- Liittynyt
- 14.10.2016
- Viestejä
- 24 901
NVIDIAn viime syksynä julkistama Rubin CPX on siirtynyt vähin äänin takavasemmalle ja sen sijasta roadmapissa nähtiin Groqilta peräisin olevia LPU- eli Language Processing Unit -piirejä.
NVIDIA on esitellyt GTC 2026 -tapahtumassaan palvelinpuolen uutta roadmappia, johon kuuluu yhtiön nahkatakkista toimitusjohtaja Jensen Huangia lainaten ennennäkemättömiä piirejä. Lausahdus pitää paikkansa, mutta sen toteuttaminen on vaatinut myös tilan tekemistä jo julkistetun piirin muodossa.
NVIDIA julkisti viime syksynä uuden Rubin CPX -piirin, jonka oli tarkoitus tarjota järeämpien Rubin-kiihdytinpiirien rinnalla tehokasta suorituskykyä päättelytehtäviin. Nyt piiri on kadonnut suunnitelmista kuin kuppa töölöstä ja tilalla komeilee Groqin kehittämiä LPU- eli Language Processing Unit -piirejä.
NVIDIAn uuden sukupolven kiihdytinpiirien tähti on luonnollisesti Rubin-laskentapiiri HBM4-muistien kera. Piiri tullaan päivittämään kahden sirun tuplattuun malliin eli Rubin Ultraan ja HBM4e-muisteihin myöhemmin tänä tai viimeistään ensi vuonna. Rubinin rinnalla toimii Groq:n LP30 LPU ja se päivittyy myöhemmin LP35-versioon, johon on lisätty tuki NVFP4-tarkkuudelle. Prosessoritehtäviä piirien rinnalla hoitaa Vera-prosessori.
Verkkotehtäviä NVIDIA julkaisee BlueField-4 DPU- eli Data Processing Unit -piirin ja NVLink 6 Switch -kytkimen, joka tarjoaa kaistaa jopa 3,6 Gt/s. Se päivittyy myöhemmin NVLink 7 Switch -versioon, jonka erot edeltäjäänsä jäävät vielä kysymysmerkiksi, sillä kaistaa luvataan saman verran. Ethernet-yhteyksiä tarjoillaan uuden Spectrum6:n ja ConnectX 9:n voimin.
Vuonna 2028 NVIDIA aikoo julkaista puolestaan uuden Feynman-arkkitehtuurin, joka aikoo vaihtaa paketointimallia piirit päällekkäin pinoavaan malliin. Käytössä tulee olemaan roadmapin mukaan kustomoitu HBM-ratkaisu. Sen rinnalle tulee Groq-peräinen LP40-kiihdytin, joka saa uutena NVLink-tuen, sekä uusi Rosa-prosessori. Feynman-sukupolven verkkopuolelle luvassa on BlueField-5 DPU, optisia linkkejä tukevat NVLink 8 ja Spectrum7. Verkkokorttien puolelle saadaan odotetusti ConnectX 10.
Lähde: Tom’s Hardware