Näin on. Siksi odotinkin tämän olevan jotain erilaista. Tummenpi kuin muut, muultakin kuin väripaletiltaan.
Olisi nyt edes hermonnut kunnolla tai hakannut jotain kuten Nolanin Batman Jokeria.
Batman vs Superman ei ollut sekään mikään huippu, mutta siinä Batman onnistuttiin esittämään jopa...
Antasin elokuvalle 2/5.
Miksi?
-Batman oli liian kiltti. Verratkaapa tähän Batman vs Superman-elokuvassa käytyä taistelua varastorakennuksessa. Siinä kuoli roistoja eikä Batmanin ensimmäinen prioriteetti ollut olla vahingoittamatta heitä kuten tässä.
Sen ekan taistekohtauksen jälkeen Batman...
Muissa on aina vika, eikö niin? Taidat monessa muussakin asiassa kieltäytyä kunniasta jos vain mahdollista. Kyllä varmasti pystyt keskimään asiaan kuin asiaan hyvät perustelut miksi ei tarvitse.
Elin 80-luvulla ensimmäiset 6 vuotta talossa, johon ei tullut lämmintä vettä. Puukerrostalo ison kaupungin taajamassa, ei edes missään syrjässä. Käytiin sukulaisilla suihkussa toisella puolella kaupunkia.
Itse näen, että perheellisenä nimeomaan olen valmiimpi puolustamaaan maata, eli lasteni tulevaisuutta. Toki elämä ilman isääkin on sekin huono vaihtoehto.
Jo Autosport on sentäs paikalla:
https://www.autosport.com/f1/live-text/f1-barcelona-pre-season-test-day-1/1112940/
Ajattelin, että tämä F1 TV Pro nyt sitten olisi kaikenkattava, mutta näköjään pitää nojata ilmaiseen autosportin seurantaan edelleen.
Ei taida Viaplaylta tulla mitään alennusta.
Meillä on jo Netflix, Disney Plus ja C-More.
Disney plus maksaa 5,82€/kk, C-more tulee ilmaiseksi Telialta 5G liittymän mukana ja netflix maksaa 11,99e/kk
Ja sitten pitäisi Viaplaysta maksaa 39,90e?
En ole köyhä, mutta edes Häkkisen mukana olo ei...
Onko Gigantin sivuilta löytyvä Viaplay Total 34,90e/kk ja Elisa Viihde Viaplay Total 39,90e/kk sama tuote?
https://www.gigantti.fi/product/palvelut/palvelut-tv-ja-aanituotteille/SSVIAPLAY12T/viaplay-total-tilausjasenyys-12-kuukautta...
Kuinkahan tarkasti nuo on kässärissä mainittu? Vihu ampuu metrin päästä ohi ja sitten tulee 100 vihua lisää keskelle katua, jotka kaikki ampuvat metrin päästä ohi. Kaikilla hyviksillä sen sijaan on täydellinen tarkkuus. Yksi kuti aina per vihulainen. Pakkohan sen on olla ihan harkitusti...
Kyllä jaan tunteesi. Kamalaa katsottavaa, ei tehnyt edes mieli katsoa loppuun. Joutui ihan pakottamaan itsensä.
On vaikea käsittää miten tälläistä roskaa saadaan aikaan. Jaksot 5 ja 6 olivat kuin eri maailmasta, varsinkin jakso 5.