• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Feminismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Suomalaisten älykkyys on ollut laskussa vuodesta 1997 saakka, kun virolaisten nousee. Mitä muutoksia meillä on tapahtunut mitä Virossa ei?

Suomessa koulusta on tullut KivaKoulu jossa kiusaaminen vain yltyy, Virossa vielä (kuulemani mukaan) noustaan seisomaan opettajan astuessa luokkaan. Aikuisilla ei ole enää auktoriteettia. Pidän yhtenä syynä Suomessakin minun aikusiällä tullutta vallitsevaa kasvatustyyliä, jossa lapsilla on valtavasti oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia. Ravitsemus kaiketi on pysynyt samana jos ei jopa parantunut valistuksen myötä.

http://www.iapsych.com/iqmr/fe/LinkedDocuments/dutton2013.pdf Tutkimus asiasta
Suomalaisten älykkyys laskenut jo 18 vuoden ajan: ”Me pääsemme liian helpolla” Uutinen asiasta
1. Suomeen on muuttanut vähemmän älykästä ja taustaltaan yhteensopimatonta porukkaa..
2. Kouluissa ei pystytä pitämään yllä enää kuria, koska toisaalta nykyiset kasvatusmenetelmät eivät mahdollista sitä ja toisaalta kohdan 1 oppilaat syövät vähäisetkin resurssit, jolloin fiksuimpienkin opetukseen on entistä vähemmän resursseja.
3. Ihmisiä yritetään paapoa mahdollisimman pienestä pitäen ja älykkyydellä on selkeästi pienempi merkitys siinä, pärjääkö vai ei. Lisäksi ei tarvitse vaivata omaa päätä, kun voi katsoa googlesta ja nytten voi pyytää AI:tä tekemään esim koulutehtävän. Tällöin älykkyyden kehitys rapautuu ja lapsi jää tyhmemmäksi. Aivojen käyttö johtaa niiden kehittymiseen. Valmin pullamössön syönti paljon vähemmän..

Lapset pitäisi testata ja jakaa kykyjen mukaan eri ryhmiin. Nässä ryhmissä tulisi huolehtia, että apuvälineistä (kuten internet) on käytettävissä vain sopivasti rajoitettuja versioita, jolloin lapsi joutuu oikeasti ajattelemaan ja keksimään ratkaisuja itse. Koska eri yksilöt kehittyvät eri tahtia, ryhmän sopivuutta tulisi tarkastella esim 2 vuoden välein ja tarvittaessa vaihtaa ryhmää.. Toki sekin pitäisi huomioida, että yksilöt ovat erilaisia ja lahjakkuudet painottuvat yksilöittäin eri alueille.

Nykyinen "kaikki ovat samanlaisia ja kykenevät samalla tavalla kaikkeen" on melkoisen kehno ja toimimaton, ja jopa suorastaan haitallinen ideologia..
 
Eore

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
609

Jos nyt unelmoimaan aletaan, niin miksi ei samantien jokaiselle yksityisopetusta ja oma henkilökohtainen opintosuunnitelma? Realiteetit on luokkaa 50 kakaraa per luokka ja näistä puolet ei puhu suomea, niin ehdottamasi systeemi on näillä resursseilla ihan täyttä utopiaa.
Siitä olen samaa mieltä, että häiriköt ja huonosti oppivat eivät saa toimia esteenä / jarruna muiden oppimiselle.
 
Jos lapsi ei puhu suomea, niin ei kyseisen lapsen paikka silloin ole normaalissa suomenkielisessä koulussa. Ei kyseisen yksilön takia ole järkeä pilata kaikkien tulevaisuutta.. Kun resurssit ovat rajalliset, niin silloin on mentävä enemmistön ehdoilla.

Jos meillä ei ole resursseja ensin opettaa noita ensin puhumaan riittävästi suomea ja sitten vasta kouluttaa, niin se tarkoittaa vain yksinkertaisesti, että kyseisiä yksilöitä ei pidä ottaa suomeen, koska emme kykene huolehtimaan heidän tarpeistaan..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 879
1. Suomeen on muuttanut vähemmän älykästä ja taustaltaan yhteensopimatonta porukkaa..
2. Kouluissa ei pystytä pitämään yllä enää kuria, koska toisaalta nykyiset kasvatusmenetelmät eivät mahdollista sitä ja toisaalta kohdan 1 oppilaat syövät vähäisetkin resurssit, jolloin fiksuimpienkin opetukseen on entistä vähemmän resursseja.
3. Ihmisiä yritetään paapoa mahdollisimman pienestä pitäen ja älykkyydellä on selkeästi pienempi merkitys siinä, pärjääkö vai ei. Lisäksi ei tarvitse vaivata omaa päätä, kun voi katsoa googlesta ja nytten voi pyytää AI:tä tekemään esim koulutehtävän. Tällöin älykkyyden kehitys rapautuu ja lapsi jää tyhmemmäksi. Aivojen käyttö johtaa niiden kehittymiseen. Valmin pullamössön syönti paljon vähemmän..
Tutkimuksessa kerrotaan, että maahanmuutto ei ole todennäköinen syy älykkyysosamäärän laskuun Suomessa, koska ei-eurooppalaisten maahanmuuttajien osuus oli erittäin pieni tutkimusjakson aikana (1997-2009). Sen sijaan todennäköisempi selitys on dysgeninen fertiliteetti, eli älykkäämpien ihmisten keskimääräinen lapsiluku on pienempi kuin vähemmän älykkäiden.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 748

Eli ongelma on maaltamuutto ja kaikenmaailman lieksalaislestadiolaisten heinäkenkien holtiton lisääntyminen serkusten kesken?
 
Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
577
Tutkimuksessa kerrotaan, että maahanmuutto ei ole todennäköinen syy älykkyysosamäärän laskuun Suomessa, koska ei-eurooppalaisten maahanmuuttajien osuus oli erittäin pieni tutkimusjakson aikana (1997-2009). Sen sijaan todennäköisempi selitys on dysgeninen fertiliteetti, eli älykkäämpien ihmisten keskimääräinen lapsiluku on pienempi kuin vähemmän älykkäiden.
Eli voitaneen odottaa tulevaisuudessa suoranaista romahdusta, kun ei-hyödyllinen maahanmuutto on oleellisesti lisääntynyt ja he myös lisääntyvät kovemmalla tahdilla kuin suomalaiset. Elämme mielenkiintoisia mutta huolestuttavia aikoja.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 872

Kiihdyttävät vain luonnollista kehitystä. Mene vaikka katsomaan jotain ylilautaa jossa ei ole mamuja vaan lähinnä kantasuomalaista nuorisoa, niin ei anna kauhean lupaavaa kuvaa Suomen tulevaisuudesta.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045

Olen aika eri mieltä tästä. Ylilauta minusta antanut positiivisen kuvan Suomen nuorisosta ja siellä on esimerkiksi järjestetty useita rahankeräyksiä joissa rahaa on kerätty kuolemansairaille lapsille. Kerätty kymmeniä tuhansia esim. Hurstille ja jopa kodittomille kissoille. Tämän lisäksi se on niittänyt mainetta avustamalla poliisia ja selvittämällä useampia laajoja rikostapauksia samaan tyyliin kuin Muron wincapita ketju ja sitten kys. foorumilla harrastetaan aika paljon poliittista aktivismia ja tutkivaa journalismia myös erilaisten tempausten muodossa ja on halua puuttua poliittisiin ja muihinkin epäkohtiin. Eli aika tiedostavia nuoria.

Joitain nyt varmaan pännii se että pääosin poliittinen suuntautuminen siellä ei varmaan ole kovin vasemmalle kallellaan ja ei taideta juuri perustaa poliittisesta korrektiudesta.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
713
Onhan sitä ideaa heitetty, että kaupungistuminen laskisi älykkyyttä, koska selviytymispaine vähenee ja vähän typerämmätkin pärjäävät. Tähän päälle köyhien avustukset, jota ollaan jo tovi harrastettu ja ehkä jopa uskonnon tuoma yksiavioisuus. Nykyään maailmanlopun pelottelijat ovat myös onnistuneet vakuuttamaan lasten teon olevan pahasta ja älykkäät kuvittelevat olevansa fiksuja, kun jättävät lapset tekemättä.

1900-luvun älykkyyden nousu johtunee suurilta osin ruokavalion parantumisella, kun saatiin vähän lihaa pöytään eikä tarvinnut pelkää leipää ja perunaa mussuttaa. Länsimaissa ihmiset ovat myös syöneet paljolti roskaruokaa jo pari vuosikymmentä enkä yllättyisi, jos tämä myös aiheuttaisi huonoa kehitystä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 872
Olen aika eri mieltä tästä. Ylilauta minusta antanut positiivisen kuvan Suomen nuorisosta ja siellä on esimerkiksi järjestetty useita rahankeräyksiä joissa rahaa on kerätty kuolemansairaille lapsille. Kerätty kymmeniä tuhansia esim. Hurstille ja jopa kodittomille kissoille. Tämän lisäksi se on niittänyt mainetta avustamalla poliisia ja selvittämällä useampia laajoja rikostapauksia samaan tyyliin kuin Muron wincapita ketju ja sitten kys. foorumilla harrastetaan aika paljon poliittista aktivismia ja tutkivaa journalismia myös erilaisten tempausten muodossa ja on halua puuttua poliittisiin ja muihinkin epäkohtiin. Eli aika tiedostavia nuoria.

Joitain nyt varmaan pännii se että pääosin poliittinen suuntautuminen siellä ei varmaan ole kovin vasemmalle kallellaan ja ei taideta juuri perustaa poliittisesta korrektiudesta.
Aivan, ja tiedän myös töissäkäyviä mustalaisia... Muutama saa aikaiseksi jotain hyvää ja loput 95% on yhteiskunnan tuilla lihoavia sivistymättömiä työttömiä, jotak vaan pelaavat ja trollaavat päivät pitkään, eivätkä edes halua mennä töihin.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 941
Kiihdyttävät vain luonnollista kehitystä. Mene vaikka katsomaan jotain ylilautaa jossa ei ole mamuja vaan lähinnä kantasuomalaista nuorisoa, niin ei anna kauhean lupaavaa kuvaa Suomen tulevaisuudesta.
"Ylilaudan natsit kiusaa"?

Kannattaa käydä tosiaan iltaisin vaikka Helsingin keskustassa. Ei tarvitse paeta ikävää todellisuutta.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Aivan, ja tiedän myös töissäkäyviä mustalaisia... Muutama saa aikaiseksi jotain hyvää ja loput 95% on yhteiskunnan tuilla lihoavia sivistymättömiä työttömiä, jotak vaan pelaavat ja trollaavat päivät pitkään, eivätkä edes halua mennä töihin.
Itse tiedän aika monta ikäluokkaa jotka harrastivat tätä "nuoriso on pilalla" ulinaa. Itseasiassa joka ikäluokassa tuntuu olevan joitain tätä toistelevia mutta aina nuoret on yleensä pärjänneet. En itse mitenkään kehtaisi nuoria sivistymättömiksi haukkua. Antaa todella ylimielisen ja tyhmän kuvan omasta mielestä.
 
JLM

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 638
Sehän on ollut jo antiikin ajoista että uusi sukupolvi on kelvottomampi kuin vanha...
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
894
Kiihdyttävät vain luonnollista kehitystä. Mene vaikka katsomaan jotain ylilautaa jossa ei ole mamuja vaan lähinnä kantasuomalaista nuorisoa, niin ei anna kauhean lupaavaa kuvaa Suomen tulevaisuudesta.
Ylilaudalla ei ole mun ymmärtääkseni enää "nuorisoa"
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
894
Itse tiedän aika monta ikäluokkaa jotka harrastivat tätä "nuoriso on pilalla" ulinaa. Itseasiassa joka ikäluokassa tuntuu olevan joitain tätä toistelevia mutta aina nuoret on yleensä pärjänneet. En itse mitenkään kehtaisi nuoria sivistymättömiksi haukkua. Antaa todella ylimielisen ja tyhmän kuvan omasta mielestä.
pitäs kanssa katsoa miten ympäröivät rakenteet ovat muuttuneet. Kerrotaan vaikka sellanen että ei ihan yks tai kaks vanhuuseläkkeellä olevaa ihmistä, keitä tiedän on niin helvetin avuttomia ihan kaikessa mitä tekevät ettei olisi mitään sijaa jos pitäs tän päivän työmarkkinalla yrittää toimia. Siis sellaisia että mietin miten ihmeessä ovat selviytyneet hengissä tohon saakka ja pystyneet itsensä elättämään. Ihan sellaset yksinkertaset "ikiaikaset" hommat on aivan ylivoimaisen vaikeita. Ikä ei vaikuta sillä ovat olleet tuollaista niin kauan kun minä tiedän.

Eli ihan se, että ennen "kaikki" kelpasi johonkin työhön vrt. nykyinen missä siivilöinti alkaa olemaan mielestäni aika rajuakin jo. Osa jää ulkopuolelle koska rakenteet ovat muuttuneet ja muuttunut rakenne tulee tekemään sen, että yhä useampi ei kykene toimimaan yhä vaativammissa työtehtävissä. Täs ei auta jankata että nuoriso on pilalla, koska se 50- luvun nuoriso siirrettynä tähän päivään olis ihan yhtä pilalla nykypäivän maailmassa. Vanhempi sukupolvi on tietyissä asioissa päässy helvetisti helpommalla, toisaalta taas toisissa asioissa on ollu helvetisti vaikeempaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Hesari väitti otsikossaan eilen, että Rowling on transfoobikko:

Hesarin toimittaja oli siis laittanut oman mielipiteensä otsikoksi.

Myöhemmin otsikko korjattiin.
On mielenkiintoista, että suurin suomalainen lehti levittää valetta.
 
Liittynyt
31.10.2019
Viestejä
1 236
Hyvä pistää muistutuksena se J.K Rowlingin "transfoobinen" twiitti, josta kaikki lähti:

“Call yourself whatever you like. Sleep with any consenting adult who’ll have you.

“Live your best life in peace and security. But force women out of their jobs for stating that sex is real?”
Tämä oli vastauksena jonkun naisen erottamiseen kun ei kannattanu sukupuolen itsemäärittelyoikeutta. Tuosta on vuosia aikaa, aika samalla linjalla on jatkunut twiittailu tuosta eteen päin.

Luulen että toimittajat usein aavistavat että nuo twiitit ei tavalliselle pulliaiselle transfoobisuudesta mene, niin niitä harvoin jutuissa näkee.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 748
Hyvä pistää muistutuksena se J.K Rowlingin "transfoobinen" twiitti, josta kaikki lähti:

Tämä oli vastauksena jonkun naisen erottamiseen kun ei kannattanu sukupuolen itsemäärittelyoikeutta. Tuosta on vuosia aikaa, aika samalla linjalla on jatkunut twiittailu tuosta eteen päin.

Luulen että toimittajat usein aavistavat että nuo twiitit ei tavalliselle pulliaiselle transfoobisuudesta mene, niin niitä harvoin jutuissa näkee.
Missä ammatissa tuo duunista erotettu oli työskennellyt? Jos esim sosiaalipuolella ja on toiminut työssään vastoin työnantajansa linjaa asiasta niin?
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Hyvä pistää muistutuksena se J.K Rowlingin "transfoobinen" twiitti, josta kaikki lähti:

Tämä oli vastauksena jonkun naisen erottamiseen kun ei kannattanu sukupuolen itsemäärittelyoikeutta. Tuosta on vuosia aikaa, aika samalla linjalla on jatkunut twiittailu tuosta eteen päin.

Luulen että toimittajat usein aavistavat että nuo twiitit ei tavalliselle pulliaiselle transfoobisuudesta mene, niin niitä harvoin jutuissa näkee.
Niimpä. Se on sangen valitettavaa ja älytöntä, että kun joku esittää jonkun muodikkaan valheen, niin röllit ja torvelot toistavat sitä sitten toimittajia myöten. Tämä nyt on valitettavan yleinen käytäntö sosiaalisen median sontaämpäreissä, josta paska roiskuu sitten ympäriinsä..

Tuon alkuperäsisen twiitin kommentoijille olisi yksinkertaisesti pitänyt todeta, että älkääpä höperöt nyt höperehtäkö siellä ja jättää sitten täysin omaan arvoonsa...Noihin tarttuminen ja noiden valheiden typerä levittely rohkaisee vain höperehtämään lisää..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 970
Hyvä pistää muistutuksena se J.K Rowlingin "transfoobinen" twiitti, josta kaikki lähti:

Tämä oli vastauksena jonkun naisen erottamiseen kun ei kannattanu sukupuolen itsemäärittelyoikeutta. Tuosta on vuosia aikaa, aika samalla linjalla on jatkunut twiittailu tuosta eteen päin.

Luulen että toimittajat usein aavistavat että nuo twiitit ei tavalliselle pulliaiselle transfoobisuudesta mene, niin niitä harvoin jutuissa näkee.
Miksi tää nyt siis erityisesti olisi hyvä pitää muistissa kun Rowling on tehnyt tuon jälkeen niin paljon muita kannanottoja jne. jotka on tehnyt aika selväksi sen mikä suhtautuminen on?
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Miksi tää nyt siis erityisesti olisi hyvä pitää muistissa kun Rowling on tehnyt tuon jälkeen niin paljon muita kannanottoja jne. jotka on tehnyt aika selväksi sen mikä suhtautuminen on?
Esim siksi, että näkee, kuinka homma meni välittömästi päin helvettiä.
 
Liittynyt
31.10.2019
Viestejä
1 236
Miksi tää nyt siis erityisesti olisi hyvä pitää muistissa kun Rowling on tehnyt tuon jälkeen niin paljon muita kannanottoja jne. jotka on tehnyt aika selväksi sen mikä suhtautuminen on?
Mielestäni on kanta on pysynyt samana, eli vastustaa itsemäärittelyoikeutta.

Jos sinulla on mielessäsi joku pahempi kannannanotto Rowlingilta nii voitko kaivaa sen jostakin? Menee muuten vähän samalla linjalle kuin toimittajille, että viitataan että jotain pahaa on sanottu mutta esimerkkejä ei löydy.
 
No, pointtini nyt oli lähinnä että siinä vaiheessa kun kyse on jollekin potkujen antamisesta näkemysten vuoksi niin monella voi löytyä enemmän ymmärrystä. Kanta on sittemmin kyllä selkeytynyt siten että voi varmuudella sanoa ei ole rajautunut mihinkään pelkkään "kaikkien pitää saada olla tätäkin mieltä" tyyppiseen vaan hän on aktiivisesti alkanut kampanjoida näiden näkemysten puolesta jne.

Lisäksi kyllähän niitä pitemmälle meneviäkin lausuntoja on ollut kuin mitä käyttämäsi ilmaus antaa ymmärtää:
However, she firmly outlined her position against allowing trans women into single-sex spaces.
...

In October 2023, Rowling took to X, formerly called Twitter, to suggest she’d rather do jail time than use a trans person’s correct pronouns. In the post, Rowling shared an image showing the words “repeat after us: trans women are women” projected onto a wall, with the caption: “No.” Under the post, a user wrote: “Vote Labour, get a two year stretch,” in reference to Labour’s proposed anti-LGBTQ+ hate crime laws.

In a reply to her original post, Rowling wrote: “I’ll happily do two years if the alternative is compelled speech and forced denial of the reality and importance of sex.”

...

She also talked about ‘safe spaces’ in the interview, going on to say that a space where she is “not allowed to profess a belief in biology” is not a safe space for her or “many, many women”.

...

To mark the law coming into effect, In a series of social media posts, Rowling misgendered several trans women – including trans activists, public figures and convicted sexual offenders – as she described “every last one of them” as “men”.
Näiden perusteella en siis itse kyllä oikein ole sitä mieltä että olisi rajoittunut tiukasti vain "itsemäärittelyyn".

Tämä näin yhden artikkelin lukemalla.
 
Liittynyt
31.10.2019
Viestejä
1 236
Näiden perusteella en siis itse kyllä oikein ole sitä mieltä että olisi rajoittunut tiukasti vain "itsemäärittelyyn".
Hän ei usko että sukupuoltaan voi ilmoittamalla vaihtaa, mutta hänellä ei muuten ole mitään transihmisiä vastaan. Eli sama kanta on jatkunut tuosta ekasta twiitistä lähtien, eikä nuissa twiiteissä ole mitään sen kummempaa.
 
Tästä olemme siis eri mieltä, nähdäkseni sitaatit jotka tuossa esitin kertovat kyllä aivan päivänselvästi että on enemmänkin vastaan.
 
Mitkä nuista sitaateista? Ainoa josta voisi kuvitella on nuiden rikollisten ja häntä haukkuvien aktivistien kutsuminen miehiksi, mutta siihen nyt on muut syyt kuin yleinen transihmisten vastustaminen. En itsekkään alkaisi kutsua rikollista naiseksi, vaikka hän pyytäisi.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Rowling on sankari. Skotlannin uusi vihapuhelaki on täysin järjetön aivan törkeä loukkaus sananvapautta kohtaan. Voit syyllistyä rikokseen sillä että joku katsoo että käyttäytymisesi tai viestisi on loukkaavaa tai uhkaavaa jotain vähemmistöä kohtaan ja jonkin tulkinan mukaan jopa siitä että "väärinsukupuolettaa". Viranomaisilla on korkea kynnys rangaista Rowlingia siitä että tämä kieltäytyy kutsumatta transnaisia naisiksi niin nykyisellään Rowling suojelee nimetöntä väestöä mielivallalta että nämä voivat esim. retweetata Rowlingin twitterpostauksia ilman että pystytään sakottamaan.

Britanniassa historiallinen linjanveto: Sukupuolessa on kyse biologiasta, ei identiteetistä (iltalehti.fi)

" Yhdistyneen kuningaskunnan julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS linjaa, että sukupuolessa on kysymys biologiasta eikä sukupuoli-identiteetistä. Ministerien ehdottamat muutokset terveydenhuollon säännöstöön kieltävät transnaiset vain naisille tarkoitetuilta osastoilta ja antavat naisille oikeuden pyytää naislääkäriä intiimihoitoon. "

NHS:n uusi linjaus muuttaa kys. lain vain enemmän typerämmäksi ja absurdimmaksi.
 
JLM

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 638
No, pointtini nyt oli lähinnä että siinä vaiheessa kun kyse on jollekin potkujen antamisesta näkemysten vuoksi niin monella voi löytyä enemmän ymmärrystä. Kanta on sittemmin kyllä selkeytynyt siten että voi varmuudella sanoa ei ole rajautunut mihinkään pelkkään "kaikkien pitää saada olla tätäkin mieltä" tyyppiseen vaan hän on aktiivisesti alkanut kampanjoida näiden näkemysten puolesta jne.

Lisäksi kyllähän niitä pitemmälle meneviäkin lausuntoja on ollut kuin mitä käyttämäsi ilmaus antaa ymmärtää:

Näiden perusteella en siis itse kyllä oikein ole sitä mieltä että olisi rajoittunut tiukasti vain "itsemäärittelyyn".

Tämä näin yhden artikkelin lukemalla.
No tuossahan on pitkälti kysymys paitsi siitä, että transliikkeen pölhöistä vaatimuksista on aiheutunut ja aiheutumassa suoraa haittaa naisille, mikä ei oikein istu Rowlingin pirtaan. Sitaattien perusteella toinen asia mitä Rowling vastustaa on se, että jos jonkun korvien välissä viiraa sen verran että luulee olevansa vastakkaista sukupuolta, niin lailla, erilaisilla "koulutus"ohjelmilla ja muulla painostuksella yritetään pakottaa koko muu yhteiskunta puhumaan ikään kuin asia olisi objektiivisesti totta. Se menee jo aivan perusasioiden tasolla vastoin kaikkia sanan- ja mielipiteenvapauden perusperiaatteita. Ja jos sen sanomisesta ja kieltäytymällä valheiden puhumisesta saa fudut niin ei siinä ihan hirveän kummoista maalaisjärkeä tarvita että voi huomata tilanteen olevan todella nurinkurinen ja typerä.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Rowling on sankari. Skotlannin uusi vihapuhelaki on täysin järjetön aivan törkeä loukkaus sananvapautta kohtaan. Voit syyllistyä rikokseen sillä että joku katsoo että käyttäytymisesi tai viestisi on loukkaavaa tai uhkaavaa jotain vähemmistöä kohtaan ja jonkin tulkinan mukaan jopa siitä että "väärinsukupuolettaa". Viranomaisilla on korkea kynnys rangaista Rowlingia siitä että tämä kieltäytyy kutsumatta transnaisia naisiksi niin nykyisellään Rowling suojelee nimetöntä väestöä mielivallalta että nämä voivat esim. retweetata Rowlingin twitterpostauksia ilman että pystytään sakottamaan.

Britanniassa historiallinen linjanveto: Sukupuolessa on kyse biologiasta, ei identiteetistä (iltalehti.fi)

" Yhdistyneen kuningaskunnan julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS linjaa, että sukupuolessa on kysymys biologiasta eikä sukupuoli-identiteetistä. Ministerien ehdottamat muutokset terveydenhuollon säännöstöön kieltävät transnaiset vain naisille tarkoitetuilta osastoilta ja antavat naisille oikeuden pyytää naislääkäriä intiimihoitoon. "

NHS:n uusi linjaus muuttaa kys. lain vain enemmän typerämmäksi ja absurdimmaksi.
Sairaanhoito on vakava asia. On täysin ymmärrettävää, että pelleily on syytä pitää sieltä poissa ja on syytä mennä biologian, eikä harhojen perusteella...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 820
Viestejä
4 228 418
Jäsenet
71 109
Uusin jäsen
karum001

Hinta.fi

Ylös Bottom