nähdä tuleeko siitä mitään työn ohella. Jos vaan kylmästi ostaa omia töitä ulkoa niin eiköhän se siinä mene, nyt aika tunnollisesti säästää veroeuroja tekemällä itse mahdollisimman paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Onko asuminen halvempaa sen jälkeen kun myy sen perheasunnon eläkepäivien alkaessa ja vaihtaa pienempään?

Esim. oma mutsini osti Espoosta omakotitalon parikymmentä vuotta sitten ja nyt kun me lapset on muutettu pois himasta hän vaihtoi puolet pienempään kerrostaloasuntoon ja osti välirahalla sijoitusasunnon, joka tuottaa eläkepäivien iloksi mukavasti lisätuloja joka kuukausi.

Talo oli toki kallis ostettaessa, mutta toisin kuin jossain Perä-Posiolla sen tontin ja asunnon arvo on noussut / säilynyt omistuksen aikana niin kivasti, että lopullinen laskennallinen asumiskustannus on ollut todella matala. En nyt tarkasti ole pystynyt noita laskemaan kun en ole nähnyt kuitteja ja kustannuksia, mutta nopeasti arvioiden äitimuori asui jos ei ilmaiseksi, niin luokkaa muutamien satojen eurojen kuukausihinnalla yhdessä Suomen kalleimmista kaupungeista ihan ok kokoisessa (125m2) ok-talossa.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
155
Mietin tässä aikaisemmin työpaikan vaihtoa, mutta asiat järjestyivätkin niin että lähdenkin nykyiselle työnantajalla muutaman vuoden komennukselle kauko-itään. Käytännössä nykyinen bruttopalkka vaihtuu nettopalkaksi.

Palkka komennuksella: pohjapalkka on noin 4200 EUR netto/kk. En tiedä mikä on bruttopalkka koska työnantaja hoitaa verovelvollisuudet ja sopparit on tehty nettotienesteille. Tähän päälle tulee vielä vuosittainen bonus (yleensä noin ylimääräisen kk-palkan verran) ja mahdolliset työmatkakorvaukset. Sisältää 25 palkallista lomapäivää per vuosi + paikalliset juhlapyhät. Viikkotyöaika noin 40h.
Muut edut: 1200 EUR/kk budjetti asuntoa varten, 2x menopaluulennot kotimaahan per vuosi, omavastuuton yksityinen globaali terveysvakuutus joka kattaa myös lomareissut. Alkuun ylimääräinen kuukausipalkka "muuttoavustus/ sopparin allekirjoitusbonus".

Koulutus: DI vuosimallia 2014
Ala: Elektroniikka-teollisuus keski-euroopassa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
55
Konsulttina IT-alalla pk-seudulla n. 70-75k/vuosi. AMK jäi kesken, eli ammattikoulu pohjalla mennään.
 
JHMK

-
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
712
Konsulttina IT-alalla pk-seudulla n. 70-75k/vuosi. AMK jäi kesken, eli ammattikoulu pohjalla mennään.
Aika kovaa tulosta pitää työnantajalle tahkota tuolla liksalla :btooth:

Tienaat saman verran mitä kolme täysipäiväistä myyjää esim Gigantissa tai ruokakaupassa yhteensä...
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Aika kovaa tulosta pitää työnantajalle tahkota tuolla liksalla :btooth:

Tienaat saman verran mitä kolme täysipäiväistä myyjää esim Gigantissa tai ruokakaupassa yhteensä...
Ne kaupan myyjät ei tuota firmalle niin paljon vuodessa kuin yksi hyvä konsultti tai joku muu joka oikeasti tekee hyvin työnsä. Itse kun hoitelemaan omaa osastoa duunissa, niin pyrin pitämään jokaisen työntekijäni vuosiliikevaihdon riittävän korkealla, aikanaan koko firma teki noin 500-600k€ liikevaihtoa vuodessa hyvällä katteella, nyt tuo vuosiliikevaihdon taitaa meidän porukalla olla ~500k€, eli edelleen ihan hyvin ja tuosta tulee hyvä siivu voittoa/henkilö, eli kun tuote on oikein hinnoiteltu, niin bisnes on hyvää. Tuotteet menee vientiin, eli firma on myös valtiolle aika hyvä veronmaksaja.

Ja kyllähän ne kaupan myyjätkin tekee työnsä, siihen ei vaan tarvitse juurikaan käyttää aivokapasiteettiaan kun höylää tuotteita tai hyllyttää kamaa. Olen aikanaan itse tehnyt kaupan myyjän hommia, eli tiedän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
301
En kyllä tiiä miten ne vuokrat niin paljon korkeemmat on pk-seudulla. Nykyisessä kämpässä juna-aseman vieressä n. 900e kolmio ja edellisessä kaupungissa 50 km päässä vastaavanlainen sijainti oli noin 750-800.

Bonarina ei tarvii olla autoa jos ei halua.

Toki yksiöiden kohdalla homma on sitten enemmän hanurista. Toi mun naapuri maksaa yksiöstään samassa rapussa 750 euroa. :D
Ilmeisesti helsingissä joko ajellaan julkisilla tai omalla autolla, eikä niinkään kävellä/pyöräillä sen lisäksi? Olettaen että siellä on pitkiä etäisyyksiä ym.

Monissa alle 150k kaupungeissa pärjää kävellen/pyörällä ympäri vuoden jos ei ole nynny ja pelkää sadetta&pakkasta.

Kun kaupungin reunalta toiselle on 10-15km niin pyörällä pääsee todella kötevästi ja nopeasti yleisimmät matkat. Toki bussejakin kulkee vaan ei kyllä kiinnosta olla nistien ym ebolapotilaiden kanssa ahtaassa tilassa :D

En laske itse lähijulkisille mitään arvoa, kun ovat niin oksettavia aina.

Mutta niin, pienempi kaupunki voittaa ison hyvine julkisineen jos tykkää polkea pyörällä.

Itse asun kaupungin laidalla ja keskustaan menee 10-15min kesäkeleillä, sama menee helposti bussia odotellessa.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
75ke vuosi on 6te kuussa. Ei tohon nyt konsulttihommissa mahdottomia vaadita. Laskutus lienee ainakin 100e/t. N. 70% laskutusasteella laskutat +12te/kk. Konsulttilafkoissa on paljon porukkaa 100% laskutusasteella. Kyllä konsulteille voi maksaa tollaisia 70-80ke vuosipalkkoja aika helposti.
 
Kutakuinkin näin.
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
686
Ja kyllähän ne kaupan myyjätkin tekee työnsä, siihen ei vaan tarvitse juurikaan käyttää aivokapasiteettiaan kun höylää tuotteita tai hyllyttää kamaa. Olen aikanaan itse tehnyt kaupan myyjän hommia, eli tiedän.
Tietyissä firmoissa ja tehtävissä kyllä, mutta mikäli erikois/päivittäistavarakaupassa etenee vastuutehtäviin niin kyllä siellä joutuu aika paljonkin käyttämään aivokapasiteettiaan ja muita taitoja.

Se mitä olet jonain kesähessuna päässyt kokeilemaan tai nähnyt marketin ostosreissulla ei anna mitään tietoa sinulle asiasta. :cigar2:
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
Mietin tässä aikaisemmin työpaikan vaihtoa, mutta asiat järjestyivätkin niin että lähdenkin nykyiselle työnantajalla muutaman vuoden komennukselle kauko-itään. Käytännössä nykyinen bruttopalkka vaihtuu nettopalkaksi.

Palkka komennuksella: pohjapalkka on noin 4200 EUR netto/kk. En tiedä mikä on bruttopalkka koska työnantaja hoitaa verovelvollisuudet ja sopparit on tehty nettotienesteille. Tähän päälle tulee vielä vuosittainen bonus (yleensä noin ylimääräisen kk-palkan verran) ja mahdolliset työmatkakorvaukset. Sisältää 25 palkallista lomapäivää per vuosi + paikalliset juhlapyhät. Viikkotyöaika noin 40h.
Muut edut: 1200 EUR/kk budjetti asuntoa varten, 2x menopaluulennot kotimaahan per vuosi, omavastuuton yksityinen globaali terveysvakuutus joka kattaa myös lomareissut. Alkuun ylimääräinen kuukausipalkka "muuttoavustus/ sopparin allekirjoitusbonus".

Koulutus: DI vuosimallia 2014
Ala: Elektroniikka-teollisuus keski-euroopassa.
Suomen verovelvollisuushan loppuu kun olet yli 180päivää poissa maasta siksi brutosta tulee netto. Ainakin reilu 10v sitten homma meni silleen että sun itse pitää huolehtia verojen maksamisesta kohdemaahan. Jotkut työkaverit joutuivat pakenemaan veroviranomaisia kun tulivat työpaikalle kyselemään. :D

Eli kannattaa ottaa selvää miten verot menee.

edit: toivottavasti ei ole kouluikäisiä lapsia
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 438
Onko asuminen halvempaa sen jälkeen kun myy sen perheasunnon eläkepäivien alkaessa ja vaihtaa pienempään?

Esim. oma mutsini osti Espoosta omakotitalon parikymmentä vuotta sitten ja nyt kun me lapset on muutettu pois himasta hän vaihtoi puolet pienempään kerrostaloasuntoon ja osti välirahalla sijoitusasunnon, joka tuottaa eläkepäivien iloksi mukavasti lisätuloja joka kuukausi.

Talo oli toki kallis ostettaessa, mutta toisin kuin jossain Perä-Posiolla sen tontin ja asunnon arvo on noussut / säilynyt omistuksen aikana niin kivasti, että lopullinen laskennallinen asumiskustannus on ollut todella matala. En nyt tarkasti ole pystynyt noita laskemaan kun en ole nähnyt kuitteja ja kustannuksia, mutta nopeasti arvioiden äitimuori asui jos ei ilmaiseksi, niin luokkaa muutamien satojen eurojen kuukausihinnalla yhdessä Suomen kalleimmista kaupungeista ihan ok kokoisessa (125m2) ok-talossa.
Tuo on hyvä pointti monelle. Iso kallis talo ylläpitää ja parhaimmillaan valmistuu kun muksut on teini-iässä. Ja jos on jostain muuttotappioalueelta niin ei sillä ainakaan rahoiksi lyö kun joskus eroon pitää päästä.

Olen itse tuon kanssa puntaroinut pari vuotta että vaihtaakko vaiko eikö. Nyt on sellanen kompakti 110m2(3mh) + 20m2(kotiteatteri) + varasto + talli. Vähän on ahdasta, mutta kuitenkin muksuilla omat huoneet. 10v niin todennäköisesti molemmat muuttaneet jo kotoa. Tässä taas on halpa ja helppo asua vaikka eläkepäiviä tai työttömänä.

Arvo (135k) ei varmaan ole mihinkään juuri noussut 8v aikana tai korkeintaan jotain 10k luokkaa mitä mennyt remppoihinkin. Eikä kyllä haittaakkaan kun ei ole tarkoitus myydä tai jos nyt tulis vaihdettua isompaan niin ei niidenkään arvo ole noussut. Korkeintaan laskenut enempi kun pienempi kohderyhmä.
 
Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500
Nimikkeenä varastopäällikkö,palkka 2200€ kuussa ja työaika 38,5H. Taitaa tänä vuonna mennä hikisesti 30k rikki lomarahojen ja bonuksien kanssa, mutta ikääkin tulee tänä vuonna vasta 23. Etuina puhelinetu ja Tyky-setelit.

Työ on maahantuonti firmassa tulouttamista, lähettämistä, inventaarion ylläpitoa, varaston ylläpito, satunnaiset huoltokäynnit ja kokoonpano hommia. Toimin myös ''esimiehenä'' toiselle työntekijälle. Välillä saa paiskia ylitöitä esim. ennen joulua. Töitä saa pienessä firmassa viedä välillä kotiinkin ja välillä on raskasta, mutta myös palkitsevaa.

Koulutuksena amiksen LVI-linja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
155
Suomen verovelvollisuushan loppuu kun olet yli 180päivää poissa maasta siksi brutosta tulee netto. Ainakin reilu 10v sitten homma meni silleen että sun itse pitää huolehtia verojen maksamisesta kohdemaahan. Jotkut työkaverit joutuivat pakenemaan veroviranomaisia kun tulivat työpaikalle kyselemään. :D

Eli kannattaa ottaa selvää miten verot menee.

edit: toivottavasti ei ole kouluikäisiä lapsia
Verot maksetaan kyllä, työnantaja maksaa ne. Ei kai se virallinen työlupa muuten järjesty.
Minkään sortin eläkettä ei kerry minnekään, pitää miettiä josko maksaisi vapaaehtoisesti. Mutta vähän kyllä kallistun siihen että pidän vaan kaikki rahat itsellä, ei kai se muutama vuosi mihinkään vaikuta kun eläkkeelle on niin pitkä aika.

Lapsia ei ole, mutta jos olisi työnantaja maksaisi kyllä kansainvälisen koulun (kokonaan firmalle verovähennyskelpoinen kulu).
 
kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 533
Minkään sortin eläkettä ei kerry minnekään, pitää miettiä josko maksaisi vapaaehtoisesti. Mutta vähän kyllä kallistun siihen että pidän vaan kaikki rahat itsellä, ei kai se muutama vuosi mihinkään vaikuta kun eläkkeelle on niin pitkä aika.
Suomen eläkejärjestelmä nyt on muutenkin niin huono että sen varaan en kyllä itse ainakaan uskalla omia eläkkeitäni rakentaa. Toisaalta mitä aiemmin alat sijoittaa pääomaa niin sitä enemmän se ehtii tuottaa ennen eläkepäiviä. Joku 1500e/kk vaikka 20 vuoden aikajänteellä tuottaa jo ihan kohtuullisen kasan pääomaa.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Noniin, ketjun aloittajana pientä päivitystä aloituspostaukseen :)

Nonnih, eli wanha kunnon, paljon sä tienaat-keskustelu.

Itsehän olen ns. välimaastossa levytyökeskuksen käyttäjänä-automaatti-taivuttimen käyttäjänä ja särmäämäjänä. Johtuen siitä, että odottelen yhden levytyökeskuksen käyttäjän jäävän eläkkeelle tän vuoden aikana. Sen jälkeen sitten täyspäiväisesti käyttämään levytyökeskusta. Ja tämän jälkeen aiheeseen, eli palkkaan. Em. hommissa tienaan n. 37000€/vuosi.

Tähän voi laittaa perään ammatin ja paljonko ennen veroja tienaa, jos niin haluaa :)
Nykyään siis pelkästään levytyökeskuksen ja automaatti-taivuttimen käyttöä. Bonuksena firman ottama sairaskuluvakuutus koko henkilöstölle, joka korvaa siis kaikkea ilman mitään kyselyitä aikaisemmista sairauksista tms. 10k euroon asti, poislukien lääkkeet. Palkka ei juurikaan ole noussut, mutta tehtaan tehojen nousun myötä on tulospalkkiot vähän nousseet, joten likemmäs 38k€/vuosi bruttona. Lisäksi 120€/v hierontapalveluihin ja 250€/v kulttuuriin tai liikkuntaharrastuksiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Ilmeisesti helsingissä joko ajellaan julkisilla tai omalla autolla, eikä niinkään kävellä/pyöräillä sen lisäksi? Olettaen että siellä on pitkiä etäisyyksiä ym.

Monissa alle 150k kaupungeissa pärjää kävellen/pyörällä ympäri vuoden jos ei ole nynny ja pelkää sadetta&pakkasta.

Kun kaupungin reunalta toiselle on 10-15km niin pyörällä pääsee todella kötevästi ja nopeasti yleisimmät matkat. Toki bussejakin kulkee vaan ei kyllä kiinnosta olla nistien ym ebolapotilaiden kanssa ahtaassa tilassa :D

En laske itse lähijulkisille mitään arvoa, kun ovat niin oksettavia aina.

Mutta niin, pienempi kaupunki voittaa ison hyvine julkisineen jos tykkää polkea pyörällä.

Itse asun kaupungin laidalla ja keskustaan menee 10-15min kesäkeleillä, sama menee helposti bussia odotellessa.
Kävely/pyöräily onnistuu joillain pätkillä ihan hyvin (baanat). Mutta esim täällä Espoon perukoilla teiden talvikunnossapito on täyttä paskaa ja kestää pari päivää että saadaan lumet aurattua. Olen useammassa kaupungissa asunut ja missään ei talvikunnossapito ole yhtä päin persettä kuin täällä. Eritoten kävely/pyöräteiden. Kesällä joo voi sitten sotkea
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
133
Verot maksetaan kyllä, työnantaja maksaa ne. Ei kai se virallinen työlupa muuten järjesty.
Minkään sortin eläkettä ei kerry minnekään, pitää miettiä josko maksaisi vapaaehtoisesti. Mutta vähän kyllä kallistun siihen että pidän vaan kaikki rahat itsellä, ei kai se muutama vuosi mihinkään vaikuta kun eläkkeelle on niin pitkä aika.

Lapsia ei ole, mutta jos olisi työnantaja maksaisi kyllä kansainvälisen koulun (kokonaan firmalle verovähennyskelpoinen kulu).
Alkuperäisessä viestissä puhuit keski-euroopasta, eli siis onko nykyinen sopimus siellä vai Suomessa? Jos Suomessa ja työnantaja hoitaa maksut, pitäisi eläkkeenkin karttua.
1200€/kk asuntoon voi olla tarpeeksi tai sitten ehkä puolet, paha sanoa kun ei sijaintia tunne, mutta lienet jo hintatasoon tutustunut.
Suomessa voit käydä 6pv/kk kiintiöllä, saldo karttuu vain täysiltä kuukausilta. Toki nuo voi pitää vaikka kerralla.
Veroilmoitukset saat tehdä kahteen maahan, kunnes päätät jäädä pysyvästi. Tuloveroja toki ei tarvitse maksaa kuin kohdemaahan, mutta ilmoittaa pitää. Oletan/toivon, että firmasi kustantaa myös veroneuvonnan, voi olla noviisille alkuunsa nihkeää hommaa selvitellä ja hikoilla.
 
rusina666

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
569
Kaupanalalla töissä riviapinasta seuraavassa asemassa:
Bruttona n. 36000€ + tykkään työstä. Vapautuneet aukioloajat auttaneet kummasti tulojen suhteen kun lisät ovat suhteellisen hyvät peruspalkkaan verrattuna. Toivottavasti palkka alenee alle 20% käynnissä olevien TES-neuvottelujen johdosta.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
155
Alkuperäisessä viestissä puhuit keski-euroopasta, eli siis onko nykyinen sopimus siellä vai Suomessa? Jos Suomessa ja työnantaja hoitaa maksut, pitäisi eläkkeenkin karttua.
1200€/kk asuntoon voi olla tarpeeksi tai sitten ehkä puolet, paha sanoa kun ei sijaintia tunne, mutta lienet jo hintatasoon tutustunut.
Suomessa voit käydä 6pv/kk kiintiöllä, saldo karttuu vain täysiltä kuukausilta. Toki nuo voi pitää vaikka kerralla.
Veroilmoitukset saat tehdä kahteen maahan, kunnes päätät jäädä pysyvästi. Tuloveroja toki ei tarvitse maksaa kuin kohdemaahan, mutta ilmoittaa pitää. Oletan/toivon, että firmasi kustantaa myös veroneuvonnan, voi olla noviisille alkuunsa nihkeää hommaa selvitellä ja hikoilla.
Olen töissä ja maksan verot keski-eurooppaan. Ei ole muita tuloja kuin ansiotulo.
Tiedän että joskus ulkomaankomennus on järjestetty siten että työnantaja maksaa eläkkeet yms sosiaalimaksut kotimaassa, mutta nykyisellä työnantajalla on sellainen linja ulkomaankomennuksilla että antavat nämä rahat palkassa ja saa itse päättää maksaako kotimaan sosiaalimaksut vapaaehtoisesti vai ei.
Itseasiassa soppariin kuuluu yhtenä etuna työnantajan kustantama veroneuvonta, mutta tämän saa vasta kun on suorittanut koko ulkomaan komennuksen. Mulle ei kyllä aivan auennut mihin tätä tarvitaan jos mulla ei ole ollenkaan tuloja euroopassa koko tänä aikana...

Uskoisin että tulen viettämään vuodesta 14-21 päivää Suomessa, varmaan osa lomista tulee reissattua toisaalla.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Tietyissä firmoissa ja tehtävissä kyllä, mutta mikäli erikois/päivittäistavarakaupassa etenee vastuutehtäviin niin kyllä siellä joutuu aika paljonkin käyttämään aivokapasiteettiaan ja muita taitoja.

Se mitä olet jonain kesähessuna päässyt kokeilemaan tai nähnyt marketin ostosreissulla ei anna mitään tietoa sinulle asiasta. :cigar2:
Itsehän olin kodinkoneliikkeessä myyjänä, kuljettajana, asentajana, PC-asentajana ja hetken osastovastaavanakin viisi vuotta yhteen menoon, eikä siinä nyt kauheasti tarvinnut ajatella. :)
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Tuossa uusi oma palkkaennätys, sähköasentaja :)

Kaveri hirveä tekemään putkihommia. 100 000€ vuositulot oli bruttona viime vuodelta.
Onhan se helvetin rankkaakin painaa 12h päiviä 6 päivää viikossa mutta ainakin toistaiseksi on nauttinut työnteosta. Verot toki syö aimoannoksen tuloista.
Hemmetin pihi sälli vielä mutta fiksusti sijoittaa että veikkaan aika aikaisia eläkepäiviä.
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
686
Itsehän olin kodinkoneliikkeessä myyjänä, kuljettajana, asentajana, PC-asentajana ja hetken osastovastaavanakin viisi vuotta yhteen menoon, eikä siinä nyt kauheasti tarvinnut ajatella. :)
Eli et varsinaisesti missään oikeassa vastuuroolissa.

Sent from my H60-L04 using Tapatalk
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
Kaveri hirveä tekemään putkihommia. 100 000€ vuositulot oli bruttona viime vuodelta.
Onhan se helvetin rankkaakin painaa 12h päiviä 6 päivää viikossa mutta ainakin toistaiseksi on nauttinut työnteosta. Verot toki syö aimoannoksen tuloista.
Hemmetin pihi sälli vielä mutta fiksusti sijoittaa että veikkaan aika aikaisia eläkepäiviä.
Kai tarkistit tulot verokoneesta? ;)

Jos ei pumppu ehdi pettää niin aikanaan Thaimaassa viina ja naiset vie parissa vuodessa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
164

Tuo kuulostaa siltä unelmaelämältä. Töitä niin paljon kun on jaksavinaan ja kuolema korjaa siinä viiskymppisenä.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Kai tarkistit tulot verokoneesta? ;)

Jos ei pumppu ehdi pettää niin aikanaan Thaimaassa viina ja naiset vie parissa vuodessa.
En nyt kenenkään tuloja ala tarkistelemaan :D
Näin ihan veropaperista kun satuin olemaan kylässä ja se oli pöydällä ja tuli siitä verot puheeksi niin näytti.
 
Liittynyt
23.02.2018
Viestejä
13
IT-inssinä AMK pohjalta kemianteollisuudessa. Samalla työpaikalla viihtynyt 5v opiskelun ohella joista viimeiset 2 vuotta vakituisena, viime vuoden kokonaistulot aikalailla 40K€.
Vuoden alusta nousi kk palkka 3170€/kk, tuotantopalkkiot ja muut lisät summattuna tämän vuoden tulot arviolta 44-45K€.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
284
Palkkakeskustelusta kun on kyse niin, mitä mieltä olette proviso palkasta ja missä suhteessa kiinteä ja provisio olisi hyvä olla? Täälläkin varmaan jokunen provisiota tekevä saattaa löytyä niin kuulisin mielläni hyvät esimerkit aiheesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 541
Kaveri hirveä tekemään putkihommia. 100 000€ vuositulot oli bruttona viime vuodelta.
Veljen vaimokkeella tulot reilu 200k vuodessa rahoitusalalla. Veljellä oli pikkasen pienempi palkka tuosta (joku 180k/v), kunnes lopetti samaiset hommat ja siirtyi johonkin
liikuntapuolen- / valmennushommiin kun kyllästyi kokoaikaiseen reissaamiseen ja pitkiin päiviin.

Mikäs siinä kun alle nelikymppisenä oli parit omistuskämpät ja mökit hoidettu alta pois ja pelit ja vehkeet ja säästöjä (+ vaimokkeen palkka), niin voi ottaa lunkimmin =)

Itse olen sos. puolen hommissa kaupungilla. Rentoa hommaa tehden hommat pääosin miten itse haluaa kunhan hoitaa. Palkka ei päätä huimaa, joku hitusen vajaa 3000e bruttona.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
Palkkakeskustelusta kun on kyse niin, mitä mieltä olette proviso palkasta ja missä suhteessa kiinteä ja provisio olisi hyvä olla? Täälläkin varmaan jokunen provisiota tekevä saattaa löytyä niin kuulisin mielläni hyvät esimerkit aiheesta.
Ei kai tohon mitään yksinkertaista vastausta ole. Vaimolla provikka ja palkassa ei ylärajaa. N. 50/50 kiinteä/provikka ollut viime vuodet. Nyt ollut hyvää aikaa puolisen vuotta ja suhde joku 30/70. Tulot n. 100ke/v.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Eli et varsinaisesti missään oikeassa vastuuroolissa.

Sent from my H60-L04 using Tapatalk
Ei siinä firmassa kyllä kukaan ottanut mitään vastuuta itseäni enemmän. Kauppiaskin vaan jätti firman meidän muiden vedettäväksi kun sitä ei kiinnostanut (ei osannut).

Määrittele vastuullinen myyjän homma, kun tunnut siitä kaiken tietävän.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
133
Olen töissä ja maksan verot keski-eurooppaan. Ei ole muita tuloja kuin ansiotulo.
Tiedän että joskus ulkomaankomennus on järjestetty siten että työnantaja maksaa eläkkeet yms sosiaalimaksut kotimaassa, mutta nykyisellä työnantajalla on sellainen linja ulkomaankomennuksilla että antavat nämä rahat palkassa ja saa itse päättää maksaako kotimaan sosiaalimaksut vapaaehtoisesti vai ei.
Itseasiassa soppariin kuuluu yhtenä etuna työnantajan kustantama veroneuvonta, mutta tämän saa vasta kun on suorittanut koko ulkomaan komennuksen. Mulle ei kyllä aivan auennut mihin tätä tarvitaan jos mulla ei ole ollenkaan tuloja euroopassa koko tänä aikana...

Uskoisin että tulen viettämään vuodesta 14-21 päivää Suomessa, varmaan osa lomista tulee reissattua toisaalla.
Kannattaa ottaa hyvin tarkasti selvää, miten menee nykyisen asuinmaan käytännöt veroilmoitusten suhteen. Kuten tuossa aiemmin totesin, niin Suomi ainakin vaatii ilmoittamaan näissä väliaikaisissa muutoissa (kunnes ilmoittaa muuttaneensa pysyvästi pois) tulot, vaikkei niistä mitään veroja maksuun tule.
Sama kohdemaasta riippuen, voi olla että (ainakin toistaiseksi) keikkamiehenä/naisena voit välttää pakolliset eläke- yms. maksut.
Miten koko vyyhti menee, itse vaatisin veroneuvonnat ennen keikkaa, tai heti sen alussa. Helpompaa kuin selata 100 epämääräistä ja sekavaa viraston sivua ja arpoa kertooko random internet foorumit totta vai puhdasta paskaa.
Jos et ole Suomen sosiaaliturvan piirissä, niin suomipäivät voinee unohtaa. Nykyisen asuinmaan suhteen voi olla eri käytännöt.
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
686
Ei siinä firmassa kyllä kukaan ottanut mitään vastuuta itseäni enemmän. Kauppiaskin vaan jätti firman meidän muiden vedettäväksi kun sitä ei kiinnostanut (ei osannut).

Määrittele vastuullinen myyjän homma, kun tunnut siitä kaiken tietävän.
Noh, vaikkapa joku esimies joka voi samalla toimia myyntivastaavana, logistiikkavastaavana tms. Tässä on henkilöstön lisäksi jo tulosvastuutakin, ja pitää ymmärtää kaupan myynnistä ja luvuista muutakin kun perusasiat.
Toinen on vaikkapa myymäläpäällikön hommat jossa vielä noiden lisäksi HR osuus tuomassa lisähaastetta.

Sent from my H60-L04 using Tapatalk
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Noh periaatteessa

Periaatteessahan olin logistiikkavastaava, ja osastoni henkilöstövastaava, mutta kun firmassa oli se alle kymmenen henkeä, niin kaikki siellä vastasi omasta osa-alueestaan. En silti kokenut, että siinä olisi paljon omia aivoja tarvinnut rasittaa, oli kumminkin aika pieni liikevaihto ja varastokin oli sen verran iso(tilava), että logistisella puolella ei tarvinnut ihan hirveästi jumpata, kun yleensä tulevat toimitukset sai mahtumaan varastoon ilman sen suurempia poistokamppiksia vanhoille. Enemmän haastetta toi se, että kuljetukset oli yleensä sovittu päällekkäin, joten oli säädettävä aikatauluja itse ja mietittävä, miten saa kaiken kerrallaan kyytiin.

Itse pidin tuota kuljteuspalvelua myös hyvänä jälkimarkkinointina, siellä asiakaskäynnilla tuli monesti myytyä lisätarvikkeita ja palveluita, sekä monesti itse hoitamani asiakkaat tulivat hyvinkin nopeasti takaisin ostoksille.

Nykyinen homma on hieman haastavampaa, kun siihen kuuluu jo yli kymmenen hengen osasto jota pitää luovia ja tulosvastuu, sekä esimiespuolen HR-hommat, tuotekehitystä, myynnin ja yleisen tuotannon ohjausta jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
129
Noh, vaikkapa joku esimies joka voi samalla toimia myyntivastaavana, logistiikkavastaavana tms. Tässä on henkilöstön lisäksi jo tulosvastuutakin, ja pitää ymmärtää kaupan myynnistä ja luvuista muutakin kun perusasiat.
Toinen on vaikkapa myymäläpäällikön hommat jossa vielä noiden lisäksi HR osuus tuomassa lisähaastetta.

Sent from my H60-L04 using Tapatalk
Eikös tämä teidän vääntö alkanut siitä, että konsultille maksetaan moninkertaisesti Gigantin myyjään verrattuna? Työn markkina-arvohan määrää tämänkin palkkaeron.

Pohdiskelin aikanaan omaakin (ei-konsultti) palkkaa siitä näkökulmasta, että teenkö kolminkertaisesti arvokkaampaa työtä kuin perusduunari, koska muistelin sitä rutiinityön aiheuttamaan vitutusta ja fyysistä rasitusta opiskeluajoilta. En tee kolminkertaisesti enemmän työtä millään yhteismitallisella tavalla mitattuna, mutta teen työtä jossa pärjäämiseksi vaaditaan koulutusta ja kokemusta, ja tällaisia ammattilaisia ei löydy juurikaan halvemmalla kuin mitä minulle maksetaan. Toki fyysinen rasitus on korvautunut kymmenkertaisella henkisellä rasituksella kun pitää pystyä pyörittämään monimutkaisia kokonaisuuksia, ja vieläpä usealla eri kielellä.

Pelkkä koulutuksen pituuskaan ei takaa kovaa palkkatasoa, mutta se on ainakin hyvä edellytys päästä sellaisiin tehtäviin joita joka jannu ei osaa tai jossa osaajista on pulaa.

Siinä vaiheessa kun random ammatti X (esim. se Gigantin esimies) tarvitsee sellaisia taitoja, joiden hankkimiseksi pitää kuluttaa vuosikaupalla koulun penkkiä ja hankkia vähintään 5 vuotta kokemusta vaativista asiantuntijatehtävistä aiheeseen liittyvillä aloilla, ja sitten vielä tästä tarjolla olevasta potentiaalisesta työvoimamassasta seulotaan se paras 10%, niin voisin ymmärtää vertailun hyvien konsulttien palkkoihin. Konsultit eivät (yleensä) ole vaan paperilla päteviä vaan oikeita osaajia, jotka on vielä seulottu useiden muiden hakijoiden joukosta tai osaavat jonkun spesifisen aihealueen jota juuri kukaan muu ei osaa.

Konsulttien palkat perustuvat usein siihen, että firmojen ei kannata hankkia omaan työvoimaan kaikkia asiantuntijoita, jos heille ei ole kokopäiväistä käyttöä. Silloin päädytään maksamaan tupla- tai triplahintaa omaan työvoimaan verrattuna, että saadaan se asiantuntija hetkeksi käyttöön. Pitkissä toimeksiannoissa ulkopuolinen asiantuntija maksaa noin tuplat siihen mitä vastaava omilla palkkalistoilla. Lyhyissä toimeksiannoissa ja spesifisillä osa-alueilla taksat toki aina korkeampia ja kaikista korkeimmilla tasoilla (arvostetuimmat liikkeenjohdon konsulttifirmat) rahaa liikkuu miljoonia, mutta niissä vertailu hämärtyy jo siinä, että sen konsultin lisäksi mukaan tulee valtava taustaorganisaatio, joka murskaa numeroita ja viimeistelee esityksiä yötäpäivää.

En tosin jaksa kymmeniä vuosia tällaista stressiä, joten varmaan jossain vaiheessa kun talot ja mökit maksettu, ja pääomatulot tarpeeksi korkeat alan downshiftaamaan ja vaihdan vaikka niihin leppoisiin duunarihommiin jos kaipaan jotain tekemistä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
:D

Tää on kyllä vähän niin ja näin.. Julkiset joo kulkee, mutta ne kulkee vähä miten sattuu ja sitten saat tarkkailla kelloa koko ajan milloin pitää lähteä. Sitten on näitä kaikenmaailman lakkoja kun joku pahoittaa mielensä ja töihin olisi silti päästävä. Jaksoin itse puoli vuotta pelleillä julkisilla, mutta ei siitä vain tule mitään. Oli pakko ostaa taas auto
No ei tässä kyllä kelloa tarvii tarkkailla. Meillä on siis kaksi henkilöautoa kyllä taloudessa että sikäli, mutta tosta meidän rapun edestä menee bussi noin vartin välein ja junia menee yhtä mainiolla syklillä suoraan keskustaan. Poikittaisliikenteessä joutuu vähän käyttämään enemmän aikaa matkustamiseen, mutta ei siinä odotella kyllä tarvii. Etenkin sit kun saavat raidejokerin valmiiksi.

Ehkä joku syrjemmässä asuva saattaa joutua elämään sen kellon kanssa.
Taitaa pk-seudulla myös autopaikat olla hinnoissaan, jos ei ihan korpeen lähde?

Joukkoliikenteessä on aina vähän se, että vaikka itse asuisi kuinka hyvässä paikassa niin se matkan päätepiste voi silti olla jossain ihan muualla, ja jos elämä ei pyöri pelkästään kaupunkien keskustoissa niin yleensä on.

Monissa alle 150k kaupungeissa pärjää kävellen/pyörällä ympäri vuoden jos ei ole nynny ja pelkää sadetta&pakkasta.

En laske itse lähijulkisille mitään arvoa, kun ovat niin oksettavia aina.
Niissä yli 150k kaupungeissa tosin julkinen liikenne toimii sen verran paljon paremmin, että sitä käyttää muutkin kuin juopot ja lapset ja siten ne bussitkaan ei ole täynnä eritteitä ja purukumeja :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
No miten sen nyt ottaa. Jossain skutsissa se tolppapaikka maksaa joo 5-10 euroa kuussa ja mulla se maksaa noin 40 euroa kuussa. Erotuksena se että tossa on katto pään päällä, kulunvalvonta ja kameravalvonta.

Kyllä ne julkiset kulkee todella hyvin muuallekin kun keskustoihin, mutta poikittaisliikenne vähän sakkaa. Mutta eipä se nyt mikään amerikantemppu ole valita asuinpaikkaansa (etenkin kun vuokrasta oli nyt kyse) siten, että julkisella pääsee mahdollisimman kätevästi hoitamaan pakolliset asiansa.

Jos ei tarttis työn puolesta olla autoa, niin aivan taatusti myisin tuon polttoöljykrematorion helvettiin ja ostaisin korkeintaan jonkun kivan harrastepelin satunnaiseen rälläykseen.
No, jos elämälle riittää se että saa pakolliset asiat hoidettua...

Itse en tarvi(tsisi) arkiasioihin autoa käytännössä mihinkään, mutta heti kun tarvii vähän harrastaa tai liikkua muualle niin tarvii joko a) päästä jonnekin minne julkiset eivät kulje tyydyttävästi tai b) roudata mukanaan tavaraa mitä ei jaksa/pysty julkisilla raahata. Muu elämä myös tapahtuu yleensä myöhemmillä kellon lyömillä jolloin ne julkisen liikenteen vuorotkin vähenee kun ne arkimatkustajat on saatu roudattua.

Eli ainakin Suomen mittakaavassa kyllä se auto on aika välttämätön elämänlaadulle, vaikka tarve olisikin vähäistä. Myöskään Helsinki ei ole niin iso, että siellä olisi vielä mitenkään erinomainen joukkoliikenne, joka mielestäni vaatisi esimerkiksi useaan suuntaan kulkevan metron superhitaan ratikan sijaan.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
No, sun elämänlaadulle on. Mun elämänlaadulle ei ole. Eikä monen muunkaan.
Voisin ihan pokkana väittää täysin valehtelematta, että ne joiden elämänlaatuun auton käyttö vapaa-ajalla ei vaikuta merkittävän positiivisesti ovat pieni vähemmistö. Heitäkin toki on.

Ja mikäli taloudessa on jo kaksi autoa, olen vähän skeptinen miten se mahtaa asian laita sitten ihan oikeasti olla kun yhtäkkiä sitä autoa ei enää löydykään kun tarvis...
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Olkoot asia sitten niin, ei tuollaisesta asiasta jaksa alkaa vänkäämään kun päätit jo olevasi oikeassa. Näköjään tiedät myös muakin paremmin miten julkiset toimisi omassa elämässäni. Hyvä näin.
Sanotaan niin, että olen nähnyt ennenkin ihmisiä "jotka eivät tarvi autoa mihinkään" autokaupoilla. Ennemmin tai myöhemmin.
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
686
Eikös tämä teidän vääntö alkanut siitä, että konsultille maksetaan moninkertaisesti Gigantin myyjään verrattuna?
Ainakaan minä en mistään palkoista keskustellut, vaan lähinnä työnkuvasta yleisesti. Pisti silmään kun joku kommentoi työn vaativuutta siltä pohjalta mitä "kesätöissä näin", kärjistettynä. Offtopiccia siis.

Sent from my H60-L04 using Tapatalk
 
Liittynyt
19.11.2017
Viestejä
123
Mulle tarjottiin noin 15v sitten paikkaa "IT-erityiskonsulttina" klo 8-16 arkisin.

Palkka olisi kuulemma 1500€/kk. En meinannut uskoa korviani ja menin siivoamaan, koska aikamoinen loukkaus vaikka käytännössä en olisi joutunut paljoakaan tekemään muuta kuin olla paikan päällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
864

No ainakin tarjoaja on ollut rehellinen jo tittelistä lähtien. Tuollainen erityskonsultti kuulostaa vähän samalta ilmaukselta kuin erityislapsi ;) Et tosin ilmeisesti olut tittelin veroinen, kun osasit kieltäytyä.. Mutta eiköhän joku riistettävä erityistapaus ole tuohonkin positioon löytynyt.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 794
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom