Mekaaniset näppäimistöt

Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
695
Kirjoitin ehkä vähän huonosti tuon putsausoperaation suorituksen, En kytkimiä kyllä lähtenyt hammasharjalla hinkkaamaan, vaan putsasin piirilevylle kertyneet sonnat sillä. Ei vaikutusta suuntaan eikä toiseen. Tuo näppis on rakennettu ajatuksena "jos rikki, niin ostaa meiltä uuden". Eli kytkimiä ei saa auki ellei kolvaa irti piirilevystä. Olen ollut siinä uskossa että PCB kyllä kestää hampiharjan, saa toki valaista, mikäli olen hakoteillä.

Onko keychronin, Akkon ja Gloriuksen välillä jotain suuriakin laatuheittoja keskenään, vai onko nämä kaikki suht samalla viivalla?
Sinänsä voisi kyllä valita myös TKL näppiksen ja erillisen numpadin, mutta ajatus tuntuu hieman vieraalta :hmm:
No sitten, joo PCB kyllä kestää hammasharjan. Jos kuitenkin liian kovalla kädellä harjaa niin pieni riski että joku diodi yms. komponentti irtoaa. Toimintaan ei kuitenkaan tuo vaikuta jos PCB vähän likainen.

Kaikki noista omalla tapaa laadukkaita hintaluokassaan. Mutta jos päädyt erilliseen numpadiin, niin varmaan 75% layout voisi myös toimia kun TKL ei paljoa lisää tuo toiminnallisuuden puolesta
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 907
Hotswap kuuluu kyllä pakollisten listalle. Ei tarvitse koko näppäimistöä lähteä vaihtamaan yhden rikkoutuvan kytkimen takia. + Harrastusmielessä kiinnostaa.

Kirjoitin ehkä vähän huonosti tuon putsausoperaation suorituksen, En kytkimiä kyllä lähtenyt hammasharjalla hinkkaamaan, vaan putsasin piirilevylle kertyneet sonnat sillä. Ei vaikutusta suuntaan eikä toiseen. Tuo näppis on rakennettu ajatuksena "jos rikki, niin ostaa meiltä uuden". Eli kytkimiä ei saa auki ellei kolvaa irti piirilevystä. Olen ollut siinä uskossa että PCB kyllä kestää hampiharjan, saa toki valaista, mikäli olen hakoteillä.

Onko keychronin, Akkon ja Gloriuksen välillä jotain suuriakin laatuheittoja keskenään, vai onko nämä kaikki suht samalla viivalla?
Sinänsä voisi kyllä valita myös TKL näppiksen ja erillisen numpadin, mutta ajatus tuntuu hieman vieraalta :hmm:
Ei yhden viallisen kytkimen vaihto hotswappia vaadi. Kolvin toki mutta ei ole amerikantemppu. Suosittelisin kyllä kiinteitä, jos se on ainoa tavoiteltava etu. Eri kytkimien sekoitus, vaihtaminen muuten vain tms. näppäimänhifistely sitten puoltaa kyllä hotswappiin :thumbsup:
 
Liittynyt
19.08.2023
Viestejä
514
Onko keychronin, Akkon ja Gloriuksen välillä jotain suuriakin laatuheittoja keskenään, vai onko nämä kaikki suht samalla viivalla?
Suoranaisesti laadusta en osaa sanoa, mutta vertaillessani keskenään Keychron K4 Pro (96%), K4 (96%), GMMK barebone (100%), GMMK 2 (96%) ja Akko 5108B Plus (100%) ainoa joka ei ole tuntunut kivalta on vähän yllättäen tuo GMMK 2, johtuen syystä että se on poikkeuksellisen korkea. Muuten se on varmaan aika lailla että mikä sattuu itseä miellyttämään. Akko on noista ehkä muovisimman tuntuinen, muttei välttämättä pahalla tavalla. HUOMIOI ETTÄ KAIKKI K4-MALLIT EIVÄT OLE HOTSWAPATTAVIA, vain se alumiiniversio on.

GMMK ja GMMK 2 (ja myös Keychron V5 ja Q5) ovat pelkästään langallisia. K4, K4 Pro ja Akko tarjoavat langallisen vaihtoehdon lisäksi hyvinkin toimivan bluetoothin ja Akko vielä 2.4 GHz nopeamman dongeliyhteyden sen lisäksi.

Irtohavaintoja:
- GMMK:n johto on kiinteä mikä saattaa harmittaa ja kelpaa vain 3-pinniset kytkimet, mikä estää aika tehokkaasti kytkintestailuja.
- Muutoin GMMK on hyvinkin mukava barebone ollut itselleni.
- K4 tuntuu omiin käsiin ehkä jopa mukavammalta kuin K4 Pro, joka on isompi ja möhlömpi.
- Hauskana suunnitteluyksityiskohtana K4:n §-näppäimeen voi laittaa vain 3-pinnisen kytkimen, vaikka muuten on 5-pinniyhteensopiva.
- K4 Pro:n valot on huonot, saattaisi tosin toimia hyvinkin ns. sidelit-hattujen kanssa, joissa siis on läpinäkyvät kirjainmerkit etureunalla.
- K4 Pron omat OSA-profiilin näppäinhatut toimii kyllä itselle. Jos otat PBT-muoviset, niissä ei ole läpinäkyviä kirjainmerkkejä (toisin kuin ABS-muovisissa, joista Keychron on parhaillaan luopumassa mikä saattaa näkyä valikoimassa), mikä ei kyllä K4 Pron tapauksessa ole mikään menetys.
- Akkon vakiohatut ovat cherry-profiilia ja PBT-muovia ja hyvinkin mukavat (rrrakastan F- ja J-näppäinten homing scoop -muotoilua), mutta eivät ole läpinäkyvät vaikka lankussa itsessään on kivakin valaistus. Cherry-muotoiltuja merkeiltään valaistuja hattuja voi olla vaikea löytää.
- 96 % layout eli ns. 1800 compact on yllättävän hankala tottua, mutta toisaalta itse olen vasta sen myötä tajunnut että home-clusterin näppäimiä ei tarvitse erillisenä kun ne on kuitenkin numpadissa toisinnettuna. Jos PrintScreen on tärkeä näppäin, se voi olla missä sattuu tässä layoutissa ja sen merkintä hatuista puuttuu kokonaan.
- Akkon Cloud Driver -ohjelma on vähän vaikeaselkoinen, mutta mahdollisesti voi olla hyvinkin toiminnallinen omiin tarkoituksiin. Akko Cloud Driverin tapa tallentaa heti joka näppäimen muuttaminen laitteeseen aiheuttaen viivettä syö miestä.
- VIA:n RGB-tuki tai siis sen puute oli hirveä pettymys itselleni. Kirjainkohtainen per key -valaistusasetus ei ole mahdollinen VIA:ssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
52

Kiitos kattavasta avauksesta. Varmistellaan vielä tässä kysymyksien sarjassa se, että mikäli päädyn barebonena hommaamaan, niin tarvitseeko siihen kaveriksi jotain muuta kuin kytkimet ja hatut?
Ilmeisesti osa kytkimistä on tehdasrasvattuja ja osa täysin kuivia? Olettaisin että rasvaus lienee suotavaa, ellei jopa pakollista?
GGMK 2 on näistä käsittääkseni ainut jossa North ledit. Onko tämä niin paha asia kuin netissa annetaan ymmärtää? Toki maku ehkä meni jo vähän tuossa vain 3 pinniset kytkimet kohdassa.
 
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
695
Ei yhden viallisen kytkimen vaihto hotswappia vaadi. Kolvin toki mutta ei ole amerikantemppu. Suosittelisin kyllä kiinteitä, jos se on ainoa tavoiteltava etu. Eri kytkimien sekoitus, vaihtaminen muuten vain tms. näppäimänhifistely sitten puoltaa kyllä hotswappiin :thumbsup:
Ihan mielenkiinnosta kyselen että minkä takia juotettua PCB:tä ennemmin suosittelet markettinäppiksessä? Hotswap tuo markettinäppiksissä myös sen edun että helpompi modata ja tuunata tarvittaessa, kuten esim. stabit helpompi saada kuulostamaan muulta kuin penneiltä peltitölkissä. Tietenkin jos on näitä jotka nauttii rätisevistä stabeista, niin eipä sitten tuokaan tietenkään tuo sen osalta mitään hyötyä. Itse en kuitenkaan näe mitään huomattavaa syytä valmislaudan hankinnassa ottaa juotettu PCB hotswapin sijasta. Customissa kyllä.

- VIA:n RGB-tuki tai siis sen puute oli hirveä pettymys itselleni. Kirjainkohtainen per key -valaistusasetus ei ole mahdollinen VIA:ssa.
Tää ehkä vähän huonosti muotoiltu, sillä VIA:lla kyllä onnistuu RGB:n säätö.
Ei välttämättä niin paljon säätövaraa kuin joidenkin valmistajien omilla firmiksillä ja softilla, mutta silti tuki löytyy jos riittää perus efektit ja väri/kirkkaus/sävy-säädöt koko laudan kattavasti
 
Liittynyt
19.08.2023
Viestejä
514
GGMK 2 on näistä käsittääkseni ainut jossa North ledit. Onko tämä niin paha asia kuin netissa annetaan ymmärtää? Toki maku ehkä meni jo vähän tuossa vain 3 pinniset kytkimet kohdassa.
Ainoastaan K4 Pro on south facing, kaikki muut ovat north facing. Se on siis se ekan sukupolven GMMK jossa on 3-pinniset, GMMK 2:een käy 5-pinniset. Mä en nyt saanut korostettua riittävän hyvin että tuossa esityksessä on siis kaksi eri GMMK-lankkua, GMMK (100 %) ja GMMK 2 (96%).
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 907
Ihan mielenkiinnosta kyselen että minkä takia juotettua PCB:tä ennemmin suosittelet markettinäppiksessä? Hotswap tuo markettinäppiksissä myös sen edun että helpompi modata ja tuunata tarvittaessa, kuten esim. stabit helpompi saada kuulostamaan muulta kuin penneiltä peltitölkissä. Tietenkin jos on näitä jotka nauttii rätisevistä stabeista, niin eipä sitten tuokaan tietenkään tuo sen osalta mitään hyötyä. Itse en kuitenkaan näe mitään huomattavaa syytä valmislaudan hankinnassa ottaa juotettu PCB hotswapin sijasta. Customissa kyllä.

Tää ehkä vähän huonosti muotoiltu, sillä VIA:lla kyllä onnistuu RGB:n säätö.
Ei välttämättä niin paljon säätövaraa kuin joidenkin valmistajien omilla firmiksillä ja softilla, mutta silti tuki löytyy jos riittää perus efektit ja väri/kirkkaus/sävy-säädöt koko laudan kattavasti
Ei toki ollut tarkoitus sanoakaan että hotswap olisi mitenkään huonompi. Se on vaan kalliimpi ja siten menee helposti yli kysyjän budjetin. Jos jää vaihtoehdoksi vanha rikkinäinen näppis vai markettinäppis, niin siksi suosittelen markettimallia. Toisin sanoen, ehdottomasti niin hyvää kuin rahaa on käyttää :thumbsup: Markettinäppiksistä tuo hyperx vaikuttaa kuitenkin yllättävän laadukkaalta, mutta totta on että itsekin modasin omastani pari stabilizeria hiljaiseksi ja vaimennusrenkaat jokainen näppäin sai myös alleen
 
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
695
Kiitos kattavasta avauksesta. Varmistellaan vielä tässä kysymyksien sarjassa se, että mikäli päädyn barebonena hommaamaan, niin tarvitseeko siihen kaveriksi jotain muuta kuin kytkimet ja hatut?
Ilmeisesti osa kytkimistä on tehdasrasvattuja ja osa täysin kuivia? Olettaisin että rasvaus lienee suotavaa, ellei jopa pakollista?
GGMK 2 on näistä käsittääkseni ainut jossa North ledit. Onko tämä niin paha asia kuin netissa annetaan ymmärtää? Toki maku ehkä meni jo vähän tuossa vain 3 pinniset kytkimet kohdassa.
Riippuu vähän barebonesta, tuurista ja miten tarkka itse on. Mahdollisesti stabit voivat hyötyä paremmasta rasvauksesta, mutta monesti nämä on myös ihan ok suoraan paketista, varsinkin jos vertaat johonkin perus markettipelinäppikseen missä rutikuivat stabit. Muutoin riittää että kytkimet ja hatut vaan lisäksi.

Monet uudet kytkimet on tosiaan tehdasrasvattuja ja ihan hyviä sellaisenaan varsinkin sulavuuden osalta. Omat rasvaukset näissä vaikuttaa enemmän ääneen jos haluaa erillaista ääniprofiilia mitä stockina kytkimet tuottaa.
North-facing ledeissä voi tulla ongelma matalempien hattujen kuten cherry-profiilin ja tiettyjen kytkimien kanssa. Kun cherry-profiilin hatut on suunniteltu olemaan oikeinpäin, saattaa hattu osua kytkimeen aiheuttaen epäjohdonmukaista tuntumaa ja ääntä.

Tässä kuva havainnollistamaan ongelmaa:
1715344482299.png
 
Liittynyt
19.08.2023
Viestejä
514
Tää ehkä vähän huonosti muotoiltu, sillä VIA:lla kyllä onnistuu RGB:n säätö.
Ei välttämättä niin paljon säätövaraa kuin joidenkin valmistajien omilla firmiksillä ja softilla, mutta silti tuki löytyy jos riittää perus efektit ja väri/kirkkaus/sävy-säädöt koko laudan kattavasti
Se on varmaan aika tavallakin huonosti esitetty, mutta shokki ja järkytys tuosta VIA:n per key -valaistuksen puutteesta kävi niin ytimiin. Itse kun vuosi sitten hankin itselleni ekaa RGB-valaistua mekaanista, tuo per key oli itselleni kynnyskysymys, ja siksi haluan arvella että se saattaisi olla sitä toisellekin nimenomaisesti RGB-valaistua lautaa hankkivalle.

Tosin, siinä kohtaa jos ja kun innostuu näppäinhattuasioista ja ylittää sen kynnyksen että hankkii ensimmäiset umpinaiset eli merkeiltään ei-valaistuvat hatut, saattaa olla että aikanaan olleet RGB-tarpeet unohtuvat tyystin.
 
Sihijuoma667

Team AMD
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 322
Mulla ainakin Keychron Q3 ollut ihan laadukkaan oloinen ja on hot swap ja muutenkin hyvä pohja modaamiselle ja harrastamiselle. Luulisi täyskokoisen Q-sarjalaisen olevan samaa luokkaa. Enkä kyllä ikinä ole huomannut mitään ongelmaa latensseissa..
 
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
695
Ei toki ollut tarkoitus sanoakaan että hotswap olisi mitenkään huonompi. Se on vaan kalliimpi ja siten menee helposti yli kysyjän budjetin. Jos jää vaihtoehdoksi vanha rikkinäinen näppis vai markettinäppis, niin siksi suosittelen markettimallia. Toisin sanoen, ehdottomasti niin hyvää kuin rahaa on käyttää :thumbsup: Markettinäppiksistä tuo hyperx vaikuttaa kuitenkin yllättävän laadukkaalta, mutta totta on että itsekin modasin omastani pari stabilizeria hiljaiseksi ja vaimennusrenkaat jokainen näppäin sai myös alleen
Näitä hotswappejakin löytyy aikalailla kaikesta hintaluokasta ja monta pelinäppistä missä juotetyt kytkimet voi olla muuten ominaisuuksiltaankin kalliimmat kuin toisen valmistajan hotswap. Eli en ehkä siihen itsessään kiinnittäisi niinkään huomiota, jos se sattuu olemaan hotswap siinä näppiksessä mihin päädyit, niin haittaa siitä ei varmasti ole ja mahdollisesti vaan plussa. Jos taas näet hotswapin hyödylliseksi itselle, niin sitten siihen tottakai kannattaa kiinnittää huomiota.

Mutta tottakai jokaisella on ne omat asiat mitkä näkee oleelliseksi ja rahansa arvoiseksi. Joillekkin riittää perus 10e Dell membrane näppis ja joillakin se sitten pitää olla split näppis tietyllä asettelulla ja kytkimillä.
 
Liittynyt
19.08.2023
Viestejä
514
Varmistellaan vielä tässä kysymyksien sarjassa se, että mikäli päädyn barebonena hommaamaan, niin tarvitseeko siihen kaveriksi jotain muuta kuin kytkimet ja hatut?
Ei*, nämä on ne kaksi pakollista mitä tarvitsee että pääsee käyttämään näppäimistöä.

Toki kannattaa huomata, että näihin menee hinnat alkaen -tasollakin se 50+ euroa, joten barebonena ostaminen ei välttämättä ole se kustannustehokkain ratkaisu. Voi olla ihan fiksua ottaa koottuna, jos ounastelee että vakiokytkimet ja/tai -hatut voisivat olla omaan käyttöön sopivat, ja joka tapauksessa mallien välillä vertaillessakin huomioida että barebonesta tulee lisäkuluja.

Jos päädyt ottamaan 96% näppäimistön, huomaa että täyskokoiselle näppäimistölle tarkoitettu tiukka 105/109 näppäinhatun irtosarja ei sisällä kaikkia 96% layoutin tarvitsemia hattuja.
 
Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
157
Oliko keychronin lankuissa huono latenssi noin yleensä? Etinnässä 75% näppis, pelaamiseen ja muutenkin tietokoneen ainoaksi näppäimistöksi. Tällä hetkellä keychronin q1 kiinnostaisi, mutta onko tuossa millainen latenssi? Onko suosituksia hyvälle 75%:selle? Saisi olla jykevää tekoa, eli metallia sekä hot-swap..
 
Liittynyt
19.09.2022
Viestejä
160
Itellä keychronin q1 ja tyytyväinen olen latenssista en osaa sanoa, yhden asian jonka opin niin 1frame timing ei onnistu spacerbairn kanssa jos koitan painaa vaikka "v + space" samaan aikaan se ei oikeastaan onnistu
 
AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
16
Ei*, nämä on ne kaksi pakollista mitä tarvitsee että pääsee käyttämään näppäimistöä.

Toki kannattaa huomata, että näihin menee hinnat alkaen -tasollakin se 50+ euroa, joten barebonena ostaminen ei välttämättä ole se kustannustehokkain ratkaisu. Voi olla ihan fiksua ottaa koottuna, jos ounastelee että vakiokytkimet ja/tai -hatut voisivat olla omaan käyttöön sopivat, ja joka tapauksessa mallien välillä vertaillessakin huomioida että barebonesta tulee lisäkuluja.

Jos päädyt ottamaan 96% näppäimistön, huomaa että täyskokoiselle näppäimistölle tarkoitettu tiukka 105/109 näppäinhatun irtosarja ei sisällä kaikkia 96% layoutin tarvitsemia hattuja.
Juu tuo tulee eteen, itsellä on 96 % näppis (GMMK2) ja siinä tarvitaan 1u levyiset oikea Alt, Fn, Ctrl sekä numpad 0, jonka lisäksi oikea shift on tavallista kapeampi, liekö 1.75u

Sitten jos tarkkoja ollaan, noiden lisäksi tarvitaan Home, End, Insert, Delete, PGUP tai PGDN R4 profiililla riippuen mitkä toiminnot on numpadin yläpuolella.
Toki vakiohatutkin käy paikalleen, mutta näyttää / tuntuu oudolta jos ei täsmää muuhun riviin.

Vasta hankin Tai Haon Cream PBT sarjan ja se oli lähes 96 % yhteensopiva, alarivin näppäimet sekä oikea shift löytyi, mutta ei Numpad 0 tai oikean profiilin Delete ja PGDN hattuja, eli nyt on hieman sekasikiö hatusto.

Keychronin hattusarjoista löytyy hyvin 96-pinnasen hatut, kuten myös Gloriouksen.
 
:thumbsup:Mielestäni täydellisen kattava listaus. Aika vakioinen tuokin layout lopulta on, vaikka ylärivin itäpäässä on huojuntaa. Noissa Keychronen K4 ja K4 Prossa toki on ylärivin oikeimpana nappina vielä erityinen RGB-efektinvaihtonamiska, eli kiva olisi jos sen rivin profiililla löytyisi jokin sovelias novelty siihen käyttöön.

Aika hyvin eri sarjoissa on mielestäni ollutkin noita ylärivin profiililla olevia navigointinäppäinten hattuja. Joskus ulkomaantarjonnassa on vähän jokerina, että löytyykö alarivin profiililla 1u-hattuja riittävästi niin, että saa nuo 1u:n Alt, Fn ja Ctrl katettua ja vielä riittää yksi ylimääräinen vasemman shiftin ja Z:n väliin, kun ISO-tuki on joskus huitaistu vähän vasemmalla kädellä.

Keychronin ja Gloriousin mielestäni vähän täytyykin huolehtia, että sarjat sopivat oman valikoiman 96-prosenttisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
52
Kiitoksia kaikille tietäjille avusta. Luulen että pääsen näillä eväillä eteenpäin ja saan kasattua/ ostettua mieluisan näpyttelyvekottimen.
Täytyy vaan ruveta listaamaan pakolliset asiat johonkin ja sitä kautta harventaa malleja.
 
AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
16
Kiitoksia kaikille tietäjille avusta. Luulen että pääsen näillä eväillä eteenpäin ja saan kasattua/ ostettua mieluisan näpyttelyvekottimen.
Täytyy vaan ruveta listaamaan pakolliset asiat johonkin ja sitä kautta harventaa malleja.
Onnea etsintään!
Samalla vinkkinä, että älä mieti liikaa, koska vaihdat sen myöhemmin kummiskin :D

Tämän harrastuksen hienous ja kirous, aina voi jotain säätää ja parantaa. Josta syystä hotswap lankku on ehdottomasti suositeltavaa, toki se alkaa olla aika vakio-ominaisuus.
Kuitenkin pitäisin hotswapia vaatimuksena otat sitten prebuildin tai barebonen.

Jos se leiska yhtään kiinnostaa ja haluat rajata vaihtoehtoja jo lähtiessä reilusti, voin suositella 96 % kokoa.
Käytännössä full size toiminnot TKL koossa, joka on itselle niin nappin etten muita kokoja edes harkitse enää. Vaatii kyllä tottumista, mutta tottuu nopeasti.

Komppaan myös ketjussa aiemmin mainittua siitä, että GMMK2 on aavistuksen korkeampi kuin vaihtoehdot.
Siihen kuitenkin itse totuin myös nopsaan ja nyt pidän siitä jopa enemmän kun matalammista lankuista. Tietysti täysin makuasia, mutta ellei aiemmasta oman käden kokemuksesta jo tiedä, että korkeampi näppis ei toimi, voi pitää vaihtoehtona mukana.

@Lemmus juu aika huonoa olisi jos Keychron/Glorious ei tarjoaisi 96 pinnasen hattuja kun sitä kokoa myyvät :D

Olen tuohon GMMK2 tykästynyt siinä määrin etenkin modausten jälkeen, että en ihan heti ole vaihtamassa, mutta kiinnostaisi kokeilla Keychronin vastaavia kyllä.
Modauksina lisäsin pari kerrosta PE vaahtomuovia PCB:n alle ja poistin keskellä olevan painolevyn ihan jotta saa tasaisemmin vaimennuskerrokset, myös PCB:n pohja teipattu, mutta lähinnä halusin kokeilla vaikuttaako PE modin lisäksi, eipä juuri.

Hatut on tosiaan Tai Hao Cream ja juuri laitoin TTC Bluish White kytkimet, aiemmin ollut mm. Durock Shrimp, Ajazz Kiwi, Kailh Pro Purple.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
695
Modauksina lisäsin pari kerrosta PE vaahtomuovia PCB:n alle ja poistin keskellä olevan painolevyn ihan jotta saa tasaisemmin vaimennuskerrokset, myös PCB:n pohja teipattu, mutta lähinnä halusin kokeilla vaikuttaako PE modin lisäksi, eipä juuri.
En tiiä oliko ilmaistu niin etten ymmärtänyt oikein, mutta PE muovi laitetaan yleensä PCB:n päälle, ei alle, eli PCB:n ja kytkimen väliin jolloin ääniprofiili muuttuu huomattavasti. Tämä on siis se "virallinen" PE-modi.

Toki sitä voi laittaa myös kotelon pohjaankin, mutta tähän on monesti muita parempia ääniä eristäviä vaihtoehtoja.

Mutta tärkeintähän on tietenkin että ääni ja tuntuma itselle hyvä, oli tapa/tyyli mikä tahansa!
 
Laitoin pohjaan eli alle nimenomaan, vakioeristeen lisäksi. PCB:n ja päällilevyn välissä on jo vakiona jokin vaimennusmateriaali niin annoin sen olla.
Kokeilin PE:tä ensin kun sitä oli käsillä ja kyllä se muutti ääntä selvästi enemmän "thock" suuntaan.
Ylipäätään ehkä GMMK2:ssa on isoin merkitys sillä, että vaimennuksen saa tasaiseksi PCB:n alla, vakiona se on aika epätasainen, keskellä on tiukkaa kun taas ala- ja varsinkin yläreunaan jää ilmaa väliin.
Tietysti pitää myös koteloa myötäillä eli ylemmäs tulee paksumpi kerros kuin alas.

Eli alhaalta ylöspäin on:
- PE vaahtomuovia x kerrosta riippuen kohdasta (aika ohutta, pakkausmateriaalista otettua)
- vakiovaimennusmatto
- teippi
- PCB
- vakiovaimennusmatto
- päällilevy

voisi ehkä kokeilla hienosäätää siten, että laittaisi vakiomaton pohjalle ja sen päälle PE:t tai muuta, mutta en tiedä paljonko lie olisi käytännön merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
695
voisi ehkä kokeilla hienosäätää siten, että laittaisi vakiomaton pohjalle ja sen päälle PE:t tai muuta, mutta en tiedä paljonko lie olisi käytännön merkitystä.
Todennäköisesti aivan minimaalinen ero jos edes huomaat mitenkään tarkasti kuunnellessa.

Sitä suosittelen kyllä kokeilemaan että laittaa sen PE-muovin just PCB:n päälle ja sen päälle sitten platefoam, plate ja kytkimet.
Monet jotka tykkää thocky/foamy äänestä, on myös tykännyt siitä äänestä mikä tulee tuolla PE-foam modilla. Tämän takia monesti kittien mukana tuleekin jonkinlaista foamia PCB:n päälle platefoamin lisäksi, yleensä PE- tai EVA-foamii.

Kaikille ketkä lukee viestit, niin pitää kuitenkin vielä huomauttaa että PE-muovien kanssa kannattaa olla varovainen että se on sitten sellaista joka ei johda sähkö. Pahimmassa tapauksessa voi tappaa PCB:n/DB:n
 
Liittynyt
19.08.2023
Viestejä
514
Jos se leiska yhtään kiinnostaa ja haluat rajata vaihtoehtoja jo lähtiessä reilusti, voin suositella 96 % kokoa.
Käytännössä full size toiminnot TKL koossa, joka on itselle niin nappin etten muita kokoja edes harkitse enää. Vaatii kyllä tottumista, mutta tottuu nopeasti.
Niin, no... itse kun ensimmäistä lautaa katselin, tiesin varmana vain että haluan ehdottomasti täysikokoisen eli 100 % laudan. Ja pari sellaista hankittuani iski joku mania kokeilla, että mikä tuo 65% nyt sitten olisi, ja sitten olikin vähän hölmö ilme kun tajusin että sellainen toimiikin tosi hyvin omiin tarpeisiini. Ei se numpad sitten ollutkaan ihan välttämättömyys, tajusin että F-näppäimiä en koskaan käytä juuri lainkaan, ja vaikka sattuneista syistä johtuen tarvitsen §-merkkiä aika paljon, sekin on löytynyt tarpeeksi hyvin Fn-yhdistelmän alta (ainoa haaste että kyseisen näppäimen paikka vaihtelee eri 65% lankuissa). Sen ehkä oppii vasta kokeilemalla mikä itselle lopulta toimii, väärät etukäteisluulot toimivat vaan hidasteena.

Oikeastaan vasta 65% laudan käyttöönoton myötä aloin ymmärtää mitä kaikkia toiminnallisuuksia näppäimistössä tietojensyöttö-/navigointimielessä edes on jos niitä vaan haluaa käyttää. Ja mikään järki ei selitä miksi Xtrfy K5 jostain syystä tuntuu omiin käsiini kaikkein sopivimmalta ja miksi erilaiset testikytkimet tuntuvat kaikkein parhaimmilta siinä.
 
Jokaisella omat mieltymyksensä, itse käytän esim. Home ja End nappeja kirjoittaessa koko ajan (rivin alkuun / loppuun) ja numerot lyön numpadilta paljon mieluummin, vaikka ei koko ajan mitään Exceliä pyöritäkään (juuri koskaan).

Kokeilin kerran 65 % kokoa, mutta pian alkoi toimintojen puute häiritä. Täysi full size on kuitenkin omaan makuun turhan leveä, eli TKL oli pitkään valinta, mutta kun 96 % löytyi niin se oli itselle aika lailla nappiin.

EDIT: niin ja tarkoitin "jos se leiska yhtään kiinnostaa" lauseella siis jos 96 % leiska kiinnostaa, en että jos ylipäätään kiinnostaa, että se olis joku kaikkia objektiivisesti parempi.

Todennäköisesti aivan minimaalinen ero jos edes huomaat mitenkään tarkasti kuunnellessa.

Sitä suosittelen kyllä kokeilemaan että laittaa sen PE-muovin just PCB:n päälle ja sen päälle sitten platefoam, plate ja kytkimet.
Monet jotka tykkää thocky/foamy äänestä, on myös tykännyt siitä äänestä mikä tulee tuolla PE-foam modilla. Tämän takia monesti kittien mukana tuleekin jonkinlaista foamia PCB:n päälle platefoamin lisäksi, yleensä PE- tai EVA-foamii.

Kaikille ketkä lukee viestit, niin pitää kuitenkin vielä huomauttaa että PE-muovien kanssa kannattaa olla varovainen että se on sitten sellaista joka ei johda sähkö. Pahimmassa tapauksessa voi tappaa PCB:n/DB:n
Ok täytyypä koittaa tuotakin, voi hyvinkin olla merkitystä kun tässä on alumiininen naamalevy.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 939
Viestejä
4 232 331
Jäsenet
71 123
Uusin jäsen
HyperCam

Hinta.fi

Ylös Bottom