Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 880
Moni vaan unohtaa, että harva pystyy keskittämään sähkönkäytön pelkästään niille halvoille tunneille. Todellisuudessa toteutunut keskihinta on monella paljon enemmän.
Jos asuu kerrostalossa ja pyykitkin pesee taloyhtiön pyykkituvassa, niin hyvin vaikea sitä sähkön kulutusta on siirtää pois kalleimmilta tunneilta kun vaatisi esimerkiksi valaistuksen ja viihde-elektroniikan ja ruuanlaiton siirtämisen aamuyölle.

Se on sitten eri asia, jos asuu sähkölämmitteisessä omakotitalossa, jossa on varaava lämmitys ja pihassa on pari sähköautoja.

Onneksi kerrostalossa se sähkönkulutus on hyvin maltillista.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 202
Moni vaan unohtaa, että harva pystyy keskittämään sähkönkäytön pelkästään niille halvoille tunneille. Todellisuudessa toteutunut keskihinta on monella paljon enemmän.
Jos onnistuu keskittämään suurimman osan kulutuksesta halvoille tunneille, tulee oman sähkökulutuksen keskihinnasta matalampi kuin pörssisähkön keskiarvo. Sopivalla kiinteistöautomaatiolla voi onnistua. Itse asun kaukolämpötalossa, ja sähkönkulutuksen hinta seurailee aika pitkälti pörssisähkön keskiarvoa. Jokainen voi tietysti tutkia netin laskureilla, että mitä sähkö olisi maksanut pörssisähkösopimuksella esimerkiksi viimeisen vuoden aikana.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
432
Omavoimaan siirryttiin, mutta pientuottajana näiden systeemit on aika perseestä, kun mistään ei näe ennen laskua, että kuinka paljon paneeleista on hyvitetty. Lisäksi on kaksi palvelua, joista näkee ristiin eri tietoja, joten aika sekamelska on kyseessä. Onko kenelläkään kokemusta PKS:n Priimasta, että onko siinä järkevä online-palvelu, jossa näkyy oman tuotannon arvo kulutuksen lisäksi?
 
Liittynyt
11.09.2019
Viestejä
99
Sai vielä Vattenfallin pörssin 6kk ilmaiseksi alkamaan alusta, kun muutto tulossa. No kelpaahan tuo minulle toki :)
Tänne tuli myös samanlainen tarjous kun laitoin Väreen vappupörssin tulemaan loppukesälle, mutta miksipä tuota perumaan kun Väre inasen edullisempi. Mutta kaiken kaikkiaan ihan reilua toimintaa Vattenfallilta tarjota hyvää winbackiä.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
508

Olisin toki itsekkin tähän vaihtanut, mutta en nyt sattunut löytämään Väreen sivuilta enää tuota kk maksutonta tarjousta. Omalla kulutuksella toki tolla marginaalilla nyt ihan hirveästi väliä, kun n. 150kwh/kk on kulutus, niin kuukausimaksuttomuus painaa aika paljon enemmän.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
864
Tuli myös otettua tuo Väreen tarjous Helenin hinnankorotuksen takia ihan periaatteesta. rahassa tuo ei näy.
Tuli vain mieleen, että miten nuo negatiiviset hinnat Väreellä? Hyvittävätko miinus merkkiset tunnit?
Sopimuksessa tai ehdoissa ei ollut mainintaa tuosta.
vai onko kaikilla nykyään tuo hyvitys? Ei ole tullut seurattua aihetta ja nythän niitä miinus tunteja alkaa olla tuloillaan.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 471
Käsittääkseni kaikilla on hyvitys, mutta jos kerran ehdoissa ei sanota asiasta mitään niin sittenhän ainakin negatiiviset tunnit menee negatiivisella hinnalla (+ marginaali).
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 782
Onko joku tarkkaillut missä kohtaa kesää myydään halvimmat määräaikaiset sopparit? Pelivaraa on tuonne elokuulle asti odotella, tai vaikka myöhempäänkin, mutta eiköhän nuo hinnat lähde syksyn tullen nousuun. Lähinnä siis mietin, että kannattaako tarttua, jos alkukesästä ilmaantuu hyvältä haiskahtavia tarjouksia vai onko yleensä loppukesästä ollut vielä edullisemmat tarjoukset?
 
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
287

Ennen se oli kesällä tai loppu kesästä. Nykyään tuntuu, että sopivan sopparin saattaa napata ihan millon vain kun sopiva hinta, tähtien ja kuun asento sattuu kohdalle. Itse sain esimerkiksi maaliskuussa ensi talvelle Lumme energian 6,98c/kWh sopparin.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 471
Nykyään tuntuu, että sopivan sopparin saattaa napata ihan millon vain kun sopiva hinta, tähtien ja kuun asento sattuu kohdalle. Itse sain esimerkiksi maaliskuussa ensi talvelle Lumme energian 6,98c/kWh sopparin.
Niin ja tästähän ei täysin varmaksi tiedä oliko se lopulta hyvä hinta ennen kuin vuoden lopussa. Mutta ainakin jos oli kulutusvaikutukseton ja kulutus painottuu talveen, niin ei tuo hirveän huonokaan voi olla.
 
Liittynyt
26.01.2019
Viestejä
171
Onko joku tarkkaillut missä kohtaa kesää myydään halvimmat määräaikaiset sopparit? Pelivaraa on tuonne elokuulle asti odotella, tai vaikka myöhempäänkin, mutta eiköhän nuo hinnat lähde syksyn tullen nousuun. Lähinnä siis mietin, että kannattaako tarttua, jos alkukesästä ilmaantuu hyvältä haiskahtavia tarjouksia vai onko yleensä loppukesästä ollut vielä edullisemmat tarjoukset?
Väre on asiaa tutkinut Energiaviraston tilastojen pohjalta n. 15 vuoden ajalta ja ainakaan tuon katsauksen mukaan, mitään merkittävää riippuvuutta ei hinnan ja sopimisajankohdan välillä ole. Liitteenä kuvaaja tuon tutkimuksen tuloksista
Kuva 11.5.2024 klo 10.08.jpeg
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 471
Superhuonosti skaalattu kuvaaja (0-8 kun toimivampi olisi ollut 5-6). No toki ymmärrän tuonkin nollasta lähtemisen jos tarkoitus on nimenomaan havainnollistaa että suuria prosentuaalisia vaikutuksia sähkölaskun loppusummaan ei ole saanut kuukausitaktikoinnilla.

Huhtikuu on siis tutkimuksen valossa keskimäärin edullisin, joskin vain jonkun 0,36 snt/kWh parempi kuin huonoin. Ja tosian edullisin kuukausi ei joka vuosi ole ollut huhtikuu, mutta pääsääntöisesti maalis-touko.

Tässä sama kaavio paremmalla skaalauksella

1715413486301.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
750
Eikös se lumpeen 6kk tarjous ensi talveksi ole ollut yksi parhaista tänä keväänä. Maaliskuun puolivälissä oli tarjolla.
Osunee siis melkein tuohon sekin.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 942
Superhuonosti skaalattu kuvaaja (0-8 kun toimivampi olisi ollut 5-6)

Huhtikuu olisi siis tutkimuksen valossa paras, joskin vain jonkun 0,36 snt/kWh parempi kuin huonoin.

Tässä sama kaavio paremmalla skaalauksella

Väreen skaalaus on huomattavasti selkeämpi kuin tuo sinun eroja korostava skaalaus. Kun tutkimusmateriaalin mukaan kuukauden merkitys on maksimissaan 5% sopimuksen hinnasta niin tuosta sun skaalauksesta saa sen käsityksen että marraskuu on 7x huonompi kuukausi tehdä sähkösopimus kuin huhtikuu joka ei pidä paikkaansa. Tuossa pitää tarkasti katsoa asteikkoa ja todeta että käytännössä ero on pieni eikä kuten väreen esityksessä.

Tilastomateriaaleja käytetään samalla lailla harhaanjohtavasti esim uusien näyttiksien/prossujen mainontamateriaaleissa ym teholoikissa, leikataan asteikon alapäästä 90% pois niin saadaan 3% tehohyppäys näyttämään valtavalta loikalta :(
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 471
Okei, mun skaalaus siis soveltuu niille jotka haluaa nähdä sen datan ja ymmärtää mitä luvut tarkoittaa ja toi skaalaus josta ei dataa näe taas soveltuu sen havainnollistamiseen, että suurta prosentuaalista eroa ei saavuta kuukausitaktikoinnilla.

Nyt löytyy sitten kaaviot kummallekin kohdeyleisölle.

Tilastomateriaaleja käytetään samalla lailla harhaanjohtavasti esim uusien näyttiksien/prossujen mainontamateriaaleissa ym teholoikissa, leikataan asteikon alapäästä 90% pois niin saadaan 3% tehohyppäys näyttämään valtavalta loikalta :(
Joo itse ajattelin asiaa tutkimuksena enemmän kuin mainoksena. Markkinoinnissa tosiaan kohdeyleisössä voi olla niin paljon matemaattisesti lahjattomia, että niitä voidaan harhaanjohtaa tuollaisella. Itse en siis koe sitä sinänsä harhaanjohtavana (jos asteikko on näkyvissä), mutta kyllä se vähän hymyilyttää, tyyliin "huomaan mitä yritätte"
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
552
Eikös se lumpeen 6kk tarjous ensi talveksi ole ollut yksi parhaista tänä keväänä. Maaliskuun puolivälissä oli tarjolla.
Osunee siis melkein tuohon sekin.
Näissä 3kk/6kk tarjouksissa on poikkeuksetta et voi tehdä sopimusta kuin korkeintaan 2kk päähän.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
248
Oliko jossain palvelua jossa voisi ladata oman kulutuksen ja saisi tietää mikä kulutusvaikutus olisi ollut?
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 942
ja mainittuun liukuriin lataa omat kulutustietonsa tuolta:

Edit: Sähköyhtiöt kulutusvaikutuksen käsittelevät kuukauden pätkissä, jos haluaa mahdollisimman tarkat tapaustiedot omasta kulutusprofiilista niin samaa käytäntöä pitäisi noudattaa eli ladata tiedot aina kuukausi kerrallaan.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
248
Etusivu ja tuolta .csv omat tiedot.
Kiitos! Taitaa olla uudehko ominaisuus, viimeksi en muista että olisi ollut. Ei taida tulla kulutusvaikutusta meille :D Pitää kärkkyä joku hyvä määräaikainen.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 865
Eipä tullut 14vrk aikana parempia 24kk määräaikaisia vastaan kuin tämä, joten tällä mennään sitten heinäkuun lopusta lukien 2v:
Vakaa sähkösopimus - Koillis-Satakunnan Sähkö Oy - VakaaWirta eli 7,94 snt.

En usko, että syksyyn mennessä ainakaan merkittävästi edullisempia 12-24kk diilejä tulee, ja pörssiin en lähde. 4-5snt hintoja ei tulla enää näkemään, ja maailmantilanne on mitä on, niin tuo 7,94 voi olla pitkällä tähtäimellä oikein hyväkin hinta. Ainakin se on edullisempi kuin äskettäin päättynyt 9,27, eikä tarvitse asiaa sitten pariin vuoteen miettiä.
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
184
Kiitos! Taitaa olla uudehko ominaisuus, viimeksi en muista että olisi ollut. Ei taida tulla kulutusvaikutusta meille :D Pitää kärkkyä joku hyvä määräaikainen.
Uudehko? Ainakin vuoden, ellei jopa kaksi varmaan ollut olemassa tuo palvelu.

Tarkoitatko kulutusvaikutuksella pörssisähkösopimusta, vai jotain kiinteähintaista kulututusvaikutuksella?
 
Liittynyt
09.01.2021
Viestejä
147
Eipä tullut 14vrk aikana parempia 24kk määräaikaisia vastaan kuin tämä, joten tällä mennään sitten heinäkuun lopusta lukien 2v:
Vakaa sähkösopimus - Koillis-Satakunnan Sähkö Oy - VakaaWirta eli 7,94 snt.

En usko, että syksyyn mennessä ainakaan merkittävästi edullisempia 12-24kk diilejä tulee, ja pörssiin en lähde. 4-5snt hintoja ei tulla enää näkemään, ja maailmantilanne on mitä on, niin tuo 7,94 voi olla pitkällä tähtäimellä oikein hyväkin hinta. Ainakin se on edullisempi kuin äskettäin päättynyt 9,27, eikä tarvitse asiaa sitten pariin vuoteen miettiä.
Itsellä on myös tuo harkinnassa, omassa määräaikaisessa 2+1 sopimuksessa 2 vuotta täyttyy 30.6. niin olen jäänyt vielä kyttämään, että mihin nämä hinnat kehittyy.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
671
Itsellä on myös tuo harkinnassa, omassa määräaikaisessa 2+1 sopimuksessa 2 vuotta täyttyy 30.6. niin olen jäänyt vielä kyttämään, että mihin nämä hinnat kehittyy.
Semmonen kutina, että alle 7 sentin ei mennä tänä vuonna määräaikaisissa sähkösopimuksissa. Sähkön myyjät ovat meinaan varmasti hieman varpasillaan edellisvuosien takia.
 
Liittynyt
09.01.2021
Viestejä
147
Semmonen kutina, että alle 7 sentin ei mennä tänä vuonna määräaikaisissa sähkösopimuksissa. Sähkön myyjät ovat meinaan varmasti hieman varpasillaan edellisvuosien takia.
Juu ei välttämättä parempaa ole hirveästi tarjolla, mutta itsellä kun ei vielä sen sopimuksen kanssa ole mikään kiire, niin sillä jäänyt odottelemaan. Tämä nykyinen sopimus 10,89 snt, niin kyllä sitä säästöä pitäisi olla tulossa ihan kivasti, vaikka tuo sitten ohi menisikin.
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
2 045
Kesämökille pitäisi löytää "halvin" mahdollinen pörssisähkösoppari. Tosiaan pieni mökki jossa ei ole sähkölämmitystä vaan peruslämmitys (eipä sitä enää tarvitse) hoidetaan lähinnä varaavalla takalla plus pienellä sähköpatterilla.

Löytyykö vielä muilta kuin Vattenfallilta 6kk ilman kuukausimaksuja soppareita?

Kulutus on tosiaan niin minimaalista, että tuollainen missä saisi mahdollisesti 6kk käyttömaksut ilmaiseksi olisi varmasti se paras.
 
Vattenfallilla taitaa tosiaan olla tällä hetkellä ainoa 6kk ilman kuukausimaksuja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 878
Viestejä
4 230 531
Jäsenet
71 116
Uusin jäsen
teckar

Hinta.fi

Ylös Bottom