Youtuben ja muiden videopalveluiden helmiä

Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 282
En minäkään käsitä mikä tuossa nyt on fiksua. Paljon nopeampihan se nyt on ajella ne lamput läpi sillä nosturiautolla ja palaneen tullessa kohdalle, uutta kupuun?
Ei sen välttämättä tarvitsisi olla ihan juuri tuollainen, mutta kuitenkin alhaalta helposti kipattavissa oleva. Ei se usein kovinkaan yksinkertainen juttu ole sitä nosturia virittää, siinä kuitenkin vähän kohteesta riippuen aina tarvitaan vähintään yhteen suuntaan se toinen turva-auto taakse jne. Vähintään kaksi autopartiota siis aina lähtee kohteeseen. Samoin sen nosturin virittelyyn ja keilojen virittelyyn aina menee oma aikansa. Olisihan tuollainen jonkinlainen kippaava lamppu pirun kätevä monessakin kohteessa, lampun vaihto onnistuisi yhdeltä mieheltä joka kulkee pienemmällä autolla (eli ei nosturin kanssa) ja muu liikenne ei häiriinny kun saranointi on tehty oikeaan suuntaan, tien suuntaisestihan tilaa yleensä on hyvin. Ei tuo myöskään vaadi mitään monimutkaista mekaniikkaa tai lisämateriaalia kun se jo suunnitteluvaiheessa huomioidaan, näkee niitä kaikenlaisia hyvinkin monimutkaisia ja koristeellisia pylväitä muutenkin. Ei välttämättä kaupunkiystävällinen systeemi, mutta väljemmillä vesillä kyllä näkisin tuollaisen toimivan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 249
Lipputangot on usein kipattavia ja hankalia nekin on. Ja sääntö-suomessa ihan yhtälailla saat viritellä ne keilat ja varoituskyltit vaikka olisi kipattava tolpakin.
 

emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 458
Ja kyllä mulle hänenvaimonsa kelpais
Edit: mua ei haittais vaikka vaimo toimeis videoissa selostajana ja kasvoina joskin si vois jäädä paljon ohi
No toi mainintani oli vain eräälle, joka joka kerta kyseisen kanavan mainitessani avautuu kui ärsyttävä ko. nainen on :D Ei hän kyl kauheita esiintyjänlahjoja omaa, mut iha sama itselleni.

e: videosta jäi pettymys, kun normaalisti koodaa laitteensa viimeisen päälle toimivaksi, mut toki lupas jatkoa videolle. Totta tykki seuraavassa jaksossa ampuu kiekon about just sinne minne sen tahtoo menevän enkä ihmettelis, jos tuulenki jotenki ottais huomioon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.04.2018
Viestejä
448


Suomalaisista naljaillaan - ainakin itsellä pisti naurattamaan, menee ihan itseironian piikkiin (katsoin uudestaan ehkä yli 10 kertaa, oli sen verta hauska omasta mielestä)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
596
Muttakun hankinta hinta on aina yksi iso osa, ylläpito huolto
No toi mainintani oli vain eräälle, joka joka kerta kyseisen kanavan mainitessani avautuu kui ärsyttävä ko. nainen on :D Ei hän kyl kauheita esiintyjänlahjoja omaa, mut iha sama itselleni.

e: videosta jäi pettymys, kun normaalisti koodaa laitteensa viimeisen päälle toimivaksi, mut toki lupas jatkoa videolle. Totta tykki seuraavassa jaksossa ampuu kiekon about just sinne minne sen tahtoo menevän enkä ihmettelis, jos tuulenki jotenki ottais huomioon.
Juuh tuli pettymys ko olikin kaksiosainen. Tykkään ko näyttää mokansakin ja tekee kyl ihan älyttömiä laskelmia kans, ja kun itse rakentaa koodaa ja debuggaa virheet, ni on kyllä melkonen suoritus,. Plus mielikuvitus mitä lähteis rakentaa ilman et eka perehtyy täysin.
Tosin voi olla et siksi julkaisutkin harvassa ko roskakori täynnä alotettuja ja si lopulta hylättyjä juttuja
 

emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 458


Suomalaisista naljaillaan - ainakin itsellä pisti naurattamaan, menee ihan itseironian piikkiin (katsoin uudestaan ehkä yli 10 kertaa, oli sen verta hauska omasta mielestä)
Iha vaa oma mielipiteeni, mut ei kyl kovin helmi ollut. Kummallista paskaa, jos suoraan sanotaan :D e: ja kyl HPC on tuttu kanava ja seurannassa.

e: no on toi kyl iha hauska nyt ku uuestaa katto :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.04.2018
Viestejä
448
Iha vaa oma mielipiteeni, mut ei kyl kovin helmi ollut. Kummallista paskaa, jos suoraan sanotaan :D
Kaikilla saa olla omat mielipiteensä, ei siinä mitään. Jos ei tykkää niin ei tykkää ja kovaa menoa / edit. lisättäköön et pitää tietää nämä viittaukset. jos ei ole hauska, niin ei sit ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
222
Ei sen välttämättä tarvitsisi olla ihan juuri tuollainen, mutta kuitenkin alhaalta helposti kipattavissa oleva. Ei se usein kovinkaan yksinkertainen juttu ole sitä nosturia virittää, siinä kuitenkin vähän kohteesta riippuen aina tarvitaan vähintään yhteen suuntaan se toinen turva-auto taakse jne. Vähintään kaksi autopartiota siis aina lähtee kohteeseen. Samoin sen nosturin virittelyyn ja keilojen virittelyyn aina menee oma aikansa. Olisihan tuollainen jonkinlainen kippaava lamppu pirun kätevä monessakin kohteessa, lampun vaihto onnistuisi yhdeltä mieheltä joka kulkee pienemmällä autolla (eli ei nosturin kanssa) ja muu liikenne ei häiriinny kun saranointi on tehty oikeaan suuntaan, tien suuntaisestihan tilaa yleensä on hyvin. Ei tuo myöskään vaadi mitään monimutkaista mekaniikkaa tai lisämateriaalia kun se jo suunnitteluvaiheessa huomioidaan, näkee niitä kaikenlaisia hyvinkin monimutkaisia ja koristeellisia pylväitä muutenkin. Ei välttämättä kaupunkiystävällinen systeemi, mutta väljemmillä vesillä kyllä näkisin tuollaisen toimivan.
Eilen juuri kotikadulla vaihtelivat ledejä valotolppiin, meni n.5min yhden kohdalla. Kuorma-autonosturi ajoi kohdalla, ukko korissa valmiina, kuski "liikennettä ohjaamaan", kori ylös, lamppu vaihtoon, kori alas ja auto seuraavan kohdalle. Aika yksinkertaista omasta mielestä oli, verrattuna että olisi tolppa kaadettu (lähes jokainen olisi vielä liittymän tukkinut ja moni pensasaidan päälle kaatunut).

Ja jos itse maantiellä tai motarilla noita vaihtelisin, mielummin siellä nosturissa olisin kuin siinä tien vieressä kun ajetaan 120km/h ohi.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 287
Tämä on tainnu olla jo täällä jo aikasemminkin, mut pakko pistää ku pisti naurattamaan sen verran hyvin.

Huulisynkka, mitä se on :hmm:? Ja missähän toi on kuvattu ku toi vaikuttaa aika "viralliselta" tapahtumalta?

 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
905
Lukee jo videon nimessä, Sopot Festival 1979, Puolassa siis. Meikäläisittäin Sopotin laulufestivaalit Sopotin laulufestivaalit – Wikipedia
Erikoisuutena vielä Rasputinta ei olisi saanut vetää (itsesensuurin takia) kun lähettivät ton keikan Neuvostoliittoon, mutta yleisön vaatimuksesta oli pakko. Rasputin on venäläisille tärkeä ja tossa biisissä siitä vitsaillaan lemmenkoneena. Hyvä liveveto ei siinä mitään.

Edit: Biisistä on tosi hyvä suomenkielinen versio, laulajana Mona Karita. Melkein parempi kuin alkuperäinen.
 
Liittynyt
13.04.2018
Viestejä
448
Juhannus Saloisten kylässä Janakkalassa toimivassa Eerolan kyläkaupassa. Comfyä menoa on.
Tällaista romantisoitua kyläyhteisöä ei taida montaa enää Suomessa olla? Vai onko ne jo kaikki kuolleet. Tuokin video aika monen vuoden takaa jo. Kyllähän tuo tunteita herättää ku juhannuksena sais kyläkaupan laituriin soutuveneellä päräyttää makkaroita ja kaljaa hakemaan.. Tuo ainakin 2022 jo muutettu joksikin kahvilaksi, google sanoo
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
543
Tätä kanavaa on tullut seurattua jokunen vuosi ja aina sen videot pääsee yllättämään, kuinka vähän porukka oikeasti ymmärtää "aaltojen/veden" armotonta voimaa. Yksi tuollainen iso aalto sisältää kumminkin useita tonneja painolta vettä, plus se liike-energia joka siinä on.
Liikkunut itse merellä oikeastaan koko ikäni. Omistanut useita veneitä, aina 10m meriläisestä, H-T Flipperiin. Unohtamatta pulpettiveneitä. Kerran itsellenikin käynyt tilanne, jolloin joutunut soittamaan merivartiot apuun, kun mokasin pahemman kerran ja haaveri oli liian lähellä käydäkseen. Tuo tilanne todella opetti kunnioittamaan meren voimaa, vaikka liikunkin suomenlahden saaristossa.

Pistän tuon kanavan linkin, koska tuolla on niin paljon läheltä piti tilanteita, ettei yksittäistä videota kannata linkata. Jos kiinnostaa katsoa kuinka raha rikkaat hajottaa veneitä niin sieltä löytyy. Myöskin veneistä kiinnostuneet pääsevät bongailemaan upeita yksilöitä.

https://www.youtube.com/@WavyBoats/videos
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 774
Tällaista romantisoitua kyläyhteisöä ei taida montaa enää Suomessa olla? Vai onko ne jo kaikki kuolleet. Tuokin video aika monen vuoden takaa jo. Kyllähän tuo tunteita herättää ku juhannuksena sais kyläkaupan laituriin soutuveneellä päräyttää makkaroita ja kaljaa hakemaan.. Tuo ainakin 2022 jo muutettu joksikin kahvilaksi, google sanoo
Videossa näkyy kuinka katselevat ilmoitustaululta mainosta 2009 juhannustansseista, eli 15v takaa on tuo pätkä. Yllättävän tuore siihen nähden miltä paikat ja meno näyttää. Eipä noita tosiaan taida liiemmin enää olla, eikä ihmekään, kun ei tuollaista yhteisöä voi kuitenkaan pelkkien tukien varassa pyörittää.
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 321
Tämä on huumoria, mutta kyseisellä koomikolla on muutama näitä klippejä ja on niissä totuuksia seassa
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 804
Viestejä
4 226 137
Jäsenet
71 108
Uusin jäsen
spinal

Hinta.fi

Ylös Bottom