Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
165
No ihan tuosta jutun alusta:

""Nyt mennään noin viidentoista kilometrin kohdalla, ja juoksijalla on vain pienet mahdollisuudet voittaa. Hän kuitenkin pinnistelee eteenpäin suorituskykyä lisäävien steroidien vaikutuksen siivittämänä”, Prokopenko kirjoittaa."

"Syitä kasvuun oli kolme: korkea raakaöljyn hinta, windfall-verot ja Venäjän uusi tapa verottaa raaka-aineiden tuotantoa. Vero kannetaan nykyisin ”suoraan porakaivolta”, riippumatta myyntiin menevän tuotannon todellisesta määrästä."

Muutokset verotuksessa on johtaneet juuri siihen, että syödään syöttävää kättä. Esimerkiksi Gazpromia, joka teki jättitappiot viime vuonna. Miten kestävää toimintaa tämä on, niin sitä voi kukin tykönään pohtia ihan rauhassa.

Venäjän taloudella menee nyt näennäisen hyvin, koska rahaa otetaan kaikesta mistä sitä saadaan ja survotaan se täystyöllistävään sotateollisuuteen. Toisin sanoen mummon sukkasäästötkin poltetaan Ukrainan pelloilla.
Et ilmeisesti lukenut juttua loppuun?
Gazpromista jaksat jauhaa. Teki tosiaan tappiota, Ylen uutisen mukaan ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.
Eli tappio 2023 oli noin 6,3 miljardia euroa. Aika pientä tuon kokoluokan valtiossa, etenkin kun ottaa tähän Uniper -sekoilut. HS -uutisen mukaan 5,8miljardia. 1700€ per suomalainen väittää HS (Uutinen maksumuurin takana)

Kaasujätin koko viime vuoden tulos romahti tappiolle ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen, kun kaasuhanat Eurooppaan sulkeutuivat pakotteiden myötä ja yhtiö menetti näin tärkeimmät ulkomaiset markkinansa.

Gazpromin vuoden 2023 nettotappio oli 629 miljardia ruplaa eli vajaat 6,3 miljardia euroa. Analyytikot olivat odottaneet energiamonopolilta 447 miljardin ruplan nettotulosta, uutisoi Venäjän valtiollinen uutistoimisto Interfax.

Vuonna 2022 yhtiö teki 1,23 biljoonan ruplan nettotuloksen.

Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 511
Sopisiko enemmät talouskeskustelut tuonne?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282

Ei Gazpromin tappiot johdu pelkästään myynnin pienenemisestä vaan myös noista uusista veroista. Firma joutuu maksamaan veroja jokaisesta pumpatusta öljytynnyristä tai kaasukuutiosta riippumatta siitä, mitä sille sen jälkeen tapahtuu... Valtio siis ottaa omansa ihan suhdanteista riippumatta.

Mutta siis mitkä on yhtiön edellytykset kehittää tai ylläpitää toimintaansa jatkossa kun tilanne on tämä? Ja lopulta myös kyky maksaa veroja. Etenkin kun Ukraina kaiken lisäksi iskee laitoksiin droneilla...

Ja jatkossa myyntikin varmasti vain vähenee, ei ainakaan mitään kiihtymistä ole odotettavissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 536
No ihan tuosta jutun alusta:

""Nyt mennään noin viidentoista kilometrin kohdalla, ja juoksijalla on vain pienet mahdollisuudet voittaa. Hän kuitenkin pinnistelee eteenpäin suorituskykyä lisäävien steroidien vaikutuksen siivittämänä”, Prokopenko kirjoittaa."

"Syitä kasvuun oli kolme: korkea raakaöljyn hinta, windfall-verot ja Venäjän uusi tapa verottaa raaka-aineiden tuotantoa. Vero kannetaan nykyisin ”suoraan porakaivolta”, riippumatta myyntiin menevän tuotannon todellisesta määrästä."

Muutokset verotuksessa on johtaneet juuri siihen, että syödään syöttävää kättä. Esimerkiksi Gazpromia, joka teki jättitappiot viime vuonna. Miten kestävää toimintaa tämä on, niin sitä voi kukin tykönään pohtia ihan rauhassa.

Venäjän taloudella menee nyt näennäisen hyvin, koska rahaa otetaan kaikesta mistä sitä saadaan ja survotaan se täystyöllistävään sotateollisuuteen. Toisin sanoen mummon sukkasäästötkin poltetaan Ukrainan pelloilla.

Ja jatkossa länsi tulee ottamaan sekundääriset pakotteet yhä vakavammin, eli Venäjän käymä kauppa Turkin, Kiinan, Intian ja muiden kanssa vaikeutuu.
No jos nyt lähdetään näihin "kivoihin" kielikuvaleikittelyihin mukaan niiden suorien talousnumeroiden sijaan ja mennään noin 15 kilometrin kohdalla maratonissa niin se tarkoittaa vielä sitä, että tätä samaa hommaa pitäisi pystyä jatkamaan vielä nelisen vuotta ja se tuki ei saisi hiipua vaan sen pitäisi koko ajan parantua lännen osalta. Me ei siis todellakaan puhuta siitä, että Venäjä olisi nyt tässä mitenkään jatkoajalla vielä.

Ja Venäjällä lampaat ovat tottuneet kurjuuteen etenkin kun se ei tapahdu romahtamalla vaan pikku hiljaa kurjistumalla. Ja tää tän hetkinen pakotteiden aiheuttama efekti on lähinnä juuri pikku hiljaa sinne puutteeseen luisumista, jota kompensoidaan koko ajan jostakin. Mikään ei minusta anna osviittaa mihinkään sellaiseen, että olisi tulossa joku suuri romahdus, mikä voisi muuttaa asioita. Se että Venäjän taloudella menee näennäisen hyvin riittää, koska koko Venäjän olemassaolon ajan niiden talous on perustunut pelkkään näennäiseen, harvan saavuttamaan hyvinvointiin.

Mikään pikku hiljaa vaikeutuminen ei muuta yhtään mitään.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 536
Ei Gazpromin tappiot johdu pelkästään myynnin pienenemisestä vaan myös noista uusista veroista. Firma joutuu maksamaan veroja jokaisesta pumpatusta öljytynnyristä tai kaasukuutiosta riippumatta siitä, mitä sille sen jälkeen tapahtuu... Valtio siis ottaa omansa ihan suhdanteista riippumatta.

Mutta siis mitkä on yhtiön edellytykset kehittää tai ylläpitää toimintaansa jatkossa kun tilanne on tämä?
Sitä kannattaa varmaan kysyä suurimmalta omistajalta, joka oli..?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
No jos nyt lähdetään näihin "kivoihin" kielikuvaleikittelyihin mukaan niiden suorien talousnumeroiden sijaan ja mennään noin 15 kilometrin kohdalla maratonissa niin se tarkoittaa vielä sitä, että tätä samaa hommaa pitäisi pystyä jatkamaan vielä nelisen vuotta ja se tuki ei saisi hiipua vaan sen pitäisi koko ajan parantua lännen osalta. Me ei siis todellakaan puhuta siitä, että Venäjä olisi nyt tässä mitenkään jatkoajalla vielä.

Ja Venäjällä lampaat ovat tottuneet kurjuuteen etenkin kun se ei tapahdu romahtamalla vaan pikku hiljaa kurjistumalla. Ja tää tän hetkinen pakotteiden aiheuttama efekti on lähinnä juuri pikku hiljaa sinne puutteeseen luisumista, jota kompensoidaan koko ajan jostakin. Mikään ei minusta anna osviittaa mihinkään sellaiseen, että olisi tulossa joku suuri romahdus, mikä voisi muuttaa asioita. Se että Venäjän taloudella menee näennäisen hyvin riittää, koska koko Venäjän olemassaolon ajan niiden talous on perustunut pelkkään näennäiseen, harvan saavuttamaan hyvinvointiin.

Mikään pikku hiljaa vaikeutuminen ei muuta yhtään mitään.
Kielikuvassahan ei oteta kantaa siihen, pääseekö juoksija maaliin ollenkaan. Joten 15 kilometrin kohta ei varsinaisesti tarkoita mitään...

Ei mitään "suurta romahdusta" välttämättä tapahdu, eihän sellaista ole tapahtunut Pohjois-Koreassakaan. Mutta kyllä homma yhä vaikeammaksi muuttuu kun pelimerkit vähenee.

Lisäksi Venäjä on valtava maa, ja sisäisen turvallisuuden ylläpitokin voi olla hyvä kysymys jatkossa jos niikseen tulee. Pieniä maita on helpompi pitää kurissa ja nuhteessa vaikka asiat olisi kuinka vituillaan. Etenkin nyt kun Venäjän kaikki väkivaltavoima on Ukrainassa, niin Venäjän sisällä voi tapahtua vaikka mitä jos on tapahtuakseen. Prigozhinkin tämän osoitti jo vuosi sitten...

Ei siis kannata luottaa siihen, että maa pysyy vakaana olojen kurjistuessa.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 650
Tässä olisi asiaa Bidenille, Scholzille, Macronille ja kaikille muille eskalaation pelkääjille:
Kieltämättä monen tulisi sisäistää tämä ajattelu, eikä pelätä kiusaajaa ja punaisia viivoja, joilla pelataan vaan kokoajan. Venäjän keskeinen ase on pelko.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
Kieltämättä monen tulisi sisäistää tämä ajattelu, eikä pelätä kiusaajaa ja punaisia viivoja, joilla pelataan vaan kokoajan. Venäjän keskeinen ase on pelko.
Kukapa olisi uskonut, että Putin onnistuu "suomettamaan" koko Euroopan ja että Suomi on oikeastaan yksi vähiten suomettuneista maista...
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 536
Todellisuus kuitenkin on, että venäjä ei pysty tekemään kaasulla enää samanlaista liikevaihtoa, kun Eurooppaan vienti on romahtanut. Laskee tänä vuonna lisää, kun Ukrainan putki lähtee offlineen.
Laskee varmaan joo, mutta se onko sillä mitään konkreettista vaikutusta mihinkään on ihan toinen asia. Ja konkreettisella vaikutuksella tarkoitan vaikkapa jotain sellaista, mikä näkyy Ukrainan rintamalla tuotannossa ja huollossa. Nyt ei näy, vaan Venäjä on vahvimmillaan aikoihin, hivuttaa rintamalinjoja pikku hiljaa eteenpäin ja ohjuksilla on paskottu Ukrainan suurimpia kaupunkeja enemmän kuin aikoihin.

Kielikuvassahan ei oteta kantaa siihen, pääseekö juoksija maaliin ollenkaan. Joten 15 kilometrin kohta ei varsinaisesti tarkoita mitään...
Tän takia kannattaisi varmaan keskittyä enemmän niihin konkreettisiin talousnumeroihin kuin kielikuviin, eikö?

Ei mitään "suurta romahdusta" välttämättä tapahdu, eihän sellaista ole tapahtunut Pohjois-Koreassakaan. Mutta kyllä homma yhä vaikeammaksi muuttuu kun pelimerkit vähenee.
Avaatko vähän tätä sun analogiaa, että millä tavalla Pohjois-Korea on tähän mitenkään verrannollinen? Onko Pohjois-Korean diktatuuri yhtäkkiä romahtanut jonnekin vai...mikä sulla on pointtina?

Lisäksi Venäjä on valtava maa, ja sisäisen turvallisuuden ylläpitokin voi olla hyvä kysymys jatkossa jos niikseen tulee. Pieniä maita on helpompi pitää kurissa ja nuhteessa vaikka asiat olisi kuinka vituillaan. Etenkin nyt kun Venäjän kaikki väkivaltavoima on Ukrainassa, niin Venäjän sisällä voi tapahtua vaikka mitä jos on tapahtuakseen. Prigozhinkin tämän osoitti jo vuosi sitten...

Ei siis kannata luottaa siihen, että maa pysyy vakaana olojen kurjistuessa.
"Toivotaan, toivotaan". Tää on oikeasti ihan suoraa syöttämistä venäläisten lapaan passivoimalla oman pään peliä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
Avaatko vähän tätä sun analogiaa, että millä tavalla Pohjois-Korea on tähän mitenkään verrannollinen? Onko Pohjois-Korean diktatuuri yhtäkkiä romahtanut jonnekin vai...mikä sulla on pointtina?
Pointti juuri oli, että Pohjois-Korean diktatuuri EI ole romahtanut, mutta maa on kyllä taantunut aivan Ö-luokkaan eikä sen armeijastakaan oikeasti ole yhtään mihinkään vaikka niillä äijiä ja tykkejä muka onkin.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 940
Laskee varmaan joo, mutta se onko sillä mitään konkreettista vaikutusta mihinkään on ihan toinen asia. Ja konkreettisella vaikutuksella tarkoitan vaikkapa jotain sellaista, mikä näkyy Ukrainan rintamalla tuotannossa ja huollossa. Nyt ei näy, vaan Venäjä on vahvimmillaan aikoihin, hivuttaa rintamalinjoja pikku hiljaa eteenpäin ja ohjuksilla on paskottu Ukrainan suurimpia kaupunkeja enemmän kuin aikoihin.
On sillä vaikutusta. Mutta se vie aikaa. Venäjällä on isot varastot rautaa, mitä laittaa taisteluun. kuitenkin laatu ja määrät on laskenut. Ukrainan ongelmat tällä hetkellä johtuu lähinnä lännen avun hiipumisesta hetkeksi. Toki lännen apu on myös syy miksi se edes on enää mukana taistelussa. Poliittista heikkoutta täällä, että näin päässyt käymään. Venäjä tosin ei ole vahvimmillaan enää. Se on menettänyt paljon kalustoa ja erittäin arvokasta sellaista, joiden korvaaminen on todella hankalaa, ellei mahdotonta. Mutta niin on Ukraina myös. Jos apu ei jatku ja nouse tästä, ei tule olemaan Ukrainalla helppoa. Mutta paljon tuolla tulee kaatumaan venäläisiä ja tuhoutumaan erittäin paljon niiden kalustoa.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 536
Pointti juuri oli, että Pohjois-Korean diktatuuri EI ole romahtanut, mutta maa on kyllä taantunut aivan Ö-luokkaan eikä sen armeijastakaan oikeasti ole yhtään mihinkään vaikka niillä äijiä ja tykkejä muka onkin.
Eli sun analogia oli todellisuudessa antaa esimerkki maasta missä on näytetty toteen, että se kurjistaminen voidaan viedä ihan järjettömiin äärettömyyksiin laittaen suurin osa maan BKT:sta (ydin)sotatalouteen ilman pelkoa mistään kansannoususta tai vallankaappauksesta vielä siinäkään vaiheessa.

On sillä vaikutusta. Mutta se vie aikaa. Venäjällä on isot varastot rautaa, mitä laittaa taisteluun. kuitenkin laatu ja määrät on laskenut. Ukrainan ongelmat tällä hetkellä johtuu lähinnä lännen avun hiipumisesta hetkeksi. Toki lännen apu on myös syy miksi se edes on enää mukana taistelussa. Poliittista heikkoutta täällä, että näin päässyt käymään. Venäjä tosin ei ole vahvimmillaan enää. Se on menettänyt paljon kalustoa ja erittäin arvokasta sellaista, joiden korvaaminen on todella hankalaa, ellei mahdotonta. Mutta niin on Ukraina myös. Jos apu ei jatku ja nouse tästä, ei tule olemaan Ukrainalla helppoa. Mutta paljon tuolla tulee kaatumaan venäläisiä ja tuhoutumaan erittäin paljon niiden kalustoa.
En ole aivan täysin vakuuttunut siitä, etteikö lännen apu voisi hiipua jälleen. Pidän sitä itse asiassa varsin todennäköisenä etenkin, jos oranssi mies. Venäjä voi olla joillain mittareilla heikommilla kuin aiemmin ja onkin, mutta se ei ikävä kyllä näy kyvyssä järsiä Euroopan itärajaa pikku hiljaa kohti länttä.
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
165
Jos Ukraina saa sen 300mrd käyttöön, niin seuraavat vuodet ei oo enään tuen varassa... G6 kokous on kesäkuussa.
Ukrainalla on pula myös miehistä rintamalla. Toki juuri tänään taisin lukea uutisen jossa kerrottiin lakimuutoksesta jotta voidaan vankiloista alkaa rekrytä miehiä rintamalle.

Ukrainan kansanedustaja Oleksi Hontsharenkon mukaan rintamapalvelukseen eivät kelpaa sellaiset vangit, jotka on tuomittu suunnitellusta murhasta, raiskauksesta, seksuaalisesta väkivallasta tai rikoksesta kansallista turvallisuutta vastaan.
Huhtikuussa Ukraina laski rintamalle kutsuttavien ikää 25 vuoteen. Sekä tämä että joidenkin vankien kelpaaminen rintamalle kertovat samasta asiasta: Ukraina kärsii ammus- ja varustepulan lisäksi myös sotilaiden vähyydestä.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
Eli sun analogia oli todellisuudessa antaa esimerkki maasta missä on näytetty toteen, että se kurjistaminen voidaan viedä ihan järjettömiin äärettömyyksiin laittaen suurin osa maan BKT:sta (ydin)sotatalouteen ilman pelkoa mistään kansannoususta tai vallankaappauksesta vielä siinäkään vaiheessa.
Pointti olikin, että ei ko. maasta ole mitään muuta uhkaa kenellekkään paitsi jos ydinaseilla räiskisivät (tosin niidenkin määrä ja laatu voi olla aika pientä..). Okei, tykistöllä saattaisivat ehtiä vähän paukutella ennen kuin tulisi loppu.

Mutta kuten todettua, niin Venäjä on laaja maa ja sen pitäminen kurissa ja nuhteessa on diktaattorille huomattavasti hankalampaa, kunhan olot oikeasti alkaa kurjistumaan. Sitä paitsi on siellä sisällissotia ennenkin sodittu.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 536
Pointti olikin, että ei ko. maasta ole mitään muuta uhkaa kenellekkään paitsi jos ydinaseilla räiskisivät (tosin niidenkin määrä ja laatu voi olla aika pientä..). Okei, tykistöllä saattaisivat ehtiä vähän paukutella ennen kuin tulisi loppu.
No sitten oli kyllä todella huono analogia. Venäjä on ihan konkreettinen uhka lännelle sekä ydinasein että ilmankin, koska ei sitä konventionaalisen sodankäynnin taitoa ole lännessäkään juuri vaalittu muutamia Suomen kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Pidän ihan oikeasti todella typeränä sanoa, ettei Venäjästä olisi uhkaa kenellekään. Nämä ovat juuri sellaista viestintää lännelle, josta sen kaalisopan hajun pitäisi välittyä. Venäjä on uhka, jota vastaan pitää varautua ja varustautua. Nyt eikä kahden vuoden päästä.
 
Venäjän uhka tulevaisuudessa perustuu siihen oletukseen, että se pystyy rakentamaan armeijansa uudelleen ja ylikin aiemman tason. Aiempi tasokin oli lopulta paljon huonompi kuin kukaan oletti...

Nyt jos Venäjän asiat yleisesti ottaen menee perseelleen, niin tuskin armeijasta nyt kovin vakuuttavaa uhkaa lännelle tulee, semminkin kun länsi on todellakin vahvistamassa omia asemiaan.

Uhka se on pienikin uhka ja teoreettinenkin uhka, ja sekin uhka voi realisoitua kun pipipäinen diktaattori puikoissa on, mutta ei Venäjällä oikeasti ole mitään palaa länttä vastaan paitsi kiusanteon kannalta.
 
Mikä se "pieni uhka" nyt sitten on ydinasevaltion kohdalla sun mielestä? Luulisi suurimman osan meistä oppineen, että se 50-kiloinen päästänsä sekaisin oleva nainenkin on 100-kiloiselle äijälle ihan konkreettinen uhka silloin kun se pääsee veitsi kädessä yllättämään. Etenkin silloin kun se 100-kiloinen äijä on päästänsä sen verran terve, että se on vakuuttunut siitä, että elämässä kaikki hoituu tervepäisellä diplomatialla ja neuvottelulla.

Venäjä rakentaa koko ajan armeijaansa etenkin tykistön osalta uudelleen, sitä ei kannata aliarvioida. Ja mikä se alempi taso on? Joo, Venäjä yliarvoi valtaavansa Kiovan muutamassa päivässä. Ja ihan samoin länsi yliarvioi puskevansa Venäjän pihalle Ukrainan mailta sillä viime vuoden etenkin teknisesti "ylivertaisella" tuella. Eipähän kuitenkaan tapahtunut ja nyt olisi pikku hiljaa aika alkaa ymmärtää, ettei ne asiat siellä Venäjällä ole menossa perseelleen pelkästään toivomalla.
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
810
omaan silmääni ensimmäinen tow:lla kaato. Olin jo pohtinut saiko uket tow:ta ollenkaan.. bradley v örkki tankki sanotaan olevan videolla. sen verran sumeeta pimeälaitteilla ota siitä sitten selvää.
bradelyn rohkeudelle hattu päästä. Mitähän örkkivaunussa näky pimeässä kun kohti mörni.

onko editoitua mutta jotenkin ei videokuva ja loppukuva kohtaa. Miinan räjähdystä ei näkynyt.
1715199973951.png
 
Jos laitteella on vauhtia, ei se pysähdy ihan heti vaikka jossain kohtaa ampu osuisikin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
Mikä se "pieni uhka" nyt sitten on ydinasevaltion kohdalla sun mielestä? Luulisi suurimman osan meistä oppineen, että se 50-kiloinen päästänsä sekaisin oleva nainenkin on 100-kiloiselle äijälle ihan konkreettinen uhka silloin kun se pääsee veitsi kädessä yllättämään. Etenkin silloin kun se 100-kiloinen äijä on päästänsä sen verran terve, että se on vakuuttunut siitä, että elämässä kaikki hoituu tervepäisellä diplomatialla ja neuvottelulla.

Venäjä rakentaa koko ajan armeijaansa etenkin tykistön osalta uudelleen, sitä ei kannata aliarvioida. Ja mikä se alempi taso on? Joo, Venäjä yliarvoi valtaavansa Kiovan muutamassa päivässä. Ja ihan samoin länsi yliarvioi puskevansa Venäjän pihalle Ukrainan mailta sillä viime vuoden etenkin teknisesti "ylivertaisella" tuella. Eipähän kuitenkaan tapahtunut ja nyt olisi pikku hiljaa aika alkaa ymmärtää, ettei ne asiat siellä Venäjällä ole menossa perseelleen pelkästään toivomalla.
Puhe oli konventionaalisesta sodankäynnistä.

Venäjä on aivan kiistatta "alisuorittanut" (suhteessa odotuksiin) Ukrainassa ja siinä sivussa tullut tuhonneeksi käytännössä koko sen armeijan, joka hyökkäykseen alunperin osallistui.

Ja se, että tätä sotaa käydään erityisesti tykistöllä ei tarkoita sitä, että seuraavassa sodassa tykistön rooli olisi erityisen keskeinen. Todennäköisesti ei. Ja vaikka olisikin, niin ei Venäjällä siinä mitään suurta ylivoimaa tule olemaan.

Aseteknologia tulee kehittymään erittäin kovaa vauhtia juuri nyt ja lähitulevaisuudessa, ja uskon ja toivon, että länsi on siinä askeleen tai montakin askelta Venäjää edellä.
 
Jees. Uskoja, toivoja ja tulevaisuuden kuvitelmia. Mitäpä näihin millään "tapahtuu just nyt Ukrainan rintamilla" -argumenteilla vetoamaan.

Kysy nyt kuitenkin itseltäsi mikä tarve sulla on koko ajan toitottaa Venäjän alisuoriutumista ja vaarattomuutta ja kelle sä sellaisen passivoivan viestin toitottamisella eniten tässä sitä hallaa teet.
 
Venäjä käsittääkseni valmistaa enemmän tykin murkuloita kuin koko länsi tällä hetkellä yhteensä, sisältäen siis supermaa USA:n. Vähättely joskus tuo mieleen pienet "copiumit" ns. pelimaailmasta. Reaalimaailmassa olisi hyvä muistaa vaikkapa mitä Sun Tzu kertoisi vastustajan aliarvioimisesta.
 
Lännen tuotantokapasiteetti kasvaa koko ajan.

EIkä sillä ole mitään väliä, kummalla on enemmän tykinmurkulaa, et sä sotaa tykinmurkuloilla voita. Et edes Ukrainan sotaa, saati sitten länttä vastaan...

Länttä vastaan Venäjä ei ehtisi niistä murkuloistaan ampua kuin muutaman prosentin ja sota olisi jo ohi. Jos sitäkään.

Aika naurettavaa keskittyä nyt johonkin tykinmurkuloihin kun mietitään tulevaisuuden sotia. Joo hyvä niitäkin on olla (varmuuden vuoksi), mutta vähän tarvitaan kyllä muutakin...
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
752
Kiinakin taitaa jo alustaa nappuloita pelilaudalle Xi kritisoi Natoa vuosikymmenten takaisesta Kiinan suurlähetystön pommittamisesta

Toivottavasti ollaan hereillä ja varautumassa...
Mä en ymmärrä miksi tätä runkkaria piti väkisillä hostata ja hieroa Ranskassa ja von der Leyen mukana. Jos Kiinan presidentti haluaa vierailla paskamaissa niin vierailkoot, mutta jos haluaa EU:n sivistysvaltioiden (siis muiden kuin Unkarin) luona vierailla niin pitäisi olla ihan selvä että tänne ei tulla mitään vitun suhteita lämmittelemään ilman konkreettisia toimia sekä Venäjän suhteiden katkaisemisen että Kiinan oman armeijan asteittaisen alasajon suhteen. Ei mikään maa rakenna ja työnnä triljoonia resursseja läpällä aseisiin että voisi vain boustailla vaan ennen pitkää tarvitaan sota. Nykyinen maailma ja globaali talous ei tule kestämään Taiwanin sotaa joten pitäisi olla täysi fokus sen estämisessä Ukrainan sodan lisäksi.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 536
Länttä vastaan Venäjä ei ehtisi niistä murkuloistaan ampua kuin muutaman prosentin ja sota olisi jo ohi. Jos sitäkään.
Nyt vähän perusteluja, ettei ala kuulostaa siltä, että tässä vaan tuutataan jotain copium-mantraa ilmaan. "Länsi" ei ole mikään sormia napsauttamalla käyntiin lähtevä yhteneväinen, yksimielinen ja Venäjään nähden ylivoimainen sotavoima, vaan kuten ollaan nähty, lähinnä joka kohdassa ihan liikaa ämpyilevä ja diplomatialla jotain saavuttamaan kuvitteleva läjä epäitsevarmoja ja ydinaseuhkaa pelkääviä poliitikkoja.

"Länsi" tuskin tulee koskaan käyttämään ydinasetta muuna kuin vihoviimeisenä tuomiopäivän kostoaseena, joten konventionaalisella maasodankäymisellä on merkitystä ja siinä lajissa niillä murkuloilla on erittäin vahva ja kustannustehokas paikkansa. Ja kuten ollaan nähty lännen aseet eivät aina ole olleet kovin kustannustehokkaita. Eikä murkuloihin nähden ylivoimaisia ja mittavan tykistön turvallisesti etäältä hetkessä tuhoavia asejärjestelmiä ole olemassa mitään loputtomia laareja.

Ihminen joka kuvittelee kaikkeen hitaasti reagoivan lännen sodan Venäjää vastaan olevan hetkessä ohi on mielestäni auttamattoman pihalla, vaikka siitä lopulta voittavasta tai lähinnä vähiten häviävästä osapuolesta ei lienekään epäselvyyttä, kunhan diplomatiaunihiekat alkavat pikkuhiljaa karista länsimaisten päättäjien silmistä. Kyllä sen venäläisetkin sen tietää ja siksi harrastavat mieluummin tätä taidokasta ja ikävä kyllä melko tehokasta nuorallatanssia tukiämpyilijöiden kustannuksella kuin eskaloisivat tilanteen suoraan sotaan Natomaita vastaan.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 918

Skenaariot pitäisi tietysti tietää etukäteen. Ei länsi tietysti lähtisi missään kohtaa mihinkään tykistösotaan ja ohjusta ja pommia on sen verran paljon ilmavoimilla, että tykit hajoaisi sinne juoksuhautojen luokse. Mutta tietysti kaikissa länsi vs joku muu oletetaan, että jenkit toisi sotakoneensa avustamaan. Voi olla aika kevyitä euroopan ohjus ja pommivarastot, kuten on nähty. Kun ei ole tykin ammuksia, tuskin on hirveästi kalliimpia ohjuksiakaan. Natokorttia ei ole koskaan kokeiltu, niin se on vähän kysymysmerkki millä tavalla italia tai espanja auttaisi jos Venäjä päättäisi vallata narvan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
Nyt vähän perusteluja, ettei ala kuulostaa siltä, että tässä vaan tuutataan jotain copium-mantraa ilmaan. "Länsi" ei ole mikään sormia napsauttamalla käyntiin lähtevä yhteneväinen, yksimielinen ja Venäjään nähden ylivoimainen sotavoima, vaan kuten ollaan nähty, lähinnä joka kohdassa ihan liikaa ämpyilevä ja diplomatialla jotain saavuttamaan kuvitteleva läjä epäitsevarmoja ja ydinaseuhkaa pelkääviä poliitikkoja.

"Länsi" tuskin tulee koskaan käyttämään ydinasetta muuna kuin vihoviimeisenä tuomiopäivän kostoaseena, joten konventionaalisella maasodankäymisellä on merkitystä ja siinä lajissa niillä murkuloilla on erittäin vahva ja kustannustehokas paikkansa. Ja kuten ollaan nähty lännen aseet eivät aina ole olleet kovin kustannustehokkaita. Eikä murkuloihin nähden ylivoimaisia ja mittavan tykistön turvallisesti etäältä hetkessä tuhoavia asejärjestelmiä ole olemassa mitään loputtomia laareja.

Ihminen joka kuvittelee kaikkeen hitaasti reagoivan lännen sodan Venäjää vastaan olevan hetkessä ohi on mielestäni auttamattoman pihalla, vaikka siitä lopulta voittavasta tai lähinnä vähiten häviävästä osapuolesta ei lienekään epäselvyyttä, kunhan diplomatiaunihiekat alkavat pikkuhiljaa karista länsimaisten päättäjien silmistä. Kyllä sen venäläisetkin sen tietää ja siksi harrastavat mieluummin tätä taidokasta ja ikävä kyllä melko tehokasta nuorallatanssia tukiämpyilijöiden kustannuksella kuin eskaloisivat tilanteen suoraan sotaan Natomaita vastaan.
Lännen voima perustuu erityisesti ilma-aseeseen.

Kiva se on ryssäin tykkimiehillä ammuksia latailla kun rojua sataa niskaan koko ajan...

Ei me nyt ensisijaisesti oltaisi tykistötuleen tykkitulella vastaamassa. Toki sekin, mutta se olisi vain yksi konsti.

Pahaa saa aina pelätä ihan rauhassa, mutta paljon heikommalta Venäjä mun silmissä näyttää nyt kuin vaikkapa 2021. Ja vastaavasti länsi paljon vahvemmalta.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 536
Lännen voima perustuu erityisesti ilma-aseeseen.

Kiva se on ryssäin tykkimiehillä ammuksia latailla kun rojua sataa niskaan koko ajan...
Joo, USA:n ilma-aseeseen. Ja mitäs sitten, kun pitääkin pärjätä ilman sitä, kun niitä ei kiinnostakaan tulla tänne tuosta noin vain harrastamaan kolmatta maailmansotaa? Mikään ei pakota niitä kuin melko nimelliseen avustamiseen. Mä luulen, että sulla on tässä vähän mittasuhteet kadoksissa miten paljon paikallista ilma-aseistusta se vaatisi, että sitä rojua oikeasti sataisi riittävissä määrin niskaan edes koko Ukrainan rintaman alueella saati sitten jollain rautaesirippu-rintamalla koko Venäjä täydessä sotataloudessa Eurooppaa vastaan.
 
Euroopalla on ihan hyvin omaakin lentokalustoa. Jo pelkästään pohjoismailla on yli 200 konetta ja ne on naapuria nykyaikaisempia. Niillä on vielä etuna maa-asemien tuki ja lyhyt matka kentille.
 
Länsi-Euroopan mailla on yhteensä toista tuhatta hävittäjää, ja ne on "pikkaisen" kehittyneempää kalustoa kuin Venäjän romut.

"Ilma-asetta" voidaan sitä paitsi käyttää muutenkin kuin hävittäjistä laukomalla, esim. laivasta tai maasta laukaistavin risteily-ohjuksin ja dronein.
 
Joo pelkkiä Typhooneja on yli 400. Sit on F-16:sta, kolmevitosiakin tulee koko ajan lisää. Niitäkin tulee pohjolassa olemaan melkein 100. Kyllä täällä kalustoa on, jolla saa kamaa toimitettua osoitteeseen. Ja tuossakin vasta pintaraapaisu kalustosta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 561
Viestejä
4 215 138
Jäsenet
71 081
Uusin jäsen
TonyR

Hinta.fi

Ylös Bottom