Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 351
Mulla kävi kääntymässä LG 55UJ635V, joka lähti takaisin koska valovuotoa oli aivan tolkuttomasti. Tilalle tuli Sampan UE55MU6195, jonka kuvanlaatu on oikeastaan kaikilta osin parempi kuin tuossa LG:ssä, mutta etenkin mustat ovat mustia eivätkä harmaita. LG:n halpiksissa on lisäksi RGBW-paneeli, eli joka neljäs pikseli on valkoinen, ei siis ole "oikea 4K".

Lg:n kuvanlaatu oli hyvä, jopa erinomainen vaaleissa kuvissa, mutta heti kun mentiin tummempaan niin musta ei mennyt reunoissa harmaata tummemmaksi. Valovuoto alkoi näkyä jopa harmaissa/ei-mustissa tummissa, jotka olivat epämääräisen haaleita. Tätä ketjua kun lukee, niin samaa LG:tä ovat ostaneet muutkin, eikä kaikilla kuva ole niin paha kuin omassa yksilössä, mutta ottaisin kyllä näillä kokemuksilla itse tuon Sampan noista kahdesta.
Mulla oli viime vuoden LG malli aluksi (UH635v tms) ja ihan samat ongelmat. Mustan taso oli kelvoton ja valovuotoa riesaksi asti, joten vein vaihtoon. Jotain huhua kuullut että tuossa Samsung MU6105 voisi olla myös IPS paneeli (sama kuin noissa LG), mutta MU6195 ainakin on VA paneeli, joka antaa kunnon mustat. Jos telkkaria meinaa katsoa missään muissa kuin aika kirkkaasti valaistuissa olosuhteissa, on omasta mielestäni tuo VA paneeli aika pakollinen. IPS musta ei näytä mustalta kuin korkeintaan kaupan kirkkaasti valaistussa esittelytilassa.
Jep, noista sampoista vähän ristiriitaisia tietoja. Esim. Gigantti listaa 6195:lle paneelityypiksi VA, kun taas displayspecificationsin mukaan 6100-sarjan koneissa olisi PLS (eli IPS) paneeleja. Tosin kun tuolla ei nimenomaisesti mainita tiettyä mallia, niin en menisi sukkana tuostakaan johtamaan mikä tyyppi jossain mallissa on.

Ainakin oman kokemuksen mukaan 6195:ssä on todella hyvä mustan taso, mikä viittaisi VA paneeliin. Yhdellä kaverilla on toisen mallinen Sampan 6000-sarjalainen, ja siinä taas kuva muistuttaa enemmän LG:n kuvaa, joten siinä varmaan on PLS-paneeli eikä VA.

Tiedä sitten noistakin etukäteen ennen kuin pääsee kokeilemaan. Itse ostin Gigantista koska halpa ja palautusoikeus, joka tulikin tarpeeseen. Gigantistakin saa esim. korotonta maksuaikaa ostoksille 6kk tai 10kk pelkällä tilinhoitomaksulla 5€/kk (pidempiä koron kanssa), jos osarilla haluaa ostaa niin tuo on pieni hinta siitä jos töllön saa satasen tai kaksi halvemmalla kuin operaattorilta ja siinä on täysi 30 päivän palautusoikeus jos ei miellytäkään.
Oolrait, kiitoksia näistä. Täytyypi suositella Samppaa sitten mieluummin. Pitäisi saada varmaan 24kk osamaksulla, niin siksi Gigantti ei nyt oikein ole vaihtoehto, mutta täytyy pitää silmät auki jos siellä sattuisi olemaan joku hyvä töllö tarjouksessa tuohon 700e pintaan.
 
Liittynyt
08.03.2017
Viestejä
30
Pistä 999e ja osta se Sonyn XE900, vielä parempi kuin nuo Samsungin MU7000/8000. On kyllä tuo 899e aika roima ylihinta tuosta 6xxx sarjalaisesta, vaikka ei nyt sinänsä huono telkkari ole.
Joo tänään aatelin käydä palauttamassa ja vaihtaa joko tuohon samsungin MU8005 tai sitten juuri tuo Sonyn XE9005 Powerista. Ehdin tykästymään kyllä tuohon samsungin käyttöjärjestelmään sulavuutensa puolesta mutta kaippa noista Sonyistä yhtä ”takkuilemattoman” kokemuksen saa. Molemmissa taisi olla 120hz virkistystaajuus mutta onkohan näissä muuten mitään huimia eroja jotka kannattaa ottaa huomioon?
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
423
PU6262/12 tuli kotiin. Ja ensivaikutelmat on, että tv on "ihanan" tyhmä. Ei mitään mainoksia pyöri näytössä, eikä turhaa härpäkettä. Netflix löytyy, mutta sen toimivuus vielä testaamatta. Tv:stä (ainakin 65 tuumaisesta) löytyy 3,5 mm kuulokeliitäntä.
OT, mut kuinka kauan kesti paketin tulla kotiovelle? Tuliko suoraan Elisalta vai jälleenmyyjältä, @GreatBusta.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
611
PU6262/12 tuli kotiin. Ja ensivaikutelmat on, että tv on "ihanan" tyhmä. Ei mitään mainoksia pyöri näytössä, eikä turhaa härpäkettä. Netflix löytyy, mutta sen toimivuus vielä testaamatta. Tv:stä (ainakin 65 tuumaisesta) löytyy 3,5 mm kuulokeliitäntä.
Jatketaan yksinpuhelua 65PU6262/12 televisiosta. Netflix toimii ilman viivettä television apilla. PS4 pron HDR tulee nätisti läpi telkkarille, pelissä on pientä input lagia, mutta ei pelaamista estävää ja tämäkin varmasti parantuu, kun saan säädöt kohdalleen. Kaiken kaikkiaan erittäin positiiviset fiilikset koko televisiosta.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 876
Joo tänään aatelin käydä palauttamassa ja vaihtaa joko tuohon samsungin MU8005 tai sitten juuri tuo Sonyn XE9005 Powerista. Ehdin tykästymään kyllä tuohon samsungin käyttöjärjestelmään sulavuutensa puolesta mutta kaippa noista Sonyistä yhtä ”takkuilemattoman” kokemuksen saa. Molemmissa taisi olla 120hz virkistystaajuus mutta onkohan näissä muuten mitään huimia eroja jotka kannattaa ottaa huomioon?
Gigantissa olisi Samsung KS8005 1499e hintaan myös, jos Sasmsungiin tykästyit. 2016 malli, mutta parempi kuin tuo uusi MU8005.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 050
Tuli hommattua Sony XE9405 kamuksi Xbox one X.

Vahvari ei tue 4k läpivientiä, mutta osaiskohan TV syöttää Master Audio äänet vahvistimelle ARC HDMI liittimestä?

Xbox pitää laittaa suoraan telkkuun kiinni eikä voi kierrättää vahvarin kautta, toki ohjelmien ja netflixin äänet menee telkusta HDMItä pitkin vahvarille, mutta että UHD Bluray soittimen masteraudio äänet?

Xbox one Xssä ei ole kahta HDMI ulospäin että sais äänet ja kuvan erikseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
891

Itselläni on vastaava tilanne nvidia shieldin ja onkyo tx-nr616 kanssa, eli vahvistin tukee vain 1080p kuvaa ja shield haluaisi kovasti puskea 4k60fps hdr kuvaa ulos.

ARC eli television kautta kierrätettynä dolby trueHD ja dts-hd master audio raidat jäävät pois, koska nykyinen hdmi standardi ei tue kuin korkeintaan dolby digital+ 5.1 ja dts 5.1.
Pakkaamattomaan ääneen tarvitsee laitteen olla suoraan kiinni vahvistimessa.

Itse ajattelin ratkaista ongelman tällä laitteella HDFury Integral
tuohon voit kytkeä kaksi 4k60fps hdr laitetta ja tuo jakaa ne kahteen hdmi ulostuloon.
Tuolloin saat televisiolle alkuperäisen 4k60fps hdr kuvan ja vahvistin saa 1080p signaalin pakkaamattomilla alkuperäisillä ääniraidoilla.

Toistaiseksi lompakko on potenut television oston jälkeistä krapulaa ja tuon takia en ole vielä tuota hd furyn boxia ole voinut hommata, mutta lukemani perusteella tuon pitäisi toimia hyvin.

Toki tuon 180€ hinta on sen verran iso, että uusi vahvistin 4k hdr tuella ei ole hirveästi kalliimpi.
Mutta jos lukuunottamatta 1080p ylärajaa olet muuten tyytyväinen nykyiseen vahvistimeen, niin tässä olisi (oletettavasti) toimiva ratkaisu.

Lähetetty minun TA-1004 laitteesta Tapatalkilla
 
Kiitti täsmennyksistä, eli Master Audiota varten pitää soittimen olla suoraan kiinni vahvarissa.

Sainkin jo vinkin hiukan halvemmasta HDMI splitteristä, mutta alkaa tosiaan olla jo lähellä että vaihtaisi koko vahvarin. Ei nuo kovin kalliita taida olla jos 5.1 riittää.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Vinkiksi palstalle, että Raision Gigantti megastoresta saa Samsung UE55MU6195 töllön esittelymallin kantaa kotiin hintaan 490€. Näköjään tilattavissa netti outletistakin ilmaisella toimituksella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
59

Kiitokset tästä. Laitoinpa varaten kun makkariin töllö hakusessa.

Enpä ole ennen outletista mitään ostanut niin en tiedä miten tuo toimii mutta näköjään jäi töllö vielä sinne näkyviin vaikka laitoin varauksen menemään eli saattanut jo joku muukin ehtiä varaamaan ennempään.
 
Joo, tuo ei ole reaaliaikainen, vaan varauksesta menee sähköposti osastolle. Ottavat sitten manuaalisesti ilmoituksen pois kun tuote myyty. Se on voitu jo myydä, tai sitten ne ilmottaa sulle että tervetuloa hakemaan.
 
Liittynyt
30.01.2017
Viestejä
704
Elisa tarjous Philips 55PUS6482/12 saapui. On kyllä hintaiseksen hyvä peli, musta on mustaa, Android toimii jouhevasti sekä liitännät hyvät 4 x HDMI, blutooth ja kuulokeliitänät. Kaukosäädin voisi olla parremmin muotoiltu. Tyytyväinen ostoon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
891
Kiitti täsmennyksistä, eli Master Audiota varten pitää soittimen olla suoraan kiinni vahvarissa.

Sainkin jo vinkin hiukan halvemmasta HDMI splitteristä, mutta alkaa tosiaan olla jo lähellä että vaihtaisi koko vahvarin. Ei nuo kovin kalliita taida olla jos 5.1 riittää.
Kehtaatko kertoa mikä hdmi splitteri on kyseessä ja mihin hintaan.

Lähetetty minun TA-1004 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
42
Philips 8102 oli näköjään saanut Android 7-päivityksen, joka ei nyt ainakaan ihan ensimmäisen selailun perusteella mitään ihmeitä lisäillyt alkuvalikkoon ainakaan. Mutta kanavan vaihtoon tuli ainakin jossain kritisoitu nykyinen/seuraava ohjelma. Nyt pari kuukautta käyttäneenä edelleen fiilis telkusta on hyvä.
 
Liittynyt
30.01.2017
Viestejä
704
Nyt kun vielä löytäis Philips 55PUS6482/12 jostain hyvät säädöt kuvalle?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
891
Aivan, toki. Tätä suositeltiin UHD soittimet- ketjussa;

https://www.amazon.co.uk/SMARTOOO-6...=1518980821&sr=8-1&keywords=smartooo+splitter

Varmista nyt että on kaikki mitä tarviit kun en ole perehtynyt.
Linkki ei toiminut mutta oliko kyse tästä laitteesta?
SMARTOOO 23031 3x1 HDMI Switch 4K 60HZ HDR with remote control and auto switch supports Sky Q, PS 4 PRO, XBox One S, fire TV, Roku 4 4k 60HZ 4:4:4 8 bit, NOT support sound bar: Amazon.co.uk: Electronics

Tuo ei käy koska se liittää vain kolmen eri 4k hdr laitteen kuvan yhteen hdmi ulostuloon.

Hakusessa on siis laite jossa on mahdollista jakaa sisääntuleva 4k60fps hdr signaali yhdeksi 4k60fps hdr ja yhdeksi 1080p signaaliksi.

Tuolloin 4k yhteensopiva laite saa kuvansa televisioon 4k tasolla ja äänensä dolby trueHD ja dts hd-master audio tasolla vahvistimeen.

Ninjaluokan edit: en huomannut katsoa eri "värivaihtoehtoja" josta löytyi yksi vaihtoehto mikä ehkä voisi toimia.

Lähetetty minun TA-1004 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
611
Onko kellään suositusta scart to hdmi adapterista? Gamecube ja original Xbox pitäisi saada kiinni telkkariin kiinni. Onko noista jotain haittaa lagin tai kuvanlaadun suhteen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Linkki ei toiminut mutta oliko kyse tästä laitteesta?
SMARTOOO 23031 3x1 HDMI Switch 4K 60HZ HDR with remote control and auto switch supports Sky Q, PS 4 PRO, XBox One S, fire TV, Roku 4 4k 60HZ 4:4:4 8 bit, NOT support sound bar: Amazon.co.uk: Electronics

Tuo ei käy koska se liittää vain kolmen eri 4k hdr laitteen kuvan yhteen hdmi ulostuloon.

Hakusessa on siis laite jossa on mahdollista jakaa sisääntuleva 4k60fps hdr signaali yhdeksi 4k60fps hdr ja yhdeksi 1080p signaaliksi.

Tuolloin 4k yhteensopiva laite saa kuvansa televisioon 4k tasolla ja äänensä dolby trueHD ja dts hd-master audio tasolla vahvistimeen.

Ninjaluokan edit: en huomannut katsoa eri "värivaihtoehtoja" josta löytyi yksi vaihtoehto mikä ehkä voisi toimia.

Lähetetty minun TA-1004 laitteesta Tapatalkilla
Ei, vaan kyseessä oli smartooo 63021 jossa on 1 hdmi in ja 2 hdmi out.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
891
Ei, vaan kyseessä oli smartooo 63021 jossa on 1 hdmi in ja 2 hdmi out.
Amazon.com: ViewHD UHD 18G HDMI Audio Extractor / Splitter Support HDMI v2.0 | HDCP v2.2 | 4K@60Hz | HDR | ARC | 3.5MM Analog Audio Output | Toslink Optical Audio Output | HDMI Audio Output | Model: VHD-UHAE2: Electronics

Tuo vaikuttaisi juuri oikealta laitteelta omaan käyttöön.
Tuo tukee juurikin 4k60fps hdr kuvaa ja antaa ulos myös 1080p yhteensopivan äänisignaalin.
Eikä maksa kuin 60€

Edit: juuri tuota 63021 yritin itsekkin linkata.

Lähetetty minun TA-1004 laitteesta Tapatalkilla
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 050
Nonii tais selvitä tuokin.

Tässä pitää itte hiukan fundeerata että hommaako splitterin vai meneekö vahvari vaihtoon vai uusi soitin.

Kun noita UHD Bluray leffojakaan viitseis olla ostelemassa kokoajan.
 
Liittynyt
05.02.2018
Viestejä
3
Kaverin puolesta kyselen. Hakusessa 55" telkkari, hintaluokassa n. 700-1000€. HDR puoli olisi hyvä olla myös kunnossa, riittävästi valovoimaa HDR käyttöön ja hyvä future proof HDR tuki myös jatkoa ajatellen (Dolby Vision/HDR10+).

On miettinyt näitä:

Sony kd-55xe9005, 9005 muuten hyvä, mutta kuten todettutua ns "vanha" hdr10/vision tuki jää pois

TCL U55P6046, edullinen hyvä hinta laatusuhde, mutta valovoimaa uuppuu ja future proof hdr myös
TCL U55C7006, EISA Best buy 2007 tv, hyvä hinta laatusuhde, mutta HDR nitsit yhä heikoit, eikä tukea uudemmille HDR:lle vieläkään.

Itse jos nyt hommaisin, jos mahdolista niin laittaisin vähän lisää rahaa kiinni ja oled55B7 kehiin?

Tai sitten odottaa mitä maksaa ja koska saa 2018 vuoden Sonyn KD-55XF9005, eli XE:n seuraajaan ? XF:ssä X1 Extreme processor/ Dolby Vision tuki.
Uusin telkkarimalli on toisaalta taas se huonoin investointi jos suoraa rahaa ajattelee. Yleensä edellisenvuoden malli hyvästä tarjouksesta, mutta nyt toi parantuntut Dolby Vision / HDR10 tuki tän vuoden malleissa pistää vähän pakkaa sekaisin. Jos juuri nyt pitää telkkari saada.

Ehtotuksia? :rolleyes:
 
Liittynyt
23.02.2018
Viestejä
45
Täällä ois n. 1000€ budjetti 4k 65tuuman töllöön valmiina. Noissa lg:n 1000€ töllöis taitaa tuo hdr olla vähän puutteellinen tummien värien osalta?

Tarvetta töllölle ei ole tällä istumalta vaan viim. Kesän lopus. Kannattaako odottaa että tulee vuoden uudemmat mallit myyntiin vai mitä suosituksia täällä olisi?
 
Eikös Dolby Vision tuki tule ihan näillä näppäimillä Sonyihin, ainakin 9405 tulossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
193
Kiire jos on niin xe9005 ostaa, sitten jos on malttia niin vajaan vuoden päästä xf9005. Ei tuo Dolby Vision ole niin dealbreaker ominaisuus vrt HDR10. Lähinnä tuossa pitäisi olla taas parempi liiketoisto (Sonyssa se on lähes aina markkinoiden paras) ja suoraan Android TV 8.0.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
300
Taitaa olla väärä ketju kysyä mutta katsotaan: Miten Sony xe9005 kaukosäätimellä pystyy kirjoittamaan numeronäppäimillä? Taitaa vastaava lukitus olla muissakin kaukosäätimissä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 358
Gigantin myyjä haukkui tuon 6105 ja koitti myydä kalliimpaa 6 sarjalaista isomman virkistystajuuden vuoksi
Joko myyjä on pihalla teknisistä tiedoista tai koitti saada kaupattua paremman katteen laitetta, sillä koko 6-sarja on 60Hz paneeleilla (myös se mitä jenkkilässä kaupataan MU7000).

Tuohon 6195 on ehkä mahdollista myös aktivoida bluetooth:
 
totalnoobi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
152

Mutta onko tuosta töllöstä mihinkään, sain myyjältä sen käsityksen, että on täysi paska eikä ainakaan urheilun katsominen ruutu.fi:stä ole nautinnollista.
 
Todennäköisesti sinulle kuitenkin koitettiin kaupata vain kalliimpaa laitetta kuin oikeasti ehkä tarvitsisit, sillä elämys Samsungin kaikilla 6-sarjan laitteilla on sama.
100/120Hz paneeleita, joka joillekin on urheilun katsomiseen "välttämätön", alkaa löytymään jokaiselta valmistajalta lähestyttäessä 1000€ hintaluokkaa 55" koossa (Samsungilla MU7000 alkaen), joten todellisen tarpeen ja lompakon paksuuden mukaan valinta.
50/60Hz ja 100/120Hz paneelisia laitteita kannattaa siis käydä paikanpäällä vertailemassa, sekä mieluusti myös säädellä liike-toiston asetuksia ja tehdä oma johtopäätös onko 50/60Hz paneelisen kuvassa esim. häiritsevää nykimistä tai häntimistä.

Moni täältä foorumilta tosin lienee ostanut tällaisen 6-sarjalaisen hyvän hinta-laatu-suhteen vuoksi, joten käytännön kokemuksiakin luulisi löytyvän selaamalla ketjua taaksepäin.
 
Nykyinen töllöni maksoin 2013 vuonna 399€ verkkiksessä ja hyvin on kelvannut kuvanlaadun puolesta. Gigantin myyntimiehen paskapuheet vain meinasi hieman pelästyttää kun niin reilusti haukkui.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 876
Gigantin myyjä haukkui tuon 6105 ja koitti myydä kalliimpaa 6 sarjalaista isomman virkistystajuuden vuoksi
Tuntuu olevan etteivät nuo myyjät vain suostu myymään 60Hz telkkaria. Itse en käytä noita liikkeenpehmennyksiä yhtään missään, en edes urheilussa. Eli ainakin omassa telkussa se 100Hz on täysin turha ominaisuus, mutta enpä tätä hertsien takia ostanutkaan.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 876
Täällä ois n. 1000€ budjetti 4k 65tuuman töllöön valmiina. Noissa lg:n 1000€ töllöis taitaa tuo hdr olla vähän puutteellinen tummien värien osalta?

Tarvetta töllölle ei ole tällä istumalta vaan viim. Kesän lopus. Kannattaako odottaa että tulee vuoden uudemmat mallit myyntiin vai mitä suosituksia täällä olisi?
Tonnin 65" telkut eivät mitkään näytä hdr kunnolla. Noissa LG halpiksisa on todella huono mustan toisto kuitenkin ihan kaikella materiaalilla.
 
Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
2 046
Jos on rahaa, niin kannattaako ostaa mitään muuta kuin OLED? Onko ylivertainen verrattuna LCD?
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 876
Jos on rahaa, niin kannattaako ostaa mitään muuta kuin OLED? Onko ylivertainen verrattuna LCD?
Lcd telkkareissa on kirkkaampi kuva, mutta muuten oled on käytännössä kaikin tavoin parempi. Paitsi nuo mahdolliset kiinnipalamisongelmat, jotka eivät tosin vqikuta normaalikäytössä.
 
Liittynyt
23.02.2018
Viestejä
45
KD-65X8505C Mites tälläinen töllö? Gigantin outletista saisi alle tonnilla nyt esittelykappaleen, normaalihinnaksi oli merkinnyt 1799€.
 
Chalyps

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.11.2017
Viestejä
152
Mikä ois hyvä töllö 300-400€ hintaa missä näkyy netflix, youtube, twitch? En ole omistanut viiteen vuoteen tv:tä joten en tajua mitään noista nykyominaisuuksista.
 
totalnoobi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
152
Katselin tässä nykyisen 5 vuotta vanhan lg:ni speksejä.. 100Hz 42" Fullhd paneeli.. tekeekö nuo hertsit sen, että kuva on sulavampi tai jotenkin parempi kuin uuden samsungin 60Hz paneelissa?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
KD-65X8505C Mites tälläinen töllö? Gigantin outletista saisi alle tonnilla nyt esittelykappaleen, normaalihinnaksi oli merkinnyt 1799€.
Vuoden 2015 malli. Pysy kaukana.

Edit: Kannattaa käyttää hinta.fi-palvelua, niin ei tule tällaisissa jallitetuksi. Tämä malli on poistunut kaupoista vuosi sitten, mutta Gigantilla on ilmeisesti joku 3 vuotta esittelykäytössä ollut raato jäljellä...
Sony KD-65X8505C - Hintaseuranta | Hinta.fi
 
Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Katselin tässä nykyisen 5 vuotta vanhan lg:ni speksejä.. 100Hz 42" Fullhd paneeli.. tekeekö nuo hertsit sen, että kuva on sulavampi tai jotenkin parempi kuin uuden samsungin 60Hz paneelissa?
Tuo 60Hz on huono, kun tv:stä tulee 25 tai 50fps videota joka ei ole jaollinen 60 kanssa eli nykii väkisin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 809
Viestejä
4 192 654
Jäsenet
70 791
Uusin jäsen
NuuttiS

Hinta.fi

Ylös Bottom